Pieni Sieni

Koko
Säkäkorkeus: Urokset 57–62 cm, nartut 55–60 cm.



Juoksujen alkamisen jälkeen nartun ei pitäisi enää juurikaan kasvaa. Sanna pyysi Sienen säkäkorkeutta, joten suoritimme kolme mittausta, joista ajattelin ottaa keskiarvon. No minäpäs sain kahdella kertaa 56,5cm ja kolmannella hieman yli mutta alle 57, joten eiköhän se jotain tuollaista ole. Ainakin se menee rotumääritelmään siltä osin! :D

Vaakaa meillä ei ole pariin kuukauteen enää ollut, kun eräs söi sen. Rokotukset on varattu juhannuksen jälkeiselle viikolle, niin pääsee klinikan puntariin samalla. Paino nyt ei toivottavasti ja varmastikaan ole vielä tuossa, toi on aika rimpula edelleen.


kuva © Sanna, Sieni & Dex Kiteen leirillä toukokuussa

***

Illalla n. 2,5km pyöräily ostarille, jäätelökioskilla käynti, rantaan uimaan, sama takaisin. Ehkä Sienen kanssa olis voinut harjoitella useammin kuin sen kerran-pari mitä nyt tuli ennen tositoimia. Se veti ihan sekona koko menomatkan. Takas tullessa sattui pari äksidenttiä, tai meinasi sattua ja karjaisin koiralle. Vähän matkaa se oli sitten aika luimussa ja väisti pyörää, mutta vikat puoli kilsaa taas veti minkä jaksoi. Ajattelin, että sen kanssa voisi hissukseen alkaa pyöräillä, mutta jos se kerta meinaa vetää eikä halua jolkottaa kauniisti löysällä remmillä vieressäni, niin sitten saa kyllä vielä odottaa. Rasitus on meinaan varmastikin aika eri tasoa.

Paskajälkileirillä

Ekana: voi VITTU että tämä blogipohja on muuttunut! Miksi niitä pitää aina säätää ja uudistaa kaikki niin että mitään ei löydy, se entinen kirjoitussysteemi oli ihan hyvä >:O

Tokana: paskajälkileiri yhteen, ei "paska jälkileiri". Sienellähän alkoi tiistaina se ripuli aivan liian isosta tuoreesta luusta, mitä sen ei todellakaan ollut tarkoitus syödä kaikkea kerralla, mutta se vain ehti ahmia sen ilman lupaa. Muistaakseni pentu oli torstain kohtuullisen ok ja sai silloin illalla normaalin ruuan kotona. Pe-la -välisenä yönä se alkoi ripuloida leiripaikassa. Eka läjä aamulla päiväpeitolle. No, se kuitenkin treenasi normaalisti ja illalla ajatuksissani annoin sille täyden annoksen ruokaa. Se myös varasti Pavan ruokaa sekä kupista että Maijan repusta, se varasti autosta yhden kissanruokapurkin, se löysi ulkoa jonkun ihmeellisen makkaran kuoren tms näköisen ja ehti syödä siitä osan, ja varmaan se söi vielä jotain mitä ei olisi tarvinnut. Sitten sitä paskaa lensi. Parille matolle, mun kenkään (!) ja sata kertaa ulos. Pentu sai tuomion mennä nukkumaan kylppäriin, mistä paska oli helpoin huuhtoa. Tai olisi ollut, jos mökkiin olisi tullut lämmintä vettä! Töppösen pistin häkissä pennun seuraksi, ja mietin kyllä että pitääkö mun roudata patja lattialle (ei lattialämmitystä, uskokaa että jäätävän kylmät kaakelit oli) ja nukkua itse kanssa siellä. No en ruvennut. Kolmelta alkoi kiljunta, kävin tarkistamassa tilanteen, kuuraamassa lattiat, käyttämässä koirat ulkona ja menin takaisin nukkumaan. Kiljunta jatkui sitten enempi vähempi aamuun asti. Kullanmurut ei osaa nukkua yksin kylppärissä ja ne äänteli molemmat. Sieni kyllä kovemmin. Jei. Paskaa oli aamullakin lattialla ja sitä tuli uloskin. Kun lähdettiin treenaamaan, Sieni yrjösi autoon. Jei. Jei. Jei!

Sieni ja Tykki 14vkoa

Töppönen tuli Pavan (2v uros) kanssa ihan ok toimeen, tai pystyi olemaan irti samassa mökissä. Kyllä ne kohdatessaan marmatti toisilleen, ja Pava kävi vähän provosoimassa vanhempaansa, mutta mitään tappelun yrityksiäkään ei ollut. Tosin kun Pava leikki Sienen kanssa, L marmatti siihen malliin että vein sen suosiolla eri tilaan. Äsken kun tultiin meille ja Pavan omistaja jätti mut kyydistä, käytettiin koirat pissalla tossa mein takametsässä. Sieni ja Pava oli irti, töppönen mulla kiinni. Siinä sitten olikin jo liikaa että vieras uros leikkii meidän nartun kanssa ja pojat otti yhteen ihan kunnolla. Ei katsottu olisiko Pava alistunut vaan keskeytettiin moinen touhu. Töppönen sai sitten ojennusta että se on mun Sieni, ei töppösen, ja minä päätän kenen kanssa se saa leikkiä.

Sieni on varmaan sekä tekemässä sitä juoksua (päätellen urosten flirtistä) että kadottamassa kuuloaan. En tainnut tajuta edes puuttua tarpeeksi tuimasti, vaan menin toistamaan hämmästyneenä useaan kertaan "Sieni!?!" kun pentu ei "kuullut" ekaa kutsua. Kyllä se sitten oikeasti ääntä korottamalla taas kuuli, mutta pitääpä olla nyt tarkkana että käsketään kerran ja sitten tulee kyytiä, kolmea tai neljää mahista ei anneta. Edes pienille sieville Sienille.

Lauantaina oli pilvistä ja hieman kerkesi tulla kylmä.

Ekat jäljet tehtiin hiekkakentälle. Kentän leveys oli n. 50m ja kaikki jäljet on sen pituisia, ellei toisin mainita.

Sienellä oli joku 10 keppiä, ei nameja. Kepit oli tosi pieniä meidän normaaleihin verrattuna. Pentu oli kertakaikkisen kujalla mikä on homman nimi. Mikä jälki, siis tossako hiekkakentällä, mitä helvettiä?! Se tarjosi mm. sivulle tuloa ja kaikkea oheistoimintaa. Se teki muutaman kerran hyvän parin askeleen jäljestyksen ja kaikki muu oli ihan perseestä. Kepit kyllä ilmaistiin enempi vähempi autettuina ja jälki saatiin ajettua. Sille olisi pitänyt ilman muuta laittaa namit. Mun ajatus on vaan ollut, että tämä koira opettelee jäljen puhtaasti "jälki on vain tie kepiltä toiselle" -ajatuksella, eikä jäljellä ole koskaan ruokaa. No, metsässä se pätee edelleen, mutta kovan alustan jäljille se kyllä jatkossa saa ne namit. Kepit oli aivan todella todella liian tiiviissä ja häiritsivät koiraa, se ei kerta kaikkiaan ehtinyt jäljestää keppien välillä.

Oma fiilis oli se, että tästä ei todellakaan tule viddujakaan ja jos alkaa itkeä niin saako rahat takas ja luvan lähteä kotiin.

Töppöselle laitoin namit kun ei se ole jäljestänyt edes pellolla pariin vuoteen ja se kaahaa ihan sekona ja ja ja. Lopussa oli (sellainen pienikokoinen) keppi. Alkuun koira oli ihan WTF mutta kyllä se siitä lähti sujumaan. Sain kiitosta hyvästä liinan käytöstä; myötäystä oikeissa kohdissa.

sieni löytää kepin

Välissä käytiin syömässä ja tultiin sitten samalle hiekkakentälle takaisin. Toinen harjoitus oli jälkitarha. "Tehdään tämä yhdessä, koska kukaan teistä ei kuitenkaan uskalla tehdä tätä yksin kotona, jos vain selitän sen teille". Alue tallataan ensin, sellainen ehkä esineruutuun tehtävä tai vähän väljempi tallaus. Sitten koiralle tehdään ajettava jälki. Kaikki tallaa alueen ja jokainen tekee vuorollaan oman koiransa jäljen. Tässä koko jälki alkuun namitetaan, myöhemmin koiran tulee osata pitää kiinni annetusta jäljestä ilman mitään nameja. Aloitteleville koirille sellainen 5min eri tallauksen ja oman jäljen välillä on oikein riittävä, kokeneelle koiralle riittää 20-30s ero. Vaikka tallauksessa (=harhajälkinä) on saman ihmisen jälki kuin annettu ajettava jälki! Joo, en olisi todellakaan koskaan ikinä milloinkaan lähtenyt duunaamaan tällaista omin päin. Eihän se vaan voi toimia!

Töppösellä oli kaksi kulmaa ja muutamia satunnaisia namittomia askelia. Sen jälki oli sanalla sanoen "erinomainen". :) Se tarkisti harhat vain päätä kääntämällä, se teki upeat kulmat ja kertakaikkisen tarkkaa työtä!

Sienen [VIDEO 1 & 2, sama jälki, video vain piti pätkäistä] jäljellä oli jokunen keppi ja se oli täysin namitettu. Ohjaaja sai kiitosta todella hyvästä "ohjeiden opiksi ottamisesta". Kuulemma se harvoin tapahtuu näin hyvin ja minussa on ainesta vaikka mihin! :D Ekan jäljen jälkeen oleellisinta oli esinerauha. Kirjoitan erilliset muistiinpanot jahka kerkiän, mutta ohjaajan käytös vaikutti pennun esineilmaisuihin ja koko jälkeen hurjasti. Pentu oli alkuun edelleen aikasen hämillään ja eteni tooodella hitaasti. Minua se häiritsi, mutta mitään syytä huoleen ei ole. Pentu teki todella tarkkaa työtä ja tutkaili jälkeä ja lukuisia harhoja. Se pysyi omalla jäljellä ja selvisi todella upeasti näin vaikeasta harjoituksesta. Vauhtia tulee sitten luonnostaan lisää jahka koira saa varmuutta. Se hitaus oli vaan hyvä asia; koira oikeasti paneutui jälkeen ja otti sen ajan minkä se tarvitsi sen analysointiin, eikä vain kaahottanut menemään. Sieni sai kehuja keskittymiskyvystä ja sillä oli porukan syvin nenä, se jäljestää luonnostaan todella maavainuisesti. Sen olinkin jo huomannut ja veljensä on kuulemma samanlainen. :)

Fiilis oli jo aivan erilainen! Voi jumalauta mikä elin koiran nenä on. Olin ihan mykkänä ihastuksesta, eihän tää ole edes todellista!

töppönen

Lopuksi vielä illalla tottista. Töppösen liikkeeksi valitsin noudon. Nouto on reippaampi jos hetsaan sitä lelulla, tietenkin. Haluttiin sitten sellainen kokeenomainen tilanne, missä koiran vire ei olisi suoraan saalisleikin jäljiltä kuten treeneissä saa olemaan. Keijo määräsi meille kokeenomaisen pk-tottiksen noutoihin asti. Siispä mudi suoritti seuruukaavion, liikkeestä istumisen (meni maahan, sitten seisoi, kolmannella istui :P), liikkeestä maahan menon ja luoksetulon (tuli vidun kovaa ja törmäsi mitä ei ole tehnyt ehkä about koskaan), liikkeestä seisomisen ja sitten tuli nouto. Kapula taisi olla kiloinen. Koiran perkele meni laukalla, nosti ripeästi ja lähti laukalla, ja tuli ihan liki laukalla. Siinä vaiheessa mulla petti pokka ja oli pakko vapauttaa se palloon kiinni. Juuei saatu nyt näytettyä nouto-ongelmaa, mudi yllätti taas ihan täysin! Seuruussa kontakti vähän katkeili pitkällä suoralla ja istumisen missaaminen johtuu siitä, että koira ei pidä kontaktia juuri käskyn aikaan. Silloin se arpoo asennon. Kontaktiin ohjeeksi vilkuilla silmäkulmasta ja heti kun herpaantuu, käännös vasempaan ja mielellään vielä törmätä koiraan. Koira hukkaa paikkansa ja saa kunnon herätteen että missä sä oikeen olet, sun pitäis olla jossain ihan muualla, soo soo haloo! Luksin vire säilyy tasaisena koko ajan, mikä on tosi hieno juttu, sekä lasku että nousu nimittäin aiheuttaa kokeessa helposti ongelmia. Kontaktin katkeilu ei johdu vireestä vaan silkasta tarkkaavaisuuden puutteesta. Siksi kieltämällä tai remmistä nyppäämällä ei saa yhtä hyvää tulosta aikaan, on parempi laittaa se koira mokaamaan oikeen korostetusti, niin se alkaa itse skarpata.

Sieni duunasi pelkkää saalisleikkiä. Saatiin vieras ISO patukka ja leikitin ensin itse. Pentu oli kauhean vaisu ja hätinä puri leluun. Sanoin, että tää on nyt vissiin sitten todella väsynyt kun ei ole lainkaan oma itsensä. Ihmiset siinä naurahti että ei se nyt ihan puhki voi olla, ja kun ihmeteltiin niin tyyppi kyykkäsi vääntämään läjän kurapaskaa. No niin, mahahan sillä oli kipeä. Tyhjennys helpotti oloa heti ja pentu oli kutakuinkin oma itsensä. Se leikki Keijon kanssa oikein kivasti. :)

***

Sunnuntaina oli tosi aurinkoista. Yöllä oli kaiketi ollut pakkasen puolella, mutta päiväksi lämpeni jopa +12 -asteeseen. Aloitettiin asvalttijäljellä "tätäkään te ette kuitenkaan uskalla kokeilla omin päin". Asvaltti on vaikein alusta jäljelle - jälki ei kerta kaikkiaan säily siinä pitkään, ja esim. kesähelteillä jo 5min päästä sitä ei kerta kaikkiaan "ole" enää. Hyvin kokenut erikoiskoulutettu koira pystyy vielä jonkun 3-4h kuluttua jäljestämään, mutta silloin se on todella hidasta ja koira analysoi jokaista askelta huomattavan pitkään. Jälki vahvistetaan jäljentekijän ominaishajulla joka saadaan niin, että lavuaariin tulppa estämään veden valuminen putkistoon, pestään käsiä, naamaa, kainaloita tms ja kerätään pesuvesi lavuaarista suihkupulloon. Suihkupullolla truitataan ihan pieni pisara tätä vettä askeleen päälle samaan kohtaan mihin nami tulisi.

Kaikille tehtiin niin, että ensin n. 15 askelta namitettua jälkeä, jotta koira saa tutustua uuteen alustaan. Sitten 5-10 askelta niin, että niissä on sekä nami että ominaishajuvahvistus eli se vesitippa. Sen jälkeen 5-10 askelta pelkkää vesitippaa ja taas 5-10 namitettua (joissa myös vesitipat). Muutama tällainen vuorottelu ja päähän esine.

töppönen tsekkaa harhaa kuten ihannetapauksessa käykin: vain päätä kääntämällä

Töppösen [VIDEO] jälki sujui taas aika erinomaisesti :) Koira jäljesti omaan tyyliinsä ja sain pidättää sitä niin että rannetta särki. Touhu näytti ihmeellisen helpolta - kyllähän se töitä teki mutta eteni kuitenkin eikä ollut missään nimessä mitenkään ongelmissa. Kepillä kuitenkin näkyi että aikamoisen haastavaa oli ollut, koira purki painetta ilmaisuun ja se meni aika lekkeriksi.

Sieni [VIDEO] otettiin pienen mietinnän jälkeen kokeilemaan. Se oli ollut aamulla ihan pirteä ja normaali itsensä, ja vaikka perusperiaate on että sairaalla koiralla ei treenata, teki kauheasti mieli. Päätös oli minun ja enhän mä sitten malttanut jättää väliin. Sille tehtiin lyhyempi jälki. Pentu olikin nyt aika vaisu, mikä näkyi sen työskentelyssä. Selvitti kuitenkin jäljen. Mun ajatus oli lähinnä se, että kokeilen kouluttajan läsnä ollessa onko Sienellä joku hirveä ongelma mihin tartten apua. Nyt kun ei ollut, uskallan tehdä sen kanssa jatkossa yksinkin. Vähän jäi silti paha fiilis laittaa kipeä koira hommiin. No, ainakin se tekee töitä vaikka olo ei ole paras mahdollinen, onpahan kokeiltu!

Ruokailun jälkeen ajettiin eiliselle hiekkakentälle. Tehtiin jälkitarha, jossa teemana oli kulmat. Töppösellä [VIDEOT 1 & 2, sama jälki, video vain piti pätkäistä] oli muutama pätkä tyhjää, kulmia 3, jäljen kokonaispituus enemmän kuin eilen mutta vaikea arvioida paljonko. Keppejä oli 4kpl; kulmien jälkeen ja lopussa. Ilmaisut oli nyt jostain syystä huonoja ja koira kiertyi usealla kepillä vinoon. Palkkaamaan aina siltä puolelta, jonne koira ei ole vinossa. Vikalla painetta oli taas aika lailla ja koira puri keppiin. Hajuerottelu oli tarkkaa ja koira tsekkaili lukuisia harhajälkiä, mutta piti upeasti omansa :) Yhden kulman se jotenkin vähän oikoi, muuten nekin taisi olla ok.

Sieni kävi aika monta kertaa paskalla ja sai tehdä vepen viennin kolme kertaa Katrille. Olin etukäteen halunnut hyödyntää vieraas ihmisen tässä, olis vaan pitänyt tehdä jo ekana iltana, ei vikana. Eka ja vika ihan läheltä, keskimmäinen ehkä 10m matkalla. Palkaksi sai sienivinkulelun ja kyllä pentu sen kanssa rallatti. Niin tunteella, että oli taas vähän valikoiva kuulo kun piti tulla takaisin autolle...

Keijo on aivan kertakaikkisen loistava kouluttaja ja vinkkejä ja teoriaa tuli niin että pää räjähtää. Muistiinpanoja on kolme sivua isossa vihkossa. Teen niistä oman tekstin kun saan ne käsiteltyä ensin. Videoita tulee myöhemmin tähän postaukseen, kaikki jäljet on kuvattu. Upeeta, mahtavaa, mieletöntä. Ei kaduta vaikka mökki oli paska, matkaa tuli yli 500km ja ne ihanat paskannetut lenkkarit on juuri pesukoneessa pyörimässä. Sieni parka. Nyt parannellaan se maha oikeasti kuntoon. :/

Sieni 9,5kk

Sieni 9,5kk:

57cm (kotimittausvaraus :P)
17,8kg

Karvaa irtoaa kauheasti mutta juoksuista ei ole mitään havaintoa, mudillakaan (jolta myös irtoaa karvaa, joskin maltillisemmin kuin hollannikkaalta).

Agimudi is back!

Vihdoin, siis varmaan sadan kuukauden tauon jälkeen, ryhmäagissa! Syksyllä oli tassuvaivaa, silmätulehdusta, oksennustautia karanteeneineen, sitten tuli joulutauko ja pakkaset... mutta tänään me todella oltiin kuin oltiinkin taas mukana! :)

Rata yksi:

-lähtö oli käskystä lentävänä lähtönä yhtä aikaa koiran kanssa hypyn 1 oik. puolelta
-luontevampaa takaaleikata 2-3-välissä, mahdollista myös 1-2-välissä ja onnistui se niinkin
-6-7 ja 9-10: KÄÄNNÄ AJOISSA. Ehkä se eka kiekka meni pitkän tauon piikkiin, ja sitten sujuikin jo paljon vähemmän töks-töks.

Toka:

-takaakierroille ekalla kiekalla saatoin koiran tosi lähelle ja sujui. Käskettiin kuitenkin jäädä kauemmas ja antaa sille tilaa hakea itse. Ei sujunut, koira meni tilttiin ja alkoi huutaa, eikä enää fyysisestikään kuullut mitään oman äänensä yli... Rauhoittelin sitä pariin otteeseen ja vein sitten vaan lähemmäs, että saatiin onnistumaan
-keinulle eka tosi hidas, toisella kertaa tosi reipas mutta unohti pysähtyä kontaktille, ja sitä tehtiin muutama toisto sitten pelkästään. A:n kontaktit pääosin tosi hyvät!

***

Menin ennen ryhmän alkua hallille ja otin Sienen kanssa myös vähän agijuttuja. Mutkaputkea ja paria hyppyä, erilaisia kuvioita. Hyvin ohjautuu, kun en vahingossa jätä pentua selän taakse :D. Keppejä kuudella kepillä, aloin nyt kuitenkin ihan namilla ohjaamaan, kuten mudinkin kepit on tehty. Piti ottaa irtokeppejä se toinen pari lainaan, mutta unohdin. Lopuksi ajattelin, että pentu saa kerran kiivetä A:n. Muutamaan kertaan se on joskus aiemmin menty eikä mitään ongelmaa. Nyt taitaa olla joku mörkökausi taas tulossa, A:lle ei menty, ei niin millään! Eilen iltapissalla tuolla lähitalolla oli matto ja joku kattila tjsp heitetty partsilta hankeen, ja se kattila oli Sienestä kaaauhean epäilyttävä. Pentu murisi sille hurjana, mutta hiipi koko ajan lähemmäs ja meni itse haistamaan sitä. Tuntuu, että sillä on aika hyvä toimintakyky. Minähän päätin, että täältä ei lähdetä ennen kuin se A on kiivetty, se ei ole ollut sulle mikään juttu eikä se jää sellaiseksi nytkään. Lopulta toisella kädellä vedin pannasta ja toisella työnsin pentua pyllystä, että sain sen yli. Tyyppi vastusti ihan tosissaan ja mäkin sain käyttää voimaa, että onnistui. A:n harjalta alas nähdessään se muuttui normaaliksi ja alas päästyään tappoi sienivinkua oikein tyytyväisenä. Seuraavat pari toistoa riitti että pidin pannasta kiinni ja kannustin vauhtiin. Puomille vein sen kanssa, meinasi vähän empiä siinäkin, mutta meni kuitenkin äänellä kannustamalla. Reipas tyttö, uskalsitpas!

Kerta sillä on nyt tällainen vaihe niin ei tietenkään treenata näitä. Kunhan itseluottamus ja kropan hallinta on taas kohdillaan niin jatketaan sitten. En vaan missään nimessä halunnut jättää pennulle muistikuvaa, että nää kontaktiesteet oli jotain kauheita enkä mene niille. Onneksi se oli aiemmin kokeillut niitä ja tiesin että se kyllä uskaltaa oikein hyvin, ja siksi olin varma että sen voi pakottaa. Loppu hyvin kaikki hyvin :)

Sienijuttuja

Sienelle on naksuteltu olkkarissa metallikapulan nostoa (ei mitään asenneongelmaa, keskitymme siis suoraan oikeaan kohtaan, tarjoaa meinaan laipoista nostoa kanssa), liikkeestä seisomista ja perusasentoa. Olen pyytänyt siltä arjessa aina tilanteen salliessa "anna". Alkuun se olikin ihan että mitähäh ja tartti paljon apuja, mutta nyt alkaa melkeen yhdellä käskyllä tulla kamat käteen :) Ihan kun se vaan jonkun tavaran kanssa tossa nujuaa niin mitenkään valmistelematta "sieni anna". Treenihetki ja puun takaa tuleva arkitilanne on niin eri asioita, vasta kun se ymmärtää sanan joka tilanteessa, katson sen olevan opittu. Pois-käskyä on kanssa vähän käytetty muuten vaan ilman oikeaa tarvetta, jotta saadaan treenattua. Pentu on vähän sitä mieltä, että menen askeleen ja näytän söpöltä niin eikö keittiöön ainakin saa jäädä kyttäämään. No ei. Tosi hyvin se kyllä reagoi ihan vartalo-ohjaukseen tai uhkaan; kävelin vaan etukumarassa kohti ja tuijotin sitä silmiin, niin meni kerrasta perille että käskyä ei voi soveltaa.

Tuntuu että sillä on ehkä aavistuksen joku murkkuikä alkamassa? Nyt jo? Hmm, allekirjoittaneella on ongelmia muistaa että pieni sievä sieni on enää sievä. :D Jotenkin se on ja tulee varmaan ikuisesti olemaankin "se pieni". Pimeään on ilmestynyt joitakin vaarallisia roskapönttöjä ja kaatuneita polkupyöriä ja se vasta hurjaa onkin, kun autosta nousee ihminen, bbbrruh! Pennun ääni on yhä niin pieni ja lapsellinen että mua alkoi ihan hirveästi naurattaa. Sieni on noissa tilanteissa helppo saada kontaktiin, tai se mun nauruun repeäminenkin saa pennun kauheen iloiseksi ja se unohtaa koko epäilyttävän jutun. Ehkä se jossain vaiheessa alkaa nähdä enemmänkin mörköjä, mutta en ole lainkaan huolissani, tää koira on niin avoin ja luottavainen että ei se siitä mihinkään muutu.

Eilen kun oltiin siellä metsässä eri porukoilla ja lopuksi tavattiin eräällä pellolla, mistä käveltiin kaikki viisi yhdessä takas autolle. Töppönenkään ei bongannut Tyttiä ja miestä pellolta, niin kaukana ne oli, mutta kun kysyin siltä että missä Tytti ja näytin kädellä suuntaa, se kyllä tunnisti. Annoin luvan mennä ja töppis tietty pinkaisi heti kohti Tyttiä. Sieni lähti sen perään, huomasi että siellä on joku vieras koira, pysähtyi niille sijoilleen ja sanoi BUH! Tytti (ja töppönen) taisi ehtiä takas mun luo ja pentu oli edelleen vähän syrjässä varautuneena, ennen kuin tunnisti. Miestä se lähestyi kanssa varovaisesti ja vasta ihan vieressä tajusi kuka se on. Ei hitto, ei se aina mikään penaalin terävin kynä ole. :D

Miehellä jäi tänään avaimet sisälle kun se oli kusettamassa T&S ennen töihin lähtöään (6.30, pimeää yhä). Mun oli pakko kaahata töistä avaamaan sille ovi. Pihaan tullessani mies päästi koirat metsän laidasta vastaan. Tytti haukahti muutaman kerran juostessaan ennen kuin tunnisti minut. Sieni jäi taas johonkin puoliväliin vaan katsomaan, kunnes sanoin moi tytti tai jotain. Äänen kuuntuaan pentu sai hepulin ja ryntäsi tietysti luokseni. Näiden kahden pointti oli lähinnä kuvata sen kehitystä ja luonnetta tällä hetkellä; ei ole niin avoin ja sosiaalinen että ryntäisi tuosta vaan kenen tahansa luokse. Nuorempana se oli vähän ehkä sosiaalisempi, mutta luulen että tällä hetkellä vaikuttaa juuri tuo, kun maailma muuttuu epäilyttäväksi ja saattaa olla ties mitä vaarallista vastassa. Ei sillä, tosi hyvä vaan että ei karkaile ihmisten luokse!

Jotain piti varmaankin vielä muistaa kirjoittaa talteen, mutta ei tule nyt mieleen.