The end.

Saarijärven käyttökoirien jälkikokeessa. Luulin että paikka on "jossain Jyväskylän lähellä" mutta olihan siitä vielä aika matka. No, karsinta tottiksen perusteella 10 koirakkoa maastoon sopii mulle hyvin, inhoan soittorumbaa niin paljon että tykkään tällasista kokeista paljon enemmän. Koe oli samalla Keski-Suomen piirinmestaruus. Jälkikoiria oli ilmoittautunut vain 7kpl ja yksi oli vielä poissa, joten meitä oli vain kuusi, mikä oli tosi outoa. Piirinmestiksistä kisasi vain kaksi (en minä).

Ajelin edellisenä iltana Hirvaskankaan ABC:n lähelle noin 45min päähän koepaikasta ja löysin sopivan rauhallisen hiekkamontun joka oli tiellä nimeltä "Vanha Sotatie". Hahahaa mikä enne, hörisin itsekseni. Auto yökuntoon ja nukuttiin siinä. Ketään ei näkynyt mutta mudi tietysti vahti ympäristöä, mutta on sen kanssa ennenkin näin menty eikä se ole ollut liian väsynyt. Olisi ollut mahis myös kaverin siskon kotiin yöksi, mutta sellasesta mudi stressaisi huomattavasti enemmän, niin valitsin kämäsen auton. Jossa olen ennenkin yöpynyt ja joka on vähän hassua mutta ihan riittävän mukavaa satunnaiskäytössä.

Aamulla sitten 7.15 poimittiin kaveri kyytiin ja ajettiin loppumatka koepaikalle, jossa oltiin vähän ennen klo 8. Mua oli alkanut jännittää jo edellisenä aamuna töissä ollessani ja olin ihan vapiseva ihmisraunio. Siinä ilmottauduttiin ja saatiin numero 2, ekassa parissa, eka paikallaoloon, oikein sopiva mulle. Huusivat vielä perään että koiran voi hakea saman tien siruntarkastukseen. No se koira autosta, käytin sitä tien reunassa puskassa ja sitten kävelin tuomarin luokse, josta edellinen koira just oli lähtenyt. Mudi löysällä remmillä edellä, toisessa kädessä mulla oli rekkarit, rokotustodistus ja numeroliivi jota en ollut ehtinyt laittaa päälleni koska "oli kiire tarkastukseen". (Ilmoittautuminen & koirien tarkastus 7.30-8.30, luki kisakirjeessä.) Mudi nuuhkaisi tuomarit ja katseli edellisen koiran perään, tuomari kumartui jo päälle ja mä edelleen pidän papruja ja liiviä kädessä. Eikö ne otakaan niitä papereita enää? No ei kai sitten, tiputtaisinko mä ne maahan... tuomari haroo sirunlukijalla ja koira on edelleen ihan lunkina, mulla kyllä jalat vapisee ja oksettaa kun jännittää niin helvetisti. No sitten se sirunluku kestää ja kestää ja otan vähän pannasta ja siirrän sitä, jos se ketju muka haittaa. Tässä vaiheessa koira murahtelee ja minä en tee yhtään mitään, joten koirapa seuraavaksi purra losauttaa. Tuomari kavahtaa taaksepäin ja mä vähän herään että öööh mitä tapahtuu?! Tuomari sanoo, että yksi kerta vielä niin meidät hylätään, ja mä yritän sopertaa että saanko mä ottaa siitä kiinni ja odotas nyt vähän että saan nää kamat käsistäni ja ja ja. Sain luvan pitää koirasta kiinni ja yritin siinä vaiheessa käskyttää sitä kopelointisanalla olemaan nätisti, mutta se murisee edelleen. Siru sitten onneksi vihdoin löytyi, yritti ihan liian alhaalta kaulalta kun se on keskellä niskassa. Ei ollut ihan osunut tuomariin ja siksi päästiin vielä läpi tästä, "vaikka oli sitten ihan siinä hilkulla".

Muistan jossain vaiheessa ajatelleeni, että moni (uusi) tuttu on viime aikoina sanonut että eihän se nyt oo kovin paha. Just jossain treeneissä, haku- tai esineruutuharkoissa ja tottiskentällä treenin jälkeen, kun mudi on ollut irti ja olen varoittanut että se ei oo sosiaalinen ja ei kannata koskea siihen lainkaan. Sitten kun se menee itse moikkaamaan tai jotain (se moikkasi nyt kokeessakin kaveria ja oli siinä rapsuteltavana, vaikka ei se tosiaankaan ole kovin tuttu ihminen mudille) ja antaa rapsuttaa niin moni on kommentoinut että eihän tää mikään paha tapaus ole lainkaan. Mua ärsytti se tänään ihan hirveästi, jossain vaiheessa muistan pohtineeni että en kyllä kuuntele enää keneltäkään mitään "vähättelyjä" ton koiran luonteesta. En mä sitä halua kauhistella tai antaa siitä tahallaan mitään sekopäisen hurjaa vaikutelmaa (mitä hienoa siinä olisi?), mutta TOTUUS on se että se otti tänään hylyn käyttäytymällä vihaisesti. Se ei ihan helposti normisosiaaliselta koiralta kyllä tapahdu, ja tää koira ei ole mikään leppoisa tyyppi vaikka välillä jollekin siltä vaikuttaa. Ja sitten kun mulle hoetaan että eihän se ole paha, alan itsekin uskoa että no ehkä ei olekaan, ehkä se on muuttunut ja saanut itseluottamusta ja blaablaa hyvin menee ja voin vähän höllätä. MUTTA KUN EI OLE! Sitten kun itse unohdan olla silmät selässä ja toimia kuten sen kanssa kuuluu toimia, käy just näin.

Nooooo, koira autoon ja itse olin edelleen jotenkin ihan kuin hidastetussa elokuvassa. Ei tullut mieleen käyttää sitä siinä tien laidassa kävelemässä, ottaa sitä ulos vaan hengailemaan tai mitään mitä yleensä kyllä teen, koska se on jossain the paikoissa aina autosta otettaessa ihan höyryämässä. Istuin ja höpötin ihmisten kanssa ja yritin olla vapisematta ihan kauheesti, kävin pari kertaa vessassa jne... jossain välissä kävin vähän "koirien lämmittelyalueella" jossa oli tosi pieni tila ja hyppyeste. Tein vähän seuruuta, liikkeestä istu ja menohypyn. Ja palkkasin mudin pallolla. Jei, lisää virtaa, ei vielä ollut yhtään hermostunut ja täynnä sellasta negatiivista energiaa! Patukka olisi ollut kova sana, sillä olisi pitänyt taistella kunnolla että koira olisi saanut vääntää ja pahin terä olisi taittunut. Jälkiviisaus paras viisaus.

No sitten alkoi pikku hiljaa tapahtua. Meidän parina grotsku-uros. Pahin vaihtoehto; iso, karvainen ja musta, ja grotsku nimenomaan on käynyt mudin päälle tokokokeessa ja sillä ei ole mitään järin kivoja ajatuksia niitä kohtaan. En mä silti tietenkään tajunnut yhtään mitään kun edelleen keskityin lähinnä hengittämään ja olemaan yrjöämättä. Otin mudin hengaamaan ja parit nakit taskuun, käskin sen maahan ja palkkailin sitä sinne. Grotskulle se vähän murraili ja oli muutenkin kireä kuin viulunkieli, jotenkin ihan sellanen että sano kenet mä voin tappaa ku joku sua ahdistaa ja näiden vika sen on pakko olla. Ehkä se rauhoittuu niillä nameilla - ja kilin vitut! Kun se on tossa tilassa, siinä vaiheessa ainoa keino palauttaa se ruotuun on ravistaa sitä sen verta että herran pelko suuntautuu ohjaajaa kohtaan eikä se ehdi pälyillä ympäristöä, kun pitää keskittyä olemaan auki ohjaajan suuntaan. Mutta kun en kehdannut! Ei koepaikalla saa kurittaa koiria! Ei saakaan, enkä mä missään nimessä ole ylpeä siitä että en osaa muutakaan kuin pakottaa sen kuulolle ja vaatia siltä vähän rumasti. Sillä nyt vaan on sen verta liian iso oma tahto, sitä terävyyttä ja toisaalta myös toimintakykyä, että jossain vaiheessa nakki, naksu ja oma-alotteisen kontaktin odottelu vaan ei enää toimi ja sille pitää muistuttaa kuka täällä määräsi mitä tehdään. Mutta emmää, jospa se nyt tästä, ei järki vaan juossut kovin kirkkaana.

Tuomari saapui ja käski irrottaa koirat hyvissä ajoin ennen kenttää. Luulin, että remmi piti myös jättää siihen, niin tiputin sen siihen nurtsille. Annoin ykkösen mennä vähän edellä ja otin mudin sitten tässä-käskyllä perään. Moka yksi, mitä vitun puolihallintaa se on, se saa silloin katsella minne haluaa kunhan tulee mun vierellä - ja sehän katselee! Tästä lähtien se menee tasan seuraa-käskyllä ja kaikista vilkuiluista tulee turpaan. Noita kentälle menoja ja väliaikoja ei ole treenattu kunnolla, olen arkaillut oikean seuraamisen käyttöä ettei koira lässähdä tai muuta, ja tässä-käskyllä se ei ole kunnolla hanskassa ja mulla on koko ajan sellanen huono fiilis että onko se vielä siinä vai ei ja plaa plaa. Niitä ei vaan kokeenomaisina ole treenattu tarpeeksi. Sen sijaan kun koko talvi on lyöty koiraan lisää viettiä ja tehty paljon vauhti- ja voimatreenejä, jossainhan se epätasapaino näkyy. Piti mennä kokeeseen asti 200km päähän huomaamaan tämä. No, mudi siis mennessä muistaakseni vinkui, haahuili just ja just hallinnassa ja oli kohtuuttoman kiinnostunut toisesta koirasta. Treeneissä oisin jo käynyt tukkaan kiinni ja nostanut sen täsmälleen viereeni että lopeta toi, nyt yritin vaan käskyttää sitä sen vähän mitä kehtasin. Ilmottautuminen meni ihan ok, sain jopa sanottua varmaan aika oikeat sanat. No, sitten tulee puheeksi että remmi pitää olla ohjaajalla mukana ja ilmoitin että luulin että pitää jättää tonne ylös. No ei. Piti mennä hakemaan, koska "kokeessa voi tulla tilanne että koira täytyy kytkeä kesken kaiken". No aijaa, hätävarjelun liioittelua, ei mulle ainakaan tule... mutta siirsin koiraa vähän kauemmas toisesta parista, käskin sen maahan ja kipaisin juoksemalla hakemaan sen remmin kaulalleni. Siitä sitten takas ilmoasetelmaan ja sain luvan viedä koiran paikallaoloon kentän vasempaan reunaan.

Tässä-käsky oli taas perseestä ja koira laahusti vähän mun takana, varmaan yritti rauhoitella. Olin ihan pyörtymisen partaalla edelleen. No, päästiin sinne paalulle ja koira alas, meni hyvin, mutta jäi ihan superkireenä ja oli huono fiilis jättää se. Piilossa oli onneksi tuoli ja tärisin siellä niin että tuntui että tuolikin nytkyy. Parin seuruu oli onneksi aika nopeatempoista eikä siinä mennyt ihan hirveen kauaa. Siinä vaiheessa yritin keskittyä hengittämään ja rentouttaa itseäni vähän. Maahan menossa pari jäi seisomaan ja siitä luoksetulossa ohjaaja kutsui tosi kuuluvasti "tule!!". Se on meidän arkikäsky, muistan miettineeni, ja ei mudilla ole koskaan ollut ongelmia siinä että se karkaisi kenenkään luokse kesken niiden luoksetulojen. Sen paikallaolot on olleet koko kevään hyvin levollisia ja rauhallisia vaikka viettiä on muuten lisätty. Se ei koskaan vingu, nytky, nyi, ryömi tai mitään.

No sitten tulee seisominen ja luoksetulo. Seisomisessa pari hiipi aika monta askelta perään (kaikkea sitä ehtii miettiä?) ja ohjaaja kutsui taas kuuluvasti "tule!!". Ei se ole mikään selitys. Olen monessa asiassa hyvinkin kukkahattu ja ymmärtäväinen ja mietin miksi koira tekee sitä ja tätä ja tota ja analysoin sen tunnetilaa ja herra ties mitä kaikkea. Tiedän että olen moneen pitkän linjan pk-harrastajaan verrattuna hyvinkin pehmo. Mutta paikallaolo on sellanen asia mihin tää ei yllä ja mulle on ihan vitun sama vaikka taivaalta sataisi norsuja. Mun koira saa selkäänsä jos se sieltä karkaa. Mun koirat kyllä myös tietoisesti treenaa sellaista missä niitä jopa kutsutaan nimellä, muista häiriöistä puhumattakaan. Sieltä sitten tuli ensin grotsku ja hetken kuluttua karmea mudista tuleva rähinä. Mitä vittua?! Pomppasin pystyyn tuolilta ja kompuroin parilla askeleella piilon ohi niin että näin, ja mudihan se siellä täydellä rähinällä on tulossa suorittavaa koiraa kohti, joka oli menossa tasan oman ohjaajansa luokse. Tuomarikin taisi tässä vaiheessa jotain sieltä huutaa ja mä karjaisin omalleni. Se toinen koira väisti ja siinä ne vähän pyöri peräkkäin, karjaisin uudestaan ja mudi sitten lähti tulemaan mun luokse. Minusta ne ei olleet ihokontaktissa lainkaan mutta vannomaan en todellakaan mene! No, mudi sitten siihen remmiin mitä mun koira ei ainakaan kesken tottiksen tartte, ja mentiin sen kanssa yhdessä sinne piilolle. Saatoin ehkä olla aika vihainen, mudi ei ollut moksiskaan, vähän rauhallisemman oloinen ja makoili loppuajan siinä oikein nätisti. Pari sai tehdä seisomisen ja luoksetulon uusiksi ja ONNEKSI se näytti olevan ihan ok se koira. Jos se olisi ollut ihan surkeena ja sen suoritus olisi mennyt pilalle, niin olisin pillahtanut itkuun ja kuristanut mudin omin käsin siihen paikkaan. Ne teki loppuliikkeet ja mudi makoili ihan ok, kerran meinasi katsoa noutoon lähtevää koiraa vähän liian intensiivisesti ja tukistin sitä siitä samalla kun murahdin että älä edes kuvittele.

Ehkä se ei ole vaan treenannut tarpeeksi häiriössä viime aikoina. Tai ei varmaan olekaan, mutta en tiennyt silti miten noin osaava koira voi unohtaa jotain noin oleellista silti ihan tosta vaan. Nimenomaan sitä vietin määrää ja häiriötä (silti hallinnassa pysymistä) olisi pitänyt tehdä yhdessä vielä enemmän. Ehkä sillä ei vain oikeasti ole niitä hermoja riittävästi, että se pystyisi käsittelemään sitä tilannetta. Kun painetta lyödään lisää niin jossain vaiheessahan se väistämättä räjähtää. Ehkä vietin lisääminen ja mun saatananmoinen epänormaali jännitys yhdessä vain oli liikaa. Ehkäehkäehkä.

Arvostelupaikalle mentiin käskyn alla, mudi alkoi tässä taas nostaa viettiä mutta vein sen sivu-käskyllä ja se teki sen ihan ok. Pari laittoi koiransa paikallaoloon ampumisen ajaksi, me vaan odoteltiin syrjässä. Sitten se sai hakea omansa jo pois ja kuunneltiin arvostelut. Koko parin arvostelun ajan mudi oli taas ihan karmeassa tilassa, se tärisi, vinkui, kitisi ja oli niin lentoon lähdössä että voi saatana sentään. Maassa "käy siihen" -käskyllä. Yritti se sieltä kerran kammeta ylös jolloin jyrähdin uuden käskyn. Jos ne alut on ongelma niin niin on loputkin, se ennakoi palkkaa niin voimakkaasti että nostaa itsensä ihan yli. Eikä se vaikuta yhtään vaikka vähän tukistan, komennan tai jotain. En tiedä mitä tällekään pitäisi tehdä, ja nyt se oli vielä autuaan pihalla että ei mennyt ihan putkeen ja mitään palkkaa on todellakaan sitten aivan turha odottaa. Yritin sitä siinä vähän silitellä, lähinnä koska ajattelin että kaikki ajattelee että menen kuitenkin autolle hakkaamaan sen :P Mitä hyötyä siitä enää olisi! Ongelman ydin oli se että oltiin aivan liian kierroksilla molemmat ja ratkaisun avain varmasti pieni rauhoittuminen. Ei se kyllä juuri antanut vaikuttaa itseensä, hemmetin itsepäinen elukka.

Hylky aggressiivisen käytöksen vuoksi, ei oikeutta osallistua maastoihin, mutta ei myöskään kilpailukieltoa. Olis nyt laittanut vaan sen normi vuoden, en tiedä miksi ei? Koska se tuli kuitenkin käskystä pois sieltä tappelemasta? Musta ei tässä vaiheessa tuntunut enää oikein miltään, ei jännittänyt, ei vituttanut, ei itkettänyt, oli vain ihan tyhjä olo. Pyysin anteeksi tuomarilta ja kanssakisaajalta ja siirryttiin sitten pois että seuraava pari sai tulla tottikseen. Vinkuva mudi raastoi hermoja ja vein sitä seurauttamalla mutta se kitisi silti. Siinä sitten tuli ylituomari sanomaan, että jotain tartteisi tehdä kun se on noin... en muista mitä sanaa se käytti, puolustava? Jotain. Juteltiin siinä että joo tunnistan ja tunnustan ongelman, ja että mua jännitti tänään jostain syystä enemmän kuin koskaan ennen ja tää koira reagoi siihen aina vetämällä puolustukselle. Noin ärhäkkä se ei ole kuitenkaan koskaan ennen ollut. Sanoin myös että ollaan talvi tehty liikaa viettiä ja se ei näemmä vaan enää pysy mulla hanskassa, mitään tällaista ei ole koskaan ollut treeneissä tai aiemmin kokeessakaan ja tuli aivan puun takaa. Tuomari sanoi, että koiran kanssa pitäisi käydä enemmän ihmisten ilmoilla, että se tottuisi että ihmiset on ihan kivoja. Tää mua kyllä kaikesta surkeudesta huolimatta lähinnä naurattaa... en tiedä luuliko se, että asutaan siellä koepaikan lähellä jumalan selän takana, mutta oikeesti toi koira on elänyt koko ikänsä kaupungissa kerrostalossa. Sitä on sosiaalistettu niin saatanasti, luoksepäästävyyttä on treenattu tietoisesti, asiaa on ajateltu ja pohdittu ja käännelty ja väännelty. Mutta kun se oli vain jotain 9-viikkoa kun se ekan kerran puri väkisin silittämään tullutta naapurin ukkoa kun pentu oli mun sylissä eikä se päässyt siitä poiskaan. Se on ihan ok tai jopa lunkina niin kauan kun tilanne on sen hanskassa, se saattaa jopa mennä kerjäämään rapsutuksia ja kellahtaa selälleen että saat rapsuttaa mun mahaakin. Mutta sitten kun sille syystä tai toisesta riittää, sitä alkaa ahdistaa (ja sitä kuitenkin ahdistaa moni asia mikä keskivertokoiraa ei, pohjimmiltaan se on edelleen epävarma, terävä, pehmeä ja puolustava) tai tulee vain jotain mikä ei mene mudin käsikirjan mukaan, se ilmoittaa että enää ei hyvä. Niinhän se nytkin teki; ensin murisi siruntarkastajalle että nyt riittää tuolla härvelillä huitominen, ja kun se oli remmissä eikä päässyt pois, seuraavaksi puri. Se ei ihan taatusti koskaan millään "ihmisten näkemisellä" muutu sosiaaliseksi, kivaksi ja sellaiseksi leppoisaksi olijaksi mitä esim. Sieni taas luonnostaan on. Hallinta on ainoa keino millä sen kanssa selvitään noi tilanteet. Sanoinko jo että joku saatanan uuno vaan oli taas niin pihalla, meinasi yrjötä ja unohti kokonaan miten tän koiran kanssa kuuluu olla ja elää? Voiko koiraa syyttää jos ohjaaja unohtaa ottaa sen hallintaan ja mokaa kaiken mahdollisen käsittelytilanteeseen liittyvän? Tän mä otan ihan puhtaasti omalle kontolleni, menee kalliina oppirahoina taas. Puolen vuoden totaalinen koetauko joka lajista ei sovi mulle, koska olin tosiaan niin hajalla etten ole ollut edes ekassa kokeessa :( Pitää nyt jotain agia tai tokoa tai jotain ilmottaa jompi kumpi kisaamaan ihan vaan siksi että mä saan itselleni taas jotain tolkkua tähän olemiseen. Edes mölleinä, jännitän kyllä niitäkin. Tai näyttelykin kelpaa :P

Paikallaolosta nouseminen menee sen sijaan kyllä ihan koiran piikkiin. Se ON treenannut sitä ihan vitusti, sille on keksimällä keksitty häiriötä, sille on kerrottu mikä on ei ja mikä on hyvä, se ei todellakaan ole mikään "kyllä se hyvänä päivänä kotona osaa" -tapaus. Olen luottanut siihen kuin kallioon ja nimenomaan antanut treenikavereiden treenata omia ei-niin-hanskassa-olevia koiriaan sen kanssa, koska se on niin varma. Se ei ole koskaan noussut paikallaolosta mennäkseen toisen koiran luokse. Yhden evl:n istumisen se on nollannut kun oli jätössä jo tosi surkea, ja oli sitten kumartunut haistelemaan rauhoittaakseen itseään ja vaivihkaa siitä noussut seisomaan. Siellä seisoi tosi luimussa kun mut kutsuttiin kytkemään se. Muuten suoritukset järjestään erinomaisia (no tokossa jotain pisteitä tuplakäskyistä tms, mutta koskaan se ei ole sieltä karannut, edes nytkynyt!). Sen luokse on kyllä monta kertaa tänäkin keväänä karattu ja ehkä se muistaa ne, pehmeä kun on...? Sillä on oli vahva rutiini ja nyt se rikkoi jotain niin pahasti että en tiedä korjaantuuko tämä koskaan. Eka kerta voi olla vahinko, seuraava on silkkaa tyhmyyttä. Juuri nyt olen sitä mieltä, että mitään seuraavaa mahista sille ei enää koskaan ikinä milloinkaan tule. Treeneissä se saa kyllä käydä (liinassa!) ja ottaa selkäänsä tästä, mutta kokeet on sen osalta kokeiltu. Mä en pysty elämään itseni kanssa jos mun koira pilaa jonkun muun koiran suorituksen tai pahimmillaan koko uran. Se on hyvin, hyvin anteeksiantamatonta. Jollekin muulle olisin varmaan lempeämpi ja sanoisin että mikään eläin ei ole 100% luotettava ja parhainkin joskus vaan mokaa, se on elämää. Tällekin meidän jutulle on monta "lieventävää" asianhaaraa ja selitystä. Ei se tyhjästä tullut. Mutta mitä vitun väliä sillä on, ei niitä kukaan selitä sille toiselle koiralle, että mudilla nyt vaan ei hermot kestäneet ohjaajan tilaa + koiran oman vietin liiallista määrää, sori hei! Jos mudi ei kestä niin sitä ei vaan koskaan enää viedä moiseen tilanteeseen, piste.

Olin varmaan riittävän järkyttyneen näköinen kun tosi moni tuli pahoittelemaan että harmi juttu. Pyysin anteeksi vielä ylituomarilta erikseen ja vein sitten sen koiran vaan pois. Autolle mennessä se oli ihan varma että saa palkkansa ja totesin vaan että nyt on kyllä turha odottaa yhtään mitään. Ei tietenkään tuu selkään enää tässä vaiheessa mutta ei kyllä mitään kissanruokaakaan. Pitää alkuviikosta varata sille aika johonkin, fyssari tai osteopaatti voisi olla kova sana. Hengailtiin siinä sitten hetki Sienen kanssa ja se kerjäsi parilta vieraalta & kaverilta monet rapsut ja oli just niin iloisen sosiaalinen mitä aina. Ois voinut mennä katsomaan toisten tottiksia ja etukäteen olin halunnutkin nähdä parinkin eri puolitutun koirakon suoritukset, mutta nyt ei ollut yhtään fiilistä ja ajattelin vain että ihan sama. Kisakirjan sai tottisten jälkeen pois ja lähdettiin sitten kotiin.

Ja tänään mä olen ihan varma että mulle ei koskaan tule mitään käyttömalia tai vastaavaa tykkiä, kun en saa edes yhtä kuppasta homopuudelia hanskaan.