Aika sissi

Jos minusta vähän aikaa sitten tuntui, että emme edisty mihinkään, niin enää ei! Tiistain ohjatuissa sydäntä lämmitti koko lopputunninkin se, miten kaunista seuraamista koira oma-alotteisesti tarjosi paikallaoloriviin mennessä. Se on kehittynyt. Edelleen se on herkkä toisten karjumisille, mutta jonkinlaista pientä itsevarmuutta näen silti. Tein siinä sitten jossain vaiheessa noudon vinoja heittoja, appari korjasi kapulan niin että se oli halutussa vinoudessa kun heitot menee miten sattuu (jos yrität heittää tosi vinoon, miksi se ei ikinä onnistu, vaan kapula kimpoaa takaisin keskelle päin?). Toinen koira oli juuri aloittamassa ohjattua noutoa edessä oikealla, sen edessä merkki oli parin metrin päässä, ja appari vei meidän noutokapulan vielä sen toisen koiran oikealle puolelle koirakon ja merkin väliin. No, paitsi että Sieni ei tietenkään nähnyt sitä kapulaa, kun se ei yrityksistä huolimatta katsonut vientiä, vaan piti kontaktia minuun. Hyppy hyvin ja lähti etsimään kapulaa, näki merkin, näki toisen koirakon, näki kapulan, ja ihan ihmeen reippaasti siitä toisen koiran ohi kävi sen hakemassa, oli kyllä sitten hieman "huh, selvisin", ja oli tulossa paluuhypyn ohi, kunnes hienosti suoristi linjan sinne selvästi muistaen että se kuuluu kanssa tehdä. Okei, voinen luottaa, että se osaa kaavan menohyppy-noutokapulan otto -paluuhyppy. Metrisellä esteellä vinosta on sitten vaan tosi vaikea hypätä, joten pitää heittää sen verta kauas, että koiralla on mahis korjata linjansa kun jos heittoni menee vinoon.

Juuri kun olin ilmoittanut, että tämän jakson lopussa luovun ryhmäpaikasta, mun vähän tekisi mieli kuitenkin pitää se... nyt tuntuu, että voin jopa tehdä siellä jotain oikeaa, enkä vaan yrittää tekohengittää koiraani ja käyttää ryhmätuntia siihen, että teen kosketuskeppiä tai lähellä pysymistä.

Keskiviikkona mentiin tatin kanssa pyörällä pitämään oman ryhmän koulutus. Tatti, tuo ah niin miellyttävä apukouluttaja, joka yleensä makaa raatona siinä mihin käsketään eikä taatusti häiritse ketään tai vie huomiotani kesken kaiken (arvanette miksi mudi ei koskaan ole mukana? Se raivoaisi kaikille oli se kuinka kaukana omassa nurkassa tahansa...), vinkui, vonkui, kiljahteli ja yritti osallistua useaan kertaan! No okei, tehtiin kyllä häiriöjuttuja missä käskyttelin ryhmäläisten koiria yrittäen saada ne maasta/istumasta/seisomasta mukaani remmistä vetämällä ja patistelemalla "mennään, tulepas!". Tatti olisi halunnut tulla, joten hyvä että se oli kiinni! Siinä mä sitten yritin olla nauramatta ja kuulostaa edes vähän uskottavalta komentaessani sen etänä takaisin makuulle. Tunnin jälkeen se oli aika järkyttynyt, kun sanoin, että me lähdetään nyt kyllä kotiin eikä sun vuoro oo tänään lainkaan.

Kakka kännykkäkuva.

Tänään taas hallille, mudi teki rallyjuttuja. Tajusin, että meidän rally-tokoura voi kaatua johonkin niin typerään kuin käytösruutuun. Rataa tekevä koira voi tulla tosi lähelle käytösruudussa olevaa koirakkoa ja jos se on vaikkapa joku vallaton suursnautseri, mudilla ei varmaan hermo kestä. Kyllähän se nyt sen 2min istuu, seisoo tai makaa kun käsketään, mutta se toinen koira ja ahdistus = murina. Mudin olisi helpompaa olla, jos mä olisin kauempana, koska silloin se suorittaisi Tehtävää. Jos seison sen edessä tai vielä pahempaa, vieressä, se ei ole sen mielestä mikään oikea juttu. Toki sitä voi treenata, mutta mä jotenkin olen luvannut tuolle koiralle, että en vie sitä sellaisiin paikkoihin enää koskaan kun se ei vaan niitä oikein kestä, eikä mikään harrastus ole koiran ahdistuksen arvoista. Tiedän, että osa on sitä mieltä, että höpöhöpö ja että itse pahennan asiaa suurentelemalla sitä. Ehkä, mutta joka tapauksessa se on fakta, että ne on tolle koiralle vaikeita paikkoja, ja se on sitten tulkintakysymys kuinka paljon sille saa antaa painoarvoa. Mäkin olisin ennen ollut sitä mieltä, että turpaan vaan ja oletkos siinä kun käsketään, mutta jotain mäkin olen vuosien varrella oppinut ja esimerkiksi sen helmikuisen kohtauksen jälkeen sen ei todellakaan ole pakko sietää yhtään mitään ihmisten keksimiä harrastuksia. Kunhan pysyy hengissä.

Joka tapauksessa tänään me tehtiin voittajaluokan juttuja, keksittiin rata omasta päästä, enkä tiedä tuliko siitä vähän vaikea. Oikealla puolella seuruuta oli jonkun 5-6 kyltin verran, se alkoi puolenvaihdolla takaa ja päättyi puolenvaihtoon jalkojen välistä, ja siinä välissä oli ainakin pyörähdys, istu-seiso-istu, istu-käännös vasempaan-istu, seiso-kierrä koira, askel vasempaan ja taisi olla joku koira eteen-jne-härpäke. Siitä niitä miinus kymppejä tuli ainakin sadan pisteen edestä :D Oikealla seuruu on ihan hyvällä mallilla suoralla ja käännöksissäkin (paitsi tk tai kaikki muutkin oikeaan, pökkelö ei taivu sitten yhtään!), se siis pysyy siellä eikä kauheasti enää liukene vasemmalle. Mutta noita temppuja ei kyllä paljoa pysty tekemään, se herpaantuu niin helposti ja siellä tuli kaikkea ihan tosi kummallista :D

Sieni sitten taas, ensinnäkin se vietti pari tuntia autossa ja oli sen jälkeen tulla karmit kaulassa ulos kun vihdoin oli hänen vuoronsa! Sienen teemana oli lähinnä hyppytekniikka, se jumppasi perussarjaa ilman kapulaa ja kapulan (450g) kanssa. Lisäksi nyt tein sen, mitä olin jo jonkin aikaa suunnitellut: yhdistin hyppytekniikkatreenin eteen luovutukseen eli otin koiran loppuun asti. Perussarjassa oli aluksi viisi estettä, mutta tässä enää kaksi tai kolme, ettei koira saanut niin hirveää vauhtia. Muistutin ensin pari kapulan kanssa eteentuloa läheltä ja kyllä se sitten sen teki! Eteentulo itsessään ja kapulan kanssa varsinkin on edelleen aika kesken sen suoruuden osalta, mutta nyt mulla on siihen järeät aseet: istumakoroke mihin koira siis mahtuu istumaan vain kun se istuu hyvässä ryhdissä suorana, ja aika lailla haaroissani, keskellä minua, oleva post-it-lappu jota opetin koiran tökkimään kuonollaan. Koroke on vielä työn alla, tässä joku päivä mallailin sopivaa ja lattialla oli kaikenlaista roinaa sitä varten. Hetkeä aiemmin olin treenannut jotain, joten koirat oli vielä sellaisessa "jatkuukohan tää" -moodissa. Tein siinä sitten jotain muuta ja kun käännyin takaisin rojuihin päin, mitä ihmettä silmäni näkivätkään! Takasienen hetket! Ei se tietenkään toistanut tätä yhtä hienosti enää kun viritin kameran ja pyysin, mutta taivas varjelkoon silti :D Sillä on takajalat!

Olen No Limit Obedience-verkkokurssilla. En ole kyllä tähän mennessä saanut mitään huikeita oivalluksia, mutta leikkimistä ja sen erilaisia sovellutuksia on korostettu paljon, ja olen sitten panostanut siihen taas itsekin. Meidän leikkiminen meni jossain vaiheessa hirveän suorittamiseksi ja nyt olen keskittynyt vain siihen, että pidetään hauskaa ja unohdetaan kaikki "säännöt". Mun on edelleen vaikeaa palkata Sientä (taistelu)lelulla, koska tuntuu, että joudun miettimään sitä itse leikkimistä niin paljon. Töppösen kanssa en mieti yhtään, eikä Sienenkään kanssa varmaan tartteisi, mutta mun on vaikea luottaa siihen. Edelleen usein olen aluksi ihan monttu auki "oho, sehän lähti hyvin saalistamaan!" kun aloitan ja koira syyttyy täysillä eikä yhtään nysvää, ahdistu tai ole vaisu. Joskus meillä oli sellainen vaihe, mutta se johtui varmasti vaan siitä yleisestä ilmapiiristä ja sopimattomasta treenityylistä ylipäänsä, eikä se voinut silloin leikkiäkään rentona. Asian tiimoilta mielessäni on pyörinyt tämä vanha postaus. Nyt olen sitä mieltä, että kyllä tossa koirassa on taistelutahtoa ja että sen on oltava aikamoinen sissi, kun se on selvinnyt kanssani lannistumatta lopullisesti. Sieni <3

Miksei se juokse kovempaa!

Nastolan pk-päivä 9/2014

Viime aikoina vauhti, tai sen puute, on taas ollut mielessä. Nyt voisin taas kirjoittaa sitä jaadijaadia, että pitää hyväksyä että koirani on sellainen kuin on ja olla iloinen että se ylipäänsä tekee, ja unohtaa se vauhti. Niin pitäisikin tehdä, mutta totuus on, että asian kirjoittaminen kerta toisensa jälkeen ei auta mitään. Huomasin taas tänään seisovani esineruudussa ja miettiväni, että miksei se voi juosta vähän kovempaa. Se etsi ihan kivalla ilmeellä ja teki töitä eikä mitään luimuillut siellä, mutta ravasi. Onnistuin pitämään itseni ihan tyynenä ja H ei kuulemma huomannut lainkaan, että ärsyttää, mutta kun ärsytti silti. Pliis JUOKSE siellä! Miksi et voi juosta? (Vähän aikaa sitten mulla oli ongelma kun se nimenomaan juoksi ja kauas ulos, ja nyt tuon parin viikon takaisen vahingossa täysin perseelleen menneen treenin jälkiä varmasti korjataan vielä pitkään ja se on vaisu siksi. Mutta silti.)

Ehkä pitäisi pohtia sittenkin sitä, miksi sen pitäisi juosta. Miksi?

Esineruutu ei ole nopeuskilpailu ja viisi minuuttia on pitkä aika löytää, jos koira suorittaa koko ajan etsintää. Huomattavasti useammin esineet kai jää löytymättä siksi, että koira joko juoksee missä sattuu ulkona alueelta, tai pysyy alueella mutta nenä on kiinni ja vauhtia on enemmän kuin ajatusta. Ravilla tehty työskentely ehkä vie alokasluokan kyläkokeessa pisteen tai pari, "saisi olla määrätietoisempi" tms. Varsinkin jos sama tuomari arvostelee haun ja esineet, koska haussa sillä on aivan eri sfääreissä se vauhti eikä kyse oli siis vain koiran temperamentista. Jos se olisi tasaisen diesel kaikessa, se olisi eri asia. Esineruudussa Sienellä on myös iso ero meno- ja paluuvauhdissa paluun ollessa tosi paljon reippaampi ja iloisempi, ja sekin näyttää huonolta. Ylipäänsä sen ravilla työskentelyn ongelma on juuri se, että se näyttää huonolta. Se näyttää siltä, että koirasta ei ole kivaa etsiä, tai se ei tiedä mitä se tekee mikä taas ahdistaa sitä. Kova vauhti näyttää siltä, että koira on motivoitunut. Ja useimmissa koiraharrastuslajeissa ja varsinkin palveluskoirakokeiden osissa vauhti, voima ja intensiivisyys on arvosteltavia asioita. Mutta kun käsissä ei ole mikään huippu palveluskoira, se vauhdin ihannointi ei vaan auta, eikä se supermaliksi muutu...

Eteentuloja tein tuossa joku päivä pitkästä aikaa kentällä, muistutin ensin pari läheltä ja sitten kaava oli 2, 6, 8, 2, 10, 12, 2, 16, 18 (askelta). Vauhti alkoi tuossa kympin kohdilla kasvaa itsestään ja nuo viimeiset se tuli kovaa, määrätietoisesti ja varmasti. Vauhdille ei ole vieläkään suotu erikseen ajatustakaan! Olin tietysti onnesta soikeana, kunnes aloin taas miettiä, että tämä meidän kova vauhtikin on varmaan sitten "saisi tulla vielä voimakkaammin". Siinä on minulla edelleen pitkä projekti opetella vertaamaan koiraa vain itseensä ja löytämään ne rajat joissa se voi toimia, ja olla iloinen siitä, eikä kaivata aina jotain mahdotonta.

Life goes on

Ruutu, kaukot, tunnari, mitä ne on... tokojutut loppui siihen päivään, kun töppösen kanssa lähdettiin päivystykseen, ja siitä on nyt kolme viikkoa. Ollaan me jotain kuitenkin tehty: töppösen kanssa pikku hiljaa kipulääkekuurin ja saikun loppumisen jälkeen ensin vapaana lenkkeiltiin ja sitten vähän treenattiin ja leikittiin. Mitään ongelmia ei ole ollut, mutta olen aika varma, että tämä tapaus söi sen koko pk-uran ja haun ja EK:n voi siis unohtaa täysin. Tällä hetkellä ei tee enää koskaan mieli laittaa sitä siis metriselle esteelle, vaikka se ei mitenkään kohtauksessa osallinen ollutkaan. Koirat on menossa osteopaatille kuun lopussa. En saanut aiempaa aikaa fyssarillekaan, joten siihen saakka on odotettava. Konsultoin häntä sitten, vaikka luultavastihan kukaan ei osaa päältä päin sanoa mitään. Kohtauksen myötä koiristani tuli vain hyvin, hyvin särkyviä ja joku random kuolemattomuuden kupla särkyi, ja jokainen liike tuntuu potentiaaliselta hajoamiselta. Tänään oltiin pk-kentällä ja Sieni siinä liihottaessaan oli yhtäkkiä ihan metrisen esteen juurella täydellisellä kirkkaalla peilijäällä silmäilemässä estettä "mää voisin ton tosta hypätä vauhditta" ja se sydämen muljahdus mikä rinnassani ehti tapahtua kun karjaisin koiran pois sieltä, oli aika karmea. Sieni se nyt vaan tykkää hypystä, sanoi H. Kiva juttu, mutta ei sinne ilman lupaa saa mennä, varsinkaan kun ei ymmärrä olosuhteista mitään. Luultavasti se olisi kaatunut siihen jäälle eikä päässyt ilmaan asti lainkaan, mutta näin katastrofin hyvin lähellä silti.

Töppönen on siis treenannut rally-tokon oikealla seuruuta, puolenvaihtoja välistä ja takaa ja edestäkin sen verran, että mallattiin Sannan kanssa siihen käsikosketusta opetustavaksi. Oikealla seuruu on kovasti vahvistunut, ja siihen toimi vähän yllättäen parhaiten käänteinen houkuttelu eli namit on taskun sijaan vasemmassa kädessäni. Oikealle sivulle tuloja annoin koiran tarjota sanomatta mitään ja ne sai varmuutta sillä, mutta ovat edelleen välillä hakusessa ja pieni käsiapu auttaa kovasti. En tiedä, tarviiko sitä edes häivyttää. Siis lajin sääntöjen kannalta ei, mutta olisihan se hienoa, jos koira toimisi pelkällä puheella. Tässä lyhyt video oikealla seuruusta ja tässä puolen vaihtoja jalkojen välistä, hyvin töppöksinen näkemys. Pyysin H:n kuvaamaan saadakseni jotain muistoja - viime keväänä olin muistaakseni hautaamassa Sientä ja tänä keväänä on töppösen vuoro. Tiedän, että olen raskasta seuraa, ja olen sitä myös itselleni, mutta näillä nyt mennään...

Saatiin kaksi lelua. Mudin näkemys tasajaosta.

Sieni taas on tehnyt sentään edes jotain, eli noutojen eteen tuloa, eteen tulon vinoja kulmia, liikkeestä istumista, eteenmenoa ja ampumista. Ampumisessa otettiin radiopuhelimet ja lykättiin pyssymies tai siis -nainen tien yli metsän puolelle. Jotenkin tuntui "luovuttamiselta" siirtää se niin kauas, mutta siedättäminen ei toimi, ellei etäisyys ole alussa riittävän suuri ja siellä myös pysytä tarpeeksi kauan. Kun pohjat on kunnossa, etäisyyden lyhentämisen pitäisi sujua aika nopeastikin. Viikko sitten viides kerta oli ensimmäinen, jolloin musta oikeasti tuntui, että nyt meillä on alku ja tämä tulee onnistumaan, koira oli siis tosi reipas. Tänään ei sitten enää ollutkaan läheskään niin liekeissä, mutta ihan ok kuitenkin. Ehkä tämä alku nyt vaan on tällaista epätasaista suorittamista. Mä olen aina ollut hyvin huono sietämään nimenomaan sitä epätasaisuutta ja takapakkeja... istumiset sujuu peruuttaen oikein hyvin ja vihje-erottelu on hyvässä jamassa. Epävarmuus (hitaus) kuitenkin näkyy jos kävelen oikein päin, joten nyt pitäisi yrittää pikku hiljaa pienentää kulmaa kyljittäin liikkuen, eli siis päästä peruuttamisesta oikein päin kävelyyn. Eteen tulojen vinot kulmat ei onnistu, koira ei vain hahmota takaosaansa, ja palkatta jättäminen ei johda mihinkään hyvään, eikä palkan suunnallakaan ole saatu sellaista edistystä mikä olisi järin mainittavaa. Oikomisesta koulutuksen rakenteessa on tainnut olla jo paljon puhetta, ja kas kummaa kun tämäkin nyt kiertyy juuri siihen. Koirani ei vain  ymmärrä mitä se eteentulon vihje tarkoittaa ja suoruus ei ole sille selvä kriteeri. Siispä palaamme vielä kerran pelkkiin lyhyen matkan suoriin eteentuloihin, ja näissä kiristetään nyt kriteeriä niin, että suoruudelle tulee merkitys. Eli siis pitäisi saada se 80% onnistumaan niin, että vinoimmat jää palkatta. Epäilen, että Sieni ei ehkä tule ymmärtämään mikä on pointti, mutta parin viikon päästä on kurssin vika kerta ja ilmoitin jo tämän toiveeksi käsiteltävien aiheiden listalle.

Eteentulo itsessään on mulle riittävän suora, mutta vinous pahenee huomattavasti noutokapulan kanssa ja siksi siihen on pakko puuttua. Torstaina treenasin ulkona ja kokeiltiin sekä eteen tuloihin että noutoihinkin sitä, että huonoimmat (vinoimmat) jäi palkatta. Siinä tuli omia mokia paljon ja monesti jäin tuijottamaan koiraa ja miettimään kelpaako tuo vai ei, jolloin niinkun meni jo ja olin myöhässä. Varsinkin kapulan tuonnin palkatta jättäminen oli virhe, toiminto hajosi vaan huonommaksi ja yksi sivulle tuontikin saatiin. Perjantaina kuvattiin hallilla ja tässä loistava esimerkki siitä, miten edellisen päivän epävarmuudet ja säätö koulutuksessa vaikuttaa vielä seuraavana päivänä: ekassa setissä eka yritys perusasentoon... tässä toinen setti lyhyen tauon jälkeen, näissä näkyy hyvin se vino asento. Mä luulen näistäkin, että pk-puolen kyläkokeissa mulle tuollainen olisi vielä ihan riittävä suoritus. Joku ei-niin-läheltä-kyttäävä tuomari pitkällä nurtsilla ei varmaan edes huomaisi mitään ;P Mutta tokossa noista menee kyllä niin paljon pisteitä, että joko on hierottava se eteentulo suoraksi tai opetettava eri vihje sivulle tuontiin.

Tämä oli kuppihaaste. Ajatella, jos kupeissa olisi ollut ruakaaaah, ja olisi pitänyt vielä toimia pöytänä murille!

Eteenmeno on nyt hyvällä mallilla taas sikäli, että vauhtia ja motivaatiota riittää. Sehän hajosi syksyllä niihin maahanmenokokeiluihin tyystin. Alun seuraamista on vähän otettu mukaan, ja koira on hyvin jousilla ja nykii.
Tämähän on täysin ei-operantisti opetettu, mutta jos se tällä toimii ja tulee koekuntoon, niin sama mulle. Nyt olisi siis aika alkaa häivyttää näkyvää palkkaa ja tehdä myös tyhjään menoja. Tänään tein ekaa kertaa valkoisella pakastepurkilla valkoista taustaa vasten, purkki hävisi sinne vähän liikaakin. Ihan hyvin se lähti, mutta vähän vinoon meni eikä purkille löytänyt ennen kuin etsimällä, ehdin jo itsekin kävellä lähemmäs. Ja joo, annoin sen kaiken sen haahuilun jälkeen vielä syödä ne ruuat sieltä kupista, mitä esim. mudin en ikinä antaisi tehdä :D Mutta Sieni onkin vähän erilainen koira ja jos olisin kieltänyt kun se ei suoraan ollut sinne löytänyt, se varmaan taas ei olisi lähtenyt enää mihinkään. Nyt se sai vahvisteen sille, että vaikka et näe purkkia, se on siellä silti, ja toistot olikin tosi paljon parempia. Näitä vaan lisää. Kenttä on osin sula (siis nurtsi näkyy, jäässähän se maa silti on), osin siinä on sellaista jäätikköä niinkuin esteidenkin ympärillä, ja koira selvästi varoi alustaa eikä siksi juossut täysiä.

Esineruutuakin tuossa viikko sitten tehtiin ekaa kertaa talven jälkeen. Talvihan täällä nyt jokseenkin on yhä, eli esineruutukin oli enemmän lunta kuin sulaa. Kapea kaistale, kolme esinettä, yksi niistä puussa pahkan päällä n. koiran naaman korkeudessa. Sienellä oli bensaa suonissa ja se toi kaksi esinettä mielettömällä vauhdilla :)

Miten noloa, kännykkäkuva esineruudusta.

Mutta enpä tiedä. Onko pakko treenata koetavotteellisesti jos ei vaan meinaa jaksaa kiinnostaa? Ensi viikonloppuna on tokokoe, jossa olen liikkurina, eikä kiinnosta yhtään sekään. Uusia sääntöjä en ole miettinyt yhtään, ja näillä näkymin tuskin tulen miettimäänkään, ja loppuu nämäkin hommat sitten siihen. Toko on vain kadottanut sen viehätyksensä ja hittojako tuossa sitten väkisin yrittää roikkua mukana.

Kupla

Olen tehnyt eläinkokeita. Kaikki yhtään tosissaan harrastavat tietää ne "keskity koiraan, luota siihen, usko teihin tiiminä" -mantrat. Kaikkien näiden vuosien jälkeen se ajatuksen voima on vasta nyt ihan oikeasti kirkastunut mulle. Prosessi alkoi varmaan siitä, kun motivaatiota operantisti -kurssin ekalla kerralla Tanja havaitsi, että mikäli namipussi oli mennyt ruttuun tms enkä saanut namia taskustani naksun/palkkasanan jälkeen niin sujuvasti kuin olin odottanut, ja hetken mielessäni tuskailin että tule nyt sieltä, koira reagoi hienoisesti jo siihen mun ärtymykseen. Mun ei todellakaan tarvii suuttua tai olla pettynyt siihen, jos ajatus harhautuu mistä tahansa syystä, se huomaa sen. Tällä viikolla on tehty kokeita sekä normaalissa perusasennon häiriötreenissä, että ampumisessa. Häiriötreenissä olin päättänyt, että me ollaan Sienen kanssa kahdestaan sisällä kuplassa ja häiriö ulkona, eikä mikään maailmassa pysty rikkomaan sitä meidän kuplaa. Riippumatta siitä mitä koira tekee, se on parhain tatti maailmassa. Hyvinhän se nämä handlaa sikäli, että harvoin se meinaakaan mennä häiriöön, mutta usein se on vähän varovainen ja saattaa olla aavistuksen lintassa siinä perusasennossa. Nyt se oli aivan eri tuntuinen ja se itseluottamus suorastaan säteili siitä.

Eilen ammuttiin toista kertaa tällä systeemillä, ja olin samalla tavalla päättänyt, että me ollaan kuplassa ja se pauke sieltä kaukaa kimpoaa meidän kuplasta pois eikä pääse meitä häiritsemään, ei edes kuulla sitä. Ja mitä helvettiä, koira oli aivan erilainen kuin edellisellä kerralla! Kyllä se nyt kaukana on vielä siitä mikä mulla on mielessä valmiista suorituksesta, ja ampuja on niin kaukana kun meidän kentällä pääsee (vajaa 100m?), mutta ero oli silti melkoinen ekaan kertaan nähden.

Ailahtelevainen vire on ollut viime aikoina iso ongelma. Koirassa on aivan hirveä ero eri tilanteissa, tosin nyt ehkä enemmän niin päin, että niitä liian korkeita vireitä (eli kun ollaan kahdestaan) on aivan liikaa. Eteen-sivulle-erottelu jossain vaiheessa oli jo menossa jossain reilun 10 askeleen etäisyydellä oikein hyvin, ja nyt ollaan palattu taas nollaan, takana useita treenejä ettei se kuuntele yhtään mitään edes sillä kahden askeleen etäisyydellä. En ole selvästi ollut kriteerissä tarkka, koska mun molemmat koirat osaa tehdä sivulle tulossa sellasen kivan loikan mun naamalle. Tällä viikolla Sieni on tehnyt myös eteen tuloja niin, että matkalla kolhaisee mun silmälaseja. Lisäksi se on aiemmin sotkenut erottelua vain niin, että tulee väärin sivulle vaikka piti tulla eteen, mutta tällä viikolla edes se sivulletulo ei ole ollut mikään varma ja sivu-käskyllä saattaa siis tulla eteen. Jotenkin se nyt vaan on edelleen musta niin kauhean herttaista, kun toinen on niin "joojoo mä tiiän tän!" vaikka tekee koko ajan väärin, mutta nyt on kyllä tänään mennyt hermo niin, että se on saanut tehdä kerran virheen ja vielä jatkaa, mutta toisesta peräkkäisestä homma seis ja koira pois. Pitää varmaan miettiä vähän tiukempaa palkkion mahdollisuuden poistoa, mielessä on se taannoin täälläkin mainitsemani kanajuttu, missä kahden minuutin sessiossa virheestä tuli puolen minuutin tauko. Päivässä kanalla oli 4x2min aikaa treenata ja se sai ruokaa vain silloin, joten puoli minsaa oli kallis moka ja saattoi vähän jäädä nälkä. Vähän eri asia kuin Sienen mahdollisuus välittömään uuteen yritykseen. Nyt kun se kyllä kivasti yrittää, niin ehkä sääntöjä pitäisi vähän kiristää, ja oikeasti laittaa sille vähän isompi merkitys, että ei vaan räiski mitä sattuu, vaan oikeasti yrittäisi tehdä oikein...

Ryhmätreeneissä koira reagoi edelleen tosi voimakkaasti toisten tekemisiin ja sen mielestä on hirveää, jos joku muu komentaa omaa koiraansa. :( Se ei ollut nuorena näin herkkä, ongelma kehittyi pahaksi vasta vuosi sitten. Tähän kyllä pitäisi auttaa tuo tiedostamani kupla-ajatus, mutta mun on vaikea keskittyä vain omiin juttuihin silloin kun ryhmässä on sellainen yleinen härdelli että kaikki tekee omiaan ja pitää katsoa ettei ole kenenkään edessä, ja kun kuka tahansa saattaa tehdä mitä tahansa. Ei toista koiraa tarvitse edes mitenkään kovasti kurittaa, vähempikin riittää kauhistuttamaan Sienen. Otin sille ryhmäpaikan ensi jaksolle, mutta nyt alan olla sitä mieltä, että ehkäpä perun sen kuitenkin vielä. Mua ei huvita käydä siellä eikä me olla edistytty yhtään mihinkään. Hallitut häiriötreenit menee tosi paljon paremmin. "Pitäähän sen tottua", on sanottu, ja moni varmaan ajattelee tätä lukiessaankin niin. Pitääkö? Jos joskus olen koekehässä ja joku karjaisee koiralleen siinä kehänauhan vieressä kymmenen metrin päässä meistä, lupaan että voin kyllä keskeyttää sen kokeen sitten siihen. Ainakaan ei ole mitään mieltä yrittää opettaa koiralle mitään uutta, tai edes viedä kotona osattuja asioita halliin, jos ja kun ympäristö saattaa torua väärään aikaan. En missään tapauksessa tarkoita syyttää muita, ihan oma vikanihan se on, että annoin koiran altistua vuosi sitten, ja kyse ei tosiaan ole mistään hakkaamisista tms, ihan pelkkä kuuluva "EI!" pahimmillaan riittää. No joka tapauksessa se tottuminen ei hallitsemattomassa kaaoksessa ole tapahtunut, enkä usko että tapahtuukaan, joten en näe järkeä jatkaa. Ainoa mitä vielä mietin on se, että ottaisin ne illat oikeasti vain siltä kannalta, että menen tekemään paikallaolot ja sitten omalla vuorolla pari minuuttia kuplaa perusasennossa ja lähden kotiin. Tai sitten Sieni tekee paikallaolot ja mudi yksilöliikkeitä, sille tekee kuitenkin ihan hyvää olla säännöllisesti häiriössä kun se nyt rally-tokoa meinaa vielä kisata.

Ruudussa on ollut pitkä, viikon mittainen tauko. Tuon viime ruutupostauksen hyppy-ruutu-erotteluvideon jälkeen en ole tehnyt, jäi ärsyttämään huono meininki siinä, ja nyt koko homma onkin sitten aivan hukassa. Tosin yllättäen huomasin, että ajattelemani helppo 1m etäisyys olikin ehkä se ongelma ja kun kokeilin 2-3m päästä, koira suoriutui huomattavasti paremmin. En voi kyllin korostaa sitä, että tässä nyt selvä syy miksi ne perusteet pitäisi tehdä huolella eikä yrittää kiirehtiä. :P Se on kiva kun pääsee etenemään nopeasti, mutta se romahtaminen sitten vituttaa kahta kauheammin. Ärsytti tänään päivällä tuo eteen-sivulle-erottelu niin, että hetken kävi mielessä, jos vaan lopettaisi kaiken. Koiran motivaatiossa ei ole tällä kertaa mitään vikaa, mutta minä en vaan näytä osaavan. Voi niinku vittu!

Ruutu

Alla Tanjan Sienen nykytilanteeseen nopeasti kyhäämä havainnollistava kuva ruudusta. Jos kaiken yrittäisi kirjoittaa, siis "näin koulutat ruudun operantisti" ja sitten poikkeus ja poikkeuksen poikkeus ja mitä sitten teen jos käykin niin ja näin, teos olisi satoja sivuja, joten korostan että tämä on hyvin suppea tiivistelmä ja nämä on vain esimerkkejä mun ja Sienen nykyiseen ruudun osaamiseen suhteutettuna. Toivon että kuvaa ei jaeta asiayhteydestä irroitettuna, vaan linkitä koko postaus jos siltä tuntuu, kiitos! Mulle tämä kuitenkin avasi tätä asiaa yhä selkeämmäksi, joten uskon, että tästä on iloa muillekin, ja pyysin luvan käyttää kuvaa blogissani.

Kerrataanko? Käytöksen aikaansaamiseen ajatellaan kolme vaihtoehtoa: sheippaaminen (aloitetaan että koira katsoo ruutua jne), poimiminen (odotetaan että koira vahingossa menee kohti ruutua tms) ja kohteet (tässä lähinnä kosketusalusta, vaaputin (telineessä oleva kosketuskeppi)). Alkuyleistäminen tehdään kolmessa helpossa paikassa, esim. makkari, olohuone ja takapiha, vain ettei koira vahingossa kuvittele, että esim. pakastimen sijainti on oleellinen asia. Sitten liitetään vihje. Tässä ideologiassa se tulee näin aikaisin, vaikka käytös ei ole läheskään valmis, ja osa operantista porukasta ehdottomasti onkin eri mieltä ja nimeää käytöksen vasta kun se on valmis. Kysyin Tanjalta syytä aikaiselle vihjeen otolle ja perustelu oli se, että koira hyvin luultavasti ottaa joka tapauksessa vihjeeksi jonkin asian, ja jos siihen ei laiteta heti alussa sanallista vihjettä, sen laittaminen myöhemmin on tosi paljon vaikeampaa, kun koiralla on jo valittuna joku elevihje, sijainti tms. Sitäkään ei kannata liikaa pelätä, että vihjeen ottamisen jälkeen käytöstä ei pystyisi enää muokkaamaan. Kaikkea voi muokata läpi koiran elämän, ja useat tokoliikkeet vaatii jatkuvaa ylläpitoa siksi että ne muokkautuu "itsestään". Esim. luoksetulokäsky on vielä alokasluokan koiralla tarkoittanut että tule kovaa ja vauhti usein pysyy aika vähällä työllä itsestään, mutta stoppien treenaamisen myötä ylemmissä luokissa vauhti usein itsestään hidastuu ja/tai tulee ennakointia ja "tule"-käskyn sanomaa "tule kovaa ja tasaista vauhtia" pitää erikseen ylläpitää. Mikään asia ei siis oikeastaan koskaan ole "valmis" ja "pysyvä" vaikka haluaisimmekin, vaan kaikki muokkautuu koko koiran elämän ajan, joten vihjeen otto keskeneräiseen tai hieman epätäsmälliseen liikkeeseen ei haittaa mitään. Latenssi tarkoittaa viivettä vihjeen ja käytöksen aloittamisen välillä, ja siihen harvoin tarvitsee kiinnittää huomiota, ellei se jostain syystä ole päässyt huonoksi. Silloin se on usein myös huono kaikissa vihjeissä.

Sitten alkaakin ne kivat vaiheet! Ärsykekontrollissa oli neljä osaa: ei tee käytöstä ilman vihjettä, tekee vihjeestä, ei tee tutusta eri vihjeestä, ei tee tuntemattomasta vihjeestä. Aloitetaan helpoista ja koiran osaamisen myötä sitten vaikeutetaan, kuten kuvateksteistä voi lukea. Tässä joulukuun alusta ruutu-istu-erottelua ensimmäisiä kertoja. Kuten näette, ruutu on vielä puolikas eikä siinä ole kulmamerkkejä, eikä koiran paikka ruudussa ole mitenkään stabiili. Riittää, että koira kuitenkin selvästi kuuntelee ja yrittää tehdä oikeaa asiaa, palkan suunnalla korjataan. Pikku hiljaa tästä on vaikeutettu ja tässä tämän viikon ruutu-hyppy-erottelua. Tämä oli toinen kerta tätä lajia, ekan kerran ekoilla toistoilla autoin niin että rintamasuuntani oli selvästi oikeaa kohdetta kohti, sen jälkeen olen seissyt puolivälissä paikoillaan. Vaikeuttaa voisi vielä esim. niin, että rintamasuunta ja jopa eleet ohjaisi väärälle kohteelle. Hyppy vetää koiraa puoleensa huomattavasti ruutua enemmän, mutta onhan sillä useita vuosia etumatkaakin tämän koiran elämässä :) Töppönen kokeili samaa eikä siitä tullut yhtään mitään, koira sinkoili minne sattuu miten sattuu ja alkoi sitten turhaumaansa karjua mulle. Sen videon tuhosin suoraan kamerasta.

Yksi kaveri kysyi fb:ssä ärsykekontrollitreenin (eteen-sivulle) yhteydessä: "Mua kiinnostaisi vielä (kyselen siis siksi kun haluan oppia, enkä siksi että kyseenalaistaisin), että miten se, että ikään kuin vaikeutetaan tehtävää lisäämällä eroteltavia sanoja ja toisaalta varotaan antamasta vartalo- tai muita apuja, lisää koiran motivaatiota ja innostusta toteuttaa annettuja tehtäviä operantissa menetelmässä ? :) Äkkiseltään kun ajattelisi ehkä että koira hidastuu ja tulee epävarmemmaksi, kun vaikeutetaan. :) Perustuuko se iloisuuden ja innostumisen lisääntyminen ehkä siihen, että koirasta on hauskaa kun se joutuu miettimään ja sitä kautta onnistuu? ja toisaalta kun virheistä ei "sakoteta" vaan ainoastaan onnistumisiin kiinnitetään huomiota, niin epäonnistuminen ei pelota miellyttämisenhaluistakaan koiraa?"

Yritin vastata ja varmaan tarinoin lahjakkaasti aiheen vierestä, niin yritänpä nyt uudestaan avata sitä oleellista eroa. Tämä on vain mun näkemykseni eikä missään nimessä mikään "oikea" jako. Koska se eteentulo oli Sienelle vuosia niin helkkarin vaikeaa, käytän esimerkkinä sitä.

Sienen ollessa pentu opetin eteentuloa kuten mudillekin. Ensin itse tuolilla tms istumalla jalat harallaan, sitten seisten. Imutin koiran namilla haluttuun asentoon, kehuin ja palkkasin. Liitin siihen käskysanaa samalla kun imutin. Pikku hiljaa vähensin apuja ja odotin koiran osaavan pelkällä sanallisella käskyllä. Tekihän se joo jotain sinnepäin, mutta jos se oli millinkään vino, väljä tai mitä tahansa niin kuin usein oli koska ei se sen namin perässä ollut oppinut mitään kovin kummoista (houkuttelun perusongelma), sanoin sille "oho", jätin palkatta ja käskin uudestaan. Koska sen pitää oppia että vain oikealla suorituksella saa palkan, ja eihän huonoja voi palkata tai se ei ikinä ymmärrä sitä eroa! Jos se teki useamman huonon, saatoin lopulta sanoa "oho" vähän painokkaammin ja vaatia koiraa "nyt kunnolla!". Tai sitten aloin auttaa sitä käsieleillä, peruuttamalla itse tai jopa otin sen namin takaisin käteen. Koska sillä oli huono takaosan hallinta, se ei vain hahmottanut koska on suorassa ja koska ei, meni hitaaksi ja haluttomaksi ja lopulta mua ahdisti jo etukäteen pyytää eteen kun ei se onnistu kuitenkaan ja sitten joudun alkaa ojentamaan koiraa. Sitten piti yrittää hakea vauhtia hetsaamalla ja pitkillä matkoilla, vaikka koira ei osannut läheltäkään, ja hetsaaminen ei tietenkään auttanut osaamattomuuteen. Onnistumisprosentti oli aivan olematon ja koira sai hyvin vähän palkkaa, mikä nopeasti sai sen yrittämisen halun kuolemaan, kun se tiesi itsekin, että en osaa kuitenkaan. Sen mitä se teki, se teki hitaasti ja huonolla ryhdillä. Korostan, että mudi on opetettu samalla tavalla tai jos mahdollista, vielä epäselvemmin, silloista kokemattomuuttani, ja kahden lajin valio siitä silti tuli. Koirat on erilaisia, ne oppii eri tavalla ja kestää erilaista ohjausta. Vaikka mä olen nyt niin rakastunut tähän uuteen menetelmään, olen silti edelleen sitä mieltä, että jos koirasi oppii namin perässä houkuttelemalla, ei ole mitään syytä väkisin vaihtaa, ja toimiva menetelmä on hyvä menetelmä oli se mikä tahansa (pl. nyt jotkut koiran hakkaamiset tietenkin). Sen sijaan jos homma ei edisty, on todellakin syytä miettiä miksi ei ja mitä pitäisi muuttaa, ja miettiä jotain muuta tapaa lähestyä asiaa ja oppia puhumaan samaa kieltä koirasi kanssa.

Syksyllä 2014 tähän tuli Tanjan myötä muutos. Tässä yksi eteentulojen alkeisvideo, tätä ei ole aiemmin julkaistu mm. ihastuttavien mökkivaatteitteni takia, mutta jos nyt jonkun silmiä kauheasti särkee ja itse koulutuksellinen asia menee järkytyksen vuoksi ohitse, niin otan osaa. Tässä näkyy nyt kuitenkin hyvin se oleellinen ero: mulla on namit molemmissa taskuissa ja palkan suunnalla korjataan vinoutta. Etuosa alkoi nopeasti olla kohdillaan, mutta Sieni istuessaan helposti heittää takaosan pikkaisen vinoon eikä istu kunnolla suoraksi. Jos se on musta katsoen vasemmalle vino, palkka vasemmasta taskusta vielä vähän ehkä selvemmin syrjästä kuin mistä se nyt tulee. Tämä oli muistaakseni ensimmäisten sanallisten selitysten jälkeinen video Tanjalle "näinkö?", ja tämän perusteella saatiin uudet ohjeet, joten älkää nyt ihan suoraan matkiko tätä. Runsaan palkan myötä koiran olemus ja ryhti kohosi nopeasti ja yleisilme on aivan erilainen kuin aiemmin. Kohdassa 00:44 koira jää kerran palkatta, koska toisto oli selvästi aiempia huonompi eli vinous oli suuri, vaikka se ei tästä kuvakulmasta harmi vaan näykään. Jos olisin treenannut aiemmalla "vain täydelliset kelpaa" -tyylillä, se olisi saanut tämän reilun minuutin aikana ehkä pari kertaa palkkaa ja loput olisi ollut "oho" ja "yritä nyt perkele vähän enemmän". Ymmärrättekö eron herkän, väärillä treenitavoilla pilatun koiran mielessä?

Kaksi kappaletta ylempänä kirjoitin "Koska sen pitää oppia että vain oikealla suorituksella saa palkan, ja eihän huonoja voi palkata tai se ei ikinä ymmärrä sitä eroa!". Tätä viljellään paljon tokokoulutuksissa ja ymmärrän logiikan. Jos palkkaa (hyväksyy) kaiken, eihän koira ymmärrä, että suoruus on mikään kriteeri, vaan sen mielestä sellainen sinnepäin-suoritus on varmasti täydellisesti se mitä haetaan ja mikä riittää. Operantissa systeemissä ei myöskään missään nimessä ole tarkoitus ikuisesti palkata kaikkea. Sientä palkattiin alussa tosi avokätisesti, koska sille palautettiin samalla itseluottamusta ja uskallusta yrittää. Jos koira ei ole päässyt niin huonoksi, kriteerin voinee asettaa vähän tiukemmalle. Avainsana on kuitenkin, jälleen kerran, se 80%-sääntö. Pitäisi tietää millä tasolla tässä tilanteessa, tässä ympäristössä, tässä häiriössä koira pystyy tekemään, valita se "nollataso" ja pitää siitä kiinni niin että huonommat jää palkatta ja superonnistuneet saa jättipalkan, ja ne "normaalit" palkitaan normaalisti. Ja sitten toinen viisaus: palkan suunta vaikuttaa lopputulokseen 50%, joten eteen tuloissa vinouden ja väljyyden/tiiviyden korjaamiseen se on todella oleellista. Ei heitetä sitä palloa ohjaajan taakse niin, että koira kiertää hänet jommalta kummalta puolelta, ei tiputeta sitä ylhäältä, ei heitetä sitä koiran pään yli sille kopiksi. Tai ehkä jos se on luotisuora ja sellaisena myös pysyy, mutta kun ei, niin palkan suunnalla korjataan seuraavia toistoja varten. Videolta laskin 1 epäonnistuneen ja 13 onnistunutta toistoa, joten Sienen tämän treenin onnistumisprosentti oli 92%.

Kolmas viisaus: kun kahdella peräkkäisellä sessiolla toteutuu yli 80%-onnistumisprosentti, kriteeriä pitää tiukentaa. Eli jos nyt hyväksytty vinous oli vaikkapa 45 astetta, kavennetaan kulmaa vaikkapa 40 asteeseen. Kaikki muu pidetään samana. Joo, tämä on teoriassa helppoa, mutta käytännössä ei ihan niin. Kellään ei ole astemittaa silmissään, karvaisen koiran tukka saattaa olla edessä, entä jos etuosa on tosi hyvin mutta takaosa ei ole tai entä jos koko koira on vinossa, eikä siinä sekunnin aikana ole kauheasti mahdollisuuksia miettiä ja mallailla että saako se tästä nyt palkan vai eikö saa, joten käytännösä homma ei ole yhtä selkeää kuin teoriassa. Kriteerin noston ja palkan suunnalla korjauksen myötä koiran pitäisi kuitenkin joka session jälkeen pystyä tarjoamaan keskimäärin yhä parempia suorituksia, ja se "nollataso" niin nousee lähemmäs sitä ideaalia, täydellistä suoritusta. Kuulostaako siltä, että kaikki kelpaa ja kaikesta saa palkkaa ja kivakiva vaan? No ei minustakaan.

Nyt meillä on kuitenkin aivan erilainen oppilas niissä treeneissä. Se on saanut tosi paljon palkkaa yrittämisestä ja sen usko itseensä on palautettu. Se uskaltaa "heittäytyä" ohjaajan käsiin ja tarjota jotakin, koska luottaa siihen, että ohjaaja ohjaa sitä ymmärrettävällä tavalla kohti lopputulosta ja siten auttaa sitä tekemään lopulta puolivahingossa kerran ja pian yhä useammin sen täydellisen toiston. Ohjaaja ei koskaan enää suutu sille vääristä valinnoista tai huonoista yrityksistä tai yritä saada kovisteltua tai hetsattua sitä tekemään jotakin, mitä se ei osaa eikä ymmärrä.

Miksi ärsykekontrollia ja vaikeita erotteluharjoituksia? Ärsykekontrollin tärkein selitys kokeiden kannalta on varmasti se, että koira ei tee vihjeettä eli ei ennakoi jääviä tms eikä tee liikkurin käskystä. Ärsykekontrolli liittyy myös kaikkeen missä koira "arpoo" tai "ei kuuntele" eli esim. väärät asennot jäävissä tai kaukokäskyissä, ruudussa seiso-käskystä maahan lakoaminen, paikkamakuurivin viereisten käskyihin reagointi jne. Uuden evl:n merkinkiertohässäkkäliike on varmasti myös loistava esimerkki siihen, miksi koiran pitäisi osata erotella vihjeitä eikä kuvitella tietävänsä edessä olevista kohteista tms mitä seuraavaksi tehdään. Tietysti moni varmasti tulee takaperinketjuttamaan sen liikkeen ja siten opettamaan sen ulkoa koiralle ja mikäs siinä jos se toimii. Töppösen kanssa sitä tosiaan tuossa taannoin kokeilin, ja koska sille hyppy on huomattavasti vahvempi kuin kierto, ja koska sinne koiran silmiin näkyy kauempana merkki ja lähempänä kaksi hyppyä, sehän oli tietysti niillä esteillä milloin kummallakin eikä halunnut löytää mitään merkkiä koskaan mistään vaikka osaa kyllä kiertää käskystä jos muuta ei ole tarjolla.

Ruudun yleisimpiä ongelmia kokeissa on se, ettei koira löydä ruutua, eli ei irtoa kunnolla mihinkään tai irtoaa väärään suuntaan (luoksetulon merkit, edellisen liikkeen aloitus/lopetuspaikka, kentän reunalla olevat esteet, tuolit, mikä tahansa, toimitsijan pöydälle viety noutokapula jos nouto on vaikka ollut juuri edellisenä liikkeenä, hyppy jos se on äskettäin tehty, jne). Töppönenkin kyllä esim. voittajaluokkansa aikoihin lähti kyllä ruutukäskyllä ja usein kovaa lähtikin, mutta minne, se oli monesti vähän herran haltuun. Sille ei koskaan tehty minkäänlaista vihje-erottelua tai kuuntelutreeniä, koska en todellakaan tiennyt sellaisista. "RRrruutuun!" ja voimakas käsimerkki, niin kyllä irtoaa ja toivottavasti juoksee suoraan, eikä bongaa esim. niitä luoksetulon merkkejä mitkä usein on toisella pitkällä sivulla ja joita on juuri edellisessä liikkeessä käytetty jos normijärkässä etenee koekehä. Osasiko se oikeasti ruutuun-käskyn? No ei varmasti osannut. Sitten kun se meni väärään suuntaan, rääkäisin sille että mitä hittoa sää teet, koska kyllähän sen pitäisi tietää ja ihan kuin se "tahallaan" juoksisi minne sattuu.

Perinteisesti ihmiset opettaa tosi paljon täsmälleen koeohjeen mukaisia suorituksia. Moni veivaa pelkkää pk-seuruukaaviota "koska eihän sen tartte osata mitään muita juttuja" kuten peruutus tai sivuaskeleet, tekee jäävät aina samassa järkässä ja opettaa kaikkiin jonkun ennakkomerkin että koiran ei tartte edes kuunnella käskyä vaan tehdä vaan ennalta tietämänsä asento, ottaa noudot aina suoraan edestä että koiran on helppo tulla suoraan luovutusasentoon, lopettaa suorituksen aina eteenmenoon eikä koskaan tee sitä ainakaan ekana, treenaa tokossa luoksetulon stopit aina samassa järkässä ja samalla matkalla, treenaa hyppyä suoraan edestä lähietäisyydeltä, ruutu on aina 25m päässä suoraan edessä jne jne. Rutiini toki luo omalla tavallaan osaamista, mutta tällainen koira on varmasti hyvin herkkä ympäristön häiriöille ja sille, että kupla puhkeaa ja pasmat menee hetkeksi sekaisin. Sitten kun koira tekee virheen, sitä joko torutaan tai aletaan auttaa, vaikka sille ei oikeasti koskaan ole perusteellisesti koko asiaa opetettukaan. Ohjaaja vain kuvittelee koiran osaavan. Ihmisen silmään tai mieleen loogiset asiat "ruutu on aina 25m päässä suoraan edessä, miten voit olla löytämättä sinne" ei vaan usein ole automaattisesti millään tavalla ymmärrettäviä tai loogisia eläimen maailmankuvaan, ja sen sijaan että yrittää opettaa eläimelle "25m aina luotisuoraan", voi olla helpompaa yrittää opettaa se oikeasti löytämään se ruutu kaikista häiriötekijöistä huolimatta.

Operantissa systeemissä perusteellisuus on suuressa roolissa. Koska ympäristön perusteella päätteleminen voi onnistua tai olla onnistumatta, koska jännitys vaikuttaa ohjaajien kehonkieleen, koska kaikenlaisia kummallisia odottamattomia juttuja voi joskus tulla, koiran olisi tehtävä vain ohjaajan sanallisten vihjeiden mukaiset suoritukset eikä noudattaa mitään rutiinikaavaa. Perusteellisuus luo varmuutta. Jos ruutu-vihjettä on eroteltu istu, maahan, sivulle, seuraa, nouda, hyppää, putkeen ja merkki -vihjeiden kanssa, koira luultavasti osaa sen varsin vahvasti ja kokeessa ruudun lähellä kiiltelevä kivi ehkä näyttää sen silmään merkiltä tai muulta kiinnostavalta kohteelta, mutta se menee helposti ruutuun. Jos ruutua on treenattu vain ruutuna ilman että kentällä on lähimainkaan mitään muuta mihin koira voisi harhautua, on hyvin mahdollista, että joku outo juttu vie sen huomion ja se meneekin sinne. Tai jos ruudun lähellä on ne luoksetulomerkit tai jos ruudun aloitus on niin, että koira kivasti näkee myös hyppyesteen, tai tai tai.

Jos ollaan ruudun edessä 2m päässä ja sanoo koiralle "ruutu!", se menee sinne. Varsinkin jos antaa vielä vauhdikkaan käsimerkin. Jos sanookin "kukka!" tai "omena!", se hyvin luultavasti menee sinne silti, koska se ottaa siitä tilanteesta ne vihjeet itselleen ("näen ruudun edessäni ja äskenkin menin sinne ja sain palkan") ja ohjaajan sanoma on aivan toissijaista. Jotta koira parhaalla mahdollisella tavalla ymmärtää mitä "ruutu!" tarkoittaa, mun mielestä se ilman muuta sisältää ymmärryksen siitä, mitä ruutu ei tarkoita tai mikä ei tarkoita ruutua. Eli että "kukka!, "omena!" saati "istu", "seuraa" tai "merkki" ei ole ruutu, vaikka ruutu siinä edessä olisikin ja kaikki muu viittaisi siihen, että mene sinne. EVL:ssä näkee jonkun verran sellaisia oikomisia, missä koira lähtee merkki-käskyllä suoraan kohti ruutua ja se saadaan joko korjattua merkille, tai ei saada. Uudessa kiertohässäkässä varsinkin tullaan varmasti kanssa näkemään jos jonkinlaista suoritusta. Molemmat on silkkaa ärsykekontrollin puutetta ja se koiran perään karjaiseminen sen tehdessä väärin, on jokseenkin epäasiallista, jos sille ei ole edes opetettu erottelua, vaan annettu sen ottaa vihjeet ympäristöstä ja siitä mitä se edessään näkee ja kuvittelee olevan vuorossa.

Mutta edelleen mulla on vastaamatta se, miksi niin paljon kuunteluharkkoja ja vaikeitakin erotteluita. Koska se on tapa opettaa liikkeitä ja tärkeä koulutusvaihe oppimisprosessissa, kun alkuvaiheet on tehty? Ruutua voi opettaa kosketusalustalla, käyttämällä valmista palkkaa, näyttöruuduilla, viemällä se koira sinne seisomaan, kutsumalla se sinne ruutukäskyllä ollen itse ruudussa kääntämässä se oikeaan kohtaan jne. Koska erottelutreeneissäkin on tärkeää, että onnistumisprosentista pidetään huolta ja harjoitus mitoitetaan oikein, koira saa edelleen runsaasti palkkaa ja sen on mielekästä yrittää. Ja koska kriteeri nousee, ei myöskään tule sellaista paikalla junnaamista, mitä esim. 25 metristä lelulle juokseminen monesti nopeasti on. No, on toki koiria joista se on huisin hauskaa viisitoista kertaa peräkkäin, mutta on myös niitä, joista ei ole. Näkisin siis, että nämä kaikki "kikkailut" ja pienet erilaiset erottelutreenien variaatiot tuo koiralle mielekkäällä tavalla paljon toistoja. Toistot taas on oppimisen edellytys. Harjoitteleminen pysyy hauskana, koska tehtävän vaikeustasoa nostetaan oikeassa suhteessa.

Lisäksi mä pidän tosi paljon tästä järjestelmällisyydestä. Perinteisesti esim. etäisyys helposti lisätään aikaisin ja aika suurin harppauksin esim. siinä eteentulossa. Koska etäisyys tuo itsessään sitä vauhtia, mitä moni alusta asti tavoittelee. Sitten kun tekniikka ei kestä, torutaan tai autetaan. Auttamisessa ei välttämättä ole mitään logiikkaa, vaan palautetaan esim. se käsiapu käyttöön tai pahimmillaan korjataan koira fyysisesti oikeaan paikkaan. Oppiko se jotain? Hyvä jos oppi, moni ei opi. Sen sijaan jos etäisyyden lisää kaavan mukaan joka kerta onnistumisprosentin laskien, virheiden tullessa on hyvin helppoa tietää palata edelliselle tasolle, saada onnistuneita toistoja ja opettaa se koira tulemaan itse suoraan oikein.

No mutta takaisin ruutuun. Yleistäminen (eri ympäristöt) ja siedättäminen (eri häiriöt) kulkee käsi kädessä ja ne on oikeastaan enemmänkin kohdat 6A ja 6B kuin erilliset kutonen ja seiska. 20x20 -sääntö on hyvä nyrkkisääntö, eli kun keksii kumpaankin kaksikymmentä eri muutosta helposta vaikeampaan, on toistoja tullut jo ziljoonittain ja osaamisen pitäisi olla hyvin vahvaa. Yksittäisessä treenissä taas tulee muistaa 80%-sääntö, eli onnistumisprosentin pitäisi olla 80:n luokkaa. Jos kaksi peräkkäistä sarjaa onnistuu, kriteeriä tulee nostaa, muuten junnataan paikallaan. Jos taas onnistusmisprosentti menee luokattoman pieneksi, treenaat sillä kertaa liian vaikealla kriteerillä ja jotain pitää muuttaa. (Se ei ole koiralle suuttuminen tai minkäänlainen kovistelu! Vaikka se eilen olisi osannut sillä tasolla ja tänään ei jostain syystä osaa.)

Vain mielikuvitus on rajana ja näissä vaiheissa saa käyttää reilusti aikaa! Etäisyys voi olla edelleen se pari metriä, jolloin toistoja saa reilusti ja koiran energia voidaan käyttää edestakaisin juoksemisen sijaan ajatteluun. Kun ohjaaja on lähellä, palkan vieminen on nopeampaa ja sujuvampaa ja homma pysyy kaikin puolin jouhevana. Kannattaa miettiä, mitkä asiat on erityisesti omalle koiralle vaikeita ja alun jälkeen panostaa erityisesti niihin (sen sijaan että vältellään niitä). Esim. noutohullulle koiralle paljon häiriökapuloita, aksakoiralle aksaesteitä jne. Haasteita ei pidä pelätä, ja "ylikoulutetulla" koiralla on todella helppoa sitten siellä kokeessa. Tärkeää on vaan muistaa se, että ei lykkää niitä kapuloita suoraan siihen hollille, jos ne on paha häiriö, vaan aloittaa riittävän pitkällä välillä, jotta pysytään 80%-säännössä. Jos jotain treeniä (esim. hyppy-ruutu-erottelu) varten hieman pitemmästä matkasta on apua, voi etäisyyttä treenata erikseen esim. 3-4 metriin ennen sitä.

Kesto ei suoraan liity ruutuun, mutta erikseen se tehdään esim. ruudussa seisomiseen ennen maahan-vihjettä ja maassa oloon ennen seuraa-vihjettä.

Sitten vasta tullaan kohtaan 9, eli etäisyyteen. Jossakin postauksessa esittelin kakkosen kertotaulun, joka siis meni niin, että numero 2 ajatellaan väliluvuksi joka on kiva ja helppo etäisyys. Luvun voi ajatella metreinä, askelina tai askelpareina mikä nyt luontevimmalta itselleen tuntuu, kunhan pitää sen samana. Joka toinen numero on väliluku eli se 2, ja joka toinen sitten suurenee kakkosen kertotaulun mukaisesti (4, 6, 8, 10, jne sinne saakka mihin on tarvetta). Kun muuttuva luku on kaksi kertaa peräkkäin onnistunut, se nousee. Eli sarja alkaa 2, 4, 2, 4 ja jos molemmat neloset onnistui, seuraavana tulee 2, 6. Jos kutonen epäonnistuu, toistetaan paria 2, 6 niin kauan, että kutonen onnistuu kaksi kertaa peräkkäin. Ja sitten tulisi taas 2, 8, jne samalla logiikalla. Samalla pitäisi muistaa katsoa kelloa ja se minuutti riittää hyvin, eli ei jäädä vartiksi junnaamaan, tarkoitus ei ole käydä koko sarjaa yhdellä kertaa läpi! Näissä pitää sitten muistaa kanssa se koko tilanne, eli jos omalla pihalla ollaan luvuissa 10-12, niin uudessa paikassa kannattaa aloittaa paljon matalammalta, samoin jos on paljon häiriötä jne.

Ruudun paikan kanssa tuskailun suhteen vielä yksi ajatus. Ja ihmiskoe, minkä lupasin suorittaa itse, mutta unohdin. Jos täsmällinen haluttu paikka on keskellä ruutua, eli 1,5m jokaisesta sivusta, mutta koira on esim. 2m toisesta sivulaidasta ja 1m toisesta sivulaidasta, hahmottaako se itse olevansa lähempänä toista puolta? Pystyykö se näkemään ruudussa sisällä sen 50cm eron? Entä 20cm? Metrin? Itse voi mennä sinne makoilemaan naama koiran naaman tasolle ja tuijotella laitoja, ja sitten jos vielä voitaisiin olla varmoja että koiran syvyysnäkö ja hahmotuskyky on edes suunnilleen sitä mitä meidän. Tämä siis vain ajatuksena siitä, kuinka täsmällistä paikkaa voi edellyttää, ja minkälainen rajanveto vielä palkan arvoisten suoritusten suhteen pitäisi pitää.

PS. Lisäisin viime kuukausien jutuille tägejä liikkeen nimen mukaan. Tekisi mieli tehdä uusi blogi, että saisi ne kunnon järjestykseen. Hitsi että olisi kätevä sellainen hakemisto, missä olisi liikkeen nimen mukaan erilaisia tapoja treenata sitä. Joskus oon miettinyt että kun olisi inspistä, voisi kysyä jossain fb:n tokoryhmässä tms, että ihmiset laittaisi opetustapoja eri liikkeisiin ja kokoaisi ne sitten vain yhteen. Luultavasti mä en nykyään vaan enää halua kuulla läheskään kaikkia erilaisia tapoja ja homma varmaan muutenkin paisuisi aika suureksi.

And then she'd say it's ok I got lost on the way

Motivaatiota operantisti -kurssin kolmas kerta. Sairastumisten vuoksi paikalla oli lopulta vain kaksi koirakkoa, joten assistenttien puutteessa valokuvat jäi ottamatta. Pannaan sitten näitä fb-laatuisia kuvituskuvia jotta ei ole pelkkä raskas teksti.

Sieni teki ruutua, lähellä pysymistä/seuraamista, eteen tulojen etäisyyttä, eteen/sivulle-erottelua, i/m/s-erottelua ja ampumista. Kaksi ihmistä ja viisi tuntia, oli siinä toki pieni pullatauko (kiitos vielä Elina!) ja aikaa meni välissä asioiden puimiseen, mutta aika setit silti - ja koirani jaksoi ihan sairaan hienosti :)

Edellisen illan pakkaaja-apulainen.

Ruudussa saatiin vaikka kuinka monta minitreeniä! Olen itsekseni ruvennut ahnehtimaan, ja on syytä kiinnittää taas huomiota siihen, että ihan lyhyt ½-1min sessio on aivan riittävä. Niitä pari kolme ja sitten viimeistään kunnon tauko. Oikea rytmitys oli varmasti tänäänkin avain jaksamisen säilymiseen. Lumessa ollut ruutu ei ollut vähän yllättäen mikään ongelma. Sieni on tehnyt ruutua vain hallilla ja omassa pihassa sulan maan aikaan. Yleistäminen olisi nyt silti hyödyksi, joten pitänee lauhoina päivinä yrittää raahautua pihalle eri kentille. Lämpimän hallin myötä moinen toiminta on kyllä jäänyt täysin unholaan.

Päivän suurin ajatus oli ehkä se, että ruutu todella tehdään operantissa systeemissä hyvin eri tavalla kuin ns. perinteisesti. Tanjan "sitten kun sä olet koematkassa lähettämässä koiraa, sulla ei ole enää mitään tehtävää" oli aika tyhjentävä kiteytys. Etäisyys kun tosiaan tehdään vasta aivan viimeiseksi, ja siihen mennessä koira on oppinut menemään ruutuun kaikista kulmista omasta ja ohjaajan asennosta&sijainnista riippumatta, hyvin erilaisten häiriöiden ja houkutusten ohi ja erottelemaan vihjeitä. Sanoin joku ilta H:lle hallilla, että ei olisi tullut ikinä itse mieleenkään tehdä kahden metrin päässä ruudusta mitään istu-maahan-ruutu-erottelua, kun ruudun täsmällinen paikkakin on vielä vaiheessa. Joku toinen ilta murehdittiin uutta evl-kierto-nouto-hyppyliikettä, kokeilin töppösellä eikä siitä tullut yhtään mitään :D Operantisti koulutetulle koiralle siinä tuskin on mitään vaikeaa, kun vihje-erottelu on alusta asti ollut mukana ja koira oikeasti kuuntelee sanallisia vihjeitä, eikä tee sitä mitä kuvittelee kaavan mukaan seuraavaksi olevan vuorossa. Sienen ruudussa ei vielä tässäkään vaiheessa ole minkäänlaista käsimerkkiäkään, vaan pelkkä sanallinen vihje, mikä varmasti osaltaan lisää koiran pakkoa kuunnella niitä sanoja, eikä lukea eleitä. En tiedä tuleeko voittajaluokan ruutuun välttämättä käsimerkkiä lainkaan. EVL:n versioon se on ehkä ihan hyvä suunnan merkki.

Sanoin, että varsinkin uudessa paikassa ja pitemmän (autossa olo)tauon jälkeen koira luultavasti tarjoaa vähän turhan etunurkkaan jäämistä. Siinä tapauksessa se kannattaa yhdellä tai kahdella ekalla toistolla palkata vähän aiemmin, eli löysentää kriteeriä, eli auttaa sitä onnistumaan. Ekalla palkka tulee kun etujalat ylittää etunauhan, tokalla kun koko koira on ylittänyt ja sitten palataan normaaliin kriteeriin. Kunhan paikka varmistuu, tämän voi jättää pois ja koiran pitäisi osata mennä suoraan riittävän perälle. Tämäkin on jotenkin tosi nurinkurista, yleensähän ihmiset ajattelee että sen pitää oppia itse menemään sinne heti ja jättää sen ekan huonomman palkatta, pahimmillaan vähän kovistelee tai sitten alkaa auttaa paikan näyttämisellä tai valmiin palkan viemisellä tms. Operantissa tyylissä "auttaminen" on ihan ok ja jopa suositeltavaa jos siltä tuntuu, mutta se tehdään aivan eri tavalla, kriteeriä hetkeksi laskemalla. Eli juurikin palkataan se koira ruutuun menosta juuri ennen kuin se oletettavasti tekisi virheen, ja palkan suunta auttaa seuraavalla toistolla koiraa tekemään paremman suorituksen. Tämä on kauhean huojentavaa myös itselle, kun ei tarvitse jättää palkatta tai ruveta nillittämään korjaamisen kanssa niin että kaikille tulee paha mieli. Moni ei varmaan ymmärrä sitä, että tämä on vain koulutusvaihe, ja jää tietenkin pois kun osaaminen varmistuu ja koiran suoritus on tasalaatuinen ekasta toistosta asti, ja siksi tällaista auttamista pelätään, kun ei ymmärretä, että ei koira tule jäämään siihen kiinni.

Aloitukset muutettiin joku viikko sitten niin, että pyydän koiran ensin istumaan (tai maahan/seisomaan). Käytännössähän se tulee sivulle, mikä ei ehkä ole toivottavaa, varsinkaan kun en katso että se on kunnolla siinä... vasta luvalla kuitenkin ruutuun. Tämä näytti hyvältä ja jatketaan tällä. Alussa koira poukkoili "tuu vaan" -> tuli mun luokse, kääntyi ja oli jo menossa kun sain rääkäistyä "ruutu!" ja homma oli kauhean hätäistä. Hallittu lähetys toi keskittymistä.

Ekana oli siis pari toistoa normaalisti lähettäen, avustajat palkkasi (heitto) sen mukaan keneltä koira ei odottanut palkan tulevan. Sitten tehtiin häiriötä mun sijainnilla, näissä taisi muutaman mokata kun halusi mennä morjenstamaan avustajia ja suuntasi enemmän heihin kuin mietti mitään ruutua... pidettiin tauko, sai luvalla käydä ja sen jälkeen ajatteli ruutua.

Häiriöruutua tehtiin niin, että ruutua ennen oli joku pyyhe ja kuonokoppa ja ruudun sivuilla ylimääräinen merkki ja karvapatukka. Ei se mitään lelua mene katsomaan, ja jos menee, niin ei vieraan patukkaa ainakaan ota. Joo eipä! :D Suoraan sinkosi patukalle, nappasi sen suuhunsa ja sai hepulit kun se alkoi vielä vinkua. No pistettiin se sitten mun taskuun, oli liian vaikea häiriö, niin suotta junnaamaan saati karjumaan että ei. Tässä treenissä vaihdettiin myös lähetyssivua, sitä pitää muistaa nyt tehdä. Lähetyssivun vaihto on kriteerin nosto, joten tulee muistaa, että samalla ei muuten nosteta (lisätä häiriölelujen määrää tms), voi jopa laskea hetkeksi eli esim. palkata pari ekaa toistoa taas vähän aiemmin, kun etujalat ylittää etunauhan.

Seisomista ruudussa ja palkan viemistä yritettiin lisätä, koska nyt olisi aika saada koira oikeasti itse valitsemaan paikkansa, eikä palkata sitä liikkeestä, mutta se epäonnistui useasta syystä. Ensinnäkin stop-käsky oli aivan hukassa ja koira vajosi milloin istumaan, milloin maahan. Harjoiteltava erikseen esim. naminheittelyllä. Se näytti melkein siltä, millä pilasin eteenmenonkin, eli koira luuli että stop (tai eteenmenon maahan) tarkoittaa ettei se saa mennä ja nyt heti seis ja hyi! Tämän takia stop/maahan pitäisi olla ehdottoman positiivisesti koulutettu, eikä sitä saisi käyttää rangaistuksena missään arjenkaan tilanteessa "nyt stop! prkl ei sinne!". Koiran pitäisi ymmärtää pysäytyskäsky nimenomaan mahdollisuutena ansaita palkkio, eikä palkkion menetyksen merkkinä, tai eihän tämä tietenkään toimi. Tällaisella koiralla siis, onhan mudille sitten taas esim. eteenmenon maahanmeno tehty aika lailla hallintaliikkeenä "maahan prkl koska sanotaan".

No, tässä säädössä koira meni epävarmaksi, ja sitten kun se lopulta jäi seisomaan ja avustaja meni viemään palkkaa, koira ei ollut varma saako se ottaa sitä. Se vie, jolta koira ei odota sen tulevan, mutta lähestyy koiraa kiertämällä koiran etupuolelle; koiran olisi hyvä pysyä mahdollisimman paikallaan odottamassa palkkaa (harjoittele erikseen sekin, kaikki koirat tarttee kertausta säännöllisesti). Toisaalta jos koira jää vähän vinoon tai huonosti, avustaja voi vetää sen palkalla oikeaan kohtaan. Sieni ei imuttunut kun se oli varma, että tämä on joku häiriötreeni. Tehtiin erikseen muutamia toistoja niin, että koira seisoi ruudussa ja jokainen meistä kolmesta vei vuorotellen sille namin kiertäen sen eteen. Namin syönnin jälkeen toistin seiso-käskyn, jotta koira yhdistäisi sen tekemisiinsä. Se toimi hyvin, mutta tarttee vielä lisää toistoja muualla erillisenä. Pidettiin pitkä tauko ja tehtiin monta kierrosta muuta välissä. Tämäkin oli mulle uusi juttu, jos joku asia menee vähän huonosti, niin sen sijaan että aletaan nyt paniikissa junnata sitä, tapetaan koiran loppukin itsevarmuus ja saadaan se kyllästymään koko aiheeseen koska "ei huonoa toistoa voi jättää viimeiseksi!". Pidetään vaan kunnolla taukoa, palautetaan itsevarmuus muilla jutuilla ja sitten mennään "uudella koiralla" (& hyvällä pläänillä) jatkamaan sitä vaikeaksi käynyttä juttua. Toimi ainakin Sienellä :)

Eli myöhemmin vielä vähän ruutua uudella suunnitelmalla: kerroin että olen kotona pysäyttänyt sen jessillä ja se toimii, mutta kokeessa käskyt ei tiettävästi saa olla "palkkasanoja" joten jes ei taida olla sallittu seisomiskäsky? Mikä on ihan käsittämätöntä, mitä hiton väliä sanonko "jes", "zäp" vai "top"? Kuka ne sanat määrittelee, jos "jes" ei kelpaa mutta saisiko seisokäsky olla "ses"? Tai "jos"? No, pari kertaa palkattiin heittämällä pelkästä ruutua kohti lähtemisestä, että varmasti saatiin viimeinenkin epävarmuus pois. Sitten jessillä pysäytys mihin reagoi hyvin, ja avustajan viedessä palkkaa hihkaisin "ole hyvä" niin uskalsi ottaa ja tarvittaessa liikkua sen namin perässä avustajan vetämänä. :) Tässä pidettiin kriteeristä kiinni, ja se on suoraan meneminen. Jos meni vinoon, vaikka vain vähän, Tanja sanoi heti, että ei palkata vaan pitää ottaa uusi. Musta tämä on hirveä vaihe, se on niiiiin vaikeaa tietää koska ja kuinka paljon pitää edetä. Mutta niin vaan jokaisen palkatta jääneen jälkeen Sieni osasi korjata linjan suoraksi. Jossain setissä (toi häiriöjuttu ehkä?)  tuli muutama liian eteen jääminen, jotka jäi palkatta, ja niitä tuli 2-3 peräkkäin. Sitten kun se seuraavalla meni edes jonkun 50cm peremmälle, se palkattiin ehdottomasti siitä oivalluksesta, vaikka se oli silti oikeasta paikasta vielä vähän liian edessä. Sen jälkeen se teki taas hienosti perille asti. Helppoahan tällainen on, kun on ammattilainen valvomassa, ja sanoo joka kerta kuka palkkaa tai jääkö palkatta ja muut vaan tottelee, mutta annas olla kun taas kotihallilla minun pitäisi osata neuvoa muita...! :D Sitä tulee mitä tekee, tai mitä sattuu saamaan, ehehee. Mutta surullisin ajatus on kyllä tämänkin jälkeen se, että koira tekee just sitä mitä on vahvistettu, ja jos se ei ihmiselle kelpaa, hittoako siinä alkaa koiraa ojentaa ja luulee, että se nyt tahallaan uhmaa ja hakeutuu väärään kohtaan.

Etäisyyttä lisättiin piirtämällä lumeen valmiiksi viivat (toimi samalla häiriöinä joiden yli sen tuli mennä) 2, 4 ja 6m päähän. Etäisyys lisätään kakkosen kertotaululla, alhaalla samassa postauksessa vähän laajempi kaava. 6m viiva oli näkötuntumalta pisin matka mitä olen tehnyt, mutta se onnistui oikein hyvin. Tässä stopattiin samalla tavalla jessillä ja avustajat vei palkkaa. Jos koira pysähtyi niin, että se katsoi vasemmalla olevaa avustajaa, oikean puolen avustaja siis lähti viemään namia, mutta kiersi ruudun sisään niin että lähestyi koiraa edestä. Muutamia askelia se nyt saattoi välillä ottaa palkkaa vastaan, tämä pitää korjata erikseen (olisi hyvä, jos koiralle olisi opetettu, että sen liikkuessa palkan/ihmisen pysähtyminen tarkoittaisi, että ei saa liikkua ja pitää palata siihen asentoon, missä olit. Mun koirat ymmärtää tämän esim. korokkeilla, ja ehkä esim. maassa ollessaan jollain tasolla, mutta esim. seisomisasentoon ne ei kyllä osaa itse palata eikä edes käskystä nousta jos vajoavat istumaan...). Toisaalta se ei välttämättä hirveästi haittaakaan, koska tällöin avustajan on helppo palkalla ohjata se koira täydelliseen paikkaan. Jos koira oli jo siinä ennen liikkumista, palauttaa sen takaisin sinne namin perässä, tai sitten imuttaa sen namilla hieman haluttuun suuntaan, jos ei ollut. Jos koira seisoo hirveän vahvasti paikallaan, se ei imutu eikä palkan suunnalla voi korjata. Sienellä nämä ainakin taitaa olla jonkin verran toisensa poissulkevia asioita, eli jos se seisoo hyvin vahvasti paikallaan, se luulee, että namin tuoja on häiriö ja ignooraa sen. Katsotaan nyt mihin tämä muovautuu.

Onnellinen oppilas kokoustaa päivän päätteeksi kotona.

Lähellä pysyminen on hyvällä mallilla ja koira tarjoaa sitä pyytämättä itse. Itse asiassa se alkaa olla jo vähän ongelma! :D Tunnarin otin pitkän tauon jälkeen taas ohjelmistoon ja hallilla olen tehnyt sellaista harjoitusta, missä on muutama vapaamuotoinen kasa, joihin kaikkiin on valmiiksi viety yksi oma. Koira saisi mennä vapaasti tutkimaan kasoja ja huomata että siellä on yksi oman hajuinen, tässä ei siis tule mitään lähetyksiä. Harjoitus sopii Sienelle, se teki tätä viimeeksi joskus kesällä, mutta nyt se ei todellakaan enää vapaamuotoisesti lähde edelle tutkimaan mitään kasoja jos hiljaa mitään sanomatta kävelen lähemmäs...

Seuraamisessa pitäisi kanssa ryhtyä keston tekemiseen. Ahdistaa, eniten kaikista, vaikka ei mulla nykyään ole yhtään sellainen olo, että Sieni jäisi matkasta.

Aukeaminen tapahtui tänään vain silloin, jos koira oli jo valmiiksi alkuperusasennossa auki. Eli taas paluu perusteisiin: jos perusasento ei ole täydellinen, ei nyt lähdetä jatkamaan siitä mihinkään ja anneta koiran luulla, että se oli ihan kelvollinen! Jos perusasento on huono, sen sijaan että pyytää koiran korjaamaan, kannattaa siirtyä ja ottaa kokonaan uusi. Paikallaan korjaaminen, jos sitä joutuu tekemään paljon, aiheuttaa kuulemma helposti koiria, jotka yliyrittää ja steppaa tarjoamaan aina millin verran erilaista perusasentoa jos vaikka ohjaaja on vain hiljaa esim. liikkeen alussa. Eli tavallaan kun koira on kerran tullut sivulle ja valinnut paikkansa, oletus on että sitä ei koskaan korjata eikä siinä steppailla mihinkään. Jos se ei kelvannut, siirrytään ja otetaan kokonaan uusi perusasento. Ohjaajan hiljaisuus ja paikalla pysyminen on siis hyväksynnän merkki, ei merkki yrittää lisää! Nämä on niin jänniä juttuja, kun osa taas sanoo ehdottomasti eri tavalla, että ohjaaja ei liiku ja auta sillä, vaan on koiran homma korjata paikkansa.

Seuraamisen laadusta puhuimme erikseen. Tänään kommentti oli "kaunista", ja kyllä se nyt vaan on niin, että mun mielihaluista huolimatta Sieni ei maliksi muutu eikä "vietikäs" ole se sana, millä sitä voisi kuvailla. Jos se seuraa korvat hörössä iloisena kontaktia pitäen, onko reilua jäädä kiinni siihen, että haluaisin että se kantaa häntää ylhäällä koska se näyttäisi musta kivalta? Siinä ei ole järjen hiventäkään! Nillittää nyt jostain pienestä yksityiskohdasta jos kokonaisuus on muuten kunnossa. Varsinkaan kun tämä koira ei kanna häntäänsä korkealla juuri koskaan muuallakaan. Tehdään silti kuuri repimislelulla palkkaamista. Palkka takataskuun, naru vasemmalle valmiiksi ulos, ehdottomasti eri vapautussana kuin ruualle (opeta erikseen esim. lenkillä lumipalloilla: istu -> "VAUUU!" -> pallo lentää ja koira perään), lelun tuominen koirasta etuviistoon tai jopa koiran vasemmalle puolelle. Jos (ja kokemukseni mukaan kun) tekniikka alkaa kärsiä, voi palkata eri suhteessa esim. 50/50 ruualla ja lelulla sekaisin saman session aikana, tai 80/20 mikä nyt hyvältä tuntuu. Edellyttäen että koira palkkaantuu molemmilla. Eri vapautussanan pitäisi auttaa siihen, mulla on tähän saakka ollut vain "jes" ja tilanteesta riippuen hieman huonosti tai hyvin huonosti se vaihtaa ruuan jälkeen leluun, eli on ollut vaikeaa palkata vuorotellen molemmilla. Eri vapautussanan pitäisi auttaa tähän paljon, joten otettiin "vau" nyt lelupalkalle. Sieni sai lainata Tanjan vinkukarvapatukkaa ja haluaisi vissiin oman sellaisen. Ihan kun mulla ei olisi auto täynnä leluja... molemmilla on ne omat suosikkinsa mitä liki aina käytän. Mudilla Bilteman 1,5e narupallo, se ei pidä pallosta vaan nimenomaan narusta ja hakkaa itseään sillä pallolla, niin pallon laadulla ei ole mitään väliä. Lisäksi pari tavan patukkaa, joista toisessa yksi kahva, toisessa molemmin puolin, ja iso jalkapallon kokoinen nahkapallo. Sienellä JW-vinkupallo ja vinkuvia tennispallon värisiä amerikkalaisia jalkapalloja. Ja toki raippakana, mutta se on niin epäkäytännöllinen kun raippa ei mahdu taskuun, ja käytän sitä lähinnä kun leikitän koiraa erikseen... Sitten on hirveä läjä erilaisia repismisleluja, nännikumeja, frisbeitä, eri materiaalia olevia patukoita, narupalloja, blaablaa, joita ei koskaan käytetä muuta kuin korkeintaan häiriötreeneissä houkuttimina. Ne pitäisi hävittää, mutta roskiinkaan ei raaski heittää ja käytettyjä leluja ei kukaan osta. Oli puhetta, että leikkiminen lisää leikkimistä, ja Sienen kanssa repimisjutut on pitkään olleet taas unholassa, mutta nyt pitää jälleen aktivoitua.

Lelupalkkaa olisi hyvä käyttää seuraamisessa (ja muuallakin) ainakin tietyissä treeneissä välillä, jos koira suinkin jollain tavalla edes leikkii. Vaikka ruoka olisi sille mieluisampaa. Syystä, että leikkimisen aiheuttamat fysiologiset vaikutukset koiran elimistössä on vain erilaiset kuin mihin millään ruualla ikinä voi päästä, ja ne tuo sitä vauhtia ja asennetta.

Perusasennossa palkka niin, että vasen kyynärpää liikkuu suoraan taakse ja kämmen aukeaa ulospäin, eli käsi laskeutuu housun sauman linjalla, mutta koiran pään vasemmalle puolelle. Tuttu juttu, mutta kun koira kerta on liian edessä, voinemme yksiselitteisesti todeta, että olen kuitenkin palkannut sitä liian eteen. Siinä ei mitkään selitykset auta ja peiliin voi katsoa. (Ajatella, että sitten ihmiset usein alkaa remmillä antaa pakotteita ja yrittää saada sen niillä taaemmas, vaikka ensin itse hilaa sen liian eteen. Reilua.) Onhan se mukavaa ojentaa se nami koiran suuhun, eikä takaraivoon, mutta jos suu on liian edessä, niin ei se paikka sillä koskaan korjaannukaan. Takaraivolla yksikään koira ei kuitenkaan niele, ja jos nami aina tulee samaan kohtaan, kyllä se koira itse korjaa suunsa valmiiksi siihen. Eli ei mene niin eteen. Lisäksi treeniliivisuunnittelijoille pitäisi laittaa vinkkiä kaksisaumaisista liiveistä :D Ideaalein namien paikka vasemmassa taskussa olisi juuri siinä sauman kohdalla, joten olisi kiva, jos siinä olisi sellainen pussi ja sauma olisi kummallakin puolella 5-10cm eri suunnassa. No nyt kun ne on mitä on, niin namit joko sivutaskun takalaitaan tai takataskun etu- (sivu) laitaan. Ettei ne leviäisi ainakaan etutaskuun liian eteen.

Seuraaminen ajatellaan operantissa tyylissä mielestäni ylipäänsä perinteistä koulutusta enemmän kontaktilähtöiseksi. Jos koira pitää kontaktia, se seuraa, vaikka paikka olisi vähän huono. Palkan suunnalla vain muokataan sitten. Kontaktin katkeaminen ei ole enää seuraamista, vaikka paikka olisi kuinka optimaalinen. Kontaktia ei pyydetä eikä käsketä, sen on oltava koiran oma valinta. Jos ei ole, tilanne on liian vaikea tai koira ei ole motivoitunut ohjaajalla tarjolla olevista vahvisteista. Mä tykkään tästä logiikasta todella, ja mun seuraavat koirat tullaan ehdottomasti opettamaan seuraamaan kaavalla kontaktihyppely -> lähellä pysyminen -> oikea seuraaminen. Siis perusasennon ohella tietenkin.

Professorin maanantaitango.

Eteen tulojen etäisyydessä osaamisen kriittinen matka oli 4 askelta. Nyt aletaan tehdä etäisyyttä kakkosen kertotaululla 2, 4, 2, 4, 2, 6, 2, 6, 2, 8, 2, 8 jne (kakkonen on helppo väliluku, muuttuvissa luvuissa siirrytään seuraavalle tasolle, kun kaksi edellistä onnistuu peräkkäin) jonnekin 20-25 asti. Suoruus oli parempi kuin viime kerralla, mutta kyllä siellä pari nyrjällään olevaakin oli. Kaikkea ei vaan voi treenata kerralla, joten etäisyystreeneissä pienestä vinoudesta ei voi jättää palkkaamatta, vaan erikseen treenataan suoruutta lyhyellä matkalla.

Erottelutreeni sivulle-eteen on edelleen työn alla, tänään mokasi muutamia. Tässä on sama juttu, että teknisyydestä ei voi nillittää samassa treenissä, vaan huonot sivulle tulot on palkattava, samoin vinot eteen tulot, koske kriteerinä on vain erotella käskyjä. Kunhan yllä mainittu eteen tulojen etäisyys on tehty erillisenä, aletaan tehdä erottelua samalla tavalla kakkosen kertotaululla. Sivulle tulot se kyllä osaa pitkästä matkasta, muuten nekin pitäisi tietysti ensin tehdä erillisinä.

Eteen tuloja häirittynä niin, että lyhyellä matkalla avustaja heilutteli lelua tyrkyllä. Valittiin sellainen lelu (mudin kahvapatukka), mikä ei olisi kovin mieleinen eikä siten liian houkutteleva, mutta kas ihmettä kun se sitten halusi leikkiä silläkin. Ei kyllä treenin aikana, vaan lopuksi vapautuksen jälkeen meni Tanjalle ja alkoi riuhtoa patukkaa sen käsistä! Eteen tulossa kerran väisti leluhäiriötä ja ajautui siksi perusasentoon, joten näitäkin saisi tehdä lisää. Ja ihan lyhyt matka riittää. Hitsi että mä niin tykkään tästä logiikasta näissä treeneissä :) Vihjeet tehdään vahvoiksi sillä, että koira joutuu kuuntelemaan ohjaajaa kun vihje-erottelua on paljon, ja sitä häiriötä tehdään monella tavalla hyvinkin voimakkaasti. Matkat on kuitenkin lyhyitä, eikä koiraa tarvii juoksuttaa pitkiä matkoja, jolloin se väsyy, ja virheiden tullessa epävarmuuttaan helposti hidastuu, mitä taas ahdistaa välittömästi mua. Toistot on nopeita ja sujuvia kun matka on lyhyt, ja kun se koira osaa lyhyellä matkalla tulla häiriöistä huolimatta oikein, kyllä se varmasti osaa sitten kauempaakin juosta.

Vihje-erottelua tehtiin myös niin, että pyydettiin koira perusasentoon kun ohjaajalla oli silmät kiinni. Se oli hurjan tuntuista, mutta kyllä se avustajan naksautus sieltä aina lopulta tuli :D Istu/maahan/seiso-käskyjä kokeiltiin kanssa silmät kiinni tai kylki/selkä kohti koiraa. Pelkkä pään pois kääntäminen käy sekin, ja olipas muuten vaikeaa. Vaikka Sieni on tehnyt näitä hallilla peilin kanssa ainakin niin, että se on mun takana. Erottelussa vain taivas on rajana ja jos koira oikeasti osaa sivulle/s/i/m-käskyn, sen tekemisiin ei vaikuta vaikka ohjaaja seisoo namit nyrkissä kädet levällään, on kyykyssä, makaa, istuu sohvalla, tekee kuperkeikkaa, avustaja häiritsee lelulla vieressä jne jne. Nämä on niitä perusasioita, joita pitäisi jatkuvasti ylläpitää. Jos esim. zetassa on ongelmia erotella käskyjä, uskon että pelkkä runsas asentojen häiriötreenaaminen ja vihje-erottelu kotona auttaa suoraan siihen. Sen sijaan että seurautetaan sitä kaaviota ja väärän asennon tullessa kielletään sata kertaa, eikä koira korjaa koskaan, koska ei osaa.

Toinen koira teki vihje-erottelua istu/maahan ja taas tultiin siihen, minkä huomasin jo viime kurssikerralla. Näitä treenejä varten (samoin esim. ruudussa jos koira menee top-käskystä väärin maahan) olisi tarkoitus, että koira osaa kaikki kolme asentokäskyä oli alkuasento mikä tahansa. Eli esim. makaava koira osaa istu-käskyllä nousta istumaan, tai seiso-käskyllä seisomaan. Pelkällä käskyllä. Mun koirilla ei ole olemassakaan sellaista seisokäskyä! Hyvin on mudistakin valio tullut ilman, mutta voidaanhan nähdä, että mun seiso-käsky on varsin puutteellinen. Tai kun mulla on erikseen eri seisomiskäskyt eri tilanteisiin, mutta esim. jos koira lakoaa ruudussa seiso-käskystä väärin maahan, ei ole olemassakaan käskyä millä se osaisi nousta ylös (ilman käsimerkkiä, jolloin se taas sisältää kaukojen tekniikan, missä ei ole mitään järkeä ruututreenissä, kun se pitäisi vaan saada korjattua seisaalleen!). Samasta syystä mudille rally-tokon perusasennosta seisomaan nousu on ollut ihan helkkarin vaikeaa. Koirani on hyvin urautunut, ei sellaista liikettä ole sen mielestä olemassakaan enkä mä oikein tiennyt millä käskyllä sitä edes tehtäisiin. No nyt se kyllä toimii, mutta jos koira olisi alusta asti opetettu siihen, että "seiso" ei tarkoita pelkkää pysähtymistä, vaan tiettyä asentoa, ja se osaa nousta myös istumasta tai maasta seisomaan... no tietää mitä tekee sen seuraavan kanssa sitten pennusta asti eri tavalla! Toinen koira ei ollut koskaan tehnyt maasta istumaan nousuja, mutta koska sillä oli vahva istu-käsky, sehän nousi. Mun koirat ei osaa nousta maasta istumaan ilman käsimerkkiä, mudi ehkä jos on hyvin korkeassa vireessä, mutta ei sellaista liikettä noin tarkalleen ottaen ole niiden ohjelmistossa. Sienen ruudussa olisi ollut iso apu, jos sen pudotessa maahan/istumaan olisin voinut kauempaa toistaa seiso-käskyn ja se olisi osannut korjata.

Koska olit äsken mun edessä, sun pitää kualla!

Ampumista kosketuskepillä. Viimeisenä, koska ajateltiin, että jos se vaikuttaa sitten koiran tekemisiin koko päivän. Oli huono valinta, koira oli jo varsin väsynyt ja kylläinen ja kepin tökkiminen alun perin oli normaalia hieman vaisumpaa. Avustaja heilutteli käsiä vieressä ja oli sovittu, että kun hän nostaa toisen käden ylös, ampuja 60-70m päässä ampuu. Käsien jatkuva heiluttelu siksi, että koirat ja Sieni varsinkin tosi nopeasti yhdistäisi muuten sen käden noston ampumiseen. Lyhyitä kepintökkimistaukoja tuli kun täydensin nameja taskusta käteen, ja ammuttiin ensin 4 ja sitten pidettiin parin minsan tauko koiraa rapsutellen, sitten ammuttiin toiset 4. Avustaja tuli siinä vaiheessa täydentämään pyssyä ja vapautin koiran juoksemaan sitä vastaan kun avustaja oli n. 20m päässä ja koira näytti siltä, että menee iloisena. Sitten koira autoon, toinen koira treenasi välissä. Autosta se tuli uudestaan ihan mielellään, mutta sen jälkeen kepin tökkiminen oli vielä vaisumpaa ja koira oli kuin hidastetussa filmissä. Ammuttiin vain kaksi ja lopetettiin siihen. Rapsuteltiin hetki ja sitten koira sai vielä pallon, oli oikein iloinen sen kanssa ja sai vetää rallia pitkin kenttää.

Itse paukkuihin se ei reagoi, tai ei ole laukausarka eikä pelkää niitä. Se ei juuri edes säpsähdä, ei lamaannu eikä todellakaan meinaa paeta tai mitään, mutta menee linttaan. Saattaa vilkaista paukun suuntaan ja tässä loppua kohti palautuminen vain huononi, eli saattoi jäädä joiksikin sekunneiksi tuijottamaan sinne ja oli vain kauhean surkeana. Koko touhua leimaa nyt sellainen huolestunut asenne, ja syy olen hyvin luultavasti minä. :/ Ampumisesta tehtiin aikoinaan aivan liian Juttu ja kyttäsin koiraa silmä kovana. En muista ekoja treenejä, mutta en ihmettelisi jos koira olisi vähän reagoinut (nehän on kuuroja jotka ei millään tavalla reagoi äkilliseen kovaan ääneen!) ja mä olisin ollut ihan että voieivoiei, kun olisi pitänyt vain pysyä rauhallisena ja palkata normaalin iloisesti koiran tekemisistä riippumatta, jotta ääni olisi saanut mukavan merkityksen. Mä en muista, mutta en ihmettelisi, jos olisin ajatellut, että en voi palkata kun se nyt katsoi sinne ihmeissään, etten vahvista ihmettelyä, tai jotain muuta käsittämätöntä mutta ah niin yleistä ihmisten logiikkaa (vrt. esim. räyhääminen ohituksissa). Ja vaikken mitenkään hössöttäisi omaa ahdistustani koiran reagoinnista, se kuitenkin lukee mua niin hyvin, että pelkkä mieliala lienee tarttunut. Sitten kokeiltiin vähän sitä sun tätä ja saatiin vain koira sekaisin kuin seinäkello, ja nyt se ei oikein tiedä mitä sen pitäisi tehdä mutta joku Juttu tässä on meneillään ja jotain suurta siltä kai odotetaan. Epäselvät odotukset musertaa sen itseluottamuksen.

Ampujan moikkaaminen on tapauskohtainen juttu. Jos on varmaa, että koira menee iloisena, se saa kaikin mokomin lopuksi mennä. Jos taas yhtään epäilyttää, että koira menisi lepyttelemään, parempi antaa olla lainkaan menemättä. Eli ottaa koira haltuun tai panna autoon ennen kun avustaja tulee takaisin ampumapaikalta.

Kerroin, että se saattaa väistää kotona olevaa pyssyäkin. Ymmärtää selvästi sen olevan se kamala vehje. Olen kyllä naksutellut sen tekemään kuonokosketuksia lattialla olevaan pyssyyn, ei ongelmia, ja se myös pyydettäessä noutaa sitä oikein iloisena, että en sitten tiedä... ehdotus oli, että jos Sieni joskus saa kupista ruokaa, niin laittaa pyssy siihen viereen kun se syö, niin tulisi positiivinen ehdollistuma. Sanoin että se syö niin harvoin kupista, mutta tajusin kotona, että saahan se silti kuppinsa liki joka ilta - ruuan sijaan siinä on vaan kaikki lisäravinteet, öljyt ja pari desiä vettä ja siellä killuu muodon vuoksi joku yksi nappula tai lihapullan atomi ja se tyhmä koira vetää sen kaiken silti ihan onnesta soikeana. Ehkä se kelpaa "ruokakupista" vaikka se teknisesti ottaen onkin vain lääkekuppi :D ?

Jos ampumisen jälkeen koira ei halua tulla autosta, oli tarkoitus sitten tehdä mitä tahansa, pannasta auttamisen sijaan parasta olisi jos saatavilla olisi toinen koira. Vieras tai omakin kelpaa, mitä mieluisampi kaveri, sen parempi. Otetaan se toinen koira ulos, keräillään hihnoja ja tehdään lähtöä ja ollaan Sienelle vähän niinku silleen "me oltiin kyllä menossa nyt ihan vaan lenkille, mutta hitsi kun sä et kerta halunnu tulla mukaan". Tai sitten sen toisen kanssa voi myös treenata oikein näyttävästi ja syöttää kaikki herkut veräjän väärällä puolella sille, ja yrittää olla Sienelle, että "sä oisit voinu kanssa tulla kopittelemaan näitä kilpaa, mutta voi kun et nyt tainnu haluta, niin eihän siinä sitten mitään". Jollain tavalla nollata se ampumisen välttely sillä, että ei me kyllä meinattu enää lainkaan ampua, vaan tehdä jotain tosi kivaa, mutta kun sä nyt kuvittelit omiasi etkä halunnu tulla niin oo sitten siellä autossa.

Tanjan mielestä me tarvitaan nyt vain tottumista. Nälkäinen (vaikka edellisen päivän paastonnut) koira, superhyvät ruuat, lopuksi voi säästää koko ruokakupin ja antaa sen viimeisestä paukusta. Ampuja riittävän kauas ja sitten vain kosketuskeppi kehiin, kun tökkii hyvällä rytmillä, ammutaan yksi paukku. Sitten taas joku puolen minsan tökkiminen ja uusi paukku. Mä en saa kehua, yrittää kannustaa tai puhua mitään, naksutin vain laulaa. Mä en saisi myöskään ahdistua vaikka koira tekisi mitä, mutta se onkin helpommin sanottu kuin tehty. Koko homman pitäisi olla sellaista hyvin arkipäiväistä, en saa ladata sille koiralle mitään odotuksia, varsinkaan mitään abstrakteja "ole nyt reipas", vaan pelkkä tökkiminen riittää. En saa olla mitenkään erityisen huojentunut tai iloinen missään kohtaa, koska se toimii tällaisissa tilanteissa vain itseään vastaan ja koiralle siitä tulee The Juttu. Töks, töks, töks, siinä ei mitään ihmeitä ole, helppo tapa ansaita ruokaa vain. Siispä ihan mekaanista naksuttelua vain, lopuksi voi sitten rapsutella ja kehua kuten normaalisti, tai antaa pallon tai mitä nyt haluaakaan. Keppiä voi liikutella itsensä ympärillä, jotta koira hieman liikkuu, itse kuitenkin seistään paikoillaan. Samoin namit voi heittää, jotta koira liikkuu niitä hakiessa. Se paikallaan möllötys missä koira vain kääntää päätä kepin ja namikäden välillä, on ehkä vähän turhan möllötystä. Paukkuja voi ampua vaikka kuinka paljon, tänään loppui kymmeneen kun koira oli jo täynnä (se söi kyllä huonosti ihan silkkaa huonoa mielentilaakin, mutta olihan se kyllä oikeasti siihen mennessä jo jonkun puoli kiloa verilettuja vetänyt, yritystä lienee luontaisesti enemmän kun sillä on paastopäivä takana), mutta enemmänkin siis saa ampua jos nälkää riittää. Tämän ohessa pitäisi tietenkin tehdä paljon pelkkää kosketuskeppiä ilman ampumista (hitsi kun olisi tajuttu ajatella, olisi varmaan eilenkin kannattanut tehdä vaikka aamulla ekana kierros kosketuskeppiä ilman mitään ampumisia), myös niin, että ampuja on asetelmissa ja kaikki on muuten samoin vaikka avustajan käsimerkkejä myöten, mutta ei vain koskaan ammuta. Sitten kun tällainen 60-70m matka sujuu, ampuja tulee pikku hiljaa lähemmäs. Voi myös kokeilla, onko eroa jos ampuja on näkyvissä vs. piilossa. No, en vain tiedä kuinka usein mulla mahtaa olla kaksi avustajaa käytettävissä, ja jäi paha mieli tästä muutenkin. Uutenavuotenakaan se ei korvaansa lotkauttanut vaikka puoli kolmelta iltapissalla oli vielä aika sota. Luonnetestissä se oli laukausvarma. Miten olenkin osannut ryssiä tämän tällaiseksi ja eksyä niin pahasti?! Jos me nyt vielä kokeillaan sen mikä saadaan tehtyä, ja jos ei toimi, niin ehkä ruoskin itseni vereslihalle ja unohdan ne pk-kokeet... :(

***

Tässä vielä kaukokäskyvideo seiso-istu-seiso takajalkakorokkeella joltain illalta männä viikolta. Tämä on ekoja kertoja, kun yhdistin "jalat"-korokevihjeen ja kosketuskepillä pohjustetun seiso-istu-vaihdon "per"-vihjeen (se tulee peruuta-sanasta, jos joku ihmettelee). Olen itse kyykyssä (seisten on hankala nähdä sen takajalkoja) koiran edessä ja ohjaan sitä vain sanallisilla vihjeillä. Hirvitti kyllä niin, että olin jättää tekemättä koko homman, mulle se eteneminen on selvästi todella vaikeaa. Impulsiivisia kokeiluja osaan kyllä tehdä, mutta järjestelmällinen eteneminen, voi argh, mitä se on ja onko pakko jos ei tahdo! No hyvin oli asiat sisäistetty ja se toimi juuri kuten piti :) Vähän se korjaa tuota oikeaa (huonompaa) jalkaa ja saakin tuon verran aivan vapaasti korjata. Mudi on tippunut jo kelkasta etujalkakaukojensa kanssa, se ei pysty toteuttamaan tuplakäskyä ja jalat lentää korokkeelta heti. Mutta oli tämä kaikkinensa hieno hetki, kyllähän jotain istumaahanseuraa-juttuja opettaa, mutta tällainen kahden päällekkäisen vihjeen toimiminen tuntuu tosi paljon korkeammalta matikalta ja on aivan kiintorullailmaisun tasoa. Mistä olen edelleen ihan pähkinöinä miten olen osannut opettaa jotain niin monimutkaista. :D