tiistai 11. lokakuuta 2016

Eilen oltiin ensin peltojäljestämässä. Pönelle kaksi jälkeä: ekassa tyhjä paalu, 10. askeleella kasa ruokaa, siitä 15 askeleen päässä eka esine, josta 20 askelta toiselle, ja josta 25 askelta kolmannelle esineelle. Ajoin ihan tosi lyhyellä, jotta näen mitä tapahtuu kun tullaan esineille. Vein koiran alkuun sanomatta sille mitään, ja lähtö oli varsin jees, samoin ilmaisut (siis tässä kohtaa "varsin jees" = ilmaisee maahan menemällä esineeseen koskematta, suoruus nyt ei ollut ihan vimpan päälle, mutta hällä väliä). Toisella jäljellä ruokaa paalulla ja ekalla 50 askeleen suoralla muutama nökäre, sitten eka esine, 30 askelta jossa pari palaa ruokaa, toka esine, 30 askelta jossa taas satunnaiset pari palaa ruokaa, kolmas esine. Tämän ajoin n. 5m päästä. Toisella esineellä kävi suuri kämmi, koira oli haistanut vasemman askeleen ja nosti päätä ilmeisesti tarkistaakseen tekeekö jälki vasemmalle kulman, ja ohitti samalla oikean askeleen jossa esine olisi juuri sillä kohdalla ollut. En reagoinut mitenkään, sille ei ole koskaan tapahtunut näin, ja nyt on niin vähän aikaa, että varon visusti paineistamasta sitä mitenkään. Enpä tiedä olisiko siinä enää ollut hyötyä ylipäänsä huomauttaa, se oli silkka työtapaturma.

Kyllä pöne on äärimmäisen huikea eläin. Se on saanut osakseen niin hirveästi vääränlaista koulutusta ja turhaa painetta, eikä ole menettänyt motivaatiotaan. Lisäksi se on ihan mieletön sikäli, että heti kun minä muutan omaa toimintaa, koira vastaa siihen. Totta kai paalulle menoissa painaa vielä pitkään se, että tapeltiin, mutta heti ekalla kertaa kun ei tapella, koira vastaa silti jo muutokseen, eikä jää vaan roikkumaan menneisiin.

Pellolta siirryttiin puistoon häiriötreeneihin. Meitä oli viisi koirakkoa ja oltiin sellaisessa hyvin julkisessa puistossa, ohikulkijoita ei kyllä kauheasti syksyisenä iltana ollut, mutta jokunen kuitenkin. Pöne toimi ensin käytösruudussa olevalle häiriökoirana tehden tosi lyhyttä rallyn rataa. Viimeeksi vastaavassa tilanteessa pöne meni tyypilliseen koekoomaan, nyt sellaisesta ei ollut tietoakaan, vaan koira oli "auki" heti :) Sieni kävi tekemässä vain aloituksen ja tunnarin ja oli niin liekeissä että teki mieli rutistaa se litteäksi silkasta liikutuksesta. Pöne sai vielä sitten toisen kierroksen, lisää rallyn temppuja ja vahingossa keksin tehdä pyörähdystä juosten! Nauratti kaikkien alojen asiantuntijan ilme kun sen pyörähtäessä (sen pyörähdys on sarjassamme sairaan nopee) mä olinkin kerinnyt juosta pois alta ja sillä oli kiire pysyä mun mukana, ei aina minulla pysyä sen mukana! :D

Näistä treeneistä jäi hyvin vahvasti se tunne, kun tekee mieli rutistaa koirat aivan litteiksi vain kun on niin onnellinen. Mulla on kaksi keskenään hyvin erilaista koiraa, eikä kumpikaan niistä ole sellainen, mitä joku tavoitteellinen harrastaja itselleen ensisijaisesti haluaisi. Mä olen vuosia verrannut niitä toisiinsa ja verrannut niitä muihin. Nyt mä olen ehkä vihdoin pääsemässä siitä. Ei sillä ole mitään väliä, mitä joku muu tekee omalla koirallaan, olisi tehnyt minun koirilla, tai mitä minä olisin tehnyt jonkun muun koiran kanssa. Oleellista on se, että elämä on tässä ja nyt, ne hetket näiden koirien kanssa, näiden jotka kohtalon arvonnassa minulle sattui osumaan. Ne hetket, kun pystyn nykyään treenaamaan niiden kanssa peräkkäin ja kumpikin vuorotellen tuijottaa mua palavin silmin "mitä sitten tehtäis" eikä maailmassa ole mitään muuta. <3

Sain tässä vähän aikaa sitten kommenttia, että mun kirjoitukset (enemmän kai fb:ssä, mutta myös blogissa?) on niin pelottavia että kukaan ei uskalla kommentoida. Kuulostan niin jyrkältä ja siltä, että mitäpä mihinkään enää sanomaan, kun tiedän mitä teen. Nyt kun kommentin sanoja lukee tätä kuitenkin, niin kuten jo sanoinkin, ei, en todellakaan suuttunut, enemmänkin hämmennyin :D On totta, että olen löytänyt sen tyylin millä mä haluan kouluttaa mun koiria, ja että varmaan myös kuulostan siltä, että en ole avoin vaihtoehdoille. Lisäksi tiedän, että olen koirattomassa elämässänikin varsin jääräpää ja jos päätän että punainen on mustaa, sehän on. Lisäksi mä tiedän, että kymmenet ihmiset tästäkin kylästä lukee tätä blogia, on aina hauskaa kautta rantain saada kuulla - ja joskus olen tahallani kirjoittanut jotain niin, että jo kirjoittaessani nauran partaani ajatellen ketkä kaikki sitäkin mahtavat lukea luullen etten mä tiedä. Minustakin on hauskaa lukea joidenkin puolituttujen blogeja, mutta onhan siinä vähän sellainen tirkistelyn sävy. Karkeasti mä luen blogeja joissa joko on niin hyvää asiaa että se kiinnostaa mua, tai sitten luen blogeja joiden kirjoittajan tiedän ja heidän kuulumisensa kiinnostaa mua, vaikka tekstien koulutuksellinen anti olisikin jopa aivan olematon.

Kaiken tämän jaarittelun takana on nyt päätös siitä, että mulle riittää. Tämä blogi jää ainakin toistaiseksi esille, koska täällä on ihan helvetisti asiaa, jota tykkään itsekin käydä kertaamassa. Lisää tekstiä ei kuitenkaan ole luvassa. Kirjoittamisen ja analysoinnin sijaan nyt on todellakin aika vihdoinkin alkaa täysillä vain elää niitä hetkiä. :)



6 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Huippua teille, että jää kirjoittamisen aika elettäväksi :) Sääli minulle, joka on saanut tästä blogista paljon vertaistukea ja uusia ajatuksia. Aina olen ilahtunut yhtä paljon kun uusi teksti on tullut. Hassua, sillä ei edes tunneta eikä harrasteta samoja lajejakaan. Jostain syystä olet kuitenkin osannut tuoda ajatuksia sellaisessa muodossa että niistä on ollut hirveästi apua minulle omissa pohdinnoissani. Olet auttanut viemään minua uudelle tasolle, pyrkimyksessäni oppia olemaan parempi kouluttaja ja eläjä koirien kanssa.

Kiitos!!

Tiia kirjoitti...

Olen saanut myös kuulla olevani itsepäinen ja liian ylpeä neuvoja vastaanottaakseni, ihan vaan siksi, että satun yksinkertaisesti olemaan eri mieltä. Pahimpiin aikoihin jopa itkin, kun kommentit menivät niin inhottaviksi. Bloginkin lopettaminen oli lähellä, oikeastaan koko koiraharrastuksen lopettaminen oli lähellä. Onneksi pääsin tuosta kuitenkin yli ja harrastaminen sekä kirjoittaminen tuntuvat ainakin toistaiseksi mielekkäältä.

Kuten Anna tuossa ylempänä jo sanoikin, niin tosiaan hienoa teille, että kirjoittamisen aika jää elettäväksi. Mutta todellakin harmi meille uskollisille lukijoille, itse olen ainakin kovasti pitänyt tyylistäsi kirjoittaa. Pidän yleensäkin ihmisistä, joilla on uskallusta ajatella itse ja tämä ominaisuus paistaa läpi teksteistäsi.

Ei muuta kuin hyvää jatkoa teille ja kiitos hyvistä kirjoituksista!

laura kirjoitti...

Kiitos kommenteista, ne oli oikeastaan kuitenkin aika.. hämmentäviä :)

Heidi kirjoitti...

Voi hö, en tykkää yhtään blogin loppumisesta! :( Hetkessä elämisestä täytyy tietty tykätä. Mulla ei oo mitään käsitystä kuka olet, mutta kirjotat ihan älyttömän mielenkiintosesti! :) Tykkään lukea pohdiskelevia tekstejä onnistumisista ja epäonnistumisista, täältä on saanut hyvää ajatuksenaihetta ja pontta miettiä omaakin tekemistä vähän pintaa syvemmältä. Tää on yks "syvällisimmistä" blogeista mitä luen, vastaavaa laatua ei ole oikein tullut vastaan... Että voi hö! Mutta tsemppiä jatkaan ja onnistumisia, niitä ootte ansainnu! :)

Merkki-mudi kirjoitti...

Nooou! Siis kiva, että aika kuluu elämiseen, mutta tätä on ollut niin opettavaista lukea. Niitä harvoja blogeja, missä oikeasti sanotaan jostain jotain. Kun kaikki ei ole pelkästään hyvin menneitä treenejä putkeen toistensa perään. Ja paljon pohdintaa just näitten "vähän vähemmän täydellisten" koirien kouluttamisesta. Salaa täällä toivon, että pyörrät päätöksen kirjoittamisen lopettamisesta vielä joskus... ;)

Anonyymi kirjoitti...

Moi!

Tosi harmi, että päätit lopettaa blogin pitämisen, mutta jos niin on niin sitten on :) Oon tykännyt tosi paljon seurata tätä, ja oot onnistunut pohdinnoillasi saamaan mut kannattamaan samaa koulutusmenetelmää :D (Typeränä epäharrastajanoviisina en muista sen nimeä, voi lol.) Oon ylipäätään jakanut tosi paljon ajatusmaailmaasi, ja myös vaellusjuttuja on ollut ihan huippua lukea, näin aloittelevana melkein-vaellusharrastajana ja ikuisena metsähöperönä. Oon tykännyt tosi paljon sun tavasta kirjoittaa, se on ollut niin rehellistä ja aitoa. Oon pitänyt myös nimenomaan siitä, että et ole ollut kirjoituksissasi ehdoton, vaan tuonut myös muutakin näkökulmaa esille. Joten kiitos, kun olen päässyt seuraamaan tätä blogia!

Laitoin anonyymina vaikka tuossa lukee ettet julkaise niitä, mutta en mä tätä julkaisua varten kirjoita, vaan ihan kommenttina vain :) Oon kyllä ihan julkisena tuolla sun lukijoissa, mutta en vaan enää tykkää mainostaa millään lailla edes puolivahingossa omaa blogiani, joten siksi näin anonyymisti :D