tiistai 3. heinäkuuta 2012

Tokot

Ryhmätokot alkoi taas pyöriä.

Sienen ryhmä aloitti kehäänmenotarkastuksella (varsinainen luoksepäästävyys taisi unohtua!) ja paikalla makuulla. Koska treenitaukoa oli ollut, jäin alkuun tosi lähelle ja kävin palkkailemassa. Ei se sieltä meinaa nousta, mutta alkaa vilkuilla ympärilleen, enkä tykkää siitä. Siirryin välillä kauemmas mutta palkkailin edelleen kontaktista. Lopun sivulle nousuun ihan kauhea pomppu ja hepuli, justiinsa hei :D Hinkkasin loppua sitten vielä myöhemmin erikseen.

Yksilöliikkeinä ruutu. Sienihän ei sitä ole tehnyt, ehkä muutaman hassun kerran joskus muinoin. Muutama toisto niin, että lelu oli ruudussa, sitten yksi ilman (oli tosi hyvä, avustaja heitti lelun) ja viimeisenä taas lelun kanssa. No menihän se.

Lopuksi vielä kontakti/-häiriöharkkaa; koirakot ympyrässä perusasennossa ja yksi ihminen kävi rapistelemassa ja kutsumassa "tule" yms siinä lähellä, ihan melkeen ihollakin. Sieni oli varsin pätevä :)

Itsekseen otin hyppyä. Irtoaa tosi hyvin, odota-käsky toimi alkuun hyvin, ja yritin ottaa koko liikkeen. Lopun sivu-käskyllä koirani vaan hyppäsi uudestaan :D Kun sitten junnasin koko liikettä uudestaan, meni selvästi epävarmaksi ja seisahtuminen ei ollut enää ollenkaan niin skarppia, vaan valui. Tein sitten avuilla sekä stopin että sivulle tulon, niin sain palkattua.

Töppösen vuorolla meitä oli vaan kolme koirakkoa. Alkuun paikalla istuminen, yksi ihminen kävi häiritsemässä koiria rapistelemalla, kutsumalla niitä, heittämällä leluja yms. Kerran sieltä kuului "luksi nuolee munaa" mutta ennen kuin tajusin kieltää, oli jo lopettanut. :D Muuten oli istunut hyvin. Tollanen häiriöharkka on mun mudille helpompi kuin tylsä 4min makuu - ei se sieltä nouse, mutta onpahan jotain katsottavaa viihdykkeenä.

Sitten mudi sai hyppiä. Korotin tokohyppyä 90cm asti yksi lauta kerrallaan. Kerran naksautin juuri kun koira oli ilmassa, ja silloin se kolautti esteeseen, muuten hyppäsi puhtaasti. 90cm esteellä myös puukapulalla hyppynouto, palkka vauhdista, ja toinen versio niin, että olin itse metrin oikealla hypyn kohdalta ja heitin kapulan siitä suoraan eteeni, mutta koiran piti kuitenkin suorittaa hyppy mennen tullen. Oli pätevä.

Ruudun kanssa katsottiin paikkaa, kun sehän on ihan persiillään. Naksuttimen kanssa yrittäessä koira kyllä tarjoaa kaikkea, mutta se menee ihan kierroksille ja äheltää mitä sattuu, eikä minusta oikein ajattele. Namialustalle/lelulle juostessaan se ei myöskään juuri mieti. Keksin sitten laittaa tyhjän alustan ruutuun. Vähän niin kuin kosketusalusta, mutta sitä ei tartte koskea, kunhan menee sen päälle (kristus näitä mun selkeitä kriteereitä.... just Satsun koulutuksessa oli puhetta, että ruudussa varsinkin on oltava todella tarkka kriteeri mietittynä!). Se nyt kuitenkin toimii halutun paikan merkkinä koiralle ja saatiin onnistuneita toistoja, lähempää ja kauempaa, ja lähetyssivua vaihdellen. Tein myös näyttöruutuja, ja muutaman lelulle juoksun kaukaa.

Lopuksi meni sitten ihan höpötykseksi ihmisten kesken, mutta koirallein teki vallan hyvää olla 2m päässä toisesta uroksesta "käy maate" -käskyn alla. Jossain vaiheessa se nimittäin kävi kyljelleen pötköttämään! Rentoutusharkka parhaimmillaan :)

Ei kommentteja: