Verijälki ja muita kokeita

Teinpäs vihdoin Sienelle verijäljen! Ei mennyt kun vuosi! En ole turhan tarkka pakastimessa olevien ruokien säilymisestä, miten ne nyt siellä muka menisi vanhaksi tai pilaantuisi, mutta kieltämättä jossain vaiheessa veret metsään lutrattuani tuli mieleen, että saankohan aamulla kääriä muovipussista ja sanomalehdestä vuoden käyttämättä olleen vihreän sorkan. Ihan kuin se nyt pakastimessa ainakaan mätänisi :D Mutta vuoden se on siellä ollut koskemattomana ja nyt haluaisin siitä eroon. Mihinköhän sellainen hävitetään?

Tein jäljen edellisenä iltapäivänä ja sille tuli ikää n. 20h. Satoi useaan kertaan välissä, rankastikin. Jäljen oli tarkoitus olla U:n muotoinen 150m sivuilla eli noin 450m yhteensä, mutta mun eka suora kulma olikin aika vino ja lopulta tupsahdin tielle aivan ennen aikojaan. Siitä tuli siis max joku 300m yhdellä kulmalla ja kahdella suoralla.

Sieni ei ollut ollenkaan niin liekeissä kuin vuoden takaisesta muistelin. Tutki tosi kiinnostuneena ja jäljesti ihan eri moodissa kuin metsäjäljellä, jotenkin hieman hiippaillen ja huomattavasti maavainuisemmin. Ekan kulman meinasi oikaista, en päästänyt. Tokalla suoralla ihan vähän ennen sorkkaa harhautui jäljeltä. Jälkeä ei oltu merkattu, mutta näin itse sen katajan jonka juurella tiesin sorkan olevan, niin en päästänyt koiraa kovin kauas. Se palasi sitten jossain vaiheessa oikeaan suuntaan ja nosti jäljen uudelleen. Jäljestys oli hitaampaa kuin nykyään metsässä ja löysillä liinoin mentiin koko matka. Sorkalla koira nuuhki pitkään ja hartaasti, häntä alhaalla ja täysin eleettömästi. Tästä se vuosi sitten oli paljon enemmän innoissaan. Nyt sorkka oli suoraan pakastimesta, olisikohan sitä pitänyt sulattaa ensin? Kehuin kovasti niin kyllä se sitten alkoi nuolla karvaa ja sen jälkeen purra lihakohdasta, mutta ei mitenkään erityisen vaikuttuneena edelleenkään. Toisaalta kun otin sorkan sitten pois ja pistin pussiin, koira olisi halunnut sen sieltä uudestaan. En tiedä, kyllä se varmaan syttyisi, mutta tämä on kyllä sellaista säätöä että jos ja kun se ei ole aivan erityisen innoissaan niin antaa olla. :D Tavan metsäjälkeä on aivan huomattavasti paljon helpompaa tehdä. Ehkä mä säästän tän sille eläkelajiksi kun ei ole mitään tottiksen hyppyjä. Tai sitten kävi taas mielessä, että mudillehan voisi koettaa hankkia JVA-titteliäkin. :D Se ei ole verestä tai riistasta yhtään kiinnostunut ja joskus kerran kokeiltuani jäljesti selvästi jäljen tekijän jälkeä. Luultavasti se ilmaisisi makaukset ja sorkankin kuten kepit konsanaan, haittaiskohan se? :D

Viikko sitten kun porukatkin oli vielä mökillä lomalla, tehtiin pari eläinkoetta. Otettiin ensin mudi. Äiti jäi pitämään koiraa pihaan kun lähdin hetsaten pihasta tietä pitkin pois. Mudi huusi kuin piestävä sika ja oli tempoa äidiltä käden irti. Oltiin sovittu, että antaa mulle 10min aikaa ja lähtee sitten perään. Kävelin tietä jonkun 100m ja poikkesin sitten metsään, tiputin pipon matkalle, tulin vähän ajan päästä takaisin tielle, menin sen yli toiselle puolelle metsään ja johonkin näreeseen piiloon. Olisko se ollut yhteensä jotain reilu parisataa metriä. Sanoin, että mulle on aivan sama mitä se koira tekee, ilmaiskoon jos ilmaisee sen esineen ja jäljestäköön tai tulkoon ilmavainulla. Se ei nyt hyvin luultavasti enää koskaan mene kokeeseen, niin ei ole väliä vaikka se menisi "pilalle". Se oli kaahannut aika haipakkaa, juossut esineen yli, äiti ei nähnyt reagoiko se lainkaan mutta yli meni niin äiti otti sen itse taskuunsa. Tielle takaisin tullessaan olivat olleet kumpikin yhtä hämmästyneitä eli källi onnistui, mutta mutsi ei ollut kerinnyt miettiä että mites tämä tälleen, tuliko joku hukka, kun koira jo bongasi jälkien jatkuvan ja taas mentiin. Aika iloinen muri sitten tupsahti pusikkooni!

Sienelle tehtiin samanlainen, paitsi että lähdin eri suuntaan aitan takaa suoraan metsään, kun tie oli jo tallottu. Yllätyksekseni Sienikin alkoi hieman kiljahdella kun huutelin sitä poistuessani. Sovittiin kanssa noin 10min odotus ennen kuin saa lähteä. Merkkasin parilla merkillä kohdan mistä menin, ja pyysin että äiti tuo koiran noin 90 asteen kulmassa sitä linjaa kohti ja antaa sen nostaa jäljen. Tiputin Sienelle kanssa pipon matkalle ja menin yhteensä ehkä 150m päähän. Sieni oli nostanut jäljen hyvin ja tullut kanssa varsin reippaasti. Esineelle se oli tullut vähän syrjästä, bongannut sen ja vienyt sen mutsille. Sen pitäisi kyllä ilmaista maahan menemällä :D Mutta ehkä se ei mielestään ollut jäljellä kun se oli niin tuore hajutunneli. Minulle saapui kamalan iloinen sienen muotoinen väkkärä. Pitää kokeilla sille noita näkölähtöjä muutama, tosin ongelma on se, että jäljen pitäisi antaa vanheta reilusti ja jäljen tekijä ei sinä aikana voi tulla takaisin (tai varmaan voi, mutta luulen, että Sienellä on huomattavasti suurempi palo metsään jos se luulee että joku odottaa sitä vielä siellä).

Rally-tokon oikealla seuraamisen myötä tuplaseuraaminen vaihtui peilikuvaseuraamiseksi!

Vapaaehtoisia neniä?

Anne & Hannu (mm. 2x FI JVA) koulutti Keski-Suomen Holskuilijoita MEJÄssä tänään. Paikka oli Jyväskylän seutuvilla, missä heillä on luvallista treenimaastoa - verijäljen teko ei kuulu jokamiehenoikeuksiin koska makaukset potkitaan rikkomalla maa ihan kunnolla, ja koska merkit seisoo vuorokauden metsässä. Mudi jäi mökille porukoille ja lähdin aamuvarhain matkaan pelkän hollantilaisedustuksen kanssa. Matkalta poimimme kyytiin Sinin & Rukan. Koulutus alkoi teorialla eräällä huoltoasemalla aamiaisen parissa. Saatiin mukaamme paksut paperinivaskat, mikä pitää lukea ajatuksella vielä uudemman kerran. Laji on mulle varsin vieras ja kuvittelin tietäväni siitä jotain, mutta paljon tuli päivän aikana myös uutta.

Näimme ensin Mooren noin 600m jäljellä, sitten ajettiin eilen valmiiksi tehdyt jäljet Rukalla (300m U), Sienellä (300m U) ja Ruutilla (150m Z). Tämän jälkeen tehtiin yhdessä pieni pätkä jälkeä ja päästiin käytännössä näkemään miten suunnistus, avo- ja piilomerkkaus, linjamerkkien jättö, verestys jne tapahtuu. Parasta oli varmasti tutustua aiheeseen nimenomaan käytännössä, se oli paljon selvempää kuin paperista lukeminen. En oikein tiennyt mitä ajattelen jäljen ajosta, ts. jäljestääköhän koirat verta vai oikeasti sitä jäljentekijän jälkeä. Tähän liittyen oli myös paljon epäselvää jäljellä edestakaisin kävelemisessä yms, mutta nyt käytännöt on tutut. :) Jälki siis ensin suunnistetaan (etummainen ihminen) ja avomerkataan (takimmainen ihminen, he kävelevät aivan peräkkäin, ei rinnakkain). Jos tulee mentyä vika suuntaan edes pieni piikki (paluuperä), siitä pitää ehdottomasti ilmoittaa, koska koira hyvin todennäköisesti käy myös siellä ja jos tuomari ei tiedä tästä, koiralle tuomitaan jopa hukka. Toisella kierroksella etummainen piilomerkkaa ja kerää avomerkit pois jättäen vain osan linjamerkeiksi, ja takimmainen verestää. Jos taskusta putoaa mitä tahansa sinne jäljelle, se jää sinne odottamaan jäljen ajoa, eli missään tapauksessa ei saa enää kulkea väärään suuntaan verestyksen päällä. Lopuksi (vasta tuomarin luvalla!) jälki puretaan, ja se on helpointa tehdä takaperoisesti, koska piilomerkithän näkyy väärästä suunnasta tullessa.

Sieni oli kauhean tohkeissaan kun hain sen autosta. Jäljestyspaikalle oli puolen kilsan kävely ja kerrankin matka oli riittävä, että koira malttoi käydä paskalla ennen hommiin menoa! :D Jälki oli siis U:n muotoinen, sivut 100m, eka kulma oikealle. Jäljellä se tutki alkumakausta hetken ja lähti sitten matkaan. Taisin kehua sitä pari kertaa alkuohjausmatkalla. Ehkä puolessa välissä ekaa suoraa oikealle yläviistoon lähti vanha koneura tai joku polun tapainen. Sieni harhautui sinne. Maasto nousi hieman ja loppujen lopuksi ajateltiin, että siitä oli varmaan mennyt jokin jäljen poikki. Sieni tuntui myös saavan jo hajua toisesta osuudesta, joten toin sen takaisin siihen mistä se oli alun perin harhautunut, koska sillä olisi oikaisun myötä jäänyt yksi makaus kokonaan välistä. Eka kulma meni vähän pitkäksi, mutta lenkitti jäljen uudelleen. Tokalla suoralla vähän kanssa haahuilua, pk-jäljellä mua olisi ärsyttänyt ja niin meinasi nytkin. Se menee silleen ns. puolivainuisesti eli ilma- ja maavainun rajoilla. Nyt se seilasi aika paljon jäljen yli molemmin puolin. Luulen, että yli 12h vanha jälki oli sille oikeasti myös hyvin erilainen kokemus, ne mun pari mejäkokeiluahan oli luokkaa 1h. Makauksiin se reaoi selvästi ja tutkii niitä itsenäisesti. Tokassa kulmassa koira jotain sekoili ja huomasi sitten jäljen menevän oikealle alaviistoon, mutta päätti jatkaa sekoiluaan. Eli haahuili sinne sun tänne suunnilleen liinan kantamalla. Pysähtyi katselemaan minua, kävi liehittelemässä yleisöä, haahuili lisää, tuli taas vähän avaamaan ääntänsä minulle (odotin että ihanko se meinaa uskaltaa komentaa mua haukulla, mutta vähän vain yritti tuhahtaa :D), kävi hyppäämässä vielä päin Siniä ja sitten lopulta totesi että jo on typerää porukkaa kun ei kukaan halua jatkaa koiran hommia ja kai se on sitten itse tehtävä työt. Ja jatkoi jälkeä suoraan sinne alas ihan kuin mitään monen minuutin showta ei olisi lainkaan ollutkaan! :D Oli pitkät minuutit odottaa taivaalle katsellen, olisi niin tehnyt mieli tiuskaista että töihin siitä nyt, tai sitten auttaa sitä että tonne se menee. Olin kyllä varma että ennen pelleilyn aloitusta se merkkasi jäljen jatkuvan alarinteeseen mutta olisihan sitä silti voinut auttaa kun se on niin pieni ja sievä ja ehkä se ei tiennytkään mitä sen pitäisi tehdä - ja vidut! Kunhan kokeili että onko pakko vai voisko päästä helpommallakin jos olisi muita innokkaita jäljestäjiä. Vika sata metriä mentiin sitten ihan kyselemättä ja sorkka oli mieleinen ylläri, Sieni reagoi siihen aika vahvasti ja oli varsin vaikuttunut! Se haisteli sitä vähän aikaa ja otti sitten suuhun ja puhuessamme alkoi pureskella sitä. Sai vähän aikaa syödä, eikä olisi sitten millään jättänyt sitä. On tapana että ohjaaja irroittaa sorkan koiralta ja ojentaa sen oppaalle, ilmeisesti jotkut koirat voi vahtia aarrettaan kovinkin ja vieraan oppaan ei kannata tunkea käsiään sinne. Sieni jätti sen käskystä mutta sain roikottaa sitä valjaista kun Hannu otti sorkan pussiin. Sieni ei olisi millään tullut mun mukana pois kun sorkka meni vielä vikan jäljen päähän ja Sienen piti siirtyä takas autoon :D

Sienen voisi sanoa syttyneen sorkkaan. Seuraavaksi noin 100m suora jälki ihan vain vahvistamaan että se sorkka on siellä. Jos se menee hyvin, seuraavaksi voi tehdä taas jonkun tollasen 300m pituisen ja aika äkkiä sitten pidentää lisääkin. Jälkiä ei kannata tehdä kuin 1-2 kertaa kuussa, tosin nyt alkuvaiheessa voi kokeilla muutaman useamminkin, varsinkin että ehtii ennen lumien tuloa saamaan jonkinlaiset opit perille. Noin muuten siinä ei ole järin treenattavaa - kun koira syttyy sorkkaan kunnolla, se kyllä jäljestää sen koematkan ihan varmasti. Jostain syystä tässä lajissa vietti kyllääntyy helposti ja monta kokenutta koiraa tiedetään pilatun liialla treenillä, ja pahimmillaan koira ei sitten lähde jäljelle lainkaan vaan käy istumaan "ei taas tätä, emmä nyt halua". Musta se on tosi outoa, en ymmärrä mikä siinä on taustalla ja miksi se noin voi kyllääntyä?

Olen varma että tuo passivoituminen ja siitä yli pääseminen vie meitä aimo harppauksen eteenpäin myös muissakin lajeissa! Mejässä, kuten kaikissa muissakin jäljestyslajeissa, on hyvin tärkeää olla auttamatta koiraa. Koira oppii kerrasta siihen, että jos sitä ei enää huvita tai sillä on vaikeaa, ohjaaja kyllä tietää missä jälki menee ja voi tehdä työn koiran puolesta. Koiralla se nenä on ja jo alusta asti on hyvin tärkeää olla ohjaamatta koiraa! Jos nyt todella paha hukka tulee, tai koira vaihtaa verijäljen riistalle tms, niin totta kai treenitilanteessa voi ja pitää puuttua. Mutta jos (ja kun, lähes jokainen koira kokeilee tätä jossain vaiheessa) koira kyselee apuja, ohjaaja katsoo taivaalle ja on valmis seisomaan vaikka iltaan asti niillä sijoillaan. Vain näin koira oppii itsenäiseksi ja sinnikkääksi työskentelijäksi. Tietysti vahva motivaatio on oltava, jos koira ei syty sorkalle, ei voi olettaa että se jäljestääkään "ei minkään takia". Kaikki koirat ei mejään syty. Loppupalkkana voi toki käyttää ihan ruokaa tms, mutta silloin lienee helpompaa unohtaa verien kanssa lutraamiset ja tehdä tavan ihmisjälkeä :)

Loppujen lopuksi en ole varma oliko mun päällimmäinen fiilis suunnaton ärsytys (epätarkka jäljestys & se passivoitumiskokeilu) vai huikea tyytyväisyys (se selvitti jäljen kuitenkin), mutta ehkä mä alan kallistua tuohon jälkimmäiseen. En usko, että se ihan äkkiä kokeilee uudestaan, ja nyt kun se sai tutustua sorkkaan ja oppii että se odottaa jäljen päässä, se saa varmaan paljon lisää motivaatiotakin. Jatkamme harjoituksia.

Lopuksi käytiin pizzalla vielä höpöttämässä ja oli puhetta erityisesti kokeen kulusta. Saa nähdä uskaltaudutaanko me joskus sellaiseen asti!

Kuvat (C) HM. Kiitos päivästä kaikille paikalla olleille!

Verta taasen

Pohdiskelin asioita ja koska töppönen ei ollut verijäljestä mitenkään erityisen liekeissä, suotta mä sitä sen jäljille lutraan. Pysyköön tavan ihmisjäljissä. Veren kanssa puljatessa on aina ylimääräistä säätöä.

Sienelle tein tänään käkiaukontien varteen sammalpohjaiseen mutta osin varvikkoiseen metsään n. 100m pitkän jäljen, jossa alkumakaus, 50m suoraa loivaan ylämäkeen, makaus/kulma oikeaan ja toinen n. 50m suora. Loppuun jätin taas vaan sienen, kun en nyt tässä ole kerinnyt sorkaksi muuttua. Jälki muhi 45min.

Alkumakausta ei olisi kovin hartaasti tutkinut kun oli kiire tarttua jälkeen, mutta pidätin liinasta ja halusin että nuuhkii ensin sitä. Ekan suoran puolivälissä varmaan alkoi vetää liinassa (2m grippi) , en antanut kiihdyttää. Oudolta tuntui kun Sieni veti jäljellä! Tokaa makausta se tutki huolella ja jatkoi sitten itse jälkeä oikeaan suuntaan. Jossain vaiheessa se meni enemmän ilmavainulla ja ei ehkä ihan jäljen päältä, vaan puoli metriä sivusta, en ole ihan varma. Korjasi kyllä sitten taas päälle. Kerra nenä ylhäällä se lähti alaspäin, missä töppönen odotti, annoin mennä liinan mitan ja sitten se tulikin heti takaisin. En tiedä mistä se johtui. Siitä loppuun asti taas varsin intensiivisesti, vetikin. Se jäljesti minusta ihan hyvällä motivaatiolla, mutta ei ollut lainkaan niin "wou!" kuin ekalla kerralla. Olikohan tämä liian pian? Miksi "mejävietti" kyllääntyisi paljon herkemmin kuin normaali "jälkivietti"?

Ja nyt olen ihan kujalla mitä teen jatkossa. Hankin sen sorkan sinne ainakin, vaikka kyllä se nytkin taskusta tulleista jauhelihapihveistä ilahtui niin että oli tukehtua niihin ;) Mutta sotkeeko tämä pk-jälkeä? Tartteeko Sienen enää olla metsäjälkikoira lainkaan? Mitähän se mieluiten itse tekisi, jos mun typeriä pk-koulari pitkätukalle -haaveita ei huomioida?

Lehmästä broileriksi

Jos jäljestää lehmää mutta vastassa onkin broileri, tuleekohan siitä kovinkin skitsofreeninen olo? Verijäljestä on ollut muutamankin eri tutun kanssa puhetta ja tänään oli aika tarttua tuumasta toimeen. Aikoinaan vajaa 10v sitten tein silloiselle sekarotuiselle muutaman jäljen, mutta se ei yhtään syttynyt hommaan. Lueskelin netistä ohjeita ja päätin sitten vain kokeilla. Veri suli iltapäivän aikana niin että sain pullosta tilkan ja pääsin jo illalla metsään. Laimensin veren noin 1:4 ja yhteensä sitä lientä oli sitten joku pari kolme desiä. Mitään sorkkaa tai vastaavaa en tähän hätään todellakaan saanut hankittua, joten päätin että broilerin koipi on kelvollinen "kaato". Mutta olisko mulla sitten pitänyt olla kanan verta vai meniköhän mun koirat nyt kovinkin sekaisin...? :D

Homma alkoi hienosti niin, että astuessani ulos autosta ihan lähellä kiljui ajokoira ajohaukkua. Hetken siinä venailin ja sitten se ensin hiljeni ja vähän myöhemmin jolkotti tietä pitkin. Poispäin. Päätin, että en nyt kyllä lähde siirtymään, kun ei äkkiä tullut mieleen missä olisi yhtä hyvää sammalpohjaista metsää. Päätin myös että en vanheta jälkiä enkä jätäkään loppupalkka-broilerinkoipia valmiiksi, ettei se ajuri käy varastamassa niitä. :D Verestä käytin noin puolet kummankin jälkiin, lopuksi sitä jäi vähän yli.

Sienen jäljestä tuli noin 50m, yksi suora kulma vasempaan. Loppuun jätin verisen sienen. Jäljen tekoa aloitellessani näin sen ajokoiran kauempana metsässä, se ei huomannut mua, ja sen jälkeen mäkään en sitä enää nähnyt. Jälki vanheni ehkä 10min kun hain palkat ja koiran autosta ja palasin takaisin alkuun. Sieni otti hajua jo mennessä, se oli varmaan menossa pk-jäljelle. Kun se sai hajun verestä, se jotenkin sähköistyi. Ei mennyt lainkaan luimuun eikä jännittyneeksi (jotkut koirat kuulemma saattaa jopa alkaa kytätä puskia, että mistä se hirviö hyökkää), vaan oli enemmänkin ihan "wow!". Se tutki alkumakausta ihan tosi hartaasti ja intensiivisesti ja lähti sitten itse etenemään jälkeä pitkin. En sanonut sille missään vaiheessa mitään. Se meni tosi maavainuisesti ja välillä pysähtyi hetkeksi imppaamaan jotain. Kerran se nosti pään ylös ja vilkaisi kauas eteen, ehkä se kuuli vielä sen ajokoiran rytisevän jossakin, mutta jatkoi heti itse. Kulman se veti kanssa ihan kiskoilla ja sienelle tullessa se pysähtyi tutkailemaan sitä. Aloin kehumaan koiraa, mutta tosi epäsienisesti se ei juuri välittänyt siitä, vaan oli edelleen ihan kuin jossain transsissa "siis vau, jatkuuko tää vielä johonkin". Kaivoin sille sitten taskusta sen koiven palkaksi ja tässä vaiheessa se jotenkin havahtui ja alkoi sieniseen tapaansa heiluttaa häntää kun ylistin sitä.

 

Töppöselle tuli kanssa n.50m, jossa keskellä kulma vasempaan. Sillekin jätin loppuun sienen ja palkat oli muuten taskussa. Alkumakauksella koira nuuhki verta kauhean tarkkaan, mutta kääntyi sitten katsomaan minua, että mitä ihmettä tää touhu on. Kannustin sitä vähän ja se lähti jäljestämään. Luulen, että se meni enemmän mun askelia kuin verta, ja kun kehuin sitä niin sen ilme oli sellanen että okei sitten jos kerta haluat. Se meni huomattavan ilmavainuisesti Sieneen verrattuna. Vähän ennen ekaa kulmaa se kävi paskalle, sitten oikoi sen kulman ja olikin jo melkein sienellä. Sille olisi pitänyt tehdä paljon pitempi. Sienellä se oli kauhean kiinnostunut siitä ja täysin vastoin odotuksiani otti sen suuhun ja nuoli sitä! Olin aika varma että sen mielestä koko verijälki on epäilyttävää ja verinen sieni oikea ällötyksen huipentuma, mutta ei se ollut missään vaiheessa jäljellä yhtään epäileväinen hyökkäilevien puskahirviöiden suhteen. Mutta ei sitä selvästi myöskään kiinnostanut se ollenkaan samalla tavalla kuin Sientä. Hetken sientä nuoltuaan koira kävi maate ja vissiin meinasi, että se pitää ilmaista mulle silleen niin kuin jälkikeppi konsanaan. :D Ajokoiraa ei onneksi enää näkynyt ja mudi sai syödä rauhassa palkkansa.