Hirviö

Minä tiedän, että sun selässä on jotain hirveää. Joku rappeuma tai pullistuma tai joku hirviö, mikä tulee etenemään ja vie sulta lopulta jalat alta. Intuitio ei kerro koska tämä tapahtuu, ja voihan olla, että pysyt vielä vuosia ihan hyvissä voimissa. Mun on silti valmistauduttava asiaan ja sitten kun on aika, päätös on voitava tehdä nopeasti. En ikinä, ikinä, ikinä voisi antaa itselleni anteeksi, jos päästäisin tilanteen siihen, että sä et voisi enää kävellä kunnolla.

Sä olet jotenkin sellainen mysteerien koira. Tuo jalat alta -kohtaus, samoin selittämättömäksi jäänyt nenäverenvuoto ja nyt tämä. Ehkä nämä kaikki jollain tavalla alitajuisesti vaikuttavat siihen, etten halua viedä sua magneettiinkaan. No, henkimaailmaa todellisempi syy on ihan vain se, että mä en näe isoa selkäleikkausta tällaiselle koiralle edullisena ratkaisuna, ja olen edelleen sillä kannalla, että jos leikkaustarve tulisi, koira pääsisi vain mullan alle.

Viime viikolla käytiin hierojalla. Totaalisen jumissa koko koira, mutta ei kipeän oloinen, vaan ihmeen rento koko käsittelyn ajan. Vasemmassa takajalassa vastaanotolla hieman alentunut asentotunto, mutta sain käskyn testailla asiaa kotona aloittaen aina eri kerroilla eri jalasta, ja myöhemmin en kyllä mitään enää huomannut. Voi olla, että se nyt vaan oli siis sattumaa. Vasen puoli oli muutenkin enemmän jumissa takaa. Kaipa se jotenkin sitä vammaista selkää sitten varoo ja siksi menee niin jumiin. Huomenna vielä osteopaatille, uudelle ihmiselle. En varmasti muista edes selittää järjestyksessä kaikkea mitä on tapahtunut.

Hieronnasta kotiin tullessa kerkesin miettiä, että nyt susta on tullut vanha. Ei se, että isä eli 17-vuotiaaksi ja emä täytti keväällä 15v, takaa mitään. En usko, että sulla parhaassakaan tapauksessa on kovin montaa vuotta jäljellä. Nyt sitten on loppuelämän hissikyyti autoon. Metsässä pitää aina miettiä pääsetkö sä tästä vai pitääkö kiertää tai nostaa. Lumikenkäretket on epäilemättä retkeilty, ja uimaan saat mennä varovasti kävellen, et hypi enää ikinä laiturilta tai kiviltä. Voi pöne, en mä olisi halunnut, että asiat menee näin. Ehdin siinä sitten muistella kaikkea mitä ollaan yhdessä koettu. Parempaa ensimmäistä harrastuskoiraa en olisi voinut saada, sä olet aina ollut niin huikea ja täysillä mukana kaikessa mitä keksittiin kokeilla. Nyt vaan toivotaan sulle vielä kivuttomia ja antoisia eläkepäiviä. Kyllähän sä taas viikonloppuna mökillä painelit menemään ihan viimeistä päivää eikä mikään metsäryteikkö ollut ongelma, mutta sut tuntien en mä tiedä voiko siihen luottaa. Jos et vingu niin kovaa että kuulen, mistä sen tietää sattuuko ne loikat sua silti? Ahdistaako tajuta oma vajavaisuutensa ja odottaa että nostetaan autoon?

Kaiken tämän surun keskellä motivaatio hoitaa mitään muita juttuja on pyöreä nolla. Yhdistystoiminta vie tosi paljon aikaa ja energiaa ja olen jotenkin nyt äärimmäisen täynnä sitä, miten paljon järjestän, säädän, sovin, teen lomakkeita, perun, poistan, vaihdan, ja lopputuloksena on usein vaan paskaa niskaan siitä miksei ole sitä ja miksi kurssi x on maanantaisin eikä tiistaisin. Olen kouluttanut tänä vuonna ainakin 6 eri kurssia ja lisäksi tehnyt normaalit talkoot, tosin niissäkään en saa mitään "kahdeksi tunniksi paikalle ja sitten kotiin"-henkilöryhmähommia vaan olen joku helkkarin ratamestari jolla menee kymmeniä tunteja hommansa hoitamiseen jo ennen kuin koe on lähelläkään. Tätäkään ei varmaan kannattaisi edes kirjoittaa, koska joku vetää kuitenkin herneet perseeseen "ei oo pakko jos on noin vaikeaa!!" (ja siihen voin vastata, että ihanko totta - vielä keväällä mä olin tosi motivoitunut, mutta nyt oman elämän murheet vähän muuttaa kaikkea). Sitten kun vielä kuulin kylillä jotain jeesustelua siitä, millainen itsekäs, omahyväinen sika olin lopettaessani haun ja jättäessäni ryhmän ja yhdistyksen selviämään ilman minua, niin kaikessa absurdiudessa se lähinnä nauratti vaikka olisi kai pitänyt itkeä. Mikään ei todellakaan ikinä riitä. Mä niin haluaisin palata siihen mitä oli joskus alussa, jolloin minä olin pelkkä nobody, joka osallistuin toisten järjestämiin juttuihin toisten koulutettavana ja oli vilpittömän onnellinen kun koira oppi menemään käskystä maahan. Mä olen saavuttanut liikaa liian lyhyessä ajassa, nyt kahdeksan vuoden koiraharrastuksen jälkeen jatkuvan nousun sijaan olen niin pohjalla. En nyt oikeastaan ole kenenkään sääliä tai edes sympatiaa vailla, mutta vittu että olen niin täynnä sitä arvosteluakin. Jokainen harrastaa tätä kuitenkin ensisijaisesti itseään varten ja sitten kun ei ole enää kivaa, on täysi oikeus pistää peli poikki.

Pennun hankintaa olen viime aikoina miettinyt lähinnä siltä kannalta, haluanko mä että pöne ehtii nähdä sen, vai säästänkö pönen moiselta kiusalta. Mä vaan luulen, että varsinkin jos se on mudi, pöne salaa kuitenkin tykkäisi siitä. En tiedä, luultavasti tässä käy niin, että hautaudun suruun, lopetan nämä harrastukset eikä mulle edelleenkään vuosiin tule mitään uutta harrastuskoiraa. Jos koskaan.

Haluaisin vaan että pöne olisi terve.

Hieronta

Pönen mysteeri jatkuu! Käytiin eilen hieronnassa, tuttu hieroja jolla Sieni kävi viime kesän Juvalla, uusi toimipaikka. Pöne oli kireä lapojen takaa, mistä eläinlääkäri sanoi kanssa. Pöne oli kireä myös takaosasta, ihan hännän juuresta alaselkään asti. Pöne oli tarkalleen ottaen niin kireä, että kesken reiden käsittelyn lihas alkoi krampata ja koko koira kouristeli niin, etten ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa :O ! Koira sai laseria ja käsittelyä saatiin jatkettua, ja lihaksisko kuulemma jäi ihan hyvän tuntuiseksi. Se oli aika lailla yhtä jumissa toiselta puolelta kanssa. Kyllä minä näen jos koira on jumissa ja kyllä sen erottaa käytöksestäkin ja ei se ole niin kipuherkkä että pelkkä lihasjumi saisi sen huutamaan my ass... !!

No, siinä sitten pohdittiin asiaa. Ristikkäiseen jalkaan menevä kipu on hyvin tyypillinen heijastus. Oikea takajalka, vasen etujalka.. niin juuri se etujalka, joka pari kuukautta sitten (29.2.) leikattiin. Kuukausi ennen leikkausta (26.1.) koira oli hierottu kuntoon. Patin poistosta ei kovin isoa haavaa jää, eikä sen pitänyt olla kipeä, eikä se vaikuttanut kipeältä. Haavaa kuitenkin paranneltiin pitkään, eikä sen tarvitse kovin paljoa keventää tai liikkua muuten oudosti, niin muu kroppa kuormittuu eri tavalla kuin yleensä. Toki sille on voinut myös sattua jotain, mitä minä en vain ole ollut näkemässä. Ja kyllä se liukastelikin niiden pääkallokelien aikaan. Joka tapauksessa lihaksisto oli siinä kunnossa, että hyppykivut on hyvin voineet johtua täysin siitä. Nyt seuraillaan miten hieronta vaikuttaa, ja ylihuomenna on tosiaan vielä se osteopaattikin.

Sienessä pientä jumia, mutta tosi paljon paremmassa kunnossa kuin viimeeksi samalla hierojalla käytyään. Koira on muutenkin hyvässä lihassa nyt. Talvellahan käytiinkin eri ihmisellä, mutta nyt kun tämä ottaa vastaan täällä kylällä kanssa, palataan ehdottomasti hänelle.

Hieronnassa

Käytin koirat hierojalla. Sieni on käynyt viimeeksi syyskuussa, koko kesän se kävi kuukauden välein ja saatiin hyvään kuntoon. Sitten en vain ehtinyt enää samaan paikkaan (45km), ja nyt varasin ajan uudelle, lähemmäs. Päätin ilmoittaa pönen kanssa, pöne on käynyt viimeeksi maaliskuussa osteopaatilla sen kohtauksen jälkeen ja hoidettu siellä kuntoon. Ajattelin, että eläkeläinen ansaitsee hemmottelua.

No, tänään oli se päivä. Sieni ensin, pöne rauhoittui odotellessa kivasti, ja sen on helpompaa olla jos se saa ensin katsoa ennen kuin vieras käy kiinni. Sienessä ihan pientä jumia selässä ja pääasiassa hyvässä kunnossa, mitvit! Hieman kuiva se oli ja saisi vähän taas syödä enemmän. Pöne oli oikein sosiaalinen ja antoi nätisti vieraan aloittaa, ja sitten alkoikin sydäntä raastava itku. Koira oli selästä, varsinkin oikealta, aivan totaalisen täydellisen tukossa! Miten mä en ole huomannut mitään, ainahan se on kotona kärttyinen jos se on kipeä?! Olen kyllä varsinainen vuoden koiranomistaja >:( Pöne sai treeni- ja ehdottomasti varsinkin hyppykieltoa ja uuden ajan kahden viikon päähän (meillä on neuvottelut kesken siitä, että koirat on nelijalkaisia eläimiä... pöne kun usein kävelee mielellään vain kahdella jalalla). Sienen voi tuoda parin kolmen kuukauden kuluttua.

Kuva joulun ajalta kun makasin sohvalla pöne mahallani syömässä konvehteja ja havahduin siihen, että voi ei pöne, koska susta on tullut noin vanha ja harmaa?! <3 :O

Kuulumisia

Neljän viikon loma alkaa olla ohi. Me ei olla tehty "mitään". Reilu pari viikkoa meni lapin vaelluksella, edellisessä postauksessa oli linkki kuvakertomukseen. Se on nyt vaan nurin, kuvien suuri määrä olisi kannattanut ottaa huomioon ja ladata ne esim. kuvat.fi:n kautta, mutta meni jo. Itselle näkyy offline-tilassa niin en jaksa nähdä vaivaa toisten takia, enkä nyt ainakaan aio tehdä niille mitään. Sivut aukeaa taas uuden kuukauden myötä, ja on varmaan pian uudestaan nurin, joten olkaa nopeita ketkä oikeasti haluatte ne nähdä! Laitetaan nyt tähän muutama mun suosikki vielä:

***

Lapin jälkeen ollaan oltu mökillä. Töppöselle on tehty muutama jälki niin, että jäljen tekijä lähtee mökin pihasta ja jäljen ajaja 15-20min sen perään. Jos minä olen jäljen tekijä ja äiti tulee koiran kanssa perään, se ei mutsille ilmaise mitään esineitä. Mulkaisee korkeintaan että tossa on tollainen, mutta jatkaa matkaa. Viime kerralla käskin äitin pysähtyä, katsoa taivaalle ja odottaa että koira palaa esineelle ilmaisemaan sen. Siinä oli hetki kestänyt ja koiran asenne oli silti ollut luokkaa "pitääkö mun todella". :D Eilen äiti teki jäljen ja minä ajoin sen kun teki mieli korjata moiset possuilut, mutta ei meillä ollut mitään ongelmia, koira ilmaisi kolme sukkaa ja yhden lippiksen aivan moitteettomasti. Ilmeisesti sillä on niin kiire mun perään, ja sen mielestä äidin kanssa ei olla missään oikeissa hommissa, vaan pelleillään vaan, että mitään esineitä ei tartte matkalla ilmaista. Hassu eläin. Mutta on se vaan aika pätevä, sitä on yritetty eksyttää paluuperillä, vierekkäisiä ympyröitä tekemällä, kiipeilemällä kivillä pitkin ojaa ja vaikka millä. Äidin tekemällä jäljellä hän on pari kertaa matkalla istunut hetken jossain, ja jatkanut vielä matkaa. Näihin pysähdyskohtiin koira reagoi hassusti ja tietämättömänä arvelin oikein, että niissä on istuttu hetki. Se haistelee hirmu tarkkaan ja on ihan sen näköinen, että tässä pitäisi olla jotain, mutta ei ole. Nyt kun sille opettaisi vielä maalihenkilön ilmaisun ja siedättäisi sen siihen, että se on joku ventovieras, sehän voisi käydä pelastuspuolen jälkikokeessa. Paitsi että hittoako se sellaisilla tuloksilla tekee, kun ei siitä pelastuskoiraa tule, vaikka asia edelleen mua hieman kutkuttaisikin...

Loppuviikosta H kävi täällä, kentälle ei päästy sen ollessa varattu, mutta esineet ja haun ilmaisutreenit pidettiin. Esineet 50x50m alue, viisi esinettä: takalinjan tuntumassa kolme ja vaikeat (sulkapallo ja ikivanha silmälasikotelo) edessä reunoilla. Ei juurikaan tuullut, raskas ukkossää. Sieni sai hakea kaksi, ja muistin nyt alussa lietsoa sitä suuremmin kuin palkatessa. Se tuntuu aika tyhmältä, mutta toimii, koira oli reipas ja esineet löytyi suht vähällä vaivalla. Se toi takaa kaksi sukkaa. Toinen koira toi samat, ja sitten oli töppösen vuoro tyhjentää ruutu lopuista. Etuesineiden lisäksi ruudussa oli luumun kokoinen pallo. Töppönen joutui varmaan kymmenen minuuttia etsimään ennen kuin se lopulta löysi pallon! Jätin siihen ja loput haettiin itse pois. Olipas se vaikeaa.

Haun osalta Sienelle eka irtorullalla ja toinen kiintorullalla. Ekalla kaikkea säätöä, hetken näytti, että juoksi rulla suussa vasta ukolle mennessä (???), ukolle oli tullut eri puolelta kuin tämä oli olettanut ja kiertänyt selän takaa, joten mahapuolella kädessä tarjolla ollut irtorulla oli jäänyt ja koira tuli kiintorullan kanssa. Näytölle vedätin loppuun asti, se osa ok, mutta ukolla ei mennyt heti maahan vaan hyppeli edestakaisin, sitten kävi maassa, otti rullan ja toi sen uudestaan mulle. Pyysin irti ja uudestaan "näytä", meinasi taas hamuta rullaa maassa ollessaan. Tämä pitää nyt opettaa sille kuntoon, tämä on selvästi sellaista yliyrittämistä millä se koettaa vauhdittaa tapahtumaketjua päästäkseen palkalle nopeammin. Samaa kun välillä se näytöllä alkaa haukahdella ukolle että tänne nyt sitä ruokaa jo. Täytyy vaan miettiä suunnitelma etukäteen kunnolla. Voisihan sitä kai kieltääkin, jos olisi sellainen koira, jota voisi... mutta ei se kieltäminen sille mitään opeta, eikä mun mielestä ole syytä millään tapaa yrittää passivoida sitä. Sehän on vaan hyvä, että toinen kovasti yrittää. Mun pitää vaan saada se tajuamaan millainen yritys tässä tilanteessa on suotavaa. Kakkonen meni onneksi paremmin, tosin siinä koira sai juosta näytölle liina perässään ja se palkattiinkin nopeammin. Yllättävän hyvin se kuitenkin kuukauden tauon jälkeen muisti mikä on homman nimi!

Haun osalta pitäisi tehdä jonkinlainen treenisuunnitelma. Elokuun lopussa on yhdistyksen leiri, johon olemme menossa, ja enemmän sieltä aina saa irti, jos on treenannut kunnolla ja osaa kertoa missä ollaan menossa ja onko jotain ongelmia, kuin jos ei ole tehnytkään oikein mitään. En tiedä, en ole lomalla uhrannut ajatustakaan tottisjutuille enkä osaa nyt yhtään sanoa, pitäisikö suosiolla unohtaa koko loppuvuoden kokeet vai voisiko niitä haun rotumestiksiä ajatella. Jos menisi tekemään pelkät maastot :D Olisi niin kiva näyttää naamaansa niissä karkeloissa ja saada yksi pitkis osallistumaan. Tauko on kyllä tehnyt varmasti hyvää, sekä koiralle, että itselleni. Lapissa tuli kerran mieleen, muistaakseni jollekin tunturille noustessamme, että nyt sillä on ne pk-koularit mutta helvetinkö merkitystä niillä on kellekään, elämä on oikeasti jotain ihan muuta :) Jossain vaiheessa pitäisi päättää syksyn suunnitelmat: haluanko treenata vielä tokoa yhdistyksessä, ehdinkö elokuussa mudin kanssa rally-tokon voittajaluokan kokeisiin jotta saisin tuloksen jotta voisin osallistua yhdistyksen rally-sm-joukkueeseen, haluanko oikeastaan kuulua koko yhdistykseen enää lainkaan. Vepekautta on vielä jäljellä ja lähialueilla olisi elokuun puolivälissä kokeet, saisiko Sienen sove-kuntoon niihin. Alkaako opettaa Sienelle EK:n osia vai unohtaisiko ne. Menisikö mudin kanssa jäljen rotumestiksiin (jotka on ihan hiton kaukana, ja seuraavana viikonloppuna on se holskuleiri, mutta silti...).

Keskiviikkona Sieni kävi hieronnassa ja sai erittäin positiivista palautetta: oikeaan (huonompaan) jalkaan oli tullut selvästi lisää lihasta, aiemminhan se olikin ollut ainakin pahimmillaan lähinnä pelkkää jännettä. Tiheät hieronnat sai lihaksistoa auki ja sen myötä koira nyt ilmeisesti on ruvennut taas käyttämään huonompaakin puolta, muuta syytä en keksi. Liikunnassa, ruokinnassa ym ei suuria muutoksia, tuskinpa nyt yksi kahden viikon lapin vaellus on sille mitään mainittavaa lihasta sinne kehittänyt (olisikin, niin voitaiskin hyvällä syyllä muuttaa lapin metsiin :p ... ). Tänä vuonna koira ei ole edes uinutkaan kovin paljoa, hellekesinä se puljaa mökillä ollessamme jatkuvasti vedessä, nyt ei.

Vaelluksella kerkesin miettiä myös koira-asioita ja mudin rähinää äärimmäisen turhautuneena kuunnellessani olin hyvin varma siitä, että seuraava koirani tulee olemaan jotain läpeensä sosiaalista, avointa, ei-terävää ja sellaista perusonnellista rotua. Sellaista, jonka kanssa on helppoa olla myös vaelluksella, eikä sitä haittaa ne toiset koirat, saati ihmiset... Mielessä pyöri lähinnä (working) kelpie ja käyttölabradori. Otantani on tosi pieni, mutta molemmista on tosi kivoja esimerkkejä. Tiedän, että mudeissakin on niitä syntymäiloisia tyyppejä, mutta mudeissa on myös paljon terävyyttä, puolustushalua ja sellaista "yhden ihmisen koira" -tyylistä pidättyväisyyttä, ja todennäköisyys osua sellaiseen yksilöön on luultavasti paljon suurempi kuin todennäköisyys saada "onnellinen hölmö"-mudi. Silloin kun olin ottamassa töppöstä, mun toiveet oli erilaiset. Halusinkin "yhden ihmisen koiran". Enää en halua, ja niin rakas kuin se onkin, olen myös ihan helkkarin kyllästynyt sen ongelmiin. Kaupungissa luvassa taas intensiivistä ohituskoulutusta, se auttaa aina vähäksi aikaa, kunnes sitten taas rysähtää. Jos joku ei ole saanut auki tuota vaelluskertomusta, niin by the way vaelluksellakin mudin kimppuun kävi kaksi irtokoiraa.

Hakukuvat (c) Veera kesäkuun vikoista ennen lomaa -treeneistä. Kiitos vielä! Se on varmaan kivaa ostaa kunnon laitteet, kun joka suunnasta alkaa tulla niitä "voisitko tulla kuvaamaan meidän treenejä kanssa" -pyyntöjä...

My way

Eilen olin pitkästä aikaa metsäjäljellä. Töppöstä jarrutellessa kerkesin pohtia, että siinä on pian 7v koiralle vasta viime vuosina tulleet motivaatio, itsevarmuus, ongelmanratkaisukyky ja taito huippuunsa ja se on vaan niin kone nykyään. Ja sen koeura on jo ohi, eikö olekin järjetöntä? Mihin oli nuorena niin kiire? Onko kolmevuotiaana valioitunut koira parempi kuin seitsemänvuotiaana valioitunut koira? Minun osaltani kyse oli paljolti myös tietämättömyydestä ja kokemuksen puutteesta. Jos ei ole ihan varma, onko joku titteli ylipäänsä saavutettavissa, tekee mieli paniikinomaisesti yrittää äkkiä yltää siihen, eikä ehdi nauttia matkasta. Nyt kun perspektiiviä on ihan eri lailla, seuraavan koiran kohdalla osaan varmaan ottaa paljon rauhallisemmin. Titteli tulee kun tulee, se on kuitenkin vain sivuseikka. Koira ei edelleenkään osaa sellaisia kaivata eikä sen tarvitse tietää niistä tulospaineistakaan mitään.

Seuraava pentuni sitten joskus hamassa tulevaisuudessa tullaan kasvattamaan aivan eri tavalla kuin nämä kaksi. Varsinkin töppösen nuoruus on ollut kurjaa aikaa. Mulla oli silloin alussa omaa epävarmuuttani ja kokemattomuuttani vähän vinksahtanut kuvitelma "hallinnasta" ja siitä miten asioiden täytyy mennä... kun nyt on vähän enemmän perspektiiviä, oon monesti miettinyt, että niissä tilanteissa missä töppöstä on aikoinaan kurmuutettu ja pidetty hirveitä ja täysin tarpeettomia sulkeisia, aion sille seuraavalle vain iloisesti nauraa päin naamaa. Nauraminen ei tarkoita, että koira saa tehdä mitä haluaa ja terrorisoida ympäristöään, ei tietenkään. Mutta ei huutamisella ja kunnon torumisilla ole mitään tekemistä kunnoituksen kanssa, ja sen nauramisen jälkeen sitten ystävällisen määrätietoisesti ohjataan se pentu tekemään niin kuin minä alun perin halusinkin. Tee mitä haluat, mun itsetunto kestää sen nykyään kyllä, mutta jos ohjeistan jotain niin loppuviimein teet sitten kuitenkin niin kuin minä sanoin. :) Mun seuraavalle pennulle ehdottomasti kasvatetaan aivan rajaton itseluottamus ja siitä tulee hirveän sinnikäs ja määrätietoinen maailman napa. Ehkäpä se rodultaan on jo lähtökohtaisesti näitä asioita, mutta kasvatan sen silti itserakkaaksi possuksi (ja sitten ehkä joskus kadun, ja vannon, että se sitä seuraava taas lytätään tossun alle alusta saakka). Sen ei tarvitse tietää mistään koesäännöistä mitään, enkä yritä väkisin pakottaa sitä mihinkään koeohjeen määräämään tai vain minun tulkitsemaani muottiin.

Mutta takaisin jälkeen. Töppönen on jäljestänyt jonkun verran kovalla alustalla ja ainakin hiekalla se pääosin selviää ihan hyvin, jos jäljestämme vain hiekalla. Alustan vaihdot sen sijaan on edelleen hirveän vaikeita, ja nytkin eilen kun se tuli metsästä ihan henkseleitään paukutellen siihen kivikovalle hiekkatielle, jonka yli olin mennyt suoraan ja kääntynyt juuri ennen piennarta oikeaan, sehän hukkasi koko jäljen. Sille on aivan liian usein laitettu vika keppi kun tie häämöttää (koska kokeessakin jälki yleensä loppuu niin, että näet tien), ja sitä se edelleen alkaa ensin etsiä kun jälki tulee tien reunaan. No ei ollut, ja sitten se rupesi lenkittämään sitä jälkeä uudelleen sieltä tieltä. Nenä ylhäällä kovalla hiekkatiellä yli tunnin vanhalla jäljellä ei vaan johda mihinkään, se haju ei ole siellä ilmassa enää. Laskin liinan käsistäni ja ajattelin, että nyt ollaan jännän äärellä. Koira lähti takaisin tulosuuntaan ihan hyvän matkaa, ja mietin siinä, että nyt sillä taisi mennä joku herne pahasti nyrjälleen, mitä ihmettä se tekee?! Annanko sen lähteä takaisin jos se niin meinaa? Jäljestääkö se koko jäljen takaisin alkuun ja miksi ihmeessä? Se ei ole koskaan tehnyt mitään sinne päinkään. No se etsi sen alkuperäisen jäljen sieltä meidän kävelemien jälkien seasta, nosti sen ja kääntyi takaisin menosuuntaan, tuli uudelleen tielle aivan eri tyylillä hitaasti ja tarkasti nenä hyvin alhaalla, ajoi tarkasti tien yli ja teki nätin kulman ja löysi pian viimeisen kepin, joka olikin vahingossa tosi sopivassa paikassa. Veti aika hiljaiseksi, olisi niin kiva voida "nähdä" sinne koiran nenään, koska aika ihmeellinen värkki sen on oltava. Joskus aiemmin mä olisin alkanut hyvin pian painostaa sitä siinä tiellä koska koesäännöt sitä ja tätä ja sen pitää tehdä niin tai näin, nykyään musta on kaikkein hienointa vaan katsoa sitä ongelmanratkaisua ja antaa sen tehdä ihan mitä se haluaa tehdä.

Sieni taas, no, se ei ole jäljestänyt sitten syksyn. Se on sielultaan niin hakukoira eikä se sen suuremmin nauti jäljestämisestä. Sille haku on the juttu ja kaikki muut lajit sitten suht tasaisella viivalla selvästi alempana. Se on myös varsin ilmavainuinen ja sille pitäisi tehdä tuntikausia vanhoja jälkiä, että nenä pysyisi alhaalla. Joka tapauksessa Sienikin oli varsin näpsäkkä peli, kulmat se veti ihan kiskoilla ja asenne oli muutenkin kiva. Lopussa sille tuli hukka, ja yllätyin miten paljon sekin oli tauon aikana saanut ongelmanratkaisukykyä ja ennen kaikkea tahtoa! Se osasi hienosti kanssa ruveta lenkittämään ja jaksoi yrittää vaikka heti ei tärpännyt. Sai jäljen ylös, ja senkin loppukeppi oli siinä hyvin pian sattumalta erittäin sopivassa paikassa palkkana. En tiedä, pitäisköhän tempaista jälkikokeeseen samoilla vauhdeilla kun nyt koeura korkattiin... Olis hauskaa nähdä millaista se tottis olisi, jos osaisin olla jännittämättä. Koska jälki on Sienelle vain sellainen sivulaji, ehkä ne paineet ei iskisi? Oman seuran koe olisi tuossa muutaman viikon päästä, joten ans kattoo nyt. Se janahan meillä eniten vaiheessa on, ei ole tehnyt kuin jotain 5m pituisia. Jäljen se varmastikin nostaa (johonkin suuntaan...) mutta kuinka suoraan se etenee, se on aika herran haltuun kun sellaista ei sille ole mitenkään opetettu.

***

Tänään yhdistyksen eri hakuryhmien kimppahakutreenit. Haku on laji, jossa treeniporukan merkitys on valtava. Haku, niin kuin moni muukin laji, on myös ehdottomasti sellainen, jossa tapoja kouluttaa on hyvin paljon erilaisia. Jokaisella on eri visio siitä mitä haluaa, eri tyyli yrittää saada koira ymmärtämään se ohjaajan visio ja lopputulos sitten riippuu monesta muustakin muuttujasta. Kyse ei missään nimessä ole "paremmasta" ja "huonommasta" vaan lähinnä siitä, että jokaisen toivoisi löytävän itselleen samanhenkisen treeniporukan.

Kokeen jälkeen minulle jotenkin kirkastui oma visioni. Ehkä sain täysillä pisteillä vahvistusta ajatuksilleni. Se, että koira toimi ventovieraassa maastossa palkattomassa suorituksessa ohjaajan ollessa jännityksestä sekaisin, vahvisti kovasti uskoani siihen, että olen tehnyt oikein. Löytänyt tälle koiralle toimivat menetelmät. En ole enää lainkaan niin herkkä sille, mitä muut tekee, en halua läheskään kaikilta neuvoja siihen mitä mun pitäisi tehdä, ja uskallan suunnitella sellaisen treenin kun koen tarpeelliseksi riippumatta siitä, mitä mieltä joku muu siitä mahdollisesti saattaa olla. Olen ehkä maistamassa Sienenkin kanssa sitä tunnetta, kun koiraan voi luottaa enemmän kuin useimpiin kanssaihmisiin.

Tottista en ole treenannut kokeen jälkeen yhtään, ei ole ollut fiilistä. Koepaikalla olisi voinut kokeen jälkeen mennä kentälle, kysyin luvan, mutta enpä sitten mennyt. Koira oli jo maksalaatikkonsa syönyt, ja ylipäänsä se on jotenkin niin turhaa opettaa, että ekalla kerralla tehdään koe ja tokalla sitten treenit joissa taas saa palkkaa. Auttaa tosi paljon kun seuraavan kerran menee vieraaseen paikkaan kokeeseen? Palauttaviksi treeneiksi ihmiset sitä kutsuu, ja olen minäkin joskus niin tehnyt, mutta en oikein usko sillä olevan mitään merkitystä, positiivista ainakaan. Sieni kävi kokeen jälkeen tiistaina uudestaan hieronnassa ja oli edelleen kireä. Ekaa kertaa koskaan missään se rentoutui ihan täysin ja nukkui osan ajasta kun takaosaa käsiteltiin. Se on aina pitänyt päätä paljon ylhäällä ja olen vain ihmetellyt, että muuten niin lunki koira ei käsittelyssä oikein malttaisi olla paikallaan. Malttaisi? Se on vaan ollut niin kireä ja se on tuntunut pahalta eikä se ole voinut rentoutua. :( Nyt sillä on vielä kolmas käynti lyhyen ajan sisällä ja sitten kokeillaan jatkoa kuukauden välein. Sieni ei ole koskaan käynyt hierojalla aiemmin. Kaikki kun aina puhuu, että hieroja hoitaa vain seurausta, fyssari/osteopaatti myös syytä, ja että hieronnasta ei ole kovin paljoa hyötyä. Mä nyt kyllä koen, että hieronta nimenomaan on auttanut meitä ehdottomasti eniten, ja sitä aion jatkaa. Kun ei se syy, löysä lonkka, sieltä millään jipolla poistu.

Joka tapauksessa tein tuossa oku ilta pihalla vähän eteentuloja, jotka oli tosi paljon suorempia ja ihan hemmetin nopeita ja sähäköitä. Pari istumista ja seuraamisen käännöksiä ja jumankekka mikä vauhti ja takaosan käyttö! Tauko on tehnyt ihan hyvää vaan. Nyt pitäisi ehkä kuitenkin yrittää taas ryhdistäytyä ja treenata ihan ajatuksella. Joka tapauksessa olo on tuntunut viime aikoina tosi mukavalta, jollain tapaa kevyeltä ja helpolta. Kesä tulee ja elämä on vaan niin laiffii :)

Hieronnassa

Sieni kävi 13.5. meille uudella hierojalla. Maaliskuun lopussa koira on ollut viimeeksi osteopaatilla, jolloin siitä löytyi hoidettavaa, mutta jotenkin mulle jäi kokonaisuudesta varsin hyvä kuva. Viime aikoina se ei ole suorittanut paikalla istumista enää normaalisti hyvässä ryhdissä istuen, vaan kellahtaa lonkalleen tai istuu jotenkin kummallisesti levällään. Samoin ne eteentulot meni vinoiksi, koira muljauttaa joka kerta takapuoltaan minusta katsottuna vasemmalle, eli omaan oikeaansa. Tein vaikka mitä korjatakseni asiaa, mutta se ei korjaantunut. Aloin olla varma, että jumissahan sen on oltava.

Ja niin olikin, ihan hirveän jumissa. Sekä oikean puolen lonkasta että alaselästä. Etuosa oli varsin ok ja vasen puoli takaakin parempi. Yleensä se vasen on nimenomaan jumissa kun käyttää enemmän sitä ja keventää huonomman lonkan (oikea) puolta. En tiedä, miksi nyt on muuttunut. Koira myös ekaa kertaa ikinä missään käsittelyssä vinkui välillä. Lihakset saatiin aika hyvin auki, kotiin ohjeeksi kylmäystä nyt parina päivänä tiettyihin kohtiin, lisäksi jatkossa voisi rankempien lenkkien jälkeenkin käyttää sitä ennaltaehkäisyksi. Ihan joku pakastehernepussi ja minuutti riittää. Ennen rankempia (esim. hyppyjä sisältäviä) treenejä lämmittelyn jälkeen molempien takajalkojen lyhyet venytykset sekä eteen että taakse, lähinnä herättelyksi lihaksille, yksi per suunta. Kotona voi sitten venytellä samalla tavalla mutta pitemmällä ajalla palautteluksi.

Koira on liian laiha tai enemmänkin lihasköyhä, lisätään vähän hyvälaatuista ruokaa (lihaa? Ne syö tällä hetkellä aika paljon raakaa ja täytteenä välillä J&V Energiaa, se nyt ei ainakaan ole mikään laadukkuuden huipentuma varmastikaan). Mun pitää ostaa kotiin varmaan myös henkilövaaka, steriloinnin jälkeen lonkkien tilanteen tietäen olen kytännyt sitä ihan hysteerisenä. Hoikimmillaan se on painanut vain 17kg, joku 19-20kg voisi olla ihanteellinen lukema. Tiedän itsekin, että se on nyt turhan ruikku, mutta se on aina käyttänyt ravinnon tehokkaasti hyväkseen ja pentunakin söi tosi pientä annosta, kun lihoi heti jos sai lähellekään mitään nappulapussin kyljen ohjeellisia keskiarvomääriä. Sitä on vaikea silmämääräisesti arvioida paljonko sille pitäisi antaa, ja koska se syö pääosin treeneissä, en voi myöskään kokeilla lisätä kuppiin tiettyä mitallista...

Uusi aika otettiin parin viikon päähän ja sitten katsotaan jatkoa, nyt ei ainakaan auta taas antaa levähtää, vaan seuraava aika varataan aina paikan päällä valmiiksi. Mä onnistun aina unohtamaan muuten ja käyntivälit venyy sen takia.

Viimeisiä

Viimeiset hakutreenit, viimeinen retki, viimeinen hieronta, viimeinen se ja tämä... kysyttiin, mitä meille kuuluu, kun en ole mitään kirjoittanut. Ei ole ollut mitään kirjoitettavaa. FB:ssä on sentään ollut jokunen kuva, joten tyrkätään ne tähänkin. Töppönen on tehnyt hajuerottelua ja korvasienten etsimistä pihalla ja koko homma leviää käsiin, vire on liian korkea ja koira vain säheltää, jolloin mulla menee hermot, jolloin koira alkaa säheltää kahta kauheammin. Lisäksi se on tehnyt EK:n tarkkuusetsintää, sotkee osaltaan sienten etsimistä kun sillä on aivan eri ilmaisut eikä se lähtöhajun annosta ja eri käskyistä huolimatta näytä erottavan mitä tekee. Lisäksi se on nyt myös unohtanut hakurullakuviot aivan täysin, kuvittelee varmaan tekevänsä esineruutua ja että rulla löytyy vaan oudosti joltain tyypiltä. Näyttö on siis unohtunut kuviosta tyystin, tänään metsässä ei tuonut seisovalta ukolta rullaakaan lainkaan. Junnataan aivan paikallaan kaikessa ja motivaatio on aika nolla. Sieni taas, niin, Sieni... on menossa pääsiäisen jälkeen uusintakuviin ja hetkittäin olen aivan varma, että siellä on jotain kamalaa, mikä selittää kaikki outoudet. Se koira vaan jää sitten sille reissulleen, jos siellä on tullut vuodessa reilusti rikkoa tai lonkat on jotkut E:t. Voi hyvin myös olla, että kuvista ei löydy mitään uutta. Motivaatio tehdä sen kanssa mitään oikeaa ja prässätä sitä yhtään on nyt kuitenkin aivan poissa. Jos nämä on sen viimeiset viikot, haluan että niistä jää onnellisia muistoja. Se on tehnyt esineruutua hajureagointiharjoituksina lenkin varrella ja oppinut käyttämään nenää, haussa se on saanut humputella lyhyttä ja helppoa treeniä. Viikolla tehtiin mökkikyläharjoitus metsässä, maalimies oli puupinon päällä makaamassa noin koiran korkeudella. Yhdellä katajalla oli sadetakki päällä ja sitten oli niitä mökkejä vaikka kuinka. Sieni kävi hyppäämässä katajan "naaman" korkeudelle mutta ymmärsi vissiin siitä että tämä ei ole kukaan, ja etsi hetken ennen kuin ukko löytyi. Rullan toi hyvin mutta näytölle ei taas osannut, vaan meni vähän ohi ihmettelemään, ja sitten muisti ja pomppasi sellasen kivan myyrästysloikan ukon päälle, että siellähän sä olit! Tänään maastotreeneissä sillä oli taas koirien joulu, eli vasemmalle tyhjä ja oikealla neljän ihmisen kimppapiilo, missä syötiin pitkään ja hartaasti lihapullia. Oli kuulemma ollut aivan onnesta soikeana. Mä sitten vaan pysähdyin kotimatkalla parkumaan autossa - mitä jos ne oli oikeasti sen vikat hakutreenit? Kolmevuotiaan koiran omistajan ei pitäisi joutua miettimään tällaisia. Tässä rodussa on kasvattajia, jotka silleen puolijulkisesti sanoo, että nehän on vain lonkat ja ei niillä ole niin väliä vaikka kirjain olisi mikä. Yksi on tiettävästi sitä mieltä, että Kennelliiton Liman, joka röntgenkuvat lausuu, inhoaa häntä ja antaa siksi hänen koirilleen tahallaan huonommat arviot kuin mitä kuvat oikeasti ovat. Jotenkin musta välillä tuntuu, että olen täysin eri planeetalta tällaisten ihmisten kanssa. Jos Sieni nyt menee mullan alle sen lonkkien takia, mä en tiedä miten pystyn nätisti kirjoittamaan johonkin yhdistyksen foorumille, että niidenhän piti olla "vaan lonkat", haistakaa hei vittu! Ei nyt vaan ole taas yhtään ymmärrystä niille, joiden mielestä "jalostuksessa on pakko tehdä kompromisseja" ja nättiä koiraa voi aivan hyvin käyttää vaikka sillä olisi jotkut C-D-lonkat. Kun eihän ne sitä tule haittaamaan, ja oikeesti ne on paremmat mutta kun vainoharhani kuvittelee että kennelliitossa syrjitään juuri minua! Muunnos- tai roturisteytykset on nounou ja pakko käyttää toinen toistaan paskempaa koiraa, koska "ei ole muutakaan". Siinä vaiheessa koko rotu (muunnos) saisi kyllä mun mielestä kuolla pois. Joo, olen ihan helvetin katkera ja vihainen ja kaikkea, koska en tee mitään koiralla joka on nätti ja kiva mutta jos sen terveys ei kestä elämää. Nyt kun kirjoitin tämän tähän, niin herneet meni varmasti usealle syvälle ja perästä kuuluu jotain paskan jauhantaa ihan taatusti, mutta onneksi mielipide on niin kuin persereikä ja meillä kaikilla on sellainen, halusitte tai ette. Itse asiassa mudeilla on juuri vireillään yksi oikeusjuttu kun ihmisillä meni vähän sukset ristiin, ja koko homma on niin absurdi että en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa...

Eka ja vika kuva kittipaskalinssillä kotoa, muut (c) JM.

Hieronnassa Sieni jumissa takaosasta, varsinkin vasemmasta koivestaan (parempi puoli), sai laseriakin. Kaularangan alaosa hieman kireä, selkä ja lavat tosi hyvät. Mudin selkä hieman notkolla ja lavat todella jumissa, mutta kokonaisuutena kuitenkin "vähemmän paha" kuin yleensä. Molemmat antoi nätisti hoitaa, tuttu hieroja siis kävi meillä kotona. Yleensä ollaan menty hänen luokseen.

Nämä kuvat Varkauden muditokomiitistä (c) Kaisa.

Pieniä sieviä sieniä

Sieni kävi perjantaina hieronnassa, löytyi pieniä jumeja vähän sieltä sun täältä. Lonkkien ja alaselän aluetta käsiteltiin eniten ja pariin kertaan koira selvästi ilmaisi, että ei tunnu hyvältä. Se kuitenkin vastasi hoitoon hyvin ja jos mitään outoa ei ilmene, seuraava käynti riittää syystalvella (fyssari on syyskuun lopussa).

Koko viikonloppu meni seuran agikisatalkoissa, jossa lauantaina järjestettiin myös toko- yms näytöksiä. Sieni osallistui tokoon Watin parina tekemällä liikkeestä maahan menon W:n tehdessä kaukoja ja hyppyä W:n tehdessä ruutua. Yleisöä oli aika lailla ja yritin vähän jännittää, jotta saisin kisatunnelmaa. Namit kuitenkin virtasi koiralle "kehässä" ja sillä olikin kivaa, se oli mukavassa vireessä. Avon hyppykin onnistui ihan tosi hyvin, ei mitään lässähtämisiä kuten viime kokeessa, vaikka sitä ei ole kertaakaan tehty sen jälkeen. Tai ehkä juuri siksi. Watti oli ihan sekopäisen kiinnostunut Sienestä ja selvisihän se syy sitten illalla, ne kolmannet ja viimeiset juoksut nimittäin vihdoin alkoi 27.7.! Varaan koiralle steriloinnin joskus syksyllä sitten.

Puolet kummastakin talkoopäivästä olin ajanotossa ja seurasin siten kisoja ihan aitiopaikalta. Ihan helvetisti kävi taas harmittamaan, että mulla ei ole ehjää agilitykoiraa. :( En tiedä onko mulla ehjää koiraa enää oikein mihinkään, Sienen kanssa olen miettinyt haun lopettamista lähinnä henkilökohtaisista syistä, ja Luksin osalta olen aika varma että jätän ne pk-rotumestiksetkin väliin. Ehkä se toukokuinen tapaturma oli vain liikaa ja meidän ura oli sitten tässä. Tai ehkä palaan joskus vuosien päästä. Tai ehkä en, mitä väliä. On jotenkin kovin tyhjä olo taas.

Viikonloppuna mua sentään ilahdutti talkoissa väliajoilla soinut Don Huonojen pieniä sieviä sieniä -biisi :D Loppukevennykseksi tähän vielä Sieni ja Paavo Pesusieni!

Sunnuntai-iltana mökille palattuamme Sieni taas vähän venytti pihan rajoja ja pistin sen sitten puuhun fleksillä kiinni, kun en jaksanut yhtään vahtia sitä. Jonkun aikaa se kerkesi siellä ollu ja sitten meillä ei ollut enää fleksiä, meinaan koira hiippaili lyhyt narunpätkä kaulassaan roikkuen luokseni...! Aitaamaanko se on kuiteskii  ruvettava, hiton ärsyttävää kun se aina noin kerran viikossa löytyy jostain missä sen ei pitäisi olla. Sitten kun sille suututaan niin se muistaa taas vähän aikaa mihin asti ei saanut mennä. Aaaargh!

Tottikset ja hierontaa

Tottikset pk-kentällä. Mudi aloitti hallinnassa kentälle menolla ja ilmoittautumisella, ja ei tietenkään mitään ongelmaa. Seurautin sen paikallaolopaikalle, johon olin vienyt jo etukäteen valmiiksi puuhun sidotun liinan. Menin piiloon, mistä ammuin pari laukausta parin seuraamisen alkuun. Sitten välillä vilkuilin mudia, joka makasi aivan rauhassa ja levollisena. Luoksetulossa katsoi toista koiraa hetken sivusilmällä ja siirsi taas rauhassa katseen kohti piiloa. Tällasena mä sen tunnen ja tämä tuntuu tutulta. Kipaisin palkkaamaan koiran.

Parille häiriöksi sitten oikeastaan koko setti ilman tasamaanoutoa, palkkailin välissä patukkaan. Ampumiset tuli meidänkin seuruuhun ja niistä vähän pomppasi, tuntui että ennakoi palkkaa. Eteenmeno, kun pari oli haettu pois. Oikein hyvä suora ja määrätietoinen, hyvin myös maahan.

Sieni teki ensin tokotyyliin vajaa 3min paikallaolon, olin piilossa. Se oli tosi hyvä, myös sivulle nousu! Sitten hyppyä (ilme on ihan eri kun lähetän sen vapaasti tai jos se on perusasennossa...), seuruuta (ihan ok, eli ei jäänyt kertaakaan matkasta, mutta ilme voisi kyllä olla parempikin) ja luoksetuloa, joka aiheutti päivän ahdistukset. Stoppia on tehty paljon erikseen naminheittelystä tms ja pitkästä aikaa otin nyt koko liikkeen jättöineen. Kutsusta se nousee seisomaan ja hiipii korkeintaan muutaman askeleen ennen kuin jää vaanimisasentoon seisomaan, ennakoi siis stoppia aivan törkeesti! Sen stoppi on varsin näpsäkkä tällä hetkellä mutta tällaisesta ei ole ollut tietoakaan. Odottelin että koira alkoi valua sieltä itse, autoin myös uusintakutsulla, mutta ei oikein tullut mitään läpimurtoa. Vielä illalla kotona kokeilin uudestaan ja ihan sama ongelma. No kiva, mitäs tälle tehtäisiin?!

Sitten mudilla oli hieronta. Jumi vasemman takajalan sisimmässä varpaassa ja kaulassa molemmin puolin varsin pahaa jäykkyyttä, joka onneksi vastasi hoitoon ihan hyvin ja aukesi. Sillä on hyvin voinut olla "pää kipeä" pitkään tuon takia. Ikävää, mutta helpotus sinänsä, että joku syy löytyi. Se on viime viikot ollut kotonakin kovin ärtyisä Sienelle. Selkä ja lavat oli tällä kertaa varsin hyvät, selässä joku pieni jumi. Lavathan sillä yleensä on olleet pahimmat. Sieni oli mukana, kun oli niin kuuma etten uskaltanut jättää sitä autoon. Alkuun se tietysti tunki nokkansa ihan joka paikkaan ja häiritsi mudin rauhoittumista, mutta pari kertaa muistuttelin Sienellekin että käys maate, niin se sitten kuorsasi ihan kunnolla. On siinä lunki koira! Tiukasti kyllä mun jalkaa vasten että varmasti herää kun lähdetään eikä ainakaan unohdu sinne :D

Kipu

VARPS:n järjestämällä Leena Piiran kipuluennolla Varkaudessa. Arvelin jo etukäteen, että kotiin palatessa mun molemmat koirat itsestäni puhumattakaan ollaan kaikki monttukamaa. Olin aivan oikeassa. Luennoitsijalla oli todella paljon asiaa ja ihan hyvä ulosanti, powerpointit olisi voineet olla paremmatkin. Eniten mua jäi häiritsemään se, että luennoitsija puhui paljon terveestä rakenteesta/huonon rakenteen aiheuttamasta kroonisesta kivusta ja silti hänellä itsellään oli ollut sakemanneja ja welsh corgeja ja nykyään kolme bostoninterrieriä - varsinaisia koiranjalostuksen helmiä, eh? Lisäksi ilmassa oli pientä ylihysteerisyyttä. Varmasti jokainen on sairas kun tarpeeksi perusteellisesti tutkitaan, ja musta nyt vaan oli vähän liikaa hössötystä että normaali terve koira pitäisi joka lenkin ja koirakaverin kanssa leikkimisen ja treenin jälkeen käydä läpi ja tarkistaa että kaikki on kropassa kunnossa. Jossain kohtaa hän sanoi, että koiraa hoidetaan sen verran että kivun kanssa pystyy elämään - olisin kaivannut painokkaamman ilmaisun siitä, että jossain kohtaa omistajan tehtävä on miettiä onko koirasta enää eläjäksi. Nyt tuntui, että sen kun hoidetaan vaan. Mutta kaikkinensa oli ihan tosi antoisa luento ja suosittelen kyllä, Piirahan onkin yksi oman alansa ehdottomia The Nimiä ja tuskin syyttä :) Tänään ja huomenna hää ottaa vielä Varkaudessa vastaan koiria mutta eihän me sinne mahduttu.

Tässä luentomuistiinpanot, oranssilla omat lisäykset.

Koiran kipu

-vaikea huomata. Koira peittää kivun, koska se merkitsee heikkoutta. Eroja rotujen ja yksilöiden välillä, mutta kaikki koirat ovat mestareita kompensoimaan kivun aiheuttamia puutteita.

-vietti- ja stressitaso vaikuttaa kivun aistimiseen, vietikkään on vaikea näyttää kipua -> harrastuksissa kipu ei näy arjessa-vähempiviettisestäkään koirasta. "Ei se voi kovin kipeä olla kun se tekee noin innoissaan" on siis valheellinen tulkinta.

-sisäelin- ja kroonista kipua koirien on vaikea näyttää, akuuttia kipua helpompi. Esim. jos koiralla on 2-kyynärät ja D-lonkat niin varmasti jossakin on kipua koko ajan, koira ei edes tiedä mitä on olla terve ja kipu on ollut sen normaali olotila pennusta asti.

-akuutti kipu kestää 3-6 viikkoa ja sen koira näyttää paremmin.

-koira ei normaalisti valita ääneen. Niillä ei ole kykyä vaikeroida, voivotella, marista, itkeä, kuvailla kipua tai kerjätä myötätuntoa "kylläpä on taas selkä niin jumissa, voi voi minua". Jos koira joskus huutaa tai ulahtaa kivusta esim. noustessaan ylös tai kääntäessään päätään, se on otettava hyvin vakavasti.

-nykytutkimusten (lähteet jäi kiinnostamaan) mukaan kivuliaita tulehdustiloja on mm. nivelrikko, hammassairaudet, kynsivallin tulehdus, korvatulehdus, anaalirauhastulehdus ja virtsatieinfektio. "On Mustilla x mutta ei se haittaa sitä" ei siis ole totta.

-kivun aiheuttama sympaattisen hermoston ja hypothalamuksen stimuloituminen johtaa katabolisten hormonien mm. ACTH:n, kortisolin, adrenaliinin ym. lisääntyneeseen erittymiseen -> elimistö on stressitilassa. Tämä on tahdosta riippumaton asia.

-kivun lajeja on mm. kudoskipu, hermokipu ja valitettavasti myös kipu, jonka syytä ei tunneta. Hermokipuun liittyy kivun säteily eli esimerkiksi etujalkojen nuoleminen voi olla rintarangasta tai lavasta säteilevän kivun hoitoyritys. Toki myös etujalan nivelissä tai ihossa voi olla kipua. Vasen taka + oikea etu (ja päinvastaiset jalat) on parit ja oireet voi mennä ristiin koirassa.

-omistajan havainnot ja koiran tunteminen on avainasemassa kivun määrittämisessä. Jokainen on oman koiransa tulkki! "En mä tiiä, ei sillä varmaan oo merkitystä" on vihoviimeinen lause minkä eläinlääkäri/fysioterapeutti/osteopaatti/jne haluaa kuulla. Kaikki kertoo jostakin ja vain omistaja tietää millainen koira on kotona. Vastaanotolla viretila usein nousee ja/tai koira stressaa, jolloin kipu ei tunnu eikä koira pysty näyttämään sitä.

Kivun huomaaminen

-ensisijaisesti käyttäytymisen muutos. Tunne koirasi normaali käytös!

-kipu nostaa stressitasoa ja tulee ylilyöntejä arkikäytökseen, esim. remmirähjäys, perheenjäsenten keskinäiset välit. Vanhat pelot usein palaavat. Koiran on vaikea rentoutua, mieliala vaihtelee jopa saman päivän aikana, rauhoittavien signaalien käyttö lisääntyy. Usein jaksottaista, jolloin on hyviä ja huonoja päiviä, välillä normaali koira vain "tulee hulluksi".

-koira on normaalisti perusiloinen ja elämäänsä tyytyväinen (mua jäi vähän hämäämään tämä, onhan niissä aikamoisia temperamenttieroja? Ehkä luennoitsija ei tarkoittanutkaan, että kaikki on iloisia hössöttäjiä?). Esimerkiksi kun tullaan kotiin, terve koira ilahtuu kovasti. Jos koira muuttuu apaattiseksi tai "murjottaa", jotain on vialla.

-rauhoittavien signaalien käyttö liittyy sekä itsensä että muiden rauhoitteluun. Esimerkiksi lähestyvälle ihmiselle viestitään, että mulla on kipeä paikka tuossa, varo vähän. Paimenet ovat erityisen ilmeikkäitä, muutkin rodut toki käyttävät rauhoittavia signaaleita, mutta rotu- ja yksilökohtaisia eroja. Opettele tunnistamaan oman koirasi elekieltä.

-vetäytyminen yksinäisyyteen, passiivisuus, masentuneisuus, läähättää herkästi ja paljon (tai hengitysrytmin muutos muuten), öinen levottomuus (läähätys, vaihtaa paikkaa), tarpeiden tekeminen yksin tai yöllä kertoo voimakkaasta stressistä.

-vanhan koiran ei kuulu olla masentunut, vaan seurata elämää! Toki esim. aistiensa aiheuttamien rajoitusten raameissa, mutta "se on jo niin rauhoittunut eikä tee enää oikein mitään" ei ole söpöä, vaan oire jostakin.

-öinen levottomuus: tuki- ja liikuntaelimistön kivut, esim. selkäsärky -> pieni liike helpottaa, joten koira vaihtaa paikkaa usein. Koiran kuuluu normaalisti nukkua rauhassa ja tällainen ei ole normaalia. Toki huomioitava esim. turkkirodut kesähelteillä, koiran voi olla vain kuuma, mutta vaeltelu on silti oire jostakin epämukavuudesta.

-koira nuolee (kipunuoleminen on monotonista, maiskuttavaa, vertaa kuin ihminen hieroisi kipeää sormea tms), puree, raapii kivuliasta aluetta tai sen säteilykipualuetta

-sävähtää kosketusta, iho värisee, koira vapisee (älä sotke innostuneeseen "heitä jo se pallo" -vapinaan, vaan esim. paikallaan rentona seisova koira vapisee ja on jopa poissaolevan oloinen)

-kehossa tai nivelissä oleva turvotus (tuntuu vesipatjalta tai nivelneste on paksua)

-lämpötilaerot kehossa

-ravistelee paljon. Ravistelu on stressin poistoa, voi myös yrittää poistaa epämiellyttävää oloa.

-ruokahalun/juomisen muutokset. Juominen lisääntyy stressin noustessa, voi myös vähentyä. Normaali määrä ½ dl / elopainokilo / vrk, kesällä ja treeneissä enemmän. Vapina syödessä: koiran paino on etuosassa kun se kumartuu syömään, ja jos koira on jäykkä selästä, vapina puskee läpi selästä takajalkoihin.

-silmien ilme ja pupillien laajuus; hyvinvoivalla koiralla on kirkas, valpas ilme, ja silmien väri on puhdas. Stressi vaikuttaa maksaan, joka puhdistaa verta -> häiriö tässä näkyy silmien "verisyytenä".

-hännän asento ja liike. Häntä voi lakata heilumasta kokonaan, tai koira pitää sitä oudosti.

-koira hakee epänormaalin paljon kontaktia tai vetäytyy omiin oloihinsa, riippuu yksilöstä.

-ei halua pitää suussa noutoesinettä, lintua tms, huono puruote, ei pysty hyppäämään ollenkaan tai esineen kanssa jne. muutokset treeneissä -> niska- ja selkärankaoireita jotka tarkastettava, koira ei "vittuile"!

-kyljissä oleva turvotus (älä sekoita rehelliseen läskiin) = ruoka ei sovi koiran aineenvaihdunnalle koska neste kertyy väärään paikkaan. (Tämä on Sieni. Lisäksi se piereskelee aika lailla, joten hyvästi J&V)

-lenkin jälkeen kokeile aina koira läpi, kylmät ja kuumat paikat ei ole normaaleja. Kuuma on ylirasittunut ja kylmä on huono verenkierto siinä kohtaa. Oikein liikkuva koira ei ole erilämpöinen. Ulkoa tultua kovallakin pakkasella pitää olla puolen tunnin kuluttua normaalilämpöiset jalat. Jos ei ole, verenkierrossa on häikkää.

Kivun huomaaminen liikkeessä ja liikkumisessa

-ontuminen liikkeessä tai liikkeelle lähdettäessä. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että yhden askeleen kevennys = kipu tulee nivelestä. Kun on ottanut useita askelia, ei näy enää, koska nivel "voideltuu". Jos ontuminen taas alkaa lenkillä ja pahenee = oire tulee pehmyskudoksesta (lihas, kalvot, jne).

-raajojen liikkeet rajoittuneet, ahtaat tai epäsymmetriset. Takaa katsoen jalkapohjan anturan pitää heilahtaa joka askeleella näkyviin, silloin koira liikuttaa takajalkaa riittävän taakse. Jalan ei pitäisi jäädä "kyytiin" ylös, mikä on esim. terriereille tyypillistä. Takaa kinner pitäisi olla lantion kanssa samalla leveydellä ja varpaiden eteenpäin, edessä varpaat olkapäästä suoralla linjalla.

-ei liiku kaikilla askellajeilla, peitsaa, laukkaa jo hitaassa vauhdissa tai laukkaa epäpuhtaasti. Koirilla on kolme askellajia ja niitä kaikki on tarkoitus käyttää.

-ei hyppää; tasolle ja yli hyppääminen on eri asioita ja koira voi vältellä vaan toista näistä!

-välttää portaissa kulkua. Jos ylös, ongelma takaosassa, jos alas, etuosassa.

-kävellessä koiran selkä liikkuu matomaista loivaa liikettä, nuori kehittymätön koira paljonkin. Jos ei, jäykkyyttä. Ravissa selkä taas on jäykkä, koira jaksaa liikkua pitkään, kestävyysharjoittelu tästä syystä aina ravissa. Ontuminen ilmenee usein kävelyssä mutta ei ravissa, koska ravissa "noste" peittää kivun ja eteneminen on usein sujuvampaa.

-laukassa selkäranka pyöreäksi supistumisvaiheessa ja auki ojentumisvaiheessa. Jos selän liike ei näy, ongelmia rangassa, nivelissä tai lihaksissa. Laukassa takajalkojen ponnistuksen tulee aina olla eritahtinen, tasatahtinen "pupuloikka" on oire jostakin.

-peitsaus varsinkin nuorella koiralla oire, johon suhtauduttava vakavasti (ei otettu kantaa remmissä vs. vapaana, oletan, että koskee vapaana omaan tahtiin liikkuvaa koiraa). Kylkiluut jäykät, rintaranka ei pääse kiertymään -> peitsaa. Jää helposti tavaksi jos ei heti puututa.

-koiran pitäisi pysähtyä neljälle jalalla tasan. Jos leviää, jättää takajalat taakse, etujalat harottaa tms, keho ei ole tasapainossa. Ei ole olemassakaan vain hassua tapaa seistä oudosti.

-koira seisoo köyryssä (poislukien italianvinttikoira ja bedlingtoninterrieri, nuo rakenteen kukkaset), selkä on notkolla, takaraajat lähekkäin polven ja kintereen kääntyessä ulospäin, eturaajat lähekkäin ranteen kääntyessä ulospäin, tai raajat liian avoimena

-kantava narttu: pennut kasvaa kohdussa, sisäelimet antaa tilaa niille vetäytyen eteenpäin, kylkiluut antaa tilaa niille ja pullistuu ulospäin. Penikoinnin jälkeen kylkiluut ovat tästä syystä jäykät -> selkä putoaa notkolle helpottamaan tätä ja mahdollistamaan liikkumisen -> jää helposti ongelmaksi jos nartun kuntoutumiseen ei kiinnitetä huomiota.

-koira roikottaa päätään seistessään tai kävellessään. Pään kannossa on sekä rakenteellisia että yksilöllisiä (kuinka kiinnostunut koira on ympäristöstään) eroja, tutustu koiraasi.

-ei saa käännettyä päätä sivulle tai alas eturaajojen väliin

-ei halua liikkua, on haluton ja kävelee esim. omistajan takana lenkillä

-pysähtyy lenkin aikana jopa istumaan tai makaamaan, kävelyvauhti laskee alkulenkistä loppua kohti

-ei venyttele etu-/takaraajoja tai venyttelyn määrä/laatu muuttunut, tai koira piehtaroi paljon erityisesti puunrunkojen, käpyjen tms päällä

-hieroo selkäänsä esim. tuolia tai omistajan jalkaa vasten

-nukkumisasento tai -paikka muuttunut (lämmin/kylmä, kova/pehmeä, yksin/seurassa)

-istumaan/maahanmenotekniikka tai vauhti muuttunut, tai ei istu/makaa enää ollenkaan. Steppailu ensin kipeiden nivelien voiteluun ja menee vasta hetken kuluttua istumaan/maahan.

-makaa vinossa, istuu lantionsa päällä selkä köyryssä, maahanmeno liukuen (kyynärät on kipeät eikä halua koukistaa niitä, joten liukuu etujalat suorana maahan)

-vaikea olla kyyryssä ulostaessaan (kävelee tai on epänormaalin pystyssä), uros nostaa vain toista koipea/kääntymällä kääntyy että saa valittua aina sen tietyn puolen jalan, tai sillä on huono tasapaino ja meinaa aina kaatua

-vino ravi. Vinoudet asennoissa usein syytä kaatumisista, liukastumisista, törmäyksistä tms.

-jahtaa häntäänsä, vetää tai puree sitä -> alaselkä/lantio-ongelma

Kivun hoito ja ennaltaehkäisy

-kipulääkkeet tarvittaessa, homeopaattiset aineet (no juupa). Kroonisen kivun hoitoon kipulääkkeet mietittävä erityisen huolella, koska niillä on edelleen paljon sivuvaikutuksia (närästys, suolisto-ongelmat yms). On todella ikävää, jos koiralla on sitten kipeiden lonkkien lisäksi myös kipeä vasta.

-akupunktio: todella hyviä kokemuksia, jos taitava tekijä.

-lisäravinteet, EPA-rasvahapot. Parantaa nivelnesteen määrää ja laatua. Myös koirille, joilla ei ole vielä mitään ongelmia, ennaltaehkäisyksi kovassa käytössä oleville harrastuskoirille nivelten "säästöksi", alkaen jopa noin vuoden iästä. Bioglutamin, Nutrolin Nivelmoniteho, Nutrolin Senior (myös nuorille) ainakin hyviä.

-fysioterapia, osteopatia, hieronta tarpeen mukaan, uinti ja muu liikunta vaivan mukaan

-riittävä lepo! Harrastuskoirien omistajilla välillä vaikeaa ymmärtää levon tärkeyttä myös kivun ennaltaehkäisyssä. Suositeltavaa pitää treeni-/kisapäivän jälkeen aina täydellinen lepopäivä, joka sisältää vain ulkoilua, ei lajiharjoittelua. Ihmisilläkin on kesä- ja monilla myös talvilomat, koirillekin pitää antaa useiden viikkojen tai jopa kuukausien taukoja aktiivisen harjoittelun väliin.

-leikki ihmisen kanssa. Palloleikeissä heitto aina alakautta ja hiljaista vauhtia. Koira ei saisi singota täysillä pallon perään, koska silloin se myös tekee äkkijarrutuksen pallon kohdalla. Jos koiran rungon pituus on normaalissa seisoma-asennossa metrin, lukkojarrutuksessa pallon päällä se menee hyvin paljon kasaan ja jopa mutkalle -> välilevyt ovat todella kovilla ja loukkaantumisen riski iso. Vietikäs koira ei osaa yhtään varoa, joten ihmisen tehtävänä on säästää koiran kroppaa. Katso myös mihin heität, "oho, seinä tuli eteen" on ihmisen vika, koira ei sellaista ymmärrä varoa.

-repimisleikissä ihminen vain pitää lelusta kiinni ja koira ravistaa. Koira osaa arvioida ravistuksen voiman ja mikä vielä tuntuu sen niskassa hyvältä, ihminen ei. Lelua vedetään aina niin matalalla mitä koira leikkisi toisen koiran kanssa. Koira laskee pään selkälinjan jatkeeksi eli sä'än taso on oikea korkeus. Jos koiran pää on ylöspäin ja veto tulee sinne, niska ja selkä on todella kovan paineen alla ja loukkaantumisriski on suuri.

-toisen koiran kanssa leikkiminen vain samankokoisten ja tasaväkisten koirien juttu! Taklaaminen ja päin juokseminen on jollekin roduille (australianpaimenkoirat, malinoisit, rottweilerit) ja yksilöille tyypillistä, mutta ehdottoman kiellettyä. Sekä törmääjä että "uhri" ovat todella kovilla ja moinen kuluttaa kummankin kroppaa kovasti. Koiraa voi opettaa leikkimään nätisti (miten se tehdään, jäi epäselväksi). Kotimatkalla oli juttua, että jollain toimii se, kun antaa toiselle tai kaikille koirille lelut suuhun, niin juoksentelevat nätisti niiden kanssa runnomatta toisiaan.

***

Mudi hieronnassa

Töppönen hierottu. Jumissa oikeasta lavasta, koko niskasta ja molemmin puolin lantiosta/ristiselästä, myös takajalkojen varpaista aukesi joku pieni lukko. Seuraillaan paraneeko vointi, jos ei, niin varmaan eläinlääkäri sitten olisi seuraava osoite. Koira nuolee ja kalvaa tassujaan sekä edestä että takaa vähän vaihdellen ja päivästä riippuen, minkä aiemmin olen yhdistänyt juuri selän jumeihin. Lisäksi se rapsuttelee ja on öisin vähän levoton, nuoleskelee itseään yms. Turkkiin laitettava hoitoaine on tehnyt karvasta aika öljyisen, mutta musta sen nahka itse on edelleen aika kuiva. Vaikka se hoitoaine kammataan ja sen pitäisi mennä ihollekin. Kalaöljystäkään ei oikein ole ollut apua. Rapsutusongelma on jokatalvinen ja se liittyy kuivaan sisäilmaan, mutta jotenkin nyt vaan on sellainen olo, että onkohan tässä kuitenkin jotain muuta taustalla. Jos siis hieronta ei helpota epämääräisiä kipuoireita niin lääkäriin käy tiemme. Toivotaan parasta, oli kuulemma tosi kireä paikoin, joten en ainakaan ole vaan kuvitellut itse!

Sitten tuli vielä puhetta dobosta, hierojamme suositteli sitä Luksille syvien lihasten kehittämiseen, ja mietittiin voisko tänne päin maailmaa tilata jonkun kurssin, kun pk-seudulla ne pitää niitä enemmänkin, mutta ei meillä vaan...

Muutama viikko sitten oli aurinko.

Kaikenlaista

Töppönen kävi hieronnassa. Toisessa takajalassa sisäpinnalla löytyi iso rupi. Se varmaan oli se vapun jalkajuttu - vaikka koira nuolikin tassuaan. Se ei välttämättä vaan osannut kohdistaa oikeaan kohtaan. En kyllä tajua mihin kohtaan se on reitensä iskenyt siellä matin kankaalla.

Varpaissa oli pari lukkoa, muuten tyypilliset ongelmakohdat eli selkä ja niska suht hyvässä kunnossa, hieman jumia paikoin mutta ei mitään isompaa tällä kertaa. Uusinta joskus syksyllä, alussa tai lopussa, ihan sen mukaan miltä koira tuntuu. Kaksi kertaa vuodessa ei ehkä ihan riitä, joten kolmeen voisi kasvattaa. Loppukevät, alkusyksy ja talvi. Oli puhetta, että Sieni on niin elastinen elukka, että sillä tuskin on kiirettä hierontaan. Mun pitää opettaa se ensin kotona rauhoittumaan kyljelleen, koska sen kanssa ei vieraassa paikassa varmana tuu mitään - tumps tumps ihanaa parasta jeejee ei pysty! :D Sitä vois katsoa joskus vuodenvaihteessa tai joskus, miltä nyt tuntuukaan.

Mudi jäi sitten lepäilemään kotiin bot-loimessaan ja käytiin metsiksellä narttujen kanssa. Ammuttiin ensin starttipyssyllä Sienelle. Otin sen remmiin, kun ei ollut kokemusta mitä pentu tuumaa. Ihmeissäni olisin ollut jos se olisi pelästynyt tai jotain, mutta varmuuden välttämiseksi... Tytti hengaili siinä irti ja oli taas niin liikuttuneen onnellinen paukuista. Lintukoirilla on pakko olla geeneissä toi, koska Tytillekään ei ole lintuja tiputettu eikä se ole voinut oppia. Ampumisesta koira siis alkaa ihan tohkeissaan tiirata yläilmoihin ja kieppuu ympäriinsä katsoen/kuunnellen mihin tirppa tipahtaa. No ei tippunut ei. Sieni oli täysin "kuuro" :) Neljä paukkua, eka n. 20m päästä, jokaisen jälkeen himpan lyhennettiin välimatkaa.

Lenkillä nartut kävi kahdesti uimassa. Sieni meni ekaa kertaa kalliolta tänään. Se meni siihen reunalle ja ylläripylläri alkoi liukua veteen. Sitten ihan muina Sieninä oltiin "mä halusinkin tehdä näin, eeeen liukastunu tai mitään!" :D Mutta meni monta kertaa uudestaan ja tajusi jopa lopulta tulla rannan kautta ylös, eikä mun tarvinnu montaa kertaa auttaa sitä kalliolta.

Sisällä pennulle iltaruokaa ennen seuraamista, liikkeestä maahan menoa ja -seisomista. Huomenna on se möllitoko johon mun piti opettaa se seuraamaan, mutta kilin kellit, ollut kahden viikon tauko sen mahavaivan takia eikä oo tehty mitään... toisaalta vissiin ollu ihan hyväkin, koska pentu oli ihmeellisen näpsäkkä, asiat on hautuneet selvästi tauon aikana :)