Kurjenrahkan kuvakertomus.
Loppuviikko oltiin Korppoossa isän siskon mökillä tädin ja porukoiden kanssa. Sieniretket kolmena päivänä 3-5h, satoakin tuli varsin mukavasti :) Saaristomaisemat on ihanan erilaiset meidän kotimetsiin verrattuna, kallioilla juostiin välillä sellaista kyytiä että hirvitti katsoa.
Sienen lapsuus taisi loppua tällä reissulla. Se katosi joka päivä metsässä ainakin kerran jonnekin, "justhan se oli tuolla" ja sitten ei olekaan enää. Tuuli oli kova joka päivä ja huutelut ei varmasti kantautuneet kauas. Ekana päivänä porukka hajosi kahteen yhden ison kallion kohdalla, toiset meni alhaalta ja toiset ylhäältä. Sieni oli eka mun kanssa ylhäällä, sitten meni katsomaan niitä alhaalla meneviä, ja siellä huomasi että shit mun äiti onkin tuolla ylhäällä ja lähti kiertämään jostain hornan tuutista reittiä takaisin ylös. Luultavasti, totuuttahan ei tiedä kuin jumala ja koira eikä kumpikaan kerro ;P Muutaman kerran se sitten samalla tavalla hävisi isoilla kallioalueilla, todnäk sen jalat vaan vei sen jonnekin ja se ei päässyt enää samaa tietä takaisin, ei kuullut huutoja kun vastatuuleen yritettiin mylviä (tai ei vaan päässyt heti vaikka kuuli), tai jotain. Tai ehkä se kävikin jahtaamassa peuroja joita tuolla alueella on paljon, mäkin näin yhden. Tai ehkä se kuuli mutta nauroi kiven takana partaansa, että ähäkutti enpäs tule. Vaikea uskoa, mutta enhän minä tiedä, kun en koiraa nähnyt.
Vikalla kertaa oltiin sellasella laajalla kallioalueella ja hetki huudeltu sitä koiraa, ei vaan kuulu eikä näy. Sitten se tuli jostain ihan tuhatta ja sataa kieli pitkällä roikkuen (jahtasitko sä elukoita? tuliko sulle paniikki etsiä reittiä? missä vitussa sä olit?) ja siinä muutaman sekunnin aikana kun se lähestyi, mulla napsahti päässä että nyt tää saa loppua. Sain sille ihan hirveän raivarin ja ajoin sen pois laumasta. Karjuin että perkele painu pois siitä nyt, pois, POIS ja kävelin koiraa kohti aina kun se yritti tulla lähemmäs tai kiertää muiden ihmisten luokse. Otin vielä jonkun oksankarahkan millä painostin sitä lisää. En oo koskaan nähny sitä niin järkyttyneenä! Kovin pitkään ei tarttenut häätää kun se jäi kauemmas. Ihmiset sitten lähti liikkeelle ja koira yritti pokkana liittyä mukaan, jolloin ajoin sen uudestaan pois laumasta. Tällä kertaa se uskoi ja jäi oikeasti todella, todella surkeana pois. Siirryttiin vähän matkaa ja istuttiin tauolle. En nähnyt koiraa, tää meni nyt vähän huonosti kun ihmiset ei tehneet kuten olisin halunnut :P Siirryttiin siis sen verta kauas että en enää nähnyt koiraa, eikä se myöskään tullut sieltä lähemmäs. En haluaisi kutsua häädettyä koiraa takaisin ilman että näen sitä, joten lopulta käppäilin vähän takaisin päin. Siellä se makasi hyvin, hyvin pienenä ja surkeana. Pyysin sen ihan neutraalisti nimellä luokse, silitin hieman ja sanoin että mennään. Loppumatkan se oli remmissä kiinni, ja tulee olemaan seuraavat x viikkoa jatkossakin.
Loppupäivän ajan pyysin että ihmiset suhtautuu siihen aina neutraalisti. Kyllä sitä vähän silitettiin ja sille juteltiin, mutta kuitenkin pääasiassa se sai olla omissa oloissaan mökin pihalla narussa kiinni. Sillehän on lässytetty ja sössötetty ihan kauheasti, ehkä pitää vähän nyt alkaa rajoittaa ja kohdella sitä koirana... illalla kotona se oli edelleen vaisu normaaliin verrattuna. Ainakin se otti sen raskaasti, enkä usko että tarvii ihan äkkiä toistaa. No ihan siksikään, että se ei kerta kaikkiaan pääse katoamaan yhtään minnekään, koska ei tule olemaan vapaana. Se mikä tapahtuu, vahvistuu, on mun lempiviisaus. Joka kerta kun joku asia pääsee tapahtumaan, siitä tulee yhä enemmän tapa ja eläin alkaa ajatella, että näin voi tehdä.
Mä en nyt sitten oikeastaan tiedä mikä meidän ongelma on. Koira ei tottele luoksetuloa (kuulee, mutta ei tule)? Koira menee niin kauas ettei kuule luoksetulokutsua? Periaatteessa ongelma on sama (eli ei tule luokse kun käsketään) mutta ratkaisu varmasti hyvin erilainen. Jotenkin pitäisi selvittää kummasta on kyse.
Sienen silmä voi jo varsin hyvin. Punoittaa vielä hieman, mutta ei juurikaan rähmi. Töppönen kalvaa tassujaan ajoittain hyvinkin voimakkaasti, sille pitää varata aika hierontaan. Meillä päin on myös fysioterapeutti, josta olen kuullut hyvää, mutta mulle ei oikein ole selvillä mikä niiden ero on (+ osteopaatit vielä sotkemaan) ja mihin mun kannattaisi toi viedä.
Koirat on viettäneet treenilomaa, mitään ei ole tehty. Tänään ajetaan kotiin ja arjen myötä aktivoidutaan taas. Tälle syksylle olisi tavoitteena töppöselle pari evl-tokokoetta ja kenties loppuvuodesta Sienen alokasluokan korkkaus. Ainakin saada se seuruu kuntoon, jos ei koevalmiita vielä muuten olla. Vaikea ottaa tolkkua tuosta koirasta! Mitään murrosikää sillä ei ole ollut, se on aina ollut ihan ihmeellisen helppo ja kiltti, ja vähän nyt pohdituttaa onkohan tämä joku alku. Sinänsä kyllä olisin ehkä lähinnä iloinen jos se oikeasti heittäytyisi kuuroksi eikä tottelisi, se olisi aika hyvä merkki että sille kehitty vähän sitä kaipaamaani MUNAA :D Niin ärsyttävää kuin "kuurous" onkin. Jos pieni pisuli vaan avoimesti meinaa alkaa uhmata mua niin antaa palaa!
Loppuviikko oltiin Korppoossa isän siskon mökillä tädin ja porukoiden kanssa. Sieniretket kolmena päivänä 3-5h, satoakin tuli varsin mukavasti :) Saaristomaisemat on ihanan erilaiset meidän kotimetsiin verrattuna, kallioilla juostiin välillä sellaista kyytiä että hirvitti katsoa.
Sienen lapsuus taisi loppua tällä reissulla. Se katosi joka päivä metsässä ainakin kerran jonnekin, "justhan se oli tuolla" ja sitten ei olekaan enää. Tuuli oli kova joka päivä ja huutelut ei varmasti kantautuneet kauas. Ekana päivänä porukka hajosi kahteen yhden ison kallion kohdalla, toiset meni alhaalta ja toiset ylhäältä. Sieni oli eka mun kanssa ylhäällä, sitten meni katsomaan niitä alhaalla meneviä, ja siellä huomasi että shit mun äiti onkin tuolla ylhäällä ja lähti kiertämään jostain hornan tuutista reittiä takaisin ylös. Luultavasti, totuuttahan ei tiedä kuin jumala ja koira eikä kumpikaan kerro ;P Muutaman kerran se sitten samalla tavalla hävisi isoilla kallioalueilla, todnäk sen jalat vaan vei sen jonnekin ja se ei päässyt enää samaa tietä takaisin, ei kuullut huutoja kun vastatuuleen yritettiin mylviä (tai ei vaan päässyt heti vaikka kuuli), tai jotain. Tai ehkä se kävikin jahtaamassa peuroja joita tuolla alueella on paljon, mäkin näin yhden. Tai ehkä se kuuli mutta nauroi kiven takana partaansa, että ähäkutti enpäs tule. Vaikea uskoa, mutta enhän minä tiedä, kun en koiraa nähnyt.
Vikalla kertaa oltiin sellasella laajalla kallioalueella ja hetki huudeltu sitä koiraa, ei vaan kuulu eikä näy. Sitten se tuli jostain ihan tuhatta ja sataa kieli pitkällä roikkuen (jahtasitko sä elukoita? tuliko sulle paniikki etsiä reittiä? missä vitussa sä olit?) ja siinä muutaman sekunnin aikana kun se lähestyi, mulla napsahti päässä että nyt tää saa loppua. Sain sille ihan hirveän raivarin ja ajoin sen pois laumasta. Karjuin että perkele painu pois siitä nyt, pois, POIS ja kävelin koiraa kohti aina kun se yritti tulla lähemmäs tai kiertää muiden ihmisten luokse. Otin vielä jonkun oksankarahkan millä painostin sitä lisää. En oo koskaan nähny sitä niin järkyttyneenä! Kovin pitkään ei tarttenut häätää kun se jäi kauemmas. Ihmiset sitten lähti liikkeelle ja koira yritti pokkana liittyä mukaan, jolloin ajoin sen uudestaan pois laumasta. Tällä kertaa se uskoi ja jäi oikeasti todella, todella surkeana pois. Siirryttiin vähän matkaa ja istuttiin tauolle. En nähnyt koiraa, tää meni nyt vähän huonosti kun ihmiset ei tehneet kuten olisin halunnut :P Siirryttiin siis sen verta kauas että en enää nähnyt koiraa, eikä se myöskään tullut sieltä lähemmäs. En haluaisi kutsua häädettyä koiraa takaisin ilman että näen sitä, joten lopulta käppäilin vähän takaisin päin. Siellä se makasi hyvin, hyvin pienenä ja surkeana. Pyysin sen ihan neutraalisti nimellä luokse, silitin hieman ja sanoin että mennään. Loppumatkan se oli remmissä kiinni, ja tulee olemaan seuraavat x viikkoa jatkossakin.
Loppupäivän ajan pyysin että ihmiset suhtautuu siihen aina neutraalisti. Kyllä sitä vähän silitettiin ja sille juteltiin, mutta kuitenkin pääasiassa se sai olla omissa oloissaan mökin pihalla narussa kiinni. Sillehän on lässytetty ja sössötetty ihan kauheasti, ehkä pitää vähän nyt alkaa rajoittaa ja kohdella sitä koirana... illalla kotona se oli edelleen vaisu normaaliin verrattuna. Ainakin se otti sen raskaasti, enkä usko että tarvii ihan äkkiä toistaa. No ihan siksikään, että se ei kerta kaikkiaan pääse katoamaan yhtään minnekään, koska ei tule olemaan vapaana. Se mikä tapahtuu, vahvistuu, on mun lempiviisaus. Joka kerta kun joku asia pääsee tapahtumaan, siitä tulee yhä enemmän tapa ja eläin alkaa ajatella, että näin voi tehdä.
Mä en nyt sitten oikeastaan tiedä mikä meidän ongelma on. Koira ei tottele luoksetuloa (kuulee, mutta ei tule)? Koira menee niin kauas ettei kuule luoksetulokutsua? Periaatteessa ongelma on sama (eli ei tule luokse kun käsketään) mutta ratkaisu varmasti hyvin erilainen. Jotenkin pitäisi selvittää kummasta on kyse.
Sienen silmä voi jo varsin hyvin. Punoittaa vielä hieman, mutta ei juurikaan rähmi. Töppönen kalvaa tassujaan ajoittain hyvinkin voimakkaasti, sille pitää varata aika hierontaan. Meillä päin on myös fysioterapeutti, josta olen kuullut hyvää, mutta mulle ei oikein ole selvillä mikä niiden ero on (+ osteopaatit vielä sotkemaan) ja mihin mun kannattaisi toi viedä.
Koirat on viettäneet treenilomaa, mitään ei ole tehty. Tänään ajetaan kotiin ja arjen myötä aktivoidutaan taas. Tälle syksylle olisi tavoitteena töppöselle pari evl-tokokoetta ja kenties loppuvuodesta Sienen alokasluokan korkkaus. Ainakin saada se seuruu kuntoon, jos ei koevalmiita vielä muuten olla. Vaikea ottaa tolkkua tuosta koirasta! Mitään murrosikää sillä ei ole ollut, se on aina ollut ihan ihmeellisen helppo ja kiltti, ja vähän nyt pohdituttaa onkohan tämä joku alku. Sinänsä kyllä olisin ehkä lähinnä iloinen jos se oikeasti heittäytyisi kuuroksi eikä tottelisi, se olisi aika hyvä merkki että sille kehitty vähän sitä kaipaamaani MUNAA :D Niin ärsyttävää kuin "kuurous" onkin. Jos pieni pisuli vaan avoimesti meinaa alkaa uhmata mua niin antaa palaa!
17 kommenttia:
Sinnallahan alkoi/paheni karkailu, kun Inna syntyi. Viimeksi viime viikolla Arto jätti Sinnan kylmän viileesti naapurin navetalle (200 m kotiin?), kun ei uskonut luoksetulokäskyä. Olihan tuo kotioven taakse kohta tullut.. Muuten tätä nykyä on luoksetulot olleet jo hitusen parempia ja "pahat kohdat" (navetta, ruokatunkiot) ollaan lenkkeilty hihnassa, nykyään menee joten kuten taas jo vapaanakin. Silloin kun tilanne oli pahimmillaan, käytiin Sinna aina pölläyttämässä, jos ei tullut. Siitä ei päästy pitkälle, kun Sinna alkoi arvata kuvion ja lähti karkuun, kun sitä lähestyi. Nyt ollaan taas palattu "positiiviseen" eli heti kun vaan katsookin päin niin alkaa kehut (vaikka kuinka ketuttais). Mutta eipä sekään aina auta, jos toisessa päässä on mehevä koko kesän muhinut hedelmänkuorikasa tai muuta yhtä ihanaa..
Laumasta häätämisen tarkoitus ei ole "käydä pöläyttämässä" koiraa. Sitä ei tarvii eikä kuulu saada kiinni lainkaan. Yleensä ihmiset just sanoo, että ei se onnistu, kun koira on niin nopea ja väistää heti kun näkee mitä tapahtuu. No totta kai. Mutta ei se haittaa, ja tää nimenomaan on tärkeetä tehdä loppuun asti, vaikka siinä ekalla kerralla voi sinnikkään koiran kanssa mennä oikeesti kymmeniä minuutteja.
Eli ohjaaja ilmoittaa selvästi että pieleen meni ja nyt saat painua helvettiin täältä. Lähtee kävelemään kohti koiraa ja ajaa sen pois. KÄVELEMÄÄN. Koira väistää, pistää hipaksi, juoksee läheltä ohi muttei varmasti anna kiinni jne jne jne. Ihminen vaan kylmän rauhallisesti ja syvää vihaa huokuen kävelee sen perässä niin että ajaa koiraa poispäin luotaan.
Kyllä se sinnikkäinkin tunnin tai kahden kohdalla alkaa hidastamaan. Sen näkee kun koiran päässä alkaa syttyä se "hei, ei tää ole enää kiva leikki, voisitko jo lopettaa" -ajatus. Ja siihen ei todellakaan silti vielä lopeteta, vaan se koira ajetaan oikeesti sen verta paiseeseen että se todella on silmin nähden huolissaan pääseekö hää enää laumaan ja tulipas nyt vissiin aika lailla mokattua.
Mä en tekisi tuota laumasta häätämistä holskulle just siksi, että se on holsku. Saku ja belgi ja moni muu varmsti kestää tuon, mutta mun mielestä holsku ei. Mun mututuntuma on, että metsään menee noin herkän koiran kuin holskun kanssa. Holsku "toimii" musta vaan positiivisuudella huomiolla, sen olen tuon omani kanssa huomannut. Voi olla, että olen väärässäkin, ;) tää on vaan mun tuntuma ja mun mielestä tuo Sieni vaikuttaa kanssa suht herkältä koiralta.
Mielenkiintoista! Miten sun mielestä herkkyys on este laumasta häätämiselle? Toki se tehdään aina koiran mukaan, kuten kaikki muukin, mutta että sitä ei voisi tehdä ollenkaan, miksei?
No ihan just siksi kun holsku ottaa kaiken niin voimakkaasti ja kokee tuon varmaan todella kovana rankaisuna. Mietin vaan, miten käy teidän hyvän ja toimivan suhteen tuon jälkeen... Voi olla, että tuo teillä toimiikin. Joten ei siitä sen enempää. :)
Minäkään kahden pitkäkarvan omistajana en suosittele, kokeiltiin uroksen ollessa nuorempi muiden perinteisten "johtajuusongelmien" ratkaisutapojen kanssa. Siltä meni ilmeisesti täysin ohi mistä sitä rankaistiin, ja noin pirun herkkä ja hermostunut koira kun se on niin luottamus muhun meni melkeinpä kokonaan. Kaipa nämä koulutustavat voi tosiaan räätälöidä koiran mukaan ja onnistua.. mutta minä en sitä lähde enää kokeilemaan, varsinkaan koiran kanssa joka kerää sisälleen sen kaiken turhautumisen eikä heti näytä milloin mennään pahasti metsään. Kun vaihtoehtojakin on, nimimerkillä hyvin hitaasti positiivisilla menetelmillä luottoaan palautteleva holskuharrastaja.
Suosittelen ehdottomasti osaavaa osteopaattia.
Kiitos kommenteista! Mä en osaa nähdä, että mikään herkkyys (tai kutsutaan sitä miksi tahansa) olisi automaattisesti synonyymi sille, että koira ei kestä laumasta häätöä. Varmasti on yksilöitä, joille se ei syystä tai toisesta ole toimiva rangaistus. Omistajan vastuu on aina mitoittaa toimensa oman koiransa mukaisiksi.
Arjen ja illan treenien perusteella sanon, että mun ja Sienen suhde ei kärsinyt mitenkään. Nähtäväksi jää auttoiko tää temppu silti mitään.
Mä olen tehnyt ton Spikulle ja sen kanssa ainut vaara tuollaisessa on se, että se sitten kans lähtee, eikä taakseen katso :D No kyllä oikeasti sekin jossain vaiheessa alkoi perään haikailemaan ja oli ihan tyytyväinen kun sai tulla takaisin, mutta ei se kyllä mitään traumoja siitä saanut. Mä nyt en ehkä ihan yhdy noihin kommentteihin, etteikö holskulle voi tehdä tai tätä, toisille voi toisille ehkä ei, mutta mun mielestä esim. tää laumasta häätö toimii sen paremmin jos on pehmeä ja herkkä koira, muistaa kauemmin kuin seuraavan lenkin ajan. Sen kyllä melkein uskallan sanoa, että tietyntyyppiset holskut on mestareita väistämään passiivisuuten, olisiko siitä kyse jos laumasta häätö ei toimi? Vai miten se sitten ilmenee, jos se on ollut koiralle liikaa?
Oon kertonut ennenkin, että Malta-serkulle toi on tehty kerran siinä vaiheessa kun junnuna iltakuselta kotiovelle palautuminen alkoi kestää ja kestää. Ei kärsinyt suhde, eikä tarvinnut koiraa mitenkään palautella tai korjailla sen jälkeen. Eikä myöskään enää pelleillyt luoksetulon kanssa.
Sanoisin että Sieni ja Malta on molemmat sieltä kiltistä/herkästä/ohjaajapehmeästä päästä, ja imo niiden tyyppisille erittäin laumaviettisille elukoille tää nimenomaan on toimiva keino. Tietysti jokainen tuntee koiransa parhaiten, jos uskoo että se saa traumoja häätämisestä niin ei tietenkään kannata tehdä. ;) Montaa kertaa en myöskään laumasta häätämistä jankkaisi, jos se ei kerrasta tepsi niin sitten varmaan kannattaa miettiä jotain muuta keinoa.
Koen laumasta häätämisessä ongelmaksi sen, että koira kumminkin Tulee/on tulossa ohjaajan luokse kun saa negatiivisen palautteen.
Vaikka se tulee myöhässä se on "jättänyt" pupun koska omistajakin on tärkeä/mieluisa.
Nyt kun palaaminen onkin ollut negatiivista joku koira saattaa ehkä viihtyä seuraavaksi pupun kanssa/omilla reissuilla pidempään?
Pehmeät koirat voi jopa pelätä tulla takaisin, koska tullut huutia ja jäävät kauas norkoomaan/hidastelemaan.
Juu, tajusinkin, että "pöläyttäminen" ja laumasta ajaminen on eri asia. Itse en ehkä Sinnalle kokeilis laumasta ajamista, en tiiä. Sinna on JUST TUOMMONEN passiivisuuteen taipuvainen, jos joku ei mee sen mielen mukaan, ja ainakin meillä, kun puututtiin kuurottomuuteen "rankemmin", niin kärsi kyllä suhde koiraankin. Se oli ihan passiivinen nössö, kotona sitä ei näkynyt, kun se vaan nyyskötti ittekseen jossain, ei auttanut vaikka itte oot kuinka ilonen ja vaikka mitä, koiruus oli joitakin viikkoja (?) ihan maansa myynyt. (Ja siis selvennykseksi, koiraa ei ole satutettu, ainoastaan selätetty jonkin aikaa toistuvien karkailujen vuoksi = henkisesti sattui varmasti..)
Mutta siis juu, edelleen ymmärrän, että selätys ja laumasta häätäminen on eri asia, mutta silti voisin kuvitella (?), että Sinnalla lopputulos olisi sama?.. Ja sekoitettakoon vielä analyysin tekoa, että meillä oli siis lauma juuri kokenut mullistuksia vauvan tulon myötä (vaikkakin Sinna ihan selvästi vaavista tykkää) ja myös alkukesän juoksut teki tuloaan, mikä myös vetää Sinnan mielialaa maihin..
Nykyään mie niin tykkään tuosta koirulista, kun se on vähän röyhkimys ;) Pistetään vaan leikiksi, jos se pilke simmukulmassa tarraa hihaan tai hyppii kohti. On vaan niin ihana nähdä iloinen koira <3 Ja tällä en tarkoita, että kaikkien tarvitsisi hyväksyä koiraltaan tälläistö käytöstä, tarkoitan vaan sitä, että omasta mielestä höpsö, aktiivinen, hölmöilevä, iloinen koira on kivempi kuin passiivinen nössö (nuo kun tuntuu olevan Sinnan vaihtoehdot sille miten se elämän ottaa)..
Mä en oikein jaksa uskoa että koira saisi ihan hirveitä traumoja laumasta häätämisestä, mut itse en ole sitä käyttänyt juurikin siksi koska mä en oikein usko että koira ymmärtää täysin mistä se palaute tulee tuollaisessa tilanteessa. Tai silloin en ainakaan häätäis laumasta jos on kutsuttu ja koira kuitenkin tulee, vaikkakin hitaasti (paitsi tietysti jos kuluu jo minuutteja niin on toinen juttu, silloin voisikin todeta että sori, viivyit reissuillais hiukan liian kauan, tänne ei oo enää asiaa). Itse oon käyttänyt vain sitä että "hylkään" koiran ihan täysin jos se viihtyy turhan hyvin itsekseen eikä tule luokse kutsusta. Vaatii tietysti turvallisen ympäristön, missä ei voi tapahtua mitään. Pennulle tuli jossain vaiheessa sitä, että se ei tullut ulkoa sisälle kutsusta, silloin laitoin kylmästi oven kiinni ja jätin sen ulos. Vaikka tuokin on aika itsenäinen, niin kyllä se hetken päästä oli oven takana poraamassa. Annoin sen itkeä siellä jonkun aikaa ennen kuin päästin sisälle, ja perään hirveät bileet ja melkein hysteerinen jälleennäkeminen, mä en näe syytä miksi koiralle pitäisi olla tyly enää siinä vaiheessa kun se on rangaistuksensa kärsinyt. Lenkillä oon tehnyt samaa, jos koira irtaantuu ylipäänsä liian kauas, niin menen piiloon. Aika hyvin ovat oppineet pitämään musta huolen tällä tavalla.
Itse en käyttäisi laumasta häätämistä sen paremminkin kuin selättämistäkään. Koen molemmissa ongelmana ajoituksen/koiran ajatuksen asiasta.
Selättämäisessä ajoitus on aina myöhässä, jos ajatuksena saada asialla koiralle jotain perille karkaamisen suhteen. Koirahan elää hetkessä,joten jos se on karkuteillä ja omistaja menee sitä selättelemään siellä mihin se on karannut, niin mistä koira voi tietää että selättäminen tuli karkaamisesta? Sehän on kerinnyt tekemään miljoona asiaa ennenkuin omistaja tuli paikalle. Vai onko selättämisen ajatus jokinsortin "minä olen laumanjohtaja, tottele minua"- juttu? Siltikään en koe sitä toimivaksi, tai ainakaan meillä ei ole toiminut. Koirasta tuli epäluuloinen ja suhde huononi.
Sama homma on laumasta karkoittamisen kanssa, onko varmaa, että koira ymmärtää pointin varsinkin kun oli jo tulossa luokse. Saatikka jos ei vaikka huhuilua ole kuullutkaan.
No, olen samoilla linjoilla Annen ja Anonyymin kanssa.
Mielenkiintoinen aihe kylläkin ja kuvat vaellusreissulta ovat hineoja:).
Eija, Arco, Kepa ja Oksi
Jos koira menee viikkokausiksi ihan huonoon tilaan tuollaisen takia (tosin selätys täysin eri asia kuin häätö), niin ehkä siinä (koirassa/suhteessa) on jo alunperinkin jotain "häikkää". Ja tietysti jos ohjaajalle tulee teoistaan jotenkin huono omatunto, niin sen koira kyllä huomaa ja tajuaa jos ohjaaja alkaa sitä tarkkailemaan ja pahimmassa tapauksessa "mielistelemään", että ilostuisit nyt edes vähän, no kuinkas se nyt noin surkeena on jne. Kerran mullekkin tuli huono omatunto, kun en ruokkinut koiria ja nukkumaan mennessä kärvistelin syyllisyydessä ja ai kauheeta, kuinka paha olla niillä täytyy olla, silloin siitä tuli iso asia ja omasta mielestäni koirat kärsivät siitä aivan valtavasti. Oikeasti se ei ole niiden elämässä mitenkään tavatonta, että ruoka jää saamatta enkä normaalisti huomaa käytöksessä mitään eroa, mutta heti kun alkoi itse niitä säälimään, niin jokainen huokaus kuulosti siltä että ne huutaa "ruokaa!"
Jos ottaisin vielä joskus holskun, ns. kovia keinoja en sen koulutuksessa käyttäisi, syystä että ne pilaavat suhteen koiraan hyvin helposti ja sen takaisin palauttaminen on pirun työlästä. Tämän läksyn olen ihan kantapään kautta oppinut. ;) Ei sillä, että tuo olisi hihnan nyppäyksiä ja tukkapöllyjä kummempaa koskaan kokenut. Tykkään kuitenkin, että koiran ei tarvitse kokea omistajalta tulevaa uhkaa missään koulutustilanteissa kun vaihtoehtoisia toimintamallejakin on olemassa ja ne toimivat jos niitä vaan osaa käyttää. En todellakaan väitä että itse osaisin, mutta opetella ainakin yritän... ja kuten Sanna tuossa musta hyvin sanoikin, että jos joku ei toimi, kannattaa kokeilla jotain muuta. Tuosta laumasta häätämisestä vielä, että jotenkin en usko, että koira kykenee käsittelemään asiaa noin pitkälle, että se ymmärtäisi syyn ja seuraussuhteen tuossa ketjussa. Koiralla väitetään olevan 3 sekunnin muisti ja voisin kuvitella sen olevan aika hämmentynyt kun se tulee omistajansa luo, tietämättä miksi omistaja ei ilahdukaan sen näkemisestä.
Noista kovista otteista vielä, että lenkillä karkailua meillä ei ole, mutta aidatulla pihalla kadun vahtimista kyllä. Alkuun kirosin ja menin pölläyttämään koiraa kun se rähisi suu vaahdossa katua ohittavalle,(niskavillapuhuttelu perkeleiden kera), jos sain koiran kiinni itse teosta. Koira luimisteli väisteli, lopulta pakeni jo kun näki minut tulevan sisältä ja lopputulos oli, että vahti kuitenkin katua yhä kiihkeämmin ja jotenkin jopa aggressiivisemmin. Suhde myös huononi tämän myötä ja mitään esim. korjaamista koira ei ole esim. tämän jälkeen koulutuksessa kestänyt. Koiran luotto minuun selvästi kärsi ja kaikkeen yhdessä tekemiseen tuli viivettä ja pientä haluttomuutta. ( rauhoittelua?)Koira oli tosiaan hyvin maansa myyneen oloinen kuten Tiia ja Arto tuossa kuvasi pöllytyksen jälkeen. Vahdoin rankaisun kutsuun ja superpalkkaan. Eli mölystä sai makkaraa jos tuli sitä sisältä hakemaan. Palkkasin aina kun jätti rähinän kohteen ja tuli luo. Alkuun oli tulemisessa viivettä ja tämä vaihe olikin se koettelevin. Koira rähisi jonkin aikaa, mutta selvästi jo pian tiesi, että makkara odottaa kunhan malttaa jättää kohteen ensin. Tänä päivänä kun katua ohittaa uroskoira, Romeo tulee puhisten jääkaapille häntä tötteröllä ja katsoo minua tyyliin, äippä taas siellä menee hirmuinen koira. Kehun sitä ihan tavallisella rauhallisella äänellä ja juttelen jotain tyyliin: olitpa muuten taitava, meneekö siellä joku koira... ja annan sille palkan. Nykyään jo riittää, että kuittaan palkan sijaan "tarinan" kuulluksi. Lopputulos on, että koira ei enää rähise aidalla, vaan ryntää sisälle "kertomaan asiasta".
Muutenkin olen alkanut kannustamaan Romeota enemmän koulutuksessa iloisuuteen ja siihen, että sillä saa olla tuota pilkettä silmäkulmassa, röyhkeyttä treenatessa, lupa hyppiä mm. päälle ja enemmän oma-alotteisuutta ja olen tarkkana siitä, etten huonolla tuulella lähde koskaan sen kanssa treenaamaan. Treenit kun ovat tällöin sitä, että Romeo rauhoittelee minua monin eri tavoim; suun lipominen, loivaliikkeisyys... voisko syynä olle jopa pelko koiran puolelta, ettei se mamma vaan suutu kun on nyt noin huonolla tuulella?
Paras tulos on saatu, kun en huomaa millään tavalla treeneissä pikku virheitä tai muita huonoja asioita, vaan palkkaan ja kehun oikeasta. Jo pelkkä väärässä kohdassa lausuttu hups, kun vie jo lähes kaiken innon koirasta. :D Harmi, etten tajunnut tätä jo silloin kun koulutus oli alkumetreillä, mutta nyt sitten korjaillaan omia mokia... ja niitähän kyllä riittää. :)
^ ...ja loppu tuohon tekstiin
Kaveri vaihtoi holskun sakuun ja naureskeli just tuota, että on se holsku jännä epeli kun vertaa esim. sakuun. Saku kestää hyvin esim. koulutuksessa korjaamista, sen kanssa voi tehdä hommia huonollakin tuulella ja koira toimii yhtä hienosti, toistoja tehdä vaikka kuinka ja homma tehdään yhä sata lasissa kun taas holskun kanssa ei puhettakaan, että kannatti lähteä pahalla tuulella edes treenikentälle, eikä harrastaa lajeja missä ei ihan itse ole täysillä mukana.
Toki tiedän, että jokainen holsku on yksilö ja varmaan niitäkin on hyvin monenlaisia ja tiedän paljon myös ns. kovia holskuja, jotka kestävät hyvin koulutuksessa korjaamista jne, mutta holskuissa on myös paljon tätä herkkyyttä (olen kuullut tätä myös muilta..)ja sitä, että niitä saa aika silkkihansikkain välillä käsitellä.
Jokainen kuitenkin kouluttaa tyylillään, joten ei ole missään tapauksessa tarkoitus arvostella toisten tekemää. Kunhan kerroin mikä on toiminut meillä :)
Kyllä nytkin ainakin taas sen huomaa, että holskuja on tosiaan niin erilaisia, eikä ole eri karvat toisensa kaltaisia.. Anne on ehkä enemmän nähnyt pitkäkarvaisia (?) holskuja, minä lyhytkarvaisia ja ajatukset on ihan päinvastaiset. Mä olen nähnyt useammin juuri sellaisia holskuja, jollaiseksi sun kaveri kertoi sakemanninsa ja sä oot nähnyt niiden vastakohtia.. Oon tavannut vaan muutaman "silkkihansikkain" kohdeltavan holskun ja jotenkin oon ajatellut että ne olisi poikkeuksellisia, muttei taidakaan olla :D
Lähetä kommentti