maanantai 28. marraskuuta 2011

Kolmen kimppa

Olen muutaman kerran aiemmin käyttänyt kaikkia koiria yhtä aikaa kadulla, siis muuallakin kuin tossa takapihan metsässä flekseissä. Tänään olin reipas ja käveltiin miestä vastaan. Ehdittiin Shellille, n. 2km matka. Kolme koiraa ei todellakaan mene siinä missä kaksi! Kolme töppöstä menisi koska vaan mutta nuo kaksi muuta... :D Muutama "NYT PERKELE LOPPU SE!" pääsi matkalla, lisäksi selvitin Pisulin hihnan sen itsensä tai jonkun muun ympäriltä noin sata kertaa ja muistutin Tyttiä remmissä vetämisestä ainakin kymmenesti. Töppöstä ojensin parissa ohituksessa. Se matala murina ei koskaan lopu ja mulle on jo oikeestaan ihan sama, mutta koirahan pitää paikkansa mun jalan vieressä eikä harhaudu siitä yhtään minnekään. Mudi-ihmisiltä tuli jossain muussa yhteydessä vinkkiä, että kokeilla joskus ottaa lenkille musiikkia mukaan. Kuulemma kaikkien koirat käyttäytyy sata kertaa paremmin niin. Uskon, että siinä on vinha perä, ja aion ehdottomasti kokeilla jahka löydän mun musavehkeet jostain. Töppösen ohituksiinkin sellainen totaalinen "en reagoi itse yhtään mitenkään" olisi varmasti parasta mitä enää voi tehdä.

Hengissä selvittiin mutta yhtä kämästä taisi olla kuin mitä ukon ottama kännykkäkuvakin on :D

5 kommenttia:

Noora kirjoitti...

Onks teillä LUNTA!?

laura kirjoitti...

On. :D Oli hetken enemmänkin kuin kuvassa, nyt about ton verran.

Erja kirjoitti...

Töppönen pönöttää nätisti ja tytöt on kuin lentoon lähdössä..

Petronella kirjoitti...

Ha, Sieni näyttää tossa kuvassa ihan mudilta! :D

laura kirjoitti...

Pee, varsinkaan hämärässä noita ei muuten ihan hevillä toisistaan erota! töppösen puuhkahäntä on paras merkki.