"Pää kiinni äläkä selitä"

IFR-tuen tottisseminaarissa Jyväskylässä. Ihan viime hetkeen asti arvoin kumman koiran kanssa menen. Ilmoittautuessa ajattelin Sientä, mutta koska koirasta ei tarttenut ennakkotietoja vaan ne oli tarkoitus käydä läpi vasta aamulla paikan päällä, oli vielä mahis vaihtaa. Sienihän sitä enemmän tarttisi, mutta vitutti, ärsytti ja hävetti jo etukäteen ajatus paskaholskusta (rip*) laamailemassa. Kyllähän mudikin siitä hyötyisi, mutta... onhan se nyt vähän tai oikeastaan aika helvetin typerä ajatus, että pitää olla tarpeeks hyvä että voi mennä koulutukseen. FB-äänestyksen perusteella sitten mua potkittiin sen verta että päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja mennä sen Sienen kanssa.

Sunnuntai oli ihanan aurinkoinen päivä ja paikalla oli mukaan houkuttelemani Sinin&Rukan (kuunteluoppilaana tosin vain) lisäksi pari muutakin holskututtua, yksi osallistui koiran kanssa ja muut kuuntelemassa. Meidät oli Sienen kanssa laitettu Vehviläisen Anun ryhmään ja nyt täytyy varmaan sanoa, että lähetän kukkia ja kuohuviinin hälle jos/kun Sieni saa joskus jonkun pk-koularin. :) Oli meinaan tuo osallistuminen ja koulutuspäivä ehkä paras juttu vuosiin!

* lupasin etten koskaan enää edes vitsillä käytä koko typerää sanaa. Mun koirassa ei ole mitään vikaa, ohjaajan päässä on. Jos mä en usko siihen, kuka sitten uskoo. Ja oletteko koskaan kuulleet treenistä, joka olisi mennyt hyvin, silloin kun ennakkoajatus on että vituilleen menee kuitenkin?

Osa oli ollut jo eilen ja me päiväkävijät esiteltiin aluksi itsemme. Kerroin, että mulla on vajaa 2v holskunarttu, joka on maailman kiltein ja jolla on niin valtava tarve tehdä oikein, että jos se ei ole varma mitä se oikein on, se ennemmin ei tee sitten mitään. Joka leikkii ihan okei, syö tosi hyvin ja on varsin laumaviettinen, mutta että meillä on nyt aikamoinen umpisolmu. Kerroin että se meni vähän epävarmaksi syksyn tokokokeesta, sen jälkeen tuli juoksut ja emätintulehdus ja näiden aikana opetin sen passivoitumaan. Nykytilanteessa mä kyttään koiraa ja koira kyttää mua ja leirin mainoksessa ollut "väkisin vääntämisestä iloiseen yhdessä tekemiseen" olisi just se mitä me nyt tarvittaisiin, mutta en tiedä miten se tehdään, apua.

Jokainen teki kaksi kierrosta, me oltiin kymmenen koiran ryhmässä viimeisenä.

Ekalla kerralla vein sen sisälle halliin ja odotukset oli aika nollassa. Etukäteen ei jännittänyt, mutta siinä yleisön eteen astellessa tuli kyllä sellanen olo, että ei vittu, miksi maailmassa mä olen täällä nolaamassa itseni. No, Anu sitten otti ohjat käsiinsä ja käski mut vapauttamaan koiran sivulta ja leikkimään sen kanssa. Narussa ollut pehmolelun kangas oli Sienestä kiva ja se leikki varsin normaalilla tasollaan. Mikä oli sinänsä ihme, koska nollaodotuksilla kuvittelin että se ei ehkä edes meinaa leikkiä. Siinä ehkä vähän sitten rentouduin ja ainakin oikeasti YRITIN keskittyä koiraan ja sulkea yleisön mielestäni.

(c) Sini

Kun koira oli "auki", alettiin katsoa seuruuta. Vaihdoin tässä vaiheessa lelusta namiin koska nami sille on se ykkönen ja seuruu ei ole aiemminkaan oikein pelittänyt lelulla. Videokooste ekan setin alkupäästä, leikkiä, seuruuta lelulla ja namilla, huomaa kuinka mun kehu nostaa koiraa. Kommentit nyt tässä muodossa:

-namin paikalla ei periaatteessa väliä; kun koira osaa seurata, se namikäsi voi olla missä vaan

-liina pois, mä en handlaa sitä. Liikaa säätöä hetsin jälkeen kun ohjaaja ensin pyydystää liinan käsiin ja vasta sitten lähtee liikkeelle, kun pitää päästä heti lennosta liikkumaan. Multa kysyttiin, että pysyykö se koira maisemissa jos sen jättää pois, ja kun lupasin että varmasti pysyy, käskettiin ottaa se kokonaan irti. Herkkää koiraa se voi haitata kun se laahaa jaloissa ja pahimmillaan se antaa itse itselleen pakotteen.

-hetsi (lyhyt! varsinkaan matalaviettisen koiran kanssa ei jäädä virpomaan!) -> käsky ja liikkeelle -> KEHU -> hiljaa -> palkkasana "jes" ja namin syöttö sivulle kiepillä -> heti uusi käsky ja sama alusta

-merkkaa hyvät lähdöt kehulla "noin on hyvä!", Sieni reagoi niihin tosi hyvin ja ilme paranee roimasti. Älä kuitenkaan pölötä koko aikaa, koska koira tarttee työrauhan, ja sitä on aivan turha totuttaa jatkuvaan höpötykseen mitä kokeessa ei kuitenkaan tule olemaan.

-jos jää jälkeen, mitä se koetti ainakin kerran kulmassa, uusi normaalilla äänellä annettu käsky (+ liinan kilistys jos se olisi matkassa, Sienelle tosi pieni liinan heilautus että ketjupanta vähän kilahtaa, ei mitään rempomisia) ja kehu kun tulee oikealle seuraamispaikalle. Kehulla merkataan se yrittämisen hetki.

-ohjaaja sai konkreettisesti raipasta perseelle (auts) ja päin naamaa lauotun "ÄLÄ SELITÄ". Koirassa ei ole vikaa, se vika on ohjaajan päässä. Lakkaa jauhamasta paskaa että se on vaan sellanen tai tollanen, lakkaa ajattelemasta että on paska koira ja että ei tästä kuitenkaan tule mitään. LUOTA siihen koiraan ja tehkää yhdessä. Viettipommi se ei ole eikä tule olemaan, mutta iloisen, tarkan tottiksen sille aivan varmasti saa tehtyä.

Toisella kierroksella sain ohjeeksi tulla halliin koira valmiiksi irti ja sitä jo tullessa hetsaten. No vedin sitten vähän överiksi; lyhyehkö hetsaus riittää, ohjaaja ei juokse eikä hyppele koska tottiskenttä ei ole sirkus. Namit/lelu voi olla kädessä (vasemmassa, hetsin aikanakin koira saisi olla vasemmalla puolen koska työt tehdään siellä) ja hetsataan koiraa vähän aikaa että se nostaa virettä. Koiran ei tartte juuri niitä nameja saada, sain noottia että syötän sitä tyhjästä. Ohjaaja käyttää ääntä ja elekieltä ja viestittää koiralle että ihanaa tehdä sun kanssa yhdessä, mitäs kivaa kohta aloitellaan että saat loistaa osaamisellasi. Tehtiin sitten sitä samaa seuraamista, ajatus oli katsoa vähän haukuttamista kanssa mutta se jäi.

-nopeat kulmat, älä odota koiraa. (En mä tee töppösellekään noin töksähtäviä, pitää vähän kuivaharjoitella ja miettiä millaiset haluan niistä). Koiraa ei kuitenkaan koskaan odotella myöskään suoralla! Se hidastaa sitä entisestään.

-namikäsi irti vartalosta koiran pään ulkopuolelle, jos ja kun aluksi härkkii sitä, "ei" (Sienelle riittää tosi kevyt) ja uusi käsky seurata, kun lopettaa härkkimisen, merkataan kehulla. Anu näytti tän Sienellä ja sehän teki vieraan kanssa eikä lössähtänyt ollenkaan vaikka sitä kiellettiin härkkimisestä... vittu mä en vaan osaa! Koirassa ei todella oo vikaa.

-Sienellä on vähän heikko usko palkkaan (itseluottamus ylipäänsä), vähän sellainen "en mä varmaan kuitenkaan ansaitse tota". Sille voisi näyttää hetsatessa että mulla on nyrkki täynnä nameja. Niitä kuitenkin annetaan vain vähän kerrallaan, ruokaa pitää arvottaa tässäkin. Jos se saa yksittäisiä nameja tyhjästä tai kourallisen kun yksi riittäisi, jaan ruokaa aivan tyhjästä. Anu kun teki Sienellä, mä annoin sille kouraan muutaman namin ja se teki niillä pitkään sen koiran kanssa. Oli vaikeeta malttaa olla puuttumatta että onko sulla enää mitään, annanko lisää näitä tästä taskusta. Avainsana on hetsata sitä niillä, pelata sen kanssa äänellä, mutta jakaa nameja oikeasti aika harvoin ja vain todella ansaitusti. Se sai "imeä" niitä kädestä saamatta kuitenkaan ainoatakaan kuin aina välillä.

-pelaa äänellä antamatta nameja

-palkka aina saaliina, ei koskaan suoraan suuhun. Eli "jes" -> kieppi sivulla -> vasta sen päätteeksi saa namin kiinni. Koira joutuu aina tavoittelemaan ruokaansa.

-usko koiraan, ole tyytyväinen siihen, tehkää sen kanssa yhdessä.

No sitten tulee yleinen oksennus muiden treeneistä opittuna:

-seuruussa namikoirille palkka kiepiltä

-kaikenlaiseen kentällä haahuiluun selkeä kielto heti kun koira edes meinaa lähteä / kehu kun palaa ja suuntaa huomion ohjaajaan

-seuruussa jos appari tulee takana raipan kanssa

*palkka voi myös olla apparilla ja ohjaaja vapauttaa sinne, tällöin koira ei opi että appari aina vain rankaisee

*kepistä kerralla kunnolla, ei jatkuvaa naputusta! Koiran on tarkoitus väistää (=oikaisee itsensä samalla) ja jatkuva tökkiminen vain tekee siitä "tunnottoman". Vrt. hevoselle pohkeiden opetuksessa raippa alkuun apuna vahvistamassa väistämiskäytöstä.

*Jos väistää ohjaajan eteen, oik. jalka koiran eteen niin että törmää siihen, "mee vittuun siitä" ja samalla uusi käsku seurata. Ohjaaja ei saa missään vaiheessa hermostua, vaan pitää olla sellainen rauhallisen varma "höpöhöpö, mitä ihmettä sä duunaat" -asenne.

*(keppi)pakotteen jälkeen treenin loppuun saalisrauha. Jos appari on palkannut, hän voi tehdä tämänkin. Koiralle aikaa purkaa treenissä tullutta paskaa (=pakotteita) "huh, olipa tiukka setti, mutta selvisin ja olikin oikeestaan ihan kivaa".

-MUSTAVALKOISUUS pennusta asti joka ainoassa treenissä hautaan saakka!

*irti on irti, jos ei ole, tulee nenille saman tien. Kiihkeiden koirien kanssa ohjaaja joutuu olemaan valmiudessa koko ajan.

*kuolleeseen leluun ei purra

*sormille ei "vahingossa" osuta

-seuruu/irroituksen jälkeiset ajat: koira ei hauku ilman lupaa! Seuruun liikkeelle lähdössä ei myöskään minkäänlaisia ääniä (koira purkaa itseään). Pannasta kiinni, koiran kohotus ja "mitä sä teet" rauhassa ja matalalla äänellä. Hitaat liikkeet ja rauhallinen palaute, ohjaaja ei hermostu tipan tippaa, vaan on rautaisen itsevarma. Jos ohjaaja liian terävä, koira pahimmillaan puree. Tarkoitus laskea viettiä hieman, joten ei paiskota.

-passiivinen koira: ei koskaan saa päästää sluibaamaan, ohjaaja ei hetsaa eikä houkuttele, eikä koira saa luulla että kyseessä on joku monivalintatehtävä.

*panta niin kireälle ettei vahingossakaan luiskahda pään yli vaikka koira jäkittäisi vastaan

*koira liinassa, seuruuta tehdessä heti kun jätättää tms, häiritään liinalla (nypytysvolyymi koiran mukaan) ja toistetaan käsky seurata. Jos koira on pahasti oppinut passivoitumaan, se voi vaikka koettaa heittäytyä selälleen tms. Tässä vaiheessa on aivan oleellista, että ohjaaja ei luovuta ja lähde siihen mukaan "sitä varmaan sattuu toi, voi kamalaa". Jos koira itse valitsee kyntää turvallaan niin kyntäköön, harva montaa sataa metriä haluaa sitten kuitenkaan sitä tehdä vaan löytää jalkansa. Ohjaaja ei vaan saa hermostua yhtään, vaan sen kun jatkaa kulkuaan kuin ei huomaisi koko koiraa. Ohjaaja ei taputa reittään, ei kaiva palkkoja esille, ei lirkuttele koiralle, ei odota koiraa, ei katso taakseen/missä se koira tuleekaan. Ohjaaja jatkaa kulkuaan täsmälleen samaa vauhtia katse normaalisti eteenpäin. Appari voi kertoa mitä koira tekee ja ainakin koska palkata.

*kehu heti kun yrittää edes hieman korjata. Kehulla merkataan se yritys, ei ole realistista olettaa että koira esittäisi heti suosta noustuaan täydellistä seuruuta, vaan pelkkä asenteen muutos riittää alkuun. "Ai halusitko sä että mä teen jotain muuta, no jos mä nousen täältä selältäni seisomaan ja yritän ottaa sua vähän kiinni" -> HYVÄ!

*appari voi palkata namikoiran kupista, jolloin ohjaaja voi vetää koiran liinalla pois vähän ennen kuin kuppi on tyhjä (käytä esim. kissanruokaa tms tahmaa) -> nostaa virettä. Heti tästä uudestaan seuraamaan. Jos ohjaaja voi palkata itse, voi niinkin tehdä.

*heti kun koira tekee jotain muuta kuin oikeaa seuraamista (vilkuilee tms), tulee palautteena pannan kilisytys/liinapakote ja uusi käsky seurata. Ohjaajan on oltava hyvin mustavalkoinen; on vain yksi oikea tapa seurata ja jos koira esittää jotain muuta, se ei käy. Ihan sama mitä se teki ja miksi se teki, se ei vain käy. Ei ole mitään syytä ajatella että se nyt edes kävelee siinä mukana niin se saa riittää vaikka se katselee ihan muualle. Tällainen epäselvä kriteeri ei tuota koiralle mitään hyvää.

-yksi huono treeni ei meinaa mitään. Jossain koulutusvaiheessa voi olla pitempäänkin "huono kausi". Varsinkin passiiviseksi oppinutta koiraa ylös ajettaessa se voi notkahtaa kovastikin, mutta se on vain koulutusvaihe, eikä koiran seuruu oikeasti ole romahtanut niin kamalaksi, vaan palautuu kyllä. Sivulliset voi joskus järkyttyä miten pahalta koira näyttää, mutta se vaihe on vain käytävä läpi. Jos ohjaaja antaa missään vaiheessa periksi, silloin peli on aika lailla menetetty. On koiria, joiden kanssa on luovutettava; jos ei ole mitään millä koiraa voi palkata, sitä ei ole reilua ajaa moiseen tilaan ensinnäkään, eikä se tule koskaan nousemaan sieltä. Nämä on kuitenkin onneksi aika vähemmistöä. Silloin on kuitenkin syytä vakavissaan miettiä harrastamisen lopettamista.

-väliajat maassa/istuen tms käskyn alla ja jos koira nouseekin: ensin EI, sitten uusi käsky normiäänellä "istu". Ei siis suoraan "ISTU!1" vaan virhe merkataan ensin eillä. "EI" on sellainen väärin-merkki ja puheäänellä sanottu riittää.

-maahan/istu tehdään ekalla käskyllä. Myös irroituksen jälkeen. Jos ei, koira laitetaan fyysisesti pannasta tms. asentoon auttaen samalla käsky puheäänellä toistaen. Sitten "hyvä". Asennosta ei koskaan nousta ilman vapautusta, jos yrittää, "EI" -> käskyn toisto -> toista mahista ei tule vaan laitetaan. Ohjaaja ei saa unohtaa koiraa vaan esim. kouluttajan kanssa puhuessa koko ajan on valmiina korjaamaan jos koira päättää liueta käskyn alta.

-imutusseuruusta häivytys: käsi vähän ulospäin irti kuonosta/ohjaajan jalasta. Jos härkkii kuonolla, "ei" ja "seuraa". Näin sen voi pikku hiljaa häivyttää.

-jos laumajärjestys ei ole kunnossa, koira ei tule esittämään kovin korkeaa viettiä, koska se ei ota hommia vakavasti. Tällöin on myös aika turha treenata, arkihallinta on saatava ensin kuntoon. Koulutuksessa nähtiin yksi collie, joka oli ohjaajansa mielestä pehmeä ja herkkis, mutta oikeasti lähinnä haistatti pitkät eikä kunnioittanut ohjaajaansa juuri lainkaan. Se teki mitä halusi ja milloin halusi. Ohjaajan mielestä se ei osannut, muiden mielestä se ei vain halunnut kun oli niin paljon muutakin jännää. Sille tehtiin toisella kiekalla pelkkää paikalla istumista yleisön edessä kevyessä häiriössä ja kyllä se siitä sitten alkoikin osata kun vähän laitettiin yrittämään. Sen ohjaaja selvästi arasteli kajota koiraan fyysisesti ja lähinnä uhkaili sitä kumartumalla kohti ja sanomalla "nyt!" tai jotain, mutta ei koskaan ottanut oikeasti edes siitä pannasta kiinni. Toivon, että ohjaaja pääsee yli tuosta "se on niin herkkis ja kauhistuu jos kajoan siihen yhtään" -mielentilastaan, koska se koira oli oikeasti aika kivan oloinen eikä todellakaan menisi rikki jos siltä vaadittaisiin noin. Mä jäin miettimään onkohan mulla ja Sienellä vähän sama tilanne. Kts. seuraava rivi.

-ihan arjessa jos koira ei lopeta jotain käytöstä kiellosta (vaikka vetäisikin luimuun ja "esittäisi surkeeta"), kielto ei ole mennyt perille -> kaikki "ohjaajapehmeät" ei ole lainkaan niin herkkiä oikeasti. Se on ihan sama miten se koira alistuu jos se jatkaa puuhaansa heti kun selkäsi käännät. Silmistä näkee usein mikä se mielentila on, vrt. lapsi joka saa itkupotkuraivarin ja oikeen katsoo naamalla olevien sormien välistä että joko show riittää ja hänelle annetaan periksi. Moni koira oppii tän kaavan tosi nopeasti, eikä ne silloin oikeasti (henkisesti) "alistu", vaan tietää vaan että tietyillä fyysisillä asennoilla/liikkeillä "pääsee pälkähästä".

-paikalla makuu koevalmiille koiralle: sivu-käskyn jälkeen heti riehutuspalkka, niin koira oppii nostamaan virettä kun ohjaaja on tulossa hakemaan koiraa. Ohjaajan lähestyminen kuitenkin toimii merkkinä eikä koira ala kuplia maassa ennen aikojaan.

-kieltäminen ja puuttuminen, Anu otti noutoa omalla koirallaan (ongelmana löysä palautusvauhti). Ohjaajan takana oli appari palkan kanssa ja hyvin menneestä noudosta koira vapautettiin sinne. Jos koira teki väärin (kyttäsi apparia kun sille oli annettu seuraa-käsky), ohjaaja sanoi ihan nätisti sille "EI". Niinkin osaava ja menestynyt koira eikä minkäänlaisia vittusunpitääjotietääperkeleEI!!! -raivareita. Ohjaaja nimenomaan ei koskaan saa hermostua tai alkaa huutaa koiralle. Ohjaaja on aina itsevarma ja tuollainen toiminta on kaukana siitä. "Motkotus" tulee tasaisen rauhallisella äänellä ja äärimmäisen itsevarmana.

-se Anun koira karkasi kerran kesken noudon ilman lupaa puremaan apparia (no hör hör, sitä tyynyä tietysti). Oli aika vaikuttavaa kun siitä näki että nyt tilttaa ja kapula jäi ja sinne ampui. Se appari hetsaili sitä koko ajan ihan hirveesti ja oli ihan sairaan hienoa miten hyvin se silti suoritti sitä noutoa, no, tähän saakka. Ja tän jälkeen. Mutta ohjaaja karjaisi sille "EI!", "IRTI" jolloin koira irroitti ja jäi muistaakseni haukkumaan apparin eteen. Uusi "EI" ja sitten ohjaaja olikin jo rauhassa kävellyt koiran viereen, otti sitä aivan rauhallisesti pannasta ja nosti sen ylös ja jutteli sille tympeenä hyvin matalalla äänellä että nyt kuule mokasit, noin ei tehdä. Se rauhallisuus ja ohjaajasta huokuva itsevarmuus oli jotain ihan jäätävää! Mä niin näin sieluni silmin että nyt tulee näpeille, ja aivan taatusti olisi tullut kun olisi mennyt sinne rempomaan sitä äärimmilleen kiihtynyttä koiraa ja rääkynyt niitä vttuperkeleitä ihan sekona itse. Sitten koira rauhassa takaisin alas, "seuraa" ja takaisin sinne missä oltiin. Tässä se seuraa-käsky oli sellainen painostava (alempana juttua käskyjen äänensävyistä) ja ohjaaja kuittasi sitten vain tosi coolina "hyvä" eikä todellakaan jäänyt kehumaan sitä koiraa. Mikä tahtojen taistelu! Tätä on hallinta, wow!

-Anun koiran harjoitus lopetettiin siihen, että koira oli liinassa ohjaajalla ja nouto otettiin niin lyhyeltä matkalta (pari metriä), että liinan toinen pää pysyy ohjaajalla eikä koira saa kauheita vauhteja. Appari huuteli purutyynyn kanssa ohjaajan takana kuten aiemmin ja koira teki noudon kuvitellen pääsevänsä palkaksi apparille. Ohjaaja sitten vapauttikin sen vapautussanalla, ja samalla appari pinkaisi karkuun juosten hallista ulos samalla koiralle oikein härnäävästi huudellen ja tyynyä paukutellen. Ohjaaja piti raivona tempovaa koiraa liinassa ja läiski sitä vielä vähän persuksille "missä sun palkka menee, missä!". Appari meni jonnekin nurkan taakse piiloon ja ohjaaja vei koiran autoon, se ei siis saanut nähdä koko apparia enää eikä varsinkaan päästä palkalle. Jäi varmaan aika hyvin kiehumaan :D Tätä ei varmasti ollut tarkoitus joka kerta käyttää, mutta nyt kun ne noudot ei oikein lähteneet siitä paranemaan niin meinasivat että ensi kierroksella eri meininki.

-irroitus: irti - istu

*jos ei irroita, toisella kädellä heti kuonolle läpsy samalla kun sanotaan "ei"

*ääni ei kohoa, ohjaaja ei hermostu

*voi heiluttaa palloa varovasti (kuollut saalis) koiran kuonon edessä, mutta ei äkkiliikkeitä (elävä saalis, johon saa purra). Monella oli vaikeaa olla nykäisemättä palloa karkuun jos koira yritti purra siihen ilman lupaa, mutta se nimenomaan oli juuri väärin tehty ja tuottaa koiralle vaan ristiriidan kun elävän saalistamisesta tuleekin ei. Pallo ei väistä koiraa vaan ohjaaja saa pitää sitä ihan missä tykkää, ja perseilevälle koiralle tulee se "EI!". Tämä on vaatimista. Jos koira ei usko yhtä eitä, läpätään kuonolle niin että uskoo.

*"jes"-luvalla puru

*MUSTAVALKOISUUS! Esim. jääviä treenatessa appari käskee palkata, jolloin ohjaaja sanoo ensin "jes" ja vasta sitten hidastaa/kääntyy koiraa kohti/alkaa kaivaa lelua taskusta/mikä nyt kunkin maneerina on. Jos tätä järkkää ei pysty muutenkaan pitämään, tulee taas isoja ristiriitoja esim. jääviä treenatessa. Koira teki huonosti, appari käskee ohjaajaa olemaan palkkaamatta ja palaamaan koiran luo uutta toistoa varten. Ohjaaja hidastaa ja kääntyy jotka välillä toimii vapautuksena ennen palloa, mutta nyt koiran pitikin pitää asentonsa ja odottaa ohjaajan paluuta. Jos tästä vielä tulee tukkaan, koiralle tulee aikamoinen ristiriita eikä se voi ymmärtää. Herkkikset masentuu, tiukemmat tyypit turhautuu ja pahimmillaan tulee rumaa jälkeä. Vain koska ohjaaja on epäselvä idiootti.

-paineen/pakotteen jälkeen tuleva kehu on (osaavalle koiralle) aina vain hyväksyvä "NYT on oikein", ei koskaan innostava saati mikään satutuokio pitkine lurituksineen!. Koira on tarkoitus pitää vähän paineessa ja satujen kertominen veisi ohjaajan auktoriteettia.

-häiriötreenissä kehu + palkka heti kun selviää häiriöstä (esim. vieressä heiluva pallo), ei seuruuteta vielä kymmentä metriä jonka aikana koira ehtii kolmesti tehdä väärin vilkaisemalla häiriötä

*kun selviää yhdestä pallon taputuksesta käsiin, tehdään kaksi ennen palkkausta jne.

*KEHU kuitenkin alussa kun tekee oikein, jos vaan puuttuu väärään, ajetaan koira todella huonoon tilaan eikä se pysty ymmärtämään

-irti - istu myös matalaviettisille: kuolleita hetkiä ei tule vaan koira koko ajan käskyn alla. (Voi vaikka nostaa viettiä? Haahuilu tuskin tekee hyvää kellekään, luulen ma.)

-ohjaajalla pitää olla ajoitus kunnossa (kehu, palkka ja pakote oikeaan aikaan ajoissa) mutta ei aleta hätiköimään ja lähdetä aivan hektisiksi.

-reaktiivinen = vaatii ärsykkeen, esim. "hauku" -> "vuh", "hauku" -> "vuh" jne... eli koira ei hauku itse vaan vatii jokaiseen haukahdukseen uuden ärsykkeen. Ei ole tavoite noin!

-jos koira "katselee muurahaisia kentällä", EI älämölöä ja hetsausta kuten usein neuvotaan ("ole iloisempi/hetsaa/tms") vaan ärähdys "EI" ja kehu kun suuntaa ohjaajaan

*myös esim. ympäristön suhteen epävarma koira käskyllä seuraamaan = kerrotaan väylä mihin suuntautua. Jos toimintakyky ja vietti riittää, koira pääsee yli. Käy myös paukkuaroille/ihmisaroille jne. Vihoviimeinen juttu tuoda koira "löysällä remmillä vain katselemaan niitä jos se tottuisi". Koira opetetaan että kun sitä ahdistaa, se ottaa kontaktia ohjaajaan ja tukeutuu sinne. Epävarmaa koiraa siis kielletään pälyilemästä ympärilleen vaikka sitä kuinka ahdistaisi jne. Oikeastaan ei ole väliä miksi koira pälyilee, ei sitä tarvitse ymmärtää, vaan kertoa sille vain mihin sen kuuluu suunnata itsensä niissä tilanteissa.

-ei oleteta että (kokematon) koira heti esittäisi täydellistä kontaktia tai seuruuta "ei tutkita muurahaisia" -kiellon jälkeen, vaan palkataan koiraa siitä että se ottaa kontaktia ohjaajan suuntaan "olikohan sulla jotain asiaa". Palkataan yrityksestä oikeaan suuntaan. Tästä koira oppii. Kiellon jälkeen ohjaajan täytyy kertoa koiralle mitä sen halutaan tekevän, esim. "istu" tai "seuraa" tai mitä nyt oltiinkaan tekemässä kun koira alkoi tutkailla luonnon ihmeitä.

-käskyt annetaan aina ystävällisen itsevarmana. Kielto on erikseen. Käsky voi olla joissain tilanteissa (osaavalel koiralle) vähän painostava mutta ei koskaan hermostunut, koska silloin ohjaaja ei ole itsevarma. Eli jos koira nousee maasta, "EI!", hengenveto ja "maahan". Ei "MAAAHANPERKELEVTTU!!!". Tää oli niin mulle... :P

-ohjaaja ei koskaan selittele treenikentällä treenikavereille "älä sitten seiso siinä ku otan hyppyä", "älä tee sitä kesken seuruukaavion", "älä ota omaa koiraasi autosta ennen ku oon tehny noudot" jne. Ei saa pelätä koiran toimiin puuttumista, koiraa koulutetaan sietämään häiriöt, eikä yritetä minimoida niitä häiriöitä ettei mustille tule paha mieli kun sille pitää sanoa EI! Virheitä ei saa pelätä, eikä koira mene rikki korjaamisesta (muista kuitenkin mitoittaa toimesi koirayksilön mukaan). Jos ohjaaja ei uskalla vaatia loppuun asti ja esim. laittaa koiraa pannasta/niskanahasta istumaan, koira tulee nopeasti oppimaan että ohjaaja pitää paljon mölyä tyhjästä ja uhkailee vain. Jos jää miettimään mistä kohtaa sitä nyt voisi ottaa kiinni ja sattuukohan sitä, tilanne meni jo...

-istumaan käsketty koira voi katsella muualle, mutta kun ottaa kontaktin ohjaajaan, kehutaan (ensimmäinen aktiivisuuden taso). Istumisessa ei tartte pitää kontaktia ohjaajaan, seuruussa tarttee (tai ohjaaja voi toki vaatia kontaktin myös ekassa) -> ole todella selkeä kumman käskyn alla koira on!

***

Lopuksi Sinin ja Rukan kanssa hiekkakentälle tekemään jäljet:

Ihan nätisti ne lokitkin sitä ajoi. Koirille jäi sen verta vähän makkaraa että jätin ajamatta kokonaan. Voi vittu että oli härskejä lintuja jotka tuli ihan tyhjästä! No Sienelle kaksi hakuilmaisua, oli oikein hyvä. :) Mudi ei sitten saanut edes jäljen vertaa tekemistä vaan pönötti koko päivän autossa. No kävi se kerran jättämässä merkkinsä Jyväskylän poluille.

Ja sitten vähäksi aikaa vapaalle. Vähän ne alkaa vissiin aikuistua kun ei ollut enää ollenkaan niin kovat painit kuin ennen!