keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Kevät!

AMK:n kentällä pikainen pyörähdys. On talvilomaviikko, joten päivälläkin oli kohtuullisen autio parkkis.

Töppönen duunasi ohjattua noutoa pienellä merkillä. Palkkasin eka pelkkiä merkkejä, ihan ekana heitin lelun koiran yli sen vasta mennessä merkille. Tämä kokeiluun pitemmäksi aikaa, vaikuttaa hyvältä vauhdin lisääjältä. Sitten otettiin noutoa, ensin oikea. Käsimerkin lisäksi askel oikeaan suuntaan. Keskikapulalle meni taas, eikä uskonut edes stop-huutoa. Käänsin koiralle selän enkä vaan ottanut sitä vastaan, kun se rynni iloisena kapula suussa mun luokse. Kun se tiputti kapulan, vein sen takaisin ja sanoin sitten neutraalisti että otetaanpas uudestaan. Nyt onnistui oikea. Väliin pari palkattua merkkiä ja sitten vasen. Taas keskikapulalle, mutta nyt uskoi sentään stop-huudon, josta sai palkan. Onnistui vasenkin sitten lopulta. Koira ei vaan nähnyt sitä kapulaa, harhaili vähän ennen kuin osui silmiin. Olin vienyt kapulat valmiiksi ennen koiran ottoa, jatkossa ei näin.

Lopuksi vielä koira merkille seisomaan ja heittelin sille vain palloa eri suuntiin. Käsimerkki + sanallinen käsky + pallo lensi. Hakee-käsky on niin vahva, että koira ehti jo lähteä etsimään jotain kapulaa. En tiedä pitäiskö se vaihtaa, joku "vasen" ja "oikea" vaan? Jos se silloin malttaisi kuunnella suuntaa enemmän eikä vaan rynnisi hakemaan jotakin?

Sienelle olin katsonut kahden "parkkilohkon" välissä olevan kaistaleen, jossa oli koskematonta lunta ohut muutaman sentin kerros. Tallasin pennulle jäljen. Janalta vasempaan, neljä keppiä, keppien välissä 3-8 askelta eli kokonaispituus jotain 20 askelta. Askeleet aika lailla normaalin pituisia. Otin pennun autosta ja muistuteltiin ensin yhdellä kepillä mitä sen kanssa kuului tehdä. Tarjosi suuhun ottamista ja maahan menoa, joten pidin muutaman toiston ajan kättä kepin päällä estääkseni kepin nostamisen. Sitten pentu antoi sen olla ja meni vain maahan. :) Sai luvan lähteä jäljelle. Vein koiran ihan siihen enkä sanonut sille mitään. Se tutki jälkeä muutaman askeleen väärään suuntaan ja katsoi sitten ympäristöä. En nyt muista kannustinko vähän näyttämällä kädellä oikeaan suuntaan vai lähtikö koira ihan itse sinne. Eka pätkä oli vähän haparointia mutta loppua kohti parani kovasti. Täytyy varmaan etsiä joku paikka missä on sopivan vähän lunta, että voin tehdä töppösellekin, on hauska seurata jäljestämistä kun itsekin näkee askeleet ja erottaa miten koira tutkailee niitä!

Ei kommentteja: