Ajatuksia

"Jos koira ei halua palkkiota, emme voi myöskään opettaa sille mitään." (c) mindfulness-kurssin infokirjeen viimeinen lause palkkioiden ohjeistuksessa

Kaikille on tuttu juttu, että palkkio tulee valita koiran mukaan. Jokaisen alkeiskurssin ohjeistuksessa lukee, että varaa mukaasi riittävästi pieniksi pilkottuja herkullisia nameja, ja että koiran kuivaruoka ei useimmille ole riittävä motivaattori, vaan namien tulee olla jotain parempaa, esim. lihapullaa tai juustoa (ja silti jollakin kuitenkin aina on sitä nappulaa :D). Jos koira tykkää eniten vanhasta villasukasta, on turhaa yrittää väkisin palkita sitä omistajan mielestä nätillä ja ah niin kalliilla narupallolla. Tosin palkkioiden "kouluttamista" voi toki kanssa harrastaa, ja kahden lelun leikit, lelusta ruokaan tai ruuasta leluun jne pelit on oikein hyviä taitoja osata. Joka tapauksessa perusasia on se, että koira määrittelee mikä sitä motivoi ja millä sitä siten on palkittava.

Mindfulness-kurssilla oli yksi koira, jota ympäristön möly rupesi kesken oman vuoronsa ahdistamaan ja koira ei halunnut enää tehdä mitään. En valitettavasti nähnyt tilannetta, ja jälkipyykistäkin kuulin vain osan. Se osa oli kuitenkin hyvin valaiseva: jos koira ei enää tavoittele palkkiota, ei sitä voi kouluttaa, eikä esim. palkkion mahdollisuuden poisto (negatiivinen rangaistus) toimi. Positiivisesta rankusta nyt puhumattakaan, eli toisin sanoen pk-puolen tyyliin "vain viettiä vastaan voi vaatia". Jos lässähtänyttä, ahdistunutta koiraa alkaa esim. nyppiä remmistä, että seuraa nyt kun käsketään, eihän siitä mitään tule. Tällöin ainoa mahdollinen toimintatapa on yrittää laumavietin kautta saada koira takaisin toiminta-alueelle ja rentoutumaan tilanteessa, jolloin koira lakkaa ensin tavoittelemasta tilanteesta pois pääsyä, ja alkaa kunnolla palauduttuaan taas tavoitella palkkioita, edes varovasti. Lienee päivänselvää, että näitä passivoitujia ei kukaan kunnianhimoinen koeharrastaja käsiinsä erityisesti halua, mutta joillekin sellaisia nyt vaan sattuu.

Periaatteessa varmaan tämäkin ihan tuttua asiaa ja näin kirjoitettuna minullekin selkeää, mutta koin silti jonkinlaisen valaistumisen. Sienestä ei koskaan tule tasaisen varmaa suorittajaa, eikä se lakkaa olemasta kiltti ja herkkä koira. Sen sijaan, että yrittäisin epätoivoisesti hilata virettä kattoon ettei se huomaisikaan mitään ulkopuolisia tekijöitä, siedättää sitä ahdistaviin tilanteisiin, vaatia sitä toimimaan jne, ehkä mun on vaan hyväksyttävä, että sitä ahdistaa mm. ne huutavat ihmiset. Silloin kun se lakkaa tavoittelemasta palkkiota, on turha enää yrittää kouluttaa, ja sen sijaan että itse väkisin yritän saada jonkinlaista ratkaisua aikaan ja ahdistun kun en saa koiraa olemaan ahdistumatta, ehkä tässä on juuri sen mindfulnessin hyväksyvän havainnoinnin paikka. Se riittämättömyyden tunne on tosi raskas, se, kun ajattelee että pitäisi keksiä joku ratkaisu, mutta sellaista ei vain löydy.

***

Mindfulness-kurssin antia oli myös ns. laturi eli konkreettinen paikka, mihin koira lähetetään taukojen ajaksi. Kysyin kurssilla, mitä hyötyä konkreettisesta paikasta on pelkän käy siihen -käskyn sijaan, ja mitään selvää vastausta en saanut. Koiran voi lähettää sinne ja se nyt vaan on selkeä. Nyt kun huvikseni olen opettanut molemmille häkkiin menon, siellä ovi auki odotuksen ja kutsusta hommiin tulon, tykästyin siihen itsekin. Se nyt vaan on selkeä ja ainakin mun molemmille koirille viretilaa nostava juttu. Mudistakin se on niiiin siistii että häkki saa kyytiä koiran ponnistaessa sieltä ulos. Sienelle tässä on mun ratkaisu koetilanteiden aloituksiin, aion hyvin luultavasti jatkossa siis roudata metallihäkin mukaan kehän laidalle. Ovi kiinni on lepotila, ja hetki ennen omaa vuoroa avaan oven, jolloin koirakin skarppaa ja odottaa kutsua hommiin. Loistavaa, nyt tuntuu että meidän harjoitukset jollain tavalla oikeasti etenee!

Sieni on ruvennut opettelemaan rallyn oikealle sivulle tuloa. Mudillehan sekin opetettin houkuttelemalla, mutta Sienelle halusin jotain muuta. Olen tehnyt vähän kaikkea, sheippaaminen tyhjästä ei onnistunut millään vaikka rajasin mahdollisuuksia seinän ym avulla, kosketuskeppi ei toimi, korokkeella pyöriminen on niin pitkään ollut vasemmalle sivulle tulossa että tässäkään ei oikein päästy jumituksesta eteenpäin, vaikka otin täysin uuden korokkeen. Siihen olisi ehkä toistot ja maltillinen eteneminen auttanut, mutta ohjaajaa alkoi turhauttaa. Ulkona sitten olen tehnyt ns. lähellä pysymistä, se toimii kun ei anna koiran jäädä pudonneen namin etsintään selän taakse (tulee takuuvarmasti vasemmalle :D), ja sisällä keksin ottaa vanhan korokkeen taas käyttöön. Senkin kanssa oli alkuun sellainen hetki, kun koiran yläpuolella oli sellainen ilmapallon kokoinen "WTF??!!" -kupla, kun se yritti olla sekä korokkeella että tarjota eteen tuloa ja se ihmetteli, että mihin sen niinkun oikein kuuluisi tässä mennä, kun toi tuttu koroke on ihan ihme paikassa. Edestä oikealle sivulle korokkeelle kääntyminen on vielä liian vaikeaa, mutta keksin aloittaa toistot nin, että koira on mun takana ja sen tarvii vain astua eteenpäin korokkeelle. Palkkasin alkuun pelkät oikealle puolelleni seisomaan tulot, kunhan on suorassa (kokonaan korokkeella, eikä siis yritä valua eteentulon suuntaan). Tästä se lähtee!

Suunnitelma ja sen puute

Yhdistänpä viime aikoina mielessä muhineen tekstin vanhaan tekstiin, niin saan nämä videot pois luonnoksista. Esimerkkinä on muutama viime aikoina näkemäni koira omien otusteni suoritusten lisäksi, lisäksi joku kohta on täysin päästä keksitty. Ja tämä on edelleen vain mun näkemys näiden tavallisten koirien kouluttamiseen, käyttömalit ja tendinglinjaiset käy ja kukkuu ihan omilla säännöillään. ;P

Samoin käyttömudi! Oot sellainen jälkiguru että voisit olla liinan molemmissa päissä itse.

Aloittaminen. Treeni alkaa siitä hetkestä, kun koiran etujalat osuu maahan sen hypätessä autosta ulos. Kaikki mikä tapahtuu, vahvistuu koiran mielessä. Kaikki mitä se tekee, kuuluu sen mielestä treeniin, ja siitä tulee nopeasti rutiini, jos samat asiat toistuu usein. Jos joudut aloittamaan treenin sillä, että koira yrittää ryntäillä jonnekin ja joudut kieltämään tai nyppimään sitä remmistä, ei kellään ole järin hyvä mieli aloittaa varsinaisia harjoituksia, eihän? Minä olen viime aikoina harjoitellut pelkkää autosta tulemista. Kun koira saa luvan ja sen etujalat ottaa maahan, tulee "jes" ja palkka ennen kuin se ehtii tehdä mitään muuta. Mahdollisesti muutamasta katsekontaktista palkka, tai jos tarjoaa heti sivulle tuloa, saa tulla, sitten takaisin autoon. Muutama toisto ja tulee loppupäivän kierrokset todella kivalla asenteella vain minuun keskittyen, ja sitten on helppo siirtyä lähellä pysymisestä palkaten haluttuun aloituspaikkaan. Eihän se nyt mihinkään karkaa varsinkaan jos yhtään sanotaan, mutta ilman tätä mielellään vilkuilee muita, hyppelee ympäriinsä jne ja esim pk-kentällä parkkikselta kentälle siirryttäessä katselee kentällä treenaavia minun sijaan, mikä helposti ärsyttää minua.

Ota koira autosta / "käy siihen" -käskyn alta vasta kun olet itse valmis. Eli tiedät mitä aiot tehdä, mikä on harjoituksen pointti ja mistä palkataan ja sinulla on tarvittavat välineet valmiina. Jos kerkiät jutella treenikaverin kanssa, et ole vielä valmis keskittymään harjoitukseen, joten anna koiran odottaa. Pahinta on ottaa se koira, käskeä se sivulle ja sitten vielä itse miettiä ja kysyä neuvoa kaverilta, jolloin koira alkaa vilkuilla muualle. Huomaat vasta kolmannen vilkaisun, jolloin kiellät ja toistat "sivu!". Mitä se "sivu" koirallesi oikeasti tarkoittaa? Mitä itse tarkoitat sillä? Et ainakaan 100% keskittymistä ja kontaktia. Ja on aivan turhaa sitten ihmetellä, jos esim. paikallaolorivissä tulee jostain syystä hieman viivettä ja koirasi jaksaa pitää kontaktia viisi sekuntia, jonka jälkeen se toteaa että sinulla näemmä taas kestää, joten tässä voi alkaa haistella tai katsella muualle. Lisäksi ylipäänsä taas paluu hyvin perusteisiin: jos itse et keskity 100% ja kerkiät esim. kommentoida koirasi suoritusta ääneen sille vieressä katsovalle kaverille, miten voi olettaa että koirasikaan keskittyisi 100%? Jos sinä saat jutella muiden kanssa kesken treenin, koirasi varmaan saa kanssa sitten haistella, silleen nopeasti ja välissä vaan?

Onhan kokeessakin joskus luppoaikaa liikkeiden välissä, ja ainakin kehään menoa joutuu usein lyhyemmän tai pitemmän hetken odottamaan, eikä pääse suoraan autosta. Jep, toki, mutta niitä varten taas kannattaa opettaa se "käy siihen" -käsky. Suorituksen kriteerin voi kukin päättää itse, minun piskeilläni on lupa katsella ympäristöä, mennä lonkalleen ja vaikka nousta puoliksi istumaan rapsuttamaan korvaansa, kunhan vajoaa takaisin makuulle ollessaan valmis. Ylipäänsä tavoite on rauhallinen mielentila, saa kuorsata kyljellään (Sieni saattaa tehdä niin kun koulutan ja jätän sen pitemmäksi aikaa). Käy siihen -asennosta hommiin lähtemistä pitää harjoitella erikseen, jotta koira oppii nostamaan vireensä lepotilasta. Minulla on käytössä myös perusasennossa jo olevalle koiralle sanottu "odota", jota käytän esim. hyppynoudon, ohjatun ym liikkeiden aluissa kanssa. Se tarkoittaa, että koira pysyy perusasennossa, mutta katseen saa kääntää muualle (kapuloille, tai oikeasti kehään menoa odotellessa minne nyt haluaa jos esim. varmistan jotain avustajan kanssa). Pääsääntöisesti treeneissä koira kuitenkin on autossa/häkissä/kentän laidalla kauempana "poissa" silloin kun en tee sen kanssa. Se mikä tapahtuu, vahvistuu. Haluan että kentällä ensisijaisesti tehdään hommia, ei makoilla, joten jos alan juttelemaan jonkun kanssa, olisi erittäin suotavaa viedä se koira kokonaan pois. Muutenhan annan sen oppia hengailua.

On toki koiria, joille rauhallisen hengailun opettaminen on tärkeää ja paljon toistoja vaativa urakka, mutta kuten sanottu, tämä koko postaus koskee lähinnä näitä ei-niin-vietikkäitä otuksia. Lisäksi jos odottelua ollaan harjoittelemassa, silloin on syytä keskittyä tietoisesti harjoittelemaan sitä, eikä höpöttää omiaan.

Tästä päästään seuraavaksi ajankäyttöön. Otetaanpa perus mekaaninen harjoitus, jota yksi keskiviikko minunkin ryhmässä tehtiin. :D Namit vasempaan taskuun, sellaiset mitä yleensäkin käytät. Tulet huomaamaan, että niissä on eroa, pehmeät liimaantuu käsiin ja kovat kimpoilee kiposta. Vasen käsi tulee jokaisen toiston jälkeen "perusasentoonsa" vasenta jalkaasi vasten, käsi siis roikkuu rentona ja suorana alaspäin. Vieressäsi koiran kohdalla on joku pakasterasia tai kuppi johon toimitat namit, isompi helpompi, mutta koiran suun kokoinen realistisin. Suoritus alkaa siitä, että vasen käsi menee taskuun, ottaa namin, kyykkäät tiputtamaan sen kuppiin (saa olla kyykkäämättäkin, mutta osua täytyy - vain kuppiin menneet lasketaan mukaan. Koirahan oikeasti paikkaa kömpelyyttäsi ja suu tulee vastaan, mutta palkan suunta ja täsmällinen tuominen sinne mihin se halutaan on ensiarvoisen tärkeää!), ja sen jälkeen vasen käsi palaa käymään perusasennossa jalkasi vieressä. Käsi ei mene suoraan kupilta taskuun! Nameja annetaan myös vain yksi kerralla, eikä niitä saa ottaa nyrkkiin säilöön useampaa. Sitten kello käyntiin, aikaa on puoli minuuttia. Ekat kymmenen sekuntia saat tehdä rauhassa, sitten ajanottaja alkaa hoputtaa että kello käy, vauhtia vauhtia, niin saadaan kivasti painetta kehiin. Ajanottaja myös vahtii, että tekniikka säilyy eli ei aleta oikoa. Montako sait kuppiin? Tyypillinen ensimmäisen kerran lukema on jotain 10-15 välillä, uusinnalla useimmat parantaa muutamalla kappaleella. Pitkällisen harjoittelun tuoma ennätys on tiettävästi 28, joten siitä vaan jumppaamaan. ;) Toinen versio samasta harjoituksesta on ottaa ehdollinen vahviste eli naksu tai jes-sana mukaan. Naks täysin paikallaan seisten, käsi menee taskuun, ottaa namin, vie kuppiin, käsi palaa perusasentoonsa, naks, jne... tästä en muista ennätyslukemaa, joka tapauksessa on selvästi hitaampaa ehdollisen vahvisteen kanssa. Tässä on tärkeää muistaa, että naksun tullessa mikään ei saa liikkua, vaan käsi lähtee taskulle vasta sen jälkeen. Ja uusi naksu tulee vasta sitten, kun käsi on palannut kupilta perusasentoonsa. Hoputtaminen saa helposti ihmisiltä pasmat sekaisin ja ne alkaa naksuttaa ihan väärissä väleissä, tulee kaksi naksua putkeen tms outoa. Ja puoli minuuttia on helvetin pitkä aika keskittyä, ja jonkun neljännen setin jälkeen kaikki ryhmäläiset oli sitä mieltä, että huh huh, voidaanko lopettaa, ei jaksa enää. :D Niinpä, keskittyminen on rankkaa. Miksi ihmiset kouluttaa koiria kymmenen minuuttia putkeen, kun on fakta, että oppiminen on tehokkainta hyvin lyhyissä seteissä runsaasti tauotettuna? Totta kai kisakoiran täytyy oppia työskentelemään pitempään, mutta huomatkaa nyt taas se käsillä oleva koulutusvaihe. Uuden opettaminen on aivan eri asia kuin erikseen työskentelyajan lisääminen jo osatuissa liikkeissä.

No sitten puhutaan käytännön suunnitelmasta. Mitä tänään treenattaisiin? Unohdetaan ne kauhistukset, jotka tulee kentälle, ottaa koiran autosta seuraamaan ja alkaa vasta sitten miettiä, että mitähän tosiaan nyt tehtäisiin. Esimerkki-Elli on tehnyt listan, jossa lukee luoksetulo (avo), kaukot (avo) ja seuraaminen. Hän ottaa koiran, vie sen luoksetuloon ja tekee kokonaisen liikkeen. Koira tulee ihan hyvällä vauhdilla, pysähtyy hieman hitaasti, vaihtaa lopussa raville paria metriä ennen ohjaajaa ja päätyy perusasentoon hieman eteen, missä se killittää ohjaajaa kauniisti silmiin. Ohjaaja jää miettimään palkkaako hän nyt koiran vai ei. Niin tosiaan, palkkaako? Mitä tässä oikeastaan treenattiin, mitä vahvistetaan jos palkataan, mitä haluttiin vahvistaa? Voihan sitä tehdä huvikseen mitä haluaa ja palkata vaikka kaikesta, mutta silloin koulutus ei ole kovin järjestelmällistä eikä kannata ihmetellä, jos tuntuu, että edistystä ei tule lainkaan. Kokeisiin tähtäävien on treenattava ihan ajatuksen kanssa.

Jaetaanpa nyt se luoksetulo palasiksi esimerkiksi näin: Hyvä alkuperusasento missä koira istuu kunnolla eikä rönötä etukenossa puoliksi maassa tai muuten vinossa, skarppi mutta levollisilmeinen odotus ohjaajan poistuessa, liikkurin käskyyn reagoimattomuus, ohjaajan kutsusta reippaasti lähteminen, ekan pätkän juokseminen ilman ennakointia, terävä jarruttaminen ja pysähdys, seisomassa pysyminen, liikkurin toiseen käskyyn reagoimattomuus, ohjaajan kutsusta uudelleen hyvällä vauhdilla liikkeelle lähteminen, toisen osan juokseminen hyvällä vauhdilla loppuun asti, nopea ja sujuva loppuasento. Keksittekö vielä muita osia tai osaatteko jakaa nämä pienempiin palasiin? Tässä on joka tapauksessa jo 10 eri kohtaa joita jokaista voi ja pitää treenata erillisenä. Joillekin koirille riittää että kerran on opetettu ja ylläpito voi olla hyvin vähäistä, esim. tuo alun odotuskohta. Jotkut tarvitsee enemmän ylläpitoa, ja suhde on joka tapauksessa yksilöllinen. Missään tapauksessa en näe järkeä hinkata kerta toisensa jälkeen täysin kokeenomaisia, kokonaisia, käskytettyjä luoksetuloja. Varsinkaan ellei suoritus todella ole kympin tai liki yhdentoista arvoinen. Treenaa eniten sitä, mikä on heikoin osa. Ota huomioon myös se tilanne missä nyt olet, eli esim. uudessa paikassa kovassa häiriössä pelkkää skarppia (=ei kyttää ympäristöä, jolloin on riski ettei ole kuulolla kun ohjaaja kutsuu, plus että se nyt näyttää ainakin ylemmissä luokissa tosi huonolta jos koiralla on aikaa katsella muualle) odottamista osaavallakin koiralla. Muutaman palkatun odottamisen jälkeen voit tehdä jotain muuta osaa, tarkoitus ei siis ole välttämättä palkata 20 kertaa pelkästä odottamisesta.

Esimerkkikoirani teki huonon stopin, josta se sai kuitenkin jatkaa. Vauhti hidastui loppua kohti ja perusasento oli huono. Jos nyt käsketään sen korjata kunnolla sivulle ennen palkkaa? Entä jos yritetään, mutta koira ei korjaa ollenkaan, tai siirtyy hitusen mutta on edelleen vähän liian edessä? Vai annetaanko korjaamisten olla ja palkataan se kun se tuli sivulle ja koko liike oli kokonaisuutena "ihan hyvä"? Miksi? Miksi ei? Mitä koiralle jää tästä mieleen? Mitä osaa luoksetulosta vahvistit ja veikö se koiran osaamista eteenpäin? Tuntuuko hirveän vaikealta? No niin minustakin usein tuntuu, kun aikaa päätösten tekemiseen on vain hyvin lyhyt hetki. Ei minullakaan ole mitään automaattivastauksia, kaikki riippuu aina kaikesta ja osa tuntuu jäävän herran haltuun vaikka kuinka yrittäisi, mutta jo se, että alkaa miettiä tällaisia, vie taatusti paljon eteenpäin. :)

Ylipäänsä jaa liikkeet aina osiin. Kun olet vieraassa paikassa vieraiden kanssa ja sinua jännittää (=varsin kokeenomainen asetelma), mutta koirasi kestää sen hienosti, palkkaa se kaukoissa heti ekasta noususta. Jatka sitten siitä lisää joko suoraan tai vapauttaen koira välissä. Se on tosi kurjaa, kun ihminen päättää tehdä kaukot ja koira tekee hienot i-m-i-m, mutta sitten ennakoi sivulle nousun, jolloin se palautetaan maahan. Palkaksi vieraassa paikassa vieraassa tilanteessa hienosti tehdyistä kaukoista se sai siis moitteet, sitäkö sille haluttiin opettaa? En tarkoita, että koira olisi kannattanut palkata ennakoinnistakaan. Joskus koira voi tehdä jotain hassua vaikka se olisi hyvin epätodennäköistä, ja sitten se on vaan työtapaturma ja koira valitettavasti jää ilman palkkaa ennakoituaan sen lopun muuten hienojen kaukojen jälkeen. Pääasiassa kuitenkin ohjaajan tulisi tuntea koiransa osaaminen, ja jos ennakointi esim. on ollut ongelma, treenata sitä erikseen ja tosiaan palkata koira kauniista vaihdoista ilman loppuperusasentoa.

Tietenkään koiraa ei voi joka kerta palkata vain ekasta noususta, koska et voi tehdä niin kokeessakaan, ja sen on opittava jossain vaiheessa tekemään myös suurempia kokonaisuuksia. Totta kai - mutta on aivan ensiarvoisen tärkeää ymmärtää missä koulutusvaiheessa on milloinkin menossa ja mitoittaa treenit koiran silloisen tason mukaan. Ja ei sen osaavankaan koiran kanssa ole yleensä mitään järkeä hieroa kerta toisensa jälkeen samaa kuuden vaihdon sarjaa alkuineen ja loppuineen, mitä siinä niin kuin treenataan? "Kaukoja", vastaa moni, mutta se on huono vastaus. Yllä olleen luoksetulon pilkkomisen tyylillä myös kaukot voi pilkkoa ja osia löytyy varmasti vähintäänkin yhtä paljon. Kun kokonaisuuden eri osat on opetettu ja liike koottu valmiiksi, se kannattaa tietysti tehdä kokonaisena aina joskus, jotta näkee, mikä osa kaipaa vahvistamista. "Aina joskus" ei kuitenkaan ole joka treenin aluksi.

Multa kysyttiin eilen, olenko koskaan mennyt kokeeseen sillä mielentilalla, että kokeillaan jos sattuisi tuurilla yltämään tulokseen. Vastasin, että en ole, ja sanoin syyksi sen, että mua jännittää ihan tarpeeksi ilmankin, joten haluan olla varma, että koira oikeasti osaa ne asiat. Sanoin myös, että Sieni ainakin on sellainen koira, että sitä ei voi viedä tilanteeseen missä se ei ihan satavarmasti tiedä mitä sen pitäisi tehdä, se olisi sille hirveän epäreilua. En mä ole koskaan mudinkaan kanssa tehnyt niin. No ehkä eka voittajaluokan jälkikoe, se sai kuukautta aiemmin avoimesta luokasta ilmiömäiset 295p (/300p) ja ilmoitin sen sitten piirinmestiksiin seuraavaan luokkaan "vain kokeilemaan", muistaakseni se ei montaa voittajaluokan jälkeä ollut sitä ennen tehnytkään. Piirinmestiksissä se oli vähiten huono eli ainoa tuloksen saanut, joten se voitti ne skabat. Se on kuitenkin vähän eri asia, koirani osasi jäljestää, eroa oli vain avoimen 1km vs. voittajan 1,5km ja esineruudun kahdesta kolmeen esineeseen (on siellä toki vähän eri tottisliikkeetkin, mutta ne se osasi). Jälkeen päin ajateltuna se myös meni tokon voittajaluokan kokeeseen liian aikaisin, kuvittelin että se osaa, mutta sittemmin esim. videoilta on ollut helppoa todeta, että varsin epävarmalla pohjalla osa liikkeistä vielä oli. Ilmoittaessani koiran uskoin siihen kuitenkin, joten tietoisesti en ole mennyt "kokeilemaan". Oikeastaan toinen ihan hyvä syy on raha. Ei ole mitään hinkua maksaa 25-45e lajista riippuen siitä, että menen arpomaan jos hyvällä tuurilla kaikki sattuisi menemään kohdilleen. Eihän siinä vaan ole mitään järkeä. Koira on koevalmis kun se pääasiassa treeneissä osaa ne asiat ja onnistuu ekalla toistolla. Esim. liikkeestä seisominen, jos käy vaikkapa 20 eri paikassa, niin että joka kerta on eri ympäristö, eri ihmisiä, eri häiriötä, ja koira joka kerta ekalla käskyllä seisoo eikä arvo istumista tai maahan menoa. Tai jos toistat seisomisen esim. itse peruuttaen tai nameja heitellen 10 kertaa peräkkäin, ja koira tekee sen joka kerta, tai teet 10 toistoa random i/m/s-erottelua ja koira osaa senkin, niin sitten se on seisomisen osalta ehkä aika varma. Sen sijaan jos se treeneissä järjestään joko onnistuu tai sitten ei onnistu, niin en lähtisi kokeilemaan sattuuko kokeessa onnistumaan. Oikeaa lottoriviä on paljon halvempaa tehdä kuin mennä kokeeseen lottoamaan. :D Puhumattakaan siitä, että paikkamakuun osalta pitäisi olla aivan nollatoleranssi - kokeeseen ei mennä kokeilemaan mitään toisten koirien tulevaisuuden kustannuksella.

Operantissa systeemissä perusasioiden todellinen merkitys on auennut minulle ehkä vasta nyt puolen vuoden jälkeen. Peruasiat oli luopuminen, rauhoittuminen, lähellä pysyminen ja kohdetyöskentely. Helppoja asioita laittaa alulle, ja siihen niiden treenaaminen monella sitten jääkin, mikä on tosi sääli. Moni myöhemmissä jutuissa esiin tuleva ongelma olisi ollut estettävissä, jos perusteet olisi ensin tehty yksinkertaisilla jutuilla kuntoon.

Sienen kosketuskeppi on alkanut edistyä siihen pisteeseen, että häiriön alkaessa koira vain tiivistää toimintaansa. Eilen pyysin vierasta avustajaa häiritsemään koiraa, ja olihan se aika hieno hetki, kun hän yritti ja puuskahti sitten, että eihän se edes huomaa mitään mitä yritän, puhumattakaan siitä, että reagoisi siihen. :) Häiriötreenit perusasennossa on tokoilijoille tuttuja ja mekin on tehty niitä paljon. Sienen ongelma vaan oli sellainen passiivisuuteen vajoaminen, häiriötreenit oli sille loistava paikka mennä siihen omaan kuplaan ja möllöttää sivulla kun mitään ei tarvitse tehdäkään. Se on todella ei-toivottavaa, varsinkin kun se ei sitten nouse sieltä enää oikein millään, vaikka yritettiin tehdä seuraavaksi jotain muuta. Osin se oli varmasti sellaista tietoista sulkeutumista, koiraa ahdisti ne tilanteet (kontaktin putoamisesta kieltäminen) ja se ratkaisi sen pistämällä kanavan kiinni. Kosketuskepin kanssa häiriön tekemisessä ero on siinä, että koira on koko ajan aktiivinen. Lisäksi nyt kun homma alkaa purra, koira on ruvennut reagoimaan häiriöön lisäämällä tekemisensä volyymiä. Aivan erinomainen taito! Ilme säilyy koko ajan rentona ja itsevarmana. En ole koskaan käskenyt sitä tekemään mitään - jos lankeaa häiriöön, avustaja vain pitää huolen ettei koira saa sieltä mitään (huomiota, häiriönä käytettyä lelua tai ruokaa, eli ottaa kaiken pois saatavilta ja passivoituu täysin), tarvittaessa koira voi olla myös hihnassa ja itse topata sen lähtemisen astumalla narun päälle mitään sanomatta. Koiran valintaan e siis ole tarkoitus yrittää vaikuttaa omalla tai avustajan mielipiteellä eli kukaan ei edes ajattele että hyi ja ei, väärästä valinnasta ei vaan saa mitään. Kepille se saa palata heti kun haluaa ja homma jatkuu siitä. Jossain vaiheessa voi alkaa käyttää negatiivista rankaisua (palkkion mahis poistuu) eli koiran kääntyessä kohti häiriötä sitä paitsi estetään kokemasta menestystä sieltä, ohjaaja myös poistaa kosketuskepin saatavilta esim. viemällä sen selkänsä taakse. Kun koira kääntyy takaisin kohti ohjaajaa, keppi voidaan pienen tauon jälkeen tuoda takaisin tarjolle. Sienelle näin ei ole tehty. Ei ole tarvinnut, siitä on tullut huikea ilmankin.

Miksi? Miksi ei vain kielletä? Suurin ero on varmasti se, että tällaisella tyylillä saadaan koiria, jotka itse aktiivisesti oppivat hillitsemään itsensä. Tiedättehän koiran, joka ihan hirveästi haluaisi jotakin, mutta tietää ettei se saa tehdä niin, sieltä tulee helposti ääntä tai koira näyttää levottomalta steppaillen, kääntyillen ja venkoillen. Se myös ehkä näennäisesti pitää kontaktia, eli pää voi olla ohjaajaa kohti, mutta silmät pyörii missä sattuu, tai sitten se toljottaa oikeaan suuntaan mutta "ketään ei ole kotona". Se ajattelee vain häiriötä, ei ohjaajaa, ja se reagoi käskyihin sitä hitaammin, mitä pahemmin se on jumissa häiriössä. Sitten kun sitä joudutaan voimakkaasti kieltämään, se helposti menee vaan enemmän kierroksille. Treeneissä ne kierrokset on vielä aika helppoa ohjata siihen tekemiseen, ja koira ilmentää suurta voimaa ja intensiivisyyttä, mutta esim. kokeessa saattaa sitten tosissaan jännittää, mahtaako se hallinta kestää ilman liinoja ja puuttumisen mahdollisuutta... nimimerkki been there, enkä halua enää koskaan olla, joten seuraava tykimpi koirani koulutetaan aivan eri tavalla kuin mudi on koulutettu.

Perusilme.

Lisäksi mä tykkään tässä tyylissä hirveästi siitä eleettömyydestä. Käsiapuja, imuttamisia, houkuttelua jne ei käytetä. Alkuvaihe on hitaampi, niin kuin kaikkialla sanotaankin. Mutta sitten kun homma lähtee liikkeelle ja koira alusta asti oppii kuuntelemaan sanoja, mitä ihana tilanne, kun ei tarvitse ikinä miettiä mitään käsien, namien ja vartalon asentojen häivyttämisiä! Olen ennenkin varmaan ollut aika tarkka, mutta nyt varsinkin osaan jo itsekin miettiä, että olen paikoillani eikä tule mitään ylimääräisiä apuja - tosin miettiminen ja toteutus ei aina kuitenkaan kohtaa, ja toivon edelleen että mulle huomautetaan välittömästi jos teen jotain tiedostamattomia liikkeitä. Kaupan päälle saa koiran, jonka mielestä se kokeenomainen, jäykkä ohjaaja on normaali, paras ohjaaja.

Ärsykekontrolli on ollut viime aikoina jälleen pinnalla, sekä omia että muita kouluttaessani. Ennakointi eli esim. noutokapulan perään rynnistäminen ilman lupaa tai jäävien tekeminen liikkurin käskystä, ja toisaalta arpominen eli esim. jäävien tekeminen miten sattuu ja rallyssa eteen-sivulle-viereen (oikea puoli) -erottelussa. Hyvin monessa ongelmassa voidaan todeta, että puutteita ärsykekontrollissa. Se on viehättävä sana silloin kun sen kanssa ei ole itse tuskailemassa ;) Kuuntelemaan oppii vain kuuntelemalla, joten ei auta kuin ohjaajan niellä turhaumansa ja tehdä toistoja toistojen perään. Jos esim. kyse on vasemmalle ja oikealle perusasentoon tulojen erottelusta, ei varsinaisesti auta, jos toistaa ensin vasemmalle ja tauon jälkeen vain oikealle tuloja. Niitä on tehtävä sekaisin, niin tuskaisaa kuin se välillä saattaa ollakin. Mutta kyllä se vaan jossain vaiheessa loksahtaa kohdilleen :) Mudillakin on hyvin vahvat zetan asentojen erottelut ja se harvoin sotkee jääviä treeneissä tai kokeessakaan, eikä sen kanssa ole tiedetty mistään ärsykekontrollista mitään, treenattu vain. Kielletty jos tekee väärin ja palkattu oikeasta. Koulutuksesta huolimatta siitä tuli ihan hyvä. Varsinaista erottelua on tehty Sienelle huomattavasti enemmän, ja tässä nyt näitä talven videoita. Kaikkia ei oltu ajateltu julkaistaviksi ja tausta ja häiriöt voi olla mitä sattuu, mutta samapa tuo kun en jaksa kuvata uusiakaan:

HYPPY: Kuinka vinosta koira osaa hakea hypyn, kun ohjaaja ja apupalkkaaja on samassa linjassa ja liikkuu kauemmas esteestä

HYPPY: ohjaaja on aluksi kyljittäin ja sitten selin esteeseen. Valitsin esteen väärän puolen, Sienelle on tehty paljon rintamasuuntatreenejä kahdella esteellä (palkka tulee siitä jota ohjaajan rintamasuunta osoittaa), ja tässä se sitten yrittää varsin pätevänä hypätä mun edessä :D Kun vaihdoin lähetyspuolen esteen toiselle puolelle, missä edessäni ei sitten ollut mitään muuta kuin tyhjää, harjoitus oli helppo. Se ei vain tullut enää videolle.

TUNNARI: istu-maahan-oma. Tunnarin "häiritseminen" millään tuntui kauhealta. Tunnari on pyhä asia ja silloin kaikki vähintäänkin pidättää hengitystä! (Ihme, että koirani paineistui tästä liikkeestä...?)

TUNNARI: hyppy-istu-oma.

ISTU-MAAHAN-SEISO-HYPPY, osat yksi ja kaksi (kamera katkaisi videon välissä): ohjaaja makaa. Ei ollut vaikeaa.

ISTU-MAAHAN-SEISO-SIVULLE: ohjaaja makaa, mudin näkemys. Mudi ei ole koskaan saanut varastaa nameja suoraan treeniliivin taskusta, mutta ainahan sitä kannattaa säännöllisesti yrittää, varsinkin kun on joutunut jonkun törpön kanssa etsimään jotain sivua mitä ei nyt vaan ole olemassakaan! En kyllä tiedä mihin sen edes olisi pitänyt tarkalleen ottaen tuossa mennä, olisi saanut palkan jos olisi mennyt mihin tahansa mun vasemmalle puolelle oli se sitten lantion, pohkeen tai kyljen kohdalla. :D Jos joku kokeilee tätä asentojen erottelua kotona, niin koira luultavasti tarjoaa eniten maahan menoa, ja syy on se, että ohjaaja ja palkat (ne kuuluukin tässä olla kädessä häiritsemässä) vetää koiraa alaspäin. Monihan opettaa pennun menemään maahan viemällä sen namikäden alas ja asento vihjaa vahvasti nytkin siihen. Kuunteluharkkojen tarkoitus on nimenomaan vahvistaa sanallisten vihjeiden kuuntelua ja päästä yli siitä, mitä ympäristö vihjaa. Jos maaten ei onnistu, kannattaa ensin olla polviseisonnassa ja sitten istua maassa ennen kuin kokeilee maassa makaamista.

ISTU-MAAHAN-SEISO: ohjaaja hyppii, mudin näkemys.

ETEEN-SIVULLE: häiriöihminen houkuttelee nameilla. Erottelu itsessään loksahti joskus alkukeväästä aika kohdilleen ja etäisyyttä on tehty nyttemmin kanssa hyvällä menestyksellä. Videon kuvaamisen aikoihin panostettiin häiriöihin, ensin pelkkään häiriöihmisen läheisyyteen ja sitten se rupesi houkuttelemaan. Kuuliaisin Sieni ei taatusti lankea herkkuihin, mutta se mielellään vähän väistäisi ja päätyy siksi väärään paikkaan, tai sitten luopumisen ajattelu vie niin paljon aivokapasiteettia että se ei vain kuuntele ja alkaa roiskia mitä sattuu. Sienestä ruoka on pyhä asia ja on pöyristyttävää leikkiä sillä. Kohdassa 00:58 näkyy pieni pään pois kääntäminen, muuten asenne on superreipas!

RUUTU-HYPPY, tässä aiempi 17.1. kuvattu video, uudempi on edelleen ottamatta, kun tokojutut (ruutu, kaukot, tunnari) on olleet paitsiossa pk-puolen liikkeisiin keskittymisen takia.

HYPPY-TUO: eka kerta oli tosi vaikeaa. Tässä on hyvä esimerkki ympäristön vihjeistä. Hyppy oli valmiina, vein koiran istumaan tuohon alkuun ja laitoin sitten kapulan lattialle sen nähden. Kapulaahan se silloin ajatteli ja katsoo videon alusta asti ja sinne myös menee vaikka sanon "hyppy", eikä meinaa luopua siitä. Toinen setti heti perään onnistuu jo paremmin! Rintamasuunta pienesti apuna. Tällaista en aio toista kertaa tehdä, tämä oli vain yksittäinen koe. Eroteltavina asioina on mitkä tahansa muut jutut parina tai useamman kimpassa, mutta hyppynoudossa haluaisin että ajatus koiralla pysyisi siinä kokeenomaisessa menohyppy-kapulan otto-paluuhyppy eikä se toista kapulan ottoa hypyn ohitse.

ISTU-MAAHAN-TUO: onnistuu 100% mutta koira meni hitaaksi joutuessaan todella miettimään kuulemaansa. Kapula taas itsessään vihjaa niin vahvasti "nyt tehdään noutoa", että istu ja maahan -pyynnöt aiheuttaa koirassa epäuskoisen ilmeen "ai siis mitä sä sanoitkaan?!".

***

Pitäisikin kuvata uusia. Välillä oli suunnaton ketutus kun mistään ei tullut mitään, mutta nyt meillä taas sujuu ja treeneissä on tosi kivaa! :)

***

Luin tämän ja kuulostanpa vittumaiselta. Tänään treeneissäkin mulle todettiin, että voin pitää mielipiteeni joskus omana tietonani asiasta joka ei millään tavalla kuulu mulle, joten ehkäpä nyt oikeasti lopetan tän kirjoittamisen ja keskityn naamakkainkin pitämään pääni kiinni. :D

Kanakurssi, kaiken alku tai loppu?

Siis nyt mä en tajuuu!

Pahoittelen sekavaa tekstiä. Luulin, että saan viikonlopun kanakurssilta paljon uutta intoa omiin lajeihini, mutta totuus on se, että tekee mieli lähinnä itkeä ja menin vain täydellisen sekaisin. En tiedä yhtään, mikä mua enää kiinnostaa ja mitä haluan omien koirieni kanssa harrastaa. Mahdollisesti tämä teksti jää tämän blogin viimeiseksi, koska nyt tekee mieli vain painua maan alle. Tässä nyt kuitenkin sekavat muistiinpanot.

***

Koulutusaikaan ei voi palata koskaan. Tulee uusia sessioita, mutta juuri siihen nimenomaiseen yhteen kertaan ei ikinä enää sen jälkeen pääse takaisin. Et voi elää sitä uudelleen ja muuttaa jotakin. Sen takia jokainen treeni on ainutlaatuinen ja se tulee suunnitella huolella ja ennen kaikkea keskittyä täysillä vain siihen. Ole läsnä nyt, koska myöhemmin et enää voi. Me kuvitellaan kyllä tulevaisuus, mutta eihän ole olemassa mitään takeita siitä, että sellaista tulee. Kuka tahansa meistä voi kuolla hetkellä millä hyvänsä, tai tapahtua jotain vähemmän dramaattista mikä kuitenkin laittaa kaikki kuvitelmat uusiksi. Menneeseenkään ei voi palata, joten oleellista on vain nykyhetki.

Maanantaina aloitat uudessa työpaikassa ja taukohuoneeseen on katettu sen kunniaksi kunnon kakkukahvit. Tiistaina, keskiviikkona ja torstaina on joka kerta toinen toistaan hienompi ja herkullisempi tarjoilu. Perjantaina astuessasi kahvihuoneeseen vesi kielellä pomosi on siellä ja tempaisee sinua mitään sanomatta suoraan turpiin. Onko hyvä mieli mennä maanantaina töihin? Kiinnostaako kahvihuoneen luomukset vai jätätkö mieluummin kokonaan tauon pitämättä? Otitko omat eväät mukaan vai oletko työpäivän vaan nälässä? Montako päivää, viikkoa tai vuotta tempaus säilyy mielessäsi, vaikka se ei koskaan enää toistuisi? Millä tavalla pomon täytyy pyytää anteeksi ja hyvitellä sinua, että annat anteeksi ja oikeasti olet rento ja luottavainen ja uskot, että se ei todellakaan ikinä toistu? Jos pomo puhisee kiukusta jollekin toiselle, käykö mielessäsi, että entä jos se kohta tempaisee minuakin niin kuin silloin kerran teki?

Käytös on kaikkea sitä mitä kuolleet eläimet eivät tee. Käyttäytymistä on ollut ja oppimista on tapahtunut ziljoonia vuosia ennen kuin me ihmiset olemme keksineet kiinnostua niistä. Se on kuitenkin vain käyttäytymistä ja sitä ei koskaan pidä ottaa henkilökohtaisesti. Eläimellä on omat syynsä käyttäytyä jossain tilanteessa niin kuin se käyttäytyy. Se ei ihan taatusti rähjää tai vedä remmissä sinua ärsyttääkseen, joten älä suotta ärsyynny.

Treenatessa pitäisi aina aloittaa puhtaalta pöydältä. Otetaan kana häkistä ilman mitään ennakko-oletuksia sen osaamisesta, viretilasta tai tulevan harjoituksen onnistumisesta. Tällaisten vieraiden kurssikanojen kanssa se on helppoa. Jos kana olisi oma ja siten tuttu, homma vaikeutuisi, ja sisällä elävän mamman kultamussukoiran kanssa se on toki vielä paljon vaikeampaa. Pitäisi kuvitella, että koira on ventovieras. Ja vaihtaa usein koiria treenikavereiden kanssa, koska sen kaverin koiran kanssa käyttäytyy ihan eri lailla kuin omansa. Nimeäminen on iso tekijä ja sen takia noilla kanoilla ei ole nimiä. Heti kun ihminen antaa eläimelle nimen, sille kuvitellaan samalla persoonallisuus ja aletaan luoda oletuksia. Minkälaisia on Hertta, Martta ja Kärtty -kanat?

Lajityypillinen käytös (kanoilla esim. nokkiminen ja maan ruopiminen, koirilla saalistaminen, pureminen, astuminen, maan haistelu jne) vahvistuu nopeasti ja on todella työlästä ellei mahdotonta sammuttaa. Kannattaa ennemmin miettiä käytöksen heikoin osa, esim. saalistamiskäytöksessä irroittaminen, ja vahvistaa todella paljon sitä.

Mekaanisia harjoitteita pitää tehdä jatkuvasti! Koulutus on mekaaninen taito ja "olen riittävän hyvä" -asenne on suurin kehittymisen este.

Tauot on oleellisia. Puoli minuuttia oli ihan hyvä aika keskittyä, mutta jo minuutti tuntui raskaalta. Minusta! Kana näytti jaksavan paremmin, mutta kellon soidessa se sai tehdä kesken olevan toiston loppuun ja palkan jälkeen kana kainaloon ja häkkiin. Seuraavan setin valmistelu, valmentaja (avustaja) laittaa kaiken valmiiksi, kouluttaja hakee kanansa, tuo sen pöydälle, jolloin valmentaja antaa naksutin-ruokakipon kouluttajan käteen ja laittaa halutut välineet esille ja kana jo rynnistääkin pitkin pöytää. Siinä ei todellakaan ole enää aikaa miettiä mikä olikaan kriteeri tai alkaa vasta etsiä palkkoja, muuten se kana kerkiää lehahtaa ties minne! Kanoja oli neljä (kaksi kummallakin), ja käytiin aina kierros kerrallaan, jotta yksi kana sai kunnon tauon. Ei tullut mieleenkään tauolla pitää kanaa kainalossa, kyllä se meni häkkiin juomaan, miettimään ja kiroilemaan kun se vuoro loppui jo. Miksi koiria sitten pidetään siinä hengailemassa? Jo eläimen oman prosessoinnin kannalta sen olisi hyödyllistä käydä edes kääntymässä siellä häkissä tai autossa eikä vain maata käskyn alla kentällä. Mä otan nyt projektiksi häkkiin menon opettamisen.

Vain itseään voi muuttaa. Koirasi on juuri sellainen kuin olet valinnut tai sattunut saamaan, eikä se muutu siitä yhtään miksikään. Sama pätee myös ihmissuhteissa: toista et voi pakottaa, lahjoa tai millään keinolla saada muuttumaan ja kaikki "miksi sun pitää olla sellanen ja tällanen tai tehdä sitä tai tätä" -ajatukset on ajan haaskausta. Vain omaa käytöstä ja asennetta voi muuttaa.

Kohdekäytös on aivan lyömätön väline ja sitä kannattaa harjoitella paljon, todella paljon. Mun kosketuskeppi on esim. selvästi vasta aiva alkutekijöissään ja todellinen sujuva käytös on jotain ihan muuta kuin mitä se nyt on. Tästä oli tosi paljon esimerkkejä, esim. rescuekoira joka kävi suorilta kiinni jos sitä kohti ojensi vahingossakaan käden. Koira teki ensin kosketuskeppiä ja sitten sille opetettiin käsikosketus ja vain näitä treenaamalla ongelma katosi itsestään, sitä ei tarvinnut erikseen mitenkään siedättää pienestä käden liikkeestä aloittaen tms. Kohdetyöskentely on erinomainen väline siedättää koiraa mihin tahansa ympäristöön, häiriöön, tilanteeseen, ääneen, paikkaan jne.

Vihjeen antaminen vahvistaa sitä toimintaa, mitä sillä hetkellä tapahtuu. Esim. koira näkee lenkillä toisen koiran, jolloin kutsut sen luokse -> pian kutsuessasi koiraasi se alkaa vilkuilla ympäristöä "missä se toinen koira on" vaikka olisitte kaksin. Tai treeneissä ottaessasi koiran autosta ja sen hilluessa innosta soikeana kaivat kosketuskepin näkyviin ja aloitat -> vahvistat alkuhillumista. Huomaa, että vihje ei rajoitu meidän "käskyihin" eli sanallisiin vihjeisiin, vaan esim. kosketuskeppi itsessään on se vihje koskea sitä, mistä saa palkkaa.

Momenttia ja sujuvuutta perusasioihin, hyvin paljon yksityiskohtia ja yksinkertaisia juttuja, vain vähän ketjutusta ja monimutkaisempia kokonaisuuksia. Kuulostaa hienolta mutta en tajunnut, miten mun koira esim. oppii itsestään tokon ohjatun noudon jos hieron sen kanssa kosketuskeppiä vuoden..?

Operantti (toiminnallinen eli "aktiivinen", rottien vipulaatikko, Skinner) ja klassinen ("passiivinen", kellon soitto ennen ruokaa, Pavlov) ehdollistuminen on aina läsnä. Ihan joka tilanteessa, et voi valita vaan jompaa kumpaa. On huomattavasti turvallisempaa toimia operantilla alueella varsinkin jos puhutaan jo olevista ongelmakäytöksistä tai esim. jostain isoista eläimistä, jotka vahingon sattuessa ovat oikeasti vaarallisia. Operantissa eläin itse on aktiivinen ja hallitsee tilannetta omilla toimillaan, mikä lisää sen turvallisuudentunnetta ja sitä kautta yleistä hyvinvointia. Otetaan nyt vaikka ihan klassinen esimerkki koiramaailmasta: kynsien leikkuu. Tiedättehän, että rimpuilevan pennun uusi omistaja saa kahdenlaisia ohjeita: pidä se väkisin paikoillaan niin kauan kun se rimpuilee ja tee hommasi loppuun, päästä pentu irti kun se rauhoittuu ja anna sille sitten keksi tai ole vaikka antamatta. Kyllä se siitä tottuu ja ei kannata tehdä asiasta mitään numeroa. Tai sitten se toinen vaihtoehto: opeta se pikku hiljaa palkitsemalla kosketaan tassua sormella - kynsisaksella - leikataan yksi kynsi -jne -kaavalla. Operantimmillaanhan se alkaisi siitä, että opeta koira itse nostamaan se tassu kädellesi, älä nosta sitä. Kun koira saa toimia itse, edistyminen tapahtuu täysin sen ehdoilla eikä sitä pakoteta mihinkään. Nyt käsi ylös, kenellä tulee mieleenkään mennä leikkaamaan eläintarhan karhulta kynnet sillä "kyllä se siihen tottuu kun väkisin veivataan ja lopussa se saa keksin" -mentaliteetilla? Tai edes naapurin irlanninsusikoiralta, joka irvistää jo valmiiksi? On varmasti yksilöitä jotka määrätietoisen ihmisen edessä "alistuu kohtaloonsa", mutta on myös niitä jotka ei. Koiranpennut on kyllä helppoja. Demokoira näytti kuolan pyyhkimisen: sen sijaan että pyyhe tuodaan yläviistosta kumartuen sen naaman ympärille ja aletaan hankaamaan, koira on opetettu itse laskemaan kuono kämmenillä olevan pyyhkeen päälle, jonka jälkeen reunat vain käännetään ylös poskia vasten ja kevyesti taputellaan. Mä jättäisin kyllä ventovieraan rotikan kuolat ennemmin vaikka pyyhkimättä jos tuota jälkimmäistä keinoa ei olisi käytettävissä ja jos olisi yhtään sellainen olo, että se koira ei ehkä arvosta mua ja mun pyyhkeitä...

"Kysy eläimeltä". Jos muotokana ja värikana sekoittuisikin ja yrittäisin viidennellä kierroksella kouluttaa väärää kanaa, niin eihän mistään tulisi enää mitään! Väärin. Kana pöydälle ja kaikki kohteet tarjolle, ja aivan varmasti muotokana menee muodoille ja värikana väreille ja näin ollaan saatu vastaus kumpi kana juuri sinä olitkaan.

"Kysy eläimeltä" -toteamuksella oli toinenkin pointti. Joskus kannattaa antaa eläimelle vähän enemmän aikaa ja antaa sen näyttää mitä se osaa. Ihmisillä on hirveä tarve puuttua kauhean aikaisin (ns. paniikkinaksu) ja eläin jumittaa samaa sen sijaan että antaisi sen rauhassa tehdä ja odottaisi vähän pitempään. Eli esim. joku keilan kiertäminen, ei naksauteta siitä ekasta-tokasta askeleesta aina vaan, vaan odotetaan ihan rauhassa. Hetken se saattaa sekoilla mutta sitten voi tulla puolikas kierros ihan tuosta vaan "tyhjästä"! Kanat on paljon yksinkertaisempia kuin koirat, mutta kyllä koirien kanssa tehdään tätä myös paljon. Pelätään virheitä niin paljon, että ei anneta sen eläimen edes itse yrittää.

Keskitytään käyttäytymiseen, ei käyttäytymisen syihin. Tiedämmekö aina itsekään, miksi käyttäydymme kuten käyttäydymme? Koiran tunnetilan analysointi on siis aina enemmän tai vähemmän epämääräistä. Se näyttää ahdistuneelta, surulliselta, iloiselta, onnelliselta, epävarmalta, vaisulta, diipadaapa. Näyttää. Ihmiset ei todellakaan osaa aina sanoa edes itsestään, millainen olo heillä on, joten miten voidaan kuvitella, että voimme tulkita toisen elävän olennon oloa? Jos tietäisimme millainen olo koiralla on, mitä sitten? Syitä voidaan joka tapauksessa vain arvailla. Sen takia kyttääminen pitäisi unohtaa ja keskittyä siihen mitä voidaan objektiivisesti tarkkailla, eli toimintaan. Niin kauan kun koira keskittyy tehtävään eikä passivoidu / yritä paeta / räjähdä ja ala säheltää / jne, voidaan jatkaa. Syöminen on toinen hyvä mittari: jos koira ei pysty syömään, tilanne on liian vaikea. Nyt jälkeen päin haluaisin kysyä, eikö tässäkin tapahdu klassista ehdollistumista ja miksi sillä ei ole väliä. Eli esim. Sienen tapauksessa kun se kyllä suorittaa kosketuskeppiä mutta ilme on tosi huono.

Kanat oli yllättävän erilaisia persoonallisuuksia. Kanalassa (n. 25 kanaa) on kuulemma yksi aggressiivinen tyyppi, joka tarttuu ihmisen nahkaan. Kurssille oli valittu 8 kanaa eikä ollut varmaa onko se niiden joukossa, mutta siinä kun kanat jaettiin ja aloitettiin testaamaan vahvisteet ja ehdollistamaan kanat, niin pian selvisi että minun toinen kanahan se on. Nostotilanne siis oli se hetki kun se kävi kiinni, tosin loppua kohti moni muukin kana alkoi olla vihainen kun ne laitettiin takaisin häkkiin ja nokki aika kovasti. Perkele että ottikin kipeästi käsivarteen eikä päästänyt irti! Kestin useamman toiston ennen kuin ymmärsin että hihat ja hanskat on lämmöstä huolimatta otettava. Mua yllätti varsinkin se vauhti millä ne rynnistää, siinä ei tosiaan kerkiä enää miettiä mitään ja palkkakupille mentiin sellasella raivolla että jyvät lensi pitkin pöytiä. Yllättävän vähän ne levinneet rehut niitä kiinnosti, isoimmat kokkareet kana söi ellei kerinnyt pyyhkäistä niitä pois saatavilta, mutta muuten se palasi kyllä tehtävään eikä jäänyt etsimään levinneitä makkaroita. Ihmeellistä, yksikään koira ei taatusti tekisi opettamatta niin, päin vastoin pelkkä mielikuva pudonneesta namista voi kiusata pitkään. Kanoilla se "työmoraali" tulee kuulemma ihan itsestään, toimintaa on vaan niin paljon vahvistettu. Kohteiden nokkimisessa oli kanssa selviä nopeuseroja, osa tuntui enemmän vaan tulevan ja tökkäävän ja osa meni hitaammin mietiskellen siihen lähelle ja selvästi mietti mihin tökkää. Sinne palkkapurkin suuntaan ne hitaammatkin kyllä rynni niin että pöydät tutisi. Kana palkattiin pöydän toiseen päähän, jotta valmentajalle jäi sekunti enemmän aikaa siirtää kohteita sillä aikaa. Lisäksi tässä on ärsykekuva-ajatus, eli kanan tulisi nähdä kaikki kohteet samanlaisina ja tasa-arvoisina (ja koiran katsoa omistajaan - jos se katsoo muualle, et ole sen ärsykekuvassa ja se tuskin kauhean hyvin reagoi sinuun) eikä esim. seistä yhden päällä, jolloin sitä ei ole ollenkaan helppo huomata. Se aggressiivinen käyttömalinois-suojelukana alkoi olla tosi hauska tyyppi sen jälkeen kun se roikkui enää mun fleecen hihassa eikä nahkassa. :D

Aloitimme perusharjoituksilla, ensin mekaanisia juttuja ilman kanaa ja kaverin leikkiessä nokkaa keltaisella tussilla, sitten kanan vahvisteiden testaamista, ehdollistamista, kohdetyöskentelyä. Sitten toinen kana valittiin värikanaksi, jolle opetettiin keltainen väri (häiriönä sininen ja punainen) ja toinen muotokanaksi, jolle opetettiin ympyrä (häiriönä neliö ja kolmio). Opetettava kohde vaihtelee joka kurssilla, jotta kana ei vahingossakaan tee mitään automaattisesti. Muodot on vaikeampi erottaa kuin värit. Värikanan tavoite oli päivän  päätteeksi odottaa 20sek että keltainen tulee tarjolle. Yksi kana pääsi siihen, muut kolme lankesi väärään jossain 10-15s kohdilla. Mutta ei tulisi kuuloonkaan koiran kanssa moinen etenemisvauhti! Virheiden sattuessa kanat oli myös aika jänniä. Jos kana nokkaisi väärää, oikea lappu poistettiin saatavilta niin pitkäksi aikaa, että kana selvästi lopetti. Tässä valmentaja voi myös häiritä kanaa eli koputella värejä ja heitellä niitä ja provosoida kanaa tekemään virheen ja kiinnostumaan niistä. Kana kokeili tasan kerran väärää ja sen jälkeen kun mitään ei tapahtunut, se tuli seisomaan kouluttajan (ruokakupin) eteen "joo tajusin, anna nyt se oikea takaisin" eikä tehnyt enää mitään muuta. Mun koirat kyllä säätää ihan eri asteella. Lopuksi sai vielä valita lisätehtävän: poliisiauton vetäminen kuminauhasta tai noutokapulan siirtäminen kupista toiseen. Kanoilla nokkiminen, tarttuminen ja kantaminen on lajityypillistä käytöstä ja ne tulee tosi helposti, mutta varoitettiin, että se kantaminen suuntautuu sitten luonnollisesti poispäin ja kanan tartuttua esineeseen voi tapahtua mitä tahansa. Kaikki oli jo ihan rättipoikkipuhki siinä vaiheessa iltaa ja naurettiinkin sitten ihan vedet silmissä kun ne kanat tosiaan otti noutokapulan ja lähti rynnimään sen kanssa täysiä karkuun! Sen verran minussakin on vielä tokoharrastajaa että juuri mininoutokapula sai aikaan huutonaurua, jos se olisi ollut mikä tahansa muu esine, se ei olisi ollut lainkaan yhtä hauska. :D

Koirapäivän paras anti oli keskustelu. Kerroin mun ja Sienen taustan, että ollaan löydetty operantti maailma vasta syksyllä ja sitä ennen sille on koetettu vaikka mitä mikä ei ole toiminut. Että se on saanut paljon motivaatiota, mutta kyttään sitä hirveästi, ylianalysoin ja märehdin ja yritän tulkita juuri sitä tunnepuolta ja kyttäämiselläni ahdistan sitä ja kierre on helposti valmis jos koira ei mielestäni ole täydellisen näköinen vaan sillä on kulmakarvakaan vähän huonosti. Sain paljon esimerkkejä enkä todellakaan ole yksin, tietty ryhmä tavoitteellisista harrastajista on juuri tällaisia. Paras vaihtoehto on juurikin päästää menneestä irti. Kuten sanottiin, ei sinne voi enää koskaan palatakaan, joten murehtiminen ja syyllistäminen ei auta mitään. Siitä pitää vaan ottaa opikseen ja säilyttää muisto siitä mihin ei halua palata, mutta muuten keskittyä täysin nykyisyyteen. Sitten se keskustelu lähti aika syvällisille raiteille, ja "ajattele niin päin, että sen tehtävä tässä elämässä on opettaa sulle jotain, sinä olet vain oppilas ja se on opettaja" veti aika hiljaiseksi ja teki mieli nieleskellä kyyneliä yksi ylimääräinen hetki autolla.

Koirapäivässä Sieni teki poliisiauton vetämistä, autossa oli kuminauha jossa oli lelupatukka mistä koiran tuli tarttua. Autoin sitä aluksi pari kertaa anna-vihjeellä, mutta muuten sheipattiin eli olin hiljaa. Väitin, että sillä on nouto (tarttuminen ja kantaminen) kunnossa, mutta kuvia katsoessa huomaan epävarmuutta, rauhoittelua ja ennenaikaista pudottelua vaikka kuinka paljon. Se osaa noutaa kapulaa, hakurullia, esineruudun esineitä ja nostaa kotona lattialle tippuneita tavaroita asiaan kuuluvissa ympäristöissä, jossa se tilanne varmaan toimii voimakkaana vihjeenä. Mutta kun tuon sen huoneeseen ja huoneessa on lattialla esine, lisäksi ihmisiä, ruokaa ja kaikenlaista, niin eipä se vaan ilman sanallista vihjettä tai välttämättä senkään kanssa kovin sujuvasti tarttunut ja kantanut! Taidan siis palata vahvistamaan kumpaakin osaa nimenomaan koiran oma-aloitteisena toimintana. Sienelle kaikki tarjoaminen tekee tosi hyvää ihan ylipäänsä.

Yhdelle supervilkkaalle koiralle häiriöt on olleet vaikeita ja kosketuskeppiä tehdessä koira aina kerkiää vilkaista ja jumiutua häiriöihin vaikka kuinka yrittäisi olla nopea. Ratkaisu oli tosi helppo: palkkakäsi vähän lähemmäs, jolloin palkkio oli koiran suussa hieman aiemmin ja keppi lähempänä uutta toistoa varten. Koiran toiminta muuttui oleellisesti. Yksinolo-ongelmiin ja kiihtymiseen jälleen kerran kohdetyöskentelyä: omalle alustalle/häkkiin menoa ja siihen kestoa sekä häiriön sietoa. Häiriötä kannattaa tehdä sekä alustalla tai esim. maahan-käskyllä ja aivan ensiarvoisen oleellista on nyt se, että koira kontrolloi itse itseään. Kieltäminen ja takaisin asentoon laittaminen passivoittaa ja koira ehkä oppii "tottelemaan" eli olemaan nousematta, mutta oma-alotteista itsehillintää se ei opi yhtään. Sen takia siis häiritään koiraa esim. pallolla, jos nousee, häiriö lähtee saman tien pois, odotetaan hetki, jos ei palaa itse asentoon niin annetaan vihje uudestaan, heti kun menee, häiriö takaisin, kun pysyy, palkataan asentoon. Tämä on sellainen väsytystaistelu ja kun koira tajuaa jutun juonen, se etenee sitten usein aika nopeasti, vaikka alussa voi mennä pitkään. Paikalla oleva koira on passiivinen, kohdetyöskentelyä tekevä aktiivinen, ja jos ongelma on esimerkiksi yksinolojen aikana kiihtyminen (eroahdistus), on tärkeää treenata molempia. On aivan eri asia tehdä jotain aktiivista tai olla "mitään tekemättä" paikallaan kun pitäisi hillitä itsensä. Virheitä ei myöskään pidä pelätä, vaan koiran on hyvä oppia, että vaikka se lankeaa häiriöön, se voi myös palata takaisin toimintaan ja saa siitä normaalisti palkkaa. Tällöin esim. kotona yksin oleva koira saattaa reagoida häiriöön (kyseisellä koiralla kiihtymyksen ja sen jälkeen tuhoamisen laukaisee nimenomaan äänet rappukäytävästä/ulkoa), mutta se ei jää jumiin "voi ei, mokasin" ja odota rankaisua, vaan osaa palata takaisin toimintaan (häkkiin/alustalle).

Remmikäytökseen tuli useita toimivan tuntuisia harjoitteita, mutta koska tämä ei millään lailla koske minua nykyisten koirieni kanssa, en kirjoita siitä sen enempää. Lisäksi se oli sellainen asia, joka melkein pitää nähdä, kirjoittamalla on helppo ymmärtää väärin. Eikä se tekniikka loppupäivästä meinannut onnistua enää paikan päälläkään kun kukaan ei jaksanut keskittyä enää yhtään :D

Seura oli mitä mukavinta eikä mulle tullut lainkaan tyypillistä leirinaikaista tai -jälkeistä totaalista uupumusta. En ole mikään sosiaalinen tyyppi ja vieraiden kanssa koko viikonloppu on aina tosi rankkaa, varsinkin kun osa porukasta aina ryyppää, riehuu ja mölyää niin ettei muutkaan saa nukuttua, käyttää koiria edestakas ulkona pitkin yötä ja ne mölyää ihan sekona jne jne. Nyt meillä oli hyvin samanlaiset ajatukset koirien pidosta ja olemisesta, nukuin yöni paremmin kuin kotonakaan ja oli kivaa istua olkkarissa juttelemassa eikä tarttenut paeta sinne omaan kammariin. Sen olemassa olo kyllä varmasti osaltaan auttoi, yhteinen iso tila missä kaikki nukkuu, on tosi stressaavaa. Töppönen oli olosuhteiden pakosta mukana kun en saanut sitä hoitoonkaan, ja sen kanssa kaikki meni ihan tosi hyvin. Aamulenkillä se leikki Sienen kanssa ihan villinä ja piti pyyhkäreitä huurteisella pellolla, selviä merkkejä siitä, että mudi on hyväntuulinen eikä stressaantunut kuten tollasissa paikoissa normaalisti on. Meillä oli kolme makuuhuonetta ja yksi nukkui olkkarin sohvalla, hänen koira oli toisen tutun koiran kanssa kuitenkin makkarissa paitsi nukkuma-ajat. Huoneet oli samalla seinustalla ja kaikkien ovissa oli kompostikehikot, joten koirat ei nähneet toisiaan. Se rauhoitti tosi paljon. Pidettiin välillä yhtä koiraa kerrallaan olkkarissa ihmisten kanssa, silloin muut ovet oli kiinni. Töppönen kyllä paheksui toisten mölyämistä ja ekana yönä kuulemma viereiseen huoneeseen oli kuulunut matalaa murinaa aina kun se koira kolisteli, itse en tätä uniini kuullut. Paheksunnan määrä huoneessani oli ajoittain kyllä varsin korkea, mutta siitä huolimatta mudi selvisi siis varsin hienosti :)

Noin kokonaisuutena mulle jäi siis valtava hämmennys ja ajatukset on hyvin sekaisin. "Kouluttamaan oppii vain kouluttamalla" -teema oli jatkuvasti esillä. Ei auta, että siitä keskustellaan, katsotaan, kuunnellaan tai luetaan, sitä pitää tehdä itse. Kouluttaminen on mekaaninen taito, jota oppii vain harjoittelemalla. Juuri tästä syystä näillä kanakursseilla kuulemma yleisestikin on varsin sellainen henki, että valmiita vastauksia ei ole, kukaan ei seiso vieressä neuvomassa eikä kommentoimassa vaan on vaan tehtävä itse. Musta tuntui, että olen välillä liian yksin, että sain kurssimaksulla vain kanat mutta en kouluttajaa. Luultavasti niin olikin parasta, ottaa vaan aikansa pureksia nyt kaikki nämä ajatukset läpi ja löytää joku järjestys. Joka tapauksessa kun seuraava jakso harrastusseurassamme loppuu, loppuu myös mun kouluttaminen ja omien koirieni ryhmätreenaaminen. Se on vielä kysymysmerkki lähdenkö kokonaan vai jäänkö vielä roikkumaan jäseneksi, talvella ehkä lämmin treenitila houkuttaisi taas... mutta kun olen ohjaillut noutokapulan kanssa rynnivää kanaa pelkällä palkan suunnalla ja se oli vaan niin kertakaikkiseen huikean ihmeellistä, niin mikään kaksi senttiä vinon eteen luovutuksen hierominen oman koiran kanssa ei tunnu enää lainkaan mielekkäältä. Toko on vaan menettänyt hohtonsa.

Paska treeni?

Menneenä torstaina ei tapahtunut mitään ihmeellistä, oltiin uudessa paikassa "uusvanhan" eli ei pitkään aikaan nähdyn kaverin kanssa. Tai ruudun kanssa oli vähän säätöä enkä oikein tiennyt mitä sitten tekisin, mikä alkaa nopeasti ärsyttää mua, mutta kosketuskeppiin saatiin hyviä ideoita ja isompi lainakeppi toimi sikahyvin, ja eteen-sivulle-erottelu sujui kanssa tosi hienosti eri ympäristössä. Sieni oli pääasiassa varsin iloinen ja pitkälti ilmassa, mutta silti lopputuloksena jäi jotenkin valju fiilis. Paska treeni.

Kosketuskeppejä googlaillessa (isompi pallo wanted!) eksyin sivulle, johon oli listattu Bob Baileyn viisauksia, ja varsinkin eräs niistä jokseenkin kolahti:

" If you feel emotional, stop training."

Aamen.

Mutta mikä saa jonkun treenin tuntumaan huonolta ja jonkun toisen hyvältä? Miksi me tehdään tätä? Mikä on pitkän tähtäimen tavoite ja mikä motivoi pääsemään siihen? Mikä on yksittäisen treenin tarkoitus, juuri sen, jonka tänään teit ja josta jäi paska fiilis? Ilmeisesti tämän kerran tavoite jäi saavuttamatta - oliko kriteeri väärin mitoitettu, eikö sitä ollut lainkaan, tapahtuiko jotain yllättävää?

Operanttiin koulutustapaan tutustuminen on tuonut minulle hieman lisää järjestelmällisyyttä. Tykkäsin kyllä ennenkin ranskalaisista viivoista ja jonkinlaisista yhden kerran suunnitelmista, mutta ne saattoi olla luokkaa seuraamista, ruutua ja luoksetulo, tauon jälkeen zeta ja tunnari, erittelemättä sen kummemmin mitä ollaan opettelemassa. Joo, nimenomaan opettelemassa, eikö jokaisen treenin olisi tarkoitus olla eteenpäin vievä? Se on valitettavasti ihan tosi yleistä, että ihmiset menee treenaamaan ja sitten ne alkaa tehdä jotain vaan, vailla mitään käsitystä mitä ne tekee ja mitä ne haluaisi sen koiran oppivan tai muistavan siltä kerralta. Minäkin sorrun edelleen siihen. Torstaina mulla oli sentään suunnitelma miten sitä ruutua tehdään, mutta toiveena oli silti jotain niinkin abstraktia että "koira menee sinne iloisesti ja treeni menee hyvin". Eh, ihme että sitten kun siinä tuli vähän säätöä, lopputulokseksi jäi vain paska fiilis, kun en edes tiennyt mitä tavoittelin. Saavutinko tavoitteeni, kun se oli kyllä iloinen, mutta tarjosi liian takakulmissa olevaa paikkaa?

Nyt mun treenilistat näyttää esim. tältä:

-eteen/sivulle-erottelua, 1. kierros 1 askeleen matkalla, jos onnistuu niin 2. kierros 2 askeleen matkalla ja 3. kierros 3 askeleen matkalla, muuten toistetaan kolme sarjaa 1 askeleen matkalla

jne.

Useimmiten onnistun pitäytymään suunnitelmassa. Ainakin jos kaikki menee hyvin. Ongelmia tuottaakin enemmän ne tilanteet, kun homma ei näytä ollenkaan siltä kuin pitäisi. Jos koira arpoo erottelussa aivan täysin eikä keskity yhtään, niin en haluaisi antaa sen edes yhtä minuuttia toistaa sellaista. Vaikka minusta on edelleen kauhean hauskaa, kun Sieni vaan loikkii menemään ja on niin riemuissaan että palkatta jääminen ei sitä haittaa yhtään :) Mutta sellaisessa treenissä ei ole mitään järkeä. Jos me harjoitellaan erottelua, ja koira ei edes yritä kuunnella, niin hittoako sitä junnaamaan. Sitten pitäisi joko vaihtaa plääniä niin helppoon, että se saadaan tekemään oikein, tai viedä koira tauolle tai keskeyttää kokonaan. Muutamana iltana kotona olen joutunut keskeyttämään sen koroke-/kaukokäskytreenit, kun se on ollut niin liekeissään odottavasta ruokalääkekupistaan, että on sekoillut kaikkea tosi outoa. Mutta keskeyttäminen ei kuitenkaan myöskään opeta sille yhtään mitään, ja jotta homma edistyisi, koiran pitäisi olla sellaisessa mielentilassa, että treeniä voidaan jatkaa.

Voiko treeni mennä liian hyvin? Äkkiseltään tekisi mieli sanoa, että jos kaikki onnistuu aina 100%, treenataan liian mukavuusalueella eikä kehitystä pääse tapahtumaan. Toisaalta mikä sitä hyvyyttä mittaa? Koiran ja ihmisen mieliala? Teknisesti 100% onnistuneet toistot? Töppösen treenit on useimmiten juuri tällaisia liian hyvin menneitä. Mulla ei ole mitään muuta plääniä kuin että pyörittelenpä sitä viis minsaa kentällä ennen kaverin tuloa/ennen kuin otan Sienen. Koira on liekeissä ja meillä on kivaa. Sitten tehdään vähän seuraamista, joku jäävä ehkä jotenkin oudosti kuten vaikka istuminen juoksusta, ehkä luoksetulo ja loppuaika heitellään palloa. Kaikilla oli kauhean hauskaa ja kaikki onnistuu osaavalla koiralla 100%. Mutta oppiko se mitään ja mitä järkeä koko hommassa oli? Se oli enemmänkin hauskanpitoa kuin koiran kouluttamista ja ei siinä mitään pahaa ole. Mutta jos treenaaminen tähtää koiran kouluttamiseen, niin sitä se ei kyllä ollut. Kouluttamista se olisi ollut, jos seuraamisessa olisi ollut vaikka erilaisia häiriöitä tai jollain tavalla koiran olisi pitänyt miettiä ja tehdä valintoja. Tyhjällä kentällä pallo mun taskussa sen on helppo tehdä oikein miettimättä sen kummemmin mitä se valitsee.

Milloin treeni on epäonnistunut? Jos tavoitetta ei saavutettu? Jos koira tekee virheen? Jos kaikilla ei ole enää kivaa? "Epäonnistunut" treeni ja "paska" treeni on vielä aivan asiat erikseen. Epäonnistuneeseen osaa suhtautua rauhassa ja ottaa sen vain opikseen, tietää mikä oli liian haastavaa ja muuttaa plääniä ensi kerralle. Paska sen sijaan.. treeni on paska silloin, kun ei osaa sanoa mistä se tunne johtuu, eikä siten osaa myöskään heittää mitään korjausehdotuksia. Huono tunnetila, virheellinen tekniikka ja kaikki tällaiset on ihan helppo kestää ja korjata, jos tietää mitä tekee ja treeni päättyy onnistumiseen. Se on sitä kouluttamista. Mutta voi argh tuota ruutua miksiseonniinmonimutkaista!

Postauksen kuvat: 8-viikkoinen Suomeen saapunut Sieni (c) Sanna kesältä 2011

Motivaatiota operantisti, osa 2.

"Vapaa" - siispä rakastamaan yleisöä!

Eilen oli kauan odotettu motivaatiota operantisti -kurssin toinen kerta. Oltiin uudessa paikassa isolla hiekkakentällä, jonka laidoilla meni lenkkipolkuja ja jonkun verran porukkaa.

Sieni teki ekalla kierroksella lähellä pysymistä ja seuraamista, toisella eteentuloja/ärsykekontrolliharjoitusta istu-maahan-seiso-tänne-sivulle-käskyillä ja kolmannella ruutua. Koira olisi ehkä jaksanut vielä neljännen kierroksen, ohjaaja ei. Varsinkin ruudun sheippaaminen oli mulle niin uutta, olin tehnyt sitä vähän väärin ja nyt piti todella keskittyä, niin se vei kyllä energiaa tehokkaasti. Oli puhetta myös siitä, että uuden opetteleminen on koirillekin huomattavasti rankempaa kuin vanhan, jo osatun toistaminen. Eli jos on vilkas koira jolle on tarkoitus järjestää aivojumppaa, ne istu-maahan-anna tassu -sulkeiset illasta toiseen ei valitettavasti auta lainkaan, vaan pitäisi todella keksiä aina uusia juttuja ja laittaa se koira todella miettimään.

Seuraaminen: liikkeen rakentamiseen kannattaa tehdä kaikkea kolmea eri harjoitusta. Ensin on oltava vihjeestä tapahtuva teknisesti korrekti perusasento ennen kuin varsinaista seuraamista voi alkaa työstää:

1. lähellä pysymisestä, muutetaan palkkasana "jes" "seuraa"-vihjeeksi
2. tehdään etujalat korokkeella, takajalat kiertää -harjoitusta eli opetetaan koiralle että on hyvä asia kun lapa tavoittaa ohjaajan jalan
3. paljon liikkeellelähtötreeniä. "Sivu"-vihje, ei palkata (eikä myöskään korjata jos tulee vähän huonosti, perusasennon oltava vahva ennen tätä), "seuraa"-vihje, toinen jalka ottaa askeleen ja ennen kuin se on edes ehtinyt maahan, palkataan tosi riemuisasti. Nami pitää kaivaa taskusta nopeasti että koira ei ehtisi poikittaa, samalla pinkaistaan eteenpäin ja saadaan sellanen kunnon hepuli. Jos kunto loppuu parin toiston jälkeen kesken etkä jaksa enää revetä riemusta, mene lenkille. Munkin pitää.

Autosta ottamista piti nyt miettiä, kun autoja ei saanut suoraan kentälle, vaan piti kävellä kymmenen metriä nurmipenkkaa pitkin. Mun vaihtoehdot oli tuoda koira hihnassa, ottaa se autosta ja jättää istumaan ja kävellä itse kentälle ja kutsua se sinne, tai sitten päästää se vapaaksi ja antaa sen tehdä mitä se haluaa. Se ehkä kävisi vähän haistelemassa tai moikkaamassa tuttuja, mutta ei sitä ole vaikeaa saada sellaisista mukaan kun aloitetaan, niin en oikein tiedä haittaako se sitten mitään. Päädyttiin tekemään tällä viimeisellä tyylillä, ja oikeastaan jos palkkasin koiran ekasta kontaktista heti autolla, se tuli varsin nätisti mun kanssa. Jos en palkannut, se kävi nuuhkimassa ja hyppimässä ihmisille ja kun pääsin itse kentälle ja passivoiduin odottamaan kontaktia, tuli heti mun luokse.

Mitä sitten tehtäisiin! Ruututreenissä toin koiran kentälle hihnassa, ettei se bongaa ruutua ennen kuin olen valmis.

Ekana tehtiin kierros lähellä pysymistä uuteen paikkaan totuttautumisen ja koiran herättelyn nimiin. Sen jälkeen tehtiin seuraamista, piti tehdä niin kuin tekisin jos nyt itse olisin uudella kentällä ja päättänyt treenata seuraamista. Sanoin, että en ole treenannut sitä kuukausiin, mutta varmaan tekisin ensin ihan pari sivulle tuloa, sitten yhden askeleen siirtymää, sitten paikalla käännöksiä ja sitten ehkä vähän pitempää pätkää. Näin sitten tehtiin. Perusasennoissa oli mukavasti intoa mutta vähänpuoleisesti taitoa. Niitäkään ei ole juuri pariin kuukauteen ajatuksella tehty, ja koira on edessä ja saattaa jäädä hieman vajaaksi. Vasemmalle käännökset tosi vajaita. Into oli kuitenkin mieletön ja olipas kivaa treenata, kun koira oli niin hyvin messissä. Inhoan eniten kaikissa koulutuksissa seuraamisen esittelyä, kun se on niin ailahtelevaista ja varmaan varsinaista harmaata paskaa koirani mielessä, ja se saattaa tehdä ihan kivasti tai sitten ei. Ja jos ei, niin ei sitä oikein siitä ylös saa. Moni kouluttajakaan. Puhuttiin tästä etukäteenkin ja Tanja sanoi, että ei mitään väliä miltä koira näyttää, mutta kaipa mä vähän stressaan sitä silti. Nyt erikseen perusasento kuntoon palkan suunnalla, tiivistämispalkkaustavan opettaminen liikkeeseen (osataan se joten kuten paikallaan), takaosan käyttöä koroketreenillä, vasemmalle käännöksiä ja jos tulee vajaaksi, ei uutta käskyä eikä auteta korjaamaan, vaan siirrytään kokonaan uuteen kohtaan kuten kriteerin alittaneissa, palkatta jäävissä eteen tuloissakin. Eikä hermostuta!

"sivulle"

"jes!!"

Palkan suunta, demokoirana Tanjan Kirsikka

Jossain vaiheessa tehtiin myös kierros liikkeelle lähtöjä (kai me tehtiin kolme settiä siis?). Eli koira sivulle perusasentoon, toisella käskyllä liikkeelle ja heti ekasta askeleesta hillitön repeäminen, ja palkka nopeasti koiran eteen. Olin hidas namia kaivellessani, jolloin koira kerkiää pompata poikittamaan, mikä ei ole hyvä asia. Lisäksi kun minuutti pari piti tätä toistaa, niin johan loppui kunto äkkiä kesken. Kun kehuin yhtään laimeammin, koirakin latistui samaan tahtiin. Tässä on oleellista että kehu ja koiran tekeminen ei ole tasolla "ihan kiva", vaan sen pitää olla "ihanaa! parasta!" (anteeksi muditermi, se on vaan niin loistava). Tanja näytti omalla koirallaan mallia, ja sillä ihan kivalla kehulla oli selvä ero todella loistavaan repeämiseen verrattuna, ohjaajan toiminta vaikutti selvästi koiraan. Mutta entä jos ei jaksa pitkään?! Ohjaajan pitäisi siis käydä vähän juoksulenkillä kuntoaan kohottamassa... tässä Sienelle voi pidentää välillä jo matkaa, eli esim. pari askelta seuraamista ennen hepulia.

Palkkauksen pitäisi näyttää tältä! Ihanaa, parasta!

Toisessa osassa aiheenamme oli eteen tulot, jotka on vaiheessa ärsykekontrolli. Ärsykekontrollia varten aloitettiin ensin tutuimmilla istu & maahan -käskyillä, Tanja halusi nähdä kuinka koira kuuntelee. Havaittiin sitten suunnitelmaa tehdessä pari pikku puutetta: mun koirat ei osaa nousta edestäni maasta istumaan/seisomaan ilman käsimerkkiä (kaukokäskyt) eikä mun koirat osaa nousta perusasennosta seisomaan. Ei siis ole mahdollista tehdä asentojen erottelua :D Enpäs ole tällaista tajunnutkaan, mä treenaan erottelua aina joko niin että peruuttelen hiljakseen itse ja koira liikkuu mukana, tai että heitän palkan koiralle ja se liikkuu sitä hakiessaan ja heti namin syömisen jälkeen annan uuden käskyn. Oikeastaan siis esim. mulla ei ole olemassakaan mitään yleistä käskyä seisomiselle, on vain erikseen pysähtyminen (jäävät, luoksetulo, ruudussa tapahtuva jne eli liikkeestä tehtävä) ja toisaalta kaukojen seisomaan nousu, joka taas tarkoittaa tiettyä tekniikkaa (no Sieni ei sitä vielä kyllä kovin hyvin osaakaan, mutta mudilla näin). Tehtiin siis niin, että annoin koiralle käskyn istu tai maahan Tanjan valinnan mukaan, menin palkkaamaan sen, otin sen mukaani pois asennosta "tule vaan" ja annoin sitten uuden käskyn. Lisättiin pian sekaan myös seisominen, onnistumisprosentti oli 100. Sieni kuuntelee erinomaisesti, mutta se ei ollut mulle ylläri.

Pienen tauon jälkeen tehtiin sitten sellaista, että koira istui, peruutin metrin parin päähän ja annoin sille Tanjan randomgeneraattorin :D mukaan vaihdellen joko käskyjä "tänne" tai "maahan". Nämä oli aika helppoja eikä se tainnut sotkea lainkaan, mutta kun jätettiin koira istumaan ja vaihtoehtona oli "tänne" tai "sivulle", se teki muutaman eteen tulon virheellisesti perusasentoon tuloksi. Näistä vaan suoraan uusi paikalleen jättö, itse koiran eteen siirtyminen ja uusi yritys. Eikä saa hermostua! Perusasento on huomattavasti vahvempi, niin ei ihme, että se vetää koiraa puoleensa.

"maahan"

...on eri asia kuin "tänne", tietää Sieni!

En muista onko blogissa ollut juttua tästä, mutta meillä alkaa olla ongelma vapaamuotoisen "käy siihen" -käskyn kanssa. Koira ei pysy siellä enää! Jos jätän sen ja menen itse kauemmas vaikka auttamaan treenikaveria, ei mitään ongelmia, siellähän makaa kunnes vapautan sen. Mutta jos meinaan istua siinä lähellä ja vaikka jutella jonkun kanssa, tai vain odottaa hetken tekemättä mitään, koira nousee ilman lupaa ja tulee härkkimään tai jopa availee ääntään, että voitaisko jo jatkaa. Tänään se sitten karkasi myös autosta ilman lupaa! Nössöistä nössöin koira!

Kolmas kierros oli ruutua. Ruutunauhat laitettiin kaksin kerroin eli sivun pituus oli n. 1,5m - helpottaa koiran hahmottamista. Merkit oli paikoillaan aluksi, mutta ne häiritsi koiraa (se kävi välillä jopa tökkimässä niitä - tällainen on helpointa alkuvaiheessa estää sillä että poistaa koko merkit) ja otettiin pois, eli ruutu oli pelkkä nauha. Ruutu voi olla aluksi pienempi, jotta koiran on helpompi hahmottaa se, lisäksi pienellä alueella paikan täsmällisyys on helpompi hallita. Pienessä ruudussa jos koira on "vähän takana", se on jo liki ulkona. Kun koira osaa hakeutua keskelle eri suunnista, ruutu ensin kasvatetaan täysikokoiseksi ja vasta sen jälkeen laitetaan merkit. Tällöin koiralla pitäisi olla jo parempi käsitys ruutu-vihjeestä eikä merkkien pitäisi enää houkuttaa sitä niin paljon.

Namit oikeaan käteen, oikea kylki kohti ruutua, koira ohjaajan eteen ja sitten vain odotetaan että koira katsoo ruutuun. Tai edes jonnekin muualle kuin ohjaajan käteen. Jessin kanssa samaan aikaan liikutaan sivuaskel kohti ruutua ja palkataan koira siitä vielä liikuttamalla kättä ja imemällä koira namilla n. 10cm eteenpäin. Tätä vähän aikaa, sitten aletaan odottaa koiralta vähän isompaa toimintaa kuin pelkkää oikeaan suuntaan vilkaisua. Lopulta koira menee itse ruutuun. Heti kun koira lähtee liikkumaan, ohjaaja kävelee perään. Ohjaaja seisoo siis ihan metrin parin päässä. Koiran rintamasuunnalla tai paikalla ei ole väliä, riittää että kaikki tassut on nauhan sisäpuolella. Sitten vaihdetaan "jes"- sana "ruutuun"-sanaksi, joka siis sanotaan kun koira on ruudussa, ja samalla viedään palkka ja siirretään koira sen avulla mahdollisimman oikeaan kohtaan. Pikku hiljaa "ruutuun!"-sanaa sanotaan yhä aiemmin ja lopulta se on koiralle vihje lähteä ruutuun. Helppoa? No joo kai teoriassa mutta ei se sitten ollutkaan ihan niin. Junnasin liikaa alussa paikallaan pelkän vilkaisun parissa, palkkasin koiran ajatuksissani liian oikeaan etureunaan jne jne, lisäksi lopussa lähelle tuli ihmisiä ja koiran ja munkin keskittyminen vähän herpaantui niiden takia. Jossain välissä oli myös sellainen toisto, missä koira oli ihan ruudussa sisällä mutta jostain syystä en palkannut sitä kun kai odotin että se menisi vähän paremmin, niin se sitten turhautuikin ja meni maahan, kuopaisi ruutunauhaa ja haukkui pari kertaa. Eli tarkkana kriteerin kanssa, pitää vaikeuttaa sopivasti mutta ei liikaa. Kyllä se siitä kuitenkin joltain alkoi näyttää ja tällä jatketaan!

Katse ei riitä, pitäisi liikkua.

Se menee sinne ihan itse!

Mekaanisten taitojen hiomiseksi harjoitus, jossa ohjaajan vasemmalle sivulle laitetaan ämpäri. Tehtävänä on sanoa merkkaussana "jes", ottaa sitten vasemmalla kädellä vas. taskusta tai namipussista nami, laittaa/tiputtaa se ämpäriin, nousta ylös ja laittaa käsi "perusasentoon" vasemman jalan viereen ja aloittaa siitä uusi eli "jes", käsi taskuun jne. Tiettävästi ennätys on 28 namia puolessa minuutissa, joten siinä sitä on tavoitetta kerrassaan! Namin pitäisi osua ämpäriin eikä sitä saa heittää minne sattuu. Oleellista on myös, että käsi menee namin annon jälkeen takaisin paikoilleen, ei lennosta uudestaan suoraan taskuun.

Onnistumisprosentin olisi oltava n. 80% luokkaa. Onnistumisprosentti lasketaan jakamalla onnistuneiden toistojen määrä (esim. 4) kaikkien toistojen määrällä (esim. 5, eli yksi epäonnistui, 4 onnistunutta + 1 epäonnistunut yritys = 5): 4/5=0,80=80%. Jos prosentti on todella matala, kriteeri on valittu liian tiukaksi. Jos taas todella korkea, kriteeri on turhan löysä. On mahdollista, että onnistumisprosentti on sata eikä kriteeriä voi enää nostaa, esim. perusasentoon tulo eri kulmista ohjaajan ja koiran rintamasuunnat toisistaan eroten - kun se onnistuu mistä vaan asetelmasta, perusasento on hyvin valmis ja sen voi unohtaa (vähäksi aikaa). Tietysti sitten on olemassa esim. häiriöitä niin paljon kuin mielikuvitusta riittää... Epäonnistuneiksi lasketaan esim. perusasentoa tehdessä ne, joissa koira tulee sivulle, mutta jää niin huonosti ettei saa palkkaa. Jos koira ei reagoi tuttuun sivulle-vihjeeseen lainkaan koska ympäristö häiritsee tms, sitä ei lasketa epäonnistumiseksi sivulle tulon onnistumisprosenttiin, koska koira ei edes yrittänyt. Tällöin voi siis olla tilanne, jossa koiran huomiota joutuu kalastelemaan ja se reagoi vaan osaan sivulle-vihjeistä, ja onnistumisprosentti näyttää olevan esim. sen 80 mutta totuus ei ole kuitenkaan se, että koira tekisi niin hyvin, että kriteeriä pitäisi nostaa. Tällöin kyse on enemmän perustaitojen puutteesta eikä ole järkevää jatkaa perusasennon treenaamista lainkaan, vaan hoitaa ensin eri harjoituksilla koiran motivaation kuntoon niin, että se ylipäänsä reagoi jokaiseen sivulle-vihjeeseen. Alla suoruuskriteerin valintaan liittyvä "päätä etukäteen kelpaako tämä vielä" -kuva, jossa putki esittää koiraa:

Häiriötä tehdessä häiriön suunnalla on iso merkitys. Kosketuskepin kanssa usein alussa on helpompaa, jos häiriö on eri puolella kuin keppi. Tänään nähtiin kaksi koiraa, joita kepin puolella oleva häiriö haittasi. Molemmat olivat siinä vaiheessa, että niillä oli pieni ymmärrys siitä, että häiriöön ei kannata langeta, mutta ei riittävästi rutiinia ongelman ratkaisemiseksi. Ja kun tietää että keppiä kannattaisi tökkiä mutta sen suuntaan ei voi häirikön takia oikein katsoa, niin toinen alkoi kepin tökkimisen sijaan sitten tarjota peruuttamista ohjaajan edessä, toinen meni sellaiseen kuplaan ja seisoi ja tuijotti vain ohjaajaan. Häiriö siirrettiin toiselle puolelle ja kumpikin koira pystyi helposti jatkamaan kepin tökkimistä. Totta kai on mahdollista siedättää koira pienin askelin kepin puolella lähelle tulevaan häiriöön, mutta nopeampi tie on ensin häiritä rankasti toisella puolella ja kun koira sietää sen, kepin puolellekin on nopeampaa yleistää se.

Koiraa ei koskaan ikinä milloinkaan kannata sortua houkuttelemaan. Ei namilla eikä edes hokemalla sen nimeä ja anelemalla siltä huomiota. Jos ei kiinnosta, koira rauhallisesti autoon ja uusi yritys myöhemmin. Tai huomenna. Houkuttelu on aivan loputon suo ja lukemattomia ovat ne koirat, jotka on jääneet kiinni näkyvissä/haistettavissa olevaan palkkaan. Jos palkkaa ei ole esillä, koiraa ei voisi vähempää kiinnostaa. Samaan kategoriaan menee moni koekehässä lamaantuva koira. Kehän ulkopuolella koira vielä toimii, kehän sisällä lässähtää heti. Koirat oppii nopeasti, että siellä kokeessa sitä palkkaa ei koskaan tule, lisäksi ohjaajassa on varmasti jokin pieni ero, kun hän itse tietää, että nyt ei voi kaivaa sitä namia taskusta. Sen takia palkat pitäisi alusta asti olla mahdollisimman usein ja mahdollisimman nopeasti piilossa. On asioita, joissa niiden on oltava nopeuden takia esillä kädessä, esim. kosketuskeppi (nopea koira tikkaa viisi toistoa ennen kuin kaivat taskusta namin) ja korokkeella pyöriminen (koira ehtii liikkua väärään suuntaan namia odottaessaan). Pääasiassa kuitenkin aina taskussa. Treeniliivin taskun ja nyrkin välillä on vielä hyvänä vaihtoehtona kunnollinen namipussi (esim. tällainen), jonka saa tosi avoimeksi, jolloin nameja on helppo ottaa. Treeniliivin taskussa ne on kuitenkin aina vähän supussa, varsinkin jos pitää vielä taskussa pussia ja nami pitää kaivaa sieltä asti. Namipussi käy alkuvaiheen treeniin kaikkiin muihin asioihin, paitsi eteentuloon.

Kosketuskeppejä on myynnissä erilaisia. Yleisin malli on vaan aika huono, teleskooppivarsi on joo kiva, mutta itse pallo on tosi pieni ja tumma sävyltään ja koiran on hyvin hankalaa erottaa se varsinkin tummaa taustaa vasten. Jos siis koirasi tökkii kosketuskeppiä laittamalla kuonon varteen ja liu'uttamalla siitä alaspäin kunnes törmää palloon, syy on luultavasti vain se, että koiran on hankala erottaa palloa. Kunnollisen kosketuskepin saa parhaiten tekemällä itse. Alla vertailukuvat:

Oli taas ihan huippupäivä ja Sieni oli tosi hieno ja jaksoi loppuun asti lässähtämättä yhtään! Musta tuntuu, että nyt alan oikeasti vasta löytää tätä koiraa. Se ei muka jaksa kauheasti toistoja ja sen kanssa voi tehdä vaan tosi vähän, ja sitä pitää kiristää ruualla ja ties mitä kaikkea blaa blaa. Mullahan on hyvin motivoitunut ja paljon osaavakin koira! Elämä tuntuu jotenkin tosi paljon kevyemmältä nyt ja olen niin iloinen että löydettiin tämä koulutussuuntaus :)

-> Koirakoulu Leikkiinkutsun sivut
-> 1. kerran blogiteksti