Syksyä

Sieni on tehnyt ahkerasti kosketuskeppiä eri tilanteissa. Yhtenä iltana kotona käskin mudin sängylle ja Sieni oli tarkoituksella vapaasti lattialla. Tein kosketuskeppiä vuorotellen kummankin koiran kanssa. Pari kertaa vaihdettuani (rintamasuunta toimii vihjeenä kenen vuoro) tapahtui just se mitä odotinkin, eli Sieni joka ei ollut käsketty mitenkään mihinkään, kyllästyi odottamaan vuoroaan ja nosti etujalat sängylle ja ryysäsi mudin ohi koskemaan keppiä. :D Tällaista ei tulisi mieleenkään tehdä ulkona "oikeissa" treeneissä tai millään kuivanappuloita paremmilla nameilla, mudi ei todellakaan antaisi tulla jaolle. Nappulat on sen mielestä vaan sellaista viimeistä ruokaa jos mitään muuta ei todellakaan maailmassa tarjoilla, eikä se niiden takia kärhämöi minkään tyhmän kosketuskepin nimissä.

Koiran mielestä on edelleen kamalaa jos toiset kieltää omia koiriaan, joku tekee äkillisiä uhkaavia liikkeitä, esim. luoksetulon stopin korostetut avut joissa hiha kahahtaa tai häiriötreenien rajuotteiset houkutukset tai ylipäänsä sellainen yleinen kaaos missä kaikki tekee kaikkea. Se suorittaa kyllä koko ajan esim. kosketuskeppiä, mutta virkamiesmäisesti ja hieman poissaolevana, silleen luimussa. Reilu viikkohan tällä uudella systeemillä vasta on pelattu, ei liene realistista odottaa, että koira hetkessä muuttuisi. Mun mielestä se kuitenkin ehkä aavistuksen paremmin pääsee huonoista hetkistä yli ja nimenomaan itse, ilman että minä teen mitään (muuta kuin palkkaan sitä siitä virkamiesmäisestä suorittamisestakin). Sehän se yksi ongelma on ollutkin, mä yritän hetsata ja kannustaa, koira ei vastaa siihen, mua ahdistaa, koiraa ahdistaa yhä enemmän. Tänäänkin oli ihme treeni, missä hyvät ja huonot pätkät vuorotteli enemmän kuin aikoihin, mutta miten hyvin se pystyi muuttamaan myös huonosta hyväksi! Ehkä meillä on Alku. :)

Eteen tulot on kääntymistreenillä pääosin suorempia, mutta nyt meille on jäänyt väljyys. Sadetakkitreenin jälkeen koira ei siis palautunut tiiviiksi kun se sen päivän väisteli helmaani.

Lähellä pysymisessä hyvä häiriö löytyi yllättäen seinää kohti kävelemisestä, samoin tänään hallissa levällään olleet tunnarikapulat ja niiden muovilaatikko oli paha paikka. Lopulta päästiin kävelemään kapuloiden yli kontaktin katkeamatta, mutta näitä ehdottomasti lisää!

Harmittaa, että Sieni on kärsinyt niin pitkään niin sopimattomista ja vaihtuvista koulutusmenetelmistä. Mulla oli vielä ensi viikonlopulle katsottuna yksi hakukoe, olen sitten kuitenkin niin tittelinkipeä että olisin kauheasti halunnut sen HK1-koularin vielä tälle syksylle. En ilmoittanut, ei se kiintorullailmaisukaan ole nyt parhaimmillaan kun siinä oli niitä rullan kireydestä johtuvia säätöjä ja liian löysän rullan laukeamisia, jotka söi koiran yleistä itseluottamusta. Nyt musta tuntuu, että kannattaisi unohtaa kaikkien lajien koeajatukset vuodeksi tai pariksi ja opetella rauhassa tokoon ja tottikseen tätä uutta systeemiä. Mutta kun pelottaa, että aika loppuu kesken. Tiedän, että ei se määränpää, vaan yhteinen matka, mutta olisi vaan niin epäreilua että juuri kun se olisi koularinsa ja kunniansa ansainnut, sen fyysinen terveys tulisi vastaan... ihan kuin se koira näistä mitään ymmärtäisi. Minun kunniani ja ongelmani se on.

Käsi ylös kuka varastaa ja syö toisten kenkiä!!

Töppösen rapsuttelu alkoi taas kuin tyhjästä noin viikko sitten. :( Lämmitys on ollut joitakin viikkoja päällä. Mitään sen ruokinnassa, hoidossa tai elämässä noin muuten ei ole muuttunut, joten eiköhän se siitä johdu. Tämä on jokatalvinen ongelma, se alkaa itsestään just näitä aikoja ja loppuu yhtä itsestään joskus maalis-huhtikuussa. Viime kevättalvellahan kokeiltiin eliminaatiodieettejäkin eikä niistä ollut mitään apua. Ainoa mikä vähän ehkä auttoi, oli Virbac Allerderm Spot-On -liuos. Se yksi ampulli ei ollut edes mitenkään kallis, joten pitäneepä käydä kokeeksi ostoksilla klinikalla.

Töppönen oli nyt sitten pk-lehdessäkin:

Töppösen osalta tokossa vaikeinta oli häiriötreeni, missä kaikki seurautti koiriaan pienellä alueella ja kouluttaja kävi vielä namien ja lelujen kanssa houkuttelemassa niitä pois asemistaan. Namilla imutukseen ottaminen vei mudin mukanaan melkein joka kerta! Lopulta mä nappasin sitä pannasta ja ärjäisin aika tunteella että lopeta tollanen ja että käsky oli "seuraa!", niin johan alkoi mudi pelittää ja pitää paikkansa. Voi voi voi sentään kun nämä koirat on niin erilaisia... lisäksi sille tehtiin sivulle tuloon häiriötreenejä, missä ihmismuuri oli edessä. Hassusti se jonkun jalkojen välistä aina puikahti tai jos ei, niin kiersi koko muurin. Lisäksi sellainen, missä oli kolme ihmistä jonossa metrin välein. Menin ensin viimeiseksi kutsumaan koiran, ja sitten keskelle, ajatuksena että se ei varmaan katso kenen sivulle menee. No hyvin kyllä erotti oikeat jalat. :D

Mudibodailua (c) JM

Viime viikolla kävi pikku äksidentti. Töppösen kanssa nämä irtokoirakohtaamiset noudattaa valitettavaa kaavaa. Juuri kun on kulunut pari kuukautta tai puoli vuotta ja olen vastaehdollistamalla saanut koiran taas luottavaisemmaksi vastaantulijoiden suhteen ja se pystyy ohittamaan hiljaa ja jopa suht rennosti, romahtaa koko aivopesu kerrasta kun se yksikin ei-toivottu kohtaaminen sattuu. Töppönen on epävarma ja se on valitettavasti siksi hyvin provosoiva, ja sen takia se varmaan aina onkin se jolla on ongelmia, Sienellä kun ei ikinä ole ollut mitään tällaisia kohtaamisia. Sieni on hyvin sosiaalisesti taitava ja itsestään varma koira.

Koska näkyvyys oli huono ja kuuluvuus liikenteen takia heikko, ja polussa oli siis juuri mutka, koirat tulla tupsahti liki kuonokkain. Sieni itse asiassa ilmaisi mulle, että edessä on jotain, ja olin jo ottanut fleksejä lyhyemmälle ja koiria hallintaan, kun vieras koira oli polulla töppösen naaman edessä. Sekunnin ne vaan tuijotti toisiaan, kerkeisin rääkäistä "odota!" tai jotain että mudi pysähtyi. Sitten töppönen alkoi murista, mistä vieras koira provosoitui oikein kunnolla, ja sen takaa tuli toinenkin. Irti. Mulla toimi kerrankin refleksit ja kiskaisin mudin jostain nahasta roikottaen ylös ja kainaloon, valjaiden kahva ei osunut käteen. Ajattelin vain että jos ne alkaa tappelemaan niin tulee rumaa jälkeä, en ehtinyt miettiä että kenen koira raatelee kenet, vaan ylipäänsä vaan että poistan tämän provosoijan niin ehkä säästytään rei'iltä. Vieraiden koirien omistaja karjui omilleen jostain näkymättömistä, toisen se sai aika nopeasti kiinni, toinen, se edellä tullut ja naamakkain töppösen kanssa joutunut ei kuullut mitään. Töppönen rääkyi tässä vaiheessa ihan sekona mun kainalossa ja mä valmistauduin potkaisemaan toista koiraa, jos se mun päälle meinaa nousta raivoamaan. Aika harva koira sitten oikeasti kuitenkaan alkaa vierasta ihmistä uhmata, varsinkaan kun se itse ei ollut edes aggressiivinen ennen kuin mun koira aloitti. Sitten mua on aina kiinnostanut sekin, voisiko töppönen jossain tilanteessa kääntää sen aggressionsa minuun. Aika lähellä oli kun korjasin otetta siitä toisella kädelläni, mutta kyllä sillä sen verta järjen valo paloi, että kiinni käymisen sijaan se vaan sitten tökkäisi mun kättä kun tajusi että se on mun lihaa. No, vieras koira ei sitten onneksi lähtenyt uhmaamaan ihmistä, jotain se siinä pyöri vielä, kun minä keskityin jo enemmän rauhoittelemaan mudia kuin katsomaan vierasta. Sieni oli perääntynyt pari metriä taaksemme. Kun tilanne oli ohi, laskin mudin alas ja pyysin omat koirat istumaan ja vetämään henkeä. Sieni oli kauhean helpottunut ja heitti pari volttia siinä riemuissaan, se palautuu nopeasti. Töppönen ei. :( Sillä oli mennyt siinä rytäkässä fleksin naru tassun ympäri ja tutkailin sitä siinä, ei onneksi suurempaa vahinkoa. Mun peukalo oli aika kipeä, mutta onneksi parani itsestään, varmaan jotenkin vaan vähän nyrjähti.

Nyt me sitten taas ulkoillaan taskut täynnä ruokaa ja vastaehdollistetaan mudia. Vain jotta joskus sitten voi tulla taas seuraava tällainen. Minä olen kuitenkin oppinut kärsivällisyyttä ja jonkinlaista hermojen hallintaa. Elämä on, ei mahda mitään. Siinä vaiheessa ei enää hyödytä keuhkota kellekään, päin vastoin, omatkin koirat rauhoittuu nopeammin kun itse yrittää olla ihan cool. Vahinkojahan sitä paitsi voi sattua kaikille. Minullekin on sattunut. Pahinta on sellainen piittaamattomuus. Ei edes uskota että se oma koira tottelee, mutta päästetään se silti irti, kun se on niin mukavaa ja mitäs tuosta.

Haluaisin kuitenkin muistuttaa kaikkia, että Suomen laki jättää aika vähän tilaa tulkinnoille. Koiran laiton irtipitäminen katsotaan aina sen omistajan tai haltijan vastuun laiminlyönniksi, jolloin kyse on tuottamuksellisuudesta, mistä taas syntyy korvausvastuu. Vaikka mun kytketty koira kuinka "aloittaisi", koko roskan maksaa se, jonka koira oli irti. Onneksi ei nyt sattunut pahemmin esim. mun peukalollekaan. Asun pienessä kaupungissa aika lähellä taajaman rajaa, mutta ei tämä ole mikään erämaa, missä saa olla yksin edes arkiaamupäivällä. Ei siihen voi tuudittautua, että ei sieltä ketään tule ja kyllä mä nyt voin vähän pitää omaa koiraani irti. Ei, ellei se ihan oikeasti ole hallinnassa. Siispä jos oma koirasi on kiltti ja ystävällinen, onko se sitä myös kun toinen provosoi ja tilanne tulee äkkiä? Täällä päin ulkoilee myös minipossu, totteleeko koirasi heti eikä minuutin viiveellä jos osutte polun mutkassa nokakkain sellaisen kanssa? Vaikka kellekään ei sattuisi mitään fyysistä vahinkoa, mun sielua särkee se henkinenkin kuorma, mitä pieni suuri muri parka taakkanaan joutuu kantamaan. Miten väärin onkaan vakuuttaa sille, että ei hätää, kun sitten taas kuitenkin on?

Meillä kaikilla oli niin kauhian mukavaa, paitsi sillä yhdellä, joka olisi mieluummin ollut missä tahansa muualla! c) JM

Tää on ihan kiltti

Mä olen treenannut nyt pari viikkoa ohituksia, eli sen aikaa mitä ollaan kaupungissa oltu. Palkkaamalla ei voi vahvistaa pelkoa, ja koska mudin käytös kumpuaa ahdistuksesta, syötän sitä ohituksissa riippumatta siitä mitä koira tekee. Sehän vastaa koulutukseen tosi nopeasti ja hyvin pian itse taas alkoi ilmoittaa vastaantulijat tulemalla mun viereen kävelemään, katsomalla vuoroin mua ja toista koirakkoa ja odottamalla palkkaa. Paljon on aivan hiljaisia ohituksia, mutta varsinkin pimeällä isolle karvaiselle koiralle saattaa edelleen päästä pieni murahdus. Aion jatkaa koiran syöttämistä ainakin vuoden loppuun asti ja katsoa sitten mikä on tilanne.

Keskiviikkona oltiin iltalenkillä, kun yhtäkkiä jostain pihasta ryntää räkä roiskuen rääkyvä sakemanni. Sen takaa joku akka kiljuu Nelliä, mutta Nelli (jos se oli se koira?) ei yllättäen kuule. No, minusta olisi aivan kohtuutonta odottaa että mun koirat seisoisi paikallaan katsomassa kun toinen tulee kimppuun, ja mudihan ei missään tapauksessa niin tee. Sieni saattaa jopa tehdä, mutta sitä taas ei ole sille opetettu, se vain provosoituu todella harvoin. Mudi siis sai raivarit, mutta kääntyi yhdellä kutsulla pois. Jumalan kiitos siinä pihassa olikin joku verkkoaita joka piteli sitä koiraa ainakin sen aikaa että me liuettiin kiireesti alta pois ja se nainen kai yritti pyydystää koiraa pannasta kiinni. Tässä vaiheessa mudi oli taas oikein hienosti ja sai palkkaa taskusta. Mua silti harmitti pitkään, on niin helvetin turhauttavaa vastaehdollistaa koiraa ja yrittää vakuuttaa sitä että kukaan ei aio syödä sitä ja se voi olla ihan rauhassa, kun aina välillä jokuhan nimenomaan aikoo!

Olen jo aikaa sitten tiedostanut, että toisten käytökseen ei voi vaikuttaa, oma on ainoa mihin voi. Olen kehittänyt aika hyvän zen-mielentilan ja opetellut ottamaan kaikki tilanteet vain haasteina, "jee nyt saadaan harjoitella tätäkin", mutta en mäkään ihan mahdottomiin pysty. Kanssaihmisten syyttely ja "miksi toi tekee noin" ja "ei vittu mikä tumpelo" -tyyliset ajatukset ei johda yhtään mihinkään. Eikä se ole kenenkään muun vika että mun koiralla on luonteessa sellaisia puutteita, että tilanne on mikä on. Mutta on vaan niin paha mieli kun se koira joutuu sellaisiin tilanteisiin mihin sen ei koskaan pitäisi joutua, enkä mä mahda asialle mitään. Muuttaisin heti mökille tai mieluiten vielä kauemmas erämaahan, jos se olisi mitenkään mahdollista. Nyt on mentävä näillä.

No tänään sitten! Tultuani töistä mentiin aamupissalle tohon läheiselle metsätielle, mulla koirat flekseissä. Oltiin juuri tulossa 90 asteen mutkalle mistä mun polku yhtyi metsätiehen. Mudi oli vähän jäljessä nuuhkimassa ja Sieni katsoi eteenpäin tosi kiinnostuneena, mutta se nyt katsoo mitä tahansa pikkulintuja ja puista tippuvia lehtiä ja herra ties mitä kaikkea "jee! lintu!" tai "jee! lehti!" tai "jee! mitävaan!" niin siihen ei järin ole luottamista. Ei tullut mieleenkään että sieltäpä tulee pieni terrieri irrallaan ja tupsahtaa suoraan Sienen naamalle. No, mudi huomaa ja saa raivarin, mä hihkaisen omistajalle että ottaa koiransa pois täältä, nappaan mudia valjaista ja roikatan sitä kauemmas kun se typerä terrieri tulee vaan mudia kohti (miksi ne irtokoirat on vielä aina jotenkin niin kielitaidottomia? toinen raivoaa täysillä ja yksi vaan edelleen meinaa tulla moikkaamaan? häh?). Sieni katselee hämmästyneenä kun toinen koira poukkoilee siinä mun ja sen toisen ihmisen väliä, joku pappa sen kanssa on ja se ei tee oikein mitään. Sanon uudestaan että älä päästä sitä tänne ja kun se on nyt vähän kauempana, vaiennan mudin. Joka tietysti tappelun makuun päästyään ei meinaa uskoa ja kivahdan kovempaa että riittää. Siinä vaiheessa yleensä hiljenee omat ja naapurin koirat... sillä aikaa se toinen kai saa koiransa kiinni ja jää seisomaan keskelle tietä katsomaan minua. No mä sanon vielä että tää ei oikeen tykkää että sen luokse tullaan, kuten näkyi tai ainakin kuului. Pappa ei edelleenkään vastaa mitään. Mä sitten otan koirat hallintaan vierelle ja mennään ohi, tosin mudi ei edelleenkään halua taipua ja nappaan sitä uudelleen valjaista että ymmärrätkö sä mitä tässä tarkoittaa. Ohituksen jälkeen tulee mieleen että olishan mulla ollut jotain nameja taskussa, mutta ei kyllä tullut mieleenkään siinä härdellissä alkaa niitä sillä kolmannella tai neljännellä kädellä kaivaa esille.

Ja taas ollaan varmaan aika lailla lähtökuopissa. No, elämä on. Pari viikkoa töitä jotta joku muu voi sitten päästää oman "tää on ihan kiltti" koiransa taas hallitsemattomasti meidän luo. Ihmisillä ei varmaan ihan vilpittömästi tule mieleen, että ei kyse ole siitä että mä pelkäisin niiden koiran olevan vihainen (jos mun koirat painaa yhteensä 40kg ja sen 5kg?), vaan tiedän oman koirani olevan. Älä päästä sitä tänne -> "ei ku tää on ihan kiltti, ei hätää". Whaat? Oikeastaan ihan käsittämätön vastaus joka ei sovi aiempaan kommenttiin lainkaan, puhutaanko me aivan eri asiasta niinkun :D Naurattaisi, jos ei olisi oma lehmä ojassa, tai koira ahdistuneena. Vaikka mulla olis kaksi sienistä superkilttiä ja sosiaalista koiraa niin en mä nyt jumaliste haluisi silti vierasta koiraa siihen kahden fleksin sekaan kapealla kuraisella polulla leikkimäänkään!

Tekisi mieli ensi kerralla kokeilla etten tee mitään. Jos heittäis hihnat käsistä ja kääntyisi vielä eri suuntaan ja lähtisi vaikka kälppimään. Olen aika varma, että mudikaan ei aloita puremista, eli jos toinen koira tulee ystävällisesti niin tilanne voisi ihan lauetakin. Edellyttäen että mudi ei ota remmistä tukea, ja että se toinen ei sitten iholla ollessaan päätäkin aloittaa tappelua. Tosin Sieni aiheuttaa ongelmia sikäli että mudihan puolustaa voimakkaasti sitäkin, ja jos Sieni vaikka meinasi yhtään alkaa leikkiä toisen koiran kanssa, mudi menisi siinä vaiheessa väliin jo ihan uudesta syystä. Jotenkin on sen verta isot panokset että ei ole tehnyt mieli kokeilla. Se on ainakin ihan vissi että kerran puremaan päästyään tuollaisella koiralla se kynnys madaltuu kerrasta ihan olemattomaksi, ja vaikka tilanne ei millään tavoin olisi mun syytä, niin kyllä mä vaan pitäisin sitä omana vikanani jos mun koira purisi toista koiraa. Ei sellaista kukaan halua kontolleen. Roikotan sitä siis jatkossakin valjaista tai pannasta tai vaikka kaulanahasta jos niikseen tulee. 

Oi voi.

PS. Aamulla maa oli mukavasti huurteessa ja aiheutti villit pyyhkärit!

Agia, tottista ja ilmaisua

Vapaapäivä, ja treenatessahan se hurahti.

Agihallilla uudella raippa - naru - pehmolelu -vieheellä leikkiä, video. Koeajoin lelun kotona ja koirat kilahti siitä ihan kivasti :D Näin viime keväänä agi-tokoleirillä malin jonka lempparilelu oli raipan päässä narussa killuva farkun lahje, se koira tilttasi siitä ihan täysin. Siitä asti on ollut mielessä kokeilla vastaavaa ja nyt jo sain aikaiseksi, wohoo! Se ei vaan oikein kestänyt vaan hajosi ainakin kolmesti :D

Sieni teki kahta erilaista putken ja 4 hypyn rataa, ja joku meni (taas...) pieleen. Hypyt oli liian korkealla, hallissa oli liian ahdasta ja liukasta ja koira suti, ja tyyppi oli aika kujalla pitkän agitauon jälkeen, joten ohjaukset ei toimineet ja se meni sitten epävarmaksi, alkoi alittaa hyppyjä varsinkin takaakierroissa ja lopulta oli sitä mieltä että tää on ihan tyhmää. Pistin sen välillä autoon ja otin mudin halliin huutamaan, puremaan mua ja sekoilemaan niin että alkoi vituttaa kun toinen ei pysy nahoissaan ja toinen on ihan luimu eikä mitään tasapainoa oo koirain kesken. No teki se Sieni sitten paremmin kun laskin rimat ja palkkasin tiuhemmin, mutta aika kannustamista oli. Ehkä sen kanssa voisi tehdä nyt erikseen 1) hyppytekniikkaa 2) vauhtirataa suorilla linjoilla ja 3) perusohjauksia yksittäisillä esteillä. Eikä koettaa treenata kaikkea kerrallaan ;P

Kontakteista kertasin A:n (oliko mulla joku kriteeri häh, miksi vidussa palkkaan vääristä...? Ei osaa ilman namilätkää eikä senkään kanssa ole oikein selkeät sävelet) ja keinun. Kontakteista se tykkää eli niillä en oo saanu sitä jotenkin paineistettua ruttuun... video.

Hallilta siirryttiin pk-kentälle, jossa kimppatottikset.

Mudi aloitti tekemällä melkein koko setin seuraamisineen, kaikkine jäävineen, luoksetuloineen ja hyppynoutoineen (ei täyskorkea). Palkkana oli narupalloa ja vinkuvaa jalkapalloa vähän miten sattuu, ja koska mudi oli varsin kiepeillä, se sai purkaa itseään leluihin ihan huolella. A oli niin luminen että jätin väliin, ja eteenmeno erikseen lopussa. Mudi otti myös selkäänsä kahdelta eri koiralta, tai no sillä ekalla vaan menojalka vipatti ja se on tosi ystävällinen, mutta jälkimmäinen uros kävi oikeesti tappelemaan ja mä työnsin sormet sinne väliin ehtimättä miettiä muuta kuin että mudi pitää saada turvaan kolme kertaa isomman suusta. Onneksi ei sattunut. Mudi rauhoittui yllättävän nopeesti ja keskityin itse tietoisesti olemaan "höpöhöpö, se meni jo" -moodissa, niin että sille jäi mahdollisimman vähän paha fiilis. Lopuksi vielä toinen kierros leikkiä ja ihan jotain random peruutusta, kaukoja ja jalkojen välistä pujottelua tän toisen koiran läsnäollessa, pälyili vähän huolissaan mutta pystyi kyllä tekemään.

Sieni teki jotain ihan hömppää eli leikki vinkuvalla jalkapallolla ja raippasetillä joka hajosi neljännen kerran :D pari vauhtinoutoa kapulasta leluun vaihtaen, muutama istuminen ja maahan meno, pelkkä menohyppy, läheltä eteen tuloja joissa en nipottanut pienestä vinoudesta, eteenmeno vinkujalkikselle ja seuruuta ihan imuttaen. Oli ihan kiva ilme!

Lopuksi vielä parit hakuilmaisut (nro 12.) kentällä. Kaksi ukkoa ja pelkät tuonnit ilman näyttöjä, palkkasin itse. Eka rakennuksen takana ja toinen kentän päässä lumipenkassa ylipitkällä matkalla (60-70m?). Teemana oli että rulla ei tipu mun jalkoihin ja autoin koiraa sen verta taputtamalla käsillä rintaani, että hyvin tuli syliin asti. Sieni oli vähän että wtf joko tää loppui, mutta hyvä vaan välillä näin päin ;) Haku on kyllä edelleen ihan sen ykkösjuttu, se harrastaisi ehkä vaan sitä jos saisi valita! Harmi vaan kun kokeessa on se tyhmä tottis kanssa...

Sienistä asiaa

Sieni on lenkillä ollut ihan liekeissä leikkimässä kepeillä tai lumppareilla/jäälohkareilla. Saan sen helposti puremaan mua hihaan kun se käy varsinkin jälkimmäisessä tilanteessa niin kierroksilla. Kumma kun ei sitä vaan treenatessa saa samaan moodiin, ehkä yritän liikaa? Ohituksiin olen ottanut namit mukaan, kun juoksu on a) lisännyt kiinnostusta muihin koiriin (normaalisti ohittaa juuri muita noteeraamatta) ja myös b) lisännyt pörhistelyä mikä on hyvin koomista mutta ilmeisen totta kuitenkin :D Lenkillä se on tehnyt nappuloita vastaan myös varsin säpäkkää seuruuta ihan pyytämättä, kas kummaa kun sitäkään ei saa treeneihin. Juoksu alkaa varmaan pikku hiljaa olla poispäin meneillään ja ehkä normisieni palaa treeneihinkin. Voi kun se kauhea laama olisi ollut ihan vain ja ainoastaan juoksujen syytä!

Tietynlaista ärhäkkyyttä tohon koiraan on nyt tulossa, jännä nähdä tasoittuuko se miten paljon juoksujen jälkeen. Olisi kiva, jos kaikki ei katoaisi pois. Yksi päivä oltiin ihan päiväsaikaan valoisalla lenkillä, pitkä suora tie. Koira alkoi kytätä jotakin edessä olevaa ja ihmettelin että mitä hittoa, ei siellä ole mitään tuulessa pyörivää roskaa, jänistä, lintua, mitään... koira vaan menee pää matalalla ja skannailee. No on tossa bussipysäkki ja ihminen, sillä oli paksu takki päällä ja kädet roikkui sivuilla, pienoinen michelin-efekti kun takkiin nojaavat kädet oli siis vähän niinku levällään. Kohdalla koira sitten sanoi BBRRRRRR!! ja pomppasi mun eteen poispäin ihmisestä. Olin ihan liki kompastua elukkaan ja hörähdin ääneen sille että mitä vittua sä teet :D Se ihminen käänty katsomaan että onko joku ongelma, mutta en sitten tajunnut siinä heti sanoa että sori mun koiralla todella oli ongelma ja saako se tulla moikkaamaan sua. Sieni ei ollut millänsäkään ja jatkettiin siis vaan matkaa. Voi jeesus, samaa sarjaa kun se junnuna mökillä silloin yhden kerran teki samat postilaatikolle, joka on aina seissyt samassa kohtaa ja jonka se oli nähnyt noin sata kertaa ennen sitäkin kun se kerran oli muuttunut tosi vaaralliseksi :D

Yksi toinen päivä oli sitten vähän vaaratilanteita. Oltiin lenkillä syrjässä katuvalottomalla hiekkatiellä, oltiin menty talojen ohi ja puhuin puhelimessa mutsin kanssa. Sieni alkoi kytätä taaksepäin ja jatkoi vaan, ja sihahdin suupielestä sille että lopeta se pyöriminen ja mars reunaan ja eteenpäin siitä. Ehkä sieltä on joku juoksija saavuttamassa meidät mutta ihan sama. Samalla siihen pelmahtikin sitten koira, meikä kääntyy salamana ympäri että missä on omistaja. No ei missään. Koira on saksanseisojauros ilman mitään pantoja tai rensseleitä. Siinä vaiheessa puhelimeen että kuule nyt pitää lopettaa, puhelin taisi tippua maahankin kun keräsin kiireesti koirani lyhyelle ja yritin toisella kädellä pyydystää otetta seisojasta, joka tietenkin ihan fiiliksissä tavoitteli narttuni takapäätä. Sieni oli varsin iloinen yllättävästä kaverista niin kauan kunnes mä rääkäisin jotakin. Sitten se veti luimuun ja oli ihan sen näköinen että oho ei tää ollutkaan sallittua. Sain seisojan kaulasta kiinni, käänsin sen naama kohti menosuuntaa, näytin kädellä suuntaa, läiskäisin toisella kädellä persiille vauhtia ja karjaisin että ala painella siitä. Se oli helppo ja lähti sukkelaan, tsekkasin vielä aikani perään että varmasti meni eikä palaa kohta. Sitten lähdettiin jatkamaan matkaa. Kai se oli jostain niistä taloista.

Jäin sitten miettimään että pitäiskö juoksujen aikaan olla joku ylimääräinen noutajaremmi tms taskussa mukana, että tarvittaessa saisi toisen koiran kiinni. Jos toi olisi ollut sinnikkäämpi niin enhän mä olisi pystynyt sitä estämään muuten kuin irroittamalla Sienen fleksiä ja sitomalla urosta siihen. Siinä sitä olis sitten ihmetelty että mihin se viedään ja mitä jos tulee autoja, kun oma koira oli irti. Joo ei kiva, onneksi tää kävi näin helposti, ois voinut tulla tuskan hiki!

Vaarallisia räjähtäviä tohveleita.jpg

Kesää

Päivän retki; 12,5km, 4,5h, kaksi evästaukoa kannon nokassa. Omalla hiekkatiellä tuli koiran kusettaja (!) vastaan, L totteli hienosti ja otin omat kiinni. Vähän myöhemmin ei-omalla-hiekkatiellä L sitten katso mutkan taakse. Mutsi oli just ehtinyt sanoa, että siellä on auto.. teltta.. eiku asuntovaunu ja sen vieressä pieni koira! Paskaääliö ei sitten kuullut mitään ja oli ihan hiirenhiljaista, kukaan ei räyhännyt eikä mitään. En tiennyt onko siellä ihmisiä vai ei, ja miksei se vitun koira tule sieltä kun huudetaan aaaargh! No sitten taisin lähteä juoksemaan sinne, ja samalla L tuli vastaan. Annoin sille aika kyytiä, mutta se ei ottanut sitä yhtään itseensä, oli vaan häntä pystyssä että mitäs siinä marmatat. Se toinen koira lähti tulemaan sieltä, ja selvisi että ei siellä ole ihmisiä. Moottorisaha lauloi metsässä eli koira oli varmasti sen kanssa, tosi kivasti irrallaan siinä ilman omistajaa.. no jumalan kiitos se ei ollut yhtään aggressiivinen. Piti sitten keräillä omia kasaan ja häipyä siitä, oli jotenkin niin hässäkkää että mudin löylytys jäi ehkä vähän puolitiehen. Loppumatkan se kulki sitten remmissä. Että mua voi vituttaa. Siitä ei varmaan koskaan tule täysin luotettavaa, vaikka se on kuinka koulutettu ja OSAA ne asiat, sillä on se pilke silmäkulmassa ja vahva oma tahto. Sama juttu tottis- ja ylipäänsä minkä tahansa koejuttujen kanssa, aina siellä on se "entäs tällanen versio" -ehdotelma. Oma-aloitteisuutta ja itsepäisyyttä ihan riittämiin :P No mutta muuten oli kivaa ja Sieni oikein loisti kiltteydellään mokoman mulkvistin rinnalla!

Agilityä

Wohoo, terve koira, pääsin vaihteeksi agitunnille! Viimeeksi on oltu näemmä 16.9. Hieman on muuttunut pimeämmäksi ja kylmemmäksi. Käytiin lenkillä ennen tuntia ja koiralla oli BoT-toppis päällä, ei tuntunut yhtään liioittelulta.

Eka rata:


Teemana oli viskileikkaus (öö, oliko? :D), joka oli mulle ainakin ihan uusi. Ohjaajan linja on piirretty kuvaan. Otettiin eka vaan yhdellä hypyllä ja putkella, sitten kaksi hyppyä + putki ja lopuksi koko rataa. Tuon kohdan 6-7-8 voi toki ohjata vaikka miten monella eri tavalla, ja kokeiltiin niitä kanssa etsien kullekin koirakolle parhaalta tuntuva. Toi viskihomma toimi meillä tosi hienosti, enkä ikinä olisi sellaista osannut käyttää ennen tätä, joten tarpeeseen tuli :) Koko rataa tehdessä se oli erittäin toimiva siksi, että koira ei kertaakaan edes meinannut joutua 3-putkeen 8-putken sijasta, minkä se esim. 6-7-hypyt valssaten olisi kyllä varmasti meinannut ainakin tehdä.

Toka, ihan helppo, joku pyysi vielä loppuun kun edellistä oli joutunut hinkkaamaan:


4-putkesta kääntyi ääniavuilla yllättävän hyvin. Jotta tämäkään ei olisi ollut liian helppoa, possu keksi roiskia A:n alastulolta läpi. No ei siinä, hetsasin koiraa vielä lisää että kiehui kunnolla, ja otettiin uudestaan. Käskytin niin kovaa että himmasi jo A:n harjalla. Seuraava onnistui sitten nappiin. Hyvä, että tuli taas hinkattua, mieluummin treeneissä kuin kisoissa!

Sieni pääsi muutamaan kertaan halliin. Siellä oli valmiina putki ja hyppy. Putken pistin lyhyelle, pentu ei selvästi muistanut oikein tätä juttua, ja hämärä toki teki putkesta aivan erilaisen kuin mitä pentu tähän mennessä on nähnyt. Lähettämällä se ei putkeen mennyt, odota-käskyllä jätettynä sain sen kutsuttua putken läpi luokseni, mutta parhaiten toimi namilätkä (kun ensin sain pennun raahattua sieltä putken toiseen päähän lähetettäväksi, munnamijäääääiiiitonne!! :D). Hyppyä sekä niin että heitin namin yli ja pentu sai mennä perään, että myös namilätkällä. Rima oli hypyn jalkojen päällä ja kerran alimmissa kannattimissa. Viimeiset namit ripottelin puomille ja estin samalla erästä tutkimusmatkailijaa jo kiipeämästä sinne, ennen kuin sain jonon valmiiksi. Sitten mentiin, pitelin pannasta kiinni ja tyyppi puksutti tasaista vauhtia imuroimassa namit :) En uskonutkaan, että se on sille mikään ongelma. Varsinaiset treenit saa kuitenkin odottaa vielä pitkään, näytin vaan mitä kivaa isoille koirille onkaan luvassa!

Töppösen treenatessa Sieni teki kuolemaa autossa niin kauan kun oltiin radalla suorittamassa ja pentu kuuli mun äänen. Kun olin hiljaa, pentukin oli aivan rauhassa, vaikka mudi oli mun kanssa ulkona, mutta hirveä protestikiljunta alkoi just kun kuuli että nyt me tehdään siellä jotain kivaa ja MÄENPÄÄSESTNA! En oikeen tiedä mitä muuta sille voi tehdä kuin olla tekemättä mitään. Kieltämään meneminenkin varmaan toimii palkkana, kun pentu saa mitä halusikin, keskeytettyä meidän hauskanpidon ilman sitä. Tai sitten joku vieras voisi ärjäistä sille, että pää kiinni.

Tää kuulostaa varmaan jo huonolta vitsiltä, mutta taas erittäin ei-toivottu irtokoirakohtaaminen. Eräs koira pääsi parkkiksella irti remmi perässään ja ampui suoraan iholle räkä roiskuen. Olin juuri tullut omani kanssa autolle, mutta en ehtinyt avata ovea, että olisin saanut koiran sisään. Tyrkkäsin koirani vaan taakseni, sanoin sille jotain että töppönen varo ja valmistauduin karjaisemaan toiselle. Se ei välittänyt siitä mitään ja kiersi mun takaa ällän kimppuun. Sain tallattua sen remmille ja tempaisin oman koiran uudelleen kauemmas, että vieras ei yllä puremaan, yritystä tuntui olevan :( L tietysi raivosi tässä vaiheessa kanssa. Toisen omistaja tuli hakemaan omansa, mä rauhoittelin omaani, käskin sen lopulta sivulle kun räyhä ei meinannut lakata millään. Sanoin sille "no niin, meni jo", ja koira odotti kai kuulevansa "mene vaan" koska se nytkähti ampuakseen vuorostaan parkkiksen toiselle puolelle viedyn toisen päälle, jee jee nyt hakataan se yhdessä... oi voi. Sattuuhan noita, mutta miksi juuri meille, TAAS?! Onneksi mulla ei sentään ollut pentu ulkona, ei toi paljoa töppöstäkään tutkinut onko uros vai mikä, vaan suoraan päälle vaan, niin kaipa se olisi tehnyt saman pennullekin.

Sieni kävi lenkillä jossain paskassa kierimässä, haisee aivan mädälle sienelle tai raadolle tai jollekin. Pesin sen muka huolella, mutta haisee edelleen. Hyi saasta!

Päivällä pentu teki taas esineiden nostamista. Laitoin sille nyt kerralla viisi esinettä lattialle ja pyysin aina yhden saatuani uudestaan "anna". Hienosti antoi :) Joskus vähän myöhemmin pennulla oli muovinen ruokakippo suussa ja se meinasi alkaa jäytää sitä palasiksi. Menin kyykkyyn sen lähelle ja pyysin että antaa sen, ja pieni Sieni tajusi mistä on kyse ja sain kupin käteeni <3 Vaihdossa sai sitten pienen purutikun. Oi että, se todella oppii hirveän nopeasti.

Neitvuori

Neitvuorella yhden yön yli. Oli hieno reissu!

Sienelle meinasi käydä huonosti. Oltiin kävelty ehkä puoli tuntia, kun pentu tuli liukasta, jyrkkää mutta pientä alamäkeä täyttä laukkaa alas ja heitti voltin. Ulvaisi ja nousi kolmijalkaisena, oej ei ottanut maahan lainkaan ja oli kyynärpäästä jotenkin oudosti ulospäin. Pentu vinkui aika sydäntäsärkevästi, mutta kun pääsin sen luokse, sain kamat selästä ja kumarruin tunnustelemaan sitä, mikään kohta ei erityisesti aristanut eikä kyynärpäässäkään ollut mikään sijoiltaan. Istuttiin siinä aikamme ja kun varovasti ehdotin että noustaisko, käveletkö sä itse vai mikä on tilanne, pennulla oli taas kaikki jalat käytössä. Ei ontunut enää yhtään, joten eiköhän se vain tärähtänyt ja pelästynyt ja huusi siksi. Huh, vielä se joku kerta katkaisee itsensä oikeasti, nyt on ollut niin monta läheltä piti -tilannetta jo. Rauhoittui kuitenkin kummasti, se oli sinkoillut koko alkumatkan ihan sekopäänä.

Niin, ja takastullessa vaan sitten taas irtokoirakohtaaminen. Mulla tuli kerta kaikkiaan mitta täyteen ja täytyy nyt selvittää millasia itsepuolustusvälineitä saa laillisesti kuljettaa mukana. Joku pippurisumute olis aika jees, niin alkais niihin typeriin ihmisiin tulla vähän vauhtia. Eräs sankari taas vaan toljotti kun sen kaksi irti ollutta suden näköistä koiraa tuli uhoomaan meidän luokse (L fleksissä ja rinkat selässä, pentu irti), minä rinkka selässä yritin siellä koirien keskellä hätyyttää vieraita pois, suojella pentua, olla hirttäytymättä mudin fleksin naruun, estää mudia puremasta ketään tai tulemasta purruksi... luulin ensin, että ne koirat oli keskenään, ja mietin jo että mistä mä tempaisen jotain kättä pitempää millä saan ne hittoon siitä. Tulihan sieltä mutkan takaa sitten vähän ajan päästä laiskasti kaksi tyyppiä. Karjuin, että tule nyt helvetin äkkiä hakemaan nämä koirasi täältä, ja lopulta kun akka saa ne kiinni (mitäänhän ne ei tietenkään totelleet), se mussuttaa että ne on vielä pentuja. No aijaa?! Kuule ihan paskanvitun sama mulle, olkoon vaikka afrikankääpiönorsuja, mutta elukat pidetään hallinnassa eikä päästetä niitä kenenkään luokse, ja jos ja kun se vahinko käy kuitenkin, niin tehdään jotakin eikä toljoteta monttu auki kuin parastakin tv-show'ta! Töppönen oli ihan liki tiltata muhun kiinni, se kävi hirveillä kierroksilla. Pentu vaikutti selvinneen aika vähällä, mutta aikuisenahan sen vasta näkee millaset traumat sille mahdollisesti on jäänyt. Kiitos nyt vaan tästäkin kohtaamisesta sinulle, ammu vaikka ittes!

1+1+1= ...

Töppönen voi jo paremmin. Melkein sanoisin, että normaalisti, mutta koska se syö edelleen erikoisruokaa, en sano. Noin muuten ollaan kuitenkin palattu normaaliin elämään lenkkeineen ja ruokamäärineen. Hill's i/d-mössöä on vielä tilkka, lisäksi koira on saanut keitettyä broisku-riisiseosta. Jos siltä kysyttäisiin, se varmaan eläisi ihan mielellään tällä hamaan hautaan saakka. :D

Sieni on keksinyt alkaa venkoilemaan autoon menon kanssa. Ei se oikeastaan lällättele mitenkään pahasti, mutta jotain yritystä tää vissiin kuitenkin on. Pentu tulee katsomaan ovesta sisään kun avaan sen sille, ja häipyy saman tien kauemmas, sen sijaan että se nostaisi etujalat penkille häkin eteen kuten tapana on ollut ja kuten odotan sen tekevän "autoon"-käskyllä (isona toki saa luvan hypätä itse, hissi lakkaa jossain vaiheessa toimimasta). Eilen otin sitä pannasta kiinni ja talutin sen takaisin autolle. Oltiin niin lähellä isoa tietä. Pitää joku kerta asiakseen ajaa jonnekin hevonkuuseen ja jos ei tarjottu kyyti kelpaa, jääköön sinne ruikuttamaan itsekseen. Olen jossain vaiheessa jättänyt jokaisen mun koiran kyydistä ja kaasutellut karkuun, eikä ole tarttenut toistaa. Ilmeisen pehmoja ja perskärpäsiä ovat ilmeisesti kuitenkin olleet, vaikka onkin pitänyt sen verta venkoilla siitä kyytiin tulosta. Tykkään paljon enemmän tällaisesta tavasta. Voisinhan toki suuttua ja raahata koiran väkisin kyytiin, koska minä käsken ja minua pitää totella tjsp. No, mä nyt vaan katson asiaa ihan eri kantilta; autoon-käsky on oikeastaan lupa saada tulla mukaan, ja jos ei kyyti kelpaa, voit vaikka suksia kuuseen mun puolesta, mä lähden nyt. :D Sieni on kuitenkin niiiiin perskärpänen että tää satavarmasti toimii sille. Joku itsenäisempi tyyppi olisi vaan onnellinen että hyvä kun meet siitä määkimästä niin saan jatkaa omia puuhiani rauhassa. Onni on paimenkoira.

Tänään tein sen mitä olen jonkun aikaa jo hautonut: otin kaikki kolme koiraa mukaan ja mentiin metsikselle. Kolme on selvästi enemmän kuin kaksi, huomaahan sen toki kotonakin, mutta kyllä ne minusta menee aika lailla siinä samassa kuitenkin. Lenkillä eivät mene, ei pissakäynnillä eikä irtolenkillä. Herrajeesus että hirvittää kun kolmen koiran massa vyöryy kohti, edestä tai takaa. Väistääkö ne? Väistääkö ne samaan suuntaan kaikki? Kannattaako itse seistä paikoillaan vai yrittää väistää? Onneksi ne nujuaa keskenään kolmen koiran massana lähinnä lenkin alussa tai uudelleen tauon jälkeen liikkeelle lähdettäessä, ei suinkaan koko lenkkiä.

Kolmea koiraa on hankala pitää silmällä. Nimenomaan silleen silmäkulmasta vahtia, kuten kahden kanssa vielä teen. Kolme vilisee silmissä niin, että niihin on pakko ihan keskittyäkeskittyä, eikä voi vaan lontia eteenpäin omissa ajatuksissaan. No, mihinkä ne nyt katoaisi, mutta kyllä mä silti katselen koko ajan että kaikki on matkassa ja riittävän lähellä ja silleen. Koska suuri osa lenkkien viehätyksestä on juuri sitä omiin ajatuksiinsa uppoamista, kolmen koiran kanssa lenkkeily on turhan stressaavaa eikä kiitos sitä kovinkaan paljoa mulle.

Ja sitten kun tulee joku tilanne! Ketä mä käsken ja millä kädellä mä pidän siitä yhdestä joka on lähellä ja millä kädellä otan ne muut kiinni, ja entä kun yksi ei kuule ja sitä hakiessa ja karjuessa toinen livahtaa kohti ja kolmas peruuttaa kauemmas, kun kerta huudat niin meen pois? Oltiin jo aika lähellä autoa, kun mutkan takaa puskasta alkoi kuulua puhetta. Helvetin töppönenkin, kun aina huutaa kaikelle ja kaikille ihan turhaan, olisitko taas voinu sanoa jotain kun oikeesti siitä olis ollut apua?! Koirat toljotti tyhminä eteensä, sieltä tuli pieni tirriäinen, ihmisiä on hirveesti ja kaikki ne huutaa koiraa "Teppooooo". Teppo ei ylläri ylläri kuullut ja tuli vaan tasaista vauhtia meitä kohti. Tytti oli kauimpana minusta ja kuuroutui vallan, töppönen ja Sieni oli/tuli/entosiaanmuistaenää ihan lähelleni. Karjuin Tytille ja yritin ottaa toisia kiinni ja kehua pentua ja vaatia mudia olemaan paikoillaan ja katsoa saako ne vieraat oman koiransa kiinni ja katsoa nouseeko Tytin turjake vaan lisää pystyyn ja miltä pentu näyttää ja ja ja... no, eihän siitä tullut mitään ja koska en tiennyt mitä tehdä, en tehnyt mitään. Borderterrieri oli jo luonamme ja kävelin vain sen luokse ottamaan sitä valjaista kiinni. Vähän siinä muristiin puolin ja toisin mutta ei mitään suurempaa rähäkkää. Tytti taliaivo ei vieläkään kuullut mitään (stna että kiehuin sille!!!), joten nappasin sitä hännästä kiinni ja olisin vähän ravistanut, mutta se pelästyi pelkkää hännästä nappaamista ja hyppäsi puoli metriä ilmaan ja otteeni irtosi. Ihmiset oli ottaneet oman koiransa kiinni ja kysyivät mitä nää tykkää siitä, se oli uros. Nartut päästin leikkimään ja töppöstä pidin ensin pannasta kiinni vierelläni, kun "tää ei oikein ole sosiaalinen", mutta se vieras koira tunki koko ajan töppösen luokse ja katsoin paremmaksi päästää omankin irti. Muistuttelin vaan tuimasti että nätisti sitten. No, töppösen mielestä se oli ihan ok ja sitten juostiin neljän koiran läjässä ja ympyrässä. :D Saivat vähän aikaa painia, pennusta se oli varsinkin vallan ihanaa, töppönen olisi pannut panemiseksi eikä meinannut edes uskoa kun kielsin ja huusin sen pois sieltä (stna että kiehuin, osa kaksi, eri koira), ja Tytti juoksutti koko letkaa hetken ja söi sitten ruohoa syrjässä ihan evvvk ja sitten taas juoksi hetken ja lopetti. Lähdettiin jatkamaan matkaa eri suuntiin, töppönen oli ainoa jota sai huudella mukaan, nartut tuli heti! Olis L varmasti kanssa tullut viimeistään kun olisin hävinnyt näkyvistä, ei kuuna kullan valkeana lähtenyt niiden perään, mutta halusin sen heti matkaani kun käänsin selän sinne päin, muuten se olis vielä jäänyt panemaan sinne ja sehän ei sovi. Vähän kuulossa vikaa kaikilla T:illä?

En tiiä. Tavallaan harmittaa, että pentu pääsi näkemään että metsässä tulee tyyppejä vastaan ja sitten mennään leikkimään niiden kanssa. Oppiiko se karkaamaan vastaantulijoiden luokse? Toisaalta, kun se vieras koira oli jo luonamme enkä kerta kaikkiaan pystynyt estämään kohtaamista ja ohittamaan kohteliaasti hieman kauempaa kiertäen (mitä pidän koirille tällaisessa tilanteessa luonnollisimpana ja siksi tavoiteltavimpana). Onneksi se kohtaaminen oli sentään erittäin positiivinen kun kerta jonkinlainen kontakti oli valittava!

Ja oli muuten vika kerta kun menen kolmen koiran kanssa yksin. Vähään aikaan en ota myöskään koko seisojaa millään porukalla mukaani, meni hermo siihen niin totaalisesti. Sen ymmärrän, että se ei kuule ollessaan jonkun elukan perässä, mutta kohtaamistilanteissa se kyllä normaalisti tottelee vallan hyvin ja sitä siltä ehdottomasti edellytetään. Perhana kun en saanu sitä kunnolla kiinni, tai jos ei olis ollut niin iso härdelli päällä, olisin napsauttanut remmillä persuksille :P Ei paljoa lohduta, että se oli enemmän niiden toisten vika, kun niiden koira tuli meidän irti olevien luokse. Vaikka tulis vihreitä norsuja vastaan ni mun elukoiden pitää totella, jos mielivät irti olla. Onneksi oli tosi mukavaa porukkaa; isä, äiti ja kolme tenavaa, ja höpötettiin siinä kaikenlaista koirien leikkiessä. No, ehkä yritän nyt päästä tästä itsekin yli, kun koirat sitä tuskin ainakaan murehtii. Terveisin ohjaaja -3 "erittäin pehmeä"

Minä suojelen sinua kaikelta

Kun koirasi karkaa räkä roiskuen räyhäämään toisen koirakon luokse, ÄLÄ sano

1) "tää ei oikein tottele, meillä on vielä koulutus vaiheessa"
2) "ei tää oikeesti ole vihainen/pure"
3) "ei tää koskaan ennen"

En uskonut tulevan päivää, jolloin kehoitan koirani toisen koiran kimppuun, mutta nytpä on sekin eletty.

Tultiin metsäpolulta pururadalle, iltaysin maissa, parhaaseen koiranulkoilutusaikaan. Minä, Sieni ja Luksi, koirat irti. Siihen loppuukin sitten mun syntilistani. Olin käskenyt mudin venaamaan ja oli jo ote sen pannasta laittaakseni fleksin kiinni, kun satuin huomaamaan, että reilu 50m päässä edessämme on koira tai kaksi. Naisella roikkui narut kädestä ja ajattelin että koirat on tietty kiinni. Joku vaisto vissiin varoitti enkä jatkanut mudin pannan remminkiinnityslenkin kaivelua mudin karvapehkon alta, vaan katselin niitä koiria. Sieltähän toinen huomasi meidät ja lähti huuto-räyhä-kiljunta-ulvonta-haukkuen täyttä vauhtia kohti. Joku brasialianterrieri ehkä, vähän mudia pienempi, hyvin vähäkarvainen, musta-valkoinen. Eikä se näemmä sitten ollutkaan ollut kiinni.

Mudin pannasta irti ja pentu syliin. Akka huutaa "Lulu tänne" noin sata kertaa. Lulu on kuuro. Ei sen räyhänsä seasta oikeesti ehkä kuullutkaan mitään. Miksi nää ihmiset ei koskaan karjaise peräsuoli pitkällä LULU TÄNNE PERRRRKELE? Se on aina sellaista en-usko-itsekään-että-se-tottelee -sävytettyä huutoa. Montaa sekuntia ei ollut aikaa miettiä mutta koska Lulun vauhti ei millään tapaa hidastunut eikä ääni hiljentynyt, sanoin mudille hiljaa ne kriittiset sanat. "Mene vaan". Voi jumalauta, voi vittu, voi saatana, MIKSI mä olen taas tällaisessa tilanteessa? Mä niin syvästi VIHAAN ihmisiä joiden takia näin käy. Yksikin kerta on liian usein, miksi mulla on pentu mukana, miksi mun koirat, miksi miksi miksi. Ampukaa helvetti itsenne!

Mudi ei ole sosiaalinen eikä kiva, se ei pidä vieraista koirista, sillä on jumalaton terävyys, sillä on puolustushalua, sillä on paha ääni ja sillä on toimintakykyä. Sehän lähti kunnon rähinällä pysäyttämään kohti juoksevaa koiraa. Kun mudi alkoi räyhätä vieraalle, Sieni sylissäni alkoi kiljua hyvin sydäntä särkevästi. Sille taisi valjeta vasta tässä vaiheessa mitä tapahtuu. Mietin, jos en olisi päästänyt mudia, olisiko pentu selvinnyt pienemmällä järkytyksellä. Ei vaan mene mun oikeustajuun käskeä omaa koiraa paikoilleen kun vieras koira hyökkää kohti. Se ei olisi ollut lainkaan reilua mudia kohtaan, enkä mä halua pennullekaan näyttää että näin vaa otetaan selkään eikä tehdä mitään. Kyllä omiaan saa puolustaa. Mudi olisi joka tapauksessa alkanut räyhätä tarpeeksi lähelle tulleelle vieraalle, hiljaa se ei missään nimessä olisi ollut. Se siitä, että kohtaaminen olisi voinut olla pennun silmin millään tavalla "vieras koira kävi tässä, mutta ei se mitään".

Mudi pysäytti sen vieraan ennen kuin se pääsi meidän luo. Se olisi kai lähtenyt takaisin omistajaansa päin, mudi perässä, mutta mä tyhmä menin huutamaan omalleni että takaisin. Mudi tuli ja vieras kääntyi uudelleen sen perään hyökkäämään meitä kohti :( Siinä ne sitten oli mun jaloissa. Sain parikin kertaa vieraan koiran pannasta kiinni, mutta se yritti purra mua, niin päästin irti. Karjaisemalla se ei juuri väistänyt ja monottamaan en ruvennut, ehkä olis pitänyt. Olisin vaan osunut kuitenkin omaani tai kaatunut pentu sylissäni. Harmittaa, kun ei tällaiset ole koiran vika, omistaja niissä pitäisi piestä.

Akka onneksi sai hilattua luunsa paikalle. Takaa tieltä oli tulossa pariskunta ison koiran kanssa, ja ne jäi odottamaan sinne kauemmas että saadaan sirkus loppumaan. Käskin mudin istumaan ja akka sai sadannella lulutännellä koiransa pysähtymään siksi aikaa että sai sen kiinni.

"Lulu tänneeee"
Tule nyt ottamaan tää kiinni ja helvetin äkkiä kanssa!
"Meillä on koulutus vielä kesken"
MINKÄ TAKIA SE ON IRTI SITTEN HÄH?! ÄLÄ JUMALAUTA PIDÄ PURURADALLA TOTTELEMATONTA KOIRAA IRTI, täällä on pikkasen muitakin!
"Ei tää oikeesti olis purrut"
NO IHAN VITUN SAMA, ET VOI PÄÄSTÄÄ SITÄ HYÖKKÄÄMÄÄN KENENKÄÄN LUO, HALOO!!
"mussunmussun"

Hei mulla on tässä vihainen koira ja pieni pentu ja näin ei vaan saa käydä. Anna olla viimeinen kerta kun se on täällä irti kun se ei sua tottele yhtään. Olisi voinut käydä todella pahasti.
"no anteeksi nyt sitten"

Akka koirineen häipyi, rauhoittelin kiehuvaa mudia ja laskin pennun sylistä alas. Ei olisi halunnut mennä ja se oli ihan luimussa koko Sienonen. :( En ottanut takaisin syliin, vaan yritin olla ihan normaali, "hienosti hoidettu, noniin, meni jo, jatketaas sitten". Mudilla laski kierrokset yllättävän nopeasti ja se oli ihan lunkina kun tyypit katosi näkyvistä. Pentu käveli koko loppumatkan häntä alhaalla. Kiitos nyt vaan ihan helvetisti sinulle!

En vieläkään tiedä oliko mun ratkaisu fiksu vai ei. Valitettavasti ei voi painaa "pause" ja pitää pientä miettimishetkeä. Se yksi viisikymmentä metriä on nopeesti juostu. Harmittaa pennun puolesta niin ettei sanat edes riitä kertomaan. Minä suojelen sinua kaikelta. Mudiin mä luotan enemmän kuin valtaosaan ihmisistä. Toivoin, että pentu voi luottaa minuun, mutta nyt on kertakaikkisen huono mieli. Näin ei vain olisi saanut käydä. :(

(Olis pitänyt purettaa itseni sittenkin sillä koiralla, niin olisin tehnyt rikosilmoituksen.)