believe you can and you're halfway there

Harmi, kun pöne on niin mörrimöykky, että sitä ei voi monellekaan kimppalenkille ottaa mukaan. Urosten kanssa sitä voi yrittää vain mikäli uros on pieni ja "kiltti" (= ei hypi, riehu, hauku, hillu), tai sitten minkä kokoinen vaan mutta aivan jäätävän itsevarma ja provosoitumaton, jolloin pöne alkuahdtuksesta päästyään saattaa pystyä keräämään itsensä ja olemaan itsekin kohteliaan välinpitämätön. Käytännössä kuitenkaan niin ei tapahdu, että se sallisi Sienen leikkiä jonkun muun uroksen kanssa, niin pöne pitäisi sitten vähintäänkin pitää hihnassa koko ajan. Narttujen kanssa menee paremmin, mutta usein kuitenkin ongelma on pönen yliseksuaalisuus: se sekoaa tyystin ja kellään ei ole kivaa un yksi kitisee ja vinkuu ja ahdistelee koko ajan, narttukin saattaa suuttua jolloin pöne suuttuu takaisin, että älä sä mulle ala. Voi huoh, olen tässä vähän pohtinut, että harmi kun en aiemmin tullut kastroineeksi sitä. Nyt se on jo niin vanha ja noi tavat on niin juurtuneet siihen. Vuosia katsoin sitä vähän läpi sormien että se nyt on tollanen, mutta ei ole kyllä normaalia että uros pimahtaa täysin vain siitä että narttu, vaikkei ole juoksuja mailla tahi halmeilla.

Tänään oltiin sitten aamulla ensin kolmen vartin remmilenkillä ja sitten pöne jäi kotimieheksi, kun lähdin Sienen kanssa. Oli sovittu, että ensin treenataan ja sitten ajetaan metsään. Yli kolme tuntia meillä siellä reissussa kaikkineen meni, mutta olipas hyvin uuvutettuja koiriakin! Kiitos seurasta S&N :)

Sieni teki kehään menoja / uuden liikkeen aloituspaikkaan siirtymisiä, pari toistoa tunnaria ja ruutua. Ruutu on nyt sellaisessa yleistämisvaiheessa: otin ihan kynän ja paperin ja merkkaan ylös eri paikkoja ja eri näköisiä ruutuja. Tavoite on ainakin 20 eri paikkaa ja 10 eri näköistä ruutua, joten nyt kaikki kaverit pliis ruutukamat autoon, että saan kimppatreeneissä erilaisia merkkejä ja nauhoja! Paikoissa ollaan menossa luvussa 5, joten ensi viikoille luvassa paljon uusia treenimestoja tämän asian takia. Teen joka kerralla myös lähetyssivun vaihtoa, jotta oppi todella menee periin siinä muodossa kuin haluan: mene keskelle ja hieman taakse lähetyspaikasta katsottuna.

Tunnari jumittaa edelleen samassa: kaksi toistoa tekee hyvin, kolmannella ei edes yritä haistella. Mä en tajua mikä tässä on, ja nyt kun pinnaa meinaa alkaa kiristää, olen tämän viikon treeneissä tehnytkin aina vaan sen kaksi. Ympyrä on sille tosi paljon vaikeampi kuin rivi tai jono, se menee usein keskelle kapuloiden päälle seisomaan eikä havainnoi kaikkia. Jos seisoo oman päällä, mua meinaa alkaa ahdistaa että liiku nyt tai et ikinä löydä sitä...

Kehään menot taas.. jotenkin se oli aluksi autosta otettaessa aika nukuksissa. Meillä on ollut aika rankka viikko, onneksi huomenna tulee ansaittu vapaapäivä, kun itse olen hakukokeessa ja meinasin jättää omat koirat tyystin matkasta, kotiin nukkumaan siis. Se kuitenkin heräsi tosi kivasti ja oli taas vieraassa paikassa niin hieno, että mä niin haluaisin tietää miten tämä fiilis lukitaan. Mietin tänään, että meillä oli tiukka "kaikki ruoka tulee treeneissä" -kausi ja jolloin pidin ongelmaa motivaation puutteena. Oli siinä ehkä ihan perääkin, mutta kyllä se nykyään aika usein syö kotonakin eikä silti ole mitään motivaatio-ongelmaa treeneissä, päin vastoin tuntuu että parin vuoden takaiseen ollaan kuitenkin koko ajan oltu noususuunnassa.

Viikolla mulle sanottiin tosi nätisti: "Sieni on oikeasti yksi parhaiten koulutettu koira mitä oon nähnyt." Ja onhan se, se osaa hirveästi sanoja ja asioita ja haluaa tehdä niin kuin siltä pyydetään. Sitä ei ole vain hetsattu eikä se juokse reikä päässä tekemässä jotain mikä vahingossa saattaa onnistua. Tietyissä piireissä olevat ihmiset näkee siinä juuri sen, taitavasti koulutetun, osaavan, äärimmäisen kauniisti suorittavan koiran, joka keskittyy ohjaajaan ja sulkee muun maailman mielestään. Toiset piirit taas näkee siinä vaan hitaan, matalavireisen koiran, jolta puuttuu vauhtia, intensiivisyyttä ja näyttävyyttä. Mä keskityn edelleen aivan liikaa siihen, mitä muut ajattelee, ja olen aika kameleontti. Siksi meillä on niitä hyviä treenejä ja huonoja treenejä. Ehkä mun pitäisi joskus mennä kokeeseen niin, että siellä olisi niitä ihmisiä, jotka ajattelee meistä noin kuin alun lainauksessa. Ehkä niiden läsnäolo saisi minutkin enemmän siihen tunteeseen, ja se valuisi koiraankin?

Toi on Se Ilme millä se seuraa vaikka maailman ääriin ja tietää olevansa maailman parhain tatti<3

***

Syksy tulee, mutta älkää masentuko, elämä on niin ihanaa!

Sit me niinku juostiin

..ja juostiin..

..kunnes ei enää jaksettu!

Se ilme kun alkaa kiristää kun samassa kepissä roikkuu joku

Puhtain oja mitä löydettiin

Sieni on myös peltojäljestänyt aika monena päivänä viime viikolla. Se alkaa kehittää aika isoa asennetta, viimeisimmässä treenissä sain ihan tosissaan pidellä vetävää koiraa! Esineilmaisu pellolla on suora, mutta äärimmäisen hidas. Nyt kun sillä on tosi paljon ruokaa askeleissa, esine on tietenkin viettikatko ja mälsä juttu. Vaihdoin viime treenit niin, että esineen sijaan lopussa on vain kasa ruokaa. Siinä on vaan se riski, että joku lintu käy tyhjentämässä kasan ja sitten jälki ei lopu oikein mihinkään.

Pönen jäljen osalta kokeilin sille nyt vihdoin sitä ns. Kuosmasen oppia: suora jälki, vika askel pitää olla ohjaajan tiedossa, astutaan takaviistoon pois jäljeltä. Koiran tullessa tähän kohtaan ja sen mennessä vikan askeleen yli, ohjaaja heittää koiran huomaamatta viimeiseen askeleeseen kasan ruokaa. Koira palaa tähän, luultavasti parasta olisi jos ei ehdi tehdä isoa lenkkiä ja vaikka ihan peruuttaisi kääntymisen sijaan (eli ei ole mennyt kuin yhden askeleen verran yli), saa isot kehut ja syö eväät ja sitten se loppui siihen. Opettaa, että jos jälki ei jatku eteenpäin, ei pyöritä ja rynnätä vaan palataan edelliseen askeleeseen ja jatko on ihan siinä jossain. Ensimmäisellä kerralla tein kolme jälkeä, ja se meni ihan tosi hyvin. Toisessa treenissä mulla oli kanssa kolme jälkeä, mutta nyt alusta oli huonompi enkä ihan tarkkaan sitten kuitenkaan nähnyt sitä viimeistä askelta, niin oma keskittyminen meni siihen "missä hitossa se nyt on" -etsimiseen ja koiran ohjaaminen vähän kärsi. Uskon, että tämä olisi kuitenkin hyvä tyyli, joten kokeillaan nyt kuuri tällä. Pitää sitten välillä tehdä oikeita pitkiä jälkiä kanssa, nämä on olleet 30-70 askelta pitkiä ja äkkiäkös siitä saa koiran oppimaan vaan poukkoilua.

Mietin tuossa tätä pönen jäljestystä muutenkin, ja selasin vähän treenipäiväkirjaa kanssa muistin virkistykseksi. Kyllä totuus on, että tässä kesän aikana se on kehittynyt aivan huimasti! Aloittaessamme toukokuussa se ryntäili ihan hulluna ja koko jäljestys oli sellaista vauhti korvaa tekniikan -meininkiä. Esineilmaisut oli tosi vinot ja usein koira maahan mennessä nappasi esinettä suuhun kanssa ja kääntyi vähän mua kohti, paineessa saattoi mälvätä esinettä enemmänkin. Nyt ne on aivan sairaan paljon suoremmat ja rauhallisemmat eikä se aikoihin ole enää ottanut esinettä suuhun! Ruuan kylväminen on auttanut nenän alas saamiseen, ja yllättävän vähällä tekniikka kantaa kuitenkin myös tyhjille jäljille. Kulmat on edelleen isoin ongelma, mutta olen toiveikas että ehkä nekin on ihan hieman rauhoittuneet ja sillä on välillä ollut selvästi ajatusta "ei tarvii juosta, se löytyy kyllä tästä".

Selvisi myös, että olen aivan turhaan tapellut siitä paalulle menosta :D "Hallinnassa" tarkoittaa siis sitä, että koira tulee ohjaajan vierellä, mutta liina saa olla tuntumalla ja elukka haistella jo valmiiksi, sen ei tartte siis todellakaan mitenkään seurata pää ylhäällä, kunhan nyt ei ihan ryntäile niin että näyttää että jos ei olisi liinaa, se karkaisi. Eli ilmoittautuminen jäljestysvalmiin koiran (välineet päällä, liina jalkojen välissä) kanssa, tuomari on usein parin metrin päässä paalulta, sitten siirtymä sinne paalulle ja siitä lennosta jäljelle lähetys. Mä olen aina tehnyt niin, että olen vienyt koiran parin metrin päähän paalusta, siinä käskenyt sen pysähtyä seisomaan, siirtänyt liinan valjaiden yläpuolelta alapuolen kiinnityslenkkiin, laittanut liinan jalkojen alle, sitten yrittänyt seurauttaa sen siihen paalulle. Nyt muutan rutiinia niin, että laitan välineet kuntoon jo selvästi aiemmin, vaikka vaihdellen autolla tai jossain pellon reunassa tms, vien sen mielikuvitustuomarille (mulla ei ole kovin paljoa innokkaita avustajia niin treenaan tosi usein yksin... saisipa edes muutaman treenin nyt niin, missä olisi se tuomari oikeasti), otan perusasennon, höpötän ilmoittautumisen ja ojennan käteni tyhjälle, ja sitten vien sen koiran paalulle. Lakkaan nyt myös tappelemasta siitä paalulle kävelystä, haistelkoon mennessä. Jälkeähän se imppaa jo, ei se mitään kuseskella meinaa, niin yritän nyt suhtautua siihen vaikkapa suuren motivaation merkkinä.

Kuukauden päästä olisi sitten varmaan se Turun reissu. Menköön oppirahoina, ainakin näen samalla niiden muiden suoritukset niin tietää vähän mihin tähtää itse!

Riittää, että yrittää

Ajelinpa torstaina päiväseltään töiden jälkeen Lahteen Minnan mentaalivalmennukseen. Ollaan jonkun verran netissä puhuttu, mutta onhan se aina eri asia nähdä kasvokkain, varsinkin kun hän ei oikeastaan ole nähnyt koko koiraa tottiksessa koskaan, vain kuullut mun avautumista ongelmista. Jossain määrin toivoin oikeutusta lopettamiselle, "paska koira, ei tuu mitään" -tyylistä palautetta siis, mutta kyllä osa minusta vielä uskoo meihin Sienen kanssa ja toivoin että saan jotain konkreettisia vinkkejä. Tiedän, että koirassa on enemmän kuin mitä se keskivertotreenissä antaa itsestään, mutta en tiedä uskonko enää voivani saada sen esille. Olen saanut palautetta myös siitä, että miksi pitää olla niin ehdoton että joko harrastaa tavoitteellisesti tai sitten lopettaa, miksei voi vaan treenailla ja katsella. Pari viime viikkoa on ollut taas sellaisia, että siinä on ihan suora vastaus: esim. tällä viikolla ma omat koirat uimaan ja sen jälkeen kouluttamaan rallya (treenasin omat kanssa, mutta kouluttaessa ajatus on aina enemmän siinä ja omat saa koulutuksen jälkeen väsyneenä sellaisen nopean sinnepäin-treenin korkeintaan), kotona 20.30. Ti suoraan töistä pikakusetuksen kautta Sieni takas kotiin ja pöne hierontaan, lennossa koiran vaihto kotona, Sienen kanssa pikaiset tottelut kentällä ennen hallituksen kokousta, kotona 20. Ke käytiin aamuneljältä tunnin lenkki, iltapäivällä piti lähteä puoli tuntia aiemmin töistä että kerkesi erikseen minua varten järkättyihin päivähakutreeneihin, niiden jälkeen pönelle lyhyt peltojäljen kulmatreeni, sitten olisi voinut jäädä uimaan mutta olin niin poikki että ajoin kotiin päikkäreille, ja olin siis kotona jo 18! Torstaina taas pikakusetus, kamat ja koirat kyytiin ja sinne Lahteen, mistä kotiuduin 20 maissa. Tältä viikolta puuttuu vielä tyystin kimppatottikset, vepe, kunnon peltojälkikerta, oman ryhmän hakutreenit ja kunnon omat rallytreenit!  Jos, jos, jos hakukokeet on kokeiltu, niin mulla siis todella riittää ihan tarpeeksi lajeja ja treenattavaa ilman hakua, tottista ja esineruutuakin (ja joskus olisi kiva ehtiä niinku rauhassa lenkillekin...!), niin en vaan oikein jaksa sitten huvikseen katsella, jos tavoitteet jätetään.

No mutta asiaan. Ilta sisälsi puhumista, ekan kierroksen setin jossa käskytettyä (!) seuruuta ja palkkaus vasta kun saa luvan (joitakin toistoja), sitten koiran marinoimista "käy siihen" -käskyn alla +28 asteen auringonpaahteessa ja sen jälkeen A-estenouto. Koira autoon tauolle, lisää puhetta, koiralle toinen kierros jossa ilmottautuminen vieraalle, seuraamispaikalle siirtymä, seuruuta kunnes taas saa luvan palkata (pari toistoa). Eteenmeno näytetylle pallolle, jonka jälkeen autoon.

Oli hirveää. Ei nyt ihan niin paljoa jännittänyt kuin mitä kokeessa, mutta ei kyllä kaukana oltu siitä. Tuomiopäivä tuntui niin raskaalta. :P Yritin keskittyä miettimään vain sitä, että me ollaan hyviä yhdessä. Koira oli ihan yllättävänkin kivasti mukana, ja lopputulemakin oli oikeastaan lyhyesti se, että koira yrittää omalla tasollaan varsin hienosti, mutta miksi oi miksi sillä on niin pälli ohjaaja...

Nyt tai ei koskaan olisi se hetki, kun mun päässä olevien herneiden todella pitäisi mennä kohdilleen ja muutoksen alkaa tapahtua, joten tässä tärkeimmät pointit:

-palkataan aina kun se aktivoituu ja YRITTÄÄ, ei saa odottaa täydellistä tai edes hyvää, vaan pienikin yritys riittää. Tässä on iso ristiriita, osa taas on sitä mieltä, että vain oikein menneestä voidaan palkata. Eli esim. Sienen täyskäännökset oli karmeita, ja osan mielestä pitäisi huomauttaa ja toistaa samaa niin kauan että tekee kunnon käännöksen. Nyt tehtiin niin, että yritin olla itse ärsyyntymättä (vaikea.. musta näkyi kuulemma tosi kauas miten vitutti se kun se ei käänny kunnolla, vaikka en tehnyt tai sanonut mitään...) ja käännöksen jälkeen jatkoin seuruuta, ja heti kun tuli mukaan siihen, kehuin, ja kun korvat nousi ja ilme parani kehusta, palkattiin. Ymmärrän logiikan tässäkin, ja uskon että Sienen kaltaisille koirille se toimii, mutta silti joku osa minusta on sitä mieltä, että tällä tyylillä "sallin" huonon käännöksen. Puhuttiin sitten siitä, että mitä sitten vaikka se tekisi kokeessakin ihan paskat kaksi täyskäännöstä, kunhan sen jälkeen tulee takas mukaan ja parantaa käännöksessä lässähtäneen ilmeen ja saadaan seuraaminen tehtyä edes noin. Niin no, mitä sitten tosiaan? Sen sijaan että mä ahdistun kun koira lässähti, pitäisi ajatella, että se oli vain yksi käännös ja opetella luottamaan toinen toisessamme siihen, että ei jäädä jumiin siihen eikä kumpikaan ahdistu. Ahdistumalla menee tasan tarkkaan koko loppukaavio tai koko loppukoe vituilleen. Sen sijaan kun olisi luottoa siihen, että se tulee kyllä vielä mukaan ja jopa parantaa yritystä, menisi tosi paljon paremmin, ja olisi tosi paljon helpompaa myös mennä sinne kokeeseen. Tai edes treenata. Raskainta on juuri se avuttomuuden tunne, kun koen, että jos koira pahasti lässähtää, en mahda sille mitään. Mutta eihän sille koskaan todella ole opetettu sitä yrittämistä! On pelätty sitä lässähdystä ja vähän treenattu sitä sun tätä, koetettu pakottaa ja kannustaa ja hetsata, mutta ei ole järjestelmällisesti tehty sellaista että todella ajatellaan että ei se haittaa ja heti kun pienesti yrittää itse, kehutaan ja palkataan siitä. Mulla oli kuitenkin siellä helteisellä kentällä omalla tasollaan varsin kivasti yrittämistä tarjoava koira, koira parka, jolla on niin pälli ohjaaja, ettei sille mikään kelpaa ja riitä :( Nyt siis luvassa nimenomaan lässähtämisiä potentiaalisesti sisältäviä treenejä (aloitukset ahdistavissa tilanteissa, ampuminen seuruussa, täyskäännökset jne), joissa pointti ei ole puuttua millään lailla siihen lässähtämisen hetkeen, syihin tai seurauksiin, vaan jatkaa seuraamista niin kauan että koira vähän alkaa yrittää. Tarvittaessa koira hihnaan, esim. villalangan pätkä riittänee, jos meinaa jäädä matkasta.

-kehun ei tartte olla mikään sirkus jos sellainen ei ole luontevaa, mutta ohjaajan vilpittömän tyytyväisyyden pitäisi kuulua myös kanssaihmisille asti, sellainen "no, hyvä (nyt sit kai)" mitä ahdistuksen värittämä kehuni oli, sai siis hirveästi noottia :p Varsinkin kun mulla on niin laumaviettinen koira, jolle asialla on iso merkitys, niin sitä kehutaan niin että ohjaajan tyytyväisyys todella tulee selväksi!!

-vrt. töissä: palkka tulee kyllä ajallaan ja sen "pitäisi riittää" korvaukseksi, mutta jokaisen mielestä on silti tosi mieltä lämmittävää saada esimieheltä ansaittuja kehuja aina joskus, erityisesti jonkin vaikeamman tehtävän jälkeen

-sanon yhtä ja oikeasti ajattelen toista, eli väitän että joku asia ei haittaa mutta olemuksestani näkee, että ärsyttää kuitenkin. Tälle on nyt lopultakin tehtävä jotakin. Ominaisuuksia siihen ei enempää saada, mutta olemassa olevat riittää kyllä kyläkokeisiin. Ainoa keino saada ne käyttöön on vaan oikeasti hyväksyä rajat ja arvostaa sitä koiran yrittämistä, ja lakata haaveilemasta että siitä yhtäkkiä kuoriutuisi jotain mitä se ei ole

-ole läsnä sille koiralle. Osasin ihan itse kertoa omasta arjesta vastaavan esimerkin: jos mennään kauppaan ja mies räplää koko ajan kännykkää kun pitäisi tehdä ruokaostoksia, ei hitto miten voikin ärsyttää :D Sitten se vastaa kaikkeen "mhh" ja vaan se tietoisuus että se keskittyy johonkin muuhun kuin tähän asiaan ja minuun, saa mut raivon partaalle. Koira ei ehkä raivostu, mutta kyllä se huomaa heti, jos ohjaajan huomio on jossain muualla, ja ne reagoi siihen sitten vähän eri tavoin. Sieni on koira, jota ei saa "jättää yksin", se ei selviä siitä

-aloitukset, odotus, siirtymä seuruupaikalle/paikallaolopaikalle, (lyhyt seuruu) -> palkka. Samaa kaavaa tosi paljon eri tilanteissa. Ylipäänsä paljon ketjutusta ja kaavoja tälle koiralle

-rutiini noutokapulan hakuun. Enpähän ole oikeastaan treenannut kapulan hakua koskaan, ja auringossa tarkoituksella marinoitu koira oli aivan pihalla ja nollatilassa (koko jutun tarkoitus oli siis koetella juurikin mun noudon rutiineja ja valmisteluita). Teki se sellaisen pikkusievän teknisen noudon, mikä lähinnä ärsytti mua, mistä sain taas noottia. Niin, mistäpä se olisi tiennyt nostaa virettä kun mä en sitä mitenkään ole opettanut enkä nyt pyytänytkään? Esim. joku vihjesana "noutamaan!", haukutusta kapulan hakuun mennessä, ulkokautta kaarratus koiraa mukaan kannustaen ja palkkaus tästä. Kun alkaa odottaa tätä, sitten vasta seuraa-käskyllä mukaan ja palkka hallinnan jälkeen.

***

Perjantain ruoka-aikaan menin treenaamaan meidän puistoon aloitusta purkki taskussani. Puistossa on kivasti nurtsia ja kahvila, joka on normaalisti hyvin hiljainen, mutta nyt siellä taisikin olla jotkut koulunpäättäjäisjuhlat ja väkeä ihan perkeleesti. Emmä kehtaakaan, ajattelin, ja niin ajatteli sitten heti Sienikin. Sitten tajusin, että tätä meidän niin just pitäisi harjoitella, ja päätin, että kyllä tässä yleisellä nurtsilla saa olla kun en kahvilan takapihalla kuitenkaan ihan ole. Koira oli tietty aluksi minusta vaikutteen imeneenä hyvinkin "ei täällä kyllä voi tehdä mitään", mutta pääsin kehumaan yrityksestä ja ekan palkan jälkeen senkin asenne muuttui täysin. :) Sen verran kerkesin katsoa, että siinä ne pukumiehet monttu auki pällisteli kun seurauttelin edestakaisin, mutta väliäkös tuolla.

Tänään sunnuntaina kentällä. Valitsin ampumisen. Ekassa setissä seuruuta 5-20 askelta ennen ampumista, kolme toistoa. Pointtina on nyt jättää täysin huomioitta se miltä koira näyttää ennen ampumista tai sen aikana, ja keskittyä vain ampumisen jälkeiseen aikaan. Eli kehu kun vähän yrittää ja palkataan kun yrittää kunnolla. Eka ja toka otos meni aika samalla tavalla: reagoi ampumiseen vähän luimistelemalla, piti kuitenkin suht koht paikkansa ja kun yritti vähän, kehut mistä reipastui ja siitä palkkaus. Kolmas oli aika kummallinen: koira jäi surkeana seisomaan jo ennen kuin oli ehditty edes ampua, ennakoi siis varmaan sitä. Ehdin liikkua jonkun 10 askelta itse ennen kuin tajusin että se ei todella meinaa tulla mukaan, niin kutsuin sen sitten vaan uudelleen seuraamaan. Tuli ihan ok, luimussa siis toki mutta ihan reippaasti kuitenkin. Ampumiseen ei enää erikseen reagoinut sen enempää, sitten taas yrittämisestä kehut ja parannuksesta palkka. Tämän jälkeen tauko.

Toisella kierroksella seuraaminen oli jo alusta reippaampaa ja koira varmemman oloinen. Ekalla käänsi ihan hieman korvia laukauksen hetkellä, kehusta pomppasi korkealle. Tokalla ei reagoinut koko paukkuun yhtään mitenkään. Lopetettiin tähän, oli tarkoitus ampua vielä kolmas tässäkin setissä, mutta annettiin nyt olla.

Tämä tuntuu oikealta tavalta. Minusta on hirveän huojentavaa, kun ei tartte kytätä miten se siihen ampumiseen reagoi, tai edellyttää sen olevan tai tekevän yhtään mitään. Kaikki mitä teet käy, ja yrittäminen on hyvästä, ajattelin. Minä uskon, että tämä toimii. :) Ampumista aion tehdä nyt silloin kun on ampuja käytettävissä, itsekseen treenatessa voin tehdä noita aloituksia ja käännöksiä.

5v

Viisi vuotta sitten syntyi maailman kultaisin, onnellisin, hassuin, pienin ja suloisin tyttö, joka sai sittemmin nimekseen Sieni. Se matkusti veljensä kanssa Belgiasta asti ja päätyi lopulta minulle. En rehellisesti aivan tiennyt mitä olin ottamassa ja jossain määrin olit sellainen haaste, tutkimus siitä, miksi pitkiksillä ei muka oikein ole tuloksia ja eikö niitä saa jos tarpeeksi vaan haluaa. Siitä alkoi minun matkani itseeni, erilaisiin koulutusmenetelmiin, pohdintoihin siitä mikä on tärkeää ja mikä ei ole. Kesti vuosia ymmärtää, että sinä yrität aina parhaasi - minusta ei todellakaan voi sanoa samaa. Uskon, että kaikella on tarkoitus, että sinun tehtävänäsi on opettaa minulle jotain tärkeää tästä elämästä. En ole koskaan tavannut ketään muuta, joka osaisi iloita niin suuresti niin pienistä asioista, nähdä kaikissa ja kaikessa aina ensin jotain hyvää, nauttia elämästä ymmärtäen että se on tässä ja nyt, ei menneessä, eikä tulevassa.

Paljonpaljon onnea 5v tatille<3

***

Illalla hakutreenit, jossa vasemmassa etukulmassa kiintorullailmaisu ja näytölle hetsaus (treeni on ylläri ylläri purrut, eli vauhti jo taas selvästi parempi. Pitää muistaa jatkossa että säännöllisen epäsäännöllisesti hetsattuja näyttöjä), oikeassa etukulmassa kolmen hengen kimppapiilo eli "joulu" tai tässä tapauksessa synttärit :)

Vallanvaihto

Meillä on tapahtunut ihan silmiinpistävä vallanvaihto. Ei se nyt toki hetkessä käynyt, mutta yhtäkkiä vain havahduin nykytilanteeseen. Jos aiemmin olin töppösen, en ole enää. Nyt olen Sienen. Tiedättekö, niitä pieniä asioita: kuka pääsee ekana tervehtimään kun tulen kotiin, kuka saa olla ekana sängyn vierellä kun herään, kuka saa parhaan paikan kun käydään nukkumaan, kuka viettää eniten aikaa mun jaloissa kun istun aloillani kotona. Vallan kaappaus on käynyt äärimmäisen tyylikkäästi, en ole koskaan nähnyt minkäänlaista avointa yhteenottoa aiheesta. Nykyään se vain näyttää siltä, että töppönen ei juurikaan edes haluaisi tehdä niitä asioita, vaikka epäilemättä sille on sanottu, ettei se enää saa.

Muutaman kerran treeneissäkin on käynyt niin, että Sieni, siis yksin Sieni, omistaa meidän häkin ja sen ympärillä olevat palkat ja tavarat. Tuttu, muualla kiva kaverikoira kun livahti katselemaan meidän tavaroita, niin häkissä ollut Sieni murisi sille niin pontevasti, että minun leuka loksahti polviin :D !

Jokaisella pitäisi olla oma juoksukaveri

Suunnitelmia

Muutto alkaa olla tehty ja tavarat pikku hiljaa löytäneet paikkansa, työmuutosten aiheuttama stressi hälventynyt ja kevätkin tuntuu lähestyvän, siispä sain hirmuisen virtapiikin! Kalenteri on saanut paljon täytettä ja nyt on luvassa paljon kaikkea uutta :) Töppönen on ollut jo muutaman viikon ihan helkkarin rasittava eläin, naapurustossa on jossain juoksuisia narttuja ja koirani sekoaa niistä täysin. Sisällä se kitisee ja on tyytymätön, ulos lähtiessä se kiljuu kuin tapettaisi, ulkona se vetää, lussuttaa ja kusee eikä tajua muusta maailmasta mitään. Sisälle tullessa se käy hirveillä kierroksilla, yrittää vielä viisi kertaa kiellon jälkeenkin Sientä ja pehmolelut on jo aikaa sitten nostettu pois panohommista. Se on niin sekaisin, että mikään rangaistus ei sitä hetkauta yhtään. Viime päivinä vasta keksin, että samapa se on luovuttaa. Ulos yritetään siis selvitä vauhdilla, jotta huutoaika rapussa jää niin lyhyeksi kuin mahdollista, ulkona se kiskoo vaikka kuinka nyppisin takaisin, ja mun on turha sanoa sille mitään, kun ei se kuule kuitenkaan. Jos se ei olisi perusluonteeltaan niin hemmetin epävarma, olisin jo moneen kertaan varannut sille ajan pallien poistoon, mutta mutta... on kyllä käynyt mielessä, että eihän se nytkään tule toimeen oikein kenenkään kanssa, ja pärisee ja turisee kun ahdistaa, niin voisko se tosta paljoa huonommaksi mennäkään enää? Ruoka sille kyllä on maistunut, vähän liiankin hyvin. Ostin tuossa taannoin jotain lohiöljyä ja olen antanut sitä kutinan helpottamiseksi varsin reilusti, mikä näkyy vaikuttaneen lähinnä läskinä kyljissä. Pöne on lieriö, tuli säälimätön tuomio tässä yksi päivä sohvalta.

Joka tapauksessa v*ttuhan se on mielessä, mutta jotain muutakin pitäisi tehdä - siispä mudi joutuu koiratanssikurssille! Kyllä! :D Mä en tiedä koko lajista paljoa mitään, eikä mulla ole hajuakaan miten sitä lähdetään työstämään - tai siis varmaan etsimällä musiikki ja keksimällä sinne niitä liikkeitä, mutta miten? On mulla mielessä pari liikettä, tai temppua, mitkä sen persoonalle ah niin hyvin sopisi ja mitä haluaisin jossain muodossa käyttää, mutta kaukana ollaan vielä mistään koiratanssiharrastuksesta. Toivon, että kurssilla saan inspistä ja ohjausta eteenpäin! Tässä voisi olla oikeasti ihan potentiaalinen uusi laji mudille, kisatilannekin olisi niin erilainen kuin mihin se on ehtinyt uransa aikana tottua, niin ehkä se ei edes tajuaisi mitä tapahtuu ;)

Pöne on kotona jatkanut pallopaimennusta. Ja kyllä, se on aika hyvin päässyt irti himostaan kiivetä sen pallon päälle! Valitettavasti sitten seuraavaksi sainkin lähinnä kuvan mukaista nojailua. :D Kunhan ulkona on sen verran pitoa kentillä, että voidaan siirtyä sinne, mennään ulos väljemmille vesille kokeilemaan jatkoa ja kuljetuksen löytymistä.

Toinen juttu, mihin nyt päätin tosissani panostaa, on rally-toko. Ainakin Sienen osalta. Tajusin, että eihän sitäkään ole mikään pakko yksin puurtaa, ja aloin etsiä koulutuksia. Hirmu vähän siinä (vielä toistaiseksi?) on sellaisia yhden päivän koulutuksia niin kuin tokossa ja tottiksessa on totuttu. Kyselin kuitenkin fb-ryhmässä ja laitoin vähän viestejä, ja nyt mulla taitaa olla useampi mahdollinen koulutus luvassa! Jos vaan kukkaro kestää niin mahdollisesti roudaan molemmat koirat molempiin. Mun tapa kouluttaa on varmasti hyvin erilainen kuin keskiverto rallyilijankaan, mutta jotenkin tuli silti sellainen olo, että haluan mennä tässä lajissa koulutukseen. Ehkä mä sanon kaikkeen, että en halua tehdä noin, mutta onpahan yritetty! Rallyssa on sekin hyvä puoli, että olen etukäteen enemmänkin ylpeä kuin ahdistunut ajatuksesta viedä Sieni "näytille". Toko- ja tottiskoulutuksista jäi aina vaan paha mieli ja riittämätön olo. Rallysta ei jää.

Pönelle pitäisi sitä käytösruutua uudelleenohjelmoida (ja Sienellekin alkaa opettaa, sen kohdalla taas näen enemmän todennäköisenä että se esim. nukahtaa kesken kaiken :D !). Rehellisesti en vain oikein tiedä miten sen tekisin. En usko, että pelkän paikallaolon mielentilan treenaaminen kotona matalassa vireessä auttaa mitään, se kiehahtaa sitten kokeessa kuitenkin. Enemmänkin pitäisi löytää keinot saada se rauhoittumaan vaikka se olisi ehtinyt jo kiehahtaa. Nythän monessa paikkaa on tehty niitä sellaisia mielentilanvaihtotreenejä, missä koiralle opetetaan joku taukokäytös (leuka maassa makaaminen oli jossain vaiheessa joku juttu), ja sitten pikku hiljaa kuvio menee niin, että täysillä riehumista, makuulle rauhoittuminen josta palkaksi taas uudelleen täysillä riehumista. Joku tällainen vireensäätelyjuttu mudillekin pitäisi opettaa. Käsikosketusta tiedän myös käytettävän rauhoittumiskäytöksenä, mutta sehän ei rallyyn käy, vaikka muuten olisi ihastuttavan selkeä, yksinkertainen ja mudille täysin uusi juttu (uskon siitäkin olevan etua). Ideoita kellään?

Sieni on treenannut niitä pujotteluita ja spiraaleja. Ollaan panostettu siihen, että kartioilla on mukava merkitys ja kas ihmettä, niinhän se treenaaminen aina auttaa! JEE KARTIOT LÄHESTYY on tuottanut tulosta ja koiralla on jo tosi paljon kivempi ilme. Se siis vaan alkoi saada paljon palkkaa ensin pelkästä lähestymisestä, sitten yhden kartion ohi menosta, sitten yhdestä välistä menosta, sitten kahden pujottelusta jne. Tämäkin on sellainen asia, että on koiria ja sitten on koiria. Periaatteessa jos koira osaa seurata, pujottelu ja spiraalihan on vain seuraamista. Jos on tehty häiriötreenejä, ne merkitkin voidaan lukea eräänlaisiksi häiriöiksi, ja niiden pitäisi mennä sen kummemmin treenaamatta. Mudilla meni. Sienellä ei mennyt. Sieni on sellainen koira, että sitä saa mitä vahvistaa, koira joka haastaa ajattelemaan mitä onkaan tullut tehtyä tai erityisesti jätettyä tekemättä! Sille ne olisi ehdottomasti pitänyt jo kääntymisahdistuksen takiakin erikseen opettaa kivoiksi jutuiksi. Onneksi ei ikinä ole myöhäistä. Jee kartiot lähestyy!

Muutto

No, nyt me sitten muutettiin. Pöne selvisi yllättävän hyvin, stressi oli toki pilvissä ja ilmeni yleisen levottomuuden lisäksi kireytenä Sientä kohtaan. Illalla Sieni ei olisi saanut edes katsoa mudin suuntaan. Tilannetta pahentaa nämä -30 -pakkaset, kun ei pääse lenkillekään. Meille kaikille tekisi niiiiin hyvää parin tunnin metsälenkki, mutta me kaikki jäädytään tuolla. Itse asiassa allekirjoittanut palellutti eilen iltapissalla nenänsä ja nyt se on paitsi punainen, ihan perkeleen kipeä, eikä tee mieli pistää nokkaansa lainkaan ulos. Loppuviikosta lupaa lauhtuvan, mutta niinhän se lupasi jo viime viikolla... Uskon kun näen. En ole päässyt uutta putkeakaan testailemaan ulos, argh!

Pöne pakkasi.

Viis laitetuista koiran pedeistä, mudi pesii mieluiten jossain tosi oudossa paikassa.

Sienikin pakkasi tärkeimpänsä!

Lunta tulee

Ostin putken, putki tuli, ja samalla tuli ihan hervoton lumimyräkkä. Se niistä liikekuvakokeiluista jäällä! Jäällä on joka tapauksessa lenkkeilty oikein urakalla, tyypit on saaneet joka päivä juosta vapaana. Nyt kun tota valkeaa tulisi vielä vähän lisää, päästäisiin korkkaamaan tämän kauden lumikenkäilytkin.

-26

Tästä tulee jatkossa ehkä vähän niinkuin tällainen kuvablogi. Olin jo lopullisesti poistaa koko blogin, mutta katsotaan nyt vielä. Jos innostuisin kamerankin kanssa taas enemmän. Mun piti ostaa veronpalautuksilla uusi objektiivi, mutta en osannut päättää mitä tahdon, niin se sitten jäi kokonaan. Sigma 70-200/2.8, Canon 70-200/4L, Sigma 50-150/2.8, Canon 135/2L, Canon 85/1.8... lisäksi joku sisäkuvaukseen sopiva olisi kauhean kiva, toi 50/1.8 on ihan liian ahdas ja lisäksi sen automaattitarkennus on ihan kammottavaa sahaamista. Ei ole kauheasti inspannut kuvata, kun jälki on mitä on. Tai ehkä mä en vaan osaa, saisihan näistäkin laitteista varmasti enemmän irti kun osaisi.

Kuvassa -26C aamulenkille lähtijät varusteineen. Mudilla on Hurtan haalari, toppa-BoT ja fleecetöppöset. Sienellä on toppatakki ja töppöset. Pöne tartteisi uuden takin, tuo Back on Track on kuusi vuotta vanha, loppuun kulutettu ohut lätyskä käytön ja pesujen myötä ja siinä on myös roikkunut eräs hollannikas pentunaskaleineen niin, että kaulus on täynnä pieniä reikiä. Himoitsen petroolinväristä toppaPomppaa, mutta mudin koossa ne maksaa 70e. Eihän mulla itsellänikään ole niin kallista takkia... toisaalta jos se kestää toiset 6v, eihän se tee kuin reilun kympin talvelle. Oikean koon valinta on vähän hankalaa, tekisi mieli päästä sovittamaan noita johonkin, mutta ei täällä päin ole jälleenmyyjiä. Kyllä se tänään ihan hyvin puolen tunnin lenkin noilla nykyvermeilläänkin pärjäsi, mutta eihän ongelma tästä mihinkään odottamallakaan ratkea.

Sieni oli vielä eilen (-21C) alasti lenkillä ja ekaa kertaa koskaan näin sen nilkuttavan kylmyyden takia. Aiempina vuosina olen takittanut sen joskus -25-lukemissa, vaikka se ei ole koskaan osoittanut mitään merkkejä sen tarpeellisuudesta. Joskus olen miettinyt tunteekohan se lainkaan kylmää... Nyt se on kyllä tosi huonossa turkissa, ja vähän turhan hoikkakin, niin näemmä sekin sitten voi palella! Yksi toppatakki ja töppöset auttoi ja tänään oli oikein hyvä olla. Noissa on aina ollut iso ero, mudi tarttee remmilenkille takin jo jossain -10...-15 -lukemissa, ja vaelluksilla siinä missä mudi hytisee kylmästä ja pitää kaikki muutkin pyöriessään hereillä, Sieni käy kerälle ja nukkuu sikeästi aamuun asti.

He's the force that made me be

Me muutetaan. Tärkeimmät on ekana valmiina. :) Pöne mä olen pakannut sut näiden seitsemän vuoden aikana vaikka miten monta kertaa. Sä olet aina ollut mukana ja sulle on ollut ihan sama mihin me mennään, kunhan mennään yhdessä. Voi ei pöne, ole mun kanssa vielä ainakin toiset seitsemän vuotta, mä haluan että joskus saan pakata sut mukaan vielä sinne omaan taloon maallekin.

Syksyn kuulumiset

Blogi? Elämääni on tullut niin paljon kaikkea muuta, että ei ole vähäisissäkään määrin kiinnostanut oikein nämä koirajutut... Ei treenit eikä varsinkaan tyhjän bloggaaminen. Hakutreeneissä on käyty se vähä mitä niitä on ollut (ongelmia saada väkeä paikalle), mutta kovin ajatuksella en ole enää treenannut, talvitauko tässä väistämättä on edessä. Ei sitä koekäyntiäkään sitten tarvinnut lopulta tosissaan edes miettiä, kun ei saanut treenejä läheskään tarpeeksi.

Nämä löysi yllättäen frisbeegolfista miesten yhteisen lajin. Töppönen ei ole koskaan ollut mikään turhan juoksija, ja kuvittelin että kiekot olisi ennemmin Sienen juttu. Ilmeisesti mudi kokee tämän kuitenkin Tärkeäksi Tehtäväksi, niin raivolla se touhuun heittäytyy! Vieraan kanssa leikkiessä mudihan mielellään tuo lelun mulle aina kun saa sen, joten ekan kuvan hetki oli kauhean liikuttava todiste orastavasta ystävyydestä :)

Lokakuun lopussa pidettiin treeniviikonloppu Eijalla. Paikalla oli eniten pitkiksiä (4kpl) ja sitten "vääränrotuisista" kaksi australianpaimenkoiraa, mudi ja saksanpaimenkoira. Lajeista ohjelmistossa oli hakua, peltojälkeä, hajuerottelua, id-jälkeä, tokoa ja rally-tokoa. Intensiivinen viikonloppu! Yövyttiin la-su-välinen yö myös Eijalla, ja koskaan ei ole ollut mudin kanssa niin helppoa olla vieraassa paikassa vieraiden koirien kanssa yötä. Oli portit käytössä ja aina kun kuskasin mudia sisään tai ulos, muut huolehtivat että mudi ei näe ketään tai kukaan sitä, mikä piti pienen vihaisen miehen lunkina, ja talossa oli suorastaan seesteinen tunnelma. Kiitos vielä osallisille, keväällä uudestaan!

Mutta katsokaa noita alla olevia treenikuvia. Mudi nyt on aina yhtä voimakas ja kiihkeä eläin, mutta mitä toi toinen pompottaa?! Mitä sille on tapahtunut? Laitoin vahingon piikkiin, mutta tämän jälkeen kävin kerran omalla kentällä, ja Sieni oli yhtä lennokas. Sen jälkeen ei sitten olekaan taas treenattu yhtään mitään. On ollut niin paljon muuta mielekkäämpää tekemistä. Katsotaan sitten keväällä.

Ehkä mulla on nyt sitten se ratkaisu koiran vireongelmiin. Rakastu :D Ohjaajapehmeälle koiralle ohjaajan säteily on ainakin tehnyt nääääin hyvää!

Kaikkien alojen asiantuntijan ilme hänen huomatessaan juuri mokanneensa :D

Marraskuun alussa vietettiin kaverin kanssa talvilomaa vaelluksen parissa. -> linkki kuvakertomukseen

Marraskuussa käytiin myös varsin kylmiltään rally-tokokokeessa.Treenaamattomuus ei ole koskaan tehnyt Sienelle pahaa, se kerää tauon aikana motivaatiota ja on sitten korkeintaan liikuttavan innoissaan. Mudille se sen sijaan ei sovi yhtään ainakaan nykyisellään, koira meinaa räjähtää intoonsa.

Koe oli järkässä mes-voi-avo-alo, eli mudi ensin voittajassa. Oltiin kolmas tai neljäs suorittaja kuudesta koirasta. Radalla oli useita eteentuloja, myös oikealta, mutta muuten ei mitään järin kinkkistä meille. Ne eteen tulothan edelleen on vähän silleen vaiheessa, että luotettavasti se ei osaa suoraan tulla. Halli oli joku veneiden ym säilytystila, ihan kivan avara ja valoisa siihen nähden mitä noita on tullut pahimmillaan nähtyä. Koekehä oli matotettu perimmäiseen nurkkaan, ja sinne oli tosi ahdas meno ihmisten ja koirien läpi. Kokeessa oli taas myös tuomariharjoittelija joten aikaa meni väleissä enemmän kuin yleensä. Hain koiran heti rataantutustumisen jälkeen, mikä oli liian aikaisin. Sen olisi parasta käydä hallissa nopeasti ja mennä autoon, ja sitten tulla suoraan autosta omaan kehään, mutta hankala sellaista on järjestää. Mudi tuntui kauhealta jo hallissa ja syötin sille pussillisen lihapullia vain odotellessamme omaa vuoroamme. Kyllä se näennäisen rauhassa pystyy sitten olemaan, mutta ei se oikeasti mitenkään rauhoitu ja hirveää mennä sitten sinne kehään... mua jännittikin ihan hirveästi mikä tietysti vain pahentaa tämän koiran kiehumista.

No, jäi siitä hikiset 73p. Turhauttaa, kun tiedän miten paljon se osaa, mutta en saa sitä koskaan kokeessa tekemään parastaan. Inhottava tunne, kun tuntee että koira ei keskity lainkaan, enkä voi luottaa siihen, että se hoitaa tonttinsa. Sitten joudun antamaan kaiken maailman ylimääräisiä käskyjä ja käsiapuja, sellaisia, mitä normaalisti treeneissä en koskaan käytä, ja koekehässä pitäisi yrittää improvisoida. Eihän siitä vaan tule yhtään mitään. Koira oli koko kehän aivan eri planeetalla mun kanssa. Videolta se ei näytä ihan yhtä pahalta kuin miltä tuntui. Vähennyksiä mm. yksi -10 istu, seiso, maahan -kyltillä, koira oli niin vinossa mun edessä maassa etten päässyt sujuvasti liikkeelle, joten se ehti lopussa nousta maasta istumaan ennen liikkeelle pääsyä eikä lähtenyt suoraan maasta kuten pitäisi (ehkä mä olisin voinut lopussa sanoa "seiso" pelkän "seuraa"-käskyn sijaan, jotta se olisi noussut ensin ylös?!). -2 kiljumisesta käytösruudussa, yksi uusittu eteentulohässäkkä missä koira pysähtyi kyltille tullessa perusasentoon jonnekin puoliksi eteen jo valmiiksi, ja sitten vielä toista kymmentä pistettä pikkuvirheistä (vinoutta kaikissa eteen tuloissa, perusasentoon pysähtymiset varsinkin oikealla puoli metriä mun edessä kenollaan, epätarkkuutta vähän kaikessa). Voi argh! Kuudesta koirasta puolet sai nollan ja sitten oli yksi toinen 73p (hitaampi aika), ja yksi 72p, joten mudi oli vähiten huono ja voitti luokkansa. "Jes". Juuri nyt mulla on sellainen olo, että me käydään se kolmas VOIHYV ja sen myötä RTK3 joskus ja hänen korkeutensa koeura on kaikkien lajien osalta sitten ikuisesti tässä. Se on niin kokenut, koeviisas koira, että epäilen mun sinnikkyyden loppuvan ennen koiraa enkä saa sitä enää koskaan ruotuun. :/

Sieni oli avoimen luokan kolmas koira ja hain sen kanssa halliin heti rataan tutustumisen jälkeen. Sen kanssa odottelu ei haittaa, ja avossa sitä olikin vähemmän, kun on vain ratasuoritukset, ei käytösruutua. Avoimen luokan radalla heti ekana kylttinä oli seiso, kierrä koira, mikä on meillä vielä vähän sellaisella "kyllä se kotona osaa" -tasolla. Muistuttelin sitä vielä kehän laidalla. Radalla oli myös useampi eteentulo ja lopussa juoksusta pujottelu ja siitä suoraan hitaaseen siirtyminen ennen maalia. Sieni oli haukkumaisillaan useita kertoja ja juuri ennen kehään menoa annoin sen kerran tehdä niin, kun ei häiritty ainakaan suorittavaa koiraa radan ollessa tyhjillään. Ja sitten menoksi! Tatti teki tosi tasaisen kauniin 99p ja tuntui koko matkan tosi hyvältä kehässä. Juuri siltä, miltä sen pitääkin - että me ollaan siellä yhdessä ja voin luottaa koiran hoitavan osuutensa <3 Tatti sijoittui kolmanneksi, kolmella ekalla samat pisteet, meillä hitain aika. Mudin kanssa olen aina nopein jos tasapisteille menee, miksiköhän kävelen sen kanssa niin kovaa? Sieni siitä hyötyisi jos joku, ja mudille taas sopisi löntystey paremmin. Juoksusta hitaaseen -siirtymä on saanut erityismaininnan "hieno vaihto", ja miinus yksi meni jostain eteentulon vinoudesta. Sienen video. Mudin filmi on kuvattu samoilla laitteilla samasta paikasta, mutta on niin rakeista huttua, että en jaksa laittaa sitä nettiin asti lainkaan.

Sienen osuuteen olen tyytyväinen, muakin jännitti vähemmän kuin mudin kanssa, ja olin alusta asti hyvillä mielin keskittyen onnistumiseen. Kommentoin siinä vielä ääneenkin, että mudi oli ihan kauhea mutta Sieni tekee taatusti paremmin. "Ootko varma", kysyttiin, mihin vastasin täysin varmana, että kyllä olen. Ja niin se tekikin. <3

Näillä näkymin tämä vuosi oli nyt sitten koirajuttujen osalta tässä.