Maailman kultaisin koira

Onko se siksi niin iloinen ja onnellinen, koska sen pitää ehtiä rakastaa niin paljon niin lyhyessä ajassa? Se meni sisään häntä heiluen ja halusi moikata kaikki ihmiset ja koirat. Kun se sai mennä peremmälle, sehän meni, mun edeltä, edelleen häntä heiluen. Piikki taisi kirvellä koska se kiljui kuin piestävä sika, mutta tapansa mukaan unohti sen nopeasti kun vähän rapsuteltiin. Se sammui niin luottavaisena mun jaloille, mistä se kannettiin hetken päästä röntgeniin.

Ja sitten liian pitkä hiljaisuus. Väärät sanat, väärä äänensävy, kaikki meni aivan väärin. Parempi lonkka on vain vähän löysä, mutta se toinen oli pahan näköinen jopa mun silmään, ja minähän en noista mitään ymmärrä. Aivan liian iso väli, liian löysä. Vaikka se oli nyt aivan siisti eikä minkäänlaista nivelrikkoa näkyvissä, se on vain ajan kysymys ja tulee varmasti tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin. Ja kun se tapahtuu, se alkaa myös vaivata koiraa. "Jos Kennelliitossa on hyvä päivä, ne voi olla ihan vaan B/C. Jos ei, C/D". Mutta mitä väliä sillä kirjaimella on jos omin silmin on nähnyt että kaikki ei vaan ole hyvin. Niin kuin pitäisi. Ei lohduta yhtään, että kyynärät ja selkä oli oikein hienot. Olis nyt vittu ollut kerralla sitten täysin rikki ja monttukamaa.

Lupasin etten märehdi etukäteen ja odotetaan vielä tulokset Kennelliitosta. Lääkäri osasi kyllä hyvin asiantuntevasti perustella kantansa ja näyttää kuvista missä kohtaa on ongelmat. Sitten se kyllä kertoi myös ei-niin-kannustavan tarinan jostain omasta koirastaan jolla oli "ihan samanlaiset" lonkat ja joka meni vuoden päästä monttuun. Eikö ne nyt kuitenkin ole yksilöllisiä juttuja aina? Joko ne alkaa vaivata tai sitten ei ala? Vanhaksi kun eletään niin kaikille tulee jotakin, onko se nyt oikeasti ihan takuuvarmaa että koira ei elä edes vuotta eteenpäin? Sieni on vielä nuori, eikö ne vaikka voisi vähän siitä tiivistyä?

Miksi maailman kultaisin Sieni? Miksi ei joku muu, joku huonosti pidetty koira joka vaikka joutaakin kuolla pois kurjasta elämästään? Mitä pahaa mä olen tehnyt että näin kävi, olinko liian kunnianhimoinen, halusinko liikaa, enkö ollut tarpeeksi nöyrä ja kiitollinen siitä?

Se ei saanut lähtiessä herätettä. Perille kun saavuttiin, se nousi auton kontissa istumaan. Autoin sen alas eikä sen jalat juuri kantaneet ja silmät seisoi päässä, mutta häntää se kyllä mulle heilutti. Seisoi ja huojui ja katsoi mua silmiin ja heilutti vähän häntää. Mä en ota enää koskaan ikinä milloinkaan yhtään koiraa koska en vain kestä sitä että ne kuolee pois.