torstai 27. syyskuuta 2012

Tokot, taas

Hallilla. Luksi:

*ruutua läheltä, naksun kanssa paikan hakua. Välillä tekee hyvin ja sitten alkaa taas sählätä ja pyöriä, täh? Pitäiskö se jättää siihen jos saan pari toistoa menemään hyvin? Tuntuu että tätä pitäisi treenata hirveästi että se varmuus tulisi, mutta että toisaalta tää ei kestä sitä. Vaikka koira tekisi monta hyvää, palkallista toistoa, sitten se alkaa taas pyöriä ja säätää. Miksi? Miksei se jatka sitä mikä johti palkkaan?

*ruutua kaukaa, namilätkä apuna, liikkuri siirsi ruutua joka toiston jälkeen n. metrin. Nyt se selkeesti katsoo mihin juoksee, joten jätin kolmeen onnistuneeseen toistoon.

*seuruuta ja random jääviä, olin lähinnä tilattuna häiriönä toiselle koiralle, joten sisälsi paljon riemukasta palkkausta ja riehuntaa.

*luoksetuloa käskytettynä, meininki ottaa eka läpijuoksuna ja toinen niin että liikkuri palkkaa stopista. Koira näki kun annoin liikkurille nakinpätkän, ja lisäksi W teki taaempana jotain omia juttujaan, niin totaalisen jumiinhan se meni. Eka oli tyyliin kävellen lähtö ja sittenhän se meni ihan hinkkaamiseksi ja alkoi jo palaa käämi itseltäkin. Tähän pitäisi nyt päättää mitä sen kanssa oikeen tehdään, siis miten reagoin kun koira tekee ei-toivotulla tavalla. Pitääkö sitä auttaa tekemään oikein? Mikä ero on auttamisella ja houkuttelulla (esim. lelu näkyvissä, kutsun samalla kun juoksen itse pois)? Graaah, tokoluoksetulo on mun mielestä kaukokäskyjen lisäksi vastenmielisin liike, jotenkin niin keinotekoinen ja luonnoton. Joojoo, en vaan osaa, mutta silti.

*paikalla makuu 2min alo-tyyliin, paitsi mä käskytin muut ensin kun yksi teki pk-version ja yksi tokon. Tosi hyvin kuunteli omat sanat, myös paluussa :) Ja hieno makuu, miksei sekin voi perkele aina olla tällainen vaan pitää välillä haistella jne?!

Sieni pääsi lopuksi vain pellolle juoksemaan Watin ja Miun kanssa, oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita!

Ei kommentteja: