Mölliagit

Seuran möllikisat oli tänään. Osallistuin mölliradalle Sienen ja Sonyn kanssa. Sony on treenannut vähän esteitä ja tosi vähän rataa, ei osaa keppejä eikä oikein kontaktejakaan, ja minä en ole treenannut sen kanssa agia koskaan. Väliäkös tuolla, suoraan vaan mölleihin! Otettiin sille yksi startti, Sieni otti myös uusinnan. Mudin ilmoitin kisaavien radalle kahdelle kierrokselle.

No, Sonylla oli jo lähdössä ikävä äitiä ja istuminen oli vähän vaikeeta, kun piti pälyillä olan yli katsomoon. Ekan hypyn yli sain hihkua sille pari kertaa että se lähti liikkeelle, sitten mentiin hyppy-putkeen-hyppy-putkeen-hyppy-hyppy-hyppy-putkeen ja siitä puomin sijaan suorinta tietä äiskän luokse. :D Heitin sille pallon perään ja nauroin että morjens sitten ku tänne mut jätit!

Sienen kanssa tavoite oli lähinnä vire. Sen kontaktit ei olleet valmiit kun se keväällä lopetti agilityn ja yllättäen ne ei itsestään ole valmistuneetkaan, joten aika monta virhettä taisi tulla niistä. Radalla oli A ja puomi, ei keinua eikä keppejä. Kepit oisin halunnu, koska hyppärillä ne tulee olemaan, mutta voi voi. Muutaman riman se myös pudotti, luultavasti itse tein jotain huonoa juuri koiran ollessa hypyn päällä. Tämä on nyt samalla koe miten agilitykisat vaikuttaa siihen, ja suurella mielenkiinnolla seuraan onko se lähipäivinä jotenkin jäykkä, vaisu tai kipeän oloinen. Päätös jatkosta tehdään sitten sen mukaan. Mä ihan hirveästi haluisin edes kerran käydä virallisissa kuulemassa sen kuulutuksen "valmistautuu Sieni" ja hörähtää jälleen kerran mun koiran nimelle. Mutta jos koira ei ole huomenna täysin normaali, eiköhän se sitten jää kuulematta. Möllejä voi jatkossa mennä vaikka medeillä, se kisatunnelman aiheuttama vireen nousu tekee sille tosi hyvää joka tapauksessa. video tokalta radalta

Luksin otin aivan liian aikaisin autosta kisapaikalle. Autot oli niin kaukana että pelkäsin että tulee kiire, kun oltiin numerolla 2. Unohdin, että rataantutustumisen jälkeen on eka minit ja medit ja molemmat tuplana, kun melkeen kaikki halusi uusia ja ne käytiin heti perään rimojen edestakas nostelun välttämiseksi. Jätin sen sitten törkeästi Janitalle ja siirryin itse kauemmas, kun en jaksa kuunnella sitä pärinää. Janitakin kommentoi, että se murisee välillä kyllä ihan siksi kun huomiota se on negatiivinenkin huomio; ketään ei tartte olla lähelläkään mutta koira sanoo brrr, katsoo taluttajaansa ja heiluttaa häntää jo valmiiksi että toru mua ku on tylsää. Joo, siinä jos on kompleksinen elukka niin ihan väärin se on koulutettukin. Niin kauan kun sitä palkkaa tai tekee sen kanssa jotain, sille on ihan sama mitä ympärillä tapahtuu. Sitten kun tulee tylsää, se tietää millä saa ohjaajaan taas vipinää.

Kisaavien rata oli vaikea, joku 2-3 lk tasoinen, aika monta ansapaikkaa. Puomin alastulon oikealla puolella tosi lähellä oli putken suu, mutta ensin piti mennä eteen vasemmalle parille hypylle. Ekalla kierroksella mudi oli alussa vähän pihalla missä ollaan ja ekat pari hyppyä meni hämmentyneenä, sitten lähti. Hyppy-hyppy-putki-hyppy-hyppy-puomi ja mitään alasmenokontaktia herra ei koskaan ollut kuullutkaan, eikä huutaessaan kuullut mun käskyjäkään, vaan kävi siinä parit omatoimiesteet siitä putkesta aloittaen. Kävelin ulos radalta. Tuli se sieltä perään ennen ku ehdin huutaa. Otin vielä mennessä A:n ja palkkasin namilla kontaktille. No, se vire oli jo tiessään ja silloin se on ihan eri juttu.

Toisella kierroksella alusta asti oli sellanen fiilis, että taiteillaan ihan siinä nuoralla ja kohta rysähtää. Se on kauhea tunne, koira huutaa ja minä huudan ja ohjaaminen on hirveän raskasta. Puomilla karjuin sille niin että se pysähtyi, mutta se kävi kuitenkin siinä putken suulla sisällä ennen kuin sain sen sinne hypyille. Putken jälkeen kepit, jotka se jätti kesken puolivälin jälkeen ja sinkosi aika kauas edessä olevaan putkeen, nuuhkaisi tuomaria joka seisoi putken ulostulon kohdalla ja tuli pomppimaan mun luokse. "Oho, eiks tää mennytkään näin?" Siinä vaiheessa olin taas jo kävelemässä pois radalta. Muistin aivan loistavasti miksen enää kisaa sen kanssa. :D Me ollaan aina ihan eri radalla ja treeneissä kevyesti kääntyvä ja hyvin ohjautuva elukka on karmea huutava pökkelö ja sinkoaa ihan minne sattuu. Itsehän olen sen sellaiseksi päästänyt mutta ei tosiaan kiinnosta enää korjata tilannetta. :D

Loppujen suoritusten ajan mudi harjoitti itsehillintää, sijoitin sen käskyn alle makaamaan rataan nähden kohtaan missä koirakot tuli pari hyppyä kohti ja kääntyi sitten 90 astetta syrjään. Siinä oli siis useita kymmeniä metrejä väliä, emme olleet kehänauhan vieressä häiritsemässä kenenkään suorituksia. Se provosoitui siitä silti varsin kivasti ja pääsin puuttumaan. Ihan vaan rykäisy ja "ei" jo tuijotuksesta ja sitten kehut, naks ja nami kun hillitsi itsensä. Todella nopsaan se unohtaa ne täysin ja ilme muuttuu sellasesta maanisesta normaaliksi ja se pitää kontaktia minuun. Mutta miksi sillä on edelleen niin kova tarve rynnätä juoksevia koiria kohti rääkymään? Hyökkäys on paras puolustus, kyllä, ja kyllä mä jälkeen päin ymmärrän mikä kaikki on keväällä mennyt pieleen tottiskentällä. Vaikka sen kimppuun ei ole käyty niin hallitsemattomasti ohjaajaltaan karannut koira, joka juoksee pitkin kenttää ja jolle huudetaan (mäkin karjaisin pois kun meitä kohti tuli) oli vain liikaa, ja nyt se on sitä mieltä että parasta hyökätä ensin niin ei ainakaan pienen mudin päälle kukaan tule. Ostetaan mudille uusi itseluottamus.