Tottelevaiset

Kahden koiran treenaaminen samassa ryhmässä on edelleen hankalaa. Tai toinen on ensin ja toinen sen jälkeen, ryhmät yksi ja kaksi, koko tiistai-ilta hallilla. Ei tartte olla samaan aikaan kehässä tai mitään sellaista, vaan vaikeinta on vaihtaa oma moodi samalla kun käy vaihtamassa koiraa autolla. Mä olen erilainen eri koirien kanssa. Olen saanut siitä noottia, pitäisi olla Sienen kanssa yhtä "ja nyt perkele haluuksä tän palkan vai et, hä!" kuin mudinkin kanssa. Mudille olen paljon intensiivisempi, niin hyvässä kuin pahassakin. Esimerkiksi joku "oho" tulee Sienelle "oooho...." ja mudille "oijoijoijoijoiJOI!!!1". Mutta kun ne on niin erilaiset koiratkin! Totta kai koiran persoona pitää ottaa huomioon tavassa kuinka sitä käsitellään! Hissuttelu ei vaan auta hissukkaa. Se on vaan hirveän vaikeaa yrittää olla samanlainen reipas ja ärhäkkä Sienellekin. Mun pitäisi ehkä treenata silmät kiinni niin että molemmat koirat on hallissa ja avustaja laskee jomman kumman tekemään hommia ja naksuttelee kun palkataan. Niin etten tietäisi kumpi mulla on.

Häiriötreeneissä (houkuttelu perusasennossa, koiran ollessa jätetty maahan/istumaan/jne) huomaan eniten eroa itsessäni. Molemmat koirat on ihan päteviä. Sienen kanssa olen "hyvä, kyllä tää kohta loppuu, selviä vielä vähän aikaa, älä ahdistu vaikka sua kiusataan" ja mudin kanssa "uskallapas prkleen törppönen haksahtaa mihinkään!".

Sienen osalta en nyt kuitenkaan ole varma, onko ryhmäpaikka hyvä idea. Häiriötreenit ja paikallaolot joo, mutta kun jokaisella on sitten omalla vuorolla 10-15min aikaa tehdä kouluttajan kanssa juttuja. Tänään aiheina oli noutojen palautukset ja omavalintainen liike (suurin osa teki tunnarin). Sieni on kummallinen koira ja treenaan sitä eri tavalla kuin toista koiraani ja eri tavalla kuin miten kaikki muu porukka treenaa omiaan. Meillä on osaava ja kiva kouluttaja, ja arvostan hänen kokemustaan ja vinkkejään, mutta Sienen kanssa mun vastaus kaikkeen on "joo, mutta kun". En halua tehdä sitä, tätä tai tota. Sitä ei kannata hetsata tai yrittää saada vauhtia kaivettua. En halua tehdä noutoon millään tavalla hetsattuja vauhtiharjoituksia, haluan vahvistaa vaan luovutuspaikkaa lyhyellä matkalla ja saada sitä kautta koiralle itsevarmuutta ja vauhtia (oli muuten aika hyviä eteen tuonteja tänään!). Ei voi myöskään nillittää, ja mun vapaavalintainen liike oli lopuksi pelkkä suora luoksetulo kun kaikki voi-liikkeet on niin vaiheessa enkä tiedä edes miten osaa lähtisin lähestymään, niin en osannut myöskään keksiä mitä haluaisin avustajan kanssa nyt tehdä. "Vino", sanoi kouluttaja koiran saavuttua perille perusasentoon. "Jes!", sanoin minä ja heitin pallon. Luoksetulo tehtiin kohti yleisöä ja vauhti oli reipas eikä häiriö haitannut koiraa, joten se sai palkkansa, vaikka tekniikka oli puutteellinen. Tällaisissa asioissa sen kanssa juuri ei kannata nillittää ja laittaa sitä yrittämään uudestaan, tai antaa toista käskyä sivulle, että se korjaisi. Ihan sama. Tuhlaan kouluttajan ja muiden ryhmäläisten aikaa, kun teen kaiken niin eri tavalla, enkä oikeastaan edes halua apua.

Ja samalla mua taas meinaa alkaa masentaa kun mulla on niin erilainen ja kummallinen koira. Huonompi. Mulla menee paremmin kun olen sen kanssa kahdestaan, eikä ole niitä toinen toistaan nopeampia, innokkaampia, motivoituneempia ja kaikin puolin parempia bortsuja mihin verrata...

***

Keskiviikkona ennen ryhmää käytiin Sienen kanssa juoksemassa. Ei suju ei, koira ravaa kunnes liina kiristyy jolloin se alkaa peitsata, ja kun lisään vauhtia, se vetää laukalla. Otin sitten Sienen hallin parvelle, kun en halunnut jättää sitä verkkoloimessa autoon jäähtymään. Keskiviikon ryhmillä on yhteiset paikallaolot ryhmien vaihdon aikaan, tällä kertaa oli toisen kouluttajan vuoro miettiä teema ja hän oli suunnitellut häiriökoiran. Sienestä tuli siis se. Oli koiralla kummastunut ilme kun kävelytin sitä remmissä paikallaolorivin ohitse ees ja taas. Koska kukaan ei reagoinut mitenkään, juoksin ja hyppyytin koiraa vähän enemmän. En sitten jaksanut viedä sitä takaisin parvelle, niin se nukkui loppuajan yhdessä nurkassa. Siinä on kyllä koiralla päänuppi kohdallaan ja loistava off-asento. Valitettavasti vaan off meinaa jumittaa silloinkin kun haluttaisiin se on. Olis aika hienoa jos joskus löytyisi se täydellinen koira joka oikeasti voisi odotellessa missä häiriössä tahansa ottaa tirsat, virittyisi sekunnissa itsestään ja tehdessä olisi täysillä messissä.

Kyllä musta on 4kk kesätauon jälkeen kivaa taas kouluttaa :) Vuosia olen ollut alkeiskursseilla ja nyt on tosi hauskaa kouluttaa pidemmällä olevia, tää on mun eka ryhmä. Alkeiskurssilaiset on kauhean palkitsevia, ne edistyy ihan silmissä ja kymmenen kerran kurssilta lähtee aivan eri koirakot kuin mitä sinne tuli. Mutta on se myös jokseenkin turhauttavaa jankuttaa samoja asioita, nyt kun ihmisillä on ihan erilaiset pohjatiedot ja taidot, niin homma on ihan erilaista. Treenasin sitten omatkin kun huomenna on vapaapäivä eikä ollut kiire kotiin. Sieni heräsi kivasti hommiin, ja teki eteen tuloja (ensin läheltä ja sitten matkan pidennys jostain 6-8 askeleesta kerralla ainakin viiteentoista, ekalla tuli väärin sivulle mutta kokeilin uudestaan niin osasi, ja laukkasi hyvällä vauhdilla eteenkin!), jäävien erottelua naminheittelyllä, lähellä pysymistä Tanjan ohjeiden mukaan sunnuntain kurssia varten (tarjoaa kaunista seuraamista!) ja lopuksi vietiin eteenmenokuppi ja tehtiin lähellä pysymistä/seuraamista se paluumatka. Kontakti ei laskenut edes koiran nielaistessa joten se oli sellaista jes-jes-jesjesjes -kävelyä. Eteen se meni kovaa.

Hain sitten mudinkin autosta ja se oli taas liekeissä kuin mikäkin bensarovio. Piti sitten vähän vielä hetsailla patukan kahvoja jalkaani läiskyttämällä, siitähän tulee sellainen piiskamainen ääni. Mudi kävi vähän kuumana ja lopulta puri mua :D Itsepähän kerjäsin... leikin sen kanssa vaan ja huudatin sitä, sillä on välillä sellainen painostava vahva haukku ja välillä saaliskimitys enkä oikein ota selkoa mikä ne erottaa. Tai mitä mun pitäisi tehdä. En mä ainakaan oikein osaa uhata sitä niin että saisin sen räkäisen äänen tulemaan. Sitten se teki metallikapulan nostoja tiistain treenien tyyliin (vire oli katossa jolloin koira murisee ja haukahtelee kapulalle mennessä, mutta ei haittaa, se ei taatusti ikinä tee niin kokeessa), seuraamista, kaikki jäävät (seisomisen istui! ohhoh! sehän ei yleensä koskaan näitä mokaile.) ja luoksetulon. Sitten vietiin lelu pois ja vaihdoin nameihin ja rally-tokoon, koira kyllä kupli yhä mutta pystyi silti tekemään kieppejä ja paikalla käännöksiä ym pientä. Lopuksi vielä jätin sen iltaruuan kuppiin ja tehtiin kokeenomainen setti lyhyt seuruu, avoimen jäävät, avoimen luoksetulo voimakkain avuin ja metallihyppynouto. Palkkasin koiran nameilla liikkeiden jälkeen. Ongelmahan etäpalkalla on helposti vinkuminen ja tällä sen ajatusta saa häirittyä ja se pysyy hiljaa. Hyppynouto oli vauhdikas, mutta koira toi kapulan suoraan sivulle, joten laitoin sen uusimaan. Nyt onnistui ja vapautin suoraan edestä ottamatta perusasentoon. Yllätys oli juuri onnistunut, koska koira hyppäsi ensin mua päin ja oli ihan että ai mikä palkka missä muka, ja rähähti lähtiessään kun muisti ja pelkäsi vissiin jo että joku muu ehti ensin. :D Hassuin koira!

Kotimatkalla mietin, että kouluttamisessa ja omien koirien treenamisessa on samanlainen iso ero kuin minussa omien koirieni välillä. Kouluttaessa yritän olla itsevarma ja perustella näkemykseni niin, että ohjaajalle tulee sellainen olo, että olen miettinyt mitä sanon ja oikeasti ajattelen hänen tilannettaan, enkä vain heitä hatusta ties mitä ehdotuksia ja arvaile. Sellainen olen myös mudin kanssa. Sitten kun treenaan Sientä, kaikki se itsevarmuus katoaa ja musta tulee sellainen epävarma entä jos, oliskohan sittenkin, diipadaa ihme säätäjä. Tänään yhtenä aiheena oli nouto ja kapulan pito/luovutus/palautus, ja yksi koira ohjaajansa mukaan ahdistuu mm. jos kapula tippuu sen jaloille. Nyt se ei esittänyt lainkaan sellaista käytöstä ja oli superreipas ja kivan näköinen muutenkin. Sanoin, että kyllä mä uskon, mutta jos se tilanne joskus tulee niin yritä olla menemättä siihen mukaan ja säälimättä koiraa, koska kuten itsekin näit nyt, se osaa myös olla hyvin reipas. Hymähdin heti perään, että joo tiedän, että se on helppo sanoa mutta vaikea toteuttaa, mun esimerkkini makaa tuolla nurkassa...

Täällä ollaan

Olen taas miettinyt koko blogin lopettamista. Suurin osa kuvista ja treenijutuistakin on nykyään fb:ssä, ja sen myötä blogin kommentointi on vähentynyt voimakkaasti. Fb:tä on vaan niin paljon helpompaa käyttää, ja jos on joku pieni kommentti, en minäkään usein jaksa kirjoittaa kenenkään blogiin, vaan kommentoin fb-viestillä tai siellä olevaan kuvaan/keskusteluun. Nämäkin kuvat on kaikki julkaistu jo siellä, ja tuntuu tyhmältä tehdä jälkijunassa jotain yhteenvetoa erikseen blogiin. Toisaalta olen itse tykännyt välillä selata vanhoja juttuja. Aika todellakin kultaa muistot ja esim. töppösen vanhan blogin lukeminen on hyvin valaisevaa, paitsi alkavan dementiani suhteen, niin myös treenijuttujen ja nuoren mudin todellisen edistymisen.

Häikäisevin tatti.

Töppösen jalka ei ole vieläkään kokonaan parantunut. Haava on ummessa, mutta karvat siihen ei ole kasvaneet ja patin kohta on pelkkää ohutta vaaleaa ihoa. Lisäksi siinä tuntuu pieni möykky, en tiedä onko se vielä rupea vai mitä, vai joko siihen alkaa tulla uusi patti.

Kävin lenkillä, mut sit musta alko tuntuu, että mua on ehkä taas huijattu!

Hakutreeneissä olen ollut mudilla. Irtorullakuvio oli loksahtanut tauon aikana (mudi on treenannut viimeeksi joskus keväällä?) kohdilleen. Rulla on ollut kahdella ekalla vielä kädessä ja lopuilla maassa käden lähettyvillä. Osaa ottaa hyvin eikä jää enää lainkaan ukolle nuohoamaan "onko tätä tyhmää rullaa pakko juoksuttaa edes takas, eikö voitais vaan ottaa sitä namia, lupaan etten kerro kellekään!". Seuraavaksi siirretään rulla ukon jalkoihin ja häivytetään käsi. Rullan tuonti on reipas, koira selvästi ymmärtää sen yhteyden näytölle pääsyyn ja kuvio on sille selvä. Näytölle koiraa on välillä huudeltu, se lähtee hyvin, mutta kun roikun perässä, niin jossain vaiheessa koirassa tulee sellainen hienoinen muutos. Vetää edelleen, mutta eri tavalla kuin lähtiessä, ja haluisin sille sen samanlaisen palon koko matkalle. Se lähtee tällä hetkellä niin kovaa, että en paljain käsin pysty pitämään mun grippiliinasta kiinni, ja viikonloppuna kun sitten laskin sen käsistäni näyttökäskyn yhteydessä ja lähdin kävelemään koiran perään, liina kietoutui umpisolmuun mun jalkoihin ja koira kiskaisi mut turvalleni sammaleeseen. Siinä sitten availin solmua ja kun sain liinan irti, koira sinkosi jatkamaan matkaa ilman mitään käskyjä tai luvan kyselyjä. Ihan hyvä harjoitus, kokeessahan vastaavassa tilanteessa ei saa antaa uutta käskyä, ja esim. Sieni taatusti menisi epävarmaksi. Ei muri vaan, kyllä tollanen "koulutusta kestävä" koira on niin kiitollinen treenattava! PS. Toinen jalka on edelleen kipeä kaatumisesta.

Viime treenissä ukot oli keskilinjasta alkuun n. 15 metrissä näkyvissä ja menivät sitten joka toistolla syvemmälle ja puskiin piiloon. Avustaja katsoi keskilinjalla mihin ukko meni, että sain suoran piston. Toivoin myös, että koiran ollessa ukolla näen sen toiminnan keskilinjalle, jotta voin tarvittaessa auttaa rullan tuonnissa. Mitään häröilyjä ei tosiaan enää ole ollut ja ehkä mun pitäisi alkaa luottaa, että ne rulla suussa suoraan maahan menot yms on historiaa. En vaan nyt oikein tiedä miten sille aletaan kouluttaa suoria pistoja ja etsintää, kun sitä ei missään tapauksessa voi laittaa suorapalkalle. Tai siis ainoa vaihtoehtohan on, että se ilmaisee joka kerta, mutta tuntuu että toistoja voi sitten tehdä paljon vähemmän ja olisi niin kätevää kun koira saisi palkan suoraan hyvästä pistosta, eikä siinä olisi mitään pitkää ilmaisukaavaa välissä. Mutta nyt kun se on kerran saatu oikeasti irti siitä suorapalkasta, sitä ei kyllä enää koskaan anneta sille, tai sitten menee taas vuosi hieroa sitä ilmaisua ja saada koira luopumaan saavutetuista eduista. Tiedän jokusen muunkin mudin, jolle suorapalkkaa ei samasta syystä voi käyttää lainkaan.

Mutta kyllä tämä nyt näyttäisi haluavan olla hakukoira kanssa! Yhdistyksessämme on keskusteltu kahden koiran politiikasta ja muissa ryhmissä jollain onkin ollut jo pitkään lupa treenata kahta. Meidän ryhmässä ei, olen katsonut sen vaan yksinkertaisesti epäreiluksi. Henkilökohtaisesti lisäksi se on mielestäni vaikeaa, ja menisin itse mieluummin toiseen ryhmään toisen koiran kanssa. Yhdistys ei vaan pysty järjestämään sellaista kuviota, ja ryhmien treenit menisi väistämättä paljon päällekkäin nyt kun arki-illat alkaa olla poissa kuvioista ja valoisaa aikaa on tarjolla enää viikonloppuisin. Yhdistys kuitenkin ehdottomasti haluaisi tukea aktiivisia, koetavoitteellisia jäseniä, ja järjestää hakuryhmäpaikan potentiaalisille kakkoskoirillekin. Kokeillaan nyt meidänkin ryhmässä "1,5-koiran" taktiikkaa, eli Sieni on edelleen mun ensisijainen koira ja töppönen kakkoskoirana. Ensisijaiselle pitkät treenit tai sitten molemmille jotain pientä, jos on kaikki ryhmäläiset paikalla tai muuten kiire, niin vain yksi koira per ohjaaja. Ryhmässämme on toinenkin jäsen, joka sai luvan treenata 1,5 koiraa. Jos tämän kauden loppuun vielä katsotaan ja mietitään keväällä sitten uudestaan mikä on kunkin tilanne ja tavoite silloin. En silti pääse yli siitä, että on se vaan mun mielestä epäreilua muille, ja lisäksi en todellakaan tiedä miten mä saan itseni vaihdettua niin eri moodiin eri koiran myötä.

Truu hakukoira: Sienen liian isot valjaat ja pippelin näköinen itsetehty i-rulla, sekä LASKIMOVERITULPPA suussa.

Sienelle tilasin tosiaan uudet valjaat. Ihastelin kesällä kaverin koiran Zero DC Short -valjaita ja sain kokeilla niitä Sienelle. Sama koko S istui loistavasti myös sille ja pari kuukautta pähkäiltyäni lopulta päädyin tilaamaan omat. Täältä niitä saa tiettävästi edullisimmin, ei postikulujakaan ja palvelu oli aivan loistavaa, valjaat lähti postiin tunnin kuluttua tilauksesta! Ajattelin niitä Sienelle hakuun ja (veto)valjaiksi juoksulenkeille. Kyllä, olen ruvennut juoksemaan koirani kanssa, tai siis niinku hyllymään vauhdilla koska rapakunto. Olen joskus nuorena juossut ja nyt kun Sienen fyssarin kanssa on mietitty keinoja saada koira ravaamaan, hän ehdotti pyöräilyn sijaan juoksua. Tai hölkkää. Paras pehmeä alusta tässä kaupungissa kun olisi pururadalla, mihin ei saa pyörällä mennä, niin pitäisi ottaa omat jalat alle. Sieni saisi mennä kevyellä tuntumalla ja sellaista samanlaista rentoa ravia kuin pyöränkin rinnalla, ei siis todellakaan mitään canicrossia täysillä laukkaavan, vetävän koiran kanssa. Selvä, kerro enää se koiralle. :D Lisäksi mun kintut tuli niin kipeiksi että ehkä pitäisi ensin vähän juosta yksinään kuntoa ylemmäs ja ottaa se koira vasta sitten mukaan, kun oman kuolemisen estämisen sijaan pystyisi keskittymään enemmän koiran kouluttamiseen.

Valjaat oli kuitenkin kertakokeilun perusteella niin loistavat ihan kävelylenkilläkin, että nyt tekisi mieli tilata toiset. S-koon piti taulukoiden mukaan sopia myös mudille, ja ajattelin että ne voi haussa käyttää vuorotellen samoja. S on kuitenkin hieman liian iso mudille, kuten yllä olevasta kuvasta näkee, ja lenkkeilykäyttöön yhdet ei tietysti riitä. Ehkä sen pitäisi siis saada omat. Neljänkympin valjaat. No, katsotaan... nykyiset Bilteman "hiihtovaljaat" on kuitenkin kauheat. Ajattelin, että huono istuvuus ei satunnaisessa käytössä haittaa, mutta nykyään käytän valjaita liki aina remmilenkillä (=päivittäin) koska remmit sotkeentuu niiden kanssa tosi paljon vähemmän kuin pannoissa kiinni ollessaan, niin kyllä se vaan haittaa.

Sieni on muuten jumpannut varsin aktiivisesti. Kokeilin joskus loppukesästä sen takajalkoja ja puoliero oli jopa minunkin käteeni niin selvä, että säikähdys sai minut oikeasti aktivoitumaan fyssarin jumppaohjeiden kanssa. Ihme ja kumma, mutta tässäkin asiassa järjestelmällinen harjoitus on tuottanut hyvää tulosta. Noin muuten me ollaan varmaan kaikki aika huonossa kunnossa, Sieni varmasti vähiten, koska se sentään juoksee vapaana ollessaan ihan kunnolla siinä missä minä kävelen ja mudi vain ravailee kuseksimassa. Juoksulenkit voisi tehdä tosi hyvää mudillekin. Harmi että sen mielestä harva asia maailmassa on yhtä typerää kuin juosta ei-mihinkään.

Talvi tulee mutta so fucking what, tartteeko sitä kuvatakin! Sehän yllättäen tulee joka vuosi!

Sieni on tällä hetkellä Helsingissä lomalla ja ensimmäisten viestien ja kuvien perusteella viettää juuri niin sienistä elämää kuin kuvittelinkin. Elämä yhden sekonkin koiran kanssa on kovin helppoa ja vaivattoman tuntuista. Tavallaan kaksi koiraa menee siinä missä yksikin, ihan samalla tavalla saa siis toki käydä lenkillä jne, mutta kyllä silti yhden kanssa on sujuvampaa. Ehkä se on se, että lenkillä voi uppoutua enemmän ajatuksiinsa, kun yhtä on puolet helpompaa pitää silmällä kuin kahta?

Professorin todellisuus jäyhäkulissien takana.

PS. Mudin KVA-ilmoitus lähetetty vihdoin pk-lehteen, vastaanottaja lupasi että julkaistaan ensi numerossa. Kesti niin pitkään, kun en osannut valita kuvaa enkä saanut tekstiä mieleiseksi. Perfektionistin ongelmia, juunou. Onhan tämä nyt koirani hetki parrasvaloissa ja sen tulee olla täydellisen onnistunut! Tekstiin olen nyt tyytyväinen, se on monesta varmaan vähän hassu mutta juuri sopivalla tavalla persoonallinen. Kuva on oikeastaan Iitun valinta, musta se ei ole mitenkään erityinen ja olisin laittanut ennemmin vaikka tämän, mutta säälin koiraani ja jätin sen nolaamatta moisella.