Harrastusdilemmat

Kesä on mennyt aika lailla lomaillessa. Vaikka maastot aukeaa omalta pihalta, jälkeä on tullut tehtyä tosi vähän. Hakuun olisi ollut enemmän intoa, mutta ei ole ollut maalimiehiä kovin usein tarjolla. Tokojuttuja on dusailtu pikkasen sen minkä pihalla mahtuu, mutta suunnitelmallisuus ja sellainen kokonaisuuksien käsittely on jäänyt kokonaan, ja se näkyikin Sienen heinäkuun kokeessa. Sen kokeen jälkeen ei olekaan taas kuukauteen tehty yhtään mitään. Vepeä on säiden ja henkilökunnan mahdollistaessa tehty, paljon enemmänkin olisi voinut, sitäkin.

Lapsi ja koira -kehässä keväällä

Mudin osalta kaikkea tekemistä on varjostanut se, että sen tulevaisuus on ollut aivan katkolla. Fyysisesti se oli jo paljon paremmassa jamassa ja saadaan varmaan pysymään ihan kunnossa, tosin viime aikoina olen laiskistunut jopa jumppa-/venyttelyjuttujen suhteen. Niitä on yllättävän työlästä joka ilta tehdä kahdelle koiralle! Turhauduin vain kun en saanut aikaiseksi, ja päätin että jospa ottaisin tavoitteeksi vain yksi koira per ilta, eli kummallekin tulisi hoidot joka toinen ilta. Se on varmasti paljon tyhjää parempi, ja totaalisen tyhjää on ollut jo useampi viikko :/

Mudin harrastusten suhteen en ole vieläkään oikein osannut päättää mitään. Se kaipaisi kipeästi kimppatreenejä, mun pitäisi nähdä sen suhtautuminen toisiin koiriin ja kokea miltä se tuntuu koirahäiriössä. Pk-rotumestaruuksien viimeinen ilmopäivä on 26.8., itse mestikset on syyskuun puolivälissä. Luultavasti maksan sen sinne ja päätän vasta koetta edeltävällä viikolla uskallanko mennä. Se toukokuun kokeessa tapahtunut ei ole pienimmässäkään määrin toistunut kertaakaan sen jälkeen, ja elokuun alussa Korrin silmien alla Azuricoyotes-leirillä mudi oli aivan kuin ennen, eikä ongelmaa saatu millään lailla kaivettua esiin. Mutta miten siihen voi oikeasti silti luottaa enää koskaan? Miten mihinkään koiraan voi koskaan ylipäänsä luottaa? Tai kannattaako? Ne on vain eläimiä, ja multa ainakin oli mennyt oman eläimeni hyvinvoinnista järkyttävän isot jutut aivan ohi silmien, kun se kaikki tuli sitten niin puun takaa.

Myrsky.

Jos mudi ei tule kisaamaan enää, se lopettaa sitten kaiken, mulla ei ole yhtään motivaatiota treenata sen kanssa jälkeä tai tottista "omaksi iloksi". Sen kanssa ei siksi ole nyt kesällä tehty oikein mitään. Tuntuu että puoliteholla ei ole mitään järkeä treenata, enkä saa itseäni olemaan tosissani ennen kuin päätän mitä sen kanssa nyt tehdään.

Tokon osalta koiran voisi kaivaa naftaliinista; syyskuun alussa olisi mudien ekat rotumestikset Forssassa ja lokakuun lopussa piirinmestikset Pieksämäellä. Seurakaveri puhui sinne menosta ja vähän innostuin. Kävin mudin kanssa viime viikolla puolen vuoden tauon jälkeen tokoilemassa ja sehän osasi edelleen ruudun, tunnarin, metallihyppynoudon ja kaukojakin! Harmi kun ne rotumestikset on niin kaukana, olisi kiva mennä katsomaan vaikka vaan muitakin, itsellä kun ei ainakaan mitään tavotteita ole. Tämä viikko aikaa ilmoittautua joten vähiin käy mietintäpäivät.

Mudi siirtyy joka tapauksessa joko heti tai loput JK3-ykköset haettuaan rally-tokoon ja hajutunnistukseen/sienietsintään. Tarkkasilmäiset on varmaan huomanneet kalenterista pari rallykoetta. Mudi on valmis jahka itse opettelen mitä mikin kyltti tarkoittikaan :D. Ja tuollaisessa en epäile sen hallintaa lainkaan, se pahin paikka on juuri pk-kokeissa kun mudi on maassa ja toinen ohjaaja kuuluvasti rääkäisee "TULE!" ja joku iso musta karvainen koira juoksee mudin päälle ohi...

Sorsia.

Sieni on sitten toinen kysymysmerkki. Meidän hakuryhmä hajotettiin ja nyt pitäisi päättää, alanko itse ryhmän vetäjäksi, että saataisiin osan porukan kanssa vahvistusta ja oma uusi ryhmä perustettua. Jos en, sitten homma taitaa olla siinä, koska olemassaolevat ryhmät on niin täynnä että mihinkään ei taida päästä. Ja haluaisinko edes. Sieni rakastaa hakua yli kaiken, mutta viehän se aika paljon aikaa, ja olen taas miettinyt josko se lopettaisi kaikki pk-lajit niiden lonkkien takia. Mä haluisin sille ihan hirveesti jonkun pk-koularin ihan vaan koristamaan pitkisten tulostilastoja, mutta ohjaajan päähänpinttymät on loppujen lopuksi hyvin typerä peruste harrastaa rikkonaisen koiran kanssa. Toisaalta kun se ei vielä lainkaan oireile, en voi hyvillä mielin laittaa lopetuspäätöstä koiran terveyden vaatimiin asioihin, vaan se olisi jollain tapaa vaan mun omaa luovuttamista. Mihin mun sisu taas ei antaisi periksi millään.

Sienelle on kaavailtu siis tositarkoituksella vepeä ja tokoa. Jos vepessä mielii päästä ylempiin luokkiin, opeteltavaa riittää, myös kuivalla maalla. Siitä saisi hyvinkin ympärivuotisen lajin, alkaen vaikka ihan kunnon luovutusten opettamisesta (pitää irti-käskyyn asti joka tilanteessa, myös vedessä) ja tolppien väliin tähtäämisestä (ajattelin luottaa sovessa/alossa tuuriin ja omaan sijoittumiseeni). Tokon yläluokat mun piti jättää sille "eläkelajiksi", mutta olen jo pitkään ajatellut tunnariin palaamista (Sieni opetteli alkeet joskus vuosi sitten) ja tänään kaivoin kapulat oikeasti esille. Ruutua, merkkiä, suuntia, seisomisen sisältäviä kaukoja, metskua tai liikkeestä istumista se ei ole tehnyt suurinta osaa koskaan edes millään alkeispentuharkalla. :D Siinä sitä opeteltavaa riittäisi yhden sienen tarpeiksi! Haaveilen kaukoissakin siitä, että opettaisin ne ihan oikeasti kunnolla alusta asti. Mudin kanssa en osannut kiinnittää tekniikkaan lähellekään tarpeeksi huomiota ja sillä on kokeesta vahinkoysistä kaikkea sinne vitoseen asti, sen todellinen osaaminen oli ehkä jotain tasoa 7. Sille se takajalkojen paikalla pysyminen ei vain koskaan siis ollut mikään selkeä kriteeri, ja ongelmat oli ne tavallisimmat s-i ja s-m. Nousut se teki luonnostaan aika paikoilleen liimattuna.

Molemmilta puuttuisi näyttelyistäkin yksi serti. Sienestä sanoin, että se hakee sen vikan kyllä ihan vain silkan paheksunnan takia jos ei muuta. Holskut tarttee valioitumiseen lisäksi hyväksytyn luonnetestituloksen tai pk-alokasluokan koularin. Sanoin, että Sieni kyllä valioituu sitten pk-tuloksella. Varmaan sen ensi kevääksi saisi koevalmiiksi jäljellä, jos päättää niin tehdä. Mudille katselin jo nyt syksylle näyttelyä, mutta se on ylikorkea ja suomalaiset tuomarit on niin tarkkoja siitä, että ei kannata. Sopivaa vinkuintiaanituomaria ei ollut tarjolla riittävän lähellä, niin olkoon sitten. Mietin kyllä ilkeääkö näin edes kirjoittaa julkiseen blogiin, mutta mun arvostus näyttelyitä kohtaan on tätä luokkaa ja se siitä. Miksi mä sitten käyn edes tämän verran niissä? Sienen kanssa siksi, että sekarotuinen tuontini herättää hauskaa närää kanssaihmisten keskuudessa. Mudin kanssa vain siksi, että kaksois- tai kolmoisvalio näyttää kivemmalta. Se on ihan pilipalititteli niiden muiden rinnalla, mutta olkoon. :D

Syksy väistämättä selkiyttää ajatuksia. Ehkä hakuryhmää ei saada, ehkä jänistän ja jätän mudin ilmoittamatta kaikkiin rotu- ja piirinmestiksiin. Sitten en taatusti palaa kisakentille ensi vuonnakaan, joten se olisi siinä.