Täti!

Tänään annoin periksi saatanalle eli menin käymään hakutreeneissä. Haku ei oo jotenkin vaan koskaan kiinnostanut mua, töppösen kanssa ei oo ees tarttenu miettiä kun se on tollanen mörrimöykky. Hakuun tarvitaan treeniporukka eikä hyviä sellaisia kasva joka oksalla, se on yhtä aikataulujen sovittelua, metsässä menee aikaa tuntitolkulla koska homma ei toimi muuta kuin vastavuoroisuusperiaatteella (jokainen toimii maalimiehenä jokaiselle koiralle, jotta saa myös omalleen ne maalimiehet - ei tod vaan treenata omaa ja lähdetä kotiin, kuten muissa lajeissani voin tehdä!). Liian sosiaalista ja hankalaa ja säätöä, mulle sopii se vapaus että jälkeä tai tottista voin mennä tekemään sinne ja silloin kun mulle sopii, niin nopeasti tai hartaasti kuin itse haluan sillä kertaa. Ex tempore tai suunnitellusti. Jooei, ei hakua kiitos mulle.

Sienen kanssa olen kaikesta huolimatta tuntenut pienen piston omatunnossani. Haussa koira etsii tallatulle alueelle piiloutuneita maalimiehiä ja ilmaisee ne ohjaajalleen joko ottamalla kaulassaan olevan rullan ja tuomalla sen ohjaajalle, tai haukkumalla maalimiehen luona. Vähän kuin iso esineruutu, mutta koira etsii ihmisiä. Sieni rakastaa juosta, se on hyvin avoin ja tykkää vieraista, ja jos ne vielä antaa ruokaa tai leikkii niin wohoo ihanaa parasta! Olen niin kuvitellut kuinka se rakastaisi hakua. Mutta kun emmää ja plääh ja ääh. Muutaman kerran on houkuteltu mukaan, edes käymään, jotta muut saa minusta vieraan maalimiehen omille koirilleen. Tänään sitten tosiaan oli aika lunastaa joskus heittämäni lupaus "tulla joskus".

Tyypillisin käsky taitaa olla "ukko", kun koira lähetetään etsimään. Koska mun koiralla on niin tyhmä nimi, sille piti ottaa tyhmä käskykin, ja se on "täti". :D

Sieni, pikku petturi, tietenkin tykkäsi ihan hirviän kamalan kauhiasti. Olin etukäteen toivonut että se heittää edes jotkut murkkupöhinät "hui, ihmisiä metsässä!", mutta paskan marjat. Otettiin sille neljä maalimiestä (kolme eri henkilöä, yksi meni kahdesti) ihan näkölähtöinä. Maalimies vähän kutsui koiraa, että sai sen huomion, ja juoksi sitten n. 20-30m päähän metsään ja meni hieman piiloon kyykkyyn jonkun karahkan tai puskan taakse. Ekalla oli namit ja lelu ja ajatus tarjota lelua, mutta koira oli nähnyt jo namit ja oli silloin sitä mieltä, että tyhmä lelu, anna ruokaa. Kyllä sille ruoka varmaan on ykkönen, jos sen voi päätellä siitä, että toisen jo nähtyään koira ei halua enää vaihtaa toiseen. No se sai sitten niitä lihapullia siellä ja ai että oli ihanaa. Seuraavat kolme meni oikein mallikkaasti, se lähti lujaa, meni ihan fiiliksissä, oli onnesta soikeana kun metsässä oli hassuja tyyppejä joilla oli kaikilla ruokaa kädet täynnä ja ne kaikki oli sienille! Ei puhettakaan että olisi ollut kiire maalimieheltä mun luokse. Se keskittyi kivasti eikä höseltänyt mitään ylimääräistä. Sai kovasti kehuja kun vaikuttaisi hyvin lupaavalta hakukoiralta ja ensi treenit on sitten sillointuolla, tervetuloa, saatte ryhmäpaikan.

Mutta. Sitten tullaan siihen saatanaan. Meillä on jo ihan riittävästi lajeja ilmankin. EI OLE AIKAA. Mä en halua viedä kenenkään aikaa ja olla kisatavoitteisten ryhmän täytteenä pelkkänä sunnuntaitreenaajana, vaan sitten pitäisi olla itsellä kanssa jotkin tavoitteet, ainakin alokasluokan koulari. Haku on kiva "piiloleikki" ihan aktivointimielessäkin, mutta mä en jaksa sellaseen ruveta, se on tosissaan tai ei ollenkaan. Mutta kun on jo niitä tosissaan -lajeja ihan riittävästi! Ja onhan se nyt ihan hullun hommaa kyykkiä tuntitolkulla kaatosateessa vuotavassa roskiksessa keskellä metsää piilossa toisten koirille... onhan?

Miksei koirat osaa puhua :P Kysyisin Sieneltä mitä se haluaa eniten harrastaa.