Ajatuksia

"Jos koira ei halua palkkiota, emme voi myöskään opettaa sille mitään." (c) mindfulness-kurssin infokirjeen viimeinen lause palkkioiden ohjeistuksessa

Kaikille on tuttu juttu, että palkkio tulee valita koiran mukaan. Jokaisen alkeiskurssin ohjeistuksessa lukee, että varaa mukaasi riittävästi pieniksi pilkottuja herkullisia nameja, ja että koiran kuivaruoka ei useimmille ole riittävä motivaattori, vaan namien tulee olla jotain parempaa, esim. lihapullaa tai juustoa (ja silti jollakin kuitenkin aina on sitä nappulaa :D). Jos koira tykkää eniten vanhasta villasukasta, on turhaa yrittää väkisin palkita sitä omistajan mielestä nätillä ja ah niin kalliilla narupallolla. Tosin palkkioiden "kouluttamista" voi toki kanssa harrastaa, ja kahden lelun leikit, lelusta ruokaan tai ruuasta leluun jne pelit on oikein hyviä taitoja osata. Joka tapauksessa perusasia on se, että koira määrittelee mikä sitä motivoi ja millä sitä siten on palkittava.

Mindfulness-kurssilla oli yksi koira, jota ympäristön möly rupesi kesken oman vuoronsa ahdistamaan ja koira ei halunnut enää tehdä mitään. En valitettavasti nähnyt tilannetta, ja jälkipyykistäkin kuulin vain osan. Se osa oli kuitenkin hyvin valaiseva: jos koira ei enää tavoittele palkkiota, ei sitä voi kouluttaa, eikä esim. palkkion mahdollisuuden poisto (negatiivinen rangaistus) toimi. Positiivisesta rankusta nyt puhumattakaan, eli toisin sanoen pk-puolen tyyliin "vain viettiä vastaan voi vaatia". Jos lässähtänyttä, ahdistunutta koiraa alkaa esim. nyppiä remmistä, että seuraa nyt kun käsketään, eihän siitä mitään tule. Tällöin ainoa mahdollinen toimintatapa on yrittää laumavietin kautta saada koira takaisin toiminta-alueelle ja rentoutumaan tilanteessa, jolloin koira lakkaa ensin tavoittelemasta tilanteesta pois pääsyä, ja alkaa kunnolla palauduttuaan taas tavoitella palkkioita, edes varovasti. Lienee päivänselvää, että näitä passivoitujia ei kukaan kunnianhimoinen koeharrastaja käsiinsä erityisesti halua, mutta joillekin sellaisia nyt vaan sattuu.

Periaatteessa varmaan tämäkin ihan tuttua asiaa ja näin kirjoitettuna minullekin selkeää, mutta koin silti jonkinlaisen valaistumisen. Sienestä ei koskaan tule tasaisen varmaa suorittajaa, eikä se lakkaa olemasta kiltti ja herkkä koira. Sen sijaan, että yrittäisin epätoivoisesti hilata virettä kattoon ettei se huomaisikaan mitään ulkopuolisia tekijöitä, siedättää sitä ahdistaviin tilanteisiin, vaatia sitä toimimaan jne, ehkä mun on vaan hyväksyttävä, että sitä ahdistaa mm. ne huutavat ihmiset. Silloin kun se lakkaa tavoittelemasta palkkiota, on turha enää yrittää kouluttaa, ja sen sijaan että itse väkisin yritän saada jonkinlaista ratkaisua aikaan ja ahdistun kun en saa koiraa olemaan ahdistumatta, ehkä tässä on juuri sen mindfulnessin hyväksyvän havainnoinnin paikka. Se riittämättömyyden tunne on tosi raskas, se, kun ajattelee että pitäisi keksiä joku ratkaisu, mutta sellaista ei vain löydy.

***

Mindfulness-kurssin antia oli myös ns. laturi eli konkreettinen paikka, mihin koira lähetetään taukojen ajaksi. Kysyin kurssilla, mitä hyötyä konkreettisesta paikasta on pelkän käy siihen -käskyn sijaan, ja mitään selvää vastausta en saanut. Koiran voi lähettää sinne ja se nyt vaan on selkeä. Nyt kun huvikseni olen opettanut molemmille häkkiin menon, siellä ovi auki odotuksen ja kutsusta hommiin tulon, tykästyin siihen itsekin. Se nyt vaan on selkeä ja ainakin mun molemmille koirille viretilaa nostava juttu. Mudistakin se on niiiin siistii että häkki saa kyytiä koiran ponnistaessa sieltä ulos. Sienelle tässä on mun ratkaisu koetilanteiden aloituksiin, aion hyvin luultavasti jatkossa siis roudata metallihäkin mukaan kehän laidalle. Ovi kiinni on lepotila, ja hetki ennen omaa vuoroa avaan oven, jolloin koirakin skarppaa ja odottaa kutsua hommiin. Loistavaa, nyt tuntuu että meidän harjoitukset jollain tavalla oikeasti etenee!

Sieni on ruvennut opettelemaan rallyn oikealle sivulle tuloa. Mudillehan sekin opetettin houkuttelemalla, mutta Sienelle halusin jotain muuta. Olen tehnyt vähän kaikkea, sheippaaminen tyhjästä ei onnistunut millään vaikka rajasin mahdollisuuksia seinän ym avulla, kosketuskeppi ei toimi, korokkeella pyöriminen on niin pitkään ollut vasemmalle sivulle tulossa että tässäkään ei oikein päästy jumituksesta eteenpäin, vaikka otin täysin uuden korokkeen. Siihen olisi ehkä toistot ja maltillinen eteneminen auttanut, mutta ohjaajaa alkoi turhauttaa. Ulkona sitten olen tehnyt ns. lähellä pysymistä, se toimii kun ei anna koiran jäädä pudonneen namin etsintään selän taakse (tulee takuuvarmasti vasemmalle :D), ja sisällä keksin ottaa vanhan korokkeen taas käyttöön. Senkin kanssa oli alkuun sellainen hetki, kun koiran yläpuolella oli sellainen ilmapallon kokoinen "WTF??!!" -kupla, kun se yritti olla sekä korokkeella että tarjota eteen tuloa ja se ihmetteli, että mihin sen niinkun oikein kuuluisi tässä mennä, kun toi tuttu koroke on ihan ihme paikassa. Edestä oikealle sivulle korokkeelle kääntyminen on vielä liian vaikeaa, mutta keksin aloittaa toistot nin, että koira on mun takana ja sen tarvii vain astua eteenpäin korokkeelle. Palkkasin alkuun pelkät oikealle puolelleni seisomaan tulot, kunhan on suorassa (kokonaan korokkeella, eikä siis yritä valua eteentulon suuntaan). Tästä se lähtee!

Vahvisteita

Olenpas innostunut taas kirjoittamaan!

Eilinen motivaatiota operantisti -kurssin kolmas kerta valitettavasti peruuntui, tai siirtyy, kouluttajan loukkaantumisen vuoksi. Hämmentävä yllättävä täysin vapaa päivä. Lauantai-iltana peruutuksen tultua yritin kysellä treeniseuraa vapaaksi muuttuneelle sunnuntaille, mutta äkkilähtö ei enää onnistunut kenelläkään, niin olin sitten ihan pallo hukassa hämilläni kotona. Mulla nimittäin aika harvoin on sellaisia päiviä, ettei ole mitään ohjelmaa sovittu. No siinä se meni sitten lenkkeillessä ja keskenään treenatessa.

Ruutu on ollut nyt jonkin aikaa täysikokoinen ja mahdollisuuksien mukaan olen käyttänyt muitakin kuin omia mustia ruutunauhoja. Onneksi erivärisissä nauhoissa ei ollut mitään ongelmaa. Olemme varmaan taas varsin kriittisessä pisteessä, ja pitäisi malttaa jättää ne huonot palkkaamatta, jotta koiralla olisi mahdollisyys ymmärtää mitä haluan ja muuttaa käytöstään siihen suuntaan. Sieni osaa tarjota ruudun keskelle menemisiä, mutta edelleen se tarjoaa myös paljon useimmin oikeaan etureunaan tai muuten liian eteen jäämisiä. Tässä sen taas näkee hyvin, kun oikea paikka on kuitenkin sen verta epämääräinen verrattuna esim. korokkeeseen jossa kaikki jalat joko on tai ei ole, ja kriteeristä kiinni pitäminen on niiiin vaikeaa! Minusta on vaan jotenkin surkeaa jättää se palkatta, kun se tekee melkein oikein. Mutta miten sen olisi tarkoitus koskaan ymmärtää muuttaa suoritustaan, jos kaikki sinnepäinkin olevat kelpaa? No ei mitenkään. Olen palkannut sitä taakse, mutta tässäkin tuli sellainen ongelma, että koira alkoi olla enemmän ilmassa kuin ruudussa ja se napsi lentävistä nameista koppeja päätyen jonnekin ihan muualle kuin oli tarkoitus. Tässä videolla tämän päivän suorituksia, joista näkee hyvin kaikki tämän hetken ongelmatkin. Tuntuu että junnataan paikoillaan ja nyt tarttisi a) hetimiten ottaa itseään niskasta kiinni ja jättää ne huonot palkatta ja b) päästä kouluttajan valvovien silmien alle hakemaan vähän uutta inspiraatiota ylipäänsä.

Kaukokäskyjä olen tehnyt kosketuskepillä kotona. Naksuttelin erikseen takajalat alustalle -temppua ja nyt voisin sanoa, että koira vihdoinkin ymmärtää sen! Tässä viikon takainen video. Palkkaan tuossa vielä väärin heittelemällä nameja, eli palkka pitäisi toimittaa koiralle niin, että se pysyy molemmat jalat korokkeella. Tässä on ensiarvoisen oleellista valita sellainen alusta, mikä auttaa onnistumaan. Koirasta riippuen siis korkeampi tai matalampi, riittävän iso, selkeästi ympäristöstä erottuva. Välineiden tulee aina palvella koulutusta eikä olla huonoja ja sinnepäin valittuja, koska silloin tekee itse asioista vaan tarpeettoman vaikeita. Varsinaisista kaukoista valitsin ensin helpomman sarjan s-m-s ja erityisesti seisomaan nousun. Ollaan vaiheessa, missä kosketuskepin voi ottaa pois 1-2 toiston ajaksi, jolloin koira osaa tehdä kriteerin täyttävän seisomaan nousun pelkästä sanallisesta vihjeestä mun ollessa siinä edessä puolen metrin-metrin päässä. Sen jälkeen keppi on laitettava takaisin auttamaan tai tekniikka hajoaa. S-m -käskysana on edelleen hakusessa, en vaan löydä mieleistä. Kaukoissa muuten kaikille vaihdoille on sanat, ja ne ovat "istu" (m-i), "maahan" (i-m), "hop" (molemmat seisomaan nousut), "per" (s-i). En tykkää mistään random äänteistä käskyinä, haluaisin että sana tarkoittaa jotakin. "Alas" olisi luonteva kyseiselle taaksepäin kaatumisliikkeelle, mutta on käytössä jo muualla. "Käy siihen" -käskyllä koira usein menee halutulla tekniikalla maahan, ja "käy" on ollut mielessä kaukoihinkin. Se olisi äänteiltään varmasti sopivan erilainen noihin muihin käytössä oleviin nähden, mutta onkohan tyhmää, että se on osa vapaamuotoista maaten odotuksen käskyä? Kyllä on vaikeeta! Jos koulutus junnaa paikoillaan, niin junnaa kyllä ihan sanojen valintakin...

Mudille opetin etujalat vadilla -pyörimistä kanssa, ensin helpompaan perusasennon suuntaan, ja sitten rally-tokon oikealla seuraamista varten myös vastakkaiseen suuntaan. Hankalaa on. On aika vähän asioita, mitä Sieni osaa mutta mudi ei, ja vepen viennin ja haun kiintorullailmaisun ohella tämä on nyt taas yksi sellainen. :) Ja oikeastaan myös kosketuskeppi voidaan laskea mukaan, osaa mudi sitä tökkiä, mutta on tehnyt niin vähän, että sen mielestä siinä ei ole mitään hienoa, eikä se oikein osaa liikkua kepin mukana esim. kaukoja tehden. Asioissa, joita mudi ei arvosta, se ei ole niin vihainen kuin normaalisti, ja eilenkin tilanne oli sitten tämä: Sieni kyllästyi odottamaan ja tuuppasi fyysisellä ylivoimallaan mudin syrjään!

Sieni osaa pyöriä vadilla nyt niin, että ymmärtää perusasentoon asti tiivistämisen olevan kriteeri ja oikein paiskaa itsensä voimalla mun jalkaa vasten.

Lähellä pysymisen treenaaminen kantaa hedelmää. Esim. ryhmätreeneissä paikallaoloriiviin meno, ylipäänsä hallissa siirtymiset ja yksi ilta kun tehtiin hyppytekniikkaa, niin siinäkin siirtymissä koira tarjoaa pyytämättä seuraamista. Paikallaolorivissä se piti viime tiistaina katkeamatonta kontaktia ihan koko ajan, pyytämättä, ennen aloitusta. Ei näissä nyt mitään ongelmia varsinaisesti ole koskaan ollut, ja olen antanut koiran liihottaa vähän kauempanakin ja ottanut sitten vasta haltuun kun tarvitsee, mutta tällainen asenne tuntuu toki mukavalta. :) Kuten jo taisin aiemmin kirjoittaa, mun yksi toive tälle kurssille oli "oikea mielentila aloituksiin/kentälle menoihin". Mitä kaikkea hetsaamista, haukuttamista ja ties mitä onkaan vuosien varrella koetettu, ilman pysyvää ja tasalaatuista tulosta. Ongelma on korjaantunut nyt itsestään eikä musta enää tunnu, että sitä tartteisi mitenkään viritellä hommiin. Varsinkin kun se tarjoaa itse seuraamista ja hyvää kontaktia, niin miten se voisikaan olla sen paremmassa mielentilassa aloittaa :)

Olen taas miettinyt koulutusta ylipäänsä. Minulla on kerran viikossa tokoryhmän koulutus. Kouluttaminen on antoisaa, mutta nyt on kyllä todella huono aika sikäli, että monessa jutussa omatkin ajatukseni ovat varsin myllerryksessä. Toisaalta meidän seurassa ei ole koskaan tehty mitään yhteisiä ohjeita, eikä eri liikkeille ole sovittu mitään tiettyjä metodeja, joille ne koulutettaisiin. Jokainen kouluttaja opettaa hyvin omalla tyylillään ja persoonallaan, mikä on minusta oikeastaan vain hyvä asia. Mä koetan aina miettiä eri koirille parhaiten sopivia tapoja ja esittää vaihtoehtoja, ja korostaa sitä, että ei ole yhtä oikeaa tapaa, eikä minua saa pitää jumalana, joka käskee tehdä jotakin. Joku kerta meillä oli aiheena ruutu ja laitoin ihmiset sheippaamaan koiransa ruutuun. No, kukaan ei kieltäytynyt minkä toki saa tehdä ainakin jos perustelee kantansa :D, mutta olen varma, että yksikään muu kouluttajamme tuskin olisi aloittanut ruudun käsittelyä naksutinharjoituksilla. En ole vielä päättänyt, tekeekö ryhmäläiset myöhemmin erikseen vauhtia valmiilla lelulla/namikupilla vai ei. Tai kukin toki tekee vapaa-ajallaan mitä haluaa, mutta tehdäänkö mun ryhmässä mun johdolla sellaista vai ei. Valtaosa tavan tokoilijoista varmasti käyttää sellaisia menetelmiä ja ihan hyviä niistäkin koirista tulee. Mudikin on tehty sekatekniikalla, ja Sienelläkin on ollut ruudussa pallo ennen kuin nyt muutettiin systeemit täysin. Ongelma on nyt se, että kun mun elämässä tämä operantti systeemi valtaa alaa yhä enemmän, kuinka paljon annan sen valua koulutettaviini? Mudiin se on jo vaikuttanut kanssa, ja yksi ilta oli Tanjan kanssa erään artikkelin pohjalta aika antoisa keskustelu siitä, millaisia menetelmiä "saa" käyttää. Jos mudille on toiminut perinteiset menetelmät, sitä on paineistettu ja pakotettu ja hetsattu ja kaikkea, ja se on päässyt niin pitkälle kuin onkin, onko ne menetelmät silloin olleet hyväksyttäviä? Pitäisikö mun luopua niistä koska ne kuitenkin yleisesti ottaen aiheuttaa koiralle stressiä?

Tässä vielä toinen linkittämisen arvoinen artikkeli vahvisteista: "Jos koulutettaessa käytetään sekä positiivisia että negatiivisia vahvisteita, on tarkkailtava yhtä asiaa. Voimme kuvitella itsellemme koiran, jota palkitaan sekä makupaloin että muulla tavoin kun se toimii oikein, mutta sille annetaan myös voimakkaita pakotteita silloin, kun se tekee väärin – ei mitenkään harvinainen tilanne. Kun koiraan harjoiteltaessa kohdistetaan liikaa rangaistuksia, vähenee palkkion tehokkuus. Koira voi keskittyä niin voimakkaasti rangaistusten välttämiseen, ettei se enää työskentele saavuttaakseen palkkion. Tämä liittyy siihen, että evoluution aikana on elämän jatkumisen kannalta ollut tärkeämpää välttää uhkaa kuin saavuttaa yksittäisiä etuja." Jotenkin tuli mieleen Sienen aiemmat esineruutuongelmat. "Voimakas pakote" ei välttämättä todellakaan tarkoita mitään yltiöpäistä rempomista, vaan herkälle, kiltille koiralle pelkkä ohjaajan pettymys voi varmasti olla aivan riittävän hirveää. Esineruutu näyttäisi onneksi nyt uuden systeemin myötä piristyneen kovasti, ja ehkä mulle ei koskaan täysin selviäkään, mikä siinä oli suurin ongelma.

Motivaatiota operantisti, osa 2.

"Vapaa" - siispä rakastamaan yleisöä!

Eilen oli kauan odotettu motivaatiota operantisti -kurssin toinen kerta. Oltiin uudessa paikassa isolla hiekkakentällä, jonka laidoilla meni lenkkipolkuja ja jonkun verran porukkaa.

Sieni teki ekalla kierroksella lähellä pysymistä ja seuraamista, toisella eteentuloja/ärsykekontrolliharjoitusta istu-maahan-seiso-tänne-sivulle-käskyillä ja kolmannella ruutua. Koira olisi ehkä jaksanut vielä neljännen kierroksen, ohjaaja ei. Varsinkin ruudun sheippaaminen oli mulle niin uutta, olin tehnyt sitä vähän väärin ja nyt piti todella keskittyä, niin se vei kyllä energiaa tehokkaasti. Oli puhetta myös siitä, että uuden opetteleminen on koirillekin huomattavasti rankempaa kuin vanhan, jo osatun toistaminen. Eli jos on vilkas koira jolle on tarkoitus järjestää aivojumppaa, ne istu-maahan-anna tassu -sulkeiset illasta toiseen ei valitettavasti auta lainkaan, vaan pitäisi todella keksiä aina uusia juttuja ja laittaa se koira todella miettimään.

Seuraaminen: liikkeen rakentamiseen kannattaa tehdä kaikkea kolmea eri harjoitusta. Ensin on oltava vihjeestä tapahtuva teknisesti korrekti perusasento ennen kuin varsinaista seuraamista voi alkaa työstää:

1. lähellä pysymisestä, muutetaan palkkasana "jes" "seuraa"-vihjeeksi
2. tehdään etujalat korokkeella, takajalat kiertää -harjoitusta eli opetetaan koiralle että on hyvä asia kun lapa tavoittaa ohjaajan jalan
3. paljon liikkeellelähtötreeniä. "Sivu"-vihje, ei palkata (eikä myöskään korjata jos tulee vähän huonosti, perusasennon oltava vahva ennen tätä), "seuraa"-vihje, toinen jalka ottaa askeleen ja ennen kuin se on edes ehtinyt maahan, palkataan tosi riemuisasti. Nami pitää kaivaa taskusta nopeasti että koira ei ehtisi poikittaa, samalla pinkaistaan eteenpäin ja saadaan sellanen kunnon hepuli. Jos kunto loppuu parin toiston jälkeen kesken etkä jaksa enää revetä riemusta, mene lenkille. Munkin pitää.

Autosta ottamista piti nyt miettiä, kun autoja ei saanut suoraan kentälle, vaan piti kävellä kymmenen metriä nurmipenkkaa pitkin. Mun vaihtoehdot oli tuoda koira hihnassa, ottaa se autosta ja jättää istumaan ja kävellä itse kentälle ja kutsua se sinne, tai sitten päästää se vapaaksi ja antaa sen tehdä mitä se haluaa. Se ehkä kävisi vähän haistelemassa tai moikkaamassa tuttuja, mutta ei sitä ole vaikeaa saada sellaisista mukaan kun aloitetaan, niin en oikein tiedä haittaako se sitten mitään. Päädyttiin tekemään tällä viimeisellä tyylillä, ja oikeastaan jos palkkasin koiran ekasta kontaktista heti autolla, se tuli varsin nätisti mun kanssa. Jos en palkannut, se kävi nuuhkimassa ja hyppimässä ihmisille ja kun pääsin itse kentälle ja passivoiduin odottamaan kontaktia, tuli heti mun luokse.

Mitä sitten tehtäisiin! Ruututreenissä toin koiran kentälle hihnassa, ettei se bongaa ruutua ennen kuin olen valmis.

Ekana tehtiin kierros lähellä pysymistä uuteen paikkaan totuttautumisen ja koiran herättelyn nimiin. Sen jälkeen tehtiin seuraamista, piti tehdä niin kuin tekisin jos nyt itse olisin uudella kentällä ja päättänyt treenata seuraamista. Sanoin, että en ole treenannut sitä kuukausiin, mutta varmaan tekisin ensin ihan pari sivulle tuloa, sitten yhden askeleen siirtymää, sitten paikalla käännöksiä ja sitten ehkä vähän pitempää pätkää. Näin sitten tehtiin. Perusasennoissa oli mukavasti intoa mutta vähänpuoleisesti taitoa. Niitäkään ei ole juuri pariin kuukauteen ajatuksella tehty, ja koira on edessä ja saattaa jäädä hieman vajaaksi. Vasemmalle käännökset tosi vajaita. Into oli kuitenkin mieletön ja olipas kivaa treenata, kun koira oli niin hyvin messissä. Inhoan eniten kaikissa koulutuksissa seuraamisen esittelyä, kun se on niin ailahtelevaista ja varmaan varsinaista harmaata paskaa koirani mielessä, ja se saattaa tehdä ihan kivasti tai sitten ei. Ja jos ei, niin ei sitä oikein siitä ylös saa. Moni kouluttajakaan. Puhuttiin tästä etukäteenkin ja Tanja sanoi, että ei mitään väliä miltä koira näyttää, mutta kaipa mä vähän stressaan sitä silti. Nyt erikseen perusasento kuntoon palkan suunnalla, tiivistämispalkkaustavan opettaminen liikkeeseen (osataan se joten kuten paikallaan), takaosan käyttöä koroketreenillä, vasemmalle käännöksiä ja jos tulee vajaaksi, ei uutta käskyä eikä auteta korjaamaan, vaan siirrytään kokonaan uuteen kohtaan kuten kriteerin alittaneissa, palkatta jäävissä eteen tuloissakin. Eikä hermostuta!

"sivulle"

"jes!!"

Palkan suunta, demokoirana Tanjan Kirsikka

Jossain vaiheessa tehtiin myös kierros liikkeelle lähtöjä (kai me tehtiin kolme settiä siis?). Eli koira sivulle perusasentoon, toisella käskyllä liikkeelle ja heti ekasta askeleesta hillitön repeäminen, ja palkka nopeasti koiran eteen. Olin hidas namia kaivellessani, jolloin koira kerkiää pompata poikittamaan, mikä ei ole hyvä asia. Lisäksi kun minuutti pari piti tätä toistaa, niin johan loppui kunto äkkiä kesken. Kun kehuin yhtään laimeammin, koirakin latistui samaan tahtiin. Tässä on oleellista että kehu ja koiran tekeminen ei ole tasolla "ihan kiva", vaan sen pitää olla "ihanaa! parasta!" (anteeksi muditermi, se on vaan niin loistava). Tanja näytti omalla koirallaan mallia, ja sillä ihan kivalla kehulla oli selvä ero todella loistavaan repeämiseen verrattuna, ohjaajan toiminta vaikutti selvästi koiraan. Mutta entä jos ei jaksa pitkään?! Ohjaajan pitäisi siis käydä vähän juoksulenkillä kuntoaan kohottamassa... tässä Sienelle voi pidentää välillä jo matkaa, eli esim. pari askelta seuraamista ennen hepulia.

Palkkauksen pitäisi näyttää tältä! Ihanaa, parasta!

Toisessa osassa aiheenamme oli eteen tulot, jotka on vaiheessa ärsykekontrolli. Ärsykekontrollia varten aloitettiin ensin tutuimmilla istu & maahan -käskyillä, Tanja halusi nähdä kuinka koira kuuntelee. Havaittiin sitten suunnitelmaa tehdessä pari pikku puutetta: mun koirat ei osaa nousta edestäni maasta istumaan/seisomaan ilman käsimerkkiä (kaukokäskyt) eikä mun koirat osaa nousta perusasennosta seisomaan. Ei siis ole mahdollista tehdä asentojen erottelua :D Enpäs ole tällaista tajunnutkaan, mä treenaan erottelua aina joko niin että peruuttelen hiljakseen itse ja koira liikkuu mukana, tai että heitän palkan koiralle ja se liikkuu sitä hakiessaan ja heti namin syömisen jälkeen annan uuden käskyn. Oikeastaan siis esim. mulla ei ole olemassakaan mitään yleistä käskyä seisomiselle, on vain erikseen pysähtyminen (jäävät, luoksetulo, ruudussa tapahtuva jne eli liikkeestä tehtävä) ja toisaalta kaukojen seisomaan nousu, joka taas tarkoittaa tiettyä tekniikkaa (no Sieni ei sitä vielä kyllä kovin hyvin osaakaan, mutta mudilla näin). Tehtiin siis niin, että annoin koiralle käskyn istu tai maahan Tanjan valinnan mukaan, menin palkkaamaan sen, otin sen mukaani pois asennosta "tule vaan" ja annoin sitten uuden käskyn. Lisättiin pian sekaan myös seisominen, onnistumisprosentti oli 100. Sieni kuuntelee erinomaisesti, mutta se ei ollut mulle ylläri.

Pienen tauon jälkeen tehtiin sitten sellaista, että koira istui, peruutin metrin parin päähän ja annoin sille Tanjan randomgeneraattorin :D mukaan vaihdellen joko käskyjä "tänne" tai "maahan". Nämä oli aika helppoja eikä se tainnut sotkea lainkaan, mutta kun jätettiin koira istumaan ja vaihtoehtona oli "tänne" tai "sivulle", se teki muutaman eteen tulon virheellisesti perusasentoon tuloksi. Näistä vaan suoraan uusi paikalleen jättö, itse koiran eteen siirtyminen ja uusi yritys. Eikä saa hermostua! Perusasento on huomattavasti vahvempi, niin ei ihme, että se vetää koiraa puoleensa.

"maahan"

...on eri asia kuin "tänne", tietää Sieni!

En muista onko blogissa ollut juttua tästä, mutta meillä alkaa olla ongelma vapaamuotoisen "käy siihen" -käskyn kanssa. Koira ei pysy siellä enää! Jos jätän sen ja menen itse kauemmas vaikka auttamaan treenikaveria, ei mitään ongelmia, siellähän makaa kunnes vapautan sen. Mutta jos meinaan istua siinä lähellä ja vaikka jutella jonkun kanssa, tai vain odottaa hetken tekemättä mitään, koira nousee ilman lupaa ja tulee härkkimään tai jopa availee ääntään, että voitaisko jo jatkaa. Tänään se sitten karkasi myös autosta ilman lupaa! Nössöistä nössöin koira!

Kolmas kierros oli ruutua. Ruutunauhat laitettiin kaksin kerroin eli sivun pituus oli n. 1,5m - helpottaa koiran hahmottamista. Merkit oli paikoillaan aluksi, mutta ne häiritsi koiraa (se kävi välillä jopa tökkimässä niitä - tällainen on helpointa alkuvaiheessa estää sillä että poistaa koko merkit) ja otettiin pois, eli ruutu oli pelkkä nauha. Ruutu voi olla aluksi pienempi, jotta koiran on helpompi hahmottaa se, lisäksi pienellä alueella paikan täsmällisyys on helpompi hallita. Pienessä ruudussa jos koira on "vähän takana", se on jo liki ulkona. Kun koira osaa hakeutua keskelle eri suunnista, ruutu ensin kasvatetaan täysikokoiseksi ja vasta sen jälkeen laitetaan merkit. Tällöin koiralla pitäisi olla jo parempi käsitys ruutu-vihjeestä eikä merkkien pitäisi enää houkuttaa sitä niin paljon.

Namit oikeaan käteen, oikea kylki kohti ruutua, koira ohjaajan eteen ja sitten vain odotetaan että koira katsoo ruutuun. Tai edes jonnekin muualle kuin ohjaajan käteen. Jessin kanssa samaan aikaan liikutaan sivuaskel kohti ruutua ja palkataan koira siitä vielä liikuttamalla kättä ja imemällä koira namilla n. 10cm eteenpäin. Tätä vähän aikaa, sitten aletaan odottaa koiralta vähän isompaa toimintaa kuin pelkkää oikeaan suuntaan vilkaisua. Lopulta koira menee itse ruutuun. Heti kun koira lähtee liikkumaan, ohjaaja kävelee perään. Ohjaaja seisoo siis ihan metrin parin päässä. Koiran rintamasuunnalla tai paikalla ei ole väliä, riittää että kaikki tassut on nauhan sisäpuolella. Sitten vaihdetaan "jes"- sana "ruutuun"-sanaksi, joka siis sanotaan kun koira on ruudussa, ja samalla viedään palkka ja siirretään koira sen avulla mahdollisimman oikeaan kohtaan. Pikku hiljaa "ruutuun!"-sanaa sanotaan yhä aiemmin ja lopulta se on koiralle vihje lähteä ruutuun. Helppoa? No joo kai teoriassa mutta ei se sitten ollutkaan ihan niin. Junnasin liikaa alussa paikallaan pelkän vilkaisun parissa, palkkasin koiran ajatuksissani liian oikeaan etureunaan jne jne, lisäksi lopussa lähelle tuli ihmisiä ja koiran ja munkin keskittyminen vähän herpaantui niiden takia. Jossain välissä oli myös sellainen toisto, missä koira oli ihan ruudussa sisällä mutta jostain syystä en palkannut sitä kun kai odotin että se menisi vähän paremmin, niin se sitten turhautuikin ja meni maahan, kuopaisi ruutunauhaa ja haukkui pari kertaa. Eli tarkkana kriteerin kanssa, pitää vaikeuttaa sopivasti mutta ei liikaa. Kyllä se siitä kuitenkin joltain alkoi näyttää ja tällä jatketaan!

Katse ei riitä, pitäisi liikkua.

Se menee sinne ihan itse!

Mekaanisten taitojen hiomiseksi harjoitus, jossa ohjaajan vasemmalle sivulle laitetaan ämpäri. Tehtävänä on sanoa merkkaussana "jes", ottaa sitten vasemmalla kädellä vas. taskusta tai namipussista nami, laittaa/tiputtaa se ämpäriin, nousta ylös ja laittaa käsi "perusasentoon" vasemman jalan viereen ja aloittaa siitä uusi eli "jes", käsi taskuun jne. Tiettävästi ennätys on 28 namia puolessa minuutissa, joten siinä sitä on tavoitetta kerrassaan! Namin pitäisi osua ämpäriin eikä sitä saa heittää minne sattuu. Oleellista on myös, että käsi menee namin annon jälkeen takaisin paikoilleen, ei lennosta uudestaan suoraan taskuun.

Onnistumisprosentin olisi oltava n. 80% luokkaa. Onnistumisprosentti lasketaan jakamalla onnistuneiden toistojen määrä (esim. 4) kaikkien toistojen määrällä (esim. 5, eli yksi epäonnistui, 4 onnistunutta + 1 epäonnistunut yritys = 5): 4/5=0,80=80%. Jos prosentti on todella matala, kriteeri on valittu liian tiukaksi. Jos taas todella korkea, kriteeri on turhan löysä. On mahdollista, että onnistumisprosentti on sata eikä kriteeriä voi enää nostaa, esim. perusasentoon tulo eri kulmista ohjaajan ja koiran rintamasuunnat toisistaan eroten - kun se onnistuu mistä vaan asetelmasta, perusasento on hyvin valmis ja sen voi unohtaa (vähäksi aikaa). Tietysti sitten on olemassa esim. häiriöitä niin paljon kuin mielikuvitusta riittää... Epäonnistuneiksi lasketaan esim. perusasentoa tehdessä ne, joissa koira tulee sivulle, mutta jää niin huonosti ettei saa palkkaa. Jos koira ei reagoi tuttuun sivulle-vihjeeseen lainkaan koska ympäristö häiritsee tms, sitä ei lasketa epäonnistumiseksi sivulle tulon onnistumisprosenttiin, koska koira ei edes yrittänyt. Tällöin voi siis olla tilanne, jossa koiran huomiota joutuu kalastelemaan ja se reagoi vaan osaan sivulle-vihjeistä, ja onnistumisprosentti näyttää olevan esim. sen 80 mutta totuus ei ole kuitenkaan se, että koira tekisi niin hyvin, että kriteeriä pitäisi nostaa. Tällöin kyse on enemmän perustaitojen puutteesta eikä ole järkevää jatkaa perusasennon treenaamista lainkaan, vaan hoitaa ensin eri harjoituksilla koiran motivaation kuntoon niin, että se ylipäänsä reagoi jokaiseen sivulle-vihjeeseen. Alla suoruuskriteerin valintaan liittyvä "päätä etukäteen kelpaako tämä vielä" -kuva, jossa putki esittää koiraa:

Häiriötä tehdessä häiriön suunnalla on iso merkitys. Kosketuskepin kanssa usein alussa on helpompaa, jos häiriö on eri puolella kuin keppi. Tänään nähtiin kaksi koiraa, joita kepin puolella oleva häiriö haittasi. Molemmat olivat siinä vaiheessa, että niillä oli pieni ymmärrys siitä, että häiriöön ei kannata langeta, mutta ei riittävästi rutiinia ongelman ratkaisemiseksi. Ja kun tietää että keppiä kannattaisi tökkiä mutta sen suuntaan ei voi häirikön takia oikein katsoa, niin toinen alkoi kepin tökkimisen sijaan sitten tarjota peruuttamista ohjaajan edessä, toinen meni sellaiseen kuplaan ja seisoi ja tuijotti vain ohjaajaan. Häiriö siirrettiin toiselle puolelle ja kumpikin koira pystyi helposti jatkamaan kepin tökkimistä. Totta kai on mahdollista siedättää koira pienin askelin kepin puolella lähelle tulevaan häiriöön, mutta nopeampi tie on ensin häiritä rankasti toisella puolella ja kun koira sietää sen, kepin puolellekin on nopeampaa yleistää se.

Koiraa ei koskaan ikinä milloinkaan kannata sortua houkuttelemaan. Ei namilla eikä edes hokemalla sen nimeä ja anelemalla siltä huomiota. Jos ei kiinnosta, koira rauhallisesti autoon ja uusi yritys myöhemmin. Tai huomenna. Houkuttelu on aivan loputon suo ja lukemattomia ovat ne koirat, jotka on jääneet kiinni näkyvissä/haistettavissa olevaan palkkaan. Jos palkkaa ei ole esillä, koiraa ei voisi vähempää kiinnostaa. Samaan kategoriaan menee moni koekehässä lamaantuva koira. Kehän ulkopuolella koira vielä toimii, kehän sisällä lässähtää heti. Koirat oppii nopeasti, että siellä kokeessa sitä palkkaa ei koskaan tule, lisäksi ohjaajassa on varmasti jokin pieni ero, kun hän itse tietää, että nyt ei voi kaivaa sitä namia taskusta. Sen takia palkat pitäisi alusta asti olla mahdollisimman usein ja mahdollisimman nopeasti piilossa. On asioita, joissa niiden on oltava nopeuden takia esillä kädessä, esim. kosketuskeppi (nopea koira tikkaa viisi toistoa ennen kuin kaivat taskusta namin) ja korokkeella pyöriminen (koira ehtii liikkua väärään suuntaan namia odottaessaan). Pääasiassa kuitenkin aina taskussa. Treeniliivin taskun ja nyrkin välillä on vielä hyvänä vaihtoehtona kunnollinen namipussi (esim. tällainen), jonka saa tosi avoimeksi, jolloin nameja on helppo ottaa. Treeniliivin taskussa ne on kuitenkin aina vähän supussa, varsinkin jos pitää vielä taskussa pussia ja nami pitää kaivaa sieltä asti. Namipussi käy alkuvaiheen treeniin kaikkiin muihin asioihin, paitsi eteentuloon.

Kosketuskeppejä on myynnissä erilaisia. Yleisin malli on vaan aika huono, teleskooppivarsi on joo kiva, mutta itse pallo on tosi pieni ja tumma sävyltään ja koiran on hyvin hankalaa erottaa se varsinkin tummaa taustaa vasten. Jos siis koirasi tökkii kosketuskeppiä laittamalla kuonon varteen ja liu'uttamalla siitä alaspäin kunnes törmää palloon, syy on luultavasti vain se, että koiran on hankala erottaa palloa. Kunnollisen kosketuskepin saa parhaiten tekemällä itse. Alla vertailukuvat:

Oli taas ihan huippupäivä ja Sieni oli tosi hieno ja jaksoi loppuun asti lässähtämättä yhtään! Musta tuntuu, että nyt alan oikeasti vasta löytää tätä koiraa. Se ei muka jaksa kauheasti toistoja ja sen kanssa voi tehdä vaan tosi vähän, ja sitä pitää kiristää ruualla ja ties mitä kaikkea blaa blaa. Mullahan on hyvin motivoitunut ja paljon osaavakin koira! Elämä tuntuu jotenkin tosi paljon kevyemmältä nyt ja olen niin iloinen että löydettiin tämä koulutussuuntaus :)

-> Koirakoulu Leikkiinkutsun sivut
-> 1. kerran blogiteksti

Syksyä

Sieni on tehnyt ahkerasti kosketuskeppiä eri tilanteissa. Yhtenä iltana kotona käskin mudin sängylle ja Sieni oli tarkoituksella vapaasti lattialla. Tein kosketuskeppiä vuorotellen kummankin koiran kanssa. Pari kertaa vaihdettuani (rintamasuunta toimii vihjeenä kenen vuoro) tapahtui just se mitä odotinkin, eli Sieni joka ei ollut käsketty mitenkään mihinkään, kyllästyi odottamaan vuoroaan ja nosti etujalat sängylle ja ryysäsi mudin ohi koskemaan keppiä. :D Tällaista ei tulisi mieleenkään tehdä ulkona "oikeissa" treeneissä tai millään kuivanappuloita paremmilla nameilla, mudi ei todellakaan antaisi tulla jaolle. Nappulat on sen mielestä vaan sellaista viimeistä ruokaa jos mitään muuta ei todellakaan maailmassa tarjoilla, eikä se niiden takia kärhämöi minkään tyhmän kosketuskepin nimissä.

Koiran mielestä on edelleen kamalaa jos toiset kieltää omia koiriaan, joku tekee äkillisiä uhkaavia liikkeitä, esim. luoksetulon stopin korostetut avut joissa hiha kahahtaa tai häiriötreenien rajuotteiset houkutukset tai ylipäänsä sellainen yleinen kaaos missä kaikki tekee kaikkea. Se suorittaa kyllä koko ajan esim. kosketuskeppiä, mutta virkamiesmäisesti ja hieman poissaolevana, silleen luimussa. Reilu viikkohan tällä uudella systeemillä vasta on pelattu, ei liene realistista odottaa, että koira hetkessä muuttuisi. Mun mielestä se kuitenkin ehkä aavistuksen paremmin pääsee huonoista hetkistä yli ja nimenomaan itse, ilman että minä teen mitään (muuta kuin palkkaan sitä siitä virkamiesmäisestä suorittamisestakin). Sehän se yksi ongelma on ollutkin, mä yritän hetsata ja kannustaa, koira ei vastaa siihen, mua ahdistaa, koiraa ahdistaa yhä enemmän. Tänäänkin oli ihme treeni, missä hyvät ja huonot pätkät vuorotteli enemmän kuin aikoihin, mutta miten hyvin se pystyi muuttamaan myös huonosta hyväksi! Ehkä meillä on Alku. :)

Eteen tulot on kääntymistreenillä pääosin suorempia, mutta nyt meille on jäänyt väljyys. Sadetakkitreenin jälkeen koira ei siis palautunut tiiviiksi kun se sen päivän väisteli helmaani.

Lähellä pysymisessä hyvä häiriö löytyi yllättäen seinää kohti kävelemisestä, samoin tänään hallissa levällään olleet tunnarikapulat ja niiden muovilaatikko oli paha paikka. Lopulta päästiin kävelemään kapuloiden yli kontaktin katkeamatta, mutta näitä ehdottomasti lisää!

Harmittaa, että Sieni on kärsinyt niin pitkään niin sopimattomista ja vaihtuvista koulutusmenetelmistä. Mulla oli vielä ensi viikonlopulle katsottuna yksi hakukoe, olen sitten kuitenkin niin tittelinkipeä että olisin kauheasti halunnut sen HK1-koularin vielä tälle syksylle. En ilmoittanut, ei se kiintorullailmaisukaan ole nyt parhaimmillaan kun siinä oli niitä rullan kireydestä johtuvia säätöjä ja liian löysän rullan laukeamisia, jotka söi koiran yleistä itseluottamusta. Nyt musta tuntuu, että kannattaisi unohtaa kaikkien lajien koeajatukset vuodeksi tai pariksi ja opetella rauhassa tokoon ja tottikseen tätä uutta systeemiä. Mutta kun pelottaa, että aika loppuu kesken. Tiedän, että ei se määränpää, vaan yhteinen matka, mutta olisi vaan niin epäreilua että juuri kun se olisi koularinsa ja kunniansa ansainnut, sen fyysinen terveys tulisi vastaan... ihan kuin se koira näistä mitään ymmärtäisi. Minun kunniani ja ongelmani se on.

Käsi ylös kuka varastaa ja syö toisten kenkiä!!

Töppösen rapsuttelu alkoi taas kuin tyhjästä noin viikko sitten. :( Lämmitys on ollut joitakin viikkoja päällä. Mitään sen ruokinnassa, hoidossa tai elämässä noin muuten ei ole muuttunut, joten eiköhän se siitä johdu. Tämä on jokatalvinen ongelma, se alkaa itsestään just näitä aikoja ja loppuu yhtä itsestään joskus maalis-huhtikuussa. Viime kevättalvellahan kokeiltiin eliminaatiodieettejäkin eikä niistä ollut mitään apua. Ainoa mikä vähän ehkä auttoi, oli Virbac Allerderm Spot-On -liuos. Se yksi ampulli ei ollut edes mitenkään kallis, joten pitäneepä käydä kokeeksi ostoksilla klinikalla.

Töppönen oli nyt sitten pk-lehdessäkin:

Töppösen osalta tokossa vaikeinta oli häiriötreeni, missä kaikki seurautti koiriaan pienellä alueella ja kouluttaja kävi vielä namien ja lelujen kanssa houkuttelemassa niitä pois asemistaan. Namilla imutukseen ottaminen vei mudin mukanaan melkein joka kerta! Lopulta mä nappasin sitä pannasta ja ärjäisin aika tunteella että lopeta tollanen ja että käsky oli "seuraa!", niin johan alkoi mudi pelittää ja pitää paikkansa. Voi voi voi sentään kun nämä koirat on niin erilaisia... lisäksi sille tehtiin sivulle tuloon häiriötreenejä, missä ihmismuuri oli edessä. Hassusti se jonkun jalkojen välistä aina puikahti tai jos ei, niin kiersi koko muurin. Lisäksi sellainen, missä oli kolme ihmistä jonossa metrin välein. Menin ensin viimeiseksi kutsumaan koiran, ja sitten keskelle, ajatuksena että se ei varmaan katso kenen sivulle menee. No hyvin kyllä erotti oikeat jalat. :D

Mudibodailua (c) JM

Viime viikolla kävi pikku äksidentti. Töppösen kanssa nämä irtokoirakohtaamiset noudattaa valitettavaa kaavaa. Juuri kun on kulunut pari kuukautta tai puoli vuotta ja olen vastaehdollistamalla saanut koiran taas luottavaisemmaksi vastaantulijoiden suhteen ja se pystyy ohittamaan hiljaa ja jopa suht rennosti, romahtaa koko aivopesu kerrasta kun se yksikin ei-toivottu kohtaaminen sattuu. Töppönen on epävarma ja se on valitettavasti siksi hyvin provosoiva, ja sen takia se varmaan aina onkin se jolla on ongelmia, Sienellä kun ei ikinä ole ollut mitään tällaisia kohtaamisia. Sieni on hyvin sosiaalisesti taitava ja itsestään varma koira.

Koska näkyvyys oli huono ja kuuluvuus liikenteen takia heikko, ja polussa oli siis juuri mutka, koirat tulla tupsahti liki kuonokkain. Sieni itse asiassa ilmaisi mulle, että edessä on jotain, ja olin jo ottanut fleksejä lyhyemmälle ja koiria hallintaan, kun vieras koira oli polulla töppösen naaman edessä. Sekunnin ne vaan tuijotti toisiaan, kerkeisin rääkäistä "odota!" tai jotain että mudi pysähtyi. Sitten töppönen alkoi murista, mistä vieras koira provosoitui oikein kunnolla, ja sen takaa tuli toinenkin. Irti. Mulla toimi kerrankin refleksit ja kiskaisin mudin jostain nahasta roikottaen ylös ja kainaloon, valjaiden kahva ei osunut käteen. Ajattelin vain että jos ne alkaa tappelemaan niin tulee rumaa jälkeä, en ehtinyt miettiä että kenen koira raatelee kenet, vaan ylipäänsä vaan että poistan tämän provosoijan niin ehkä säästytään rei'iltä. Vieraiden koirien omistaja karjui omilleen jostain näkymättömistä, toisen se sai aika nopeasti kiinni, toinen, se edellä tullut ja naamakkain töppösen kanssa joutunut ei kuullut mitään. Töppönen rääkyi tässä vaiheessa ihan sekona mun kainalossa ja mä valmistauduin potkaisemaan toista koiraa, jos se mun päälle meinaa nousta raivoamaan. Aika harva koira sitten oikeasti kuitenkaan alkaa vierasta ihmistä uhmata, varsinkaan kun se itse ei ollut edes aggressiivinen ennen kuin mun koira aloitti. Sitten mua on aina kiinnostanut sekin, voisiko töppönen jossain tilanteessa kääntää sen aggressionsa minuun. Aika lähellä oli kun korjasin otetta siitä toisella kädelläni, mutta kyllä sillä sen verta järjen valo paloi, että kiinni käymisen sijaan se vaan sitten tökkäisi mun kättä kun tajusi että se on mun lihaa. No, vieras koira ei sitten onneksi lähtenyt uhmaamaan ihmistä, jotain se siinä pyöri vielä, kun minä keskityin jo enemmän rauhoittelemaan mudia kuin katsomaan vierasta. Sieni oli perääntynyt pari metriä taaksemme. Kun tilanne oli ohi, laskin mudin alas ja pyysin omat koirat istumaan ja vetämään henkeä. Sieni oli kauhean helpottunut ja heitti pari volttia siinä riemuissaan, se palautuu nopeasti. Töppönen ei. :( Sillä oli mennyt siinä rytäkässä fleksin naru tassun ympäri ja tutkailin sitä siinä, ei onneksi suurempaa vahinkoa. Mun peukalo oli aika kipeä, mutta onneksi parani itsestään, varmaan jotenkin vaan vähän nyrjähti.

Nyt me sitten taas ulkoillaan taskut täynnä ruokaa ja vastaehdollistetaan mudia. Vain jotta joskus sitten voi tulla taas seuraava tällainen. Minä olen kuitenkin oppinut kärsivällisyyttä ja jonkinlaista hermojen hallintaa. Elämä on, ei mahda mitään. Siinä vaiheessa ei enää hyödytä keuhkota kellekään, päin vastoin, omatkin koirat rauhoittuu nopeammin kun itse yrittää olla ihan cool. Vahinkojahan sitä paitsi voi sattua kaikille. Minullekin on sattunut. Pahinta on sellainen piittaamattomuus. Ei edes uskota että se oma koira tottelee, mutta päästetään se silti irti, kun se on niin mukavaa ja mitäs tuosta.

Haluaisin kuitenkin muistuttaa kaikkia, että Suomen laki jättää aika vähän tilaa tulkinnoille. Koiran laiton irtipitäminen katsotaan aina sen omistajan tai haltijan vastuun laiminlyönniksi, jolloin kyse on tuottamuksellisuudesta, mistä taas syntyy korvausvastuu. Vaikka mun kytketty koira kuinka "aloittaisi", koko roskan maksaa se, jonka koira oli irti. Onneksi ei nyt sattunut pahemmin esim. mun peukalollekaan. Asun pienessä kaupungissa aika lähellä taajaman rajaa, mutta ei tämä ole mikään erämaa, missä saa olla yksin edes arkiaamupäivällä. Ei siihen voi tuudittautua, että ei sieltä ketään tule ja kyllä mä nyt voin vähän pitää omaa koiraani irti. Ei, ellei se ihan oikeasti ole hallinnassa. Siispä jos oma koirasi on kiltti ja ystävällinen, onko se sitä myös kun toinen provosoi ja tilanne tulee äkkiä? Täällä päin ulkoilee myös minipossu, totteleeko koirasi heti eikä minuutin viiveellä jos osutte polun mutkassa nokakkain sellaisen kanssa? Vaikka kellekään ei sattuisi mitään fyysistä vahinkoa, mun sielua särkee se henkinenkin kuorma, mitä pieni suuri muri parka taakkanaan joutuu kantamaan. Miten väärin onkaan vakuuttaa sille, että ei hätää, kun sitten taas kuitenkin on?

Meillä kaikilla oli niin kauhian mukavaa, paitsi sillä yhdellä, joka olisi mieluummin ollut missä tahansa muualla! c) JM

Ei koskaan ei

Mikähän maailman mahti saa ihmisen ajamaan sunnuntaipäivänä 150km/suunta kun juuri ja juuri veden puolella olevaa pisaraa sataa taivaan täydeltä? Kolme tuntia kaatosateessa ja jääkylmä luita ja ytimiä myöten, eikä se oikeastaan sitten kuitenkaan tuntunut edes mitenkään tyhmältä? Mutta kyllä vaan taas voi arvostaa kotihallia, harvoin olenkaan enää treenannut näissä säissä tokoa ulkokentällä ;P Tänään siis alkoi Koirakoulu Leikkiinkutsun Motivaatiota operantisti -kurssi ja tämä oli osa 1./4. Tilasin itse kyseisen kurssin Tanjalta, tässä lainaus fb:stä: 

"Musta tuntuu, että elän jonkinlaista muutosten aikaa mun koiran koulutuksessa. Kyllä nää menetelmät on teoriassa tuttuja ja jotain on mudillekin käytetty, mutta niin on käytetty montaa muutakin, ja hetsaus, vaatiminen, paineesta intensiivisyyden hakeminen jne "perinteisemmät" toimii sille ja musta se on silloin hyvä tyyli. Sienelle ei vaan kerta kaikkiaan toimi, ei vaikka kuinka haluaisin ja vaikka musta tuntuisi vaikealta ja jopa vastenmieliseltä alkaa johonkin "naksutinkikkailuun". Fakta nyt vaan on, että esim. Sienen noudon kanssa on säädetty ihan hirveästi. Se palautti nuorena eteen, mutta se hajosi koska oli vähän hatarasti kokoon kasattu ennen ekoja avo-kokeita. Sitten sitä yritettiin korjata mm. perinteisellä "vino -> älä palkkaa vaan ota uudestaan kunnes tuo suoraan" -tyylillä. Kas ihmettä, koira ei tee kohta mitään, sitä ahdistaa ja mua ahdistaa ja koulutus on kamalaa. Vaihdettiin palautus suoraan sivulle ja se toimi alkukankeuden jälkeen hyvin, kunnes halusin kuitenkin pk-puolta varten opettaa sen eteen, Eihän se nyt jumaliste ole kuin yksi temppu ja jo on kumma jos en saa koiraa tajuamaan mitä tarkoitan! Tanja oli eka ihminen, joka sanoi, että Sienen osaamisella kriteerin rajana voi olla esim. 45 asteen vinous ja PALKAN SUUNNALLA korjataan koiran paikkaa. Tällaisen koiran kuitenkin pitää saada paljon palkkaa yrittämisestä jotta se jaksaa tehdä jotakin, ja jos koiralla ei ole käsitystä mikä se oikea paikka on, nillittäminen "vähän vino, tee uusi toisto, palkan saat vasta kun olet täydellisen hyvin" saati minkäänlainen "no perkele, tottele kun sanotaan!" ei johda mihinkään muuhun kuin koiran ahdistumiseen. No kas ihmettä jälleen, ei mennyt kauaa kun eteen tulot oli varsin hienoja eikä se mitään 45 astetta vinoja enää tosiaan tarjoa vaikka alkuun sai niistäkin paljon palkkaa ("sitä saa mitä vahvistetaan, eihän sellaisia voi palkata!"). Ja mikä huojentavinta, aiemmin edessä lässähtänyt epävarma koira pystyy nyt tarjoamaan skarppeja ja hyväryhtisiä eteen tuloja kun sillä on hyvä mieli yrittää. Viettipommiksi se ei toki edelleenkään muuttunut mutta omalla temperamentillaan se voi tehdä kivasti tai tosi surkeasti ja se kiva olisi se tavoite.

Ongelma on se, että mä en osaa lähestyä liikkeitä tuolla tavalla, eikä osaa mun täkäläiset treenikaveritkaan niin ihania ja kannustavia kuin muuten olettekin! Pyysin sitten täsmäkurssia Tanjalta ja sitä sain. Tällaisia koiria on pitkiksissä paljon ja tää suunnattiin niille (oma lehmä ojassa, haluisin tietysti katsella kanssakurssilaisina kaikista roduista mieluiten niitä)."

Kurssin ekalla kerralla käsiteltiin perustaidoista (= lähellä pysyminen, luopuminen, rauhoittuminen, kohdetyöskentely/kosketuskeppi) kosketuskeppiä ja lähellä pysymistä. No, osaahan mun koira tökkiä sitä palluraa ja kyllä se pysyy hallinnassa vaikka päästän sen vapaaksi, eh...? Etukäteen ilmoitin, että haluan tällä kurssilla katsoa kentälle menoja/oikean vireen löytämistä aloituksiin, seuraamisen kestoa ja käännöksiä sekä ylempien luokkien kaukokäskyjä (ne seisomisen sisältävät) jos jotain liikkeitä pitää nimetä.

Onpas tatti vihainen!

Autosta ottaminen tapahtuu niin, että koiralle annetaan lupa tulla ja kun sen kaikki neljä jalkaa on maassa, treeni alkaa heti. Tarvittaessa vilkkaan nuoren koiran voi ihan imuttaa nameilla ettei se ehdi alkaa säheltää ja toistaa kaikkea ei-toivottua. Sienellä kriteerinä on kontakti, josta "jes" ja namia kaivaessa liikutaan eteenpäin (haluttuun aloituspaikkaan), annetaan nami ja uudesta kontaktista sama. Tämä toimi joka kierroksella tänään tosi hyvin. Kun ollaan perillä, varsinainen treeni alkaa heti. Kysyin halleista ja muuten jos ei autoa saa ihan lähelle tai jostain syystä vaan voi aloittaa suoraan autolta, niin rauhoittumisen opettaminen (peitolle/häkkiin = kohde) ja erikseen joku "mene vaan" -vihje mikä tarkoittaa että ei kannata tarjota kontaktia vaan voi mennä nuuskimaan omiaan ja kävellä kuin lenkillä. Kontaktikävelyn/lähellä pysymisen voi myös laittaa vihjeelle, mutta koirat on aika hyviä erottamaan "tämä on kenttä" ja "nyt on treenit" ja käytös saisi olla automaatio. Sienen hallitreeneissä voin viedä koiran halliin kuten tähänkin asti, laittaa sen reunaan "käy siihen" ja sitten kun menen hakemaan koiraa, aloittaa siitä kun irroitan sen remmistään.

Ensimmäinen kierros tehtiin kosketuskeppiä. 3 x n. 1min toistot. Jokaisen sarjan jälkeen koira meni autoon pariksi minuutiksi pitämään pikku taukoa ja ohjaaja sai lisäohjeita. Kolmannen jälkeen tuli pidempi tauko eli kierros jatkui seuraavaan koiraan. Eka kierros tehtiin vain kuten on kotona tehty. Tässä namit saa olla kädessä. Sieni oli hieman hämillään vieraasta paikasta ja ihmisistä ja suoritti koko ajan hyvällä temmolla, mutta aavistuksen ehkä lytyssä. Toisella kierroksella Sientä häirittiin sen omalla raippakanalla, mistä se ei häiriintynyt lainkaan niin että olisi vilkaissut häiriöön, mutta ilme pysyi yhtä epävarmana. Kolmannella kerralla Tanja otti vinkuvan karvaisen patukan omasta varastostaan ja patukan läiskyttäminen tuntui Sienestä ehkä uhkaavalta, koska tästä se meni huonommaksi. Diagnoosi: koirallani on hirveä virheiden pelko ja se kammoaa mokaamista, se kyllä suorittaa koko ajan, mutta ilme saisi olla tosi paljon reippaampi. Häiriötreeneissä sitä on kielletty häiriön vilkaisemisesta, koska pitäähän sen tietää mikä on oikein ja mikä ei ole ja plaaplaa, näinhän "kaikki" ne jutut tekee. No, tämä toimiikin monelle koiralle, mutta näille tällaisille Sienen kaltaisille ei. Jatkossa Sienelle paljon kosketuskeppiä häiriössä, häiriö pitää mitoittaa oikein eli että koira kokee sen häiriönä mutta onnistuu silti enemmän kuin epäonnistuu. Häirikön pitää tietää mitä tekee, ja jos koira jää liikaa kiinni siihen, pitää osata lopettaa eli esim. jäädä paikoilleen mutta laittaa häiriölelu selän taakse niin ettei koira voi edes katsoa sinne päin nähdäkseen mikä siellä kädessä olisi. Toisaalta heti koiran vilkaistessa ei saa lopettaa, koska koiralla pitää olla mahis vilkaista mutta palata heti kohti ohjaajaa/kosketuskeppiä ja saada palkkaa sellaisesta valinnasta. Sienelle ei enää koskaan ikinä milloinkaan sanota "ei" tai edes nätisti ja neutraalisti mitään "oho". Se ei tartte minkäänlaista virheen signaalia. Häiriötä saa katsoa - verratkaa jos seisotte jossain ja takananne alkaa rämistä oikein kunnolla. Eikö tee mieli vilkaista? Jos se on ankarasti kielletty, eikö ala ahdistaa sen sijaan että vilkaisun tarve katoaisi? Jos nopeasti katsoo, niin voi todeta, että aha tollanen, ei se tuu päälle, jatketaan. Koira ja varsinkin Sieni saa epäonnistua ja sen täytyy oppia että se on ihan ok eikä se oikeastaan liikuta ketään (=minua) mitenkään. Itse siis vain seistään hiljaa ja odotetaan. Koiraa ei kielletä, ei yritetä pyytää tai houkutella takaisin hommiin, ei liikahdeta tai muuteta hengitysrytmiä että saataisiin autettua se jatkamaan kepin tökkimistä. Nyt tässä on se paikka, missä mun pitää kehittää itsehillintää ja alkaa meditoida. Sienelle kun ei tartte edes sanoa mitään, se huomaa jos mua yhtään alkaa ärsyttää tai edes ajattelen että älä nyt saakeli tuijota sinne vaan jatka töitäs jo. Ainoa mitä voi tehdä, jos koira jää reilusti kiinni johonkin häiriöön (tarkempi aikaraja jäi epäselväksi), on ottaa kosketuskeppi pois tarjolta eli viedä koiralta mahdollisuus palkkioon (negatiivinen rankaisu). Keppi siirretään selän taakse ja heti kun koira lakkaa tuijottamasta häiriötä ja kääntyy kohti ohjaajaa, se saa vahvisteeksi siitä kepin takaisin näköpiiriinsä ja mahdollisuuden uuteen toistoon.

Ruusa kepittelee, huom. kaatosade ja kuvat salamalla muovipussin alta otettuja tunnelman muistoja!

Kosketuskeppi on aivan lyömätön väline häiriöihin siedättämiseen (miksi ottaa koira perusasentoon ja tehdä häiriötreenejä siinä, ja pilata samalla "sivu" -käskyn merkitys kun koira mokailee ja kontakti katkeilee? Kosketuskepin tökkiminen jos menee vahingossa pilalle niin se ei harmita ketään läheskään niin kuin "oikean" liikkeen pilaaminen! Sitten kun koiralla on jo kokemusta, häiriötreenejä on toki syytä tehdä perusasennossakin, jos kokeeseen mielii. Mutta ei niitä kannata aloittaa siinä!). Lisäksi kosketuskeppi on myös loistava indikaattori koiran viretilalle, motivaatiolle ja keskittymiskyvylle. Jos koira ei jossain tilanteessa, esim. vieraalla kentällä vieraiden koirakoiden seassa, vaikka pysty keskittymään edes kepin tökkimiseen, on aivan turha kuvitella että seuraamisen treenaaminen olisi millään tavalla järkevää. Tällöin ei taaskaan pilattu "oikeaa" liikettä.

Lisäksi kosketuskeppi (tai yleisemmin perustaitojen yksi osa eli kohdetyöskentely, eli kepin lisäksi esim. koroke ja omaan häkkiin/pedille meno ja siellä pysyminen) on erinomainen väline opettaa koiralle kohteen käsite. Kohteen ymmärrystä tarvitaan monissa tokon ylempien luokkien liikkeissä, esim. ruutu, merkki ja ohjatun noudon kapulat on koiralle kohteita. Kohteita hyvin "ymmärtävä" koira on hyvä yleistämään itse ja tarjoaa helposti esim. kentällä olevaa merkkiä kohteeksi vaikkei juuri sellaista olisi koskaan nähnytkään. (Omista koiristani huomaa selvän eron, mudi on huomattavasti parempi tässä kuin Sieni, ja jos esim. alan naksuttelemaan jotain random temppua kuten kuonon tunkemista kenkään, mudi saattaa tehdä sen parilla toistolla tyyliin menee kengän luokse - kumartuu ja etenee siis nopeasti kun taas Sienen kanssa tarvii aloittaa ihan katsoo - lähestyy - menee luokse - kumartuu - jne -linjalla.)

Häiriötä. Sen sateen lisäksi...

Toisen kierroksen aiheena oli lähellä pysyminen 3x 1min. Lähellä pysyminen on pohja seuraamiselle ja liikkeiden väleille ja on myös hyvä indikaattori motivaatiosta (=koiraa kiinnostaa ohjaaja enemmän kuin mikään muu tarjolla oleva - jos ei, niin mitä järkeä treenata mitään?). Tässä harjoituksessa namit on ehdottomasti taskussa, ei kädessä valmiina. Alkuharjoitukset tehdään peruuttamalla. Koira ottaa oma-alotteisesti katsekontaktin ohjaajaan (kasvot ei välttämätön) -> ohjaaja sanoo "jes" ja alkaa peruuttaa reipasta vauhtia samalla namia taskusta kaivaen. Kun saa namin ulos taskusta, pysähdytään ja annetaan se koiralle. Koiran nielaistua alkaa uuden katsekontaktin odottelu ja sama toistuu, kannattaa kääntyä ennen kuin peruuttaa ulos kentältä. Käännös tehdään jessin jälkeen namia kaivettaessa. Kun tämä sujuu, peruuttamisen sijaan koiran ollessa edessä ohjaaja kääntyykin oikealle ja palkkaa koiran vasemmalla kädellä vasemmalla puolelle ja jatkaa tasaista liikettä eteen päin. Katsekontaktista taas palkka, liike ei lopu missään vaiheessa eikä myöskään juosta karkuun. Jos koira jää jälkeen namia syödessään, sitä voi vähän odotella. Tässäkin käännytään ennen kuin törmätään mihinkään :D Sieni teki kolme kierrosta, ekan peruuttamalla, tokassa alkuun peruutteluita ja sitten vaihdettiin lennosta eteenpäin ja vika taisi olla pelkkää eteenpäin kävelyä jos oikein muistan. Tämän treenin voi aloittaa heti kun koiran jalat ottaa maahan sen hypättyä autosta ulos, ja samaten lopettaa niin että vikalla toistolla vie koiran autoon. Haahuiluaikaa jää nolla sekuntia. Huomioita: kun namipussi meni ruttuun enkä saanut namia niin sujuvasti kuin siihen asti olin saanut ja oletin nytkin saavani, ja ajattelin hiljaa mielessäni että ei hitto nyt, koira reagoi siihen heti ilmeen lässähtämisellä. Lisäksi kun peruutettuani pysähdyn antamaan namin, se pitää antaa vasemmalla kädellä vähän ulospäin, ei ihan jalkojeni väliin keskelle minua niin että koira törmää muhun. Törmääminen oli kauheaa ja seuraavalla toistolla se oli varovaisempi.

Lähellä pysyminen on toinen loistava tapa siedättää koiraa häiriöihin, esim. perässä kävelevä liikkuri, käskytys jne. Ohjaaja ei ole antanut koiralle mitään käskyä eikä se suorita mitään oikeaa liikettä, joten jos se häiriintyy liikkurista tai reagoi valekäskyihin, ei minullakaan urpolla ole mitään syytä suuttua ja kokea tarvetta kieltää koiraa. Lisäksi vahvistetiheys on korkea ja koira saa paljon palkkaa oikein tekemisestä (vrt. koira jota seurautetaan kohti häiriötä, ja aina kun se vilkaisee sitä, ohjaaja toruu ja vie koiran alkuun yrittämään uudestaan. Koira ei välttämättä koskaan pääse siihen palkkaansa asti ja se alkaa vilkaista pois (rauhoitella) yhä aiemmin, eikä päästä enää edes lähelle koko häiriötä.) Jos koira on vielä uransa alussa tai on muusta syystä epäilys että se päättää valita mitä tahansa muuta kuin lähellä pysymisen, koira pidetään kytkettynä ja hihnalla/liinalla estetään mitään sanomatta väärät valinnat. Eli käytännössä koiralla on hihnan mitta mahdollista mennä kohti häiriötä, kun hihna kiristyy, koira usein luonnostaan viimeistään päättää kääntyä takaisin kohti ohjaajaa -> vaikka ei katsoisi silmiin, kontaktiksi riittää ohjaajaa päin kääntyminen eli palkataan ja palkan suunnalla ohjataan koiraa oikeaan toimintaan. Palkkaamisesta ylipäänsä, että ajoitus on 50% ja palkan suunta 50% lopputuloksesta. Yksi koira teki kohdetyöskentelyä eli korokealustalle menoa, ja siinä nähtiin hyvin havainnollistava esimerkki; koiran jäätyä haistelemaan maahan kuvitteellisesti (tai oikeasti) tippuneita namin murusia se palkattiin kerran ja palkan suunta oli reilusti kohti koroketta. Koira lähti siitä heti käyntiin ja tarjosi sujuvia alustaan kohdistuvia käytöksiä, ei todellakaan jäänyt haistelemaan lisää vaikka sitä "palkattiin haistelusta". Toki olisi voitu myös odottaa että koira joskus lopettaa haistelun ja ehkä muistaa mitä oltiin tekemässä, luultavasti vain lopputulos olisi ollut paljon huonompi. Toinen kikka noihin maan haisteluun juuttumisiin on siirtyä hieman. Jos esim. kosketuskeppiä tehdessä nami putoaa ja koira syö sen mutta jää silti etsimään mahdollisia lisänameja, tai koira vain luulee että jotain putosi, kannattaa siirtyä metri eri kohtaan niin se usein lakkaa ihan sillä kiusaamasta. Kun rutiinia on enemmän, koira on mahdollista ja ihan hyväkin siedättää tippuviin nameihin, mutta se ei ole vielä aloittelijoiden tärkein juttu.

Sienelle paljon myös lähellä pysymistä häirittynä ja mahdollisimman monessa eri paikassa ja tilanteessa, ja tämä tulee olemaan meidän treenien aloitusrutiini. Sehän on mahdollista tehdä kokeessakin juuri kehän ulkopuolella kun palkkaaminen on vielä sallittua.

Lime valitsee läheilyn.

Kolmannella kierroksella tehtiin uudestaan kosketuskeppiä häiriössä 3x 1min. Jäi häiritsemään se eka setti ja pyysin nyt jotain kevyempää häiriötä, että koiran ilmettä saataisiin ylöspäin. Puhuminen, lässyttäminen, silittäminen, kumartelu ja namipussilla houkuttelu taisi olla tän kerran teemat. Sieni teki paremmin kuin päivän ekassa setissä. Itse asiassa sen vire nousi niin reippaaksi, että se kokeili jossain kohtaa alkaa haukkua! Kyllä se välillä häiriötä vilkaisi, mutta jotenkin näissä sosiaalisen puolen jutuissa sen ilme on paljon reippaampi ja sen oli helpompaa olla itsevarma. Lopuksi Tanja tunki namipussinsa ihan kiinni kosketuskeppiin ja yritti lässyttää että ota vaan näitä kanssa, ja Sieni aivan liikuttavasti käänsi päätä niin että ei joutunut katsomaan Tanjan namipussia samalla kun kosketti keppiä poskella ja sai multa namin siitä. <3

Hau tuli väliin! (Katsokaa mun pellevaatteita :D)

Otettiin vielä neljäs kierros, vaikka epäilin, että koira alkaa olla sekä väsynyt että ähkyssä. Esim. labradoreissa on tiettävästi koiria, jotka syötyään hieman liikaa oksentaa ja ovat sitten valmiita aloittamaan treenin aivan kuin tyhjällä mahalla konsanaan. Suurimmalla osalla koirista kuitenkin mahan tilavuus asettaa ne rajat, ja luulen, että tää on voinut olla Sienenkin huonompiin treeneihin yksi syy. Ei sen tarvii olla edes mitenkään ääriähkyssä, riittää että sen maha vaan on täysi niin se ei enää henkisesti eikä fyysisesti koe tarvetta työskennellä lisää ruokaa saadakseen. Sieni kuitenkin oli edelleen oikein reipas, tällainen tyyli ottaa se autosta tuntui ainakin tän perusteella tosi sopivalta. Neljännen setin aiheena oli pyytämäni eteen tulot. Ekan kierroksen tein "sillä tavalla että koira varmasti onnistuu ja että mä näen mitä ootte tehty" eli namit käsissä peruutellen. Kerroin kokeilleeni jättöinä/kutsuina suoraan 5-6 askeleen jälkeen kylmiltään 15 askelta ja että ekan sivulle tulon jälkeen koira tuli toisella hienosti ja vauhdilla eteen, ja todettiin että tosiaan on siinä välissä ne kaikki muutkin askelmäärät ja moinen korotus oli aika epäreilu hyppäys etäisyydessä. Nyrkeissä olevat namit häiritsee koiraa, se kyttää vain niitä, joten toisella kierroksella laitettiin ne taskuun. Tänään Sieni jäi hieman normaalia väljemmäksi, mihin mahdollisesti oli syynä väsymyksen lisäksi vain lepattava kertakäyttösadetakin helma, joka oli juuri koiran edessä. Palkkaus kuitenkin yläviistosta "imemällä" koiraa vähän tiiviimmäksi, saa jopa nousta takajaloilleen. Koira on myös hieman ihmeellisesti vinossa takaa, yritin tätä aiemmin selittää netissä Tanjalle siinä onnistumatta, mutta nytpä näki :D. Takaosa on siis aavistuksen perusasentoon päin kallellaan, eli koiran oikealle. Mun mielestä se kuitenkin tekee liikkeestä istumisen ja pystyy tekemään paikalla istumisen 2min aivan suorassa, joten en usko, että tämä liittyy lonkkaan. Kai se muutenkin olisi sinne parempaan lonkkaan kallellaan eikä rötväisi huonomman päällä? Luultavasti perusasento on vaan niin vahva että takasieni kenottaa hieman sinne :D. Tähän vaikuttaa minusta koiran viretilakin, jos se on reippaampi, tulee usein hypähtämällä sen vikan askeleen ja silloin on suorassa. Nyt saatiin se tulemaan aivan suoraan kun käännyin 45 astetta omaan taakse-oikealle ja koiran piti tulla kulmassa. Näitäkin nyt kotona tällä kääntymistavalla ja palkan suunta muistaen.

Poskikosketus häiriötä väistäen.

Oli kyllä ihan loistava päivä, ja ekaa kertaa ikinä missään koulutuksessa mulla ei ollut sellainen olo, että hävettää jo valmiiksi ja tekee mieli selitellä että tää sitten on vaan tällainen huono koira. Kehitin tietenkin myös aikamoisen syyllisyyden. Sieni osaa paljon, mutta kaikkea sen tekemistä leimaa se epävarmuus ja virheen pelko. Sille ei olisi koskaan pitänyt sanoa "ei" saati olla sille vihainen "kyllä sen pitäisi jo osata, tottele kun sanotaan äläkä uhmaa siinä!". Sille ei olisi pitänyt huomauttaa millään tavalla, vaan antaa sen yrittää ja jättää virheet täysin huomioitta. Se puuttuminen ja "pitäähän sen tietää mikä on väärin" on vaan niin yleinen koulutustapa, ja toimii monelle koiralle, munkin tuolle ensimmäiselle... suhtauduin etukäteen aika varauksella, ja suhtaudun joissan jutuissa varmaan edelleen, vaikka olen kuullut ziljoona kertaa sen iskulauseen "positive is not permissive" ja ne vittuilusarjakuvat missä koira puree naapuria ja omistaja seisoo vieressä naksutin kädessä odottamassa että se lopettaa että voi naksauttaa sille. Tänäänkin käytettiin hihnoja ja liinoja ja oikeastaan kaikki kentällä tapahtuva oli vielä suuremmassa kontrollissa kuin monella muun tavan kouluttajalla on! Tarkoitan autosta ottoja ja takaisin viemisiä, haistelu, haahuilu ja karkailu estettiin jo silloin. Ainoa vaan se ero menetelmissä, eli pitääkö koiran kiinni ja estää sitä siten valitsemasta 100m päässä lenkkeilevää tätiä vai antaako sen olla irti ja valita lähteä juoksemaan mistä saa aimo selkäsaunan.

En myöskään kokenut missään vaiheessa sitä pelkäämääni ja monen, monen muunkin ennakkoluuloissaan pelkäämää totaalifriikkikukkahattu-aivopesua. Operantti lähestymistapa on todella erilainen kuin mitä perinteisissä piireissä käytetään, ja mä olen aina kokenut muutenkin olevani jossain siellä välissä. Pk-kentillä mua katsotaan kieroon kun olen liian kukkis sinne, ja aksaihmiset on kummallisia ja tokossa, no, tokossa oikeastaan on monen laista piipertäjää mutta suurimman osan sanavarastoon se "ei!!" ehdottomasti kuuluu. Mutta tällaiseen verrattuna olen silti hyvin "perinteinen" ja uuden tyylin omaksuminen vaatii varmasti toistoja ja oman rutiinin luomisen. Voi olla, että vähään aikaan ei kannata edes yrittää treenata kahta eri koiraa kahdella eri tyylillä samalla kertaa, joten katsotaan nyt mitä tuleman pitää. Ainakin olen hyvin toiveikas tulevaisuuden suhteen.

Vois sitä sunnuntain paskemminkin käyttää

PS. Koirakoulu Leikkiinkutsun demovideot kontaktihyppelystä (peruuttaen) ja lähellä pysymisestä Tanjan luvalla - jos joku haluaa alkaa treenata näitä tästä postauksesta inspiroituneena niin menee suuremmalla todennäköisyydellä oikein kun näkee ensin mallia :)