Hakujuttuja

Hakutreenit mastolla. Nyt voisi olla vähän kirjoitettavaa. Pari kolme kertaa viikossahan meillä on treenit pyörineet, joko pelkkää ilmaisua kentällä/metsän laidassa tai sitten ihan kunnon metsätreenit. Tänään otin ekaa kertaa "koko setin" eli maastossa täydellä 50-60m matkalla neljä ukkoa irtorullailmaisuina. Vaikka asiat on yksittäisinä toimineet, niin nyt tuli liikaa kerralla ja ohjaaja sai juosta siellä pöpelikössä enemmän kuin koira...

Ukot oli tällä kertaa haamuina reilu puolimatkassa. Sieni etsii kyllä valmiitakin, mutta tajusin sentään olla vaikeuttamatta ihan kaikkea kerralla :P Neljä pistoa, etukulmat pelkkinä tuonteina, takakulmat näytöllisinä. Ykkönen oikealta meni just kuten kuuluu. Kakkonen vasemmalla sitten aloitti päivän härdellin. Koira oli jossain 10-15m päässä minusta/keskilinjasta palaamassa rullan kanssa, kun se hyppäsi risukasan yli ja rulla putosi samalla suusta. Koira pysähtyi ja kääntyi itse takaisin etsimään rullaa, nosti sen itsenäisesti ja toi mulle. Muistaakseni vielä ihan hyvällä vauhdilla tuon lopunkin. En kuitenkaan hyväksynyt tätä, vaan kehuin koiraa ilman palkkaa ja ilmoitin ukolle että ottaa vararullan, Sieni tulee hakemaan uuden. Se taisi onnistua.

Kolmonen oikealle sitten ihan vituilleen. Ukolla oli kaksi rullaa ja niiden loputtua jätin koiran paikkamakuuseen keskilinjalle ja menin viemään ukolle piilolle lisää rullia. Koira siis tiputti rullan siinä metriä paria ennen minua. Osaa pyysin nostamaan jolloin räkäisi sen vaan uudestaan mihin sattuu ja luimuili siinä jotain. No lopulta se onnistui ja koira pääsi näytölle palkalle. Sinne lähti kuitenkin säädöstä huolimatta hyvin.

Nelonen vasemmalla kruunasi kaiken ja sinnekin piti viedä lisää rullia ja etsiä matkalle syljettyjä, alkoi siis tiputtaa jo paljon kauemana minusta. Lopulta olin itse metsässä vain n. 10m päässä ukosta ja tällöin onnistui. Vähän sillä tuli sellainen ahdistusilme, mutta lähti joka kerta aina uudestaan laukalla ukolle ja yritti kyllä koko ajan, mikä oli tosi hienoa. Ukolla ja lopuksi vielä keskilinjalla sitten kehuttiin kunnolla ja vielä normaalia pitempään ja koiralle jäi varmasti oikein hyvä fiilis.

Ongelma on se, että se ottaa sen rullan huonolla otteella ja pitää löysästi. Ukolle mennessä se on edelleen ihan kauheen iloinen "iiih mooooi!" ja näen kauas että se siellä heiluttelee häntää ja on ihan riemuissaan. Se nappaa rullan ihan hyvin ja lähtee vauhdilla tuomaankin sitä, mutta jotenkin se näyttää siltä että se jäisi mieluummin sinne pussailemaan kuin ottaisi sen rullan. Palkkaa se ei ennakoi, ne ihanat ihmiset riittää. Sitten kun se on ottanut sen rullan vähän silleen hajamielisesti niin se ote on helposti miten sattuu, ja kun se kuitenkin sitten kiihdyttää tuomaan sitä mulle, tulee ongelmia. Kentällä tämä ei tule esiin, mutta heti kun pitää hyppiä ojien, oksien ja risukasojen yli, se rullahan putoaa sieltä suusta. Olisi ilman muuta pitänyt hyväksyä se kakkonen, kun se rulla varmaan tippui vahingossa ja koira heti kääntyi korjaamaan mokaansa. Kun en kelpuuttanut, se meni epävarmaksi ja alkoi itse räkiä sitä rullaa matkalle ja otti painetta minusta niin ettei olisi halunnut tuoda sitä perille asti. Maalimiehet kommentoi että jotenkin se näytti kyllä siltäkin, että se ei oikeasti ollut ihan niin paineessa miltä vaikutti, vaan sellaista pientä kokeilua olisi kanssa ollut ilmassa.

On oikeesti taas tosi vaikeeta tietää mihin sen rajan vetää! Tietysti kun sitä rullaa pitää oikeasti kunnolla suussa, se ei sieltä vahingossa tipu vaikka kuinka hyppii ja väistelee maaston esteitä. Mutta jos se nyt vahingossa kuitenkin käy, ja koira heti korjaa itse virheensä, kyllä sellasen voinee vielä hyväksyä. Mutta sitten taas olen kyllä sitä mieltä, että epäselvä kriteeri ja vahinkojen hyväksyminen alkaa niin helposti lipsua siihen, että niitä vahinkoja tulee yhä enemmän ja lopulta koko homma lakkaa toimimasta kun ohjaaja antaa sen valua sinnepäin-tasolle. Oikein on oikein ja kaikki muu pitää korjata, onhan se hyvin yksinkertainen periaate. Rulla tulee ukolta suoraan ohjaajalle käteen, jos ei, se ei ollut oikein eikä palkkaan johtava ketju saa jatkua. Ihan sama mitä siellä tapahtui. Mutta, kun koira on vasta tosi alussa, ja ekaa kertaa täydellä matkalla tekee tuonteja metsässä, voiko siltä edellyttää täydellistä suoritusta? Pitäisikö sitä vähän auttaa? Vaikeuttaa treeniä pikku hiljaa? 20-30 metristä 50-60 metriin näköjään oli aivan liian iso harppaus, vaikka äkkiseltään tuntuu että onko se nyt niin vaikeeta juosta siellä pöpelikössä se rulla suussa, oli metrejä kymmenen tai kaksikymmentä. En vaan tiedä miten sitä tuontia voisi helpottaa muuten kuin lyhentämällä matkaa. Se on aiemmin todettu, että tuo parhaiten käteen kun en puhu mitään. Jos autan "anna" saati kehun, niin hyvin helposti ottaa siitä häiriötä.

Ainakin nyt kotikuuri naksuttimella ja random esineillä, että käteen tulleet johtaa palkkaan, tippuneet ei johda. Lisäksi sille voisi tehdä rullalla tarttumistreeniä, naksuttelisi sen kuten noutokapulan että se kuuluu ottaa keskeltä suuhun, ei piippuna päästä. En vaan tiedä uskaltaako sitä oikeeta rullaa nyt tohon käyttää kun sen saisi ottaa vaan ukolta. Ja eihän tota ongelmaa tule kiintorullalla olemaan, kun sitä ei saa kuin keskeltä suuhunsa, mutta pudotteluongelman avain on varmasti se puruote. Koska mä haluan että se tuo kiintorullankin käteen asti, sen pitää oppia tekemään se irtorullilla ensin, ja sitä varten se ote on opetettava.

Sitten mietin vielä sitä palkkausta. Nythän sitä on näytöllä kehuttu kovasti (maalimies ja minä yhdessä) ja se menee siitä ihan hileisiin edelleen. Vähentäisikö se sitä pussailuhalua rullan haussa jos näytölläkään ei olisi kovin sosiaalista palkkaa? Syöttäisi vaan ne ruuat sille ja vaikka sitten vasta lopuksi keskilinjalla sosiaalinen palkka. Jotenkin tuntuisi hyvältä ajatukselta, mutta toisaalta en kyllä haluaisi "huonontaa" palkkausta, koska se nyt ei yleensä johda mihinkään hyvään. Ehkä se rutiinin myötä siitä jäisi itsestäänkin pois - ensin haetaan rulla ja silloin on turha toivoa huomiota, ja vasta näytöllä ukko aktivoituu ja kannattaa mennä solmuun.

Haun jälkeen otettiin vielä esineet* ja sitten koirat pääsi leikkimään. Kyllä Sienellä on vähän joku kokeilukausi taas menossa, kun sai ääntä korottaa useampaan kertaan! Lopuksi kun pyysin sen tulemaan autolle kun oltiin lähdössä, ei ollut taas kuulevinaan lainkaan. Menin sitten hakemaan sitä ja mäkätin sille matkalla että on se jumaliste ku sulle puhutaan niin olisi kuunneltava. Olin jo aika monta kertaa aiemmin korottanut sille ääntä, ja tuli sitten ihan mieleen viikonlopun tottissemman jutut siitä koska rangaistus oikeasti on mennyt perille ja koska koira vaan on oppinut luimuamalla välttämään sen. Puistelin sitä sitten tyynen rauhallisesti vähän tukasta eikä tyyppi ollut millänsäkään, lampsi vaan lunkina mun edeltä sinne autolle mihin pitikin. Se on kyllä aika velmu koira.

* esineruudussa ei mitään tiputteluongelmaa, mutta siinä sillä onkin paljon vahvempi rutiini ja huomattavasti enemmän toistoja.