Treeniviikonloppu

Perinteinen treeniviikonloppu Eijalla, paikalla oli viisi koirakkoa lauantaina ja kolme sunnuntaina. Lauantaina aloitus rallyn alo-radalla, Sienelle kokeenomaisesti niin että otin koiran "käy siihen" -hengailemaan ja pyysin noin puolen minuutin kohdalla jotakin antamaan luvan "seuraava!". Odotus lässähdytti autosta kivalla vireellä tulleen koiran, ja rata oli aika vaisua tekemistä. Näitä pitää nyt ehdottomasti ruveta treenaamaan! Pöne pääsi ekaa kertaa kunnon hommiin neljän viikon saikun jälkeen, se teki radan oikealla seuraten, ja kyllä siinä sai pallo kyytiä. Sen kanssa tekeminen vaan tuntuu niiiin hyvältä vaikka intoa oli enemmän kuin taitoa<3 Vaihdettiin rata kerran ja lisäksi tein omilleni myös parin kyltin voi-radan. Sienen voi-käännöksiä pitääkin ruveta tekemään kylttien kanssa, nyt se tarjosi kaiken maailman kyltin yli hyppäämisiä käännösvihjeellä :D

Ulkohommien jälkeen mentiin sisälle, jossa omillani ja oikeastaan kaikilla muillakin teemana oli häiriöt. Tein viikolla kotona houkutuksen nimissä pari kertaa treenin, jossa laitoin ruokaa lattialle ja yritin seurauttaa koiraa niiden yli. Tiistain hallivuorolla Sieni pääsi ahdistuksestaan ja se näytti lopulta kivalle, keskiviikon toisella hallivuorolla ei, ja kaikilla jäi lähinnä paha mieli. Se näytti yhtä kauhealta kuin viime kesän koetottikset. Ehkäpä oli vähän turhan vaikeaa taas aloittaa suoraan seurauttamalla kanafileiden yli, kun kerta pelkkä houkutuksen kiertäminen on ollut vaikeaa.... Etäpalkkakin saa koiran samalla lailla jähmeäksi. (Pöne teki samoja juttuja ja sen ratkaisu oli yrittää syödä kiusalliset kanat. Pöne, sun asenne<3!) Tällä kertaa siis aloitin vähän maltillisemmin, ensin koira oli perusasennossa ja avustaja häiritsi sitä leluilla, sitten ruualla. Sen jälkeen vasta laitoin häiriöt maahan ja pyörin niiden lähellä. Sieni tuntui kivalta ja tästä jäi onnistunut fiilis. Tein myös luoksetuloja häiriöiden yli, hieman mielellään väisti kiertämällä mutta ei mitään pitkin seiniä luikkimisia. Maahan menotkin onnistui, pöne hauskasti kyllä "poltti" jalkansa ja siirsi etutassua maahan mennessä niin, ettei se vaan osu kanaan. :D Tämä asia ei ole vielä loppuunkäsitelty. Luopumista ei ole se, että koira joutuu kauheasti ponnistelemaan "en ajattele tuota, en koske siihen, en ota sitä" - silloinhan se ajattelee sitä koko ajan ja se kiusaa koiraa, vaikkei se mitenkään meinaisikaan mennä ottamaan sitä! Luopumista on vasta se, kun koira keskittyy tekemiseen niin ettei se edes oikeasti huomaa koko häiriötä. En tiedä, onko se Sienelle lainkaan realistinen tavoite, mutta haluaisin silti sen pysyvän suht rentona eikä kiusaantuvan niistä niin kauheasti.

Jalka palaa!

Hyvä...

No hupsista!

Lauantain ohjelmassa oli myös ainakin rallyn puolenvaihtokäännöksiä molemmille. Tehtiin me kai jotain muutakin rallyyn liittyvää, mutta suunnitelmalappu meni jo roskiin enkä nyt kuollaksenikaan muista mitä kaikkea siinä luki! Sieni teki kierroksen esineruudun palautusta sivulle tuomalla esineitä sisällä. Viimeisenä vielä ulkona kentällä näkyvillä ukoilla vähän hakuilmaisun muistuttelua: ekalla irtorulla, tokalla kiintorulla. Eka oli penkassa niin, että näytöllä maahan meno oli vähän vaikeaa ja koira sitten nousi ja steppaili. Maassa pysyminen treeniin.

Illalla Sieni vietti jokusen tunnin vielä pihalla ensin tyttöjen kesken (Narri & Ruusa) ja sitten Oksin kanssa. Pöne sai käydä itsekseen myöhäisillan taristuskierroksen. Mua nukutti erittäin hyvin, koirat tuntui kuuntelevan talon ääniä, mutta pönekään ei kertaakaan murahdellut millekään. Aamulla ne sai olla jonkun aikaa keskenään ulkona ja pöne oli niin hyväntuulinen, että piti pyyhkäreitä ja leikki Sienen kanssa. Eijalla sillä on ennenkin ollut helppoa olla, ja mietittiin että se johtuu varmaan siitä, että on aina porteilla ja ovia kiinni pitämällä järkätty kaikki niin, että koirat ei näe toisiaan. Pihalla saavat haistella toistensa jälkiä ja haistaahan ja kuuleehan ne sisällä, että täällä on muita, mutta esim. ulos mennessä mitään portin yli räyhäämisiä ei ole ikinä annettu tapahtua, niin pönekin pystyy olemaan varsin rentona.

Sunnuntai aloitettiin toivotuilla ohitusharkoilla. Suunniteltiin reitti tielle, itse otin vain pönen ja muita koiria oli kaksi. Harjoitus meni vähän pieleen sikäli, että pöne ainakin haistoi heti kaukaa että noi on noi eikä mennyt läpi oikeana tilanteena. No, pääsin palkkaamaan asiallisesta ohituksesta. Ensi kerralla voisi tehdä heti alkuun tällaisen, niin koirat ei ole ehtineet haistella toistensa hajuja treenitilalla ja ovat ehkä vähän vieraamman tuntuisia, niin vastaa todellisempaa tilannetta lenkillä. Tällaisia treenejä voisi kotinurkillakin järjestää, jos saisi aikaiseksi...

Sitten häiriöluoksetuloja ulkona: avustaja syötti koiraa ja kutsuin koiran kesken kaiken pois. Pönelle sotilaallinen "TULE!" toimi hyvin ja koira sinkosi välittömästi, Sienen "Sieniiiii!" otti pitemmän reaktioajan ja koira mielellään vilkaisi vielä namit ennen kuin malttoi lähteä. Sienelle ei kärsi kauheasti tällaista tehdä, se alkaa haussa sitten jättää maalimiehen turhan herkästi. Arjessa sen kanssa ei mitään ongelmia koskaan ole, niin siksikin tämä oli enemmän töppöselle tarpeellista, joskin yllätyin iloisesti koiran toiminnasta. Se olisi voinut myös olla sitä mieltä, että puhu perseelle, mä syön nyt :D

Olisitpa sä aina tuollainen <3

Sisähommina Sienelle häkkialoituksia ja niistä tuomarille ilmoittautumaan menemisiä, myös muutama toisto henkilöryhmää (kaksi henkilöä). Lisäksi Sieni teki oikealle sivulle tuloja ilman koroketta, väsymys alkoi jo painaa koiraa mutta on sillä aika kiva käsitys viereen-käskystä :) Pöne teki eteen tuloja sekä vasemmalta että oikealta, avun kanssa (kierrettävä este) suoristaa itsensä hyvin mutta ilman apuja tahtoo jäädä vajaaksi ja laahaa pyllyä maassa kunnon askeltamisen sijaan. Lisäksi vaikeaa oli palata takaisin aloitusasemiin, "takaa sivu" aikalailla toimi mutta "takaa viereen" tuotti kaikenlaisia mudin omia sovelluksia. Viimeisenä mudille käytösruutua: 15s, 30s, 60s, 1,5min. Vapautin välissä ja asento oli milloin mikäkin voittajaluokan vaihtoehdoista. Kyllä se kotona osaa, eli ei ollut lainkaan vaikeaa. Nyt se toki oli mukavan raukea muutenkin jo.

Viimeisenä vielä hankikantoon pellolle esineruutu. Alue oli ehkä 60x20m, esineet vasemmalla sivurajalla n. 30m:ssä ja molemmissa takakulmissa. Sieni sai hakea kaksi, väsymys näkyi selvästi ja vauhti oli maltillista laukkaa ja ravia, mutta reippaasti toi kaksi. Eija vei esineet takaisin ja pöne sai etsiä kaikki kolme. Se näytti vähän juoksevan silkasta juoksemisen ilosta, sehän ei ole saikun takia ollut vapaanakaan ikuisuuteen niin ihmekös tuo että avara pelto vähän innosti. Löysi kuitenkin kaikki vaikka vikaa piti vähän pitempään haeskella.

Pönein!

Lopuksi vielä syönnin ajan Sieni oli pihalla kahdestaan Oksin pikkusiskon Sagan (3,5kk) kanssa. Sagaa alkuun kauhistutti Sienen raju tyyli, mutta onneksi Sieni sitten oli jo niin väsynyt että tajusi antaa sille tilaa ja keskittyi lähinnä maleksimaan pitkin pihaa. Siellä sitä mentiin iso edellä ja pieni perässä, noiden kommunikointia jaksaisi kyllä toljottaa ikkunasta hyvin pitkään :)

Kotona oli pakko ottaa parin tunnin pötkötti, oli niin rankka elämä. Koiratkin on mukava raukeita, jo automatkalla kuului pelkkä kuorsaus eikä kenenkään pää näkynyt kontissa ennen kuin tultiin kotinurkille. Toukokuussa lisää!

Kuulumisia

Neljän viikon loma alkaa olla ohi. Me ei olla tehty "mitään". Reilu pari viikkoa meni lapin vaelluksella, edellisessä postauksessa oli linkki kuvakertomukseen. Se on nyt vaan nurin, kuvien suuri määrä olisi kannattanut ottaa huomioon ja ladata ne esim. kuvat.fi:n kautta, mutta meni jo. Itselle näkyy offline-tilassa niin en jaksa nähdä vaivaa toisten takia, enkä nyt ainakaan aio tehdä niille mitään. Sivut aukeaa taas uuden kuukauden myötä, ja on varmaan pian uudestaan nurin, joten olkaa nopeita ketkä oikeasti haluatte ne nähdä! Laitetaan nyt tähän muutama mun suosikki vielä:

***

Lapin jälkeen ollaan oltu mökillä. Töppöselle on tehty muutama jälki niin, että jäljen tekijä lähtee mökin pihasta ja jäljen ajaja 15-20min sen perään. Jos minä olen jäljen tekijä ja äiti tulee koiran kanssa perään, se ei mutsille ilmaise mitään esineitä. Mulkaisee korkeintaan että tossa on tollainen, mutta jatkaa matkaa. Viime kerralla käskin äitin pysähtyä, katsoa taivaalle ja odottaa että koira palaa esineelle ilmaisemaan sen. Siinä oli hetki kestänyt ja koiran asenne oli silti ollut luokkaa "pitääkö mun todella". :D Eilen äiti teki jäljen ja minä ajoin sen kun teki mieli korjata moiset possuilut, mutta ei meillä ollut mitään ongelmia, koira ilmaisi kolme sukkaa ja yhden lippiksen aivan moitteettomasti. Ilmeisesti sillä on niin kiire mun perään, ja sen mielestä äidin kanssa ei olla missään oikeissa hommissa, vaan pelleillään vaan, että mitään esineitä ei tartte matkalla ilmaista. Hassu eläin. Mutta on se vaan aika pätevä, sitä on yritetty eksyttää paluuperillä, vierekkäisiä ympyröitä tekemällä, kiipeilemällä kivillä pitkin ojaa ja vaikka millä. Äidin tekemällä jäljellä hän on pari kertaa matkalla istunut hetken jossain, ja jatkanut vielä matkaa. Näihin pysähdyskohtiin koira reagoi hassusti ja tietämättömänä arvelin oikein, että niissä on istuttu hetki. Se haistelee hirmu tarkkaan ja on ihan sen näköinen, että tässä pitäisi olla jotain, mutta ei ole. Nyt kun sille opettaisi vielä maalihenkilön ilmaisun ja siedättäisi sen siihen, että se on joku ventovieras, sehän voisi käydä pelastuspuolen jälkikokeessa. Paitsi että hittoako se sellaisilla tuloksilla tekee, kun ei siitä pelastuskoiraa tule, vaikka asia edelleen mua hieman kutkuttaisikin...

Loppuviikosta H kävi täällä, kentälle ei päästy sen ollessa varattu, mutta esineet ja haun ilmaisutreenit pidettiin. Esineet 50x50m alue, viisi esinettä: takalinjan tuntumassa kolme ja vaikeat (sulkapallo ja ikivanha silmälasikotelo) edessä reunoilla. Ei juurikaan tuullut, raskas ukkossää. Sieni sai hakea kaksi, ja muistin nyt alussa lietsoa sitä suuremmin kuin palkatessa. Se tuntuu aika tyhmältä, mutta toimii, koira oli reipas ja esineet löytyi suht vähällä vaivalla. Se toi takaa kaksi sukkaa. Toinen koira toi samat, ja sitten oli töppösen vuoro tyhjentää ruutu lopuista. Etuesineiden lisäksi ruudussa oli luumun kokoinen pallo. Töppönen joutui varmaan kymmenen minuuttia etsimään ennen kuin se lopulta löysi pallon! Jätin siihen ja loput haettiin itse pois. Olipas se vaikeaa.

Haun osalta Sienelle eka irtorullalla ja toinen kiintorullalla. Ekalla kaikkea säätöä, hetken näytti, että juoksi rulla suussa vasta ukolle mennessä (???), ukolle oli tullut eri puolelta kuin tämä oli olettanut ja kiertänyt selän takaa, joten mahapuolella kädessä tarjolla ollut irtorulla oli jäänyt ja koira tuli kiintorullan kanssa. Näytölle vedätin loppuun asti, se osa ok, mutta ukolla ei mennyt heti maahan vaan hyppeli edestakaisin, sitten kävi maassa, otti rullan ja toi sen uudestaan mulle. Pyysin irti ja uudestaan "näytä", meinasi taas hamuta rullaa maassa ollessaan. Tämä pitää nyt opettaa sille kuntoon, tämä on selvästi sellaista yliyrittämistä millä se koettaa vauhdittaa tapahtumaketjua päästäkseen palkalle nopeammin. Samaa kun välillä se näytöllä alkaa haukahdella ukolle että tänne nyt sitä ruokaa jo. Täytyy vaan miettiä suunnitelma etukäteen kunnolla. Voisihan sitä kai kieltääkin, jos olisi sellainen koira, jota voisi... mutta ei se kieltäminen sille mitään opeta, eikä mun mielestä ole syytä millään tapaa yrittää passivoida sitä. Sehän on vaan hyvä, että toinen kovasti yrittää. Mun pitää vaan saada se tajuamaan millainen yritys tässä tilanteessa on suotavaa. Kakkonen meni onneksi paremmin, tosin siinä koira sai juosta näytölle liina perässään ja se palkattiinkin nopeammin. Yllättävän hyvin se kuitenkin kuukauden tauon jälkeen muisti mikä on homman nimi!

Haun osalta pitäisi tehdä jonkinlainen treenisuunnitelma. Elokuun lopussa on yhdistyksen leiri, johon olemme menossa, ja enemmän sieltä aina saa irti, jos on treenannut kunnolla ja osaa kertoa missä ollaan menossa ja onko jotain ongelmia, kuin jos ei ole tehnytkään oikein mitään. En tiedä, en ole lomalla uhrannut ajatustakaan tottisjutuille enkä osaa nyt yhtään sanoa, pitäisikö suosiolla unohtaa koko loppuvuoden kokeet vai voisiko niitä haun rotumestiksiä ajatella. Jos menisi tekemään pelkät maastot :D Olisi niin kiva näyttää naamaansa niissä karkeloissa ja saada yksi pitkis osallistumaan. Tauko on kyllä tehnyt varmasti hyvää, sekä koiralle, että itselleni. Lapissa tuli kerran mieleen, muistaakseni jollekin tunturille noustessamme, että nyt sillä on ne pk-koularit mutta helvetinkö merkitystä niillä on kellekään, elämä on oikeasti jotain ihan muuta :) Jossain vaiheessa pitäisi päättää syksyn suunnitelmat: haluanko treenata vielä tokoa yhdistyksessä, ehdinkö elokuussa mudin kanssa rally-tokon voittajaluokan kokeisiin jotta saisin tuloksen jotta voisin osallistua yhdistyksen rally-sm-joukkueeseen, haluanko oikeastaan kuulua koko yhdistykseen enää lainkaan. Vepekautta on vielä jäljellä ja lähialueilla olisi elokuun puolivälissä kokeet, saisiko Sienen sove-kuntoon niihin. Alkaako opettaa Sienelle EK:n osia vai unohtaisiko ne. Menisikö mudin kanssa jäljen rotumestiksiin (jotka on ihan hiton kaukana, ja seuraavana viikonloppuna on se holskuleiri, mutta silti...).

Keskiviikkona Sieni kävi hieronnassa ja sai erittäin positiivista palautetta: oikeaan (huonompaan) jalkaan oli tullut selvästi lisää lihasta, aiemminhan se olikin ollut ainakin pahimmillaan lähinnä pelkkää jännettä. Tiheät hieronnat sai lihaksistoa auki ja sen myötä koira nyt ilmeisesti on ruvennut taas käyttämään huonompaakin puolta, muuta syytä en keksi. Liikunnassa, ruokinnassa ym ei suuria muutoksia, tuskinpa nyt yksi kahden viikon lapin vaellus on sille mitään mainittavaa lihasta sinne kehittänyt (olisikin, niin voitaiskin hyvällä syyllä muuttaa lapin metsiin :p ... ). Tänä vuonna koira ei ole edes uinutkaan kovin paljoa, hellekesinä se puljaa mökillä ollessamme jatkuvasti vedessä, nyt ei.

Vaelluksella kerkesin miettiä myös koira-asioita ja mudin rähinää äärimmäisen turhautuneena kuunnellessani olin hyvin varma siitä, että seuraava koirani tulee olemaan jotain läpeensä sosiaalista, avointa, ei-terävää ja sellaista perusonnellista rotua. Sellaista, jonka kanssa on helppoa olla myös vaelluksella, eikä sitä haittaa ne toiset koirat, saati ihmiset... Mielessä pyöri lähinnä (working) kelpie ja käyttölabradori. Otantani on tosi pieni, mutta molemmista on tosi kivoja esimerkkejä. Tiedän, että mudeissakin on niitä syntymäiloisia tyyppejä, mutta mudeissa on myös paljon terävyyttä, puolustushalua ja sellaista "yhden ihmisen koira" -tyylistä pidättyväisyyttä, ja todennäköisyys osua sellaiseen yksilöön on luultavasti paljon suurempi kuin todennäköisyys saada "onnellinen hölmö"-mudi. Silloin kun olin ottamassa töppöstä, mun toiveet oli erilaiset. Halusinkin "yhden ihmisen koiran". Enää en halua, ja niin rakas kuin se onkin, olen myös ihan helkkarin kyllästynyt sen ongelmiin. Kaupungissa luvassa taas intensiivistä ohituskoulutusta, se auttaa aina vähäksi aikaa, kunnes sitten taas rysähtää. Jos joku ei ole saanut auki tuota vaelluskertomusta, niin by the way vaelluksellakin mudin kimppuun kävi kaksi irtokoiraa.

Hakukuvat (c) Veera kesäkuun vikoista ennen lomaa -treeneistä. Kiitos vielä! Se on varmaan kivaa ostaa kunnon laitteet, kun joka suunnasta alkaa tulla niitä "voisitko tulla kuvaamaan meidän treenejä kanssa" -pyyntöjä...

TK2 HK1 JK1 BH RTK1 Kierra des Leus Chapellois

Oman seuran jälkikokeissa täytekoirana (koe uhkasi jäädä niin vajaaksi, että olisi peruttu, niin minähän sitten menin "vain kokeilemaan"). Janalla etukäteen uumoilemaani epävarmuutta ja silkkaa rutiinin puutetta, ei kuitenkaan oikeastaan ollut paineessa, oli vain rehellisen pihalla mitä täällä piti tehdä. Jäljestys ekaan keppiin saakka tosi hapuilevaa ja epävarmaa, kepin jälkeen selvästi syttyi lamppu mitä oltiinkaan tekemässä ja koira meni normaalille liinatuntumalle. Kehuin kunnolla kun näin sen jäljestävän ja vastasi siihen hyvin, tiivisti työskentelyä. Kakkos- tai kolmoskepistä ajoi yli, se menee tyypillisesti aika korkealla nenällä ja saattaa kävellä kepin päältä ilman että vaan huomaa sitä kun on varmaan niin uppoutunut siihen hajutunneliin, niin nappasin sen itse taskuuni. Loput ilmaisi korrektisti itse. Jälki ja jana varsinkin tuntui voittajaluokan jälkeen tosi lyhyiltä! Tästä 163p.

Esineruutuun mennessä tuli odottelua parkkiksella, ahdistui vähän niistä kaikista muista koirakoista, mutta istuin asvaltille, jolloin koira tuli könyämään mun päälle, ja nujusin sen kanssa siinä aika huolella. Ihan tietoisesti olin ajatellut, että käytän tän kokeen oman jännityksen hallintaan ja siihen kuuluu se, että virittelen koiran niin että sen mielentila on hyvä, riippumatta siitä miltä se muiden mielestä näyttää. Sanoin sille ääneen, että onpas ihanaa olla juuri täällä juuri sinun kanssa. Hyvällä vireellä siis ruutuun, ilmottautuminen oli oikeassa etukulmassa ja ruutuun tultiin 90 asteen kulmassa, eli ilmon jälkeen käännyin 90 astetta oikeaan ja lähetin koiran siitä. Meni suoraan oikeaan takakulmaan ja pyöri siellä ihan helkkarin pitkään, varmaan ainakin minuutin. Välillä koira näkyi ja välillä ei näkynyt. Liikuin lähetyslinjalla keskelle aluetta toivoen että vedän koiran mukaani, mutta ei se tullut. Siinä alkoi tulla tuskan hiki, yleensä kun en koskaan kutsu koiraa pois ruudusta ja mahtaisiko se lähteä enää uudestaan. No, nyt oli pakko, huusin oikein tosi iloisesti ja sieltä se tuli. Lähetin sen vähän hakutyyliin uudestaan siitä keskeltä, yritin siis huijata että irtoasi kunnolla kauas, ja lähtikin reippaasti. Sai onneksi hajun tosi pian keskiesineestä, ja ilostui siitä niin että palautti sen mun naamalle. Esine tietysti putosi kun olin valmistautunut ottamaan sen vastaan kädelläni, en suullani, mutta koira nosti sen heti itse uudestaan eikä kiltti tuomari tästä rokottanut. Siispä täydet 30p.

Ja sitten se tottis. Valmistautuminen onnistui paremmin kuin viime kokeessa, ehdin tehdä mitä halusin eikä jännittänytkään kovin kauheasti. Oltiin ekassa parissa ekana paikallaolossa. Ilmoittautumiseen mennessä koira haukahti mulle ja tuntui tosi kivalta, paikallaolopaalu oli tosi kaukana ja siinä matkalla kerkesi vähän herpaantua (vein sen arkiseuruukäskyllä). Maahan hieman hidas, samoin sivulle nousu. Parin eteenmenon aikana näin heti, että koira on omassa kuplassaan mihin mulla ei ole avainta, ja yritin siinä sitten vähän koputella sinne ahdistuksen vallatessa munkin mielen. Koekehässä ei paljoa voi tehdä. Se oli vielä hirveämpää kuin viime kokeessa, seuruussa sata lisäkäskyä ja jätätti pahasti, ampumisesta jäi istumaan, välillä jäi seisomaan, henkilöryhmässä koira oikaisi yhden ihmisen eri puolelta ku minä. Istumisen lakosi maahan, maahan kyyristyi ahdistuneena ja luoksetulo hidas mutta tuli eteen. Kaikissa näissä pari kolme käskyä liikkeelle lähtöön. Tasamaanouto kuin hidastetussa filmissä, toi kuitenkin eteen, muistaakseni vielä ihan suht ok eli kunnolla eteen, ei puoliksi sivulle. Hyppynoudossa koski esteeseen ja palautti ihan liki sivulle, pyysin irroituksen jälkeen kuitenkin vielä korjaamaan tiiviimmäksi. Estenouto hidas ja ihan melkein loppui ponnu kesken eikä se meinannut sillä vauhdilla päästä yli, takaisin tullessa jäi keikkumaan esteen harjalle, toi taas melkein sivulle. Eteen menoa ennen parin koira lähti paikallaolosta ja sain vähän ylimääräistä aikaa viritellä koiraa kun tuomari katsoi toisaalle. Seuraamiseen taas joku kolme käskyä ja se seurasi silti jossain metrin mun takana, eteen lähti luimulaukkaa ja maahan meni ok. Ja taas ennen arvostelua se palautui nopeasti ja oli jo paljon rennompi. 73p ja ei kiitos koskaan enää. Ehkä kokeilen vielä jotain rauhoittavia pillereitä tai vedän hirveät kännit, mutta jos näen jo alussa että koira on tuollainen, keskeytän sitten siihen. Ei tässä ole mitään järkeä. :(

Tulos on aina tulos joo, ja varsinkin rodussa jossa niitä ei juuri ole, sitä voidaan toki pitää suurena saavutuksena. Ja onhan se, en mä sitä kiistä, se vaatii vuosien työn ja kaikilla koirilla ja/tai ohjaajilla ominaisuudet ei koskaan silti riitä. Jos se olisi helpompaa, niin taatusti niitä myös olisi enemmän. Mutta mekin ollaan varmasti nyt aika lailla uramme käännekohdassa: koiran ominaisuudet ja mun osaaminen loppuu tähän ja jos lusikalla on annettu, ei kauhalla voi ammentaa, ei, vaikka kuinka haluaisi. Kyse ei ole motivaatiosta, siitä näkee, että se kauheasti haluisi olla kiltti tatti ja tehdä mitä pyydetään, mutta kun ei vaan pystykykene niin sitten ei pysty. Eilen oli pitkästä aikaa normaalit hakutreenit ja koiraa hakemaan mennessä sain sydärin, kun mun autosta kuului hirveää sydäntä särkevää ulvontaa. Joku on jäänyt jalastaan tai naamastaan kiinni veräjään ja tekee kuolemaa! No ei ollut, se oli vain Sieni, joka oli niiiin liekeissä omasta vuorostaan, että normaali kiljahtelu ei riittänyt. Miksi ei voi olla kokeita ilman tottista? Voidaanko me vaan harrastaa ja unohtaa kaikki kokeet? Mitä järkeä siinäkään on?

No, m 193 t 73 yht 266, JK1, 2-tulos. Koira sai hampurilaisensa.

Miksei se juokse kovempaa!

Nastolan pk-päivä 9/2014

Viime aikoina vauhti, tai sen puute, on taas ollut mielessä. Nyt voisin taas kirjoittaa sitä jaadijaadia, että pitää hyväksyä että koirani on sellainen kuin on ja olla iloinen että se ylipäänsä tekee, ja unohtaa se vauhti. Niin pitäisikin tehdä, mutta totuus on, että asian kirjoittaminen kerta toisensa jälkeen ei auta mitään. Huomasin taas tänään seisovani esineruudussa ja miettiväni, että miksei se voi juosta vähän kovempaa. Se etsi ihan kivalla ilmeellä ja teki töitä eikä mitään luimuillut siellä, mutta ravasi. Onnistuin pitämään itseni ihan tyynenä ja H ei kuulemma huomannut lainkaan, että ärsyttää, mutta kun ärsytti silti. Pliis JUOKSE siellä! Miksi et voi juosta? (Vähän aikaa sitten mulla oli ongelma kun se nimenomaan juoksi ja kauas ulos, ja nyt tuon parin viikon takaisen vahingossa täysin perseelleen menneen treenin jälkiä varmasti korjataan vielä pitkään ja se on vaisu siksi. Mutta silti.)

Ehkä pitäisi pohtia sittenkin sitä, miksi sen pitäisi juosta. Miksi?

Esineruutu ei ole nopeuskilpailu ja viisi minuuttia on pitkä aika löytää, jos koira suorittaa koko ajan etsintää. Huomattavasti useammin esineet kai jää löytymättä siksi, että koira joko juoksee missä sattuu ulkona alueelta, tai pysyy alueella mutta nenä on kiinni ja vauhtia on enemmän kuin ajatusta. Ravilla tehty työskentely ehkä vie alokasluokan kyläkokeessa pisteen tai pari, "saisi olla määrätietoisempi" tms. Varsinkin jos sama tuomari arvostelee haun ja esineet, koska haussa sillä on aivan eri sfääreissä se vauhti eikä kyse oli siis vain koiran temperamentista. Jos se olisi tasaisen diesel kaikessa, se olisi eri asia. Esineruudussa Sienellä on myös iso ero meno- ja paluuvauhdissa paluun ollessa tosi paljon reippaampi ja iloisempi, ja sekin näyttää huonolta. Ylipäänsä sen ravilla työskentelyn ongelma on juuri se, että se näyttää huonolta. Se näyttää siltä, että koirasta ei ole kivaa etsiä, tai se ei tiedä mitä se tekee mikä taas ahdistaa sitä. Kova vauhti näyttää siltä, että koira on motivoitunut. Ja useimmissa koiraharrastuslajeissa ja varsinkin palveluskoirakokeiden osissa vauhti, voima ja intensiivisyys on arvosteltavia asioita. Mutta kun käsissä ei ole mikään huippu palveluskoira, se vauhdin ihannointi ei vaan auta, eikä se supermaliksi muutu...

Eteentuloja tein tuossa joku päivä pitkästä aikaa kentällä, muistutin ensin pari läheltä ja sitten kaava oli 2, 6, 8, 2, 10, 12, 2, 16, 18 (askelta). Vauhti alkoi tuossa kympin kohdilla kasvaa itsestään ja nuo viimeiset se tuli kovaa, määrätietoisesti ja varmasti. Vauhdille ei ole vieläkään suotu erikseen ajatustakaan! Olin tietysti onnesta soikeana, kunnes aloin taas miettiä, että tämä meidän kova vauhtikin on varmaan sitten "saisi tulla vielä voimakkaammin". Siinä on minulla edelleen pitkä projekti opetella vertaamaan koiraa vain itseensä ja löytämään ne rajat joissa se voi toimia, ja olla iloinen siitä, eikä kaivata aina jotain mahdotonta.

Voi esineruutu

Tehtiin viime torstaina esineruutukaistale n. 5x60m (nämä mun mitat on sitten varmasti tosi epätarkkoja totuuteen verrattuna, mutta toisiinsa nähden niissä varmaan on joku suhde kuitenkin), jossa oli 7 esinettä takarajalta keskelle päin noin 5m välein, eli eka oli jossain 30m kohdilla. Sieni teki hyvin epäsienisen suorituksen: näytti että se juoksee pelkästä juoksemisen ilosta ihan missä sattuu, 10-20m alueen ulkopuolellakin. Tallatessa nähtiin takarajalla lumessa jonkun oravan tms jäljet, jotka meni meidän alueen poikki. Näin etulinjalle, että Sieni tutki niitä ja jäljesti oravaa pari metriä, en puuttunut. Kaksi esinettä toi hyvin, kolmannelle lähti tosi vinoon jo heti alusta, pyysin ihan nätisti takaisin laittaakseni uudestaan, lässähti mutta lähti vielä ihan ok, löysi esineen, sai palkan ja siihen lopetus. Sienen historialla kolmen tuominen itsessään on jo sinänsä saavutus, oli aikoja, kun se haki ihan max yhden ja lässähti heti, oli aikoja, jolloin pystyi lähettämään toiselle jos lähetti täysin eri kohdasta "uuteen". Nyt seisoin paikoillani koko ajan, kahdesta ekasta sai jonkun lihapullanmurun ja vikasta sitten märkäruokaa purkista.

Eli ne meidän ongelmat...

1) koira ei kestä takaisin kutsumista, se luulee heti että tekee virheen ja koska se ei kovin hyvin tiedä mitä siellä pitää tehdä, se ei sitten osaa enää tehdä mitään ja menee huonon näköiseksi. Tämä nyt ei olisi niinkään ongelma mutta koska myös:

2) koira ei ymmärrä alueen merkitystä (tai se juoksee niin kovaa ettei kerkiä huomata? Välillä kun tuntuu pysyvän paremmin tallauksella) - niin nämä yhdistettynä meillä on iso ongelma!

Tänään sitten suunniteltu kapea (5x50m) kaistale, jossa kolme esinettä takapainotteisesti, kaksi etummaista kuopissa ja vika kaatuneen puunrungon kupeessa. Oltiin samassa paikassa kuin torstaina, mutta tehtiin kaistale eri kohtaan ja eri suuntaan. Jos torstaina oli "pystysuorassa" niin tämä oli "vaaka" ja loppui siis sinne mistä torstainen about alkoi. Tämän päiväisen kaistaleen oikealla sivurajalla meni vanha polku, siitä oli joku 10-20m metsää ja sitten siellä oli latupohja ja siitä joku 10-20m "joutomaan" jälkeen autotie. Latupohja oli käytössä, nähtiinkin yhden miehen ja koiran ainakin siitä menevän suorituksemme aikaan. Alue hieman nousi oikeaan kohti, ja tuuli pyöri niin, että välillä se tuli suoraan sieltä oikealta, välillä kyllä vasemmaltakin. Mutta joka tapauksessa, helvetin hienosti suunniteltu treeni - ihan varmasti ne latupohjalla liikkujien hajut valuu alamäkeen siihen väliin jäävään metsään. Lisäksi siellä alueella menee polkuja vaikka kuinka ja ainakin kesäisin siellä kyllä liikutaan, joten mistä voi tietää, onko joku juuri minuutti ennen meidän saapumista kävellyt meidän alueen poikki jättäen tuoreet hajut siihen. Koira ykkönen paineli ulkona kaistaleelta, lähinnä kyllä vasemmalla puolella. Koira kakkonen paineli oikealla ja muistaakseni myös vasemmalla (edellisen jälkiä?). No sitten Sieni. Ja ei vieläkään ole think - plan - do hallussa, koska unohdin sen think-osion taas jälleen...

Ekalla lähti hyvin ja suoraan, meni vasempaan takakulmaan ja teki tosi kauniin kulman, näytti kyllä enemmän että se on hakuilemassa? Ja sitten se juoksi yli sinne oikealle ja hävisi näkyvistä. Kutsuin sen kerran takaisin, lähti uusinnalla vielä aika kivasti. Toisen kerran kun se katosi sinne uudestaan, kutsuin taas kerran, sana taisi vielä olla joku outo "takaisiiin!" mitä en ole sille edes ikinä opettanut. Sitten siinä muutaman sekunnin odottelin, ei näy koiraa missään, autojen äänet kuuluu, tosin ne kyllä tuli oikeasti kauempaa isolta tieltä, mutta silti. Sitten mulla vaan kerta kaikkiaan loppui hermorakenne. Jotain mä olen sikäli oppinut, että rehellisesti mua ei yhtään ärsyttänyt koiran toiminta, en ollut vihainen siksi että se huitelee ulkona tai ei tottele (miten epäsienistä! Vaikka olikin outo sana.). Mutta näin sieluni silmin kuinka se on jo siellä autotiellä asti, tai ainakin latupohjalla ja siellä menee just joku hirviökoira joka pistää sen kylmäksi kun se pomppaa puskasta siihen toisen silmille. Karjaisin kaikki tämä pelko ääneeni tiivistyen "SIENI!!!1" niin että metsä raikasi. Sitten en edes tajunnut, että olisi kannattanut livauttaa sille toinen taskuun varattu jauhelihapurkki palkaksi siitä ja keskeyttää koko homma siksi aikaa, että tekisi uuden suunnitelman... idiootti.

En ole edes korottanut ääntäni sille sitten lokakuun ja operanttien systeemien joten raskaastihan se sen otti. Se ei varmasti yhtään ymmärtänyt mistä sille huudettiin, että en ollut vihainen sille, vaan pelkäsin että se liiskaantuu. Riippumatta siitä, oliko siellä oikealla niitä latupohjalta valuneita hajuja (jolloin koira mielestään oli alueella?), vai oliko se oikeasti täysin tyhjää, se tuskin osaa mitään autoteitä ajatella ja luuli joka tapauksessa tekevänsä väärin. Saatiin kuitenkin kaksi esinettä nostettua, en muista oliko ennen tätä toinen jo tullut vai ei, ei kai? Toiseen menin lähettämään keskeltä aluetta, oli kovin vaisu silti, mutta ilostui suht normaaliin tapaan esineen löytäessään.

Kanakurssilta jäi ehkä eniten mieleen se, että jokainen treeni on ainutlaatuinen. Ei auta, vaikka tekee tuhat onnistunutta settiä sen jälkeen, yhtään treeniä ei saa poistettua täysin koiran historiasta. Niinkuin se kakkua työpaikalla ja kerran vaihteeksi turpaan -esimerkki konkretisoi. Onhan sille ennenkin jotakuinkin tolla tavalla huudettu, ja se on silti pystynyt muuttamaan omaa toimintaansa syksyllä kun mäkin muutin. Nyt vaan pelkään, että palataan takaisin nollaan, ja miten väärin se koiraa kohtaan olikaan :( Miksi mä en tajunnut ajatella, että jos tekee kaistaleen noin päin (toiseen suuntaan on tehty ennenkin samaan kohtaan, silloin se latupohja ja autotie jää selän taakse eikä tunnu lainkaan riskeiltä), pitää huomioida ympäristö vähän pidemmälle! Miksi ylipäänsä tehdä esineruutua jossain suositulla ulkoilualueella, missä niitä häiriötallauksia voi olla miten tahansa?

Ei pysynyt töppönenkään viime viikon kaistaleella kun se viimeisenä sinne laitettiin hakemaan jäänyt yksi esine pois. Töppönen kuitenkin osaa palata alueelle "takaisin!" -huudolla + käsimerkillä. En tiedä mistä se sen on oppinut. Sen torstaisen jälkeen mä olen nyt ruvennut miettimään, miten se koira sen tallauksen hahmottaa. Jos tuulee voimakkaasti jostain suunnasta, haju tietenkin painuu sen mukana, ja "alue" on koiran mielestä vähän eri kohdassa kuin mihin se oikeasti on tallattu. Verrattuna esim. siihen, kun koira voi ajaa jälkeäkin helposti pari metriä sivussa. Enemmänkin mua ehkä hämää se, että jos kuvitellaan tilanne, ettei tuule mistään. Mistä koira tietää, missä tallaus menee ja mikä on poikittaistallaus ja mikä sivuraja? Tässä hieno paint-esimerkki:

Alue on 50x50m. Vasemmassa kuvassa normaali esineruutu. Tummanvihreä on sivutallaus, jonka mä teen aina ensin, ja sitten vaaleanvihreä on poikittaistallaus jonka roiskaisen usein hyvin "sinne päin" enkä todellakaan mitenkään tiuhaan. Sattaa hyvin olla 10m välit mun jäljillä, esineet heitän väleihin niin että ne ei ole ikinä jälkien päällä, koska joskus se jäljestäminenkin oli Sienen ongelma. Saatan myös tallata pitkittäin tai kulmittain tai miten vaan, en aina tuolleen vaakatasoon.

Oikealla puolella on kopio oikeasta alanurkasta, musta piste on koira joka siellä juuri juoksee kohti oikeaa sivurajaa, tummanvihreää viivaa. Koska ei tuule mistään, mistä se koira tietää, että se on sivuraja, eikä sen ulkopuolella taas esim. 10m päässä (jos se oli tallausten väli muutenkin) ole toista vaaleansinistä pitkittäistallausta? Mistä muusta kuin menemällä yli ja toteamalla siellä jossain 10-20m päässä, että joo kyllä nää loppui jo siihen äskeiseen?

Töppösen kanssa näitä ei ole tarttenut koskaan miettiä. Töppönen on koira, joka koulutuksesta huolimatta :P on saanut useita kertoja täydet voittajaluokan esineruudusta. Mikäs sellaisen kanssa tehdessä. Mutta koska Sienen kanssa tämä ei nyt vaan suju ja koira ei näemmä vieläkään ihan hyvästä motivaatiosta ja vauhdista huolimatta ymmärrä mitä sen tulee tehdä, asiaa on pakko jotenkin pilkkoa osiin. Sitten kai tullaan siihen, että pitäisi määritellä mitä haluan koiran siellä tekevän. "Etsi kolme esinettä alle viidessä minuutissa" on aika abstrakti määritelmä. Juokse suoraan lähetyssuuntaan, mene takarajalle ja käänny siellä - niin, mihin päin ja mitä sitten? Olisiko apua jos aloittaisi aina samasta kulmasta ja koiran pitäisi kääntyä aina samaan suuntaan? Juokse jälkiä pitkin vaikka esineet ei olekaan niiden päällä? Juokse siellä missä on ihmisen hajua? Mutta sitten ei parane puuttua jos se menee yli. En mä normaalisti ole puuttunutkaan, koska en tosiaan voi satavarmast tietää mihin ne hajut kulkee, mutta nyt se autotie pakotti. Treenaa vaan miettimättä sen kummemmin, ehkä koira joskus itsestään ymmärtää tallauksen ja esineiden sijainnin välisen yhteyden? No ei oikein ole tuntunut siltä. Koira kuitenkin täyttää kohta neljä ja se on treenannut tätäkin ihan nuoresta... jos en nyt yritä jotenkin ajatuksella treenata, niin sama olla treenaamatta vaikka lainkaan. Sillä on suurempi motivaatio kokeessakin jos se ei ole tehnyt tätä pitkään aikaan. Mulla ei vaan ihan kauheasti niitä ajatuksia nyt ole, millä tätä lähtisi sille purkamaan?

Saa nähdä millä mielellä se huomenna on. H on lomalla ja tälle viikolle luvassa siksi intensiivisiä päivätreenejä.

Kuvituskuvana virittelyesine. 7/2013

Life goes on

Ruutu, kaukot, tunnari, mitä ne on... tokojutut loppui siihen päivään, kun töppösen kanssa lähdettiin päivystykseen, ja siitä on nyt kolme viikkoa. Ollaan me jotain kuitenkin tehty: töppösen kanssa pikku hiljaa kipulääkekuurin ja saikun loppumisen jälkeen ensin vapaana lenkkeiltiin ja sitten vähän treenattiin ja leikittiin. Mitään ongelmia ei ole ollut, mutta olen aika varma, että tämä tapaus söi sen koko pk-uran ja haun ja EK:n voi siis unohtaa täysin. Tällä hetkellä ei tee enää koskaan mieli laittaa sitä siis metriselle esteelle, vaikka se ei mitenkään kohtauksessa osallinen ollutkaan. Koirat on menossa osteopaatille kuun lopussa. En saanut aiempaa aikaa fyssarillekaan, joten siihen saakka on odotettava. Konsultoin häntä sitten, vaikka luultavastihan kukaan ei osaa päältä päin sanoa mitään. Kohtauksen myötä koiristani tuli vain hyvin, hyvin särkyviä ja joku random kuolemattomuuden kupla särkyi, ja jokainen liike tuntuu potentiaaliselta hajoamiselta. Tänään oltiin pk-kentällä ja Sieni siinä liihottaessaan oli yhtäkkiä ihan metrisen esteen juurella täydellisellä kirkkaalla peilijäällä silmäilemässä estettä "mää voisin ton tosta hypätä vauhditta" ja se sydämen muljahdus mikä rinnassani ehti tapahtua kun karjaisin koiran pois sieltä, oli aika karmea. Sieni se nyt vaan tykkää hypystä, sanoi H. Kiva juttu, mutta ei sinne ilman lupaa saa mennä, varsinkaan kun ei ymmärrä olosuhteista mitään. Luultavasti se olisi kaatunut siihen jäälle eikä päässyt ilmaan asti lainkaan, mutta näin katastrofin hyvin lähellä silti.

Töppönen on siis treenannut rally-tokon oikealla seuruuta, puolenvaihtoja välistä ja takaa ja edestäkin sen verran, että mallattiin Sannan kanssa siihen käsikosketusta opetustavaksi. Oikealla seuruu on kovasti vahvistunut, ja siihen toimi vähän yllättäen parhaiten käänteinen houkuttelu eli namit on taskun sijaan vasemmassa kädessäni. Oikealle sivulle tuloja annoin koiran tarjota sanomatta mitään ja ne sai varmuutta sillä, mutta ovat edelleen välillä hakusessa ja pieni käsiapu auttaa kovasti. En tiedä, tarviiko sitä edes häivyttää. Siis lajin sääntöjen kannalta ei, mutta olisihan se hienoa, jos koira toimisi pelkällä puheella. Tässä lyhyt video oikealla seuruusta ja tässä puolen vaihtoja jalkojen välistä, hyvin töppöksinen näkemys. Pyysin H:n kuvaamaan saadakseni jotain muistoja - viime keväänä olin muistaakseni hautaamassa Sientä ja tänä keväänä on töppösen vuoro. Tiedän, että olen raskasta seuraa, ja olen sitä myös itselleni, mutta näillä nyt mennään...

Saatiin kaksi lelua. Mudin näkemys tasajaosta.

Sieni taas on tehnyt sentään edes jotain, eli noutojen eteen tuloa, eteen tulon vinoja kulmia, liikkeestä istumista, eteenmenoa ja ampumista. Ampumisessa otettiin radiopuhelimet ja lykättiin pyssymies tai siis -nainen tien yli metsän puolelle. Jotenkin tuntui "luovuttamiselta" siirtää se niin kauas, mutta siedättäminen ei toimi, ellei etäisyys ole alussa riittävän suuri ja siellä myös pysytä tarpeeksi kauan. Kun pohjat on kunnossa, etäisyyden lyhentämisen pitäisi sujua aika nopeastikin. Viikko sitten viides kerta oli ensimmäinen, jolloin musta oikeasti tuntui, että nyt meillä on alku ja tämä tulee onnistumaan, koira oli siis tosi reipas. Tänään ei sitten enää ollutkaan läheskään niin liekeissä, mutta ihan ok kuitenkin. Ehkä tämä alku nyt vaan on tällaista epätasaista suorittamista. Mä olen aina ollut hyvin huono sietämään nimenomaan sitä epätasaisuutta ja takapakkeja... istumiset sujuu peruuttaen oikein hyvin ja vihje-erottelu on hyvässä jamassa. Epävarmuus (hitaus) kuitenkin näkyy jos kävelen oikein päin, joten nyt pitäisi yrittää pikku hiljaa pienentää kulmaa kyljittäin liikkuen, eli siis päästä peruuttamisesta oikein päin kävelyyn. Eteen tulojen vinot kulmat ei onnistu, koira ei vain hahmota takaosaansa, ja palkatta jättäminen ei johda mihinkään hyvään, eikä palkan suunnallakaan ole saatu sellaista edistystä mikä olisi järin mainittavaa. Oikomisesta koulutuksen rakenteessa on tainnut olla jo paljon puhetta, ja kas kummaa kun tämäkin nyt kiertyy juuri siihen. Koirani ei vain  ymmärrä mitä se eteentulon vihje tarkoittaa ja suoruus ei ole sille selvä kriteeri. Siispä palaamme vielä kerran pelkkiin lyhyen matkan suoriin eteentuloihin, ja näissä kiristetään nyt kriteeriä niin, että suoruudelle tulee merkitys. Eli siis pitäisi saada se 80% onnistumaan niin, että vinoimmat jää palkatta. Epäilen, että Sieni ei ehkä tule ymmärtämään mikä on pointti, mutta parin viikon päästä on kurssin vika kerta ja ilmoitin jo tämän toiveeksi käsiteltävien aiheiden listalle.

Eteentulo itsessään on mulle riittävän suora, mutta vinous pahenee huomattavasti noutokapulan kanssa ja siksi siihen on pakko puuttua. Torstaina treenasin ulkona ja kokeiltiin sekä eteen tuloihin että noutoihinkin sitä, että huonoimmat (vinoimmat) jäi palkatta. Siinä tuli omia mokia paljon ja monesti jäin tuijottamaan koiraa ja miettimään kelpaako tuo vai ei, jolloin niinkun meni jo ja olin myöhässä. Varsinkin kapulan tuonnin palkatta jättäminen oli virhe, toiminto hajosi vaan huonommaksi ja yksi sivulle tuontikin saatiin. Perjantaina kuvattiin hallilla ja tässä loistava esimerkki siitä, miten edellisen päivän epävarmuudet ja säätö koulutuksessa vaikuttaa vielä seuraavana päivänä: ekassa setissä eka yritys perusasentoon... tässä toinen setti lyhyen tauon jälkeen, näissä näkyy hyvin se vino asento. Mä luulen näistäkin, että pk-puolen kyläkokeissa mulle tuollainen olisi vielä ihan riittävä suoritus. Joku ei-niin-läheltä-kyttäävä tuomari pitkällä nurtsilla ei varmaan edes huomaisi mitään ;P Mutta tokossa noista menee kyllä niin paljon pisteitä, että joko on hierottava se eteentulo suoraksi tai opetettava eri vihje sivulle tuontiin.

Tämä oli kuppihaaste. Ajatella, jos kupeissa olisi ollut ruakaaaah, ja olisi pitänyt vielä toimia pöytänä murille!

Eteenmeno on nyt hyvällä mallilla taas sikäli, että vauhtia ja motivaatiota riittää. Sehän hajosi syksyllä niihin maahanmenokokeiluihin tyystin. Alun seuraamista on vähän otettu mukaan, ja koira on hyvin jousilla ja nykii.
Tämähän on täysin ei-operantisti opetettu, mutta jos se tällä toimii ja tulee koekuntoon, niin sama mulle. Nyt olisi siis aika alkaa häivyttää näkyvää palkkaa ja tehdä myös tyhjään menoja. Tänään tein ekaa kertaa valkoisella pakastepurkilla valkoista taustaa vasten, purkki hävisi sinne vähän liikaakin. Ihan hyvin se lähti, mutta vähän vinoon meni eikä purkille löytänyt ennen kuin etsimällä, ehdin jo itsekin kävellä lähemmäs. Ja joo, annoin sen kaiken sen haahuilun jälkeen vielä syödä ne ruuat sieltä kupista, mitä esim. mudin en ikinä antaisi tehdä :D Mutta Sieni onkin vähän erilainen koira ja jos olisin kieltänyt kun se ei suoraan ollut sinne löytänyt, se varmaan taas ei olisi lähtenyt enää mihinkään. Nyt se sai vahvisteen sille, että vaikka et näe purkkia, se on siellä silti, ja toistot olikin tosi paljon parempia. Näitä vaan lisää. Kenttä on osin sula (siis nurtsi näkyy, jäässähän se maa silti on), osin siinä on sellaista jäätikköä niinkuin esteidenkin ympärillä, ja koira selvästi varoi alustaa eikä siksi juossut täysiä.

Esineruutuakin tuossa viikko sitten tehtiin ekaa kertaa talven jälkeen. Talvihan täällä nyt jokseenkin on yhä, eli esineruutukin oli enemmän lunta kuin sulaa. Kapea kaistale, kolme esinettä, yksi niistä puussa pahkan päällä n. koiran naaman korkeudessa. Sienellä oli bensaa suonissa ja se toi kaksi esinettä mielettömällä vauhdilla :)

Miten noloa, kännykkäkuva esineruudusta.

Mutta enpä tiedä. Onko pakko treenata koetavotteellisesti jos ei vaan meinaa jaksaa kiinnostaa? Ensi viikonloppuna on tokokoe, jossa olen liikkurina, eikä kiinnosta yhtään sekään. Uusia sääntöjä en ole miettinyt yhtään, ja näillä näkymin tuskin tulen miettimäänkään, ja loppuu nämäkin hommat sitten siihen. Toko on vain kadottanut sen viehätyksensä ja hittojako tuossa sitten väkisin yrittää roikkua mukana.

Jotenkin erilainen katse

"Sienen silmissä on jotain erilaista nyt, ootte todella löytäneet uuden elämäntavan :)" (c) Nina

Kuusi viikkoa operanttia treeniä. Tokossa. On ollut yllättävää huomata, miten asennemuutos on kantanut yli lajirajojen ja myös arkeenkin. Sieni tuntuu jotenkin eheämmältä, seesteisemmältä, kokonaisemmalta... ehkä se on osin vain aikuistumista ja oman paikkansa löytämistä, mutta ihan varmasti uusi koulutussuuntaus on antanut panoksensa ja tuonut koiralle osaltaan itsevarmuutta ja rauhaa.

Kaukainen ystävä on ollut luonamme kylässä. Viime viikolla tehtiin lenkin ohessa esineruutua. Kaveri piti koiria kun minä vein esineet. Olin ajatellut ottaa mudin ensin, mutta palatessani Sieni heitti volttia ja kiljui (!) siihen malliin, että vaihdoin plääniä ja otinkin sen. Ei mennyt viittätoista sekuntia niin esine oli kädessäni. Koira nelisti menemään sellaista vauhtia, mitä en koskaan ole siltä esineruudussa nähnyt. Tänään tehtiin H:n kanssa esineruutua, ihan oikea ruutu koirien ollessa autossa. Lunta oli suurimmassa osassa ruutua, sulia alueita oli vain jokunen. Ilma oli kostea ja raskas ja tuuli varsin vähäinen. Olosuhteet oli haastavat, vikana olleen töppösen piti hakea kolme esinettä pois mutta eka tuli nopeasti ja seuraavaa etsittiinkin pitkään ja hartaasti. Koira ei vain saanut hajua ja lopulta menin useaan kertaan aina vähän lähemmäs lähettämään. Lopulta melkein seisoin esineen päällä. Tämä teki sille varmasti tosi hyvää, voi sitä ilmettä kun se huomasi esineen ja oli todettava että onhan täällä kun kerta on lähetetty, ja jos ei löydy niin on siellä silti, pitää vain etsiä sinnikkäämmin. Tämä oli sille varmasti ihan loistava treeni :D Tarkoituksella en usein onnistu tekemään äärivaikeita mutta nytpä onnistui vahingossa. Vaikeudet ne pitää mudimiehen hieman nöyrempänä!

Sieni sitten taas.. no, ei se nyt ihan niin volttia heittänyt kuin edellisellä kerralla nähdessään esineiden viennin, mutta oli reipas ja ehkä se viisitoista-kaksikymmentä sekuntia niin takakulman esine oli kädessäni. :)

Tokon osalta ollaan työstetty erityisesti sivulle-eteen-(maahan jne) -erottelua ja ruutua. Asennekasvatus on purrut aivan erinomaisesti ja meillä on nyt tälle koiralle hyvin kummallinen ja epätodellinen ongelma: se roiskii menemään ja arpoo enemmän kuin kuuntelee. Se jaksaa tehdä iloisena vaikka kaksikymmentä virhettä, joista siis seuraa vain palkatta jääminen ja uusi yritys. Se vaan silti roiskii menemään. Sivulle-tänne-erottelu toimi usean metrin matkalta jo oikein hyvin, mutta tällä hetkellä tilanne on se, että koira ei kuuntele yhtään ja ihan täysin arpoo. Lisäksi sitä ei myöskään yhtään lannista palkatta jääminen ja yritystä olisi vaikka muille jakaa! Tämä nyt ei ihan ollut se mitä haettiin, mutta välivaiheena se on tälle koiralle hyvin liikuttava ja meinaa olla tippa linssissä jos en sitten naura ääneen. Ja minä! Ha! Aaltoja minulle! Olen meinaan oikeasti kehittänyt kärsivällisyyttäni. Kahdenkymmenen virheen jälkeen kyllä alkoi tuskan hiki tulla, mutta tajuan sentään keskeyttää ennen kuin vahingossakaan näytän hermostumista koiralle. Tässä viime viikolta videonpätkää, jossa pyysin joka kerta eteen, mutta koira roiskii mitä sattuu.

Ruutu sitten. Tällä hetkellä ollaan menossa vaiheessa, jossa ruudun sivut on n. 2-2,5m ja minulla on etäisyyttä ruutuun reilu metri. Koira osaa hakeutua eri reunoilta ruutuun. Paikka on turhan edessä ja koiran mielestä luultavasti pelkkä etunauhan ylitys riittää. Erottelua istu-ruutuun on tehty ohjeiden mukaan (ei mulla olisi tullut mieleenkään itse tehdä sitä näin aikaisin, kun paikka ruudussa ei ole läheskään valmis) ja siinä onnistumisprosentti 100, eli ruutuun-vihjeellä on selvästi merkitys koiralle. Ohjeiden mukaan palkan suunnalla on koetettu hilata koiraa taaemmas ruudussa, ja toistojen myötä sen pitäisi alkaa vaikuttaa. Palkan suunta on edelleen sen 50% lopputuloksesta. Tähän saakka olen kuitenkin jonkun verran odottanut, että koira valitsee paikkansa ja palkannut sen vasta sitten. Liian aikainen, koiran vielä liikkuessa tullut, palkkaus kun aiheutti nopeasti vain palkan kyttäämistä. Nyt tehdään käskystä kuuri sellaista, että palkkaan koiran heti sen mentyä ruutuun mutta ennen kuin se ehtii kääntyä, ja palkka pitää saada heitettyä takanauhan päälle. Katsotaan kuinka tämä puree ja alkaako mennä vähän peremmälle.

Temppuina olen naksutellut takajalkoja vatiin tai muulle (isolle) alustalle ja jumankekka, kyllä sillä orastava ajatus niistä koivistaan on kuin onkin! Hirmu hitaasti kuitenkin etenee ja näyttää juuri siltä, että ajatus ja ymmärrys on, mutta jalkojen saaminen määränpäähän on vaikeaa.

Treenipäivinä Sieni syö vain treeneissä, ja sen loppuruoka on mukana purkissa, jonka se saa viimeisenä palkkana. Ihan joka päivä en ole tehnyt kotonakaan mitään, varsinkaan nyt kun se kaveri tosiaan oli täällä. Sieni on siis syönyt kupista keittiössä niinä päivinä. Minusta ei enää tunnu siltä, että mun tarttee niin suuresti kiristää sitä ruualla ja että tällaiset ilmaisen ruuan päivät vaikuttaisi sen motivaatioon esim. seuraavana päivänä. Tietysti kokonaisuus on - ja tulee jatkossakin edelleen olemaan - se, että ilmaista ruokaa sillä ei ole. Jotenkin silti suuri kivi on vierähtänyt tämänkin osalta harteiltani ja olen taas ostanut niille esim. kuivia luitakin, mitä pitkään aikaan en käyttänyt lainkaan, kun ne tuntui niin vaikeilta tarjoilla. Jotenkin se luu kädessä istu-maahan-tassu-ettäsaattämän -temputus ei ole tuntunut oikealta työn teolta. Nyt olen ihan vain antanut luun kaapista eikä seuraavalla treenikerralla tunnu lainkaan siltä, että nyt se ei kyllä tee mitään kun viimeeksikin sai ilmaista ruokaa.

***

Töppönen on taas sekä rapsutellut itseään että nuollut jalkojaan. Niinkin häiritsevästi, että syötin sille kokeeksi Sieneltä jääneitä kipulääkkeitä. Niillä ei ole merkitystä. Seuraavaksi meinasin kokeilla yrittää jaksaa ja ehtiä lisätä liikuntaa ja/tai aktivointia, jospa se on vain turhautunut. Vaikka se käy kerran viikossa ohjatussa tokossa, niin paljoa muuta se ei ole pitkään aikaan tehnytkään. Se on kuitenkin koira, jolla on suuri tekemisen tarve ja se nauttii itsensä haastamisesta, niin mun on vaan pakko saada sille niitä haasteita järjestettyä. Aloitin heti tänään ja kävin iltapuhteina tallaamassa n. 400m jäljen pääosin lumiseen metsään, mutta pätkiä kulki myös ihmisten ja koirien harhajälkiä täynnä olevalla metsäautotiellä ja jänisten jälkien seassa joutomaalla. Jäljellä oli 4 keppiä ja se vanheni tunnin. En ole tainnut koskaan jäljestää pilkkopimeässä ja nyt ymmärrän miksi - jos jäljen tekeminen taskulampun kanssa ryteikössä sohien on haastavaa, niin sekona vetävän koiran kanssa on ihan turha ainakaan kuvitella voivansa väistää niitä oksia ja turpaan tulee toisellakin kierroksella! Mutta voi pojat että muri oli paitsi onnellinen saadessaan Oikeita Töitä, myös hyvin hyvin pätevä hommissaan! Se kova kävelytieosuus oli kaikkein haastavin ja edettiin ihan mateluvauhtia kun jälkien analysoinnissa riitti tekemistä nenälle. Koira teki kuitenkin koko ajan hienosti töitä, eikä meinannutkaan esim. ruveta kuseksimaan puskiin, vaikka hajuja varmasti riitti. Hienoin puikula! Pitäisköhän mun opettaa sille vaikka kadonneiden koirien jäljittämistä, se olisi varmaan ihan kone siinäkin. Paitsi että luulen, että se haluaisi vain etsiä, mutta ei löytää... vieraita koiria, yöh!

Mutta voi mudin rapsutuksia. En tiedä, mitä ihmettä sen kanssa pitäisi tehdä. Sitä on tutkittu useaan kertaan eläinlääkärissä ja jokaisen käynnin jälkeen lopputus on ollut mitä erilaisin ja epämääräisin. Jotain vikaahan siinä on, rapsuttamisen ja nuolemisen määrät on kaukana tavallisesta. Silloin kun ongelma on pahana, sehän siis välillä voi olla varsin normaalikin, eikä mulla ole mitään kaavaa, minkä perusteella ongelma taas ryöpsähtää. Ne voi hyvin olla aivan erilliset ongelmatkin. Ehkä mä kokeilen seuraavaksi jotain hemmetin dap-mikälienykyään-haihdutinta. Ehkä sillä on vain stressi? Joka tapauksessa asia on mitä kiusallisin, ei vain niille kenen yöunia se häiritsee, vaan ehdottomasti itse koiralle. :( Näen punaista, kun ihmiset sitten käyttää tällaisia koiria jalostukseen ja perustelee itselleen ja muille, että ei sillä mitään pahoja ongelmia ole, se vain vähän kutisee (tai jättää kokonaan kertomatta). Ehkä mäkin pitäisin sitä ihan normaalina, jos mulla ei olisi tuota toista koiraa verrokkina. Koirat nyt vain rapsuttaa ja kapsuttaa itseään, eikö. Nyt voin kertoa teille, että se ei ole normaalia koiran elämää.

Mudi on tehnyt kanssa vatiin sulloutumista. Temppu on helppo pesuvadilla ja suorakulmion muotoisella muoviastialla, mutta selvästi pienemmällä muovikulholla ei onnistu ja koira turhautuu. Pitäisi löytää joku välikoko. Näytin myös kylässä olleelle kaverille sheippaamista ylipäänsä ja naksuttelin mudin ensin istumaan mun tuolin päälle. Tauon jälkeen vaihdoin kriteerin tuolin ali ryömimiseksi ja oli muuten hyvin havainnollistava esitys itsellekin. Mudin on hankala päästää irti vanhoista ja se turhautuu todella nopeasti, ja sitä piti palkata tosi paljon siitä, että se jättää menemättä tuolin päälle (ja kiljuu siellä kun se ei kelpaakaan enää). Palkan suunnalla pelaamalla sain sen aika helposti laittamaan pään tuolin alle, mutta ryömimiseen meni vielä muutaman tauon verran aikaa. Tuli se sieltä silti lopulta.

Juoksu tieteiselokuvaan

Sieni kävi uudella Varkauden ACElla kokeilemassa vesijuoksumattoa. Koira suhtautui asiaan olettamallani tyyneydellä. Ehdin kyllä siinä myös pohtia ääneen, mitähän se mahtaa osata ajatella. Kovasti kävelee, kaikki muut seisoo katsomassa eikä maisemakaan muutu. Peilistä näki tosi hyvin sen askelluksen, ja yllättäen se käyttää oikeaa (huonompaa) takajalkaa aivan yhtä hyvin kuin parempaakin! Askel oli oikein kaunis ja hyvän pituinen koko puolituntisen. Koira sai kehuja hyvästä lihaskunnosta, yleensä kuulemma alkavat varsinkin ekoilla kerroilla pian selvästi väsyä, jolloin askel lyhenee reilustikin.

Viikonloppuna oltin mökillä, kaveri oli koiravahtina ja minä vietin päivät liikkeenohjaajakurssilla. Ensimmäinen tokokoirani on vasta 6,5v enkä siten todellakaan ole mikään kokenut harrastaja, mutta niin vaan sitä ollaan nyt yhtä pykälää syvemmällä lajissa. Eri asia tosin päädynkö koskaan oikeasti kokeeseen liikkuroimaan, ainahan sitä voi jänistää. Tuntuu, että itse kisatessa voi jännittää ja pilata vain oman suorituksensa, mutta liikkurin kämmäily vaikuttaa kyllä kaikkiin muihinkin.

Esineruutua tein viime viikolla lenkin ohessa ns. joutomaalle. Mudille piti keksiä jotain sallittua puuhaa sen omien huonojen ideoiden tilalle, joten vein hanskani ja lähetin koiran etsimään. Sieni odotti kiltisti syrjässä ja kun palkkasin mudia, liittyi ilman lupaa seuraamme iloitsemaan. Se oli niin iloinen, että päätin viedä hanskat myös sille. Vuorollaan se sitten kaahasi menemään (!) ihan ihmeellisen reippaana ja löysi varsin nopeasti. En tiedä, liekö sattumaa, vai voiko yleinen treeni-ilmapiiri vaikuttaa suoraan tottelevaisuudesta maastoihinkin. Esineruutuhan on pitkään ollut mystisen hankalaa ja sitä kautta epämiellyttävää sille.

Palveluskoiria

Lauantaina hakua. Yli kuukauden kesälomatauon jälkeen (no tehtiin me kerran yksi lyhyt treeni ja kerran ilmaisua) nyt omissa treeneissä kokeenomainen suoritus kiintorullalla, eli n. 100m matkalla kolme ukkoa, joiden sijainteja en tiennyt. Tuuli tuli takarajalta joskin ei ollut ainakaan koko aikaa kovinkaan kummoinen. Radalla oli umppari (roskis) ja sinne sai mennä tai olla menemättä, edellisellä koiralla oli ollut ukko siellä ja jos se olisi nyt tyhjä niin kansi auki. Pyysin, että ykkönen täysin kokeenomainen eli ei mitään palkkaa, kakkosella ruokaa ja kolmosella ruoka + pallo. Jos koira ohittaisi jonkun ukon, se saisi sitten jäädä. Ukot oli kokonaan piilossa, kasvotkin. Ykköselle näytölle apu että ukon kuullessa meidän olevan tulossa saisi alkaa kiljua koiran nimeä (olin yksin keskilinjalla joten puhelinta oli hankala käyttää), kolmoselle piti antaa radiopuhelimella käsky kiljua kun lähden näytölle mutta se unohtui. Ihan hyvin koira veti silti. Sille on tehty aina välillä noita apuja ja pitää tehdä vielä jatkossakin, haluaisin että sillä olisi vähän parempi ilme. Kyllä me mennään liina tiukalla mutta koiralla saattaa olla korvat luimussa ja se on jotenkin vähän sellanen epävarma siitä saako vetää.

Ja kyllä osasi taas jännittää! Varjelkoon sentään! Aloitin vasemmalta, oikealla oli kauhea ryteikkö. Vasemmallekaan ei nähnyt kovin hyvin, oli pienempää puskaa. Koira viipyi pistolla pitkään ja oli taas aika tuskaa miettiä kutsunko vai mitä ihmettä siellä mahtaa tapahtua. Yleensä kun se tyhjältä aika hyvin tulee pois joten ehkä se ei olekaan tyhjä, mutta mikä maksaa...? No, sieltä se sitten rullan kanssa tulikin, ja oli kestänyt siksi että koira oli ukolla (makaava) ottanut rullan heti mutta jäänyt ensin pyörimään sen selän taakse ja sitten mennyt hyppimään sen päälle rullaa koko ajan suussa pitäen (sikäli kun mm näki maastoverkon alta). Että tuota joo :D Oli sitten itse jossain vaiheessa tajunnut lähteä. Palkkaamattomuudesta ei ollut moksiskaan.

Kakkoselle lähti ryteikön läpi varsin kivasti ja tuli nopeasti itse pois. Olin edennyt ja niin teki koirakin eli tuli vinosti kolmiota, jee! Kolmosella meni tutkimaan umpparia ja taisi jonkun verran pyöriä, pääosin näkymättömissä, ja oli pitkät sekunnit odotella. Ehkä mä vähän osaan lukea sitä kuitenkin, koska jos se tekee noin niin sillä luultavasti on haju enkä kutsunut nytkään. Se ei vielä ainakaan tee kovin laajoja pistoja ja jos siellä ei ole ketään, se tulee ihan nätisti pois kutsumattakin, niin mikäli kestää, kannattaa antaa sen tehdä työnsä hoputtamatta. Rullan kanssa tuli sitten meinaan nytkin, mm oli tosi tiheän kuusikon keskellä pressun alla superhyvin piilossa. Rullan oli ottanut korrektisti. Kakkonen palkkasi ruualla.

Tämän jälkeen juotin koiraa keskilinjalla, uusi litteä muovipussipullo toimii hyvin ja koirakin halusi juoda. Minusta sillä meni tästä vähän ajatus sekaisin ja luuli ehkä että lopetettiin? Neloselle valmistellessa katsoi koko ajan eri suuntaan rataa eteenpäin. Vaikka pakotin pään suoraan, koirahan lähti just sinne mihin ajatus jäi kiinni ja kutsuin sen pois. Se oli jotenkin vähän luimussa mutta tuli. Uusinnalla meni suoraan ja teki hyvän ällän, ja kas ihmettä, eteni aika pitkälle ja tuli rullan kanssa. Sillä oli varmasti siis haju jo sillä ekalla ja olisi oikassut, mutta tulipas vahingossa hyvä suoran piston vaatiminen sokkotreenissäkin! Toisaalta nyt en tiedä olisko sen kuitenkin ollut parempi olla tottelematta koko kutsua ja oikoa suoraan jos hajulla jo oli? Näytölle ihan hyvin ja palkka oli mieluisa, keskilinjalle palattuamme koira kelli selällään pallonsa kanssa.

Tässä vielä yllä ollut kuvana:

Numerot on pistoja.

Kyllä se 100m rata on kovin lyhyt! Olin pyytänyt joko 150m matkalle 4 ukkoa tai 100m matkalle 3. Yksi oli epävarma tulija eikä oltu varmoja montako treeneissä tänään on, siksi näin. Ihan hyvin olisi voinut levittää ne kolme 150m:lle tai neljä 200m:lle. Olisin halunnut päästä tekemään enemmän tyhjiä. Se vaan tuntuu niin suurelta, avoimen luokan rata, eihän me olla vielä mihinkään sellaiseen valmiita... mutta sitten metsässä kuitenkin se matka menee nopeasti eikä se nyt niin mahdottoman pitkältä tunnukaan.

***

Sunnuntaina oli Nastolassa pääosin holskuporukalla järkätty haku-, tottis- ja esinepäivä, johon pyydettiin vähän muunkinrotuisia mukaan. H lähti täältä mukaani jakamaan bensakuluja. Töppösen vein aamulla kaverille (kiitos vaan kun sain tuoda sen 7.15 sunnuntaiaamuna...!) ja hän oli palauttanut sen jättämälläni avaimella joskus kolmen aikaan kotiin. Olivat käyneet kahdesti ulkona, mudi oli jollekin murissut mutta ohjeillani oli pitänyt sen vaan lyhyellä remmillä ja kaikki jäi henkiin.

Meidän ryhmä aloitti kentällä (tottis + esineruutu). Sieni teki ekalla kierroksellaan ilmottautumisen, perusasennossa häiriköintiä josta jatkettiin henkilöryhmään ja luoksetulon henkilöryhmän läpi. Palkkasin namien lisäksi roadkill-oravalla, taisteli hyvin. Henkilöryhmän seuruu oli sellasta pälyilyä mutta muuten kaikki jees.

(c) Hannu Majavan puhelin

(c) Hannu Majavan puhelin

Tauon jälkeen esineruutuun, joka oli ihan tottiskentän takarajan takana olleen puskan jälkeen. Ruutu oli koemittainen ja muut ystävällisesti tallasi sen ja laittoi sinne näkemättäni vieraat esineet, joten se oli kuin kokeessa, ilman minun hajua. Ruudussa oli vasemman sivurajan suuntainen oja 5-10 vasemmasta sivurajasta ja etulinjan suuntainen oja 5m etulinjasta. Oikeasti ruutu kai alkoi vasta sen ojan jälkeen metsästä, mutta me aloitettiin tieltä, että saatiin se oja häiriöksi. Yksi koira teki ennen meitä ja sitten oli Sienen vuoro. Virittelyesine autolla, koira veti tottiskentän reunaa esineruutupaikkaan. Ilmoittautuminen ok. Olin tyhmänä katsonut edellisen koiran suorituksen ja tiesin, että oikeassa takakulmassa oli sen tuoma esine. Oikeasti olisin varmaan aloittanut siitä lähimmästä eli juuri oikeasta etukulmasta, siinä oli ihan hyvä baanakin koiran painella, mutta menin nyt sitten keskelle ruutua. Pyysin että kellottavat niin katsotaan riittääkö se viisi minsaa mihinkään. No, miten tää on ihan perinteinen kaava jo, että kun joku olisi katsomassa ja toivoisin saavani vinkkejä, koira ei esitä lainkaan niitä ongelmiaan? Puoli minuuttia ja esine oli mulla kädessä, taisi tuoda saman oik. takakulmasta. Eteni reippaasti ojan yli ja takarajalle ja siellä hetken tarkasteli ennen kuin osui esineelle. Miten helvetissä tämä voi olla tällaista? Onko sillä joku jakomielitauti? Miten se ei vaan välillä tiedä yhtään mitä pitäisi tehdä?

Tauon jälkeen otettiin toinen setti tottista. Juoksutin koiraa ensin kahden ihmisen väliä vain lämppämielessä, sitten otettiin estenoudot. Tekniikka sai kehua ja koira tuntuikin ihan kivalta. Sitten yksi halusi vielä nähdä sen hypyn kun oli aiemmin ollut edessä eikä sivulla, ja laitoin namikupin. Jotain muuttui ja koira hyppäsi kosketushypyn, mitä se ei kyllä juuri koskaan tehnyt. Sattuiko sitä A:lla (vaikka se tuli aivan siististi)? Väsyikö se jo? Onhan se nyt toistoja tehnyt tekniikkatreeneissä ennenkin. Janita sanoi, että ehkä se lässähti siitä kun kapula (saalis) vaihtui ruokakuppiin, mutta kupillahan se tekniikkakin on aikoinaan opetettu. En mä ikinä tee estenoutoja kuin kerran jos ne onnistuu ja nytkin sitten vaan annettiin olla. Pitää sitten tehdä jotain jos ensi kerralla edelleen meinaa hypätä noin. Tehtiin myös muutama otos eteenmenoa, H vei koiran nähden pakasterasian ja jäi lähelle. Päällä yksi nami ja koiran mentyä itse maahan H meni avaamaan purkin mistä koira sai loput. Tämä on toiminut tosi hyvin ja ilme on palautunut kivaksi, nytkin oli ihan tosi reipas vauhti!

 tottiskuvat (c) ainakin Janita, Anne ja Hannu mun kameralla

Ruokatauon jälkeen sitten hakuradalle. Vieras maasto ja vieraiden (=toisen ryhmän) tekemä rata niin tietääpähän jatkossa vähän paremmin tutustua siihen ennen kuin aloittaa :D Vasen puoli oli etukulmasta kalliota ja muuten sellaista koivikkoa, tosi erilaista kuin missä me treenataan normaalisti. Oikealla oli keskilinjan lähellä jotain random ryteikköä ja peremmällä hyvin avaraa sammalmetsää. Tottiskenttä oli vähän liian lähellä ja oikea etukulma oli ehkä vähän normaalia lähempänä, ettei koirat karkaa tottista tekevien luokse. Oli kyllä tosi hyvä häiriötreenikin, ja oli ilo huomata, että ei mun koiraa haitannut missään osa-alueessa muualta kuuluvat eri lajin äänet.

Olin suunnitellut Sienelle kuuden piston treenin, jossa etukulmat kiintorullailmaisuna eilisten ongelmien jälkeen (muuten olisi saanut olla kaikki suorapalkkoja) ja loput suorapalkkoja. Suoria pistoja ja avut norjalaisena sekämetsänä eli haettiin äänet 6 -> 1 ja aloitin lähettämään alusta. Oli neljä maalimiestä: 1, 2, 3&5 ja 4&6 eli ne suorapalkkaavat kuljettaisi koiraa laatikkopistolla ja passivoitumisen ja koiran lähtemisen jälkeen siirtyisivät seuraavaan piiloon. Ihan hyvä plääni, mutta koska se oikea etukulma oli niin lähellä sitä rataa ja koska muutenkin se oli jotenkin vähän vinksallaan, niin piilot 2 & 4 oli vain noin 15m päässä toisistaan. Äänet otettiin ja koira oli ihastuttavan jousilla, koira joka ei koskaan vingu, sanoi kerran kauhoisan "piiii...!" kun metsässä kovasti Sientä kaivattiin mutta lähtölupaa ei tullut. Pidin kevyesti valjaiden lenkistä, mutta se pysyi hallinnassa muutenkin, tärisi vain istuessaan.

Ykkönen kallion takana kivan erilaisessa piilossa, oli ottanut rullan hyvin ja näytöllekin veti reippaasti. Piti olla apua että mm kutsuu, mutta mä en kyllä kuullut mitään, tosin keskityin pysymään hengissä kun oli aika haastavaa taas juosta... krhm, se juokseminen on se ongelma, pitäisi oikeasti opetella kävelemään ja opettaa koirallekin ettei sinne tartte hengenhädässä vetää vaan tuntumalla meno riittäisi. Onpahan hinkattavaa talveksi. Näytöltä pois tullessa tulin melkein omia jälkiämme, koska pelkäsin että jos teen laatikkoa, törmätään valmiina olevaan kolmoseen.

Kakkoselle koira lähti vinoon rataa eteenpäin, olisi kannattanut lähettää vähän eri kohdasta ennen merkkiä, mistä olisin varmaan normaalisti laittanutkin mutta nyt vähän pelkäsin sitä tottiskenttää. Ja en tiedä olisiko sekään auttanut, koska nythän siellä oli ukot sekä kakkosella että nelosella ja koirapas meni suoraan neloselle. Sillä oli varmaan haju jo keskilinjalle koska ei se nyt yleensä ihan noin vinoon muuten lähtisi. Kakkonen sitten kutsuttiin pois.

Kolmoselle tuli kolme lähetystä, koira työskenteli taaksepäin (olisi pitänyt tehdä ykkösellä se laatikko, nyt sinen jäi tarkastamatonta aluetta? Mistä koira sen ymmärtää?) ja vaikka itse kääntyi eteenpäinkin, ei vaan löytänyt. Ei käynyt ihan tarpeeksi pitkällä, mm oli kuullut koiran liikkeet. Radalla oli umppareita vaikka kuinka hirveästi ja lähellä keskilinjaa olevaa se tässäkin tarkasteli, mutta eipäs koskenut rullaan. Lopulta pyydettiin kolmoselta uusi ääni, sitten löytyi. Tässä vaiheessa mä aloin olla jo ihan hermona. Ihan itse ryssin oman treenini, onneksi oli puhelimet ukoilla niin pystyi muuttamaan suunnitelmaa! Parasta koko treenissä oli se, että koiraa ei mun hermoilu haitannut lainkaan ja se teki kivalla asenteella vaikka radiopuhelinneuvottelujen aikana piti odottaa ja mulla varmaan nousi savu korvista. Juotin sitä kahdesti ja se suostuu juomaan tuosta uudesta litteästä pullosta, mikä on kiva taito. Aiemmin se on ollut huono juomaan kesken radan.

Neloselle, joka nyt sitten oli siis mennyt kutoselle, sanottiin ettei anna palloa vaan palkkaa vaan nameilla ja tulee koiran kanssa pois. Tämä meni kaiketi ok.

Vitoselle muistaakseni kanssa ihan hyvin, oli umpparissa ovi auki ja koira oli kuulemma hienosti työstänyt hajua, ja sinne sitten lompsittiin kaikki istumaan mättäille kun kehut alkoi kuulua. Mm palkkasi koiraa pitkään ja sitten kaikilla muillakin oli sille vielä nameja ja lopuksi pallo. Oli Sieninen joulu, näistä se tykkää :)

Jatkossa ei maalimiehiä valmiiksi noin lähekkäin. 2&4 olisi aivan hyvin voinut olla sama ihminen, mutta pitääkseni treenit mahdollisimman yksinkertaisina ajattelin että ihmiset muistaa paremmin jos toinen on se ilmaistava ja toinen suorapalkkaava ällää kuljettava. Ei tarvii muistaa niin hirveästi ohjeita. Lisäksi joku on joskus sanonut, että jos käytössä on tarpeeksi ukkoja, mielellään ei siirtyviä, koska koirasta voi olla aika tyhmää löytää aina sama tyyppi sieltä. En mä nyt tiedä osaako se ajatella, että ootko vähän urpo kun et tule jo pois vaan eksyt aina uudestaan, mutta on siinä ehkä vähän perää ja on jännempää löytää eri ihmisiä. Olisihan se voinut olla sama se kaikki 2&4&6 mutta kun halusin nyt käyttää vieraita hyväksi. No, muistaapahan taas ensi kerralla!

Olisin halunnut ampua heti aamulla ekana, jotta olisin nähnyt a) miten se reagoi ampumiseen vieraalla kentällä ja b) vaikuttaako ampuminen sitten seuraaviin suorituksiin. Koska paikalla oli kaksi ryhmää ja nuoria koiria, ampumisen järjestäminen niin että halukkaat saa viedä koiransa sen ajaksi kauas pois kuulomattomiin, ei oikein onnistunut. Sovittiin että ammutaan päivän päätteeksi niin halukkaat voi lähteä kotiin. No eihän me enää jaksettu ajatellakaan 8h treenipäivän jälkeen, parin tunnin kotimatkaa odotellessa mitään järkevää joten se nyt sitten jäi kokonaan. Lisäksi olisin voinut tehdä toisen kierroksen esineruutua jos ne ongelmat olisi vaikka nyt tulleet (vaikka normaalisti hyvä suoritus = ei tarvii enää tehdä. Tarvii? Eikö sen pitäis olla kivaa kuitenkin?), ja eteentuloa piti Tanjan kanssa katsoa mutta se unohtui aiemmin ja lopuksi ei vaan tosiaan enää jaksanut. No, ensi kerralla! En mä nyt ehkä saanut mitään uusia ajatuksia, mutta oli kiva päivä, mukavaa nähdä tuttuja ja Sieni teki suorastaan liian hyvin omat juttunsa! Lisäksi sain taas noottia siitä, että mulla on oikeasti ihan hyvä koira ja mä vähättelen ja epäilen sitä ihan turhaan. Jos se lukee puoletkaan niistä mun ajatuksista niin johan se vetää ranteet auki ja itkee itsensä iltaisin uneen vain siksi... H:n kanssa puhuttiin kotimatkalla enemmänkin siitä, että kun ottaa koiran, sitä pitäisi rakastaa ihan ehdoitta ja ottaa se sellaisena millaisen persoonan sattuu saamaan. Jos mun rotuvalinta ei kohdannut mun tarpeita, kunnianhimoa ja tavotteita niin ei se nyt sen koiran vika ainakaan mitenkään päin ole.

En mä tiedä. Ehkä pahinta on just se, että se on niin ailahtelevainen. Parhaimmillaanhan se on ihan näpsäkkä koira mutta sitten kun on välillä niitä kauheita hetkiä. Niitä ei monikaan tästä porukasta ole koskaan ollut todistamassa, mutta minä kyllä olen ja ne on ihan totisinta totta eikä mun vähättelyä tai mielikuvitusta...

-> kaikki mun kameralla otetut kuvat