Prinsessakerhoon

Kangasniemi KR, Yvonne Brink, Sweden: "Head with good proportions. Good ears & eyes. Good neck. Could be little more angulated in shoulders & upperarms (onko toi sana, en saa ihan selvää tästä käsialasta?). Very good body, croup & bone. A little tight in front." -> AVO ERI1 SA PN1 SERT VSP FI MVA

Rehellisesti mulle ei ole vieläkään auennut näyttelyharrastuksen hienous... oli huikea sää, kivaa kiertää kojuja (tosin halvemmalla saa netistä, niin mitään en ostanut, ei sillä että oikeasti yhtään mitään edes tartteisin), hengailla Sienen veljen ja omistajansa kanssa ja nähdä sen kymmenen muuta tuttua. Oli mieltä lämmittävää, kun jäätelöä syödessämme Sieni makasi raatona varjossa, ja mun piti pyytää sitä nousemaan ja siirtymään syrjempään, kun ohi kulkevat ihmiset ei meinanneet erottaa mustaa koiraa varjosta ja olivat talloa sen päälle. Se perus luottavaisuus koko maailmaa kohtaan, se on jotain mitä ihailen siinä - ei tulisi kuuloonkaan että mudi jäisi massatapahtumassa vahingossa tallotuksi ottaessaan torkut. Toinen hetki oli se, kun mentiin toisen avo-luokan nartun kanssa kehään, ja helteessä parin tunnin hengailusta jo nuutunut koirani oli sitä mieltä, että nämä on tottistreenit ja topakkana tarjosi perusasentoa. Se oli liikuttavaa. Sitten kun pyysin, se seisoi nätisti itse niin että minä olin hihnan mitan päässä sen edessä. Ei pannasta retuuttamista, ei venkoilua, ei mitään ongelmia, niin kuin monella muun rotuisella ehdin päivän aikana nähdä...

Loppuhan on sitten aivan herran haltuun. Minä en voi sille mitään, että koiralla on riittämättömät kulmaukset tai kapea etuosa. Ei auta, vaikka kuinka harjoittelen. Ei auta, vaikka olisin pentuaikoina tehnyt jotain toisin. Siksi on jotenkin kummallista kilpailla asioilla, jotka ei millään lailla ole minun ansiotani.

No, titteli se on sekin ja eniten aina naurattaa, jos joku siitä vetää herneet nenään. Muutamassa vuodessa ilmapiiri on kyllä luojan kiitos tainnut aika lailla muuttua, ja onhan näitä muitakin "ei-puhdasrotuisia" ja ehdottomasti hyvä niin. Sienen emä on siis rotuunotettu ja minun sekarotuinen piskini närästi taannoin joitakin ihmisiä rodun parissa :D

H niinkuin Huono

Holskujen erikoisnäyttely Tampere (Ylöjärvi) 2.8.2014, Jan De Gids, Netherlands:

"Bitch with lovely temperament. 3 years old. Fully out of coat. Excellent head. Ears carried a bit sidewards. Excellent eyes & teeth. Long neck, good shoulder. Bit short in upper arm. Turned out front feet. Lacks forechest. Excellent straight back. Beautiful body. Well angulated in rear with roundness in croup. Dark silver brindle. Nice tail. Could show a bit more drive. Farely loose in elbows."

-> AVO H, rodunomainen lähestyttäessä

Tiukka oli tuomari, seurasin pitkäkarvat molemmissa sukupuolissa ja lyhytkarva-urokset ja herra jakoi pääosin H-EH. Muutamia tyydyttäviäkin ja vain jokunen erinomainen, ja erinomaisen saaneista läheskään kaikki ei saaneet myöskään SA:ta. Kaksi vuotta sitten erkkarissa Sienen ekassa näyttelyssä silloinen tuomari oli aikamoinen eri-automaatti. Mun mielestä kumpikaan ääripää ei oikein ole hyvä. Vaikka rotumääritelmä antaa raamit, onhan tämä silti sen sisällä aikamoinen arvostelulaji ja tuomari voi antaa täysin mielivaltaisia arvosteluja. En nyt tarkoita, että Sienen arvostelu olisi täysin hatusta tempaistu. Se seisoo usein etujalat ulospäin kääntyneenä, niin nytkin, ja huomasin sen jossain vaiheessa hetkeä ennen kun kuulin tuomarin sanelevan niin, mutta enpä älynnyt korjata. Jotenkin koko touhu on niin hassua siksikin, että kukaan kehän laidalta tai kehähenkilökunta ei sano, että se seisoo huonosti, korjaa se. :D Siinä sitä pönötetään ja tuomari tuomitsee koiran sen muutaman minuutin perusteella. Joo, se on kapea rinnasta, ja joo, tiedän että se on kehässä kaikin puolin vaatimaton. Tämä tuomari tykkäsi koirista, jotka hyppi kesken ravin ja jotka käsiteltäessä loikkasi pussaamaan niin että silmälasit oli vaarassa murtua. Minä en tykkää, ja mun koira kun on käsketty seisomaan, sehän seisoo. Myös kun tuomari yrittää napsutella sormia ja lässyttää sille. Lisäksi Sieni on selkeästi aikuistunut ja jos se nuorena oli "sosiaalisempi" (ehkä hieman mielistelyyn taipuvainen?), se ei nykyään juurikaan mene ventovieraista ihmisistä mitenkään pähkinöiksi. Tuttuja se tervehtii kyllä suurella riemulla ja niitä pomppuja ja loikkia ei todellakaan puutu, mutta ei ventovieras saa sitä näin sekoamaan. Ja minulle on hyvä niin, vaikka tuomari olisi sellaista käytöstä halunnut nähdä. Huomaan, että olen aivan väärässä lajissa, kun mun ärsyttää sekin, että nätisti paikoillaan seisova koira, joka ei saa namin namia arvostelun aikana, ei saa mitään etua verrattuna niihin, jotka pyörii, häärii ja hyörii ja asetellaan viisi kertaa uudestaan ja lopulta tungetaan täyteen ruokaa että ne malttaa olla hetken aloillaan. Turkista en nyt ollut ihan samaa mieltä, ennen kehään menoa juteltiin tuttujen kanssa, että ihan hyvin se ehti kasvaa - se meinaan oli oikeasti täysin kalju vielä tässä joku aika sitten! Heti yksilöarvosteluun mennessä ennen kuin teki mitään muuta, tuomari alkoi lässyttää koiralle, että mihin oot jättänyt kaiken turkin, onko se kotona vai, voi voi sinua. En sitten sanonut mitään...

(c) Sanna Korhonen

Mutta on se vaan hassua, että Sieni, jolla on aiemmin kolme näyttelykäyntiä tuloksin 2x sert ja 1x cacib/vara-sert sai vaihteeksi arvonnassa H:n. Tai töppösen lista: 2x sert, 1x vara-sert, 2x eh, 1x h. Näin vähillä käynneillä on tietysti varmaan varsin epäluotettavaa tehdä tilastoa. Molemmissa roduissani on varmasti myös mahdollista kerätä sertit liki mille tahansa koiralle, kun jaksaa kehässä juosta. Mikä sitten on totuus? Ne ääripäät on tietysti varmaan helppo tunnistaa, esim. tämän päiväinen pitkisten ROP Rauha jolla on 12 (kotimaan) näyttelykäyntiä ja joka kerta erinomainen & SA. Varmaan oikeasti sitten aika erinomainen rodunomainen ulkomuoto. Mutta sitten ne, jolla on kaikenlaisia arvosanoja koko skaalalla. Mikä se koiran todellinen taso on? Jos jokaista sertiä kohden on pitkäkin liuta kaikkea muuta? Tämän pointti oli oikeastaan vaan todeta, että ei tässä touhussa ole mitään järkeä ja että se MVA-titteli ei kyllä kerro yhtään mitään muuta kuin että on jaksettu kehässä käydä.

Minä tykkään logiikasta, täsmällisistä arvostelukriteereistä ja siitä, että voin itse vaikuttaa lopputulokseen. Näyttelyissä ei ole mitään, mitä voisin tehdä toisin, jotta ensi kerralla menisi paremmin. Tietysti jos koira saisi huonon arvosanan siksi, että ei anna koskea tai ei ravaa lainkaan, niitä voisi harjoitella. Mutta rakenne on mikä on ja karvaakaan en osaa taikoa lisää. Ollaan täysin tuomarin armoilla. Se tuntuu typerältä ja jotenkin jopa ahdistavalta. Kyllä mä nyt olen lajini valinnut. Keskitytään niihin, missä arvostellaan koiran koulutustasoa ja koirakon yhteistyötä. Niihin mä voin vaikuttaa, parantaa suoritusta seuraavaa kertaa varten ja se tuntuu siksi huomattavastipaljon mielekkäämmältä.

(c) Sanna Korhonen

Tuli myös jo kommenttia, että H on oikeasti "hyvä". Hyvä rotunsa edustaja. Joo, niin on. Ongelma on se, että mun kumpikin koira on saanut ensimmäisestä "jos se saa edes sen H:n niin se riittää mulle muita lajeja varten" -näyttelystään heti sertin. Sitten tulee väistämättä sellainen olo, että oho, jos se tuli niin helposti niin kai ne kaksi muuta pitää kanssa hakea. Vaikka mua ei oikeastaan kiinnosta yhtään, se on vaan tuntunut helpolta titteliltä. Lisäksi jos koiralla on jo kaksi sertiä, ja se saa sitten H:n, se tuntuu vähän niin kuin kahden ykköstuloksen koira saisi tokossa tai pk-lajeissa seuraavaksi kolmostuloksen. Sillä ei tee mitään ja vaikka se on itsessään ihan hieno tulos sekin, siinä vaiheessa se nyt vaan on aika lailla turha. Mudille minä haluaisin sen viimeisen sertin siksi, että siitä tulisi kolmoisvalio ja olisihan se nyt hienompaa kuin kaksoisvalio. Sienelle mä itse asiassa en välttämättä haluaisikaan sitä kolmatta. Pitkäkarvaholskuilla koko muotovaliotitteli on jotenkin surullinen ja mulle tulee ekana mieleen, että taas yksi kehäraakki jonka kanssa ei mitään muuta voi tehdä. En todellakaan tiedä, miksi haluaisin mun koiralle sellaisen tittelin. Alun perin kai siksi, että Sienen "sekarotuisuus" on ärsyttänyt joitakin ihmisiä ja se oli niin hupaisaa että ajattelin ihan uhallani käyttää sen valioksi asti. Toisen sertin jälkeen ajattelin, että Sieni saa valioitua käyttötuloksella eikä luonnetestillä, joten ehkä sillä oli joku tarkoitus, että se ei vielä saanut sertiä ja keritään hankkia se käyttötulos. :D Tänään kuulin myös, että holskuillakin on käyttöluokka olemassa ja siellä ei järin montaa pitkistä ole koskaan esitetty. Sinne siis! Seuraava näyttely on siis aikaistaan joskus x vuoden kuluttua. Nyt tämä touhu on toistaiseksi kyllä taputeltu.

(c) Aino Luosa

Mutta ei meillä hukkareissu kuitenkaan ollut! Perjantaina neljän naisen hakutreenit. Sieni kuuli Janitan parkkipaikalla ja jodlasi autosta, mutta ei päässyt moikkaamaan. Janita oli sitten eka ukko ja Sienellä oli mennyt pasmat aivan sekaisin, se oli saanut ihan hillittömän hepulin, vetänyt hännän alas ja korvat luimuun ja juossut rinkiä, sitten yrittänyt tunkeutua pressun alle ja sitten yhtäkkiä maalimiehen yhä miettiessä pitäisikö tehdä jotain, tajunnut itse että hei me kai oltiinkin töissä ja tässä piti kai ilmaista, napannut rullan kaulastaan ja lähtenyt yhtä vauhdilla. :D Mä en nähnyt ihan piilolle, mutta näin että koira oli mennyt lähelle, ja kerkesin kyllä ihmetellä keskilinjalla että mikä helvetti siellä kestää. :D Yö oltiin teltassa ja 8-viikkoinen Jarkkoanteroaulikki joka piti teltan seiniä pomppulinnana, oli hassuinta mitä oon vähään aikaan nähnyt. Lisäksi kebabin epäonnistunut tilaaminen metsään ja siten sen metsästys itse puolen yön aikaan Tampereen keskustasta ja festareiden keskelle eksyminen oli aika ikimuistoista. Lauantaina näyttelypaikalla Sieni tunnisti Sannankin äänestä, Sanna oli selin eikä huomannut sieniä joten siinä sitten piti kanssa availla ääntä ja heittää volttia ja ilo oli suuri kun S suvaitsi kääntyä "ai Sieni!" :) Hassua että Sieni muisti, tosin onhan se pari viikkoa elämästään Sannalla viettänyt. Leikkikavereita oli paljon ja Sienellä nyt vaan on kivaa missä tahansa. Osallistuttiin myös Lohen geenitutkimukseen, erkkariin oli järjestetty ilmainen näytteenotto. Mudin kanssa en edes harkitsisi että näyttelykehän laidalla, ihmisten ja koirien keskellä, ehdottaisin sille että annetaanpa vieraan tädin ottaa susta putkellinen verta. Sieni meni edellä, tutki kaikki laitteet, seisoi itse paikallaan ja katsoi näytteenottajaa silmiin "olethan varovainen" kun verta otettiin ja oli vaan kaikin puolin niin asiallinen että sen kanssa on kyllä ilo olla.

Oman elämänsä multivalio.

Koirallanne on hyvä takasieni

Pieksämäen ryhmänäyttelyssä Päivi Eerolan tuomaroitavana. Tuomarilla on tiukan maine ja mulla ei taas etukäteen ollut oikein mitään odotuksia. Näyttelyyn oli ilmoitettu neljä pitkäkarvaa ja yksi lyhkänen. Pitkistä tiesin Sonyn ja Rukan olevan tulossa, mutta neljäs oli arvoitus. Paikan päällä oltiin hyvissä ajoin seuraamassa samassa kehässä aloittaneita tervuja, joissa oli muutama tuttu koira. Puoli tuntia jaksoi katsoa ennen kuin alko vituttaa, ei vaan ole mun juttuja nää hommat :D Sienen hain noin tuntia ennen meidän laskettua aikaa, se ehti siinä hengailla ja tyrkyttää itseään kaikille. Juoksuja odottelen edelleen ja nyt alkaa olla käytös jo niin flirttaavaa, että ehkä oikeesti pian...!

Kolme oli uroksia, kaksi sai ERIn ja Ruka EHn. En sitten tajunnut miettiä sen tarkemmin, kun oli jo meidän vuoro:

"Tyyppi erinomainen. Hyvin tasapainoinen narttu. Keskikokoinen, keskivahva. Kaunisilmeinen narttumainen pää. Sopiva kaula. Riittävä eturinta. Tarpeeksi runkoa. Hyvä takasieni takaosa. Tasapainoinen ravi. Karvapeite tulossa. Hyvä väri. Kauniisti esitetty. Hyvä, tyypillinen kokonaisuus."

Tuomari kysyi, saako koira kilpailla sertifikaatista ja vastasin että joo, jolloin hää sanoi että se saa sertin ja on samalla ROP. Olin ihan että mitä vittua. Kehä oli melkeen puoli tuntia myöhässä ja ajattelin että se vaan päätti että me voitetaan ja se paras uros on VSP. Olis ne nyt voinut kuitenkin ottaa kehään ja juoksuttaa muodon vuoksi ympyrää, vaikka oliskin jo päättänyt järjestyksen, eikö? Onkohan useinkin tapana tälleen oikoa? Onneksi en möläyttänyt mitään tyhmää koska sitten Janita sanoi, että yksikään uros ei saanut SA:ta eikä siten serttejä tai mitään rop-sijojakaan. :D Oon kyllä niin hyvin kartalla tosta menosta että huhhuh :D

---> AVO ERI1 SA PN1 SERT ROP

Lyhkäsissä oli Sannan kasvatti Sera, joka sai kanssa vain ERI1. Ryhmäkehiä ennen ensin kuvattiin koiria ja käytiin mäkissä, kiitos seurasta Sini & Janita! Joku neljä tuntia siinä meni odotellessa ja moneen kertaan olin jo häipymässä. Ryhmäkehässä Sieni oli jo ihan väsynyt ja seisoi niin kauan kun itsekin keskityin asiaan, mutta heti kun herpannuin, sekin kävi makaamaan. :D No lämmintä kättähän sieltä tuli, ihan kuten arvelin, mutta tulipahan nyt käytyä! Oli kyllä eka ja vika tämänkin kanssa, mudi on kerran kanssa ollut ja se siitä senkin osalta. Onkohan Suomessa koskaan yksikään holsku sijoittunut ryhmässä...?

Sera, Sony, Sieni

Sienellä on kolme näyttelyä takana, eka erkkarista PN2 SERT, sitten Jyväskylä KV:stä VASERT CACIB (jolla se ei tee mitään, ei vahvisteta)  ja nyt SERT ROP. On se kai ihan nätti sitten kuitenkin, tämänpäiväinen arvostelu oli ainakin tosi huippu! Pennun tullessa oli puhetta, että se on niin eri tyyppiä moneen perinteiseen suomalaiseen holskuun verrattuna, että voi olla että mitään EH:ta tai H:ta kummempaa ei koskaan tule. No, on tullut! Kyllä sille se vika nyt pitää hakea ihan vaan siksi että tiedän että monia ärsyttää moinen sekarotuinen rakki. :D Ens vuoden erkkari voisi vaikka olla seuraava paikka aiheuttaa pahennusta! Mua nyt ei edelleenkään itseäni liikuta paskan vertaa onko sillä korvat oikeessa kulmassa ja turkki tarpeeksi muhkea. Ruusukkeilla taisin leikittää Sonya niin että toinen hajosi, mutta who cares. Pytyt hain vain siksi että saan lahjoittaa ne ja pari muutakin meidän pk-seuran syksyn mätsäriin! Kyllä tuntui taas tosi vieraalta kun kuunteli tosiharrastajien juttuja, mä en vaan pysty ymmärtämään sitä maailmaa, enkä halua. Mutta oli kiva päivä, kiitos vielä asianosaisille seurasta! :) Se on se juttu miksi mä jaksan edes tämän verran näyttelyissä käydä.

Sivun kuvat (c) Janita, kiitos! Möllöttävät sienet otin itse.

Melkein-viikonloppu jatkuu

Sienen kanssa Jyväskylän KV-näyttelyssä, tuomarina hollantilainen Dick Rutten. Veli Ruka oli houkuteltu mukaan ja se onkin ehkä se edellytys millä mä jaksan mitään missikisoja ylipäänsä, seura meinaan. Oltiin paikalla joskus puoli 11 aamulla ja kehään päästiin vissiin kolmen maissa. Tuomari oli tosi perusteellinen ja hitaahko ja aikataulut taisi vähän venyä. Holskut oli vikana, joten ei niille tarkkaa aika oltu annettukaan, ehkä olin itse laskenut väärin. Ajatus oli että hyvä olla ajoissa, jotta kersat ehtii vähän tottua paikkaan ja rauhoittua. Ekat puoli tuntia olikin ihan kauheaa, herrajeesus kun se nenä on pakko tunkea ihan joka paikkaan, höseltää, sinkoilee, ihmettelee, tutkii, plaaplaa! Käytiin kiertämässä myyntikojuja, joita oli tosi vähän, mutta joista silti löysin neljällä kympillä jotain roinaa mitä en oikeasti olisi edes tarvinnut. Käytiin välillä katsomassa ohjeisohjelmaa ja tilan vastakkaisessa nurkassa omassa kehässä belgien etenemistä, että osataan olla paikalla oikeaan aikaan. Sieni ja Ruka nujusi joka välissä, vaikka yritettiin kuolaisten turkkien välttämiseksi pitää niitä erossa toisistaan. Joo haha! Ulkoilutusalueelle pissaaminen ei tod onnistunut, niin piti käydä ulkonaulkona etsimässä nurtsi, mihin arvon neiti pystyi sitten laskemaan pitkät lirit. Mitään alustoja, kuulutuksia, katsomoa tms Sieni ei arastellut yhtään, itse asiassa yhtä muovilla päällystettyä alustaa mietittiin Sinin kanssa että huomaskohan ne urpot edes missä kävelevät... :X Aina kun istuttiin pitempään paikoillaan jossakin, Sieni kävi ihan hyvin maate ja retkotti välillä katollaan niin löysänä, että piti ihan tarkistella että ei kai se ole lakannut hengittämästäkin. :D Kaiken kaikkiaan hyvin sieninen suoritus sisähallissa siis!

Kehään mennessä Sieni oli ihan kypsä nukkumaan. Siis oikeasti väsynyt. Puolen tunnin tai tunnin hengailu olisi ollut ihan jees mutta toi neljä ja puoli tuntia oli ihan liikaa. En mä edes tajunnut hetsata sitä mitenkään kun en ole ajatellut että näyttelykehässä pitää tehdä mitään suoritusta, sen kun pönöttää. No, ehkä olisi voinut :D Sieni esiintyi tosi nätisti. Luulen, että tuomarin kommentti tuli siitä, että hän kävi napsuttelemassa sormia kaikille koirille ja olisi halunnut että ne reagoi kovasti siihen. Sieni oli käsketty seisomaan eikä se tainnut juuri vilkaistakaan. Juoksu oli musta ihan jees, ei sitä tarttenut perässä lainkaan vetää, mutta ei se mitään hyppypomppaloikkaa todellakaan ollut.

"1,5 year. Excellent type. Correct size and head line. Correct topline. Good forechest. Correct angulated front. Round in croup (?). Forefeet should be stronger. Coat structure correct. I wish her more drive." 

-> AVO ERI1 SA PN2 VARA-SERT CACIB

Melkein-sert ja melkein-tokovalio eilen. No, joskus se on tällaista. :D

Rukalle EH, sille toivottiin muistaakseni lisää etukulmauksia ja etuosa/rinta oli hieman kapea. Käytöksellään Ruka erottui selvästi edukseen; yksi junnu-uros väisti tuomaria ja Rukkanen sitten pussasi senkin edestä. <3

Parasta oli hengailu ja tuttujen kanssa juttelu, 40e ostokset mitä tein ja mondioringnäytös. Ruusukkeet heitin siivoojan kärryn roskikseen ennen kuin pääsin ihan ulko-ovellekaan. Cacibilla sai pytyn tai 6e lahjakortin ja Sini sai hakea sen kun evvvvvvvvk. Sen verta hei kiinnostaa :D Tuli jo kommenttia että moni olisi noista saavutuksista tosi iloinen. No en mä vaan osaa olla, mutta en kyllä tosiaan myöskään itke itseäni uneen :D Se sertti olisi ollut ihan hauska mutta samapa tuo. Kyllä mulle kaksi eriä riittää, ja varmaan riittää jalostustoimikunnallekin, Sienelle kun käytetään lyhkästä urosta niin poikkeuslupaa varten pitää todistella rodunomaisuutta ja hyvyyttä. Ihan riittävän hyvä sekarotuinen piski rotuunotetusta emästään jne tää kyllä nyt saa olla todistettu olevan. Ehkä jonnekin erkkariin menen joskus vielä aiheuttamaan pahennusta ja hengaamaan (voisipa tilata kauniin kesäpäivän sään!) ja varmaan mut saa houkuteltua mukaan ihan tavan näyttelyynkin, mutta mitään varsinaista sertijahtia ei todellakaan oo inspistä lähteä toteuttamaan.

Nyt sitten jännätään tuleeko kennelyskää, nenäpunkkeja ja muita tuliaisia. Sienen nenä kyllä kävi ihan joka saatanan paikassa.

Kuvista kiitos Katjalle!

Pyttyviikonloppu

Onneksi niinko pokaalipytty, ei vessanpytty! Auton mittarissa joku 900km, hullu on oltava.

Lauantaina Luksin kanssa Savonlinnassa palveluskoirien piirinmestiksissä. Ilma oli karmea: välillä tuli niin rankkoja sadekuuroja, että piti hidastaa reilusti vauhtia 80km/h-tiellä ajaessa. Ilma oli todella raskas, sellainen paikallaan vellova, tuuli täysin olematon. Jälkikoirille oli karsinta tottiksen perusteella 10kpl maastoon, mutta koepaikalla selvisi, että koirakkoja on ilmoittautunut huimat 4kpl ja jälkikoe alkaa maastoilla. Ugh, ne jäljet oli siis muhineet siellä kauheissa ukkoskuuroissa aamusta...

Töppönen oli vähän vaisu jo heti janalla. Eteni hitaasti ravilla, ihan luotisuoraan, nosti jäljen ehkä puolivälissä janaa oikeaan. No sehän oli väärä jälki, joten kutsuin koiran takaisin (tuli!) ja lähetin uudestaan. Ehkä 5m päässä koira nosti uuden jäljen, taas oikeaan. Nyt sain luvan jatkaa. Luulen, että se otti tuulen puutteesta huolimatta ilmavainun jo siitä oikeasta jäljestä. Janalta kuitenkin täydet 40p.

Maasto oli m ä r k ä ä ja jälki kaartoi hyvin pian pienen suolammen kupeeseen, ja siellä sitä pyörittiin sitten yli puolet ajasta. Eka keppi oli aika kaukana, toka vielä kauempana. Sitten koira meni maaten pienen rinteen huipulla. Siinä ei ollut mitään, ja kun pyysin että "missä se on, eti eti", koira sinkosi jatkamaan jälkeä. Tutkailin hetken itse sitä kohtaa, mutta ei siinä vaan ollut mitään. Kolmas oli suopursujen keskellä sammaleella, koira jäljesti ihan sen päältä, mutta ei reagoinut keppiin, onneksi näin sen itse. Sillä oli vaikeuksia siellä suopursuissa ja se joutui todella keskittymään, mentiin ihan hidasta kävelyvauhtia. Kulmia oli monen monta, menin laskuissakin sekaisin. Neljäs keppi oli kun poistuttiin suolta vähän helpompaan sammalpohjaiseen (edelleen ah niin märkään) harvapuiseen mustikkavarvikkoon. Sitten tultiin kohti tietä, ja kirosin että voi vittu, ei se voi vielä päättyä, ei ole voinut mennä 1,5km ja mulla ei ole läheskään kaikkia keppejä! Mentiin toisen jäljestäjän ym autojen ohi ja jälki kurvasi välillä takaisin metsään. Autoille mudi ei sanonut mitään. Tienvierustaa pitkin mentiin varmaan joku pari kolmesataa metriä. Sitten siellä seisoi sateenvarjon alla keppien vastaanottaja, sille piti saada raivarit. Jälkikäskyllä koira kuitenkin jatkoi, ja vika keppi olikin pian siinä. En uskaltanut palkata kovin kummoisesti, kun se tyyppi oli siinä ihan katsomassa. Oltiin aivan litimärkiä, päältä vedestä ja vaatteiden alta hiestä, ja koira oli aikamoisen väsyneen oloinen. Niitä sadekuuroja tuli aika monta jäljestyksen aikana ja jälki oli silmin nähden tosi vaikea. Aikaa meni muistaakseni 30min ja keppejä siis 4 + 1 (=jälki 150p).

En tiedä mihin se yksi keppi jäi. Olisko se kuitenkin ollut siinä, missä koira ilmaisi jotain? Pelkäsin koko ajan että aika loppuu, varsinkin kun koira jäljesti normaalia hitaammin. Ensi kerralla ainakin tiedän, että ei se lopu, ja jos tulee tollanen, niin tarkistetaan se kohta huolella ennen jatkamista!!

Tässä vaiheessa kuulin, että yksi jäljestäjä löysi yhden kepin ja päätyi sitten marjastajan luokse mökin pihaan, missä keskeytti.

Esineruutua varten piti venata ehkä vajaa tunti. Meidät ajatettiin pois ja sitten piti kävellä autoilta vähän matkaa pienen polun kautta. Tultiin alas viettävään rinteeseen, tosi harvapuista, sammalpohjaista mäntykangasta. Ja meidän jälki oli mennyt ihan läheltä sieltä takaviistosta oikealta ohi! Koira oli ruutuun mennessä tosi outo, vaisu, haluton, jotenkin ihan kujalla. En meinannut saada sitä sivulle alun lähetystä varten, vissiin neljä käskyä, että herra viitsi tulla tarpeeksi lähelle ja suoraan. Lähetin vasemmalta sivurajalta. Lähti todella nihkeästi ja jotenkin vaan niiiiiin oudosti ja epätyypillisesti. Irtosi vajaa puoliväliin ja tutkaili siellä jotain mustikkamätästä. Olin kuullut, että ekan kilpailijan (haku, 2 koirakkoa, ne oli ruudussa ensin) koira oli kussut kolmesti ruutuun. Annoin koiran haistella vähän aikaa, kun en ollut varma oliko siinä mättäässä just esine, mitä se tarkensi. No mitään ei tapahtunut, joten kusiahan se varmaan lussutti. Karjaisin että nyt töihin sieltä stna. Kutsuin koiran pari kertaa takaisin luokse ja lähetin uudestaan eri kohdasta. Ei irronnut takarajalle asti ja ravaili siellä hämillään, katseli oikeaan missä se jälki oli ollut, ja meni monen monta kertaa ulos alueelta juuri oikealle. Pysähteli ruudussa katsomaan minuun, mitä ei todellakaan normaalisti tee. En tiennyt yhtään mikä ihme sillä on, mietin keskeytänkö ja käyn antamassa sille kyytiä, onko se kipeä, puriko sitä käärme jäljellä tms tms. No sitten löytyy oikeasta takarajasta joku rukkasmytty, koira kiikuttaa sen laiskaa laukkaa mulle. Sen jälkeen piristyi vähän ja taisi jopa himpan laukata ruudussa, mutta aikahan se loppui. Työskentelystä tyydyttävä ("koira odottaa kovasti ohjeita ohjaajalta, ei oikein tee mitään" - koira josta normaalisti sanotaan että se ei korvaansa lotkauta vaikka ohjaaja jotain yrittäisi neuvoa!) ja yksi esine = 15p. Mudille sanoin että tällasella suorituksella on ihan turha kuvitella pääsevänsä palkkamakkaroille. Miksi se ei edes yrittänyt? Pirun vaikeahan se varmaan oli, kun hajut ei liikkuneet yhtään, mutta silti.

Laskin, että ykköseen ei enää ole saumaa vaikka tekisi satasen tottiksen, mutta tulokseen riittää hyväksytty 70p tottis. Takaisin kisakeskukseen, jossa kuulin, että toinen jälkikoirakko keskeytti, vissiin kolme keppiä ennen jonkun mökin pihaan päätymistä. Siinä sitten venattiin taas varmaan joku tunti. Sitten selvisi, että se kolmaskin jälkikoirakko on keskeyttänyt, eli me ollaan ainoat ketkä on selvinneet maastoista, ketä on enää jäljellä ja kenestä tulee piirinmestarit jos tottis vaan on läpi! Marjastajien harhoja siellä siis oli kovasti, lisäksi maastossa oli nähty hirvi, ja se keli itsessään varmaan vaikeutti entisestään. Harhoja Luksikin tarkasteli.

Hakukoirien tottikset oli olleet jo aamusta, joten meille kaivettiin jostain nollakoira pariksi. Luksi ensin liikkeisiin. Autosta otettaessa koira läähätti, vaikka se oli maannut siellä sen tunnin, ja vasta silloin jotenkin tajusin miten rankka se ilma olikaan. Vaikka ei ollut varsinaisesti kuuma, se oli kauhean painostava. No kyllä me nyt yksi tottis läpi tehdään. Kentän takana kauempana oli ampumarata tjsp ja sieltä oli kuulunut takaiseen pauketta, joten ampuminenkaan ei pitäisi olla ongelma.

Seuraamisen eka suora lähti ihan hyvin, vähän ennen täyskäännöstä koira alkoi hyytyä ja jäädä jälkeen. Lisäkäsky tai pari. Henkilöryhmään mennessä se pysähtyi kokonaan, lisäkäskyllä mukaan, ryhmässä ihan hyvä ilme eli ei ottanut painetta vieraista. Taisi olla hyvä.

Istumisen valmistelevalla osalla ei seuruuta juuri nähty, herra muti ei jaksa enää kävellä. Tuli ehkä sata lisäkäskyä, 30 askelta sen 10-15 sijaan ja sitten äkkiä käsky, kun koira oli jotenkin mukana. Oli istunut nopeasti käskyn saatuaan. Puutteellinen lisäkäskyjen takia. Ja savu nousee korvista, uskotteko?

Maahan menossa lisäkäsky, kaksi tai kolmekin siihen vitun seuraamiseen. Maahan hyvin, luoksetulo oli ihmeen reipas. Hyvä kaiketi.

Seisomisessa arvon muti jopa seurasi ja teki muuten hyvin, mutta luoksetulossa jäi tosi kauas eteen istumaan, erittäin hyvä.

Tasamaanouto 2kg kapulalla lähti laukalla, nosti ihan ok, palautti ravilla. Eteen tullessa kapula meinasi tippua, mä nappasin kiinni ja koira joka ei ollut ehtinyt istua, väisti putoavaa kapulaa askeleen taaksepäin. Taisi olla hyvä.

Hyppynoutoa ei tullut, menohypyssä reipas koketus, takaisin kiersi hiiitaasti. Nouto sinänsä oli muuten kuulemma hyvä. Puutteellinen. Ajattelin keskeytystä ja koiran ravistamista.

Estenoudossa sama vika. Ajatuksineen.

Eteenmenoa odotellessa koira ei reagoinut virittelyihin mitenkään. Seuraamiseen lisäkäsky, eteen-käskyllä otti yhden laukka-askeleen, pysähtyi katsomaan mua, ja säntäsi sitten paikallaolomerkeille. Ihan hyvällä laukalla jopa. Ajattelin keskeyttämistä, tuomari käski laittaa koiran maahan. Totteli. Puutteellinen.

Oltiin jo valmiiksi paikallaolomerkeillä ja sain laittaa sen siellä maahan. Pari teki liikkeet, minä istuin piilossa (tuoli, ihanaa!) ja laskin pisteitä, että tuskin riittää. Vitutti ihan suunnattomasti. Koira vissiin oli kanssa huomannut, että nyt ei hyvä heilu, koska oli maannut oikein esimerkillisesti, erinomainen.

Arvosteluun mennessä teki niin mieli kysyä, että voitko sanoa ne loppupisteet eka, mä en kestä kuunnella koko sanallista arvostelua niitä odotellessa. En sitten ilennyt. "Näkee että koira on tekninesti taitava, mutta nyt se on hirveän väsynyt ja yrittää itse päättää, että ei halua tehdä mitään". Jotenkin siitä saatiin räävittyä 74p kuitenkin kasaan. En tiennyt, pitäiskö mun itkeä siksi että se tulos tuli kuitenkin, vai siksi, että laitoin koiran kauhean rankkaan paikkaan eikä se vaan jaksanut, vai siksi, että onko se nyt niin ylivoimaista että voisitko hitto vieköön vähän tehdä hommia. Kysyin, saako treenata kentällä, nyt kun koe on ohi. Sain luvan ja hain pallon autosta. No mudihan sitten teki ensin estenoudot. Hypyn suoritti ok, sai pallon. Vinoesteellä olisi palauttanut kiertämällä, juoksin vastaan karjumaan että tää ei ole sallittua. Pistin sen odottamaan esteen taa kapula suussa ja menin lähetyspuolelle, kutsuttuna tuli yli, sai pallon. Vielä kokonainen estenouto, nyt onnistui. Seuruuta varten laitoin koiran remmiin ja annoin tulla aika railakkaasti palautetta, kunnes teki n. puolikkaan kaavion kuten se osaa ja sen täytyy. Eteenmenoa varten jätin lelun, koira oli aivan kujalla, tartti apuja. Toista varten vietiin lelu yhdessä, nyt oli parempi. Sitten se pääsi vasta palkoilleen autoon. Opetan varmaan tälleen vaan että kokeessa en puutu mutta sen jälkeen puutun, mutta en vaan voinut palkata sitä tollasen jälkeen korjaamatta :P

Nyt suunnitelmissa kuuri ihan silkkaa kuria, väsyneenä tekemiseen totuttelua ja toisaalta hyvää palkkaa (koko iltaruoka? Tee ja syö tai älä tee äläkä syö -meiningillä). Mutta tulihan se sieltä, JK3! m 165 t 74 yht 239 III-tulos, PiirM-2012! Palkintojen jaossa vielä ekstraonnittelut siitä, että tää oli meidän eka voittajaluokan koe. :)

Mä en osaa päättää olenko tyytyväinen siihen, että koira selvitti olosuhteet mitkä muille oli liikaa, vai olisinko pettynyt/huolissani/vihainen/whatever siitä, miten huonosti tottis ja varsinkin ne esineet, töppösen lempparit, meni! :O

***

Mudi jäi mökille porukoiden kanssa, vaihdoin sieltä matkaani Sienen, ja ajoin sen kanssa jonnekin Lahden ja Tampereen välille. Yövyttiin autossa. :D En jaksanut ajaa pitemmälle, olisi mulla ollut tuttuja siellä suunnalla, ehkä jonkun nurkkiin olisi voinut mennä yöksi. Aamulla sitten loppumatka perille holskujen erkkariin. Sieni oli paikalle saavuttaessa ihan super tumppujumissa. :D Tumps tumps kuvaa sen hännän heilumista, ja sitä sanotaan myös tumputtamiseksi (joo...) ja koiraa tumpuksi. Se siis kerta kaikkiaan sekosi kun oli niin paljon sienenkaltaisia koiria joka puolella <3 Tosi monen kanssa se sai leikkiäkin ja oli niin kauhian ihanaa.

Junnunarttuja oli kaksi. Tuomarina ranskalainen Bernard Pouvesle, joka kasvattaa karkkareita. Ilma oli tosi paahteinen, mikä oli hyvä - Sientä sai jopa vähän tsempata juoksutuksessa, normaalisti se olisi varmaan pompottanut mun naamalle.

"Small sized female with an excellent head, very dark, feminine, excellent skull & muzzle & ears & eyes (shape and colour). Scissorbite complete. Excellent upperline & underline & angulations & tail. Excellent movement". JUN ERI SA JUK1

Wtf! :D Sen piti saada se H tai max EH... tuomari tuntui arvostavan ja sijoittavan hyvin eri tyyppisiä koiria, mikä oli tosi hienoa. Aika paljon tuli eriä ja eh:ta, yhtään huonompaa en kuullut ainakaan annettavan.

Paras narttu -kehässä oli viisi narttua. Neljä sijoitetaan, joten olin aika varma että nelonen tai sitten ei sijoitusta. No, ensin nelospallille joku ja kolmoselle joku, ja sitten kun odotin että me jäädään seinäruusuiksi, se huitoikin meidät kakkosiksi! Wtf! Sekarotuinen paskasieni! :D Ykköseksi tuli ainoa veteraaninarttu, joka oli jo valio, joten sertihän tulla tipahti sitten meille. Pitänee ottaa kuva missä serti sienestää.

Sienestä parasta oli kaikki ihanat kaverit, varsinkin pari pentua ja Sony.

kuva: JR

Kotimatkalla käytiin Moralla & Pollella. Jälkimmäinen sai venata aidan takana valtavan kokoeron takia. Sieni oli tosi väsynyt ja sitä inhotti Mora jonka mielestä Sienen takapää oli niin ihana ja joka ahdisteli Sientä aika lailla. Sen sijaan että Sieni olisi pistänyt leikiksi, mitä se normaalisti tekisi, se halusi vaan väistellä ja maata jossain. :/ Todettiin sitten että sama lähteä jo kotiin, kerta ei tule mitään. Toivottavasti tämä johtui nyt vaan rankasta näyttelypäivästä eikä Sieni oikeasti paineistu tjsp Mordesta!

Holskujen erkkarin kuvagallerioita:

Johanna Friman (yksi random sieni)
Aino Luosa (paljon sieniä)
Hannu Majava (paljon sieniä)

(vielä tullee lisää)

Treenit

Amk:n kentällä. Unohdin, että se mun jälkinurtsi missä L pentuna kanssa on opetellut alkeita (asuin ihan koulun vieressä silloin), on pantu asvaltiksi. Lisäksi kentällä oli joku tokoilijoita, niin ajelin sitten vähän eri kohtaan. Alustana siis nurmikkoa, jossa paikoin paljonkin lehtiä, ja jonkun verran puita.

Luksi aloitti merkeillä. Olin vienyt valmiiksi: 1. oranssi kartio, takana namilätkä, 2. oranssi kartio ilman namia metrin päässä kahdesta puusta, 3. punainen kartio ilman namia ja 4. vihreä kukkapurkki namilätkällä. Merkit ei olleet missään muodostelmassa vaan ihan miten sattui. Kaikki oli vallan hienoja, myös se vihreä minkä etukäteen kuvittelin olevan koiran silmään hyvinkin näkymätön! Kolmosella stoppasin koiran ja siitä lensi pallo, muista se sai palata palloon kiinni mun luo.

Sitten koiran vaihto. Sienen muistiinpanot alempana.

L teki toisessa sessiossaan seuraamista (teemana vire, hetsailin sitä käännöksissä vähän lelulla mikä mulle joskus opetettiin mutta mitä en kunnolla enää muistanut, ja ylipäänsä lelupalkkasin vaihtelevien pätkien jälkeen), metallikapulan nostoja ja noutoja (kapula hukku sinne nurtsiin noin sata kertaa, ei hyvä...), nouti jopa kokonaisena liikkeenä mennen tullen laukalla! Wohoo! Ohjattua noutoa vasempaan, merkin takana yllärinamilätkä. Kapulat hukkui nurtsiin kanssa aika hienosti. Merkit oli hyviä eikä meinannutkaan oikoa noutoon, ja kääntyi joka kerta merkiltä vasemmalle silleen oikein päin hienosti, mutta näkyvyysongelmien takia (?) suuntasi kuitenkin keskimmäiselle kapulalle jonkun kerran. Stoppasin, mitä koira totteli (!!!), ja palkkasin siitä tai ohjasin uudestaan vasempaan (kääntyi, siis niinku !!!). Liikehän on näemmä edelleen vähän rikki, mutta monta positiivista yllätystäkin oli ;) Hienoa että se kuunteli ja yritti, eikä ollut edelleen vaan "mä haen nyt tän, huuda sä akka siellä mitä huudat"... Lopuksi yritin saada koiran haukahtamaan lelulla härnäten, mutta ei onnaa yksin, tartten varmaan kiinnipitäjän. Siinä se kuumui kuitenkin sen verta, että otin autosta yhden tunnaripalikan ja piilotettiin sitä x2. Hienosti toi laukalla takaisinkin ja lelu lensi :)

Sieni teki eka näyttelyjuttuja. Saan sen parhaiten ravaamaan niin etten sano sille yhtään mitään enkä varsinkaan palkkaa namilla. Kehujen saati namien jälkeen se on ihan pompoti pompoti ja sehän pystyy pomppimaan pitkään ottamatta vahingossa ainoatakaan raviaskelta... seisominen sujui yllättävän hienosti, mitä nyt muutaman kerran ehti toki pyllähtää istumaan ja maahankin, mutta osaa se kyllä seistäkin. :D

Sienen toinen sessio oli jälki. Alustana nurtsi, paikoin tiheää ja vihreää, paikoin ihan kuivunutta ja muutamassa askeleessa ei juuri muuta kuin multaa. Askelpituus normaali. Noin 50 askelta suoraa, 90 asteen kulma oikeaan, ja 50 askelta suoraa. Nameina Frolicin palasia joka askeleessa. Otin pennun autosta ja sanoin että mennään jäljestämään. En ymmärrä miten se muka voi jo ymmärtää, mutta ihan selvästi otti jälkeä jo menomatkalla! Pentu jäljesti pääosin tosi hienosti, muutama pyörähdys sinne tuli, ja kahdesti se pysähtyi kakomaan kun panta taisi painaa huonosti kurkkua. Kulmassa olin tallannut tiiviimmällä askelluksella ja pentu sai hajun siitä ennen aikojaan, ja sillä jäi yksi tai kaksi askelta tsekkaamatta ennen kulmaa kun se oikoi. Mun itse asiassa oli ajatus opettaa sille kulma ihan tietyllä menetelmällä, joten en tiedä miksi edes tein sille nyt tällaisen... toisaalta olen tässä miettinyt jaksaako sitä erikoisjälkeä alkaa vai tuleeko tästäkin vaan metsäjälkikoira. Mulla ei selkä kestä namien kylvämistä, pysähdyin tällä sadan askeleen jäljelläkin vissiin kolmesti kun selkä meinasi sanoa sopimuksen irti. Tiedän ihmisiä, jotka tekee jopa 400 askeleen täysnamitettua jälkeä - never ever mun fysiikalla. Mulla ei oikein ole muutenkaan käsitystä miltä peltojäljestyksen pitäisi näyttää ja mihin tarttee puuttua ja ennen kaikkea miten. Toisaalta sen verta mä kyllä ymmärrän, että Sieni jäljestää keskittyneesti, tarkasti ja intensiivisesti ja käsittääkseni ne on hyviä ominaisuuksia lajin kannalta. En tiiä, jospa miettisi asiaa nyt kuitenkin vielä, vaikka talven yli?

Koiran tultua jäljen loppuun kehuin sitä, vedin sen pois sieltä ja syötin kädestä muutaman namin. Pentu otti ne vastaan ja heilutti mulle hajamielisesti häntää, mutta oli koko ajan menossa takaisin jäljelle ja suorastaan huolissaan kun mä vien sitä remmissä väärään suuntaan ja se jälki jää tonne taaksemme. Tyhmä akka!

Sitten mentiin lenkille, ensin Sinin k-tielle. Olin katsonut karttaa ja ajatellut kävellä pidemmän reitin kuin viimeeksi, ja kyllä me sieltä lopulta takaisin löydettiin mutta polut ja mun pään sisäinen kartta ei kyllä täsmänneet :D Ajettiin sieltä vielä katsomaan onko the hiekkamonttu vielä olemassa, ja olihan se! Pehmeä hiekka sai just sellaset hepulit ja kaivuut aikaan mitä kuvittelinkin. :D

Mitä tekisinkään ilman teitä

Käytiin tänään kahdesti lenkillä. Heti aamulla töistä tultuani oli virtaa, ja päätin mennä vihdoin katsastamaan Sinin neuvomista uusista paikoista toisen. Ovat aika lähekkäin toisiaan ja loppujen lopuksi huomasin olevani juuri eri paikassa kuin minne yritin mennä! Enkä edes ole ihan paska suunnistamaan, mutta kun katsoo kotona netistä karttaa "joo, toi tie on tuttu ja sit tonne, ja sit tulee oikealle katu nimeltä x, kyllä mä muistan", niin eipä se enää autossa ilman minkäänlaista karttaa sujunutkaan. :D Mutkun siihen tuli väliin joku risteys mitä ei pitänyt ollakaan ja sitten menin ihan sekaisin! Tien piti niinko jatkua vaan suoraan mutta oli tarjolla haarat oikeaan tai vasempaan, ei muuta. Törkeää. Huomasinpa kuitenkin olevani toisella tutun nimisellä tiellä, joten mentiin sinne.

Aamulenkkeily ei selvästi sovi meidän iltaorientoituneille koirille - neljän maissa ne alkoi olla sitä mieltä, että joskos kohta olis aika tehdä jotain, tylsääääää. Unohtuko että käytiin jo? No, koska mullakin oli tylsää, totesin että lähdetäänpä vielä metsikselle. Siellä oltiin, kunnes kaatosade yllätti ja juostiin autolle. Hassua, että sade ei haittaa metsässä, ihan reippaina ovat elukat. Mutta kun ollaan kerran oltu autossa ja pitäisi pihassa tulla ulos, sade on hyikamalaakaameaa eikä ne meinaa tulla autosta. Hei haloo, olette jo litimärkiä, ei se enää voi niin pahalta tuntua :D

Sieni on tänään harjoitellut vapaamuotoista seisomista, ajattelin lähinnä arjen odotustilanteisiin ja näyttelyseisomiseksi. Noihin kyllä on hieman erilainen kriteeri - ekassa riittää että koira pysyy about paikoillaan, jälkimmäisessä haluan mielelläni hännän heilutuksen ja iloisen ilmeen kaupan päälle. Toisaalta koiraa kehumalla saa sitä hännän heilutusta ainakin pennusta vallan suuresti, ja ymmärtäähän ne erilaisia tilanteitakin. Ulkona kun käsken venata ja kävelen edellä tarkistamaan reitin kääntäen selän koirille, tai kehässä tms kun seison lähellä ja olen intensiivisesti läsnä siinä tilanteessa. Joka tapauksessa, pennulta sujui paikka-käsimerkillä avustettuna seisominen oikein mainiosti, ja häntä tosiaan heiluu kanssa. ;) Näyttelyyn se ei kyllä ole menossa kuin joskus ensi vuonna, mutta lokakuun lopussa olisi tässä nurkilla mätsäri, mihin ajattelin sen roudata. Siispä aloitettiin jo harjoitukset.

Mitäs muuta... hmm, ompelin vihdoin Patvinsuon reissulla hajonneen takkini. Siitä tuli yllättävän hieno (tai siis vähän kauhea). Samalla lyhensin takkiin kuuluvia ja liki päivittäin käytössä olevia housuja, kun ne on vähän turhan pitkät, ja lahkeet turhaan kuluu kengän alle valuessaan. Koiriin tää liittyy sekä siten, että koko sataviidenkympin asua ei olisi jos en rypisi piskien kanssa metsässä, mutta ennen kaikkea niin, että pikku avustaja oli kyllä tunnollisesti läsnä. ;P Tulipahan harjoiteltua pois-käskyä ihan tosissaan, kun neulan alle tai poljinta painelemaan ei hollannikkaita oikeasti haluta. Käsky alkaa olla aika mallillaan, pentu ymmärtää. Sen näkemys on kyllä vähän luokkaa mene metri tai tuurilla kaksi, käy makaamaan pää maassa, ja heti kun joku katsoo sua niin lähde häntää heiluttamalla ilmaan. Ei ihan sitä mitä haettiin?

Olen tänään taas miettinyt sitä, että mulla on kaksi koiraa. Miten ihmeellistä se oikeastaan on. Ne on mun, niitä on kauan odotettu ja ne muodostaa melkeen mun koko elämän, ne on suuri osa siitä mitä tarvitsen. Joo, ne vie rahaa, mutta en kyllä rehellisesti koe joutuvani karsimaan jostain muusta. Mitä mä ostaisin? Vaatteita, lehtiä, musiikkia, kampaamokäyntejä, elokuvia, meikkejä, anteeksi mitä ne on? :P Kävisin matkoilla? No ehkä olisin eläessäni muutaman reissun enemmän tehnyt, mutta toisaalta, vaellus koirien kanssa vai ilman koiria ulkomaille, valinta ei oikeasti olisi lainkaan itsestään selvä ulkomaille. Käyttäisin vapaa-aikani jotenkin muuten, kun ei olis moisia elikoita riesana? Siis mitä mä niinkun tekisin?! Mietin, etten edes muista koska olisin viimeeksi tavannut jonkun tutun tai kaverin muuten kuin koira-asioissa. No, yhden työkaverin voinen laskea vapaa-ajankin kaveriksi, mutta senkin kanssa meillä on työpaikan lisäksi enemmän yhteistä elukoiden saralla. Noin muuten en todellakaan ole tutustunut uusiin ihmisiin muuten kuin koirien nimissä, eikä hittojakaan kiinnostakaan. Sosiaalisuuskiintiöni tulee aivan riittävän täyteen jo näistä, en ole koskaan ollut mikään seurallinen tapaus enkä olisi sellainen ilman nykyisiä koirianikaan. Ulkoilu ja urheilu on ihan typerää sisätiloissa hikisellä kuntosalilla tai kloorinkatkuisessa uimahallissa. Mieluummin ryvetään tuolla metsissä ja uidaan lammissa.

Muistan koko lapsuuteni halunneeni oman koiran. Äiti aina kielsi ja sanoi, että sitten kun olet iso, ota vaikka eläintarha jos siltä tuntuu. Loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen, että mulle ei koskaan annettu periksi. En tiennyt paljoa mitään ja se olisi kuitenkin ollut vain koira. Nyt mulla on Koiria. Tarkoitan sitä, kuinka paljon multa olisi jäänyt ymmärtämättä, kokematta ja tajuamatta. Varmaan sitä olisi kovasti rakastettu ja hoidettu parhaan taidon mukaan, mutta se henkinen suhde olisi vääjäämättä jäänyt paljon vähäisemmäksi. En tiedä tajuaako kukaan tästä sitä fiilistä, mikä mun ajatuksissa oli kun rämmin märässä, hämärtyvässä metsässä mun kahden koiran kanssa ja seisahduin katsomaan kun ne meni edelläni rantaan. Siinä oli kaikki enkä mä haluaisi olla missään muualla.