Blogi muuttaa

No niin, nyt se on tehty, uusi blogi! Luulen että pitäydyn tässä blogissa enemmän teoriapohdinnoissa ja koulutustekniikan analysoinnissa, ja omien koirien ihkutukset ja muut henkilökohtaisemmat asiat siirtyy enemmän fb:n puolelle. Tämä vanha blogi tulee sulkeutumaan, jätän sen niin että vain itse voin lukea vanhoja juttuja, joten ottakaapa uusi osoite talteen tästä:

-> klik

Operantti ehdollistaminen

Operantti koirankoulutus tuntuu olevan nyt muotia. On tosi hienoa, että ihmiset heräävät miettimään käyttämiään menetelmiä ja pehmeämmät arvot nousevat. On myös mahtavaa, että on olemassa koulutustapa, joka sopii hyvin erilaisille koirille ja josta voivat saada ison avun ne, kenelle ns. perinteinen tyyli ei ole sopinut. Mitään taikaa tai ihmettä tämä tyyli ei kuitenkaan pidä sisällään, ja on kiistaton fakta, että oli tapa mikä tahansa, itse se koira on jokaisen nollasta koulutettava. Työtunteja on siis edessä ihan samalla tavalla oli menetelmä sitten mikä vain. :)

Matto on kohde, jolla harjoittelimme räjähtäviä lähtöjä ja hyvävireisiä aloituksia

Operantti ehdollistuminen on koiran oppimista sen oman toiminnan kautta (vrt. klassinen ehdollistuminen, Pavlovin koirat jossa kellon soiton ääni yhdistettiin syömiseen, tai esim. tottiksessa tunne-ehdollistumisen luominen pennulle niin, että kentällä käydään aluksi vain lyhyesti leikkimässä). Käytöstä lisätään positiivisella ja negatiivisella vahvisteella, ja vähennetään positiivisella ja negatiivisella rankaisulla.

Vahviste=lisää käytöstä

Rankaisu=vähentää käytöstä

Positiivinen =lisätään jotakin (+)

Negatiivinen=vähennetään jotakin (-)

Nämä ovat siis enemmänkin matematiikkaa kuin mitään "arvoja"!

Positiivinen vahviste = lisätään jotain hyvää (palkitaan)

Positiivinen rankaisu = lisätään jotain ikävää (pakotteet, rankaisut jne.)

Negatiivinen vahviste = vähennetään jotain ikävää (nypitään koiraa hihnasta kun se vetää, ja kun koira lopettaa vetämisen, lopetetaan siitä palkkioksi myös nyppiminenkin)
Negatiivinen rankaisu = vähennetään jotain hyvää (palkkion mahdollisuus poistuu, koira joutuu tauolle jne. Huom! ei koskaan sisällä uhkaa tai ohjaajan turhautumista, täysin neutraali tilanne.)

Vahviste ajatellaan tyypillisesti namiksi tai leluksi, ja treenikentällä onkin usein pitäydyttävä niissä. Asiaa kannattaa kuitenkin opetella ajattelemaan laajemmin, koska arki on täynnä vahvisteita: koira haluaa ulos ja hyppii ovea vasten - avaat oven - ulos pääsy on voimakas vahviste jolloin tulit vahvistaneeksi ovea vasten hyppimistä jne jne. Koira määrittelee aina sen, mikä missäkin tilanteessa toimii sille vahvisteena; esim. agilityn lähdössä istuva koira ei välttämättä ilahdu lainkaan jos menet palkkaamaan sen namilla, parempi vahviste olisi hyvästä istumisesta annettu lähtölupa.

Mitä laajemman määrän vahvisteita hallitset, sen enemmän sinulla on mistä valita. Jos koira ei tavoittele palkkiota, emme voi kouluttaa sille mitään. Koulutustilanteessa lähtökohdan siis tulee olla aina se, että koira aktiivisesti haluaa sitä millä meinaat sen palkita. Ei riitä, että koira ottaa tarjoamasi herkut vastaan ja nielee ne, sen pitää todella haluta niitä. Mitä enemmän se haluaa, sen parempi.

Oli aika, kun tein seuraamiseen korkeampaa virettä koiran mielestä oikeasti KUNNON palkalla. Broiskun kaulat, ah.

Perinteisessä koulutuksessa positiivinen rankaisu on mukana, koiraa siis kielletään sen tehdessä väärin, käytetään pakotteita jne. Negatiivinen vahviste on käsittääkseni ollut paljolti käytössä esim. hevospuolen jutuissa: annetaan painetta, kun eläin vastaa siihen väistämällä toiseen suuntaan, lopetetaan paine. Operantti ehdollistaminen käyttää näistä paria positiivinen vahviste - negatiivinen rangaistus.

Mitä se operantti koulutus sitten on? Olen miettinyt asiaa enemmänkin jouduttuani vastaamaan muutamalle eri ihmiselle mitä se tarkoittaa ja olenko minä operantti kouluttaja. Lisäksi olen pohtinut mitä tarkoittaa "positiivinen koulutus" ja onko se sama asia kuin operantti.

Minun mielestä positiivinen koulutus tarkoittaa sitä, että ei käytetä pakotteita, ei-sanaa tms. Ei nyt tarvitse alkaa saivarrella siitä, että pakote on jo pelkkä remmissä oleminen, tässä se nyt tarkoittaa sitä, että ei henkisesti tai fyysisesti "uhkailla" koiraa tekemään tai jättämään tekemättä jotakin, tai rangaista sitä sen tehtyä virheen. Positiivisessa koulutuksessa käytetään vain negatiivista rangaistusta (=palkkion mahdollisuus poistuu), eli jos koira tekee väärin, sille ei sanota EI!, sitä ei yritetä henkisesti tai fyysisesti painostaa tekemään oikein, vaan se vaan jää palkatta ja saa yrittää uudelleen, tai joutuu esim. autoon/häkkiin/käy siihen -makuulle tauolle (jolloin se ei voi yrittää tehdä mitään, millä voisi saada palkkion). Muutama kappale taaksepäin kirjoitin, että lähtökohdan tulee aina olla se, että koira haluaa saada palkkion. Tällöin palkkion mahdollisuuden poistaminen on erittäin tehokas rangaistus, ja se ihan varmasti sellaisenaan riittää kertomaan koiralle, mitä ei kannattanut tehdä. Mikäli koira esimerkiksi lähtee mieluummin leikkimään toisten koirien kanssa kuin tulee kutsusta ohjaajan luokse, ihmiset helposti kokee tarvetta kertoa sille, että niin ei saa tehdä ja tämä ei käy ja nyt perkele pois sieltä. Todellisuudessa kysehän oli vain siitä, että siinä tilanteessa koira koki toiset koirat palkitsevammiksi kuin ohjaajalla olevat herkkupalat eli koira ei tavoittele ohjaajalla olevaa palkkiota. Silloin emme voi harjoitella luoksetuloa, ja silloin ei ole myöskään mitään hyötyä siitä, että ohjaaja käyttää neg. rangaistusta eli palkkion mahdollisuuden poistamista. Ensin on saatava koira tavoittelemaan ylipäänsä ohjaajalla olevaa palkkiota ympäristön sijaan, eli käytännössä laita koira liinaan jotta väärä toiminta ei pääse vahingossakaan vahvistumaan, ja mene hieman kauemmas häiriöistä, sekä mahdollisesti mieti käyttöösi vielä parempi vahviste. Suuttumisesi ei lisää koiran kiinnostusta sinulla oleviin vahvisteisiin. On paljon koiria, joille suuttuminen kuitenkin toimii ja seuraavalla toistolla ne ymmärtävät valita luoksetulon, jotta ohjaaja pysyy tyytyväisenä. On myös paljon koiria, jotka siinä vaiheessa heittäytyy täysin yhteistyöhaluttomiksi, eikä niitä siitä oikeastaan voi syyttää. Koirien rankaisemista perustellaan usein laumavietillä - valtaosalla ei tulisi mieleenkään yrittää rankoa kissaa tai kania, jos yrittää kouluttaa sille luoksetuloa ja se liukenee mieluummin toiseen suuntaan...

Toinen oleellinen asia on palkan suunta ja toiminnan muokkaaminen. Perinteisessä tyylissä käytetään niin isoja apuja, että saadaan koira tekemään täsmälleen oikein, esim. namilla ohjaten vedetään koira haluttuun asentoon. Jos se myöhemmin tulee väärin, esim. vinoon eteen, sille sanotaan EI! ja sen oletetaan osaavan korjata, tai ainakaan sitä ei koskaan palkata ellei se tule kerralla kunnolla. Sitä saatetaan myös tilanteesta riippuen jopa nyppiä pannasta tms jotta se saadaan korjaamaan paikkansa, ihan kuin se uhallaan tulisi vähän väärin. Operantissa pelataan palkan suunnalla, ja alussa hyväksytään hyvinkin vinot suoritukset, ja hiotaan niitä täydellisemmiksi. Palkan suunnalla korjataan vinoutta, ja lisäksi koulutuksessa on vaihe jolloin suoruus on kriteeri, ja huonoimmat jätetään palkatta, jolloin käytöksen pitäisi parantua (suoristua). Jos tämän malttaa tehdä kunnolla ja pitää kriteeristä kiinni, eteentulosta saa takuulla luotisuoran, joten kysymys "miksi alussa palkataan niin huonoja (vinoja), eihän niistä sitten koskaan päästä parempiinkaan toistoihin" on aina varsin hupaisa :) 80%-sääntö on hyvä yleisohje, eli esim. nyt sitä vinoutta hioessamme hyväksytään aluksi vaikka 45 asteen vinous. Jos koira on 45 tai alle sen vinossa, palkataan, jos yli, ei palkata. Kun 80% toistoista onnistuu, eli jos teet 10 toistoa ja 8:lla niistä koira saa palkan ja kahdella jää palkatta, on aika nostaa kriteeriä. Koska haluamme koiran luotisuoraksi eteemme, kavennetaan sallittua vinoutta vaikkapa 40 asteeseen. Taas kun 80% toistoista onnistuu eli 8/10 toistolla koira on 40 tai alle vinossa ja saa palkan, kavennetaan sallittua vinoutta 35 asteeseen, sitten 30, 25, 20, 15, 10, 5 ja lopulta nolla, jolloin meillä on koira joka tulee täsmälleen suoraan ohjaajan eteen. Teoriassa tämä on tosi simppeliä, käytännössä ei, mutta riittää jos aluksi ymmärtää teorian :) Tämä on siis vain koulutusvaihe, joka käydään suht nopeasti läpi, ei ole tarkoitus kuukausikaupalla palkata mistään 45 astetta vinoista eteentuloista - silloinhan niistä ei varmaan enää pääsisikään ikinä eroon! Ja tosiaan käytännössä ei ole kauhean helppoa määritellä missä kulmassa se koira siinä nyt istuu eli saako se palkan vai ei, kun päätös naksuttaako vai ei, pitää tapahtua n. sekunnissa. Lisäksi kun saattaa käydä niin, että koira on kyllä aivan jäätävän suorassa mutta se jää seisomaan, koiran etuosa on tosi hyvin mutta se istuu voimakkaasti lonkalleen jolloin takaosa on pahasti vinossa jne kaikkea kivaa, mikä pistää ohjaajan aivot sauhuamaan :D Ymmärsitte kuitenkin periaatteen?

Palkan suunta on 50% lopputuloksesta. Ajoitus on se ensimmäinen puolikas. Useinhan sanotaan, että riittää että naksauttaa oikeaan aikaan ja palkkion toimittamisella ei sitten ole niin kiire enää. Tavallaan se pitää paikkansa, mutta valitettavasti (tai joskus onneksi?) kaikki mikä naksun ja palkkion saamisen välissä tapahtuu, vahvistuu myös. Jos esim. naksautat hyvästä seuraamisesta ja kaivat namia taskusta, ja koira ehtii pompottaa herkkupalaa vastaan, pompottaminen ei takuulla kuole koskaan. Jos haluat loikista eroon, sinun on saatava nami jaloillaan seisovan koiran suuhun ennen kuin se kerkiää hypätä. Palkkion suunta on se, mitä koira ajattelee ja mihin päin se pikku hiljaa valuu. Palkkion suunnalla on esim. eteentulojen vinoja toistoja palkatessa aivan oleellisen iso merkitys luotisuoran lopputuloksen saavuttamiseksi. Mitä ikinä koulutatkin, mieti aina etukäteen mistä kannattaa palkata. Palkkion suuntaan vaikuttaa sekä se, missä palkkio on (ohjaajalla, avustajalla, valmiina toisella puolella koiraa (etäpalkka)...) että mistä se koiralle annetaan (on ohjaajan taskussa koiran oikealla puolella, mutta annetaan kädellä koiran yli sen vasemmalta puolelta). Tehokkainta on tietysti se, että palkkio on täysin sillä puolella mistä sen halutaan tulevan, mutta käytännössä yksin treenatessa palkkio usein on ohjaajan taskussa ja se vain toimitetaan halutusta suunnasta.

Ja sitten ehkä viimeinen kohta mitä mä itse ajattelen, on houkuttelun välttäminen. Mulle on se on henkkoht jotenkin tällä hetkellä suuri kirosana, vaikka onhan sillä oikeasti paikkansa missä se toimii eikä siinä pitäisi olla mitään ongelmaa, kun sen nopeasti myös häivyttää. Siinä on varmasti myös tosi paljon koirakohtaisia eroja, kenelle se toimii ihan ok ja kenelle ei toimi. Sienelle se ei toimi ollenkaan, se kyllä vääntyy vaikka solmuun namin perässä, mutta häivyttämisvaiheessa koira ahdistuu pahasti siitä, että tietää että sen pitäisi nyt tehdä jotain, mutta sillä ei ole aavistustakaan, mitä. Sitten se passivoituu surkeana. Lisäksi mua ahdistaa se, että houkuttelemalla saa helposti koiran, joka toimii niin kauan kun nakki on esillä, mutta jo sen laittaminen taskuun saa koiran mielenkiinnon katoamaan tyystin. Siitä on aika työlästä rakentaa palkaton kokeenomainen suoritus! Joka tapauksessa näen, että operantissa houkuttelua ei käytetä lainkaan, vaan toiminnan aikaansaamisen muodot on kohteet, sheippaaminen ja poimiminen. Ja ne palkat on alusta asti taskussa, eikä koiran motivaatio, keskittyminen tai osaamisen taso ole kiinni siitä, että ne on esillä. :)

Poimiminen on näistä ehkä vähiten käyttökelpoinen tapa tottelevaisuuslajeissa - äkkiseltään voisi heittää, että esim. seisomaan pysähtymisen (tai paimentavilla koirilla maahan lakoamisen) saisi varmasti poimittua, koska koirat tekee sellaista luonnostaan, mutta jo vaikkapa liikkeestä istuminen jäisi saamatta, koska sellaista ei spontaanisti juurikaan tapahdu. Poimiminen tarkoittaa siis sitä, että odotetaan että koira tekee om-aloitteisesti arjessa halutun kaltaisen asian, naksautetaan ja palkitaan, odotetaan että se tekee sen uudestaan jne. Aluksi voi palkita hyvin sinnepäin olevista jutuista ja hioa lopputulosta sitten haluamaansa suuntaan, kun koira alkaa ymmärtää mistä palkka tulee. Poimimalla voisi kuvitella kouluttavansa jotakin temppuja käytöksistä mitä koirat luontaisesti tekee: leikkiinkutsuasento, venyttely, haukottelu, ravistaminen, huulten nuolaisu jne. Poimimalla saa myös varmasti katsekontaktin ja yhdessä-kävelyn (seuraamisen) alkeet.

Sheippaaminen tarkoittaa toiminnan muokkaamista vähitellen kohti haluttua toimintaa. Tässä haluttu käytös jaetaan hyvin pieniin osiin ja edetään järjestelmällisesti kohti lopullista tavoitetta. Jos haluaisin kouluttaa koiran menemään petiinsä, voisin toki ottaa namin ja imuttaa koiran sinne, liittää siihen käskysanaa ja toivoa, että koira jossain vaiheessa yhdistää sanan petiin menoon, eikä minun tarvitse enää vetää sitä namilla sinne. Tai sitten voin sheipata saman asian. Petiin meneminen voidaan jakaa vaikkapa seuraaviin osiin: vilkaisee kohti petiä - tuijottaa petiä - ottaa askeleen kohti petiä - kaksi askelta - jne - nostaa yhden jalan petiin - 2 jalkaa petiin - 3 jalkaa petiin - kaikki jalat pedissä - menee maahan pedissä. Jos aloittaa ihan alusta, ensimmäinen vaihe voi myös olla "tekee mitä vaan muuta paitsi odottaa ohjaajalta apuja". Tässäkin astuu nyt aivan oleelliseen rooliin palkan suunta: koska koira halutaan petiin, palkataan pedin suuntaan. Jossain tapauksissa voi olla hyvä palkata vaikka ihan sinne petiin, mutta jos vaikkapa kouluttaa jotain koiran mielestä vähänkin jännää tai arveluttavaa (esim. häkkiin meno), palkkioiden ei pitäisi pakottaa koiraa etenemään pitemmälle kuin se haluaisi, eli annetaan palkkio vain määräänpään suuntaan, ei sinne asti. Eli jos esim. koira saa naksun häkin katsomisesta, palkkiota ei heitetä häkkiin, vaan annetaan koiran ja häkin väliin. Alussa siis naks kun koira katsoo petiä ja palkka pedin suuntaan. Siitä se sitten etenee hyvin nopeasti, samalla tasolla ei saa junnata satoja toistoja vaan heti kun koira sujuvasti tarjoaa useita pedin katsomisia ja selkeästi tajusi että tämä on se juttu mistä saa keksiä, on korkea aika lakata palkitsemasta siitä ja odottaa, että ottaa sen yhden askeleen.

Kohteet eli esimerkiksi yleisimmin tunnettu "target" eli alusta, johon koira voi koskea nenällä, etutassulla tai mennä seisomaan suunnilleen sen päälle alustan jäädessä koiran mahan alle, tai kosketuskeppi eli varren päässä oleva pallo, jota koira koskee kuonollaan. Kohteiden maailma on kuitenkin aivan rajaton ja kohde voi periaatteessa olla mikä tahansa, jossa/jolla koira tekee jonkin asian: koskee sitä jollain ruumiinosalla, seisoo etutassut/takatassut/kokonaan sen päällä, istuu tai makaa sen päällä. Kohde voi olla ihmisen avoin kämmen, koroke, alusta, eri pinta - viime kesänä koin suuren ahaa-hetken kun treenasin Sienelle vepen "rantaan" -käskyä vedestä käsin, ja tajusin, että koira mieltää rantapenkan selkeästi kohteeksi! Syksyllä kävi myös tokohallissa sellainen hassu juttu, että takajalkakoroketreenin jälkeen koira jäi etsimään lisää kohteita ja tarjosi vihreässä matossa olevaa varsin huomaamatonta tummanvihreää logoa :) Usein mitä enemmän koira on tehnyt erilaista kohdetreeniä, sen suuremmin se alkaa yleistää, oikeastaan jopa hahmottaa maailmaa potentiaalisten kohteiden kautta.

No mihin niitä sitten käytetään? Kosketuskepillä tai käsikohteella on hyvä siedättää koiraa eri häiriöihin, koska tehtävä on äärimmäisen yksinkertainen ja vahvistetiheys korkea. Vrt. vaikka siihen että seurauttaa koiraa samassa häiriössä - joudut puuttumaan vilkuiluun, paikan pysymiseen, seuraamisesta häiriön luokse sinkoamiseen jne sen sijaan kun kepillä voit vaan palkata keskittymisestä keppiin eikä mitään muuta tarvitse ajatella. Näillä voi myös opettaa kaikkea mitä perinteisesti imutetaan namilla, nyt vain namin sijaan koira seuraa kohdetta (ja ehtii ajatella tekemisiään paljon enemmän kuin namin perässä rynnistäessään, ja siten oppia paremmin, ja häivytyskin on tosi paljon helpompaa). Kosketusalusta toimii suunnan merkkinä ja sitä voi käyttää kaikenlaisiin ohjausjuttuihin/eri suuntiin irtoamisilla mitä perinteisesti opetetaan lelulla tai namikupilla, lisäksi myös esim. luoksetulon pysäytykseen. Takajalkatargetilla on tehty Sienelle hienot tokon kaukokäskyt ja peruuttaminen. Istumakoroketta olen käyttänyt perusasentoon, rallyn oikean puolen perusasentoon ja eteen tuloon (ei alkeisopetukseen, vaan enemmänkin jossain vaiheessa jo olemassa olevan taidon hiomiseen), koroke on siis siinä mihin haluan koiran tulevan istumaan ja sitten vaan treenataan vaikkapa eri kulmista suoraan eteen istumaan tuloa. Korokkeen sijoittelu on hoidettu niin, että kun koira istuu siinä, se on suorassa ja haluamallani etäisyydellä ts. onnistuu täydellisesti, jolloin oikeaa toimintaa voi vaan palkita ja vahvistaa. Korokkeen häivyttäminen on tosi paljon helpompaa kuin sen namilla eteen vedetyn koiran vieroittaminen namista. Korokkeella koulutettu koira luultavasti jossain vaiheessa tulee vähän huonosti, jolloin se ei ole kunnolla korokkeella. Tällöin vain odotetaan että tajuaa itse, että toinen takajalka repsottaa yli, ja korjaa itsensä kunnolla korokkeelle, mistä saa palkan. Tässä koira oppii myös sitä oman toimintansa korjaamista, mikä kantaa myös sinne kun koroketta ei enää ole lainkaan apuna. Jos olet tuhat kertaa vetänyt koiran namilla eteen ja huolehtinut itse siitä, että se tulee suoraan, ja sitten yhden kerran se onkin huonosti, se tuskin osaa itse tehdä yhtään mitään, vaan odottaa vain että sitä vedät sen namilla uudestaan kohdilleen.

Kaukokäskyjen seiso-maahan-seiso takajalkakorokkeella

No sitten se neljäs kohta. Perinteisesti jos aletaan imuttaa, koiraa ohjataan namilla tekemään haluttu asia ja toistetaan koko ajan samalla käskysanaa. Sitten tehdään sekaisin vähän milloin mitäkin, kestoa, etäisyyttä, häiriöitä ja kaikkea mahdollista. Operantissa tyylissä on olemassa koulutuksen rakenne, joka pätee ihan joka ikiseen käytökseen ja etenee aina samalla kaavalla. Tämä taulukko on mun raamattu :D

1. Toiminnan aikaansaaminen: vaihtoehtoja ovat sheippaaminen, poimiminen tai kohteet

2. Alkuyleistäminen: neljässä eri helpossa paikassa, jotta koira ei vahingossa liitä jotain epäoleellista mukaan käytökseen, esim. pakastimen sijainti perusasentoa tehdessä. Riittää siis, että menet vaikka saman huoneen eri nurkkaan, toiseen huoneeseen tai omaan pihaan.

3. Vihjeen liittäminen

4. Latenssi (=viive annetun vihjeen ja käytöksen aloittamisen välillä): harvoin tarpeen treenata ellei jotain ole mennyt jossain vaiheessa vikaan. Jos on, silloin latenssi huono usein muissakin käytöksissä.

5. Ärsykekontrolli (=koira tekee käytöksen vihjeestä, ei tee ilman vihjettä, ei tee toisesta tutusta vihjeestä, ei tee toisesta tuntemattomasta vihjeestä - lyhyesti "kuullun ymmärtäminen"): kaikissa asioissa täydellinen ärsykekontrolli ei ole lähellekään tarpeen, mutta toisaalta moni ongelma liittyy ärsykekontrollin puutteisiin (ennakointi, liikkurin käskytykseen reagointi, jäävien sekoittaminen, jne)

6. Yleistäminen (eri ympäristöt) & 7. Siedättäminen (eri häiriöt): liittyvät yhteen eikä niitä ole syytä erotella tarkasti - 20 toistoa x 20 eri paikassa x 20 eri häiriötä -muistisääntö

8. Kesto

9. Etäisyys

10. Määrä (=kuinka monta osaa koiran tulee tehdä ennen palkkiota valmiissa liikkeessä, esim. voittajaluokan ruutu: alkuperusasento, ruutuun meno, seisomaan pysähtyminen, maahan meno, odotus maassa, seuraamaan tulo, loppuperusasento)

Kun alkupään osat on tehty huolella, toistoja on tullut jo valtava määrä, ja sen jälkeen loppupään kesto, etäisyys ja määrä on hyvin pienellä vaivalla tehty. Silti niin moni kiirehtii nimenomaan niihin. Halutaan harjoitella paikalla olon kestoa, vaikka koira ei osaa mennä ilman apuja maahankaan. Veivataan pitkää seuraamista, vaikka ensimmäisessä askeleessakin olisi vielä parannettavaa ja koiraa saa kalastella toistuvasti mukaan. Treenataan jääviä seuraamisen yhteydessä, vaikka koira sotkee pahasti asentokäskyjä keskenään, jne jne jne. Tai tokon ruutu, mikä mulla on nyt työn alla, on ollut huikean hauska esimerkki. Perinteisestihän se aloitetaan juoksuttamalla koiraa namikupille tai lelulle ruutuun sieltä 25m päästä, jotta saadaan ensin asenne ja vauhti, mutta koira ei oikeastaan ajattele lainkaan mihin se juoksee ja että niillä merkeillä on joku merkitys asiassa. Mä aloitin ruudun sheippaamalla, oltiin pitkään metrin päässä ruudusta. Käytiin läpi häiriöitä, vihje-erottelua, lähetysuunnan vaihtoa jne ja hierottiin samalla paikka hyvin täsmälliseksi. Koira ravasi kaikki ne tuhannet toistot. Nyt siihen on pari viikkoa eli pari kolme treenikertaa tehty etäisyyttä, ja se lisättiin 3m harppauksin jonnekin 15m asti (lisätään toki jonnekin 30m saakka kunhan kerkiän). Homma meni erittäin sujuvasti ja laukka tuli ilmaiseksi ilman että vauhtia on mitenkään erikseen vielä edes treenattu, koira tietää tasan tarkkaan mihin se on menossa. Niin hienoa!

Käydäänkö vielä esimerkkikäytös läpi? Otetaan nyt vaikkapa se istuminen ja laitetaan se aluilleen poimimalla.

1. poimi istuminen kun koira tarjoaa sitä

2. alkuyleistäminen: tee sama treeni neljässä eri huoneessa

3: liitä vihje, eli sano "istu" juuri kun koira aloittaa istumaan menemisen. Riittävän monien toistojen jälkeen kokeile onko vihje liittynyt, eli sano "istu" kun koira ei ole itse istumassa, jos istuu niin vihje on liitetty. Jos ei, jatka vihjeen sanomista juuri kun koira on istumassa. Koirissa on suuria eroja siinä, kuinka nopeasti ne oppii sanalliset vihjeet.

4. latenssi: jos liian suuri viive, treenaa (palkkaa vain riittävän nopeat ja jätä hitaat palkatta, 80%-sääntö)

5. ärsykekontrolli: käy läpi kaikki neljä eri osaa yllä olleessa järjestyksessä
6. ja 7. yleistäminen ja siedättäminen eli tee 20 toistoa 20 eri paikassa ja 20 eri häiriössä

8. kesto: tottelevaisuuslajeihin tarvitsee ainakin 2-3min paikalla istumisen, kesto treenataan järjestelmällisesti vahvisteaikataulun mukaan

9. etäisyys: erikseen koiran ja ohjaajan välinen etäisyys niin että koira on x metrin päässä ja istuu kun ohjaaja sanoo "istu", ja erikseen jättömatka eli ohjaaja jättää koiran istumaan ja poistuu sitten x metriä

10. määrä: esim. tottelevaisuuskokeen paikalla istuminen kehään menoineen ym.

Vepen vienti on opetettu käsikosketuksella vieraan käteen

Miten sitten pääsen alkuun?

Ehdollista koira ensin naksuttimeen. Naksutin ei ole mikään taikalaatikko, ihan mikä tahansa signaali käy ehdolliseksi vahvisteeksi. Oleellista on vain se, että signaali on aina mahdollisimman samanlainen ja se tarkoittaa aina yhtä ja samaa: palkkio on tulossa. Naksutinta ei voi siis käyttää niin, että merkkaa kaikki hyvät kohdat ja palkkaa sitten jostain niistä. Tai jos valitset vaikka "jes!"-sanan, sinun pitää olla 100% varma, ettet koskaan muulloin huudahda niin. Sanan tulisi myös tulla aina mahdollisimman samalla äänenpainolla ja volyymillä, eikä ohjaajan mielentila saisi kuulua siitä: "JESSSS!!! :) :)" on aivan eri asia kuin "vittujesnytsittenvaikkahaluaisinkuristaasut". Siksi se mekaaninen laatikko on niin hyvä, se ei ole turhautunut, helpottunut, iloinen tai mitään, se vaan sanoo aina mekaanisen klikin. Jes=nakki. Naks=nakki. Yksi ehdollinen vahviste josta seuraa yksi nakki. Aina. Muuten homma ei tule toimimaan.

Seuraavaksi kannattaa opettaa koira luopumaan kädessäsi ja kipossa pöydällä/lattialla olevista nameista. Niin kauan kun koira yrittää tavoitella niitä, se ei saa. Käytä negatiivista rangaistusta, eli palkkion mahis poistuu: koira hamuaa nyrkkiä, nyrkki menee selän taakse. Koira lopettaa, nyrkki tulee esiin. Koira odottaa pienen hetken, nyrkki avautuu, koira yrittää ottaa namit, nyrkki menee kiinni. Jos lopettaa, nyrkki avautuu, jos yrittää yhä, nyrkki menee selän taakse. Oleellista on nyt se, että koira saa itse yrittää ymmärtää ja sinä et neuvo, et suutu, et kehu, et millään lailla yritä vaikuttaa siihen. Laita hanska käteen ja korvatulpat korviin, jos sellaisia riskejä on, ja pidä pääsi kiinni :) Lopulta se sinnikkäinkin koira on riittävän hämillään ja saattaa esim. istahtaa ja katsoa sinua, että mitä hemmettiä. Ole valmiina ja palkkaa, aluksi mielellään sillä toisella kädellä eri nameilla, ei niillä samoilla nameilla mistä koira juuri luopui. Namikupin kanssa toimit ihan samalla tavalla. Tavoite on se, että kuppi voi olla lattialla, sinä voit istua sen vieressä ja koira ei härki ja yritä varastaa mitään, vaan ymmärtää että vain tekemällä se saa yksittäin niitä nameja sinun ojentamana.

Sen jälkeen opeta koira oppimaan. Googlesta löytyy läjäpäin videoita "101 things to do with a box". Eli hommaa pahvilaatikko, niin iso, että koira mahtuu sen sisälle, niin kestävä, että se ei heti romahda. Ota valmiiksi namit kippoon (nyt jos et ole opettanut tuota luopumista, koirasi ei tule näkemään koko laatikkoa, vaan kärttää vain nameja), istu lattialle laatikon lähelle ja päästä sitten koira tilaan. Joku voi siis pitää sitä kiinni tai olet käskenyt sen istumaan kauemmas tms. Pointtina on nyt opettaa koiralle 101 asiaa mitä laatikolla voi tehdä (no, sanotaan, että kaksikymmentä toimintoa on sekin jo aika hyvä). Tuntuuko vaikealta, mitä sillä nyt muka voisi tehdä? Miten olisi laatikon katsominen, sitä kohti kävely, laatikon haistaminen, kuonolla tökkääminen, etutassulla tökkääminen, molempien tassujen nosto sen päälle, kaikilla neljällä jalalla sen päälle meneminen, takatassujen laitto sen päälle, laatikon sisään meneminen, laatikon reunasta hampailla kiinni ottaminen, laatikon vetäminen hampailla, laatikon kiertäminen, laatikon sisälle istumaan käyminen, laatikossa maahan meno, laatikon vieressä maahan meno - saitko kiinni? Pieniä erilaisia asioita jotka on "ei mitään", siis niissä ei ole mitään järkeä eikä mitään tavoitetta. Laatikkoleikki on erinomainen peli juuri siksi, että kyse ei ole mistään "oikeasta" jutusta, et yritä varsinaisesti opettaa koiralle mitään mitä myöhemmin tarvitsisit yhtään missään. Et laita yhdellekään käytökselle vihjettä. Yrität opettaa sille vain sitä, että omalla toiminnallaan koira voi saada naksun josta saa palkan. Opetat sen siis olemaan aktiivinen, tarjoamaan asioita.

Jos vahvistetiheys putoaa alle 5 sekunnin, oppiminen ei ole enää tehokasta, ja on suuri todennäköisyys että koira joko lakkaa yrittämistä tai turhautuu. Pidä siis alussa huoli, että ennemmin palkkaat vähän liikaa kaikesta yrittämisestä kuin että naksujen väli venyy liian pitkäksi. Viisi sekuntia on lyhyt aika, se menee äkkiä jos siihen ei tietoisesti keskity. Tässä on hyvä hetki myös tutustua siihen omaan koiraan, kuinka kauan se jaksaa yrittää, mitä se tekee kun se ei tajua, miten se sietää turhautumista jne. Kiinnitä huomiota myös treenisessioiden kestooon. Minuutti on helkkarin pitkä aika kun koira ja ohjaaja keskittyy 100%, alkuun puoli minuuttia voi hyvin riittää. Käytä ajastinta, kun aika on täysi, anna koiran tehdä vielä se toisto loppuun, palkkaa ja vie koira tauolle. Muutaman minuutin tauon aikana mieti seuraava kierros valmiiksi, hae koira, tee taas (puolikas) minuutti. Joku 4-5 kierrosta on varsin uuvuttava setti ja se riittää mainiosti sille päivää.

Häkki on kohde ja siellä vietetään taukoa

Toisekseen se kohta missä homma yleensä aloittelijoilla menee vikaan, on heti alku. Ohjaaja odottaa jotakin, jos ei tietoisesti niin ainakin alitajuisesti. Sitten ei tajuta naksauttaa jostain pienistä katseista kun tuijotettiin vaan koiran tassuja ja sanotaan että eihän se mennyt lähellekään koko boksia. Älä odota mitään, palkkaa ihan kaikesta! Siksi koira on alussa jätetty kauemmas, ja siksi istut itse laatikon lähellä, että koira väistämättä tulee sinua, nameja ja laatikkoa kohti kun aloitat. Palkkaa jo siitä, älä kuvittele, että se varmaan menee sen päälle. Silloin missaat ekan reaktion ja myöhemmin siihen on paljon vaikeampaa päästä kiinni. Palkkaa siis vain siitä, että koira tulee sinua ja laatikkoa kohti. Naks ja palkka, mutta mihin meinaat sen palkan antaa? Muistatko, että palkan suunta on 50%? Koska haluamme, että koira ymmärtää laatikon olevan Se Juttu, joka ikinen palkka tulee aluksi aivan laatikon päältä. Kädestäsi laatikon päällä, nameja ei kannata juuri koskaan tiputtaa, koska sillä saa nopeasti haisteluongelman. Anna nami avokämmeneltä niin, että rystysten puoli koskettaa laatikkoa. Ja sitten ole valmiina, kun koira ottaa namia, sehän samalla katsoo (kättäsi ja sen alla olevaa) laatikkoa, joten merkkaa se ja palkkaa uudestaan. Alussa koira ei oikeastaan "tee mitään", mutta voit hyvin tehdä minuutin treenin näin, pistää koiran kauemmas tauolle ja ottaa siihen uuden samanlaisen aloituksen. Ole tarkkana, että kätesi ovat aina tyhjät, poissa laatikolta ja kaikki namit on siellä kipossa. Jos pidät namikättä laatikon luona, koira tuijottaa sitä, ei laatikkoa. Palkka tulee siis naksun jälkeen ja sen jälkeen käsi menee pois. Ja nyt sama kuin tuossa luopumistreenissä: et yritä opettaa koiralle mitään tiettyä juttua, sinulla ei ole siis kiire saada sitä esim. laatikon päälle. Vastusta kiusausta taputtaa laatikkoa, näyttää sitä koiralle, jutella sille, kehua, kannustaa, millään tavalla yrittää auttaa sitä laatikolle, että pääsisit palkkaamaan. Et yritä opettaa mitään temppua, yrität opettaa koiraa oppimaan tarjoamista. :) Siksi sinä olet ehdottomasti aivan hiljaa ja liikkumatta ja keskityt vain naksauttamaan koiran reaktioista. Huomaa, että ihmiset hermostuksissaan usein alkaa niiskauttaa nenää tai hieman kohentaa asentoaan, joihin koira reagoi. Älä tee niin, tällöin sinä olet aktiivinen, ei koira, ja homma ei tule ikinä etenemään sen pitemmälle.

Sitten kun saat jonkin käytöksen, eli koira esim. sen minuutin setin hyvin varmasti ja selvästi tarjoaa laatikon katsomista jokaisen palkan jälkeen, on aika muuttaa kriteeriä. Aluksi tämä kannattaa tehdä tauon aikana, ei lennosta kesken setin. Päätät vain, että nyt seuravalla kierroksella katse ei enää riitä, tarvii tehdä jotain muuta. Mitä tahansa muuta riittää, älä taaskaan ole suuruudenhullu ja kuvittele että nyt se varmaan tajuaa kiertää sen laatikon. Luultavasti saat laatikon haistelua tai tassulla huitaisun tai jotakin. Ei sillä ole väliä, tässä haetaan nyt nimenomaan sitä hetkeä, kun koira ymmärtää että katse ei riitä enää ja älyää tarjota jotain muuta. Palkkaa pari kertaa siitä jostain muusta, pistä koira tauolle, ja odota taas jotain muuta. Jos saat 20 eri käytöstä laatikon kanssa, koirallasi on jo varsin hyvä ymmärrys siitä, että sen tehtävä on aktiivinen ja ehdotella eri juttuja, sinä valitset niistä mitä milloinkin haluat. Sen jälkeen oikeastaan ei olekaan enää mitään muuta kuin opetella itse näkemään eri liikkeet hyvin pieniksi osiksi pilkottuina ja hahmottaa se, miten saat koirasi tarjoamaan juuri sitä mitä tavoittelet :)

Miksi? Kirjoitin alussa, että operantti koulutus ei ole oikotie onneen. Valitsit sitten minkä tahansa tyylin, edessä on satoja, tuhansia työtunteja. Jos sinulla on koira, joka on oppinut hienon eteentulon namilla imuttamalla, ole tyytyväinen siihen, se on siinä tapauksessa tehty oikein ja olet onnistunut. Ei ole mitää syytä jeesustella, että "väärin sammutettu" - jos homma toimii ja koira oppii ja ohjaaja on tyytyväinen, silloinhan kaikki on kuten pitääkin. Itselleni operantti koulutus oli se viimeinen oljenkorsi, joka pelasti minun ja Sienen harrastusuran, kun mikään muu ei toiminut. Minusta se on huikea tapa kouluttaa myös siksi, että se toimii koiralla kuin koiralla, lajilla kuin lajilla, ja samaa ei voi esim. houkuttelusta tai pakotteista sanoa. Valtaosa SM- ja MM-tasolla kisaavista koirista lajissa kuin lajissa on koulutettu jotenkin muuten kuin täysin operantisti, ja he ovat menestyksensä ansainneet. Mä tykkään tästä siksi, että se on loogista, positiivista, korostaa koiran aktiivisuutta ja omaa oivallusta ja koska se nyt vaan toimii. Täysin operantti en silti ole, Sienen kanssa paljon enemmän kuin töppösen, mutta on Sienelläkin täysin houkuttelemalla koulutettu esim. pk-eteenmeno ja olen siihen tyytyväinen. Jotenkin kaikki kauhean tiukat rajaukset tuppaa lähinnä ahdistamaan, joten keskityn mieluummin käyttämään sellaisia juttuja jotka minun koirillani toimii, olkoon ne sitten mitä ideologiaa tahansa. Treeni-iloa!

FH1 pöne

Mudien ensimmäinen varsinainen FH-rotumestaruuskoe järjestettiin 22.10.2016 Maskussa Varsinaiset Hoffit ry:n toimesta. Parina aiempana vuonna FH-mestaruudet on olleet muiden rotujen ja/tai muiden lajien ohessa. Kokeeseen oli ilmoitettu neljä mudia, ja loput kaksi paikkaa annettiin muun rotuisille.

Minä vein Sienen hoitoon, ja varasin junaliput pe Mli-Hki ja su Hki-Mli. Pönen kanssa on nuorempana jokunen junamatka tehty, mutta nykyisellään stressasi etukäteen kyllä hirveästi. Jos juna olisi kovin täynnä, pöne vetäisi kauheat kierrokset ja paheksuisi koko matkan kaikkia kanssamatkustavia koiria ja ja ja.. ennen asemalle lähtöä käytiin lenkillä kotona, ja irtokoirakohtaamisessa koira sai hirveät kilarit. Asemalla vieressämme puhelinta räpeltävä nainen alkoi yhtäkkiä puhua, kysyi koiran turkista ja astui kohti tullakseen kokeilemaan, kun kerkesin parahtaa että älä vaan koske ja napata räyhäämään puhjennutta koiraa valjaista. Näihin nähden junamatka meni paremmin kuin hyvin. Koira ummisti silmiään ehkä jossain Tikkurilan kohdilla, mutta oli kuitenkin ihan suht rento, vaikka pystyssä pönöttikin. Paluumatkalla se oli btw niin väsynyt että alkoi myös Tikkurilan kohdalla nukkua, sieltä suunnasta se on vaan aiiika paljon nopeammin kuin täältä! Syötin sitä toki kaikki pysähdykset ja aina kun joku meni käytävällä meidän ohi. Ihmiset ei aina oikein usko kun yritän kertoa millainen se on, mutta tuo asemalla vain yhtäkkiä puhumaan tulleelle naiselle saatu raivari kuvaa sitä hyvin. Se istui siinä ihan lunkina ja sitten ihan "pienestä" se kilahtaa, ja sen kilahdus ei tosiaan ole vain ruma sana, vaan kunnon raivo. Ymmärrättekö, miksi musta on äärimmäisen stressaavaa mennä sen kanssa mihinkään? Siitä ei voi koskaan tietää, ja saa olla jatkuvasti silmät selässä. Tai sanotaan, että koirasta kyllä tietää, sen käytös on hyvin ennustettavissa, mutta ihmisistä ei! Jos kukaan ei kiinnitä meihin mitään huomiota, mitään ongelmaa ei ole. Se nainen vähän pelästyi ja sanoin, että anteeksi mutta tämä on tarkka kiharoistaan eikä niitä saa koskea. Koira istui siinä vaiheessa ihan hiljaa paikoillaan. Nainen oli sitten ihan ok ja kysyi vielä, olisiko koira purrut oikeasti, ja vastasin että jos olisit koskenut, varmasti olisi. No, hän varmasti jatkossa muistaa kysyä ensin ennen kuin ojentaa kättä yhtään mitään koiraa kohti...

Oltiin ekaa kertaa porukoiden uudessä kämpässä, ja stressaavien junamatkojen lisäksi kokeeseen mentiin isän autolla (johon oli jo kuukausi sitten mökkireissulla siirretty mudin metallihäkki, että on jotain tuttua, ja että saan koiran häkin täysin peitettyä. Valtoimenaan autossa on täysin nou-nou...). Tässä kaikessa oli jo ei-niin-hyvähermoisen koiran kannalta ainekset katastrofiin, mutta pöne pysyi yllättävän ei-stressaatuneena eikä olosuhteet oikeastaan painaneet sen jäljestämisessä. Pe-la yöksi häkki otettiin sisään ja koira nukkui yönsä siellä. Sehän nukkuu kotonakin tosi kevyttä unta, vaihtaa paikkaa, käy tarkistuskierroksella, rapsuttelee ja nuolee itseään, milloin mitäkin. Koskaan se ei kuitenkaan montaa tuntia samassa paikassa nuku, toisin kuin Sieni joka yleensä löytyy just siitä mihin nukkumaan käydessä meni, ehkä juuri ja juuri eri kyljellä saattaa olla. Häkitys oli hyvä ratkaisu, en herännyt yöllä edes mihinkään kapsutusääniin. La-su yön oli vapaana kämpässä ja silloin se vaelsi normaaliin tapaansa.

Lauantaina starttasimme aamulla 8.30 kohti Maskua. Kuosmanen oli kauhean mukava tuomari, ja kertoi kaikenlaisia juttuja, kokeista sekä Suomessa että maailmalla. Sain myös kysellä ummet ja lammet ja siinä alussa vähän jännityskin sitten heltisi. Kokeen järjestäjälle Varsinaiset Hoffit ry myös kiitokset sujuvasta päivästä! Pelto oli yllättävän harmaata ja kuivaa ja ei me sellaisella olla treenattu, samoin kuulin vasta koepaikalla että jäljellä on maastonmuutos eli nyt metsäsaarekkeen ylitys, mitään sellaisia ole koskaan treenattu... paniikin tehdessä tuloaan sisuunnuin ja sanoin itselleni, että jos ja kun koira osaa jäljestää, jäljestäköön perkele sitten vaan, meni se jälki sitten missä tahansa!

Koe alkoi hyvin kun arvoin itselleni jäljen numero kolme, eli ykkösluokan vikan, ja saisin katsoa kaksi muuta ensin. Siruntarkastuskin meni ok, koira otti kyllä aika kierrokset kaikista muista koirista ja rääkyi ympäriinsä, eikä siinä sitten kerinnyt siruntarkastajaa paheksua erikseen lainkaan. Olin käynyt etukäteen tarkistamassa sirun itse ja tiesin sanoa missä se on, joten löytyi hyvin nopeasti. Siitä sitten ruvettiin aloittelemaan, kokeen järjestäjä huolehti tosi kivasti missä yleisö sai olla, jotta suorittava koirakko saa työskentelyrauhan mutta näkisi kuitenkin jotakin. Jokainen jälki oli kävelymatkan päässä parkkipaikalta, mikä oli myös tosi kivaa. Paalulle alkuun hallinnassa vienti sai tosiaan olla hyvin vapaamuotoista ja tuomari oli kauhean korrekti muutenkin, pysytteli ohjaajan takaviistossa eikä mennyt pyllistelemään esineilmaisujakaan puolen metrin päähän (asioita, jotka superterävän, epäsosiaalisen koiran kanssa jännittää aina, ehkä vähän turhaan. Uskon että monessa tilanteessa koirani olisi ihan ok ja käyttäytyisi siivosti, jos itse en ahdistuisi sen puolesta, mutta mulla on niin monta kokemusta miten se ihan "pienestä" vetää hirveät kilarit ja pelkään sitä alitajuisesti vähän koko ajan). Oikeastaan mua koko kokeen jännitti eniten se, ettei tule mitään tilanteita tuomarin kanssa, siruntarkastuksessa, ilmottautumisessa tai jäljellä, jos tuomari kovin lähellä kulkee. Kyllä niitä kaikkia oli treenattu ihan reilusti, mutta kun koiraan ei voi täysin luottaa, ei vaan voi. Mun ehkä oikeasti pitäisi työstää tätä asiaa ja suhtautua siihen vähän vähemmän tunteella, löytää sellainen vähän kovempi "nämä nyt vaan tehdään ja se on sun siedettävä" -asenne sen sijaan että olen pyörtyä pelkästä ajatuksesta että ou mai gaad mitä jos se nyt ahdistuu ja alkaa murista ja meidät hylätään :P Noita on treenattu siis vain palkkaamalla, enkä mä tarkoita että "sietäminen" tarkoittaisi jatkossakaan mitään koiran kurittamista, kyse on vaan omasta asenteesta. Siitä varmuudesta, minkä voisin siirtää koiraan, ja mistä olisi enemmän hyötyä kun pahimman pelkäämisestä.

No sitten oli meidän vuoro, pyörrytti, yrjötti ja kaikki muut kuoleman merkit. Hain "JEE MUN VUORO IHANAA PARASTA!!!" -koiran autolta yrittäen ajatella, miten hienoa on, että ollaan täällä, ja miten hienoa on se, että kaikkien näiden vuosien, paskojen treenien jne jälkeenkin edelleen hää ei meinaa nahoissaan kestää kun pääsee tekemään. Ja oikeasti oli kyllä ihan helvetin hienoa olla kokeessa koiran kanssa, kun tiesin, että se ei mun jännityksestä lamaannu - Sienen jälkeen se oli niin terapeuttista <3 Käveltiin pellolle, mutta pitikin vielä odottaa 8min, joten käskin sen maahan. Se oli ehkä ihan hyvä juttu, koira kerkesi rauhoittua siinä hyvin. Se olisi sen 8min myös voinut kiljua ja lietsoa itsensä vielä huonompaan tilaan - enkä mä oikein edes tiedä miksi se joskus pystyy rauhoittumaan ja joskus ei, mutta onneksi nyt kävi näin päin.

Ilmo meni ok, en edes yrittänyt viedä sitä hallinnassa vaan roikotin liinalla haluamallani paikalla ja tuomarin luona käskin "istu". Paalun se olisi saanut tarkistaa vähän huolellisemmin, mutta lähti muuten tosi kivasti ja ajoi ekan suoran seesteisemmin kuin treeneissä koskaan. Vauhtikin oli sellainen maltillinen, ei lainkaan epävarman oloinen, enemmänkin se vain oikeasti jotenkin keskittyi asiaan. Kolme tuntia vanha, ruoaton jälki tuulisella säällä kuivassa pellossa oli siis riittävän vaikea :) Eka kulma meni pitkäksi ja siinä se sitten repesi, tuli vauhtia niin että sain rystyset valkoisina pidättää liinasta. En tiennyt, kuinka kovaa saan pidättää, periaatteessa koiran ohjaaminen kun on kielletty, mutta enhän mä voinut antaa sen juostakaan, siinä nousisi nenä, jäisi esineet ja kulmat menisi vielä hirveämmiksi. Ihan jumalaton puuskittainen tuuli toi suuria haasteita ja välillä joutui vähän hakemaan jälkeä, yhdellä suoralla ainakin tuli sanomista seilaamisesta, mutta minusta se selvisi tosi kivasti. Ja sieltä ne vaan esineet nousi, rumasti mutta nousi kuitenkin. Esineelle tullessaan koira nappasi sekunniksi esineen suuhun, meni maahan ja kääntyi mua kohti, ja varsinkin tokalla vauhti oli niin suuri että esine lensi jonkun 20cm koirasta :D Ekan esineen jälkeen keskellä suoraa pysähtyi ja tarkisti jotain, kääntyi muistaakseni ihan itsensä ympäri muuten paikallaan pysyen, mutta jälkeen päin selvisi että siinä ei ollut harhaakaan, en tiedä mitä se sääti. Jänikset tms ei sitä kiinnosta lainkaan, joten en usko sellaisenkaan maanneen meidän jäljen päällä tms. Kumpaankaan harhaan se ei reagoinut yhtään mitenkään, kaksi ekaa ykkösluokkalaista jäivät molemmat tuloksetta harhalle lähtemisen takia. Siinä ne kulmat sitten tuli ja meni ja suorilla oli välillä tosi hienoa työskentelyä, ainakin yksi erinomainen ja yksi korkea erittäin hyvä, sitten oli yksi ehkä joku 30-40 askeleen suora jossa koira ei oikeastaan kerinnyt jäljestää lainkaan kulmien säädön takia, se puutteellinen. Metsäsaarekkeesta mentiin kuin ei mitään, ei tarkistanut ennen (pelkäsin, että olettaa siinä olevan kulman koska "eihän se voi mennä tonne"), ja jälkeen päin ei mitään ongelmia jatkaa, kuten toisella ykkösluokan koiralla oli ollut. Kerkesin mä siellä välillä hymyillä, ja ne esineiden erittäin vakuuttavat kolminkertaiset ilmaisut lähinnä nauratti. Se johtuu paineesta, joten onnistuin olemaan ärsyyntymättä, sehän olisi vain pahentanut asiaa. Kun me vikalle esineelle sitten tultiin, niin kyllä oli tippa linssissä, jumaliste me tehtiin se! Vähän se loppua kohti oli väsyneemmän (paineistuneemman) oloinen, palkattomuudesta ei ollut millänsäkään, ja olisi kyllä varmasti vielä jonkun matkaa jatkanutkin. Lopussa tehdään vielä tosiaan loppuilmoittautuminen, eli koira perusasentoon ja omaan taskuun kerätyt esineet luovutetaan tuomarille. Tässä koira oli menossa hyppäämään tuomaria ja jäljen tekijää päin, ja istu-käskyllä putosi jonnekin tosi kauas, niin toistin "eikun sivulle" ja sitten uudestaan "istu". Kiva, että ainakaan ei jännittänyt tuomaria. Sitten saatiin kävellä yleisön luokse, tuomari jättäytyi taakse kirjoittamaan arvostelua, siinä meni pieni hetki. Tässä vaiheessa (= ennen arvostelua) koiran kaikenlainen palkkaaminen on ehdottomasti kielletty, jos tuomari näkee että palkataan, hylky tulla tupsahtaa. Mä olin jättänyt eväät autoon asti, mutta olin kysynyt saako koiraa kehua, ja kyllä kuulemma sai vähän enemmän kuin esineiden "hillitysti". No minä sitten kehaisin ja mudihan se heitti volttia sen kummemmin yllyttämättä, yleisössä joku oli kuulemma sanonut, että ei noin riehakkaasti saa palkata. No hitto, jos se nyt vaan loikkii niin no can do? :D

Arvostelu on erittäin pitkä ja perusteellinen, kun lähtö, jokainen suora, kulma ja esine käydään erikseen läpi. Mutsin oli tarkoitus videoida se, mutta puhelin simahti kylmyyden takia. Mulla se meni pitkälti ohi, mutta saisi jäljestää osin nenä alempana, esitti toki myös erinomaista jäljestystä. Esineilmaisut puutteelliset, hyvin pontevasti hän ne löysi ja usealla tavalla osoitti mutta vähempikin riittäisi tässä lajissa. Puutteellinen ei tarkoita kuitenkaan automaattisesti nollaa, vaan saatiin esineistä yhteensä huikeat 8p (max 21p)! Samoin kulmista yksi oli aika nätti mutta muut enempi vähempi pyörimistä. Tulee liian vauhdilla ja huolettomasti ja sitten kun jälki katoaa, ei haistele maata, vaan nostaa pään ja alkaa juosta. Hyvin se kuitenkin aina saa jäljen uudelleen ylös ja on erittäin aktiivinen. Vielä kokonaisuutena "hyvä" 81p. Olin sanonut etukäteen, että rehellisesti en ylläty, vaikka se saisi tuloksen, toisaalta en ylläty myöskään jos ei saa. Noinkin hyvistä pisteistä mä kuitenkin yllätyin täysin. Tuomari ei säälipisteitä jakanut, joten tulos oli varmasti erittäinkin ansaittu! Ei riitä sanat kuvailemaan miten ihailen ton koiran asennetta, se on niin sinnikäs ja koulutusta kestävä, että vain 5kk treenillä vanha metsäjälkikoira saatiin taipumaan tällaiseen<3

Esineilmaisua pitää nyt miettiä, vaihtaisiko sen kuitenkin suuhun ottamiseksi. Muutenkin on ihan hirveästi treenattavaa, mutta nyt ei ole enää mikään kiire, joten mikäs meillä treenatessa :) Kyllä me kakkoseen ainakin mennään, ja uskon että koulari sieltä on ihan saavutettavissa. Koska hullua on kiva yllyttää, voisihan tuota ottaa sellainen pienen tavoitteen valioitua myös FH-jäljeltä (mahtaako olla montaa koiraa, jotka on ensin KVA metsäjäljeltä ja sitten pellolta? Toisin päin varmasti on.), mutta yhden koepäivän perusteella ne yli 90p tulokset ei todellakaan tule vain ottamalla, niin saattaa olla täysin tekemätön paikka. Toisaalta jos se olisi saanut esineistä edes jonkun "hyvä", olisi saatu 9p lisää ja yhteensä se 90p... kakkosluokka on toki paljon vaativampi itsessään, mutta laji on kyllä siitä kiva, että se sopii vanhallekin koiralle. Toivotaan paljon terveitä vuosia.

Tulokset:

2-luokka
Takkutukan Vinka "Vinka" 71p, FH2, rotumestari 2016
Kilvan Kis Páva "Pava" 49p
Takkutukan Teräsmies "Veikko" 11p

1-luokka
Takkutukan Uudet Kujeet "Luksi" 81p, FH1

Vaikka se puree silittäjiä ja sen kanssa junamatkustaminen ei ole kovin kivaa, mikään maailmassa ei poista sitä faktaa, että se on aivan huikea käyttökoira. FI TVA & KVA JK3 FH1 RTK3 BH AD agi3 "lupaan kokeilla sen kanssa eri lajeja ja harrastaa niitä mistä me molemmat tykätään, kisoista en tiedä mitään" -kokeilukappaleeni. Pöne. Se ensimmäinen, jonka kanssa on päästy pitemmälle kuin koskaan osasin edes kuvitella, lajeissa, joiden koko olemassaolosta en edes tiennyt pentua ottaessani. Harmi, niin harmi, että sen selkä on paskana, mä olisin ottanut siitä itselleni pennun kasvamaan suuriin saappaisiin.

Jotkut tekee mitä ne pystyy, toiset tekee mitä haluaa <3

Eilen oltiin ensin peltojäljestämässä. Pönelle kaksi jälkeä: ekassa tyhjä paalu, 10. askeleella kasa ruokaa, siitä 15 askeleen päässä eka esine, josta 20 askelta toiselle, ja josta 25 askelta kolmannelle esineelle. Ajoin ihan tosi lyhyellä, jotta näen mitä tapahtuu kun tullaan esineille. Vein koiran alkuun sanomatta sille mitään, ja lähtö oli varsin jees, samoin ilmaisut (siis tässä kohtaa "varsin jees" = ilmaisee maahan menemällä esineeseen koskematta, suoruus nyt ei ollut ihan vimpan päälle, mutta hällä väliä). Toisella jäljellä ruokaa paalulla ja ekalla 50 askeleen suoralla muutama nökäre, sitten eka esine, 30 askelta jossa pari palaa ruokaa, toka esine, 30 askelta jossa taas satunnaiset pari palaa ruokaa, kolmas esine. Tämän ajoin n. 5m päästä. Toisella esineellä kävi suuri kämmi, koira oli haistanut vasemman askeleen ja nosti päätä ilmeisesti tarkistaakseen tekeekö jälki vasemmalle kulman, ja ohitti samalla oikean askeleen jossa esine olisi juuri sillä kohdalla ollut. En reagoinut mitenkään, sille ei ole koskaan tapahtunut näin, ja nyt on niin vähän aikaa, että varon visusti paineistamasta sitä mitenkään. Enpä tiedä olisiko siinä enää ollut hyötyä ylipäänsä huomauttaa, se oli silkka työtapaturma.

Kyllä pöne on äärimmäisen huikea eläin. Se on saanut osakseen niin hirveästi vääränlaista koulutusta ja turhaa painetta, eikä ole menettänyt motivaatiotaan. Lisäksi se on ihan mieletön sikäli, että heti kun minä muutan omaa toimintaa, koira vastaa siihen. Totta kai paalulle menoissa painaa vielä pitkään se, että tapeltiin, mutta heti ekalla kertaa kun ei tapella, koira vastaa silti jo muutokseen, eikä jää vaan roikkumaan menneisiin.

Pellolta siirryttiin puistoon häiriötreeneihin. Meitä oli viisi koirakkoa ja oltiin sellaisessa hyvin julkisessa puistossa, ohikulkijoita ei kyllä kauheasti syksyisenä iltana ollut, mutta jokunen kuitenkin. Pöne toimi ensin käytösruudussa olevalle häiriökoirana tehden tosi lyhyttä rallyn rataa. Viimeeksi vastaavassa tilanteessa pöne meni tyypilliseen koekoomaan, nyt sellaisesta ei ollut tietoakaan, vaan koira oli "auki" heti :) Sieni kävi tekemässä vain aloituksen ja tunnarin ja oli niin liekeissä että teki mieli rutistaa se litteäksi silkasta liikutuksesta. Pöne sai vielä sitten toisen kierroksen, lisää rallyn temppuja ja vahingossa keksin tehdä pyörähdystä juosten! Nauratti kaikkien alojen asiantuntijan ilme kun sen pyörähtäessä (sen pyörähdys on sarjassamme sairaan nopee) mä olinkin kerinnyt juosta pois alta ja sillä oli kiire pysyä mun mukana, ei aina minulla pysyä sen mukana! :D

Näistä treeneistä jäi hyvin vahvasti se tunne, kun tekee mieli rutistaa koirat aivan litteiksi vain kun on niin onnellinen. Mulla on kaksi keskenään hyvin erilaista koiraa, eikä kumpikaan niistä ole sellainen, mitä joku tavoitteellinen harrastaja itselleen ensisijaisesti haluaisi. Mä olen vuosia verrannut niitä toisiinsa ja verrannut niitä muihin. Nyt mä olen ehkä vihdoin pääsemässä siitä. Ei sillä ole mitään väliä, mitä joku muu tekee omalla koirallaan, olisi tehnyt minun koirilla, tai mitä minä olisin tehnyt jonkun muun koiran kanssa. Oleellista on se, että elämä on tässä ja nyt, ne hetket näiden koirien kanssa, näiden jotka kohtalon arvonnassa minulle sattui osumaan. Ne hetket, kun pystyn nykyään treenaamaan niiden kanssa peräkkäin ja kumpikin vuorotellen tuijottaa mua palavin silmin "mitä sitten tehtäis" eikä maailmassa ole mitään muuta. <3

Sain tässä vähän aikaa sitten kommenttia, että mun kirjoitukset (enemmän kai fb:ssä, mutta myös blogissa?) on niin pelottavia että kukaan ei uskalla kommentoida. Kuulostan niin jyrkältä ja siltä, että mitäpä mihinkään enää sanomaan, kun tiedän mitä teen. Nyt kun kommentin sanoja lukee tätä kuitenkin, niin kuten jo sanoinkin, ei, en todellakaan suuttunut, enemmänkin hämmennyin :D On totta, että olen löytänyt sen tyylin millä mä haluan kouluttaa mun koiria, ja että varmaan myös kuulostan siltä, että en ole avoin vaihtoehdoille. Lisäksi tiedän, että olen koirattomassa elämässänikin varsin jääräpää ja jos päätän että punainen on mustaa, sehän on. Lisäksi mä tiedän, että kymmenet ihmiset tästäkin kylästä lukee tätä blogia, on aina hauskaa kautta rantain saada kuulla - ja joskus olen tahallani kirjoittanut jotain niin, että jo kirjoittaessani nauran partaani ajatellen ketkä kaikki sitäkin mahtavat lukea luullen etten mä tiedä. Minustakin on hauskaa lukea joidenkin puolituttujen blogeja, mutta onhan siinä vähän sellainen tirkistelyn sävy. Karkeasti mä luen blogeja joissa joko on niin hyvää asiaa että se kiinnostaa mua, tai sitten luen blogeja joiden kirjoittajan tiedän ja heidän kuulumisensa kiinnostaa mua, vaikka tekstien koulutuksellinen anti olisikin jopa aivan olematon.

Kaiken tämän jaarittelun takana on nyt päätös siitä, että mulle riittää. Tämä blogi jää ainakin toistaiseksi esille, koska täällä on ihan helvetisti asiaa, jota tykkään itsekin käydä kertaamassa. Lisää tekstiä ei kuitenkaan ole luvassa. Kirjoittamisen ja analysoinnin sijaan nyt on todellakin aika vihdoinkin alkaa täysillä vain elää niitä hetkiä. :)

Kouvolan keikka

Perinteinen Kouvolan treeniviikonloppu takana!

Sieni teki lauantaina ensin seisomisen sisältäviä kaukokäskyjä. Kokeilin perjantaina kotona sen verran, että koira ylipäänsä muistaa koko korokkeen, muuten näitä ei nyt ole aika pitkään aikaan tehty, vähän kokeiltu tuossa syksyllä kun tokoilu taas aloitettiin. Koroke täytyy vaihtaa matalammaksi, nyt se on n. 3cm korkealla ja liikeradat siksi vähän väärät. S-m-s -vaihto sai kehuja "täydellistä" :). Nyt lisää etäisyyttä vaan. Siihen yritettiin ottaa mukaan perusasennosta liikkeen aloitus, niin että seison korokkeen vierellä ja kutsun koiran siihen, laitan maahan ja siirryn sen eteen pyytämään seisomista. Tässä oli vielä vähän liikaa kaikkea uutta kerralla, joten tehtiinkin niin, että ten vaihtoja ja kävin maahan-vaihdon jälkeen koiran sivulla palkkaamassa siitä. Tämä varmasti selkiytyy tästä nopeasti, lisäksi tajusin vasta myöhemmin, että voinhan varmaan harjoitella jättöä ja aloitusta avon kaukokäskysarjalla jonka se osaa hyvin. S-i-s oli unohduksissa, mutta palattiin asiaan sunnuntaina ja saatiin silloin ihan hyviä vaihtoja.

Seuraavana vuorossa oli ruutu, siirryttiin sitä varten pihalle. Näytin ensin miten olen tehnyt, eli palkkasin uudessa paikassa ekan otoksen vähän aiemmin, jotta menee riittävän syvälle. Toisella hakeutui aika vasempaan reunaan, mutta palkkasin oikealle, ja seuraavilla teki suoria. Vaihdettiin pari kertaa lähetyssivua ja teki hyviä syviä, suoria menoja joka suunnasta. En pyytänyt seisomaan, koska viime aikoina olen huomannut sen reagoivan "odota"-käskyyn aika hitaasti ja haluan treenata sen ensin kuntoon muualla, mahdollisesti vaihdettava koko sana, koska odota on niin hidas lausua ja se näyttäsi paremmalta jos käsky olisi nopeampi ja pysähdys ei siksi venyisi.

No, ruutukin sai kehuja ja todettiin että mun tyypillinen etäisyys on ollut max jonkun kolme metriä. Siinä sitten tuli ohjeeksi kokeilla lähettää seuraavaksi 4m, 6m, 8m, ja se viimeinen oli varmaan liki 10m päästä. Kutosella eka lähetys meni ravilla ja oli vähän epävarman oloinen, perään toinen samalta viivalta jonka laukkasi, samoin kaikki muut. Sehän meni kuin vettä vaan ja kaupan päälle tuli siis myös vauhti! Ei se nyt mitään syöksylaukkaa ollut mutta kuitenkin varsin reipasta. Näin se kuulemma vaan menee kun pohjat on tehty huolella - vitsi miten oli huikeaa! Nyt lisätään etäisyys jonnekin 8-15m skaalalle ja sitten tehdään taas vaikeampiakin vihje-erotteluja ja häiriöitä. Koiran hahmottama ruutu on 3-4m kohdalta ihan erilainen kuin pitemmästä matkasta, joten ei kannata nyt enää junnata minietäisyydellä.

Sitten palattiin sisälle, missä tehtiin seuruun käännöksiä ja peruutusta. Peruuttamista jatkettiin sunnuntaina ja siinä päästiin etenemään. Matkan lisääminen on vähän hankalaa sikäli, että mennessäni palkkaamaan koiran hukkaan sen kohdan missä itse olin aiemmalla toistolla, ja toisaalta kun kutsun koiran takajalkakorokkeelta mun eteen uutta toistoa varten, se ei aina tule minulle asti. Minä siis saatan olla kauempana aloittamassa mutta koira ei. Pitää ottaa se nyt aina niin että se koskee mun kättä, ja jotenkin merkata aloituspaikat niin että etäisyys todella kasvaa. Sunnuntaina Sieni teki myös muutaman tunnarin, merkkaa oman kohdalle tullessa selvästi, mutta kokee tarvetta haistella rivin uudelleen läpi ennen oman ottamista. Nyt ei kuitenkaan lainkaan napsinut vääriä, joten eteenpäin on sikäli menty. Jälkimmäinen otos tehtiin niin, että vieras laittoi oman kapulan, nyt on saatava näitäkin jo mukaan. Lisäksi se luovutuspaikka pitää päättää ja opettaa, meinaan tehdä vihje-erottelua eteen ja sivulle tuonnille.

Paikalla ollut Tanja vuoden 2014 motivaatiota operantisti -kurssilta ei ole nähnyt Sientä kurssin jälkeen. Sanoin etukäteen, että kauhean hauskaa kuulla miten se on hänen mielestään muuttunut. Palaute olikin tosi kaunista, olen kouluttanut koiraa upeasti ja että olen varmasti saanut siitä irti kaiken mitä sen ominaisuuksien valossa on mahdollista saada. "Sehän oli ihan liekeissä tossa ruudussakin". No, niinhän se oli <3 Sellaista meillä useimmiten treeneissä nykyään on. Puhuttiin siinä sitten porukalla ylipäänsä kokeissa käymisestä, jännittämisestä ja kokonaisuuksien treenaamisesta. Sanoin, että mä en välttämättä enää koskaan halua mennä (pk-)kokeeseen, koska se epäonnistuminen omien tunteiden hallinnassa on niin henkilökohtaista ja raadollista. Mun kuulemma kannattaisi nyt vaan keskittyä treenaamaan, ja mennä ensin rallykokeisiin ja sitten useampaan tokokokeeseen. Jos ne menee hyvin, ja jos tulee sellainen olo että pk-koekin voisi kiinnostaa, sitten on mentävä kokeilemaan. Sinne pitäisi vaan yrittää mennä sillä mielellä, että oikeasti mitä väliä. Kokeita tulee aina uusia, ja jos epäonnistuu, ei se haittaa. Sitten treenataan ja mennään uudestaan yrittämään. Kysyin, mitä järkeä on sitten vaan epäonnistua kerta toisensa jälkeen ja mistä tietää milloin se on parasta lopettaa. Sitten, kun itselle tulee sellainen olo, ettei enää huvita mennä. Siihen saakka voi aivan rauhassa käydä kokeilemassa. Kokonaisuuksia pitää treenata tosi paljon enemmän, ja arvatkaa kun sanoin etten ikinä ole tehnyt koko pk-tottista palkatta treeneissä läpi... musta se on vaan niin surkeaa, sitten kun koira on tosi hyvä ja tekisi kauheasti mieli palkata se. Niin, niinhän se on, että jos treeneissä ei raaski niin ei sitten ole reilua mennä kokeeseenkaan. Itse ainakin alitajuisesti myös stressaan kokeessa sitä, jaksaakohan se taapertaa sen palkatta läpi. Nyt ei siis ajatellakaan minkään lajin koetta ennen kuin ko. luokka on tehty ainakin kymmenen kertaa palkatta kokeenomaisissa treeneissä ja on mennyt niissä riittävän hyvin. Kysyin, mitä teen, jos koira on huono. "Viet sen vaan autoon ja kokeilet toisella kertaa uudestaan". Se siitä. Ei sitä tartte yrittää pakottaa, tai hetsata parempaan vireeseen, tai yhtään mitään. Elämä on tässä ja nyt ja treenaamisen pitää olla ennen kaikkea kivaa.

Pöne osallistui vain sunnuntaina ja teki pari siruntarkastusta, rallyn käännöksiä ja lyhyttä rataa, laatikkoleikin (sheippaamisen) esittelyä ja peltojälkeä. Viime viikolla tosiaan useampi treeni meni niin munille sen alun tappelun jälkeen, että päätin, etten ikinä enää ala moiseen ja tulkoon vaikka päällään seisten jos niin haluaa. Vien sen siis vaan lyhyessä liinassa niin että se on sillä ohjattu mun vierelle, ilmottautumisessakaan en sano tässä-käskyä vaan "istu" ja siitä sitten jäljelle kanssa vaan lyhyellä liinalla ohjaten. Tänään sille oli kolme jälkeä, tulivat liki 4h vanhoiksi. Kaikissa ilmoittautuminen pari metriä ennen paalua. Ekassa vieraan tekemä tyhjä paalu, 15 askelta, kasa ruokaa. Tämä meni tosi hyvin. Tokassa toisen vieraan tekemä tyhjä paalu, 50 askelta, kasa ruokaa. Tässä vähän haparointia lähdössä, mutta mielentila pysyi hyvänä. Vika itseni tekemä, jossa paalulla ruokaa, 20 askelta tyhjää, 20 ruokaa, 10 tyhjää ja esine. Tässä lähtö tosi rauhallinen, mutta esineelle tullessa selvästi nyt konfliktia sikäli, että ensin jäi siihen vain seisomaan ja sitten kun en päästänyt jatkamaan, kävi vaikeana istumaan. Selvästi siis nyt on mennyt perille, että niitä esineitä ei ainakaan heitellä, eikä se nyt oikein tiedä mitä sitten pitäisi tehdä. Sanoin sille että maahan ja sitten jumpattiin siellä esineellä, siirsin sitä pari kertaa vähän eteenpäin ja palkkailin irtonameilla että sain koiran ilmaisemaan sen suoraan ja hyvin, mistä loppupalkkapurkki ja pallo. Tässä on nyt kuumeiset kaksi viikkoa aikaa palauttaa sen ilmaisu, ei oo yhtään hiki ei! No ei mutta oikeasti, pöne on sellainen koira, että pidän huomattavasti parempana ettei se epätietoisuuttaan tee oikein mitään kuin että se härvää ja puree esinettä. Nyt kun nätisti pari kertaa muistutan sitä, että maahan, uskon että se ihan oikeasti palautuu siihen mitä meillä oli. Paineistunut sähläys on paljon vaikeampaa saada pois kuin ei-minkään-tekeminen.

La-su-yö meni kolmen vieraan koiran ja kahden kissan kanssa saman katon alla taas oikein hienosti, pöne piti pyyhkärit sekä illalla että aamulla. Hassu, onnellinen pöne :) Sieni sai leikkiä toisten kanssa pihassa ja aika rallit sunnuntaina ennen kotiinlähtöä pidettiinkin.