FH1 pöne

Mudien ensimmäinen varsinainen FH-rotumestaruuskoe järjestettiin 22.10.2016 Maskussa Varsinaiset Hoffit ry:n toimesta. Parina aiempana vuonna FH-mestaruudet on olleet muiden rotujen ja/tai muiden lajien ohessa. Kokeeseen oli ilmoitettu neljä mudia, ja loput kaksi paikkaa annettiin muun rotuisille.

Minä vein Sienen hoitoon, ja varasin junaliput pe Mli-Hki ja su Hki-Mli. Pönen kanssa on nuorempana jokunen junamatka tehty, mutta nykyisellään stressasi etukäteen kyllä hirveästi. Jos juna olisi kovin täynnä, pöne vetäisi kauheat kierrokset ja paheksuisi koko matkan kaikkia kanssamatkustavia koiria ja ja ja.. ennen asemalle lähtöä käytiin lenkillä kotona, ja irtokoirakohtaamisessa koira sai hirveät kilarit. Asemalla vieressämme puhelinta räpeltävä nainen alkoi yhtäkkiä puhua, kysyi koiran turkista ja astui kohti tullakseen kokeilemaan, kun kerkesin parahtaa että älä vaan koske ja napata räyhäämään puhjennutta koiraa valjaista. Näihin nähden junamatka meni paremmin kuin hyvin. Koira ummisti silmiään ehkä jossain Tikkurilan kohdilla, mutta oli kuitenkin ihan suht rento, vaikka pystyssä pönöttikin. Paluumatkalla se oli btw niin väsynyt että alkoi myös Tikkurilan kohdalla nukkua, sieltä suunnasta se on vaan aiiika paljon nopeammin kuin täältä! Syötin sitä toki kaikki pysähdykset ja aina kun joku meni käytävällä meidän ohi. Ihmiset ei aina oikein usko kun yritän kertoa millainen se on, mutta tuo asemalla vain yhtäkkiä puhumaan tulleelle naiselle saatu raivari kuvaa sitä hyvin. Se istui siinä ihan lunkina ja sitten ihan "pienestä" se kilahtaa, ja sen kilahdus ei tosiaan ole vain ruma sana, vaan kunnon raivo. Ymmärrättekö, miksi musta on äärimmäisen stressaavaa mennä sen kanssa mihinkään? Siitä ei voi koskaan tietää, ja saa olla jatkuvasti silmät selässä. Tai sanotaan, että koirasta kyllä tietää, sen käytös on hyvin ennustettavissa, mutta ihmisistä ei! Jos kukaan ei kiinnitä meihin mitään huomiota, mitään ongelmaa ei ole. Se nainen vähän pelästyi ja sanoin, että anteeksi mutta tämä on tarkka kiharoistaan eikä niitä saa koskea. Koira istui siinä vaiheessa ihan hiljaa paikoillaan. Nainen oli sitten ihan ok ja kysyi vielä, olisiko koira purrut oikeasti, ja vastasin että jos olisit koskenut, varmasti olisi. No, hän varmasti jatkossa muistaa kysyä ensin ennen kuin ojentaa kättä yhtään mitään koiraa kohti...

Oltiin ekaa kertaa porukoiden uudessä kämpässä, ja stressaavien junamatkojen lisäksi kokeeseen mentiin isän autolla (johon oli jo kuukausi sitten mökkireissulla siirretty mudin metallihäkki, että on jotain tuttua, ja että saan koiran häkin täysin peitettyä. Valtoimenaan autossa on täysin nou-nou...). Tässä kaikessa oli jo ei-niin-hyvähermoisen koiran kannalta ainekset katastrofiin, mutta pöne pysyi yllättävän ei-stressaatuneena eikä olosuhteet oikeastaan painaneet sen jäljestämisessä. Pe-la yöksi häkki otettiin sisään ja koira nukkui yönsä siellä. Sehän nukkuu kotonakin tosi kevyttä unta, vaihtaa paikkaa, käy tarkistuskierroksella, rapsuttelee ja nuolee itseään, milloin mitäkin. Koskaan se ei kuitenkaan montaa tuntia samassa paikassa nuku, toisin kuin Sieni joka yleensä löytyy just siitä mihin nukkumaan käydessä meni, ehkä juuri ja juuri eri kyljellä saattaa olla. Häkitys oli hyvä ratkaisu, en herännyt yöllä edes mihinkään kapsutusääniin. La-su yön oli vapaana kämpässä ja silloin se vaelsi normaaliin tapaansa.

Lauantaina starttasimme aamulla 8.30 kohti Maskua. Kuosmanen oli kauhean mukava tuomari, ja kertoi kaikenlaisia juttuja, kokeista sekä Suomessa että maailmalla. Sain myös kysellä ummet ja lammet ja siinä alussa vähän jännityskin sitten heltisi. Kokeen järjestäjälle Varsinaiset Hoffit ry myös kiitokset sujuvasta päivästä! Pelto oli yllättävän harmaata ja kuivaa ja ei me sellaisella olla treenattu, samoin kuulin vasta koepaikalla että jäljellä on maastonmuutos eli nyt metsäsaarekkeen ylitys, mitään sellaisia ole koskaan treenattu... paniikin tehdessä tuloaan sisuunnuin ja sanoin itselleni, että jos ja kun koira osaa jäljestää, jäljestäköön perkele sitten vaan, meni se jälki sitten missä tahansa!

Koe alkoi hyvin kun arvoin itselleni jäljen numero kolme, eli ykkösluokan vikan, ja saisin katsoa kaksi muuta ensin. Siruntarkastuskin meni ok, koira otti kyllä aika kierrokset kaikista muista koirista ja rääkyi ympäriinsä, eikä siinä sitten kerinnyt siruntarkastajaa paheksua erikseen lainkaan. Olin käynyt etukäteen tarkistamassa sirun itse ja tiesin sanoa missä se on, joten löytyi hyvin nopeasti. Siitä sitten ruvettiin aloittelemaan, kokeen järjestäjä huolehti tosi kivasti missä yleisö sai olla, jotta suorittava koirakko saa työskentelyrauhan mutta näkisi kuitenkin jotakin. Jokainen jälki oli kävelymatkan päässä parkkipaikalta, mikä oli myös tosi kivaa. Paalulle alkuun hallinnassa vienti sai tosiaan olla hyvin vapaamuotoista ja tuomari oli kauhean korrekti muutenkin, pysytteli ohjaajan takaviistossa eikä mennyt pyllistelemään esineilmaisujakaan puolen metrin päähän (asioita, jotka superterävän, epäsosiaalisen koiran kanssa jännittää aina, ehkä vähän turhaan. Uskon että monessa tilanteessa koirani olisi ihan ok ja käyttäytyisi siivosti, jos itse en ahdistuisi sen puolesta, mutta mulla on niin monta kokemusta miten se ihan "pienestä" vetää hirveät kilarit ja pelkään sitä alitajuisesti vähän koko ajan). Oikeastaan mua koko kokeen jännitti eniten se, ettei tule mitään tilanteita tuomarin kanssa, siruntarkastuksessa, ilmottautumisessa tai jäljellä, jos tuomari kovin lähellä kulkee. Kyllä niitä kaikkia oli treenattu ihan reilusti, mutta kun koiraan ei voi täysin luottaa, ei vaan voi. Mun ehkä oikeasti pitäisi työstää tätä asiaa ja suhtautua siihen vähän vähemmän tunteella, löytää sellainen vähän kovempi "nämä nyt vaan tehdään ja se on sun siedettävä" -asenne sen sijaan että olen pyörtyä pelkästä ajatuksesta että ou mai gaad mitä jos se nyt ahdistuu ja alkaa murista ja meidät hylätään :P Noita on treenattu siis vain palkkaamalla, enkä mä tarkoita että "sietäminen" tarkoittaisi jatkossakaan mitään koiran kurittamista, kyse on vaan omasta asenteesta. Siitä varmuudesta, minkä voisin siirtää koiraan, ja mistä olisi enemmän hyötyä kun pahimman pelkäämisestä.

No sitten oli meidän vuoro, pyörrytti, yrjötti ja kaikki muut kuoleman merkit. Hain "JEE MUN VUORO IHANAA PARASTA!!!" -koiran autolta yrittäen ajatella, miten hienoa on, että ollaan täällä, ja miten hienoa on se, että kaikkien näiden vuosien, paskojen treenien jne jälkeenkin edelleen hää ei meinaa nahoissaan kestää kun pääsee tekemään. Ja oikeasti oli kyllä ihan helvetin hienoa olla kokeessa koiran kanssa, kun tiesin, että se ei mun jännityksestä lamaannu - Sienen jälkeen se oli niin terapeuttista <3 Käveltiin pellolle, mutta pitikin vielä odottaa 8min, joten käskin sen maahan. Se oli ehkä ihan hyvä juttu, koira kerkesi rauhoittua siinä hyvin. Se olisi sen 8min myös voinut kiljua ja lietsoa itsensä vielä huonompaan tilaan - enkä mä oikein edes tiedä miksi se joskus pystyy rauhoittumaan ja joskus ei, mutta onneksi nyt kävi näin päin.

Ilmo meni ok, en edes yrittänyt viedä sitä hallinnassa vaan roikotin liinalla haluamallani paikalla ja tuomarin luona käskin "istu". Paalun se olisi saanut tarkistaa vähän huolellisemmin, mutta lähti muuten tosi kivasti ja ajoi ekan suoran seesteisemmin kuin treeneissä koskaan. Vauhtikin oli sellainen maltillinen, ei lainkaan epävarman oloinen, enemmänkin se vain oikeasti jotenkin keskittyi asiaan. Kolme tuntia vanha, ruoaton jälki tuulisella säällä kuivassa pellossa oli siis riittävän vaikea :) Eka kulma meni pitkäksi ja siinä se sitten repesi, tuli vauhtia niin että sain rystyset valkoisina pidättää liinasta. En tiennyt, kuinka kovaa saan pidättää, periaatteessa koiran ohjaaminen kun on kielletty, mutta enhän mä voinut antaa sen juostakaan, siinä nousisi nenä, jäisi esineet ja kulmat menisi vielä hirveämmiksi. Ihan jumalaton puuskittainen tuuli toi suuria haasteita ja välillä joutui vähän hakemaan jälkeä, yhdellä suoralla ainakin tuli sanomista seilaamisesta, mutta minusta se selvisi tosi kivasti. Ja sieltä ne vaan esineet nousi, rumasti mutta nousi kuitenkin. Esineelle tullessaan koira nappasi sekunniksi esineen suuhun, meni maahan ja kääntyi mua kohti, ja varsinkin tokalla vauhti oli niin suuri että esine lensi jonkun 20cm koirasta :D Ekan esineen jälkeen keskellä suoraa pysähtyi ja tarkisti jotain, kääntyi muistaakseni ihan itsensä ympäri muuten paikallaan pysyen, mutta jälkeen päin selvisi että siinä ei ollut harhaakaan, en tiedä mitä se sääti. Jänikset tms ei sitä kiinnosta lainkaan, joten en usko sellaisenkaan maanneen meidän jäljen päällä tms. Kumpaankaan harhaan se ei reagoinut yhtään mitenkään, kaksi ekaa ykkösluokkalaista jäivät molemmat tuloksetta harhalle lähtemisen takia. Siinä ne kulmat sitten tuli ja meni ja suorilla oli välillä tosi hienoa työskentelyä, ainakin yksi erinomainen ja yksi korkea erittäin hyvä, sitten oli yksi ehkä joku 30-40 askeleen suora jossa koira ei oikeastaan kerinnyt jäljestää lainkaan kulmien säädön takia, se puutteellinen. Metsäsaarekkeesta mentiin kuin ei mitään, ei tarkistanut ennen (pelkäsin, että olettaa siinä olevan kulman koska "eihän se voi mennä tonne"), ja jälkeen päin ei mitään ongelmia jatkaa, kuten toisella ykkösluokan koiralla oli ollut. Kerkesin mä siellä välillä hymyillä, ja ne esineiden erittäin vakuuttavat kolminkertaiset ilmaisut lähinnä nauratti. Se johtuu paineesta, joten onnistuin olemaan ärsyyntymättä, sehän olisi vain pahentanut asiaa. Kun me vikalle esineelle sitten tultiin, niin kyllä oli tippa linssissä, jumaliste me tehtiin se! Vähän se loppua kohti oli väsyneemmän (paineistuneemman) oloinen, palkattomuudesta ei ollut millänsäkään, ja olisi kyllä varmasti vielä jonkun matkaa jatkanutkin. Lopussa tehdään vielä tosiaan loppuilmoittautuminen, eli koira perusasentoon ja omaan taskuun kerätyt esineet luovutetaan tuomarille. Tässä koira oli menossa hyppäämään tuomaria ja jäljen tekijää päin, ja istu-käskyllä putosi jonnekin tosi kauas, niin toistin "eikun sivulle" ja sitten uudestaan "istu". Kiva, että ainakaan ei jännittänyt tuomaria. Sitten saatiin kävellä yleisön luokse, tuomari jättäytyi taakse kirjoittamaan arvostelua, siinä meni pieni hetki. Tässä vaiheessa (= ennen arvostelua) koiran kaikenlainen palkkaaminen on ehdottomasti kielletty, jos tuomari näkee että palkataan, hylky tulla tupsahtaa. Mä olin jättänyt eväät autoon asti, mutta olin kysynyt saako koiraa kehua, ja kyllä kuulemma sai vähän enemmän kuin esineiden "hillitysti". No minä sitten kehaisin ja mudihan se heitti volttia sen kummemmin yllyttämättä, yleisössä joku oli kuulemma sanonut, että ei noin riehakkaasti saa palkata. No hitto, jos se nyt vaan loikkii niin no can do? :D

Arvostelu on erittäin pitkä ja perusteellinen, kun lähtö, jokainen suora, kulma ja esine käydään erikseen läpi. Mutsin oli tarkoitus videoida se, mutta puhelin simahti kylmyyden takia. Mulla se meni pitkälti ohi, mutta saisi jäljestää osin nenä alempana, esitti toki myös erinomaista jäljestystä. Esineilmaisut puutteelliset, hyvin pontevasti hän ne löysi ja usealla tavalla osoitti mutta vähempikin riittäisi tässä lajissa. Puutteellinen ei tarkoita kuitenkaan automaattisesti nollaa, vaan saatiin esineistä yhteensä huikeat 8p (max 21p)! Samoin kulmista yksi oli aika nätti mutta muut enempi vähempi pyörimistä. Tulee liian vauhdilla ja huolettomasti ja sitten kun jälki katoaa, ei haistele maata, vaan nostaa pään ja alkaa juosta. Hyvin se kuitenkin aina saa jäljen uudelleen ylös ja on erittäin aktiivinen. Vielä kokonaisuutena "hyvä" 81p. Olin sanonut etukäteen, että rehellisesti en ylläty, vaikka se saisi tuloksen, toisaalta en ylläty myöskään jos ei saa. Noinkin hyvistä pisteistä mä kuitenkin yllätyin täysin. Tuomari ei säälipisteitä jakanut, joten tulos oli varmasti erittäinkin ansaittu! Ei riitä sanat kuvailemaan miten ihailen ton koiran asennetta, se on niin sinnikäs ja koulutusta kestävä, että vain 5kk treenillä vanha metsäjälkikoira saatiin taipumaan tällaiseen<3

Esineilmaisua pitää nyt miettiä, vaihtaisiko sen kuitenkin suuhun ottamiseksi. Muutenkin on ihan hirveästi treenattavaa, mutta nyt ei ole enää mikään kiire, joten mikäs meillä treenatessa :) Kyllä me kakkoseen ainakin mennään, ja uskon että koulari sieltä on ihan saavutettavissa. Koska hullua on kiva yllyttää, voisihan tuota ottaa sellainen pienen tavoitteen valioitua myös FH-jäljeltä (mahtaako olla montaa koiraa, jotka on ensin KVA metsäjäljeltä ja sitten pellolta? Toisin päin varmasti on.), mutta yhden koepäivän perusteella ne yli 90p tulokset ei todellakaan tule vain ottamalla, niin saattaa olla täysin tekemätön paikka. Toisaalta jos se olisi saanut esineistä edes jonkun "hyvä", olisi saatu 9p lisää ja yhteensä se 90p... kakkosluokka on toki paljon vaativampi itsessään, mutta laji on kyllä siitä kiva, että se sopii vanhallekin koiralle. Toivotaan paljon terveitä vuosia.

Tulokset:

2-luokka
Takkutukan Vinka "Vinka" 71p, FH2, rotumestari 2016
Kilvan Kis Páva "Pava" 49p
Takkutukan Teräsmies "Veikko" 11p

1-luokka
Takkutukan Uudet Kujeet "Luksi" 81p, FH1

Vaikka se puree silittäjiä ja sen kanssa junamatkustaminen ei ole kovin kivaa, mikään maailmassa ei poista sitä faktaa, että se on aivan huikea käyttökoira. FI TVA & KVA JK3 FH1 RTK3 BH AD agi3 "lupaan kokeilla sen kanssa eri lajeja ja harrastaa niitä mistä me molemmat tykätään, kisoista en tiedä mitään" -kokeilukappaleeni. Pöne. Se ensimmäinen, jonka kanssa on päästy pitemmälle kuin koskaan osasin edes kuvitella, lajeissa, joiden koko olemassaolosta en edes tiennyt pentua ottaessani. Harmi, niin harmi, että sen selkä on paskana, mä olisin ottanut siitä itselleni pennun kasvamaan suuriin saappaisiin.

Jotkut tekee mitä ne pystyy, toiset tekee mitä haluaa <3

Mudi (harrastus)koiraksi?

Tämä teksti on täysin subjektiivinen näkemykseni. Kaikki mudiharrastajat ei varmasti ole joka kohdasta samaa mieltä kanssani, mutta sen sijaan että alat avautua tässä tai vielä nolompaa, räävit mun tekstiä jossain muulla kanavalla, kirjoita vaikka itse oma rotuesittelysi niin saat sanoa ihan mitä itse rodustamme ajattelet :) Asiallinen kommentointi on toki aivan sallittua tähänkin mutta väittelemään en ole kiinnostunut.

Mudi ei ole lapsen koira, mudi ei ole sopivin ensimmäinen koira eikä mudi ole sopiva vain kotikoiraksi. Mikään näistä ei tarkoita, että joku lapsi tai nuori ei voisi menestyksekkäästi olla mudinomistaja (onhan meillä varsin hienoja esimerkkejäkin!). Kyse on enemmänkin siitä, että jos lähtökohtaisesti etsitään lapselle sopivaa koiraa, etsitään helppoa, ihmisille ja koirille sosiaalista, sopeutuvaista, asemaansa tyytyväistä eli ei lainkaan dominoivaa, ei-terävää koiraa. Samoin jos kotikoira tarkoittaa koiraa, joka on helppo ja kiva seuralainen ja tyytyväinen parilla puolen tunnin korttelikierroksella, keskivertomudi ei ole se koira. Aktiiviseen perheeseen, missä koira saa paljon sekä liikuntaa että henkistä aktiviteettia, mudi voi hyvin sopia. Samoin nuorelle, joka pystyy handlaamaan napakammankin koiran. Edes fiksuin mudi ei ymmärrä koesäännöistä mitään, eikä se tiedä harjoitteleeko se koeliikkeitä vai opetteleeko se viidettäsadatta temppuaan vailla mitään sen kummempaa tavoitetta. Keskivertomudi on kuitenkin koira, joka nauttii ja suorastaan tarvitsee henkistä ja fyysistä rasitusta, haasteita joita ratkoa. Jos ihminen ei järjestä sille sellaista, se keksii sitä itse, ja silloin kenelläkään ei ole enää kivaa. Sen takia mudi ei lähtökohtaisesti ole se helpoin ja vaatimattomin ensikoira, ja jos itse yhtään epäilee omaa jaksamistaan koiran aktivoinnin suhteen, varminta on katsella muita rotuja.

Mudit on usein teräviä (terävyys = taipumus reagoida aggressiivisesti kokemaansa uhkaan), puolustushaluisia ja usein myös riittävän toimintakykyisiä toteuttaakseen mielihalujaan. Totta kai löytyy myös enempi vähempi "lapasia" ja "löysempiä" yksilöitä, ja koiran muut ominaisuudet vaikuttavat sen käytökseen myös. Esim. hyvin sosiaalinen koirahan ei näe kanssaeläjissä uhkia yhtä paljon kuin jo valmiiksi varautuneempi, epäsosiaalisempi yksilö. Joka tapauksessa lähtökohtana kannattaa pitää sitä, että mudi on terävä ja puolustusviettinen koira ja ohjaajalla tulee olla suunnitelma kuinka näiden ominaisuuksien kanssa toimitaan, jotta pennusta kasvaa yhteiskuntakelpoinen ja mukava lemmikki.

Miiii?

Mudit on myös tyypillisesti varsin älykkäitä koiria ja esim. mitkään koirien aktivointilelut ei kauaa niitä viihdytä. Mudit on myös erittäin käteviä käyttämään tassujaan, meillä tämä näkyy juuri aktivointilelujen kanssa, ja esim. leikkiessä koira mielellään "sitoo" minun jalat etutassuillaan. Kokematon ihmine helposti ajattelee, että totta kai on hienoa kun koira on todella älykäs. Totuus on kuitenkin hieman toinen: vähän vähemmän päättelykykyisen koiran kanssa elämä on tosi paljon simppelimpää. Älykäs koira ketjuttaa asioita nopeasti, myös kaikkea sellaista, mitä itse et ikinä tullut ajatelleeksikaan. Älykkään koiran kanssa ihmisen tulisi pystyä olemaan aina askeleen verran koiraa edellä. Mikä on välillä äärimmäisen rankkaa ja vaatii todella paneutumista, silloinkin kun ei jaksaisi!

Mudit haukkuu ja käyttää ääntä. Oma koirani on rotuisekseen varsin hiljainen, mutta leikkiessään (jahdatessaan toista koiraa) se räksyttää kovaa ja korkealta. Eikä sitä saa vaikenemaan. Joko se huutaa ja juoksee tai sitten se on käskystä hiljaa mutta ei myöskään enää juokse. Agiradalla se oppi rääkymään vasta pari vuotta lajia treenattuaan. Noin muuten se ei hauku, mutta murinaa, hurinaa, nurinaa, narinaa, kiljahtelua, kitinää, ulvomista ja kaikkea muuta säveltä löytyy koko skaalan mitalta. Ainahan sanotaan, että haukkuherkät rodutkin voi opettaa hiljaisiksi ja vähätellään asiaa. Minä uskon, että koiralle voi opettaa "hiljaa"-käskyn ja siten hallita sen äänenkäyttöä, mutta hiljaista siitä ei silti tule. Se herkkyys käyttää ääntä säilyy siellä aina, ja meilläkin tapahtuu paljon sellaista, että koira haukahtaa kerran ja on sitten heti itse sen näköinen, että ups sori, se vaan pääsi, tiedän ettei saa. Lisäksi mielestäni on äärimmäisen ristiriitaista, että mudeja on aatamin ajoista käytetty hälyttävinä vahtikoirina ja toivottu niiden raportoivan kaikesta oudosta, ja nyt niiden pitäisi yhtäkkiä oppia olemaan täysin hiljaisia ja reagoimattomia. Jos inhoat koiran yksittäisiäkin haukahduksia, mudi ei ole rotusi.

Pallo tänne ny!

Mudilla on usein varsin iso ego ja oma tahto. Keskivertomudi ei myöskään ole mikään nöyrä koira, joka sokeasti palvoo sinua vain siksi, että olet sen ostanut. Oikein kohdeltuna mudi useimmiten kuitenkin haluaa pitää välit kunnossa, mutta se ei ole alaisesi, se on kumppanisi. Se ei siis hyppää kaivoon vain koska käsketään, mutta jos menet edellä, se tulee kanssasi mihin vaan, eikä väisty rinnaltasi missään tilanteessa. Suhteeseen täytyy panostaa pennusta pitäen ja saada koira ymmärtämään, että sen kannattaa haluta samaa kuin sinäkin haluat. Rajojen asettaminen ei tarkoita väkivaltaa, mutta määrätietoisen koiran kanssa ihmisen on osattava olla vielä määrätietoisempi ja sinnikkäämpi. Mudin pennut on hirveän söpöjä ja usein varsin "pikkuvanhoja", ja männävuosina oli enemmänkin ongelmia siinä, että pennun annetaan tehdä mitä vaan ja sitten siitä kasvaa aivan hirveä, hallitsematon puolivuotias. Mudi kyllä terrorisoi paitsi perhettään, helposti myös koko korttelia tai paria, jos sen vain annetaan. Toisaalta kaiken sen egon alla keskivertomudi on kuitenkin jopa hämmentävän ohjaajapehmeä koira, edellyttäen toki että suhde on kunnossa ja ohjaajan sanomisilla on koiralle jokin merkitys.

Suosittelen kypärää. Ohjaajalle. t: mudi

Luoksepäästävyys- ja käsiteltävyys (avoimuus, itsevarmuus) on mielestäni viime vuosina parantunut, tai sitten en vain ole enää kuullut enkä nähnyt niitä epävarmoja tai arkoja koiria. Paitsi omani. Vaihtelua on runsaasti ja on oikeasti avoimia ja sosiaalisia koiria, sitten on niitä, joille vieraiden ihmisten kosketus on herttaisen yhdentekevää, ja sitten niitä, jotka syystä tai toisesta mieluiten väistää tai puree. Mielestäni tässä rodussa pennun huolellinen sosiaalistaminen ja käsittelytilanteiden harjoittelu on tärkeää ja mahdollinen seuraava mudini tullaan joka tapauksessa pennusta pitäen opettamaan siruntarkastuksiin ym., vaikka se pentuna vaikuttaisikin tosi sosiaaliselta. Mielestäni mudin ei tarvitse tykätä vieraista, ja käsittelytilanteiden ei kannata olla mitään ns. makkararinkejä missä yritetään saada koira ottamaan nameja vierailta ja siten "tottumaan" heihin. Jos koira on yhtään epäluuloinen, tällaiset vain pahentavat asiaa. Koiran kannalta on loogisempaa, että se suorittaa ohjaajan pyynnöstä jotain hyvin osaamaansa tehtävää (seisoo paikoillaan, koskettaa kuonollaan ohjaajan kättä tms), jonka aikana vieras tarkistaa sirun, ja sitten ohjaaja itse kehuu ja palkkaa koiran.

Mudit on hyvin ketteriä koiria. Ne kiipeää, hyppää, ryömii, tasapainoilee ja ahtautuu liki minne vain. Lisäksi ne myös nauttivat haasteista ja fyysisestä rasituksesta, joten kysyttäessä "miksi ihmeessä sun piti kiivetä sinne katolle" mudin mielestä "koska mä voin" on riittävä vastaus.

Ja koska nyt vaan oon paras!

Agilityyn luovutusikäisistä mudin pennuista voi harvoin luvata mitään varmaa (medi/maxi), koira kasvaa sen kokoiseksi kun kasvaa. Suomessa pienin narttu on tiettävästi 37cm ja suurin uros 55cm. Pk-puolella pidän mudia kokoonsa nähden hyvin suorituskykyisenä, ketteränä ja riittävän voimakkaana koirana, eikö metrisen esteen pitäisi olla ongelma. Omalleni ei koskaan ollut, vaikka sille ei edes opetettu hyppytekniikkaa sen kummemmin kuin korottamalla estettä aina 10cm kerrallaan. Hyvä tuli. Viime vuosina on kuitenkin tullut ilmi useampi koira, joilla on ongelmia metrisellä, jopa niin paljon, että ohjaajat ovat vaihtaneet lajia. Hyppyyn vaikuttaa ohjaajan opetuksen tason lisäksi kuitenkin ilman muuta myös esim. koiran rakenne ja sen itseluottamus.

Tottelevaisuuslajeista sanottakoon sen verran, että keskivertomudilla on hyvin vahva "pilke silmäkulmassa". Mudia ei voi sanoa kovin luotettavaksi työmyyräksi, se ei missään tapauksessa ole sellainen kiltti "yrittää aina parhaansa ja tekee juuri sen mitä on opetettu" -koira. Mudi on tuhma koira. Mudi ei mielestäni treenatessa kestä toistoja kovinkaan paljon. Kyse ei ole siitä, että koiraa lakkaisi kiinnostamasta tai se lässähtäisi tai kuumuisi liikaa, se vaan alkaa mielellään tarjoilla kaikkia omia uusia sovelluksia jos junnaat sen mielestä liikaa samaa. Kokeissa suurin vaikeus voi olla siinä, että kokenut, paljon kisannut koira pysyy sopivassa vireessä ja tekee mitä sanotaan, ei sitä mitä se itse sattuu haluamaan :-) Nuoren mudin kanssa ei kannata kiirehtiä kokeisiin, teknisen puolen lisäksi tunnetilapuoli on ehdottomasti oltava "valmis" ja esim. palkattomuutta ja kokeenomaista treeniä on tehtävä riittävästi. Älykkäänä eläimenä mudi oppii kerrasta, että koetilanteessa ohjaaja ei sitten puutukaan sen tekemisiin ja kehässä voi tehdä mitä sattuu mieleen tulemaan. Töppösen tähtihetkinä mainittakoon toko sm 2012 evl:n seuraaminen. Koiralle oli joskus aiemmin opetettu takaa päin mun jalkojen väliin tuleminen, mutta ei sitä tokotreeneissä ikinä ole tehty. SM-kehässä koira sitten keksi sen itse ja siinä hörähti yleisö sekä tuomari. Treeneissä se ei tietenkään koskaan toistanut moista temppua, mutta seuraavassa tokokokeessa kyllä. Onneksi olin varautunut ja heti tuntiessani mudin pään puikkaavan jalkojen väliin, liiskasin jalat yhteen niin, että mudi parka pullahti ulos altani! Siihen vielä napakka "SEURAA!" niin mudi palasi paikoilleen, eikä sen koommin onneksi kokeillut samaa temppua. Kaikkea muuta sen uralle kyllä mahtuu, ja mikään ei ole niin jännää kuin olla kehässä mudin kanssa ja nähdä kun sen silmiin syttyy se "haa mä keksin, mitäs tästä sanoisitte!" -ilme... :D Nykyisellä osaamisellani tekisin mudin kanssa tosi paljon enemmän liikkeiden osia ja kuuntelutreenejä, jossa kaikki liikkeet on sekaisin, ja koiran pitää oikeasti kuunnella mitä sanotaan, ei vain tehdä sitä mitä se tietää seuraavaksi olevan vuorossa. Kokonaisuuksien treenaaminen saa nimenomaan pahiten esiin niitä "eiks tää olis parempi tälleen" -ideoita, joita saa sitten työllä ja tuskalla sammuttaa.

Harvinainen hetki, mudi myöntää itsekin ups eksyneensä väärälle puolelle :D

Mudi tulee, ota koppi!

Aina saa kärsiä ja hävetä.

Terveyden suhteen kannattaa kysellä kasvattajalta sekä vanhemmista että laajemmin niiden suvusta. Muistakin, kuin koiranetissä näkyvistä tuloksista. Mudia voinee edelleen pitää kohtuullisen perusterveenä rotuna, mutta sairaita yksilöitä sinnekin mahtuu sekaan. Ihmisillä on myös hyvin erilaisia näkemyksiä siitä, millaisia koiria on sopivaa käyttää jalostukseen, joten kysele, kysele ja vielä kerran kysele. Älä usko kaikkea mitä sanotaan, vaan kysy toinen mielipide tai tutkittavissa olevista sairauksista vaadi mustaa valkoisella. (Jotain muuta kuin pelkkiä näyttelyitä) harrastavat mudi-ihmiset on pääosin tosi avoimia ja rehellisiä ja esittelevät mielellään koiriaan, vikoineen päivineen, joten suosittelen ehdottomasti käymään tutustumassa useampaan eri mudiyksilöön. Samalla voi kätevästi tentata ihmisiä, pitkän linjan harrastajilla on hirveästi tietoa eri koirista.

Mudi on edelleen hyvin heterogeeninen rotu. Se tarkoittaa sitä, että samassakin pentueessa voi olla sekä ulkoisilta ominaisuuksiltaan, että luonteeltaan keskenään hyvin erilaisia koiria. Pennut voivat myös olla hyvin erilaisia kuin mitä vanhempiensa perusteella voisi olettaa. Pikkupennusta voi myös olla varsin vaikeaa ennustaa millainen siitä tulee aikuisena, pennut kehittyvät vähän eri tahtia ja lopulliseen käytökseen vaikuttaa toki hirveän paljon ympäristökin. Minun mudini on varmasti yksi aikansa "vaikeimmista" yksilöistä: se on terävä, pehmeä ja epäsosiaalinen. Olen esitellyt sitä vuosien varrella aika monelle kiinnostuneelle, ja olen aina sanonut, että tämä on sieltä vaikeammasta päästä, yleensä ne on vähän kivempia ja helpompia. Minusta ei ole kenenkään etu yrittää myydä mudeja sellaisille ihmisille, jotka eivät ehkä pärjää niiden kanssa, siis kaunistella koirien ominaisuuksia ja vähätellä mahdollisia ongelmia. Siksi mieluummin kerron ainakin ensin niistä vaikeista puolista ja sitten vasta hyvistä. Ei nämä mitään ilmestyskirjan petoja hei ole, mutta on kaikille parasta, että ostaja tietää mihin varautua ja mitä voi "pahimmillaan" olla käsissä.

Mudi on kaikin tavoin sellainen pieni suuri koira. Koko maailman omistaminen, jonossa pokkana etuilu, suuruudenhulluus ja sellainen "minä minä minä" -asenne kuvaa mudia. Jos haluaa vaatimattoman, helpon ja huomaamattoman koiran, joka katoaa sisustukseen eikä kuulu eikä näy, se ei ole mudi. Elämä mudin kanssa on usein aikamoista tunteiden vuoristorataa, koska "on" ja "off" -asennot on niin suuret ääripäät keskenään ja koira kiihtyy toimintaan hyvin nopeasti. "Miten voi olla noin pienessä koirassa noin paljon", sanoi kaverini katsoessaan töppösen toimintaa treeneissä. Se oli hyvin sanottu. Mudi on koira, jonka on saatava riittävästi näkyä ja kuulua, kaikenlainen tukahduttaminen tuhoaa sen mitä se omimmillaan on. Minulle on tulossa toinen mudi nimenomaan palveluskoiraksi siksi, että siinä on niin näppärä henkisesti ja fyysisesti pieni suuri koira yhdessä paketissa. Tulen hulluksi mudin itseriittoisuuden ja suuren persoonan kanssa, mutta toisaalta on hyvin vaikeaa kuvitella miten valjulta elämä mahtaisi ilman mudia tuntua...! :D

Vttu mää sut tapan!!

Mudiyhdistyksen leiri

Olen ollut useamman vuoden täysin telakalla harrastavien mudien piireistä, oikeastaan siitä saakka, kun töppönen valioitui jäljeltä ja "eläköityi" (2014). SUMUn leirillä en ole ollut koskaan lukuun ottamatta sitä mudi- ja holskuleiriä jonka itse järjestin Kiteellä, vuosi taisi olla 2012. Tänä vuonna oli tarjolla yhdistetty haku- ja peltojälkileiri, ja kun sattui vielä, että sain Sienen hoitoon, mehän lähdettiin pönen kanssa kahdestaan jäljestämään. Matkaa oli pienet 300km mutta edes vanha autoni ei lahonnut matkalle, vaan vei meidät kiltisti sinne ja takaisin :)

Siellä niitä on, mudeja pellossa!

Jälkikouluttajan auto sen sijaan oli hajonnut eikä hän päässyt paikalle, joten yksi leiriläinen sitten joutui vaihtamaan koulutettavasta itse kouluttajaksi. Mudeja oli hänen koiriensa lisäksi lauantaina 6, sunnuntaina 5. Perjantaina osa kävi jo vähän aloittelemassa jälkihommia. Me ei, saavuttiin 19 jälkeen ja satoi kuin saavista kaatamalla, joten ekan illan saavutus oli roudata kamat ja koira sisälle.

Pullervo oli kotia vailla

Lauantaina oli tosi hieno, jopa hieman liian kuuma, sää. Aloitettiin tekemällä sellainen "mitä tekisit itse nyt" -jälki lyhyehkönä versiona. Tein pönelle 300 askelta niin, että jälki oli U:n muotoinen, pitkät sivut 125 ja lyhyt 50 askelta. Esine lyhyen sivun keskellä ja lopussa, esineiden jälkeen seuraavissa askeleissa purkit. Ruokaa enemmän kuin olisin itse laittanut (käskettiin laittaa paljon, kerta vauhti on ongelma), sekä suoralla että molemmat kulmat namitettu, myös paalulla ruokaa. Jälki taisi vanhentua reilun tunnin. Pöne ajoi ihan suht tyypilliseen tapaansa, paikoin olisi voinut olla hieman intensiivisempi ja keskittyä vielä enemmän (nosti pari kertaa päätä mikä siis on virhe), esineet ihan ok. Alkuun se veti kuin hullu, mutta kouluttajan ohjeilla annoin sille vaan löysää silti ja koira vastasi siihen toivotusti, kiihdytti vain vähän minkä jälkeen vauhti tasaantui. Jotkut kuulemma lähtee sitten oikeasti juoksemaan, jolloin on iso ongelma, mutta koska pöne lakkaa rynnimästä hyvin pian kun sen ei tartte enää vetää vastaan, sen saa kyllä löysille liinoille. Mun pitää nyt treeneissä pitkillä suorilla harjoitella tuota löysäämistä. Alkuun siellä kannattaa olla paljon ruokaa jarruttamassa koiraa, mutta kun tulee lisää rutiinia, sitä pitää toki vähentää. Tällaisella suorituksella se olisi kuulemma vielä saanut kokeesta sen 70p.

Paalulle roikotus

"Jälki!"

Peltojäljellä ohjaajan tulee näyttää että hyväksyy koiran ilmaiseman esineen, eli nostaa se ilmaan

Yleisöä

Jälkiesineitä

Toinen jälki oli vieraan tekemä arviolta reilu 400 askelta. Tavoitteena oli "flow" suorilla. Kaksi lyhyttä suoraa ja kaksi pitkää suoraa, kolme kulmaa, kolme esinettä jälleen samalla tavalla että palkat on valmiiksi esineen jälkeen (=palkan suunta, suoristanut koiraa kovasti), ruokaa myös suht paljon. Vanheni taas reilun tunnin. Pöne ajoi aika täydellisen harmonisen jäljen, tälläisella suorituksella olisi tullut yli 90p. No, ei tartte kun häivyttää ne ruuat enää :P ... no ei mutta oikeasti se oli hieno, keskittyi tosi paljon paremmin kuin aamun jäljellä, osoittaa suurta halua jäljestää, on intensiivinen ja voimakas (toki mudi on aina sen +-15kg, eli voimakas mudi ei näytä samalta kuin voimakas 40kg sakemanni, tätä ei kuulemma kaikki tuomarit sitten ymmärrä) ja se myös nimenomaan aktiivisesti jäljestää, ei vain etsi ruokaa. Huippu pöne! Siinä sitten harmiteltiin taas porukalla sitä selkää, pönellä oli käyttöominaisuuksineen jalostukseen annettavaa, mutta minkäs teet. Hää itse heti perjantaina näki ekan mudin ja tiesi olevansa kaltaistensa joukossa, ja joka jäljen päätteeksi söi kissanruuat mutta leikkiä ei voinut, koska oli kiire naisiin. Hää vaan niin kovasti olisi tahtonut isäksi justnytheti!

Lauantai-illan valoilmiö

Iltapöne

Masentavaa

Sunnuntaina satoi, ei niin kovaa kun perjantaina, mutta ihan riittävästi silti. Päivää kohti mennessä se onneksi lakkasi. Tehtiin vain yksi kierros. Pönen eilisestä ei jäänyt mitään parannettavaa, joten otettiin sille teemaksi harhat. Jälki oli taas vieraan tekemä ja varmaan suht saman pituinen, sen 300-400 askelta. Jälki oli "portaan" muotoinen, lopussa pitkä suora mihin tuli 4 harhaa, sitten vielä kulma ja loppusuora ennen vikaa esinettä. Joka toisen harhan jälkeen oli esine ja joka toisen jälkeen ruokaa, eli esineitä yhteensä 3, kulmia 5. Jälki vanheni 3h ja harhat oli tunnin ikäisiä, kun lähdettiin ajamaan. Ruokaa oli taas jonkun verran, harhojen kohdat kuitenkin täysin tyhjät, ei ole mitään mieltä houkutella koiraa ruualla niiden ohi, eihän se silloin edes huomaa niitä, eikä opi mitään.

Koira oli selvästi jo väsynyt eikä enää parhaassa terässä, mikä näkyi lähinnä keskittymisessä, eikä se tunteen palo ollut muutenkaan ihan sellaista kuin eilen vielä oli ollut. Ilmaisut oli hyvät, mutta kaksi keskellä ollutta kulmaa meni vähän pitkäksi vaikka niissä oli ruokaakin. Kolmeen ekaan harhaan ei reagoinut yhtään mitenkään. Sitten oli esine, ja siitä lähdettäessä joku vanha traktorin ura tms ja aikamoinen ruohotuppo siinä minne jälki meni. Koira joutui etsimään seuraavaa askelta, ja sitä etsiessään se rekisteröi harhan, joka sattui olemaan juuri siinä samassa "risteyksessä". Yritti sinnekin, mutta en antanut yhtään liinaa, niin en tiedä kuinka pitkälle olisi mennyt. Musta se näytti enemmän siltä, että tempoo joka suuntaan etsiessään sitä seuraavaa askelta eikä olisi mennyt harhaa kovin pitkälle, mutta harmi kun en älynnyt katsoa mitä tapahtuu. Toisaalta oli puhetta, että paras keino kouluttaa harhat on juurikin mitään sanomatta vaan olla päästämättä koiraa yhtään etenemään sinne.

Kouluttajan mielestä pöne kaipaa vain hieman lisää rutiinia ja sitten ei muuta kuin kokeeseen. Mudeilla pitäisi olla syksyllä FH-rotumestikset, niin kai se on sinne sitten mentävä kokeilemaan, olkoon ne miten kaukana tahansa. Täällä suunnalla on aika vähän noita kokeita meinaan tarjolla.

Hienoin pöne

Sitten vielä vähän teoriaa:

-treenatessa aina joku teema, esim. tyhjältä paalulta lähtö - 15 askelta - esine (tai pelkkä kasa ruokaa, jotta ilmaisun kanssa ei voi tulla virheitä), kulmat, esineet. Ei kouluteta montaa asiaa kerrallaan, ja jos esim. harjoitellaan kulmia ja mahdollisesti joudutaan puuttumaan koiran tekemisiin, ei tartte välttämättä laittaa yhtään ainoaa esinettä, jotta kulmilta tullut paine ei valu esineille ja huononna esineilmaisua. Tai jos treenaa esineitä, jälki voi olla pelkkä suora, jolloin ei voi tehdä virheitä kulmissa

-toimiva tapa nenän alhaalla pitämiseen on ollut tehdä kaksi suoraa jälkeä (vierekkäin, koira käy välillä autossa siis), joista toisella on tosi vähän tai ei ollenkaan ruokaa, ja toisella on tosi paljon ruokaa. Töppösellä näkyy kanssa hyvin se, että jos koiralla on ollut paljon ruokaa, se kantaa jokusen treenin. Kokeeseen mennessä on siis tiedettävä millaisella "rytmillä" oman koiran kanssa kannattaa treenata, esim. ennen koetta voi olla viimeisenä pari hyvin paljon ruokaa sisältänyttä jälkeä -> koira ajaa syvällä nenällä kokeessakin koska uskoo että täälläkin alkaa juuri ruokasuora.

-alussa voi hyvin tehdä kaksi suoraa jälkeä (30-100 askelta) peräkkäin. Merkkaa ekan lopun kukkakepillä ja laittaa siihen parikymmentä askelta tyhjää, sitten uusi paalu ja toinen jälki alkaa siitä. Tällöin koira saa välillä pitää tauon, leikkiä lelulla tms, ja heti perään toinen treeni -> oppiminen tehostuu verrattuna siihen että tekee vain yhden. Eikä ole niin vaivalloista kuin viedä koira välillä autoon ja ajaa toinen jälki eri kohdassa.

-pellolta ei koskaan saa lähteä paineessa tai pahalla mielellä! Jäljelle kannattaa aina loppuun laittaa helppo suora, jossa voi olla paljon ruokaa, jotta koira kerkiää palautua jo siinä, jos ollut vaikeaa matkalla. Lisäksi loppupalkkaa pitää miettiä: koiralla ei saisi olla liian kiire loppupalkalle (hutiloi matkalla, ei ilmaise esineitä kunnolla koska loppu arvokkaampi jne lieveilmiöt), mutta sillä pitää kuitenkin olla kantava motivaatio jotta se jaksaa ja haluaa taistella jäljen loppuun saakka. Lelun käyttö hyvä myös paineen kannalta, koira saa siis purkaa itsensä siihen. Seurailtava että tasapaino säilyy.

-peltojälki ei ole koiran luontainen tyyli jäljestää, se on tottelevaisuutta. Jos koira jäljestäisi luonnossa niin, se kuolisi nälkään, koska ei saisi saalista ikinä niin hitaalla tekniikalla kiinni. Tämän takia pelkkä jäljestäminen on koiralle kuormittavaa, ei-luontaista toimintaa, jossa sen täytyy toimia eri tavalla kuin se itse toimisi jos saisi vapaasti valita. Painetta siis tahtoo kertyä vaikka ohjaajan rooli olisi täysin neutraali, eikä koiraa mitenkään kuritettaisi. Toisaalta pieni paine luo sen näyttävyyden ja intensiivisyyden mitä lajissa arvostetaan.

-paalulla ensin vähän ennen ilmoittautuminen tuomarille, sitten mennään koira hallinnassa ("seuraa" tai "tässä" riittää) paalulle ja koiran tulee pelkällä sanallisella käskyllä lähteä paalulta jäljestämään. Ei käsimerkkejä eikä valjaista roikottamista. Kokeiltiin vikalla jäljellä eikä ollut ongelmaa, mutta vaihdetaan silti rutiini nyt oikeaksi.

 

***

(Jotain muuta kuin pelkkiä näyttelyitä) harrastavat mudi-ihmiset on sitten kivoja. Ei ole väliä mistä kennelistä koirasi on kotoisin, kyllä innostunut uusi harrastaja otetaan avoimesti mukaan porukkaan ja häntä jaksetaan neuvoa. On varmasti suuri merkitys, millaisia ihmisiä SUMUun alun perin sattui, joten suuri kiitos heille hyvän yhteishengen luomisesta ja ylläpitämisestä :) Porukka on ystävällistä, kannustavaa ja sopivan rentoa.

Lisäksi vielä toinen pointti: mä en jaksa enää yhtään sellaisia tavan pk-leirejä, missä ryypätään ja riehutaan yöt läpeensä niin, että kukaan muukaan ei saa nukuttua siinä mölyssä. Ei mua kiinnosta, jos joku haluaa muutaman ottaa, mutta itse en maksa 120e + aja 300km/suunta päästäkseni katsomaan toisten dokaamista ja sitä aamujen käynnistymisen vaikeutta. Mä haluan kouluttaa koiraa ja jutella ihmisten kanssa, ja koska olen perusluonteeltani varsin epäsosiaalinen introvertti ja tällaiset viikonloput on siksi rankkoja, tulen hulluksi jos en saa yöllä nukuttua! Mudiharrastajat on kiltein porukka mitä olen vuosiin missään leireillä nähnyt (jos ei lasketa kavereiden kanssa pidettyjä omia leirejä, silloin tietenkin samanhenkiset ihmiset lyöttäytyy yhteen eikä mitään dokaamisongelmaa todellakaan ole). Oikeastaan mudiharrastajat on sellaisia joiden kanssa haluan jatkossakin viettää aikaa, niin sehän on samalla yksi loistava syy päättää seuraavan pennun rotu ;) Parin vuoden kuluttua voisin tilata yhden tuollaisen Pullervon kaltaisen pikku pirulaisen!

 

Satelliittipää

Well well, luulin että kaulurin piti estää sua tekemästä tiettyjä asioita, mutta ainakaan pallon saaminen ei selvästi kuulu tälle listalle. Se vaan ajaa satelliitin reunat lattiaa vasten ja runnoo väkisin, niin periksihän se antaa sen verta, että pallon saa suuhun. Omaan kinttuun se varmaan tuntuu ikävältä, ainakaan ihmisen ihoa vasten tota törppöä ei saa painaa, niin ehkä se ei kauheasti ole haavaa nuoleskellut. Ehkä. Ihan hyvin reikä on mennyt parempaan päin, joten lähden varovasti siitä oletuksesta, että se oli "vain" pistohaava. Nyt on silti ollut mietinnässä poistetaanko patti ensi viikolla joka tapauksessa vai annetaanko sen olla, jos haava menee nätisti umpeen. Valintojen tekeminen on aina kurjaa kun tarjolla on vain niitä erilaisia huonoja vaihtoehtoja...

Noin muuten se voi hyvin, on päässyt mukaan treeneihinkin, joskin hirveää revittelyä olen yrittänyt välttää sikäli kun mun yrittämiset kauheasti sitä kiinnostaa. Yksi päivä tuossa esiteltiin mudia rotuna näistä kiinnostuneelle, ja sain kiitosta siitä, että kerroin kaikkea huonoa kanssa. Oli käynyt toisaalla aiemmin ja siellä niitä oli vain hehkutettu. Mä en oikein ymmärrä sellaista kritiikitöntä hehkuttamista, kenen etu se muka on? Minusta mudi ei ole rotu, joka sopii kaikille, ja joita siksi pitäisi mitenkään yrittää myydäkään. Mun koiraa on vuosien varrella käynyt aika moni rodusta kiinnotunut katsomassa, ja olen aina korostanut ensin sitä, että rotu on hyvin heterogeeninen ja niitä löytyy tosi erilaisia. Sitten olen kertonut millaisia ongelmia mulla on ollut ja mitä hyvää ja huonoa koen omassa koirassani olevan, ja kysyjä on saanut katsoa koiraa ensin lenkillä ja sitten usein myös treeneissä. Ja sitten olen vielä muistuttanut, että tämä yksilö on jopa mudiksi varsin hankala, ja se on myös mudiksi hiljainen. Ja että vaikka ne on tollasia perkeleitä niin kyllä mulle joskus vielä toinen tulee, tai ehkä juuri siksi kun ne on tollasia! Jos kaiken tämän jälkeen ihminen edelleen on rodusta kiinnostunut, mulla on hyvä mieli. Tai jos toteaa että ei ole, mulla on silti hyvä mieli. Kenenkään etu ei ole se, että ihminen ottaa itselleen koiran väärin perustein, että sille kaunistellaan asioita ja saadaan se ylipuhuttua asiaan jota se ei haluaisi, jos tietäisi totuuden. Jos ihminen ei halua mudia, elämä mudin kanssa on helposti toooodella raskasta.

Ennen kuin joku urpo taas pahastuu kasvattajan puolesta, kun Haukun Sen Tekelettä, niin pliis ei maksa vaivaa. :D Suosittelin kasvattajaamme tällekin kysyjälle, johon hän vastasi, että olikin jo ollut yhteydessä sinne. Pyysin sanomaan terveisiä, että on jutellut mun kanssa ja nähnyt mun koiran.

***

Rallyn käännöksetkin voi hyvin, meillä on nyt olemassa hienot molemmat oikeaan / molemmat vasempaan kummankin puolen seuruussa! Valkovuokko ja tulppaani puuttuu kyllä edelleen. Kuvasin videolle noita muita tässä joskus, mutta se oli ihan köpsä nauha, niin pitää otta uudelleen. Kaikkia varmaan kiinnostaa ihan kympillä.

Pentuja siellä ja täällä

Ota pentu. Koska sulle tulee kolmas koira. Miksi et ota. Onhan se varmaan ihan luonnollista, että kun avoimesti olen ollut tyytymätön kummankin koirani kanssa harrastus- tai erityisesti kisaamismahdollisuuksiin, ihmiset ehdottelee uuden pennun hankintaa. Harmi, että mulla ei edelleenkään ole yhtään pentukuumetta, eikä seuraavaa ole näillä näkymin useaan vuoteen tulossa. Tälle vuodelle on suunnitteilla useampi ihan kiinnostava mudipentue (on ollut useita vuosia, jolloin minua kiinnostavia yhdistelmiä ei ole ollut), ja holskujenkin osalta on väläytelty tuontikoiria ja muita kiinnostavia mahdollisuuksia, mihin periaatteessa voisin tarttua. Mutta en nyt kuitenkaan ole tarttumassa, ja ohi menee kaikki tämänkin vuoden mahdollisuudet. Tuleehan noita aina uusia :) Havahduin sitten kuitenkin huvikseni miettimään, mitä mä sen seuraavan kanssa haluaisin edes harrastaa.

Ehkä mua eniten kiinnostaa tällä hetkellä haku. Jälkikään ei ole poissuljettu, mutta meillä on niin kiva hakuryhmä ja viihdyn nykyään kimppatreeneissä, niin epäilen tulisiko yksinään kauheasti jäljestettyä. Tietysti jos olisi sellainen nopeasti autossa latautuva, kestävä kisakoira, voisin nähdä itseni innostuvan EK:stakin ihan oikeasti.

Toko on out, en usko, että kisaan siinä enää koskaan millään koiralla, ja se seuraava tulee opettelemaan ensisijaisesti tottikseen hyvän tunnetilan ja jättää ne tekniset nillitykset vähemmälle. Toivon koiraa, jonka kanssa kyllä voi hieroa ja hinkata, mutta lähtökohta tulee silti nyt ekaa kertaa olemaan mielentila ennen tekniikkaa.

Vähän yllättäen mua kiinnostaa kovasti myös rally-toko, ja esim. seuraamisen tämä tuleva koira opettelee pennusta pitäen sekä vasemmalla että oikealla. Tasapuolisemman kuormituksen lisäksi siitä on paljon hyötyä, että kumpikaan puoli ei ole selvästi vahvempi. Rallyssa on tosi paljon "teknistä nillitystä" erilaisine käännöksineen ja minusta niitä on hauskaa opettaa. Hauskaa on myös se, että temput ei kuitenkaan ole yhtä teknisiä kuin moni juttu esim. tokossa, ja väljyys, hitaus tms ei niin haittaa.

Agility menee aika lailla tonne toko-osastolle, pidän sitä nykyisellään aika koiranrikkomislajina ja se on aivan liian totista huippu-urheilua ollakseen enää mun juttu.

Jos mulla olisi ehjä koira, joka tykkäisi juosta ja vetää, voisin myös nähdä itseni innostuvan jostain canicrossista tms vetolajista. Suksia en ehkä kuitenkaan ottaisi alleni mutta pyörän selkään voisin vielä hypätä kaahailemaan! :D

Hakukoirana saa nyt toistaiseksi kuitenkin vielä toimia Sieni. Kävi kuten ihmiset mulle povasi, nälkä kasvoi syödessä ja minusta olisi huisin kiehtovaa treenata kolmosluokkaan, tai jopa SM-kisoihin. Sienen osalta en tiedä, miltä tuleva kausi näyttää, onko se enemmän sellaista kivakivaa ykkö-kakkosluokan rataa vai kokeilenko enemmän tosissani millaisia haasteita se kestää ja miten pitkälle saan sen maastoissa vietyä. Tottikseenhan meidän pk-ura kaatuu joka tapauksessa. Luultavasti käydään yksi avoimen luokan koe, jos tottis kusee, se oli ikuisesti siinä. Jos tottis sujuu edes jotenkin, se oli silti mahdollisesti siinä.

Rallykoirana ajattelin vielä vähän aikaa sitten mudia, vaikka sen kanssa kokeissa ongelmia riittääkin. Se osaa oikealla seuruun ja se osaa aika paljon kieppejä ja käännöksiä, ja niiden yhdisteleminen olisi sille just loistavaa aivojumppaa. Nyt olen kuitenkin yhä enenevissä määrin ruvennut ajattelemaan, että oppiihan se Sienikin samat temput, kun alkaa opettaa. Sienen temperamentilla ne myös kokeessa onnistuu paljon paremmin, ja sen kanssa on niin terapeuttista kisata, kun se odottaa nätisti omaa vuoroa ja kehässä se ei taatusti ainakaan kiehu ja kilju. Rallyssa Sieni viime kokeessakin oli kuulemma kerännyt kehuja kehän laidalla, suoritusta ihailtiin ja kehuttiin koiraa kauniiksi. :D Siellä sen kanssa ei tarvitse kokea sellaista riittämättömyyden tunnetta, eikä mikään puuttuva vietikkyys varmasti estäisi sitä esim. valioitumasta. No, mikäpä estäisi mua harrastamasta ja kisaamasta molempien kanssa.. mudin kanssa elossa ja harrastamisessa mulla vaan on tällainen viha-rakkaussuhde, ja nyt kun masentaa se vireongelma niin en halua treenata lainkaan.

Erottelua

Viime viikolla olimme Eijalla treenailemassa, lisäksi Sieni ja Oksi pääsivät leikkimään aidatulle pihalle. Kadun varteen jätetystä autostani kuuluvasta ulvonnasta päätellen myös mudi olisi halunnut mukaan bileisiin. Tyypillistä mudia, haluaa palavasti jotakin vaikkei edes tiedä mistä on kyse. Mudihan ei todellakaan tule toimeen vieraan uroksen kanssa, tai ainakaan katso kun se leikkii Sienen kanssa. Mutta ainahan sitä saa haluta ja kokea suurta vääryyttä tullessaan unohdetuksi. Muutama suttuisen sään kuva:

Sieni teki eteen-sivulle-erottelua, tunnaria, kaukoja ja ruutua. Treenitila oli meille todella uusi kokemus, lisäksi häkissä oleva Oksi varsinkin alkuun oli hämillään vieraista ja järjesti häiriötä. Muuten osasin mitoittaa treenit hyvin eli aloittaa helpommista jutuista, ja Sienikin onnistui kivasti ja oli ihan ok vireessä. Paitsi. Tunnari. Otin neljällä kapulalla, mun, Eijan ja kanelin hajuiset sekä yksi tyhjä. Koira ei haistellut lainkaan ja nosteli mitä sattuu ihan kuin ei tietäisi yhtään mitä ollaan tekemässä, ja keskeytyksen (häkkiin laitoin) otti selvästi tosi raskaasti. Neljännen kerran jälkeen otin vaan kaksi kapulaa, hajuton ja oma, että sain sen kerran palkattua ja annoin olla. Tunnari on ylipäänsä nyt vähän huonossa jamassa, joskus koira ei selvästi vain haistele, enkä osaa sanoa, onko kyse enemmän paineesta, tylsistymisestä vai mistä. Siitä oma postaus joskus.

Töppösen suhteen koin suurimmat elämykset. Se sai näyttää rally-tokon alokasluokan kyltit ja toimia Oksille häiriökoirana tehden jotain vaan. Varsinainen aihe oli hajuerottelu, Eijalla on hieno purkkirata kuudelle purkille. Halusin ylipäänsä jonkun asiasta ymmärtävän katsomaan tätä meidän sähellystä. Meidän hajuerottelu on toiminut niillä yhden päivän kursseilla aina hienosti ja koiraa on ylistetty, mutta kotona koko homma leviää alta aikayksikön ihan helvetinmoiseksi säheltämiseksi enkä koe lainkaan edistyväni. Homma saattaa hetken näyttää toimivan max kahdella häiriöhajulla ja sitten koira alkaa paiskoa purkkeja ja ilmaista ihan mitä sattuu. Oikeastaan en haluaisi sille mitään maahanmenoa lainkaan, sen pitäisi pysähtyä ja pitää kuonoa valitsemansa purkin päällä ilmaisuna. Se toimii aina hetken, kunnes vire lähtee nousuun, ja sitten paiskominen ja maahan menot alkaa.

Ei olla tehty tätä pitkään aikaan, mutta muistuttelin nyt parina iltana kanelin hajuisella purkilla + yhdellä tyhjällä mikä oli jutun juoni. Otin mukaan kanelini ja treeneissä aloitettiin sillä. Taisi olla ensin yksi tyhjä ja sitten heti lisättiin toinen tyhjä, ja sen jälkeen nopeasti koko rata täyteen. Koira teki hyvää erottelua, palkkasin sen kyllä heti sen tultua oikealle purkille. Eihän se silloin kerkiä tehdä virheitä, mutta haluaisin, että se ehtisi kuitenkin valita itse, enkä naksauta vaan kun se vasta tarkastaa ja tee siten työtä sen puolesta.

Tauon jälkeen lisättiin häiriöhajuja, oli ainakin basilikaa, jotain kirveliä tai muuta yrttiä, lihapullaa ja olisko pari purkkia jääneet tyhjiksi. Koira erotteli edelleen varsin hyvin, muistaakseni jokunen virhekin saatiin tässä. Ja nyt tärkeä oppi: virheen sattuessa palkkion mahdollisuus poistuu, eli oikea purkki poistetaan välittömästi rivistä. Olen pitänyt sitä poissa pitkään, siis helposti jonkun viisitoista sekuntia, puoli minuuttiakin. Siinä ajassa mudilla sitten alkaa keittää, se säätää sen ziljoona juttua, olen saattanut kieltää sitä ja odottanut että se rauhoittuisi ennen kuin laittaisin purkin takaisin. Olen pitänyt oikeaa purkkia aivan liian pitkään poissa! Riittää, että koira selvästi sekunniksi luopuu valitsemastaan väärästä ja esim. vilkaisee ylös jos oli kumartunut purkin päälle. Tällöin oikea purkki laitetaan heti takaisin, ettei koira kerkiä tehdä välissä mitään muuta ja ketjuta niitä toimintoja väliin. Toimi hyvin ja koira pystyi virheen jälkeen jatkamaan, mitä ei kotona juuri ole tapahtunut. Palkkasin sen ensin purkin päältä, sitten heitin yhden namin koiran taakse että sain sen kauemmas, ja käskin sinne odottelemaan makuulle siksi aikaa, että purkkeja sai rauhassa siirtää joka toiston jälkeen. Rytmi tuntui hyvältä ja hallinta piti mudin kivasti kasassa ja keskittymisen hienosti asiassa.

Oksin ilmaisuja

Tässä välissä tehtiin muistaakseni erikseen pelkällä yhdellä purkilla ilmaisua. Logiikka oli taas niin yksinkertainen, että enpäs ollut tajunnut itse. Ilmaisu on kuonon laittaminen purkkiin/sen päälle ja pitäminen siinä pari kolme sekuntia. Maahan meno on siis virhe. Mitä tehdään, kun koira tekee virheen? Kieltäminen on vaan lietsonut sen sinne sfääreihinsä ja kieltäminen nyt muutenkaan harvoin kertoo koiralle oikein mitään, varsinkaan kun kuonojutulle ei ole mitään käskyä millä sitä voisi ohjailla. Miten olisi negatiivinen rangaistus, palkkion mahdollisuuden poistaminen? Otetaan se purkki mitään sanomatta ja hermostumatta pois, odotetaan että koira nousee (tai pyydetään se nousemaan) ja heti purkki takaisin tarjolle uutta yritystä varten. Lisäksi alussa onnistumisprosentti on paljon suurempi, jos purkki on ohjaajalla kädessä, ja sitä lasketaan pikku hiljaa lähemmäs maata. Maassa oleva purkki provosoi ainakin tämän koiran menemään maahan, syystä että se ilmaisee jäljellä ja tarkkuusruudussa maahan menemällä. Ilmaisua olen jatkanut kotona, ja kädessä olevalla purkilla onnistumisprosentti on jo aika korkea ja siinä on vähän kestoakin.

Lähtöhajun antamiseen opetetaan erikseen vihje. Annetaan koiran haistaa kädessä olevaa purkkia, palkataan siitä pari kertaa, ja sitten ohjataan koira radalle, jossa alkuun ei tartte olla kuin yksi vastaavan hajuinen purkki. Palkataan ilmaisusta ja lisätään pikku hiljaa ensin tyhjiä ja sitten muita hajuja. Nyt kun meillä ei ole tätä, etsittävä haju on kerrottu koiralle palkkaamalla vaan sen päältä. Tämä annetun hajun yhdistäminen siihen mitä haetaan, on kuitenkin se mikä mua tässä kiehtoo, kun tavoitteena on nimenomaan antaa lähtöhajua, laittaa koira jonnekin ostarin pihalle "etsi jälki" -käskyllä ja se sitten nostaa ja ajaa sieltä sen oikean jäljen niiden ziljoonan harhan seasta. Siksi vain, että kiinnostaa koulutuksellisena haasteena, tästä ei ole tulossa mitään tositoimien id-koiraa sen koommin ihmisten kuin kadonneiden lemmikkienkään etsintään. Tätä lähtöhajun ottoa me ollaan nyt kotona tehty, käsky on "haju" ja kyllä se sinne purkkiin hengittää useita sekunteja naksua odotellessa, mutta epäilen tajuaako se silti että sillä hajulla on joku merkitys. No, kunhan saisi jonkun radan rakennettua (ei kiitos enää irrallisia juomalaseja paiskottavaksi! Koira oli luonnostaankin paljon korrektimpi Eijan radalla), niin saa sitä annetun ja etsittävän hajun yhteyttä selvennettyä.

Vikassa setissä tehtiin sitten sitä, mikä mua eniten kiinnostaa, eli id-hajuerottelua. Piti ihan miettiä kuka voi koskea mihinkin, ja asian määräsi se, että Eija oli aamulla ottanut purkit pesukoneesta ja koskenut niihin kaikkiin. Tällaisessa harjoituksessa ne nyt ihan varmasti haisee kaikki edelleen, joten sama haju ei voi olla etsittävä haju, koska kaikissa tyhjissäkin olisi se. Etsittävä haju oli siis minun ja häiriöhajuina oli muistaakseni tyhjiä (vai olikohan ne niitä basilika ym. purkkeja?). Koska minä en voinut koskea purkkeihin ettei vääriin olisi tullut kanssa mun hajua, Eija hoiti kaikki siirtelyt. Olisi kannattanut kirjoittaa aiemmin, koska nyt en enää muista miten tämä meni, mutta menipähän jotenkin. Kiitos Eija kivasta päivästä :)

MPKY:lta tuli taas pyttyä jos jonkinlaista vuoden 2014 saavutuksista.

Oksi teki jossain vaiheessa omalla vuorollaan värierottelua. Aihe oli mulle aivan vieras, mutta näytti niin hauskalta, että tänäänpä sitten aloitin itsekin. Löysin kaapista kaksi pakastepurkin kantta, haalea sininen ja kirkkaampi punainen. Koirat ymmärtääkseni näkee parhaiten sinistä ja keltaista väriä (lähde: liikkurikurssi, jossa merkkien värejä eri taustoja vasten pohdittiin), joten valitsin sinisen kuumaksi kohteeksi. Muistin myös syöttää koiran ennen treenejä, mudin kanssa ei vaan voi treenata kotona ennen iltaruokaa, koska se ei kestä nahoissaan, eikä tee mitään järkevää, kun sen mielesssä on vain ruokakuppi.

Ensimmäinen ongelma oli välineet. Eijalla oli niin hyvä systeemi, jakkara itselle ja pieni pöytä kansille, kuppi lattialla koiran palkoille ja namit oli taskussa. Sienen kanssa joku sellainen varmaan toimisi mullakin, mutta mudin sähellyksen asteen huomioon ottaen, juuei. Laitoin siis valitun sinisen kannen pienen väärinpäin olevan muovikorin päälle. Koira tarjoaa koria korokkeena ja rynnii suunnilleen syliin kun en ollut varautunut moiseen. Laitoin kannen vähän korkeammalle keittiöjakkaran päälle ja siirryin hieman kauemmas, koira tarjoaa edelleen koroketta. Laitoin jakkaran kyljelleen takaisin matalammaksi, sen päälle levyksi Sienen takajalkakorokkeen, sen päälle kankaan (mudikin on käyttänyt samaa koroketta) ja sen päälle kannen, mudi tarjoaa edelleen koroketta ja kaataa koko paskan. No sitten kokeillaan laittaa kansi lattialle. Mudi tarjoaa pari kuonokosketusta joista saa palkan, mutta sitten hermostuksissaan muuttaa kosketusalustaksi, eli koskee etutassulla. En palkannut, ja sitten se sekä seisoo alustalla että tökkää sitä kuonolla. Voi huoh, mitä sitten tehdään? Annoin sen tehdä niin, mutta heti kun lisäsin parin sarjan jälkeen väärän kannen, homma hajosi eikä koira miettinyt yhtään, kunhan steppaili missä sattuu. Sen pitäisi käyttää silmiä, ja haluaisin että se ilmaisee vain kuonolla. Keksin sitten kokeilla pitää kantta kädessä ja niin sain kivoja pontevia nenäkosketuksia. (Jos mudia ei olisi ruokittu ennalta, se olisi töninyt kantta niin, että se tuskin olisi pysynyt mun kädessä. :D Ei ole nappulaa talossa, joten nameina oli lenkkimakkaraa, huonommat eväät olisi olleet mieleeni draivin vähentämiseksi.)

Parin 100% sarjan jälkeen lisäsin tarjolle väärän värisen kannen. Virheestä poistin oikean kannen saatavilta ja palautin sen heti, kun koira luopui väärästä. Se kokeili myös pitkäkestoista nenäkosketusta, silloin poistin vääränkin. Aika nopeasti se ihan selvästi pääsi kärryille mikä on pelin henki, ja se oli hienon tuntuista se! Tuli vaan varmaan vähän liian pitkä setti kaikkinensa, koska loppua kohden se alkoi vinkua ja kytätä jäljellä olevia makkaroita ja tökki todennäköisemmin namikupin puolella olevaa kantta. Lopetin onnistumiseen, huomenna uusi setti. Tämä se on hauskaa. :D

Tänään päivällä tavattiin maailman suloisin, reippain, pätevin ja hassuin pieni tyttö Flinga. Sieni oli liian tuttavallinen ja pentu kiljui sen leikkiyrityksille. Sieni pahastui kun kiellettiin rynnimästä pentua nurin ja ignoorasi sen sitten täysin. Tyttöjen jutut löytyi vasta lopuksi Sienen lumipenkkasukellusten yhteydessä, mitä isot edellä, sitä pienet perässä! Töppösen meinasin jättää pois matkasta, mutta se niin harvoin pääsee tällaisiin, niin ajattelin kokeilla sillä varauksella, että setämies joutuu pian takaisin autoon. Sen vaihtoehdot on a) joko ignoorata pentu täysin ja b) lapsiinsekaantuminen. Pentu oli vielä niin nuori, että se ei selvästi ollut mikään tyttö lainkaan, joten menimme a-valinnalla. Töppösen mielestä se oli ihan ok jos se pysyi vähintään muutaman metrin päässä, mutta sen tuttavallisemmaksi ei tarvinnut heittäytyä. Pennuille töppönen on onneksi varsin kohtelias eikä se niissä tilanteissa ensimmäisenä ainakaan murise tai mitään, se vaan häipyy. Se varmaan mietti koko ajan, että jumaliste nyt jos tämä on joku juoni kuitenkin "ensin tutustutaan ulkona ei-kenenkään-maalla" ja kohta se muka tulee meidän autoon ja meille! No ei ole tulossa, mutta ehkä seuraavasta sukupolvesta sitten joskus ;)

Liikkuroinnista puheen ollen, aloitin urani viikonloppuna. Olin menossa talkoisiin koneelle, kun aamulla pari tuntia ennen kokeen alkua tuli tekstari, että sovittu liikkeenohjaaja on sairastunut ja sihteerin hommat vaihtuukin liikkurointiin. No eihän siinä auta kuin paniikissa kaivaa säännöt, liikkurivihko ja söhertää pikaiset kehäkaaviot muistilapuille! Onneksi kyseessä oli vain alo & avo -luokat, mutta 14 koiraa oli silti ihan riittävästi. Ylemmät luokat olin osin koneella ja osin evl:n kehäapuna, ja siinä vikoille koirille kapuloita ja kaukokäskytaulua kuskatessa ei päässä kyllä liikkunut enää edes silmät. No eipähän kerinnyt jännittää kauaa, ja kai se ihan hyvin meni, ainakaan ei tullut sitä "käännös oikeaan, eiku vasempaan, eiku ööö.. no mene nyt edes johonkin päin!" -hetkeä. :D

Liekö syytä kehystää ekat kehäni tauluksi!

Kaikista kaikkein

"Miten voi noin pienessä koirassa olla niin paljon". Taannoisella motivaatiota operantisti -kurssin kolmoskerralla mudi pääsi häiriökoiraksi toiselle osallistuvalle koiralle. Mudin oli tarkoitus vain tulla autojen takaa näkyviin ja hengailla siinä 10m päässä, kun toinen teki kosketuskeppiä. No, ei tule kuuloonkaan että mudi voisi suoraan autosta otettuna "vain hengailla" kun sille vieras koira treenaa 10m päässä, joten käskyn alle se oli otettava. Normaalisti olisin ilman muuta ottanut Sienen, sille ei ole mikään ongelma olla löysällä remmillä tekemättä mitään, mutta koska se treenasi itse, se jäävättiin nyt tällasesta hengailukierroksesta. (Lisäksi toki nauratti sen ilme, kun koko aamupäivän vain se oli päässyt ja iltapäivän puolella otin mudin. "Erehdyit varmaan veräjän puolesta! Näidenhän piti olla holskujen treenit???" :D)

Mielestäni ei voi liikaa korostaa sitä, että vietikäs, sinnikäs, päämäärähakuinen, suurella moottorilla ja omalla tahdolla varustettu koira on oikein koulutettuna siellä harrastuskentillä makea näky. Jos käy katsomassa kokeita, näkee yleensä suht valmiita koiria, ja valmiina kaikki näyttää niin helpolta ja hienolta. Kokeessa kukaan ei myöskään voi millään tavalla puuttua koiransa tekemisiin joten meni niin tai näin, se yleensä näyttää silti jokseenkin sellaiselta... hallitulta? Ehkä olisi kannattavampaa mennä sinne tavallisiin treeneihin, missä pääsee näkemään mitä sitten tapahtuu, kun asiat ei mene kuten haluttiin ja joudutaan alkaa tekemään jonkinlaisia korjausliikkeitä. Miten se koira ottaa ohjausta vastaan ja antaa puuttua tekemisiinsä, kuinka se käsittelee sitä tilannetta jos ohjaaja on eri mieltä kuin koira ja haluaa koiran antavan periksi. Se mihin tähtään tällä, on se, että ihmiset ei ehkä aina tule ajatelleeksi sitä vietikästä ja sinnikästä loppuun asti. Koira ei ole sellainen vain treeneissä silloin kun se tekee toivomaasi asiaa ja olet iloinen sen superasenteesta. Se on sellainen myös junnuna, kun se on päättänyt, että aamuneljä on hyvä aika herättää koko talo, kun sen mielestä perheen kissaa on kivaa jahdata, talutushihnaa repiä tai ratsata kaikki pöydät ja komerot ruuan toivossa ja tassuja ei sitten ainakaan putsata kun sisälle tullaan. Tai isompana, kun se päättää, että auton lähelle ei sitten ole kellään mitään asiaa, miehet ei saa lähestyä muutenkaan, tai kun puoli kaupunkia on hänen valtakuntaansa ja toiset koirat voi suksia kuuseen. Näissä tilanteessa sen maastoissa itsenäisen ja tottiksessa voimakkaan koiran tulisi mielellään totella yhtä kieltoa ja ottaa oppi kerrasta vastaan, koska minä sanon sille että en tykkää sellaisesta ja lopeta heti. Ehhee.

Mudi on jollain tavalla siellä syvällä sielussaan hyvin alkukantainen eläin.

Mia Skogster puhuu siitä, että yksi hyvin tärkeä osa pennun kasvatusta on se, että ohjaaja pystyy aiheuttamaan koiralle pelkällä äänellä ja olemuksella joko todella suurta mielihyvää tai toisaalta myös pahaa oloa ("hyvä" ja "ei"). Mä olen ymmärtänyt tämän jollain ohjattavuuden esiasteella, ohjaaja pystyy vaikuttamaan koiraan. Tuosta ei-kohdasta en ole enää nykyään lainkaan varma, ainakin mun seuraavalle mudille tullaan kieltämisen sijaan hyvin huolella opettamaan toivotut korvaavat käytökset esim. juuri niihin ohituksiin ja vahtimistilanteisiin. Syystä että koiralle tärkeitä asioita, asioita joita siihen on jalostuksella pitkään nimenomaan haettu, on työlästä ja hankalaa tukahduttaa ja yrittää saada kokonaan pois. Vahtiminen on aivan ok, mutta sen sijaan että koira alkaa karjua, sillä voisi olla jokin muu sallittu tapa ilmoittaa, että nyt tuolla on jotain ja tilanne vaatii sen mielestä huomiota. Mutta se hyvä-kohta on tärkeä ja meillä se ei ole kovin vahvoilla kaikissa tilanteissa, tarkoitan, että en aina todellakaan saa koiraan hyvää oloa pelkällä äänellä. Ylipäänsä Luksi ei ole mikään nöyrä koira ja niissä asioissa, missä sillä on vahva mielipide, se ei kovin helposti alistu ohjailtavaksi eikä anna mun vaikuttaa mielipiteeseensä. Suurimpana esimerkkinä lienee juuri puolustustilanteet, eli esim. pimeällä vastaan tuleva epäilyttävän näköinen ihminen. Tai ne koirat. Luksi on sikäli aivan hallinnassa, että ei se hyökkäile käskyn alta mun vierestä ketään kohti, mutta sen mielipide tulee selväksi ja matalaa murinaa tai vähän isompaa rähinää ei välttämättä lopeta mikään mun kommentti.

Viime aikoina ulkoilut on taas tuntuneet raskailta. Tiedän, että se ei rähise minua ärsyttääkseen, mutta joskus vaan silti ne "miksi sun pitää olla tollanen" ja "etkö mitenkään voisi olla hiljaa" -ajatukset valtaa mielen. Olen pohtinut sitäkin, miksi rähinä ärsyttää niin kovin. Kanssaihmisten paheksunta? Mutta enhän minä ainakaan paheksu ketään kenen koira murisee, haukkuu tai jodlaa, jos se muuten näyttää olevan hallinnassa, eikä mun tartte hetkeäkään miettiä että riuhtaiseekohan se kohta hihnansa irti ja tuleeko se sitten päälle. Pikemminkin suon ymmärtäväisiä ajatuksia, erityisen suuria silloin, jos näyttää, että ihminen yrittää tehdä asialle jotain (myös zeniläinen tyyneys "en reagoi mitenkään" voi olla ihan hyvä ratkaisu). Kyllä maailmaan ääntä mahtuu ja oikeasti joku hetken murinako voi pilata loppupäivän? Huomattavasti suurempaa paheksuntaa koen silloin, jos näyttää, että taluttajaa alkaa vituttaa koiran toiminta ja se purkaa vitutustaan siihen koiran käsittelyyn.

Vituttaa, kun joka lenkille saa lähtiessä pilkkoa namit taskuun. Namien laatua joutuu kanssa miettimään ja varsinkin pimeään aikaan mitkään tavan nappulat ei riitä, vaan pitää olla lihapullaa, sydämiä tai jotain kunnollista herkkua. Muovipussi menee lyttyyn eikä niitä sitten aina saa kaivettua sieltä riittävän nopeasti, ja irrallaan taskussa ollessaan ne taas sotkee koko taskun ja kaikki mun takit onkin vasemman taskun kohdalta pinttyneessä rasvassa. No sitten kun on -25 ja tulee koira vastaan, narut oikeisiin käsiin, vasemman käden hanska veke ja kanssa sinne oikeaan käteen, koira käskyn alle viereen ja aletaan lappaa niitä nameja. Sormet palelee heti kun hanskan riisuu ja kun se koira on sitten x kertaa lipaissut niitä nameja kädestä, sormet kastuu ja kuola jäädyttää ne hyvin nopeasti ihan tosissaan. Eikä ne tahdo enää oikein lämmetä siellä hanskassakaan. Sieni saa yleensä liihottaa vapaalla fleksillä edellä, se pysyy omassa reunassa eikä suo silmäystäkään vastaantulijalle, tai sitten se tulee kanssa kärkkymään nameja. Narut on sotkussa ja käsi möhnässä. Joskus tuntuu, että en vaan jaksaisi. Joskus jätänkin ne namit ottamatta mukaan, ja jos tulee koira vastaan, niin muriskoon. Se on tässä kuuden ja puolen vuoden aikana jo monesti todettu, että ihan sama millaisen työn teen ja saan sen ohittamaan hiljaa, niin puolen vuoden välein viimeistään sitten tulee joku irtokoiratilanne ja koko työ meni kerralla siinä, ja voi aloittaa taas alusta.

Ehkä mä hommaan kuulokkeet ja alan kuuntelemaan musiikkia lenkillä, niin en ainakaan itse kuulisi niitä murinoita. En sitten varmaan kuule myöskään takaa tulevia autoja tai lenkkeilijöitä. Joskus muistaakseni kokeilin korvatulppia ja sellainen eristetty kupla ei tuntunut liikenteen seassa yhtään hyvältä.

Entäs sitten iltapissatus, jonka jälkeen usein saa ruuan. Ainakin jos olen erehtynyt ottamaan lihat sulamaan vähän aiemmin. Iltapissalla mudilla on hirveä kiire ja se on koko ajan kääntymässä takaisin kotiin. Ulko-ovella se ei pysty enää pidättelemään, vaan siitä pääsee surkea "piiiiiiiiiiiiiiiiiih!".

Joskus aiemmin joku kommentoi mulle muualla, että miksi aina haukun koiraani ja pitäisi ajatella sen kasvattajankin tunteita. Tiedän, että kasvattajakin lukee tätä blogia, ja toivon, että hän myös tietää, että kaikista puutteistaan huolimatta tuo koira on mulle äärimmäisen rakas. En myöskään koskaan ole tarkoittanut millään tavalla syyttää kasvattajaa mistään - Luksin pentuehan on loistava esimerkki mudien heterogeenisyydestä, koska tässä tapauksessa omena taisi pudota aika kauas puusta. Pentueessa on useampi "vaikea" pentu ja niissä on ominaisuuksia, mitä kummallakaan vanhemmalla ei ole. Lisäksi ympäristön vaikutus on suuri, ja olen varma, että jos Luksia olisi osattu pentuna rakentaa aivan eri tavalla, se voisi olla nyt hyvinkin erilainen koira. Totta kai tietyt ominaisuudet on koirassa eikä niitä mikään koulutus voi poistaa, mutta se mitä koira ilmentää, on kuitenkin paljolti myös opittua, ja siitä voin syyttää ihan vain itseäni. En ymmärrä ihmisiä, joiden mielestä heidän koirat on täydellisiä ja kaikenlainen arvostelu on hirveää, mutta ehkä mä olen välillä vähän turhan siellä toisessa ääripäässä :) Toisaalta koira ei ole ihminen, se ei tarvitse yksityisyydensuojaa eikä se kärsi siitä, että analysoin julkisesti sen ominaisuuksia.

Ylempi teksti on ollut blogissa luonnoksena pitkään. Alla olevan sen sijaan kirjoitin FB:n mudiryhmään tällä viikolla, ja nyt tuli mieleen, että nämähän sopii ihan hyvin samaan postaukseen, niin saadaan tämäkin joskus valmiiksi.

Tiedättekö sen tunteen, kun koiraan voi luottaa enemmän kuin useimpiin ihmisiin? :) 

Viime kesänä oltiin vaelluksella. Kolme päivää eteenpäin, täyskäännös ja samaa reittiä takaisin. Jonakin aamuna huomattiin, että yksi teltan maakiila on hukassa. Pikasilmäyksellä ei näy missään, joten purettiin leiri ja laitoin mudin tekemään tarkkuusruutuna pienetsintää. Ei löydy, ei vaikka ohjasin sitä tutkimaan teltan reunakohdat erityisen huolellisesti. Kaveri meinasi alkaa kääntää sammalta ihan tosissaan, mutta totesin, että se kiila ei ole täällä. Meinattiin saada siitä tappelu aikaan, kun kaverin mielestä se edellisessä leirissä oli tallessa ja sen olisi pakko olla täällä. Sanoin, että olkoon vaikka haihtunut savuna ilmaan, mutta täällä se ei nyt vaan ole. Sammaleet sai olla ja ylläri, kiila löytyi edellispäivän osoitteesta. Sielläkin kyllä tarvittiin koiran nenää, oli sen verta mättäässä että omiin silmiin ei näkynyt.

Olen ollut vaeltamassa myös yksin, tai siis koirien kanssa kolmisin. Moni kysyy, että miten uskallan ja eikö pelota. Nuorempi koirani saattaa alkaa murista jos se esim. herää unesta siihen että orava hyppii laavun katolla, eikä se ole siis millään mittarilla mitenkään luotettava ja sille voi vaan nauraa että höpöhöpö. Niin terävä ja puolustusviettinen kuin Luksi onkin, ja niin paljon kuin se arjessa kilahteleekin "turhasta", maastossa se on hyvin luotettava. Se ei murise tyhjästä, se erottaa kyllä oravan ja kuun valossa pilkottavan hassun muotoisen kannon oikeista huomion arvoisista asioista. Toisaalta sitten se tunne, kun pilkkopimeässä leirissä mudi sanoo, että tuolla on jotain... no silloin siellä on jotain. Jotain muuta kuin se orava. Kyllä joskus on meinannut olla jännäkakat housussa, mutta ei mua koskaan ole varsinaisesti pelottanut. Eläimet väistää, ihmiset on yleensä ihan niinku normaaleja ja jos nyt joku marginaalinen kirvesmurhaaja tulisi, niin ainakin mudi taatusti suojelisi mua paremmin kuin mukana oleva kaveri. Se siitä yksin menemisestä.

Täällä on ollut tänä talvena just sopivasti lunta. Tunnin kun rämpii umpihangessa niin jalat on mukavasti hapoilla meillä kaikilla. Pari viikkoa sitten menin vähän turhan pitkälle, oli liikaa vaatetta ja järkyttävä hiki ja alkoi tulla epätoivo tuleeko se tie koskaan vastaan... pysähdyin 20m välein huohottamaan ja sitten jossain kohtaa tajusin, että toinen hanska on oikeasti pudonnut. Treenaan pudonneen esineen noutoa paljon, ja nyt se on varmasti siinä missä edellisen kerran huilin, joten mudihan noutaa sen nopeasti. Sinne paineli mutta vetää ajattelemastani kohdasta hidastamatta yli ja katoaa näkyvistä. Oliko hanska mennyt lumen alle talloessani eikä koira huomannut sitä? Eikö se ollutkaan siinä missä viimeeksi seisoin? Huusin perään, että antaa olla ja tulis takaisin, sitten karjuin ihan tosissani, mutta eihän se sieltä tule tyhjin suin pois. Tuttu ongelma esineruudusta, viime vuodet sen kanssa on treenattu paljon sitä hallintaa ja että on olemassa käsky "täällä päin" mikä tarkoittaa että jos pikkuhiljaa tulisit kohti, ja sitten erikseen se napakka "TULE!" jolloin jätät kesken kaiken ja tulet just nyt heti niinkun olis jo. On laitettu koira tyhjään ruutuun ja on haettukin se sieltä ei-niin-nätisti että on saatu tämän käskyn merkitys sen kalloon :p Nyt kun se ei käyttövalioitumisen jälkeen ole ajatuksella treenannut hallintaa maastohommissa niin eihän se mitään taas tottelekaan. Siinä mä seisoin sitten toisen koirani kanssa, katsottiin toisiamme ja mietin että jos se hanska oli oikeasti uponnut hankeen niin että mudi juoksee yli, sehän painelee varmaan tielle ja kotiin asti eikä tuu ikinä takas kun mitään ei löydy ja saan kerätä sen raatona jostain penkasta sitten. Eihän siinä auta kuin lähteä lampsimaan perään ja hetken päästä vastaan tulikin musta mudi, ja tiesin jo erottamatta että sillä on musta hanska suussa. Se rojahti siihen mun jalkoihin ja näytti ryökäle siltä, että olipas kerrankin mukavan rankka ja haastava pudonneen nouto!

Huikea työmoraali on upea asia, mutta ei ole kiva tunne ehtiä hetkeäkään miettiä, että kohtaakohan se loppunsa koska mä lähetin sen ja se teki mitä pyydettiin, ja cancel-nappula oli vain jumissa. Hallintasulkeisia luvassa.

Jäljellä on lukemattomia kertoja käynyt niin, että jäljen tekijä on ollut mukana ajamassa jälkeä ja metsässä sitten jossain vaiheessa sanonut, että hänen mielestään ei kyllä ole kävellyt tästä ja toi iso kivi ainakin jäi toiselle puolelle jne. Tai jos koira on esim. mennyt yli kulmasta ja joutunut hetken pyörimään, ja valinnut sitten suunnan, joka avustajan mielestä on väärä. Olen saattanut pysäyttää koiran ja käskenyt sen uudestaan etsimään jälkeä eri suunnasta. Koira vetää kuin hinaaja sinne minne alun perinkin halusi mennä, ja avustaja mutisee takana, että ei se tänne kyllä voi mennä. Koira on ollut aina oikeassa. Muistan, miten ekoissa jälkikokeissa oli hirveän jännää mennä koiran kanssa kaksin ventovieraaseen metsään. Muistan, että kaikessa koomassakin olen siellä kerinnyt ajatella, että nyt jos tulee hukka niin täällä me sitten ollaan eikä mitään hajuakaan mihin suuntaan pitäisi mennä. Se on aika jännä tunne kävellä sen koiran perässä, kun ei voi kuin luottaa. Nyttemmin janalta lähtiessä mä aina henkäisen syvään ja hymyilen itselleni, että taas mennään, minä seuraan sinua, sinä tuot meidät myös pois täältä. Aina on tuonut.

Esineruudussa sitä käytetään monesti kimppatreeneissä tyhjentämään ruutu. Kun useampi koira on treenannut, eikä lopuksi kukaan välttämättä muista onko siellä vielä yksi vai kaksi esinettä jäljellä, laitetaan töppönen. Se tuo kaiken mitä löydettävissä on, ja voidaan olla varmoja, että mitään ei jäänyt. Tokon tunnaria treenatessa jos avustaja ei olekaan kapulat laskettuaan varma oliko oma toka vai kolmas vasemmalta, eikä sitä ole merkattu, ei sillä ole mitään väliä. Moni ei halua lähettää koiraa sitten treeneissä ollenkaan ja laitetaan kokonaan uusi setti. Mäkään en laittaisi toista koiraani ilman että kukaan tietää mikä oli oikea. Mutta mudi hoitaa kyllä homman. :)

Meitä on kosiskeltu pk-seuramme pelastuskoirajaokseen. Hyvin motivoitunut, mieletön nenänkäyttäjä ja haasteista syttyvä koira olisi varmasti omiaan sinnekin. Valitettavasti vaan kaikki pelastuskoiratoiminnan esittelyt alkaa "pelastuskoiran tulee olla avoin ja sosiaalinen niin toisten koirien kuin ihmistenkin suhteen" eikä se mitenkään päin istu tähän koiraan. Mä en voi nähdä sitä pelastuskoirana tositoimissa. Olen kuitenkin monesti miettinyt asiaa, viimeeksi tänään lenkillä, mistä tämäkin postaus sai inspiraationsa. En missään nimessä väitä, että se olisi nopeasti valmis - työn määrä olisi varmasti melkoinen. Mutta voin silti kuvitella hyvin elävästi sen tunteen, sen luottamuksen, sen uskon. Kun laittaa koiran tarkistamaan alueen, se tekee työtä käskettyä ja tulee pois, ja voi käsi sydämellä vannoa sen jälkeen, että siellä ei ole mitään. Se vaatii vuosien työn, rutiinia, saumatonta yhteen hitsautumista, luottamusta, tiiminä toimimista. Kun se koira oikeasti ei tee vaan jotain opetettuja temppuja nakin kuvat silmissä niin kauan kun olosuhteet on mukavat, vaan oikeasti työskentelee koko sielullaan ja antaa kaikkensa tehtävälle. Kaikki ei varmasti pääse siihen koskaan - en minäkään toisen koirani kanssa, ainakaan vielä. Oletko sinä päässyt? 

Töppönen <3

***

Ninalta tuli viikolla töppöselle tunnaribiisiehdotus. :D "Koko maailma mua vastaan! Mut mä päihitän sen!"