Aika loppuu kesken

Tänään molempien kanssa pellolla. Sieni ajoi 150 askelta jossa max kolmen tyhjiä, esineilmaisu lopussa tooosi hidas, mutta muuten oikein hienoa työtä, tyhjillä meinaa jo ruveta vauhti kiihtymään! Pönelle kaksi jälkeä. Eka jälki itseni tekemä kaarisyherö, eli neljä kaarta, niiden väleissä max 15 suoraa, suht paljon ruokaa ja vain lopussa esine. Ilmoittautuminen ok, samoin paalulle meno, söi siinä hartaasti ja siitä rauhassa jäljestämään lähtö. Kaarrokset meni tosi hyvin! Tajusin etten ole treenannut sellaisia oikeastaan juuri lainkaan, joten nytpä tuli kokeiltua kerralla enemmänkin. Esineilmaisu oli hidas, pysähtyi seisomaan ja taisi harkita hetken että jäljestää sen yli, mutta meni sitten maahan kuitenkin.

Toinen jälki oli vieraan tekemä, myös vieras harha. Noin 400 askelta, 20 palaa ruokaa jotka ohjeena hävittää ennen harhaa. Paalu tyhjä. Esine vain lopussa. Harha (punainen) tehtiin samaan aikaan varsinaisen jäljen kanssa ja harhan tekijä lähti "alhaalta ylöspäin". Vihreä on minun reitti tuodessani koiraa tietä pitkin ilmoittautumaan. Tuomari meni 20m meidän edellä peltoon, ja koira ei sitä huomannut vaan alkoi murista pellossa tönöttävälle hirviölle. En reagoinut mitenkään, laitoin vaan liinan asemiinsa ja otin koiran hallintaan. Se oli jo lopettanut ja ihan ok, mutta hallinnassa kävelystä ei ollut tietoakaan. Hiihdettiin siitä sitten tietä pitkin edestakaisin, kunnes se seurasi minua eikä kammennut koko ajan tuomaria/peltoa kohti "tiedän että jälkeni menee tuolla". Jäljen tekijä oli puutteellisen ohjeistukseni takia vain kävellyt ja tökännyt paalun peltoon, ei siis mitenkään seissyt paikoillaan leveämpää ruutua paalun vieressä. En tiennyt tätä, joten olin epäonnekseni päättänyt samalla harjoitella tosi vinoa paalulle tuloa eli toin koiran niin että jälki lähti tulosuuntaan nähden 90 astetta vasemmalle. Jäljen tekijä oli vielä paalun kohdalla vissiin juuri harpponut eteenpäin, joten tarkalleen paalun vieressä ei ollut askeltakaan. Alku meni siis täysin pieleen ja koira ampui ensin yli, sitten pyöri minkä liina antoi tilaa. Koira nosti takajäljen ja oli erittäin sinnikkäästi ("löysin prkl jotain niin tästä on pidettävä kiinni") menossa sinne, en tietenkään päästänyt. Lopulta se älysi kääntyä sen verta kunnolla, että sai jäljestä kiinni. Ja sitten mentiin, ekasta kulmasta räikeästi yli, tokassa vähän parempi, kolmas taas useampi koiran mitta pitkäksi. Asenne oli jotenkin kovin "joojoo", jälkeen päin toki helppo sanoa, että se surkeaksi mennyt alkusähellys paineisti koiran sellaiseksi. Ekaan harhakohtaan reagoi päätä kääntämällä, vika kulma pari koiran mittaa pitkäksi, toiseen harhaan ei reagoinut mitenkään. Esineelle tullessa oli niin paineessa, että nappasi sen suuhunsa, heitti sen johonkin ja rojahti naama kohti minua maahan. En hyväksynyt tällaista, ja siinä sitten hierottiin aika pitkään että sain koiran menemään maahan suoraksi ja esineeseen koskematta. Siitä se sai vain kehut ja vapautuksen ja palkat jäi mun taskuun.

Että silleen... edelleen sen näkee jo mennessä, jos hallinta kusee ja koiran asenne tässä-käskyyn on sellainen "kävele sä mihin haluut, mä oikaisen ainakin tonne paalulle" eli se ei oikeasti seuraa ja pidä aktiivisesti paikkaansa, jälkikin lähtee aivan väärällä asenteella. En vaan oikein vieläkään tiedä miten mä taon sen kalloon sen seuraamisen tärkeyden, ehkä pitäisi taas tehdä pari treeniä missä palautan sen autoon jos se ei seuraa oikealla asenteella? Kun ei sitä oikein mikään komentaminenkaan ole auttanut, ja toisaalta mitä enemmän me tapellaan sen kanssa, sen enemmän se kuitenkin pinnan alla ottaa pulttia ja se näkyy heti levottomuutena jäljellä. Mutta miten viedä se seesteisesti ja hermostumatta paalulle, niin että se kuitenkin pysyy hallinnassa?

Ilmeisesti kokeessa jäljen lähtösuunnan tietää ainakin suunnilleen, eikä koiran tartte osata lähteä paalulta 90 astetta vinoon, joten varsinaista jäljen nostoa ei tartteisi edes treenata. Siitä en ole varma onko kokeessa paalun vieressä aina seisty molemmilla jaloilla, toivottavasti on, koska nyt tämänkertainen oli sen "tyhjän" paalun takia ihan hitokseen hankala ja se huono lähtö pilasi kaikki kulmat ja esineilmaisun.

Tuntuu taas, että aika loppuu kesken.


***

Illalla lähinurtsilla vielä ilmaisun muistuttelua. Ei niin mitään ongelmaa, suora, nopea ja pää pysyi ylhäällä.

Kaikenlaista

Tämä viikko on taas ollut sellaista, että aamulenkki ennen viittä, töihin, töistä kotiin, koirat ja joku jogurtti kyytiin, treeneihin/kouluttamaan ja samalla jossain välissä lenkille (ja se jogurtti naamaan), illalla 19-20 kotiin, syömään, nukkumaan. Kyllä se tästä kohta hiljenee, kun alkaa noi arki-illat olla jo sellaisia ettei oikein mitään pitempiä treenejä ehdi valoisalla pitääkään.

Tiistaina jälkikurssin kouluttamisen ohessa pönelle peltojälki (nurmikolle). Sain tehdä ilmoittautumisen ihan pönelle ventovieraalle miehelle, siinä ei mitään. Olisko ollut parisataa askelta ja viisi kulmaa (ruokaa vain paikoin suorilla). Ajoin tosi lyhyellä, tiukalla liinalla, ja kulmat oli sitä normaalia härväämistä: tajuaa että jälki loppui, alkaa pyöriä ja kiskoa ja vahingossa sitten löytää joko jäljen heti tai ehtii pyöriä pitempään. Kurssilaisten mielestä se tietenkin meni ihan sairaan hienosti, ja sanoin että kyllä tämä jäljestää osaa ja metsässä pelittää, mutta pellolla ne kulmat vaan arvostellaan eri tavalla ja siihen tämä oli surkea suoritus.

Keskiviikkona samassa paikassa, nyt tein suunnilleen samanlaisen syherön jäljen, kulmat itse taas tyhjät, suorilla jonkin verran ruokaa. Ruoka kuitenkin aina vähän rauhoittaa sitä ja muutenkin jos teen paljon tyhjiä jälkiä, pelkään että nenä alkaa nousta. Lisäksi kun treenaan nimenomaan kulmia, en halua joutua puuttumaan koiran tekemisiin suoralla (tai esineillä), siksi siis ehdottomasti suoralla saa olla reilustikin ruokaa ja esineitä vain yksi ainoa jäljen lopussa. Nyt olin päättänyt, että naksautan sille aina kulmassa kun koira on selvittänyt sen ja jatkaa jälkeä uudella suoralla, ja heitän namin menosuuntaan. Enhän mä niitä kulmia ihan tarkkaan itse nähnyt, mutta nykyään näen koirasta heti kun se on mennyt pari askelta yli, joten oli ihan suht helppo naksutella. Ekaan se reagoi hyppäämällä mua kohti, söi namin ja oli sitten ihan että mitäs me nyt niinku siis tässä tehdään, mutta maltoin olla itse hiljaa ja odottaa niin jatkoi se sitten sitä jälkeä. Loput sujui hyvin.

Keskiviikkona oli myös hakutreenit, ja mä olin jo tiistaina päättänyt että otan Sienen. En mä enää tiedä onko haku sen mielestä the laji ylitse muiden, se jäljellekin mennessä kiljuu autossa ja toivoo että otan sen. Päätöstä siivitti eniten kuitenkin viime viikon tapahtuma kotona: ollessani ylitöiksi venyneessä palaverissa Sieni oli kuulemma normaalin kotiintuloaikani jälkeen juossut ovelle aina kun rapussa kolisi, ja kiljaissut toiveikkaana "piiih?". Sitten kun lopulta tulin, ei riemulla ollut rajaa. Hassuin tatti, ilmeisesti se paitsi osaa kellon niin on se myös vaan niin henkeen ja vereen minun koira ja minä olen sille kaikki kaikessa. Miten ihmeessä mä siis voisin kieltää siltä sen lempilajin vain koska se ei toiminut kokeessa...

Lähtiessämme tallomaan aluetta koira jäi ulvomaan peräämme. Sitten kun sen vuoro oli ja menin hakemaan sitä autolta, se ei kuitenkaan enää ollut mitenkään erityisen liekeissä. Sillä oli neljä pistoa suorapalkalla valmiilla maalimiehillä. Ykköselle vasemmalle lähti niin vinoon, että kutsuin pois, jolloin otti rullan. Käskin ihan nätisti irti ja lähetin uudelleen, nyt lähti korvat lintassa pikkusievästi "onpas tyhmää" -asenteella, mutta sai hajun ja riemastui kovin. Kakkoselle oikealle paineli kanssa turhan vinoon rataa eteenpäin, lähdin vähän perään nähdäkseni montun yli mitä se siellä tekee ja kääntyykö se. En ehtinyt tehdä muuta, kun koira tuli jostain ihan väärästä suunnasta taas rulla suussa. Nyt kivahdin sille vähän kovempaa, että irti siitä ja mitä ihmettä sä nyt teet. Otin sen sivulle uutta lähetystä varten, oli taas vähän sellainen "emmä kun sä olet niin ilkeä", mutta sanoin sille vaan että nyt tähän niinkuin olisi jo ja tuonne menet etsimään sitä ukkoa, tässä ei ole neuvotteluvaraa eikä auta nyt itkutkaan. Lähti tosi nihkeästi mutta sai taas hajun ja sähköistyi kovin. Kolmonen ja nelonen sentään meni ihan suht hyvin. Kyllä nyt on hukassa sekä suorat pistot että varsinkin tuon rullan kanssa toimiminen, ja mulle jäi päällimmäiseksi sellainen olo että viitsiikö sitä edes yrittää uudelleenohjelmoida kun se olisi varmaan ihan yhtä tyytyväinen pelkkänä jälkikoirana. Kaveri oli vuorossa seuraavana ja vei Sienen autoon samalla kun haki oman koiransa, ja sinne se kuulemma taas jäi ulvomaan hänen peräänsä. Kumma, että autossa kyllä ollaan sitä mieltä, että pliis minä, mutta sitten radalla se oli vaan korkeintaan "ihan kivaa"?

Torstaina varsinaisella pellolla. Pönelle 300 askeleen jälki, jossa n. 80 ruokaa. Kulmat taas täysin tyhjät ennen ja jälkeen. Jälki meni seuraavasti: 50 askelta, kulma, 30 askelta, kulma, 50 askelta, kulma, 50 askelta, kulma, 120 askelta, esine. Oli tarkoitus ottaa video, jotta voin kysyä kokeessa käyneiltä muditutuilta miltä ne kulmat näyttää ja kannattaako mun nyt unohtaa se koe. Pellolla olikin porukkaa ja sain kokeneet silmät katsomaan livenä, niin päätettiin jättää kamera autoon. Ilmoittautuminen ja paalulle meno ihan suht hyvin, sitten annoin koiralle liinaa n. 5m verran ja pidin sen löysillä. En aikonut mitenkään yrittää jarruttaa ja estää sitä ajautumasta kovin pitkälle yli kulmista, jotta saadaan kokeenomainen treeni niin kuin en tietäisi missä ne kulmat sijaitsee. Eka meni ihan sairaan hienosti, yksi meni pari koiran mittaa pitkäksi mutta ratkaisi aktiivisesti ja pahemmin hermostumatta itse, ja kaksi oli sitten sellaisia pienellä säädöllä olevia, suht siistejä kuitenkin. Tämän perusteella ehdottomasti siis voisi mennä kokeeseen, ei sitä siihen missään nimessä hylätä jos pari koiran mittaa menee yli, pisteitä siitä toki olisi mennyt. Tärkeintä kuulemma, että pysyy aktiivisena ja yrittää ratkoa ongelmaa itse, ja senhän se kyllä tekee.

Seuraavaksi pönelle pari pitkää suoraa, nyt on ollut niin paljon noita kulmia että ennakoi vähän niitä. Sitten pitäisi selvittää vaikuttaako kulmiin tosiaan tuo, että olen kauempana ja liina löysällä. Pönelle on varmasti aivan sama olenko 5m vai 10m päässä, sitä ei hittojakaan kiinnosta muutenkaan mitä mä siellä sen takana duunaan, mutta esineitä pitää harjoitella niin, että olen kauempana (= kestää pitempään tulla koiran luo). Lisäksi pitää tehdä edes muutama treeni niin, etten myöskään kehu esineillä, palkattomia se on kylä tehnyt eikä niissä mitään, mutta mä varmaan puhkean puhumaan kokeessakin ajattelematta asiaa lainkaan jos en yhtään treenaa sitä hiljaa olemista. Ja sitten pitäisi vielä vahvistella noita kulmia, varmaan teen sekä sitä että naksautan kun löytää jäljen, että sitä Kuosmasen vikan askeleen treeniä.

Sitten oli Sienen ohjatut tokot. Itsekseni kerkesin tehdä kontaktia perusasennossa (kestoa) ja pari toistoa tunnaria (onnistui, joskin kovin epävarma ja vähän maisteli vääriä). Katsottiin ruutua, mikä jäi viime kerrasta kotiläksyksi. Tein lähetyssivun vaihtoa ja se meni hienosti :) Yhden taisin taas malttaa jättää palkatta kun jäi tosi eteen, seuraavalla meni hyvin taakse ja suoraan. Oikeastaan haluaisin että se etenee niin kauan kunnes sanon "odota". Varsinaisena aiheena oli seuraaminen ja erityisesti käännökset - juuri meille tarpeen! Harjoiteltiin ihan ohjaajan askeltamista ja minusta oli ihanaa, että "käy siihen" jätetty koirani karkasi toistuvasti mukaan kun treenasin itsekseni askelkuvioita - se jos mikä kertoo suuresta motivaatiosta! Lopuksi vielä tehtiin häiriöseuraamista lelujen ja ruuan päällä. Kyllä se vaan oli kauheaa kun maassa olevat frolicit meni varvasväliin. Tosi kivasti kuitenkin jaksoi ja oli messissä, jäi hyvä mieli :)

Perjantaina täysi lepopäivä, olivat vielä illalla työpäivän jälkeenkin kahdestaan kotona, kun käytiin asioilla keskenämme. Varsin harvinaista meillä. Ja siitäkös ne ei oikein tykänneet, oli illalla elokuvan katsominen sellaista että sai varsinkin Sienelle aika painokkaasti sanoa, että nyt ei tosiaan ole mitään ohjelmaa luvassa ja lopeta sen lelujen ja kenkien kuskaaminen ja mene pötköllesi!

Tänään oli sitten oman seuran BH-koe, johon oli ilmoittautunut viisi koiraa. Koska meidän perheen retkisuunnitelmat peruuntui sateisen sään takia, tungin itseni vielä kerran koetalkoisiin (olen kouluttanut ja talkoillut niin paljon, että vannoin vielä alkuviikosta, että tähän en aio puuttua mitenkään enkä tule edes katsomaan...) nollakoiraksi. Kysyin, riittääkö jos tekee yhden seuruukaavion, mutta en saanut lupaa jättää toista kertaa välistä. Siksi en halunnut ottaa Sientä, sillehän tämä olisi ollut ihan hyvä treeni mutta kun se seuruu on mitä on, niin en mä halua sitä kahta kertaa palkatta tehdä. Siispä valinta osui pöneen. Ekassa parissa sattui ikävästi: paikalla oleva koira karkasi parin luo hänen tehdessä vapaana seuraamista. Meni ihan ystävällisesti, mutta koirien ollessa nenäkkäin tilanne jäykistyi ja kuulemma murisivat toisilleen, onneksi kuitenkin kaikki läsnä olleet ihmiset osasivat toimia tosi rauhallisesti ja provosoimatta ja koirat saatiin napattua pois ilman että sen suurempaa rähinää pääsi syntymään. Tämä on se syy miksi mua ahdistaa noi kokeet ihan kauheasti :( Viikko sitten hakukokeen tottiksia katsoessa tuntui että happi loppuu, kun pelkään vaan niin kovasti että jotain tapahtuu. En ole koskaan ollut todistamassa edes mitään oikeaa tappelua, mutta jostain syystä viime vuosina tämä kauhu on vaan pahentunut ja on varmasti osasyy miksi mua ahdistaa Sienenkin kanssa pk-kokeeseen meno. Nyt just oli se uutinen siitä rally-tokokokeessa olleesta tappelusta, toinen osapuoli oli kipujen takia lopetettu yli kuukausi tapahtuneen jälkeen. Ihan kamalaa. Kiva, rentouttava harrastus, jossa tällaista ei vaan pitäisi tapahtua.

Hain pönen kun edelliset sai arvostelua. Vähän siinä oli sellaista tuttua koejännitystä, mutta pöne vinkui ja veti kentälle ja sitten kun sanoin että meidän pitää vielä odottaa, se istui ja pönötti ja katsoi mua. Voi ei pöne, miten paljon me ollaan saavutettu ja miten hieno sä olet ollut, ja nyt saadaan vielä kerran mennä yhdessä kokeeseen!

Pönen kanssa mua jännitti kanssa alkuun lähinnä se, pysyykö parin koira hanskassa. Toisaalta kun en ole itse kokeessa, olin jo päättänyt että jos yhtään tuntuu että kohta toinen lähtee hallinnasta, mä ilmoitan että tämä oli mun osalta tässä ja marssin omani kanssa ulos ennen kuin tilanne ehtii edes syntyä. Olin muutenkin sopinut että jään paikallaolossa hihnan mitan päähän ja pidän pönen kytkettynä, se kun ei ole vuosiin maannut paikallaolossa niin että toinen tekee luoksetuloja, niin enpähän riskeerannut. Pari oli kuitenkin erittin hienosti hanskassa, teki tosi kaunista seuraamista ja pönekin pönötti levollisena ja kauniisti. Ja ei vitsi, sitten kun me mentiin liikkeisiin, olin ihan tippa linssissä koska mikään maailmassa ei ole niin hienoa kuin pohkeeseen liimaantunut mudi. Sitä seuraamista olisi vaan voinut jatkaa ja jatkaa ja jatkaa ja mä vaan hymyilin kun toinen oli niiiiin tärkeänä että voi itku sentään <3 Ihanaa että päästiin vielä kerran edes nollakoiraksi, kun oikeaan kokeeseen ei voi enää mennä... lopuksi kaikki tutut yleisössä taputti ja joku huusi "hyvä töppöneeen!" ja kyllä oli hienoa kävellä ulos palkkaamaan koira. :)

Kokeeseen osallistujat lähtivät sitten vielä kaupunkiosuuteen ja kenttä jäi tyhjilleen. Olin kuitenkin jo kotona palkkapurkkeja pakatessa päättänyt mennä myös Sienen kanssa tekemään pelkän aloituksen. Pöneä hakiessani Sieni hieman vinkui, mutta ei ollut oikeastaan sellainen normaalin "pliis ota minut" vaan jotenkin ehkä aisti sen koetunnelman ja oli vähän ahdistunut? Hitsi kun olisin kerinnyt ottaa sen siinä välissä! Nyt kun hain sen, se ei myöskään ollut oikein intopiukeena, ei kyllä ahdistunutkaan, enemmän ehkä vain nukuksissa. Annoin sen haistella kentälle mennessä enkä mitenkään yrittänyt hetsata tai herätellä sitä, laitoin sen "käy siihen", irroitin hihnan, siirryin vähän kauemmas, odotin ehkä puoli minuuttia ja kutsuin sen. Seurattiin esteiden eteen "ilmoittautumaan" A-esteelle, pyysin haukkumaan ja sitten kun siitä tuli iso ääni niiden ekojen kiljaisujen jälkeen, sai palkkansa. Loistava treeni alun blaah-olosta nousemiseen :) Sitten se heitti volttia ja olisi halunnut tehdä lisää, mutta ei mulla edes ollut enempää palkkaa taskussa mukana niin vein sen vaan takaisin autoon ja lähdettiin kotiin.

Maanantain tottelut

Hitsi että on löytynyt kiva maanantaiporukka :)

Eilen täysin uudessa treenipaikassa Sienelle aloituksia, ruutua ja tunnaria. Aloitukset toimii treeneissä hyvin niin, että otan koiran ja 10s sisällä meidät kutsutaan "seuraava!" joko pk-tyyliin ilmoittautumaan tai sitten tokotyyliin niin että kehässä ohjataan johonkin kohtaan ja määrätään rintamasuunta. Kokeeseen se ei kantanut, ja syy on se, että kokeessa sekä matka autolta kehään, että odotusaika, on selvästi pitemmät. Koen, että treeneissä mun ei tarvii tehdä mitään, se virittää itse itsensä. Kokeessa niin ei ole käynyt, joten en ole osannutkaan tehdä sitten mitään. Nyt luodaan tuohon rutiini ja tehdään siihen myös tosi paljon pitempi odotus. Sovittiin, että kaveri treenasi oman koiransa kanssa mitä halusi ja laittaa sen sitten maahan ja karjaisee mulle "seuraava!". Näin en voinut yhtään tietää, miten pitkään se meinaa tehdä, enkä voinut myöskään ennakoida kehään menoa kuten olisin voinut, jos se olisi vienyt koiran ensin autoon tms. Nyt se siis tuli aika yllättäen se hetki, ja tahallaan varmaan vanutti vielä hemmetin pitkäksi, ehti jo alkaa hermostuttaa! Mutta koira oli oikein hieno <3 Näitä lisää! Pitää vielä miettiä nyt ihan tarkasti se koko kaava, luultavasti otan sen ensin hetkeksi että se saa vähän haistella ja katsella paikkaa, teen pari sivulle tuloa/haukutusta tms, laitan autoon, ja sitten vasta the kentälle tulo.

Ruudussa lähetyssivun vaihtoa. Tötsät oli omat, mutta paikka tosi uusi: pitkähkö nurmi. Pääasiassa ihan sairaan hienosti, pikkasen alkoi valua eteen (koska ottaa koppeja heittelemistäni nameista eikä palkka tule sinne minne pitäisi), ja epäröinnin jälkeen maltoin jättää yhden liian eteen jääneen toiston palkatta. Olisi ruvennut pyörimään ruudussa, kutsuin pois. Seuraavalla hienosti suoraan taakse. Ai vitsi se tunne kun me ymmärretään toisiamme :)

Tunnarissa puhuttiin siitä ongelmasta mikä meillä on, eli että kaksi onnistuu ja kolmas ei ikinä. Oltiin sitä mieltä, että epävarmuutta, ja että vaikka tunnari on näennäisen yksinkertainen liike niin monelle koiralle sitä ei voi tehdä kuin yhden ainoan kerran, tai ne luulee että se meni jotenkin huonosti tai siinä oli jotain vikaa ja tuo sitten vääriä tai keksii omia sovelluksia. Hämärästi muistan, että töppöselläkin oli tällainen vaihe, joten nyt ehkä sitten kuitenkin luovutan asian suhteen ja tyydyn kahteen toistoon. Siinä oli ihmisiä katsomassa ja epävarmuus näkyi ekalla toistolla hyvin: otti oman tullessa kohdalle, mutta jatkoi oma suussa haistelua ja pudotti sen, kävi kapulat läpi ja otti sitten uudestaan oman. Palkkasin sen tästä, ilman muuta. Ajatella, että jostain saa sellaisia ohjeita, että heti pitää kieltää että omaa ei syljetä. Jos koira on epävarma, ei se itsevarmuus ainakaan kieltämällä kyllä kasva! Seuraava toisto meni paremmin ja siihen lopetettiin.

Pönellä oli kanssa ihan loistavat treenit. Ensin siruntarkastus, ekalla toistolla siinä lähellä oli yksi koira, sitten vaihdettiin tuomaria ja meillä oli kaksi häiriökoiraa, toinen tosi lähelläkin. Pöne kyllä "jäykistyy" tarkastushetkellä, mutta fyysisesti se on aika rento, pidän siitä kiinni ja tunnen siksi sen kropan kädessäni. Tämä siis hienosti. Tehtiin myös yksi ilmoittautumaan meno, tässäkään ei mitään, näihin silti nyt vaan lisää treeniä aina kun mahdollisuus, jotta voimme mennä kokeeseen luottavaisin mielin.

Varsinainen treeni oli rallya, meillä oli alokasluokan rata ja voittajaluokan rata erikseen. Alokasluokan radalla ei mitään ihmeitä. Voittajaluokan lähellä treenasi yksi omia juttujaan ja radan vieressä oli käytösruutu, ja yllättäen siellä ollut narttu sai pönen koekoomaan, juuri sellaiseksi mitä se oli viime kokeen alussa: ei keskity asiaan ja on tosi jäykkä ohjata. Nyt se ei kitissyt lainkaan nartun perään, vaan ylipäänsä meni vaan siihen "gulp" -tilaan kun on liikaa kaikkea ja meinaa alkaa ahdistaa. Ekana kylttinä oli vielä puolenvaihto takaa, sitten istu, koira eteen, takaa oikealle, istu. Uusittiin nämä molemmat x kertaa, koska koira ei tehnyt puolenvaihtoa ekalla käskyllä ja eteen tulo oli tosi vajaa, ja jos eteen asti pääsi niin ei kuunnellut mitään vaan tuli vasemmalta sivulle eikä vasemmalta oikealle niin kuin olisi pitänyt. Lopulta mä otin sitä naamasta kiinni ja sanoin sille painokkaasti, että nyt kuule tarttis ruveta pystymään, ja muutin käskytystä niin etten pyytänyt vaan käskin. Mutsi aina sanoo muutenkin mökillä meidän treenejä katoessaan, että älä juttele sille, vaan käske sitä, niin menee paljon paremmin :D Ja se on kyllä ihan totta. Siitä se ratakin sitten alkoi sujumaan ja pääsin lopultakin palkkaamaan kun koira oli oikeasti mun kanssa samalla kanavalla! Tämä oli loistavaa koska en ole kauhean usein saanut tätä ilmiötä treeneissä esille. Oli alun perin tarkoitus treenata palkatonta rataa + käytösruutuun siirtymistä, mutta nyt kun suunnitelma piti muuttaa, palkkailin sitten radalla kun teki hyvin.

believe you can and you're halfway there

Harmi, kun pöne on niin mörrimöykky, että sitä ei voi monellekaan kimppalenkille ottaa mukaan. Urosten kanssa sitä voi yrittää vain mikäli uros on pieni ja "kiltti" (= ei hypi, riehu, hauku, hillu), tai sitten minkä kokoinen vaan mutta aivan jäätävän itsevarma ja provosoitumaton, jolloin pöne alkuahdtuksesta päästyään saattaa pystyä keräämään itsensä ja olemaan itsekin kohteliaan välinpitämätön. Käytännössä kuitenkaan niin ei tapahdu, että se sallisi Sienen leikkiä jonkun muun uroksen kanssa, niin pöne pitäisi sitten vähintäänkin pitää hihnassa koko ajan. Narttujen kanssa menee paremmin, mutta usein kuitenkin ongelma on pönen yliseksuaalisuus: se sekoaa tyystin ja kellään ei ole kivaa un yksi kitisee ja vinkuu ja ahdistelee koko ajan, narttukin saattaa suuttua jolloin pöne suuttuu takaisin, että älä sä mulle ala. Voi huoh, olen tässä vähän pohtinut, että harmi kun en aiemmin tullut kastroineeksi sitä. Nyt se on jo niin vanha ja noi tavat on niin juurtuneet siihen. Vuosia katsoin sitä vähän läpi sormien että se nyt on tollanen, mutta ei ole kyllä normaalia että uros pimahtaa täysin vain siitä että narttu, vaikkei ole juoksuja mailla tahi halmeilla.

Tänään oltiin sitten aamulla ensin kolmen vartin remmilenkillä ja sitten pöne jäi kotimieheksi, kun lähdin Sienen kanssa. Oli sovittu, että ensin treenataan ja sitten ajetaan metsään. Yli kolme tuntia meillä siellä reissussa kaikkineen meni, mutta olipas hyvin uuvutettuja koiriakin! Kiitos seurasta S&N :)

Sieni teki kehään menoja / uuden liikkeen aloituspaikkaan siirtymisiä, pari toistoa tunnaria ja ruutua. Ruutu on nyt sellaisessa yleistämisvaiheessa: otin ihan kynän ja paperin ja merkkaan ylös eri paikkoja ja eri näköisiä ruutuja. Tavoite on ainakin 20 eri paikkaa ja 10 eri näköistä ruutua, joten nyt kaikki kaverit pliis ruutukamat autoon, että saan kimppatreeneissä erilaisia merkkejä ja nauhoja! Paikoissa ollaan menossa luvussa 5, joten ensi viikoille luvassa paljon uusia treenimestoja tämän asian takia. Teen joka kerralla myös lähetyssivun vaihtoa, jotta oppi todella menee periin siinä muodossa kuin haluan: mene keskelle ja hieman taakse lähetyspaikasta katsottuna.

Tunnari jumittaa edelleen samassa: kaksi toistoa tekee hyvin, kolmannella ei edes yritä haistella. Mä en tajua mikä tässä on, ja nyt kun pinnaa meinaa alkaa kiristää, olen tämän viikon treeneissä tehnytkin aina vaan sen kaksi. Ympyrä on sille tosi paljon vaikeampi kuin rivi tai jono, se menee usein keskelle kapuloiden päälle seisomaan eikä havainnoi kaikkia. Jos seisoo oman päällä, mua meinaa alkaa ahdistaa että liiku nyt tai et ikinä löydä sitä...

Kehään menot taas.. jotenkin se oli aluksi autosta otettaessa aika nukuksissa. Meillä on ollut aika rankka viikko, onneksi huomenna tulee ansaittu vapaapäivä, kun itse olen hakukokeessa ja meinasin jättää omat koirat tyystin matkasta, kotiin nukkumaan siis. Se kuitenkin heräsi tosi kivasti ja oli taas vieraassa paikassa niin hieno, että mä niin haluaisin tietää miten tämä fiilis lukitaan. Mietin tänään, että meillä oli tiukka "kaikki ruoka tulee treeneissä" -kausi ja jolloin pidin ongelmaa motivaation puutteena. Oli siinä ehkä ihan perääkin, mutta kyllä se nykyään aika usein syö kotonakin eikä silti ole mitään motivaatio-ongelmaa treeneissä, päin vastoin tuntuu että parin vuoden takaiseen ollaan kuitenkin koko ajan oltu noususuunnassa.

Viikolla mulle sanottiin tosi nätisti: "Sieni on oikeasti yksi parhaiten koulutettu koira mitä oon nähnyt." Ja onhan se, se osaa hirveästi sanoja ja asioita ja haluaa tehdä niin kuin siltä pyydetään. Sitä ei ole vain hetsattu eikä se juokse reikä päässä tekemässä jotain mikä vahingossa saattaa onnistua. Tietyissä piireissä olevat ihmiset näkee siinä juuri sen, taitavasti koulutetun, osaavan, äärimmäisen kauniisti suorittavan koiran, joka keskittyy ohjaajaan ja sulkee muun maailman mielestään. Toiset piirit taas näkee siinä vaan hitaan, matalavireisen koiran, jolta puuttuu vauhtia, intensiivisyyttä ja näyttävyyttä. Mä keskityn edelleen aivan liikaa siihen, mitä muut ajattelee, ja olen aika kameleontti. Siksi meillä on niitä hyviä treenejä ja huonoja treenejä. Ehkä mun pitäisi joskus mennä kokeeseen niin, että siellä olisi niitä ihmisiä, jotka ajattelee meistä noin kuin alun lainauksessa. Ehkä niiden läsnäolo saisi minutkin enemmän siihen tunteeseen, ja se valuisi koiraankin?

Toi on Se Ilme millä se seuraa vaikka maailman ääriin ja tietää olevansa maailman parhain tatti<3

***

Syksy tulee, mutta älkää masentuko, elämä on niin ihanaa!

Sit me niinku juostiin

..ja juostiin..

..kunnes ei enää jaksettu!

Se ilme kun alkaa kiristää kun samassa kepissä roikkuu joku

Puhtain oja mitä löydettiin

Sieni on myös peltojäljestänyt aika monena päivänä viime viikolla. Se alkaa kehittää aika isoa asennetta, viimeisimmässä treenissä sain ihan tosissaan pidellä vetävää koiraa! Esineilmaisu pellolla on suora, mutta äärimmäisen hidas. Nyt kun sillä on tosi paljon ruokaa askeleissa, esine on tietenkin viettikatko ja mälsä juttu. Vaihdoin viime treenit niin, että esineen sijaan lopussa on vain kasa ruokaa. Siinä on vaan se riski, että joku lintu käy tyhjentämässä kasan ja sitten jälki ei lopu oikein mihinkään.

Pönen jäljen osalta kokeilin sille nyt vihdoin sitä ns. Kuosmasen oppia: suora jälki, vika askel pitää olla ohjaajan tiedossa, astutaan takaviistoon pois jäljeltä. Koiran tullessa tähän kohtaan ja sen mennessä vikan askeleen yli, ohjaaja heittää koiran huomaamatta viimeiseen askeleeseen kasan ruokaa. Koira palaa tähän, luultavasti parasta olisi jos ei ehdi tehdä isoa lenkkiä ja vaikka ihan peruuttaisi kääntymisen sijaan (eli ei ole mennyt kuin yhden askeleen verran yli), saa isot kehut ja syö eväät ja sitten se loppui siihen. Opettaa, että jos jälki ei jatku eteenpäin, ei pyöritä ja rynnätä vaan palataan edelliseen askeleeseen ja jatko on ihan siinä jossain. Ensimmäisellä kerralla tein kolme jälkeä, ja se meni ihan tosi hyvin. Toisessa treenissä mulla oli kanssa kolme jälkeä, mutta nyt alusta oli huonompi enkä ihan tarkkaan sitten kuitenkaan nähnyt sitä viimeistä askelta, niin oma keskittyminen meni siihen "missä hitossa se nyt on" -etsimiseen ja koiran ohjaaminen vähän kärsi. Uskon, että tämä olisi kuitenkin hyvä tyyli, joten kokeillaan nyt kuuri tällä. Pitää sitten välillä tehdä oikeita pitkiä jälkiä kanssa, nämä on olleet 30-70 askelta pitkiä ja äkkiäkös siitä saa koiran oppimaan vaan poukkoilua.

Mietin tuossa tätä pönen jäljestystä muutenkin, ja selasin vähän treenipäiväkirjaa kanssa muistin virkistykseksi. Kyllä totuus on, että tässä kesän aikana se on kehittynyt aivan huimasti! Aloittaessamme toukokuussa se ryntäili ihan hulluna ja koko jäljestys oli sellaista vauhti korvaa tekniikan -meininkiä. Esineilmaisut oli tosi vinot ja usein koira maahan mennessä nappasi esinettä suuhun kanssa ja kääntyi vähän mua kohti, paineessa saattoi mälvätä esinettä enemmänkin. Nyt ne on aivan sairaan paljon suoremmat ja rauhallisemmat eikä se aikoihin ole enää ottanut esinettä suuhun! Ruuan kylväminen on auttanut nenän alas saamiseen, ja yllättävän vähällä tekniikka kantaa kuitenkin myös tyhjille jäljille. Kulmat on edelleen isoin ongelma, mutta olen toiveikas että ehkä nekin on ihan hieman rauhoittuneet ja sillä on välillä ollut selvästi ajatusta "ei tarvii juosta, se löytyy kyllä tästä".

Selvisi myös, että olen aivan turhaan tapellut siitä paalulle menosta :D "Hallinnassa" tarkoittaa siis sitä, että koira tulee ohjaajan vierellä, mutta liina saa olla tuntumalla ja elukka haistella jo valmiiksi, sen ei tartte siis todellakaan mitenkään seurata pää ylhäällä, kunhan nyt ei ihan ryntäile niin että näyttää että jos ei olisi liinaa, se karkaisi. Eli ilmoittautuminen jäljestysvalmiin koiran (välineet päällä, liina jalkojen välissä) kanssa, tuomari on usein parin metrin päässä paalulta, sitten siirtymä sinne paalulle ja siitä lennosta jäljelle lähetys. Mä olen aina tehnyt niin, että olen vienyt koiran parin metrin päähän paalusta, siinä käskenyt sen pysähtyä seisomaan, siirtänyt liinan valjaiden yläpuolelta alapuolen kiinnityslenkkiin, laittanut liinan jalkojen alle, sitten yrittänyt seurauttaa sen siihen paalulle. Nyt muutan rutiinia niin, että laitan välineet kuntoon jo selvästi aiemmin, vaikka vaihdellen autolla tai jossain pellon reunassa tms, vien sen mielikuvitustuomarille (mulla ei ole kovin paljoa innokkaita avustajia niin treenaan tosi usein yksin... saisipa edes muutaman treenin nyt niin, missä olisi se tuomari oikeasti), otan perusasennon, höpötän ilmoittautumisen ja ojennan käteni tyhjälle, ja sitten vien sen koiran paalulle. Lakkaan nyt myös tappelemasta siitä paalulle kävelystä, haistelkoon mennessä. Jälkeähän se imppaa jo, ei se mitään kuseskella meinaa, niin yritän nyt suhtautua siihen vaikkapa suuren motivaation merkkinä.

Kuukauden päästä olisi sitten varmaan se Turun reissu. Menköön oppirahoina, ainakin näen samalla niiden muiden suoritukset niin tietää vähän mihin tähtää itse!

SM-kisat

Se niistä rallyn SM-kisoista. Meidän joukkue oli niin paska, ettei mahduttu edes mukaan! Ensin kun tuli hintatiedot, mun reaktio oli, että ihan törkeä korotus ja sairaan kallista ja että haluan äänestää jaloillani ja olla menemättä lainkaan. Sitten kuitenkin päätettiin mennä, ja ehdin jo innostua ajatuksesta että lähden Sienen kanssa reissuun. Koska Sieni nyt vaan on niin sieni. Ja siellä olisi kaikkia myyntikojuja, en ole päässyt räpeltämään mitään vuosiin! No enpähän pääse nytkään, en mä sinne vain katsomaan jaksa ajaa. Kiva kun tässä nyt meni koko loppukesä turhaan arpoessa mitä oikein treenaisi. Nyt meni rallymotivaatio täysin ja keskityn taas vain tavan tokoon.

Mun mielestä joukkueiden valintaprosessi oli äärimmäisen sekava, ja tiedotus ei myöskään loistanut sujuvuudellaan. Ilmeisesti nyt kuitenkin eilen on tullut viestit kaikille, jotka mukaan mahtui. Mitä jos meidän viesti vaan katosi matkalla? Kysyin järjestäjän sivuilla, eikö olisi reilua ilmoittaa kaikille jotain, tällöin jos ei saa mitään postia, tietäisi kysellä perään. Nyt voidaan vaan tulkita että emme päässeet, mutta ei olisi eka kerta kun mun maili kadottaisi koko viestin. Vituttaa jotenkin koko säätö nyt niin, että aivan sama. Se siitä. Tällä kaudella kaikki on mennyt muutenkin niin pieleen, että ehkä mun ei ole tarkoituskaan onnistua.. kaksi nollaa hausta, vepeen ei mahduttu edes yrittämään, rally-SM:n oltiin liian surkeita. Eh, ei muuta kun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Kokonaisuudet

Ajatuksia herättävä postaus: Tahdosta toteutukseen. "Kysymyksen pitäisi olla: vastaako tämä treenaamisen määrä niitä tavoitteita joita olen asettanut?" Minä kysyisin myös treenaamisen laadusta. Se on toki hieman eri juttu, mutta sivuaa toki samaa aihetta. Ei ole mitään hyötyä treenata kolme kertaa päivässä läpi elämän, jos treeni ei ole eteenpäin vievää.

Minä tykkään treenata nippelijuttuja, tekniikkaa naksutin kourassa. Silloin kun oikein innostun jostain, meillä on olohuonetreenit monta kertaa päivässä ja siihen varsinaiset treenit päälle. Kun into laantuu, on monta päivää viikossa, jolloin ei olohuonetreenata yhtään mitään, ei välttämättä käydä kentälläkään. Tekemässä yhtään mitään.

Minä olen molempien koirieni kanssa tilanteessa, jossa nippelijutut sujuu, kokonaisuus ei. Varsinkaan kokeessa. Sieni ahdistuu, töppönen kuumuu, stressaantuu ja sekoilee. Voisiko tästä nopeasti vetää sellaisen johtopäätöksen mun treenaamisen laadusta, että en treenaa tavoitteisiini nähden tarpeeksi kokeenomaisia kokonaisuuksia? En varmaan, syystä että mun sisäisen operantin nillittäjän on vaikeaa päättää miten niitä treenaisin. "Se mikä tapahtuu, vahvistuu". Jos koira ei ole täsmälleen halutussa tunnetilassa, mitä mun pitäisi tehdä? Keskeyttää harjoitus? Yrittää virpoa koira haluamaani tilaan? Panostaa siihen, että jos tila on väärä, treeni ei edes ala? Vetää suunniteltu harjoitus läpi vaikka taivaalta sataisi avaruusaluksia ja koira olisi kamalassa tilassa, jotta oppiipahan tekemään silti? Junnata niin kauan kunnes se on haluamassani tilassa, palkata ja lopettaa siihen, jotta se joskus muka itse oppii hakeutumaan siihen tilaan?

Mä en ole ikinä treenannut töppösen kanssa yhtään ylempien luokkien rally-tokorataa kokeenomaisesti, täysin palkatta, käytösruutuinen päivineen. Mä en ole ikinä vetänyt Sienen kanssa läheskään koko pk-tottista palkatta läpi, aloituksineen, siirtymineen, paikallaoloineen. Kummankin koiran kanssa ongelma on pohjimmiltaan sama, vaikka seuraukset onkin hyvin erilaiset: mä en luota, että koira pysyy mun kanssa kuplassa, halutulla toiminta-alueella, ja suorittaa kaikki asiat kriteerin mukaisesti. Pelkään lässähtämistä, hiipumista, ahdistumista, kuumumista, turhautumista lieveilmiöineen. Epäilyttää se palkattomuus ja kokeenomainen jäykistely ja treeneissä kun menee tosi hyvin, en vaan kerta kaikkiaan raaski olla palkkaamatta! On palkattava niin kauan kun vielä menee tosi hyvin, muutenhan se on vain paska treeni. No jostain syystä viime aikojen Sienen koetottikset ja pönen rallykokeet on olleetkin ihan paskoja! Tarttis ehkä puuttua asiaan jotenkin?

Sienen kanssa olen nyt tokokurssin myötä oikeasti vähän ryhdistäytynyt ja tehnyt viikottain palkkaamattomuus-/sosiaalinen palkkaus-treeniä. Aloitin ekat 3-4 kertaa vain kahdella liikkeellä, tänään oli kolme, jatkossa varmaan vaihdellaan 1-4 välillä. Käskytetään liike, välissä riehutan koiraa (toistaiseksi vieä hieman överillä, jota on tarkoitus myöhemmin vähän hillitä) sosiaalisella palkkauksella, vikan liikkeen jälkeen ensin samanlainen sosiaalinen palkkaus ja sitten vasta konkreettinen palkka. Sienen osaamat liikkeet, joita suostun kokonaisina tekemään, on vaan aika vähissä: lyhyt seuruu, liikkeestä maahan, liikkeestä seiso, (hyppy)nouto, avon kaukot, suora luoksetulo. Saahan noistakin toki erilaisia kokonaisuuksia yhdisteltyä.

Sienen kanssa pitäisi myös tosi paljon tehdä niitä aloituksia. Hakea tilanteita, missä mua ahdistaa ja koira on vähän "ei oo nyt kyllä kivaa", saada se kuitenkin yrittämään ja palkata siitä. Mun mielestä meidän ongelma ei ole kokeenomaisuus sikäli, että se lässähtäisi palkattoman setin kuluessa, vaan kokeenomaisuus sikäli, että huonosti menneissä kokeissa sitä on ahdistanut jo ennen kuin ollaan päästy varsinaisesti kehäänkään. Silti mua vähän kyllä ahdistaa ajatus siitä, että nyt on tulossa hirmu pitkä palkaton setti ja mitenköhän se sen jaksaa taapertaa läpi. Siksi meidän on treenattava nyt paljon näitä palkattomiakin. Siihen ei auta mikään muu kuin rutiini. Ja omien ajatusten työstäminen siitä, että mun kummankin koiran kanssa on tehty niin paljon koulutusvirheitä, että ei ole edes realistista olettaa että ne tekisi kokeessa läheskään samanlaista settiä kuin parhaimmillaan treeneissä. Riittää, että yrittää. Vaikka treeneissä tavoitellaan räjähtävää vauhtia noutoon, monen palkattoman liikkeen jälkeen se ei vaan kokeessa ikinä ole yhtä hieno, mutta mitä siitä, jos on ihan hyvä!

Töppöselle pitäisi ruveta tekemään ainakin kerran viikossa joko alo-avo-pitkä rata + sen jälkeen käytösruutu, tai voi-mes-lyhyt rata + käytösruutu -settiä. Jos rata on liian pitkä ja liian vaikea, koira menee siihen sähellystilaan, eikä se minusta silloin enää opi mitään vaikka väkisin runnoisin harjoituksen loppuun. Luulen, että toimivin tapa olisi jossain määrin katsoa sekoilua läpi, hyväksyä että kokonaisuus ei ole täydellistä ja se rakoilee verrattuna siihen että tekee vaan yksittäisiä liikkeitä. Antaa koirallekin vähän armoa. Sienen tokoliikkeet meni musta tänään tosi hyvin. Oltiin meille vähemmän tutussa paikassa, paikalla oli kaksi täysin Sienelle uutta koiraa sen yhden tutun lisäksi. Liikkuri oli etukäteen valinnut liikkeet tuolta mun listalta, enkä tiennyt niitä ennen kuin hän käskytti "seuraavaksi x tästä kohdasta, rintamasuunta tuonne päin". Meille oli arvottu tasamaanouto, liikkeestä seiso ja liikkeestä maahan. Valmistelin koiran ja se oli oikein kiva, mutta sen olisi pitänyt kuitenkin vähän pitempään tuijottaa muita koirakoita. Nouto oli hieman hajamielinen siksi, että koira ei keskittynyt täysin siihen, vaan katseli muita. Sen jälkeen se vastasi kuitenkin sosiaaliseen palkkaan tosi kivasti, ja ennen kaikkea itse maltoin olla hermostumatta ja hyväksyin normaalia treeninoutoa vaisumman suorituksen. Koira petrasi tämän jälkeen niin, että seuraavan liikkeen seuraaminen oli ihan pompottamista! Viimeisessäkin se oli mukana paljon paremmin kuin ekassa, ja sai sitten palkkansa.

Olen muuten taas vaihtanut sen noudon luovutuspaikan, tai oikeastaan aion pitää sen muistissa eri noutokäskyt: vanha "hakee" jolla tuodaan sivulle, ja pk-puolen "tuo" jolla tuodaan eteen. Vaihdoin noudon lennosta viime viikon tokokurssilla, ja tänään autoin sitä sivu-käskyllä sen otettua kapulan. Hyvin se kyllä muistaa tuon vanhankin sanan, mutta pitää vielä ihan opettamalla opettaa vihje-erottelu näihin. Tokossa on vaan niin paljon kätevämpää tuoda suoraan sivulle. Ja onhan se nyt päheetä jos se oikeasti erottelee sanat ja osaa molemmat!

Sieni teki tänään myös ruutua, ihan vain vierasta paikkaa hyödyntääkseni. Ai vitsi että sen ruutu on juuri nyt tällä tasolla niin hieno, mii laik <3

Jälkiä

Tänään jäljestettiin oikein kunnolla kun Eija ajeli käymään! Käytiin ensin tekemässä jäljet metsään vanhenemaan, sitten tultiin pellolle tekemään ja ajamaan jäljet ja lopuksi mentiin ajamaan metsäjäljet.

Töppöselle tein itse reilu 800 askelta pitkän peltojäljen, joka vanheni pari tuntia. Kulmia oli viisi, loppusuoralla kaksi harhaa ja esineitä vain harhojen jälkeen + lopussa eli yhteensä kolme. Ruokaa oli vaihteeksi paalulla kun nyt on jonkun verran tehty tyhjiä paaluja, sitten ekan kymmenen askeleen matkalla muutamassa askeleessa, kaikkien kulmien jälkeen 4-8 askeleessa ja ihan yksittäisiä paloja siellä sun täällä, sekä lopussa vielä joku 20 askelta putkeen, se rauhoittumisosio.

Paalulle meno oli taas tappelua, en tiedä miten se tässä välissä sen pari treeniä oli oikein kiva, kun nyt ei taas pysynyt pää pystyssä millään. Kyllä se sillä tässä-käskyllä paikkansa pitää eikä kovin usein - tai noh, sanotaan että ei ainakaan ihan joka kerta - enää yritä rynnistää, mutta sen mielestä seurata voi ihan hyvin pää alhaalla samalla jäljestäen. Sitten kun pysähdyn ja huomautan sille, sen mielestä se mun pysähdys on kyllä sille joku lähtölupa mistä se ampaisee eteenpäin.. nyt mun on todella käytävä tossa tien toisella puolella puistossa tekemässä sille näitä pelkkiä paalulle menoja, jotta tää joskus tästä edistyy. Yhdessä treenissä viikolla se vieläpä yritti ja onnistui rynnistää ja ehti hyökätä paalulle, missä oli ruokaa, ja sai sieltä palan ennen kuin kerkesin ottaa sen pois sieltä ja kertoa mitä mieltä olen moisesta puuhasta.

No, tänään nenä pysyi hyvin maassa, vaikka ruokaa oli tosi vähän. Jopa sivutuulessa se ajoi varmaan parhaiten ikinä. Monta suoraa meni tosi kivasti löysin liinoin ilman että tartti puuttua mihinkään. Harhoihin se ei reagoinut mitenkään. Ekan harhan jälkeen olleella esineellä karmean vino ilmaisu, ja yrittäessäni korjata koiraa se vajosi sellaiseen ihme vastahakoiseen passiivisuuteen mitä se harvoin esittää. Lopulta se meni makaamaan sen esineen päälle, jolloin kaivoin sen pois ja totesin että oo sitten palkatta kerta ei tästä nyt tule mitään. Toisen harhan yli mentiin kanssa reagoimatta mitenkään, ja sen jälkeen esineellä aivan täydellinen ilmaisu, suora ja niin nopeakin :) Sitten vielä syötiin se ruokapätkä ja siellä viimeisellä esineellä ihan suht suora ilmaisu. Kyllä mä tunnen pönen kanssa sellaista tiettyä söpöä ylpeyttä, yhden kaverin sanoin "miten voi niin pienessä koirassa olla niin paljon" <3

Mutta ne kulmat, ne kulmat.. kolme meni ainakin koiran mitan pitkäksi ja se teki sitä tuttua lenkitystä, yksi meni ihan hirveäksi sekoiluksi (koiralla oli liikaa liinaa, koska kartturi uppoutui suoralla ajatuksiinsa ja tuli liian kaukana kulmaan) ja yhdellä tuuli tuli niin, että koira oikaisi kulman pari metriä ennen enkä taaskaan kerinnyt sen vertaa tajuta, että olisin heti saanut sanottua, että noin ei sitten tehdä! Voi taivas että nämä kulmat ajaa mut vielä epätoivoon. Säätö kulmissa heijastuu aina suorillekin, ja nyt ajatus kokeilla namittaa kulman jälkeen pienet "rauhoittumispätkät" ei toiminut koska koira veti suurimman osan kulmista niin kaarella, että sillä jäi ekat askeleet kulman jälkeen ajamatta ja namit peltoon. Mun olisi nyt todella keksittävä niihin jotain, ja nimenomaan jotenkin osattava kouluttaa koiraa. En usko, että se pelkkä ennen ja jälkeen kulmaa namittaminen oikeastaan opettaa koiralle mitään, sehän vain seuraa nameja silloin. Mä haluan opettaa sille, että jos jälki ei jatku eteenpäin, seiso ja käännä päätäsi äläkä ryntäile. Mutta miten?

Sienelle tein itse pellolle vain noin sadan askeleen mittaisen suoran, jossa oli ruokaa ehkä 90 askeleella, eli ihan muutama satunnainen 1-2 askeleen tyhjä siellä sun täällä jäljen puolivälin jälkeen. Lopussa kummallinen pieni muovinen peltojälkiesine. Sienen jälki vanheni noin tunnin. Pellolla oli aika monta autollista vieraampaa porukkaa, ja ajattelin ensin, että en halua että ne katsoo mun jäljestämistä enkä kyllä ota Sientä autosta ennen kuin ne menee johonkin siitä. Meidän torstain tokotkin meni pieleen, tai lähinnä mulle jäi paha mieli siitä, että sorruin tekemään asioita joita en olisi halunnut sillä tavalla tehdä ja meinasin vielä hermostua kun koira ei tajunnut mua. Kaipa se on vaan välillä otettava takapakkia, tämän jälkeen taas sisuunnuin ja päätin että mitä väliä mitä kukaan ajattelee, mä teen sen kanssa niin kuin teen ja naurakoon muu maailma partaansa jos niin naurattaa. Siispä nytkin päätin että otan koirani ja katsokoon muut jos katsoo. Keräsin itseni niin hyvin, että en edes tiedä oliko siinä tiellä ketään, keskityin itse siis vain koiraani :)

Sieni on rauhallinen, tasainen ja huolellinen peltojäljestäjä, se ei osoita sellaista suurta tunteen paloa ja rynnimistä niin kuin mudi, mutta kyllä se aika kovaa liinaa vastaan vetää jos en meinaa päästää, syö tasaisella rytmillä ja menee eteenpäin kyllä kuin kone. Oli puhe, että mä uskon, että kaikki koirat on täydellisiä jäljestäjiä pentuina ja sitten ihminen alkaa "kouluttaa" eli pilata niitä, ja lopputuloksena parhaiten kisoissa ja kokeissa menestyy se, joka on pilannut vähiten. Sienestä näkee musta selvästi, että sitä ei ole pellolla vielä pilattu. Outo esine aiheutti hieman hämmennystä eikä se oikein tiennyt mitä sille pitäisi tehdä, mutta kun älysi ilmaista, sen ilmaisu on sitten suora ja hieno erääseen sankariin verrattuna. Samoin sehän vetää kulmatkin ihan kuin kiskoilla. Saa nyt nähdä jos kuitenkin alan kouluttaa sille fh-jälkeä ihan tosissaan, niin kuinka nopeasti sekin saadaan pilattua... se mikä mua epäilyttää on joskus aikoinaan jossain semmassa jonkun gurun mielipide siitä, että alkeet voi tehdä ruokapurkeilla mutta sitten vaihdetaan palloon, koska yhdellekään piskille ruoka ei ole tarpeeksi suuri motivaattori ajaa 2000 askeleen jälkeä, vaan moottori tulee taistelutahdosta ja siis lelupalkasta. No, tämä mun piski ei taatusti jäljestä edes tuhatta askelta minkään maailman pallon takia, kyllä sille ruoka olisi se syy jos joku. Mutta jos ei se muka voi riittää, niin enpä sitten tiedä. Toisaalta paskaako tuosta vaikka kokeilisi - en mä enää tiedä edes onko sen mielestä haku kuitenkaan laji ehdottomasti ylitse kaiken muun, kyllä se nykyään kiljuu autossa esim. pellolle päästessäänkin!

Sienen varsinainen treeni oli siellä metsässä. Eija teki sille aamulla noin puolen kilsan mittaisen jäljen, jossa oli aika monta kulmaa, yksi välikeppi ja sitten annoin 10 frolicia jotka käskin hävittää jotenkin sinne askeleisiin. Namit on auttaneet nenän pitämiseen alhaalla, mutta nyt taas niissä oli jotain ötököitä, koira kakoi ja alkoi syödä ruohoa kesken kaiken, niin nyt ne kyllä saa jäädä. Lisäksi ne muutenkin vähän häiritsi, koira saattoi mennä yli ennen kuin haistoi namin ja kääntyi sitten taaksepäin etsimään sitä, mistä tuli vaan turha katko jäljestämiseen. Jäljen loppu merkattiin ja ennen kuin lähdettiin ajamaan, Eija kiersi tietä pitkin sinne maalimieheksi. Jälki oli liki 3,5h vanha.

Autolta koira lähti innoissaan ja varsin reippaasti, jäljen nostonkin se sai tehdä vapaasti mun edellä mennen, ja sehän meni ja nosti vauhdilla suoraan oikeaan suuntaan. Siellä sitä sitten hipsittiin, oli aika jännää mennä Sienen kanssa vieraan tekemää jälkeä ilman että vieras edes oli mukana. Mulla on tällä hetkellä metsäjälkikurssi käynnissä, ja siellä olen joka kerta toitottanut osallistujille, että pyytäkää vieraan tekemiä jälkiä. Se tiedostamaton ohjaaminen tulee niin helposti, ja sitten kun on yksin vieraan tekemällä jäljellä, ei ole ketään keltä kysyä meneekö se täältä ja ollaanko me jäljellä vai ei, niin ohjaajan asenne on vaan erilainen ja koira sen varmasti myös vaistoaa. Me tarvittaisiin Sienen kanssa näitä nyt paljon! Ohjasin omat ajatukseni nyt siihen, että jos koira hukkaa jäljen niin sitten hukkaa, minä en sitä voi neuvoa, ja mitä väliä jos se ei mene hyvin, pääasia että koiralla on hauskaa.

On se sen metsäjäljestys sellaista ihme hiippailua (pellolla se on aivan erilainen!), enkä oikein aina tiedä pitäiskö olla tyytyväinen kun se on niin huolellinen ja tarkka vai potkaista sitä persiille että vähän nyt vauhtia please... se jotenkin niin makustelee sitä jälkeä ja näyttää olevan päiväkävelyllä, mutta samalla on kuitenkin varsin huolellinen eikä rynni ja sekoile kuten eräät nimeltä mainitsemattomat asiantuntijat. Jotenkin se näyttää siltä, että se kerkiää katsella että onpas hassu mätäs tuossa, ja havannoida kaikkea, eikä se ole siis lainkaan sellaista valjaisiin nojaavaa, kiihkeää "jälki, jälki, JÄLKI, ÄKKII" mihin olen tottunut. Mutta kyllä se sen jäljen ajoi, keppi kyllä jäi, koira meni ihan läheltä mutta keskittyi vissiin niin jälkeen ettei reagoinut siihen mitenkään niin enpä sitten ruvennut pysäyttelemään vaikka tosi pitkä palkaton ja tauoton jälki sille nyt sitten tuli. Maalimiehelle tullessa alkoi ehkä vähän jo näyttää siltä, että eikö tää koskaan lopu, ja kyllä se löydöstä näytti ilahtuvan. Sai sieltä ensin purkin ruokaa ja sitten pallonsa.

Henkireikä

Sienen haku-uraa on pohdittu moneen kertaan usean eri ihmisen kanssa. Yhden kaverin sanoma jäi vahvasti mieleen: "mulle maastolajien treenaaminen on sellainen henkireikä, että jos molemmat nuoret koirat loukkaantuisi niin että niiden kanssa ei voisi jatkaa, ottaisin sitten vaikka eläkeläiseni treenattavaksi". Tämä on niin totta, ja allekirjoitan tuon täysin. Minä tarvitsen maastolajeja. Minä haluan treenata niitä, koska se vaan on niin tärkeää kaiken muun arjen keskellä. Metsälenkki on ihan hyvä rentoutumiskeino kanssa, mutta se ei silti ole sama asia. Riippumatta siitä tuleeko koetuloksia tai millaiset eläkeläis- tms. koirat mulla on, minun on pakko saada treenata maastoja ollakseni onnellinen. Mikään muu laji ei voi niitä korvata. Maastot on tässä tapauksessa haku, ja yllättäen mielessäni myös jalansijaa vallannut (pelto)jälki.

Lauantaina kävin rallyjen jälkeen metsässä ja tein Sienelle U:n muotoisen n. 300m jäljen. Oli tarkoitus tulla pidempi, mutta kävelin taas tutussa metsässä ajatuksissani vähän hassusti ja tila loppui kesken. Lopussa pelkkä palkkapurkki, ei muita esineitä, jäljellä vajaa 10 Frolicia, vanheni tunnin. Namit heti janan jälkeen auttoi pitämään nenän paremmin maassa, mutta edelleenhän sille tunti on aivan liian lyhyt vanhetus ja pitäisi treenata jotain ainakin 3-4h ikäisiä. Autosta se lähti taas innoissaan, janalla reagoi jälkeen tosi selkeästi mutta suunnan ottaminen oli aikamoista pyörähtelyä. Mun (liian alas laittamani) janamerkki taisi vähän häiritä, välillä koira otti vainua ylhäältä. Maltoin olla tekemättä mitään ja niin sitten lähdettiin oikeaan suuntaan. Ekassa Frolicissa oli joku ötökkä, mikä aiheutti vähän kakomista. Sitten tuli pian kohta, missä sammalmetsässä kasvoi hieman ruohoa. Koira alkoi nyhtää ruohoa ja lopetti jäljestämisen. Olin vähän vaikeana itse, töppöstä olisin ilman muuta kehoittanut varsin painokkaasti jatkamaan jälkeä justnytheti eikä kohta, mutta Sientähän mä katson aivan erilaisten (eikä ehkä siis lainkaan huonompien?) lasien läpi. Kerkesin siinä miettiä, että jos se ötökkä poltti suuta pahastikin ja sillä on huono olo tai närästää tai jotain, ylipäänsä siis joku syy tehdä niin kuin se tekee. Ettei se varmaan vaan "vittuile" mulle ja että kuinka epäreilu ihminen helposti on, kun käskisi vaan jatkaa vaikka toisella olisi hirveän huono vointi. Hetken se näytti siltä että meinaa oksentaa, mutta sitten ennen kun ehdin tulla mihinkään tulokseen aiheessa "käskenkö sen jatkaa" ja jos, kuinka tuimasti, se lähti jatkamaan itse. Kiitin hiljaa itseäni etten tehnyt mitään! Miettikää, miten ahdistavaa, jos te olette tekemässä jotakin ja sitten istutte hetkeksi, koska nilkkaa/mahaa/selkää/päätä/whatever sattuu niin että silmissä vilisee, ja joku tulee karjumaan siihen että nyt takaisin hommiin niinkuin olisi jo, ettekä puhuisi samaa kieltä ja pystyisi mitenkään selittämään, että anteeksi en just nyt pysty jatkamaan, voinko huilata hetken. Miettikää miten usein koirilla on tollasta. Ihminen aika harvoin edes miettii syytä, se "nyppää sitä remmistä ja toista käsky" eli "vaadi sitä tekemään kunnolla" tulee niin nopeasti...

No, loppujälki meni ihan jees, keskisuoralla koira jopa otti vauhtia niin että liinassa tuntui veto. Loppua kohti selvästi häiritsi, kun auto näkyi ja jälki meni tosi lähelle sitä, alkoi nostaa päätä ja olla vähän huolimaton. Muutenhan se menee kulmatkin aikalailla kuin kiskoilla, koska vauhti ei ole rynnimistä, se ei ehdi mennä edes koiran mittaa yli ennen kuin huomaa ettei jälki jatku täällä. En tiedä, syytänkö mä sitä ihan turhaan pikkusievästä, ei kovin keskittyneestä hiippailusta, kun nytkin jälki tuli ajettua varsin tarkasti ja loppupurkki löytyi. Se on vaan niin syvään juurtunut, että täysiii sählääminen on paljon näyttävämpää ja siten muka parempaa kuin pikkusievästi mutta tarkasti tehty työ.

Sunnuntaina kaatosateessa ensin peltojälkeä ja sitten hakutreenit. Pönelle pelkkä tyhjältä paalulta lähtö, 12. askeleessa oli kasa ruokaa. Jälki lähti paalulta vinoon etuvasemmalle (en tiedä, lähteekö se kokeessa aina suoraan, ei kai?). Jos paalulle meno on parissa viime treenissä onnistunut hienosti, nyt se olikin sitten taas aivan karmeaa. Lopulta kun tappelun jälkeen taas pääsin lähettämään koiran, se sinkosi jonnekin ihan huitsin hittoon yli koko paalun, ja kun jälki ei mennytkään suoraan, koira oli tyhjässä. Nappasin sen suoraan pois sieltä, moitin että nyt pitäis vähän keskittyä, ja tein uuden lähestymisen ja lähetyksen. Nyt meni tosi nappiin, tutki tarkasti sen paalun ja nosti jäljen hyvin vinoon. Olis kannattanut tehdä vielä toinen treeni, mutta aika oli käymässä vähiin ennen hakuja, niin se jäi nyt tähän.

Sienelle olin tallannut noin 200 askeleen L:n muotoisen jäljen, jossa paljon ruokaa ja vain joitakin tyhjiä. Sieni jäljesti hienossa rytmissä askeltarkasti rynnimättä yhtään, veti kulman kuin kone (huomasi heti, että seuraava askel ei jatku suoraan, ja käänsi päätä sattumalta(?) ensin vasemmalle mihin jälki meni ja jatkoi sujuvasti sinne - tästä olisi eräällä sankarilla paljon opittavaa!) ja lopussa silläkin oli kasa ruokaa, ei lainkaan esineitä. Hitto että alkoi ihan kutkuttaa ajatus kouluttaa Sienellekin peltojälkeä! Olen aina ajatellut, että sillä ei vietti riitä pitkään tyhjään jälkeen, mutta mistäs tuota tietää ellei järjestelmällisesti ensin yritä kouluttaa sitä siihen.

Sitten oli ne hakutreenit. Otin pönen, pönelle neljä pistoa muistikuvina 2 ääni, 1 ääni, lähetän 1, lähetän 2. Mennessäni hakemaan pöneä autolta Sieni alkoi ulvoa niin sydäntä raastavasti, että hetken munkin teki mieli itkeä. :( Kovetin kuitenkin mieleni ja otin pönen, joka oli aivan onnesta soikeana eikä meinannut nahoissaan kestää. Kakkosen huutaessa "töppöneeeen!" ja mun sitten retuuttaessa koiran pois, keskilinjaa takaisin alkuun päin ykköselle, koira alkoi kiljua kun sitä vähän vitutti :D Ykkösen huutaessa vitutus unohtui ja sinne paineli että metsä ryskyi. Kakkosella oli sitten ehtinyt jo unohtaa äänen tulleen suoraan edestä ja lähti kyllä täysii, mutta ihan vika suuntaan. Huusin sen pois, ja sain karjaista toisenkin kerran aika volyymillä, että se tuli. Kyllähän se varmasti olisi löytänyt noinkin, mutta jos tässä nyt jotain suoria pistoja yritetään opettaa niin sitten mennnään suoraan, ei poukkoilla miten sattuu, ja saada palkkaa siitä. Selvästi muistikuvatreeni on vielä sille liian vaikea, suoraa pistoa on niin vähän opetettu. Loppurata otettiin yksi kerrallaan. Pelkäsin, että selkää sattuu siinä vauhdissa, mutta eipä tuo ollut moksiskaan, ja lopuksi vielä hyppi keskilinjalla mua päin ihan sekona. Nyt mun tekisi mieli viedä se magneettiin siksi, että välillä tuntuu, että mitä jos mitään isoa vikaa ei olekaan ja kuvittelin vaan, ja nyt turhaan yritän pitää sitä pumpulissa.

Viedessäni pönen takaisin autoon Sieni alkoi uudestaan vinkumaan, että eikö nyt olisi jo mun vuoro. Jostain se vaan tietää mitä ollaan tekemässä, ja jostain syystä haku nyt vaan on aina ollut sen mielestä niin ylitse kaikkien muiden lajien. Se istui veräjän takana ja katsoi mua, ja minä katsoin takaisin. Hetken hiljaisuuden jälkeen sanoin ääneen, että ei Sieni, sun vuoro ei tule enää koskaan, koska sä et halua mennä kokeeseen niin mä olen niin lapsellinen etten sitten halua treenata sun kanssa. Tiedän, että mä olen tyhmä ja mun pitäisi päästä tästä yli, ja toisaalta löytää vähän suhteellisuudentajua: se on vain harrastus eikä sen pitäisi mennä näin kovasti tunteisiin. Mutta mä olen mikä olen ja jokaisella on omat syynsä toimia niin kuin ne toimii, ja jos en saa ikinä aikaiseksi sopua Sienen kanssa, treenaan sitten töppöstä niin kauan että mulla on uusi pentu. Koska minä haluan ja tarvitsen näitä treenejä. Ja jos joku nyt ei ymmärtänyt niin en missään tapauksessa kuvittele, että koira ymmärtää tämän kaltaista kostamista ja sanoisi mulle, että okei alan sitten pelittää kokeessa kanssa. Koira ei ymmärrä muuta kuin että en valitettavasti näissäkään treeneissä koskenut sen veräjän oveen, syyt ja seuraukset on vain mun oma tragediani. :(

Kokeilemassa

Tänään oli oman kylän rally-tokokokeet. Olin ihan hilkulla ilmoittaa pönen mestariin. Eihän se osaa kaikkia kylttejä, esim. seuraten kolme askelta peruuttaen oikealla on jotain mitä ei ole edes treenattu, ja käytösruudun kolmen minuutin seisominen jäisi varmasti kanssa tekemättä, siinä on kestoa ehkä puoli minuuttia. Merkille se toki vanhana tokokoirana osaa mennä, mutta yllättäen yksissä treeneissä alkoi sotkea merkkiä kyltteihin ja mitä enemmän treenasin, sen enemmän sain koiran sekoamaan ja jopa paineistumaan. Ylipäänsä ratarutiini on aivan hukassa ja edelleen jos vaikeita kylttejä sattuu useita peräkkäin, pakka hajoo. Se ei vaan ole mitenkään sama asia tehdä yksittäisiä temppuja ilman kylttejä kuin tehdä rataa, ja rataa ja koko kokonaisuutta käytösruutuineen on treenattu liian vähän. Mutta ei sitä koskaan tiedä millaiset kyltit kokeeseen sattuu, ja mulla on nyt sellainen polte kisata pönen kanssa kun vielä voin.

Kysyin onko kokeessa tilaa ja mihin mennessä pitää ilmoittautua, ja jäin sitten miettimään. Sitten joku päivä keksin, että voisin mennä nollakoiraksi, ja samalla ilmoitin Sienen voittajaan nollailemaan. Harmittaa, että pönen voittajan kokeet käytiin liian aikaisin, nyt kun se osaisi ne jutut niin se ei saa enää mennä voittajaan. Yritän välttää tätä Sienen kanssa, siksi en halunnut ilmoittaa sitä nyt viralliseen kokeeseen ettei se vaan vahingossa saa vielä tulosta. Kokeeseen pitäisi mennä vasta kun koira on oikeasti valmis.

Nollakoiran on tehtävä kokeenomainen suoritus sikäli, että koiraa ei saa palkata tai normaalia enemmän hypyttää/riehuttaa kesken radan, siis mitään mikä kohtuuttomasti häiritsee käytösruudussa olevaa. Kylttejä ei kuitenkaan tarvitse tehdä sääntöjen mukaisesti, vaan tarvittaessa voi käyttää apuaskelia, muita ylimääräisiä apuja, tai vaikka jättää jonkun vaikean täysin välistä ja tehdä siinä vaikka istuminen tms. Pääasia että pyörii siellä kentällä samalla alueella missä rata menee ja viettää siellä sen keskivertosuorituksen verran aikaa tehden jotain. Halutessaan suorituksesta saa tuomarin arvostelun viralliselle lomakkeelle, tästä pitää muistaa mainita ennen luokkaa, jotta varaavat ylimääräisen lomakkeen nollakoiraa varten. Toki jos meinaa kauheasti tehdä omia temppujaan, eikä edes yrittää suorittaa oikeaa rataa, arvostelu on ehkä vähän turha.

No, tänään oli sitten se päivä. Koe alkoi mestarilla. Pöne, mites meni noin niinkun omasta mielestä?

"No, ups."

Käytösruutu oli istuen oikealla. Pientä kitinää, mutta pääosin aika ok, katseli toista koiraa ja välillä piti kontaktia minuun (mulle on ihan sama mihin se katsoo, kunhan on rauhallinen ja hiljaa). Radalla oli spiraali ihan lopussa käytösruudun edessä, ja kun toinen koira tuli siihen, pöne tosi kivasti luopui ja katsoi mua sen näköisenä, että nyt olen pätevänä ja saan nakkia! Oli ihan kiva fiilis mennä palkkaamaan se sitten kehän ulkopuolelle. Kolme minuuttia tuntui pitkältä ajalta, tätäkin niin pitäisi treenata... olen aivan liikaa tuudittautunut siihen että kyllä ne istua ja maata osaa. No osaa toki, mutta aika on silti pitkä, ja olisi ehkä reilua vähän treenailla, eikä vaan mennä kokeeseen.

Luokassa oli 9 koiraa, joten ehdin hyvin viedä omani välissä autoon. Omalle vuorolle saapuminen oli taas vähän vaikeaa, olin vähän aikasessa enkä oikein tiennyt miten virittelisin koiraa. Se hieman kitisi ja oli aika kuutamolla. Lähtöönkin mentiin kovin nollatilassa. Alkurata oli tupeksimista koska koira ei tehnyt mitä piti. Edestä puolenvaihto vasemmalta oikealle epäonnistui, ei ollut yhtään kuulolla. Uusin, sitten oli parempi, joskin kaukana siitä mitä osaa. Sen jälkeen liikkeestä maahan - kierrä koira, mistä ei taas meinannut lähteä mukaan, kun uppoutui ajatuksiinsa ja juurtui maahan. Houkutuksessa jätätti, sen jälkeen oikealta eteentulo onnistui. Täällä jossain alkoi heräillä, sitten parin kyltin jälkeen 2x oikea tk meni ihan pipariksi ja koira hyppi mua vasten. En viitsinyt edes uusia. Sen jälkeen puolenvaihto takaa ja putki, jota ei olla, ööh, ikinä treenattu... no aika kovaa se sieltä ulos tuli ja hallintaan otto vähän kusi, tästäkin yllättäen -10 :D Loppua kohti se sitten alkoi tehdä kaikkea mitä sen ei olisi pitänyt tehdä, ja mm. valkovuokko koira vasemmalla meni kanssa johonkin ihme volttiin. Lopussa ollut spiraali oikealle koira oikealla oli sitten vihdoin sellaista kivan tuntuista, oli tosi hyvin mukana. Maali tuli siis sikäli sopivaan saumaan, että tästä pääsi palkalle (sinne kyllä sitten taas mentiin vinkuen, voi huoh miksi vein sen tässä-käskyllä enkä pitänyt seuraamassa koko ajan)...

Pönelle jäi 64p ja tuomarin kirjoittama "olipas hänellä kivaa!" kuvaa tätä esitystä erittäin lyhyesti ja ytimekkäästi. Ehkäpä pönen olisi aika jäädä eläkkeelle. En saa sitä pysymään paketissa. En edelleenkään osaa valmistella sitä radalle niin että se olisi sopivassa vireessä. En saa sitä tekemään parastaan radalla, se ei todellakaan yritä tehdä oikein niin kuin Sieni yrittää, se enemmänkin yrittää vain selviytyä.

Sieni suoritti ensin voittajaluokan 2min vasemmalla istumisen. Sieni istui oikein kivasti, kunnes noin 1,5min kohdalla ei enää jaksanut istua ja lösähti makaamaan. Käskin sen takaisin sivulle, ei edes ekalla noussut, mikä kertoo juuri siitä, että vire lösähti. Sienenkin kanssa pitäisi treenata käytösruutua tosi tosi paljon enemmän, nimenomaan sitä oikeaa pitkää aikaa. Kyllähän sekin nyt osaa istua ja maata ja pysyy paikallaan, mutta eihän se riitä. Mielentila tässäkin liikkeessä on oleellinen, ja sitä ei kyllä saa ellei kouluta. Sienelle nyt siis sähäkkää palkkaa istumisesta, että vire pysyy vähän ylempänä ja jaksaa pitää asentonsa.

Rata oli Sienelle tosi kivan oloinen, ei lainkaan puuduttavaa spiraalia eikä pujottelua, vain yksi eteentulo, oikealla seuraaminen oli vain parin kyltin mittainen. Peruutuksen päätin jättää tekemättä ja ottaisin sillä kyltillä vain perusasennon. Sienenkin toin vähän liian aikaisin odottamaan vuoroaan. Eikä mulla ole sillekään mitään rutiinia, tai en jumaliste edelleenkään osaa noudattaa niitä mitä olen ajatellut tekeväni! Se kerkesi siinä bongailla vanhoja tuttuja ja luoda uusia, yksikin nainen erehtyi sössöttämään sille vähän, niin koira loikkasi niin että kahvit lensi kupista. Kai musta oli vaan kivaa kun se oli niin onnellinen, eikä ahdistunut, vaikka mua jännitti. No, olisi pitänyt ottaa se vähän aiemmin käy siihen -odotukseen eikä antaa sen sosialiseerata niin pitkään, nyt mentiin vähän turhan matalassa työskentelyvireessä lähtöön. Se kuitenkin kokosi itsensä aika kivasti. Viidentenä oli 360 vasempaan (koira vasemmalla), siinä se kääntyi niin laiskasti, että saatiin -10 varmaan rintamasuuntavirheen takia. Mua meinasi taas alkaa ärsyttää tämä, en tiedä eikö se osaa vai eikö se vaan viitsi. On mulle sanottu, että osaa kyllä muttei viitsi, mutta on se kummallista miksi käännökset on siitä tyhmiä mutta muut liikkeet ei? Jos asenne olisi kaikkeen se blaah, asia olisi eri, mutta nyt kyse on vain käännöksistä ja muuta on kyllä kivaa tehdä.

Houkutukseen mentiin ihan kivasti, ei jäätynyt. Tätä pitäisi taas muistaa treenata, viretreenit sekä merkeille että houkutukseen siis ohjelmistoon. Sitten oli puolenvaihto jalkojen välistä. Oikealla puolella käännös oikeaan kusi täysin, ei ollut yhdenaikainen eikä koira kääntynyt takaosalla, -10. Eteen tulo onnistui hyvin, samoin puolenvaihto takaa takaisin vasemmalle. Peruutuksen tosiaan jätin kokonaan yrittämättä kun ei sitä ole vieläkään opetettu - toukokuun kokeen jälkeen muistaakseni sanoin tekeväni niin...? On vaan niin paljon kaikkea, eikä ole hyvä idea opettaa sataa asiaa yhtä aikaa. Ehkä nyt täytyy unohtaa kuukaudeksi ennen SM-koetta tokon ruudut ja kaukot ja tunnarit, ja tehdä vain rallya. Kyllä mä kuukaudessa opetan sen peruuttamaan ja kääntymään oikean puolen seuruussa, ainakin jotenkin. Lopussa oli vielä molemmat oikeaan (koira vasemmalla), se on treeneissäkin ollut vaikea ja nytkin siihen tuli sellainen "takaa, takaa, takaatakaaTAKAA!" käskytys että sain sen pelastettua (-1). :D Kaiken kaikkiaan Sieni kuitenkin pysyi hirveän kivasti kuplassa mun kanssa ja oli tosi hyvä mieli mennä palkkaamaan se radan jälkeen. <3 Viis siitä, että pisteitä jäi vain 56p ja palaute "taitavaa tekemistä, käännökset tarvitsevat treeniä".

Suosittelen ehdottomasti nollakoiraksi menoa, paitsi että se on hyvä tapa mennä kokeilemaan seuraavaa luokkaa, siinä saa myös hyvin rikottua normaalin koerutiinin ja pääsee heti käytösruudun ja radan jälkeen ulos palkkaamaan koiran. :) Lisäksi jos on joku vaikea kyltti tai tietty juttu mikä kokeessa ei toimi vaikka treeneissä sujuisi, nollakoirana sitä voi vähän "kouluttaa" radallakin ts. uusia vaikka niin monta kertaa, että koira tekee kunnolla, ja jatkaa vasta sitten. Tai pysähdellä ylimääräisä perusasentoja jos sillä saa koiran rauhoittumaan, tai mitä nyt haluaa. Kunhan tosiaan muistaa, että käytösruutulainen on oikeasti tekemässä koesuoritusta eikä häntä saa häiritä sen enempää kuin normaali koesuoritus radalla olisi.

Päättäväisyys

Koiranettiin oli tullut toinen meidän tämän kesän koe. Käyn siellä monta kertaa viikossa katsomassa, toisaalta toivoen että tulokset olisi päivittyneet, toisaalta peläten. Ihan kuin sitä nyt tartteisi mitenkään hävetä, että saatiin kaksi nollaa. Yritän olla ylpeä siitä, että ainakin yritin.

Mutta nyt se nostaa taas päätään. Vitutus, suunnaton turhuma, ja toisaalta vielä halu yrittää. MINÄ TIEDÄN, että sä osaat kotona sen 90p tottiksen. Tiedän myös, että sä olet tehnyt tosi kivoja koesuorituksia muissa lajeissa, ahdistumatta lainkaan minusta tai tilanteesta tai mistään. Miksi niitä ei muka saisi yhdistettyä? Miksi pitäisi lopettaa kun koira on vasta viisi ja se on terve (no, oireeton) ja motivoitunut treenaamaan?

***

Rally-tokon SM-joukkuekisan ilmomaksu julkaistiin viime viikolla. Ilmoittautuminen kisaan on syyskuun ekalla viikolla. Viime vuonna kisaan osallistuminen maksoi 20e/koirakko + 20e/joukkue, eli viiden koiran joukkueella 120e. Tänä vuonna hinnat on 35e/koirakko + 50e/joukkue, eli viidellä koiralla 225e. Pieni hinnan korotus, eh...! Esitin itse keväällä yhdistyksemme hallituksen kokouksessa joukkueen lähettämistä kisaan, ja silloin oli puhe reilusta satasesta. Virhehän oli tietysti minun, vaikka sanoin, että tämän vuoden maksuja ei ole vielä tiedossa, mutta lienee saman suuntaiset kuin viime vuonnakin. Kokosin itse joukkueen ollen itse ainoa ylempien luokkien edustaja. Nyt kun hinnat julkaistiin (miksi näin viime tipassa ennen ilmoittautumisen alkamista...?), mun ensireaktio oli todeta, että pitäköön kisansa, aivan sikamaisen törkeä kallistuminen. Tekee mieli äänestää jaloilla ihan siksi, että nyt jos kaikki kuitenkin menee tonne ja siten hyväksyy maksun, se ei ikinä tosta enää laske, vaan päin vastoin sen kun jatkaa nousuaan. Ihan sama tukeeko yhdistys osallistumista vai meneekö kaikki omasta pussista, joku sen aina maksaa silti.

Laitetaan tämä nyt tähän väliin: ei ole millään lailla tarkoitus ikävästi arvostella kisan järjestäjää. Olen kyllä itsekin järkännyt ihan tarpeeksi tavan kokeita eri lajeissa, jotta tiedän, mikä jumalaton homma niissä on. SM-kisassa varmaan vielä ziljoona kertaa suurempi vaiva. Hatunnosto, että joku viitsii sellaisen ylipäänsä järjestää. Kummastuttaa silti, että perustelut hinnalle oli "tokossakin oli tänä vuonna samankaltainen joukkuemaksu" ja että "sm-kisa on paljon normaalia koetta kalliimpi järjestää". Miten ne nyt vuodessa yhtäkkiä liki tuplaantui ne kulut :o ? Mä melkein toivoisin, että lopetetaan suosiolla sitten koko homma, jos se noin kallista on! Onhan SM-kisat tokossakin muuttuneet kovasti sinä aikana kun mä olen tokoa harrastanut. 8v sitten se oli enemmän sellainen joukkuekarnevaali, alokasluokkaan saattoi mennä aloittamaan kisauransa. Nykyään on ne karsinnat joka luokkaan, sinne ei enää jokainen peräkylän piski voi vaan ilmoittautua joukkueen täytekoirana. Onhan siinä puolensa, että SM-kisaan edellytetään jo näyttöä osaamisesta. Toisaalta se nyt on kuitenkin kaikille muille paitsi ylimmille luokille vain normaali koe ja sen ohessa epävirallinen joukkuekisa. Olisi kivaa, jos siinä säilyisi se suuren urheilujuhlan tuntu, ja eri seurat osallistuisi peräkylän piskeineen vain siksi, että pääsisi näyttämään, että meilläkin harrastetaan tätä lajia. Ennen oli kai enemmän pulaa osallistujista, nyt niitä on liikaa, niin pitää sitten karsia tulosten perusteella ja nostaa hintoja. Agissa käsittääkseni on jo erikseen niitä karnevaalityylisempiä suurtapahtumia, ehkä toko ja rallykin menee joskus siihen? Sitten varsinainen SM-kisa olisi vain ylemmillä luokille. Sinne ei vaan saata riittää kauheasti yleisöä, mutta se on sitten voi voi.

No, nyt kun rally-SM-asiaa on joukkueeseen valittujen ja hallituksen kesken pyöritelty, olin aluksi tosi vastahakoinen ja perumassa osaltani koko hommaa, koska oikeasti joku raja noihinkin hinnan korotuksiin. Jos minä en lähde, ei tule joukkuettakaan, koska olen ainoa ylempien edustaja - se oli vähän kurjaa se. Tänään vasta nousi sellainen päättäväisyys, että kyllä mun pitää mennä sinne, koska mulla on pitkäkarva jonka kanssa voin mennä. Voittajaluokkaan. Koska mä haluan mennä juuri sen koiran kanssa juuri sinne kisaan, näyttää että näidenkin kanssa voi harrastaa, ja koska Sieni nyt vaan on niin huikea eläin. Maksoi mitä maksoi. Perkele.

Pönen kuulumisia

Pöne kävi tuossa tosiaan paikkakunnan uudella osteopaatilla. Hän on ihmispuolelta vasta koiriin erikoistunut mies. Huikeaa, että täällä on nyt saatavilla oma osteopaatti, aiemmin on vain ollut x kertaa vuodessa vierailevia, jotka ei tietenkään ikinä ole silloin tulossa kun heitä tarvittaisiin. Surkeaa, että pöne pelkäsi niin, ettei hommasta tullut oikein mitään. :(

Tyyppi vaikutti oikeasti tosi osaavalta, kertoi ihmispuolen välilevynpullistumasta ja mitä tekisi ja miksi tekisi, ja yritti sitten toteuttaa ajatuksiaan kauhusta kankealle koiralleni. En ole vielä päättänyt, yritänkö vielä toisen kerran. Pöne ei ole vuosiin ollut näin vaikea missään käsittelyssä tai lääkärissä, vaan on aina ollut alkuepäilyjen jälkeen tosikin nätisti, mutta toisaalta ne kaikki on olleet naisia. Nuorempana sillä kyllä useinkin oli kuonokoppa, mutta nyt se on jotenkin vähän pehmennyt. Tähän se ei kuitenkaan kantanut ja yritti useampaan kertaan napata, niin tosi kiva oli kaikkien kannalta kun minä sitten roikuin sen poskivilloissa koko tunnin. :( Hetken kyllä harkitsin että ei käsitellä väkisin ja annetaan sen vaan hengailla se maksamani aika, mutta en usko että sekään olisi auttanut. Se on vähän sellainen eläin, että jos se päättää jotain inhota, ihmistä tai tilannetta, sen mielipidettä ei tunnissa muuta mikään. Silloin on parasta vaan ottaa ohjat omiin käsiin ja pakottaa se, jolloin se ehkä alistuu kohtaloonsa ja lopulta pystyisi rentoutumaan, kun tajuaa, että ei tässä nyt mitään pahaa tapahdu. No, ei tällä yhdellä kertaa kyllä pystynyt ja paha mieli jäi itselle, ja tuskin käsittelystäkään kauheasti on mitään hyötyä, kun hoidettava ei pysty rentoutumaan. Toisaalta silloin lopuksi se kuitenkin hyppäsi osteopaattia vasten ja kävi nuolemassa tätä, joten sen takia on toivoa, että toinen kerta voisi olla helpompi. Katsotaan nyt.

(Joskus olen miettinyt, että kaikkien koirahierojien ym kannattaisi myydä vaikka 15min tutustumisaikoja erikseen. Voisi käydä vaan treenaamassa kyseisissä tiloissa, kyseisen ihmisen läsnä ollessa, ilman että koiraan kuitenkaan olisi tarkoituskaan koskea. Näin ensivaikutelma olisi kauhean kiva ja seuraavalla kerralla koira olisi tosi paljon vastaanottavaisempi. Voisihan sen varsinaisen tunnin ajankin toki käyttää näin, mutta jos maksaa 60e, niin aika kalliit treenit on...)

Noin muuten pöne on taas murehdituttanut. Alkuviikon treeneissä se oli todella, todella kummallinen, suorastaan haluton tekemään mitään. Se oli sille niin epätyypillistä, että hyvä etten itkua vääntänyt ja varannut sille tyyliin lopetusaikaa. Se on sellainen koira, että se treenaisi vaikka jalka poikki, joten sen täytyy olla ihan hirveän kipeä. Toisaalta mitenkään muuten se kyllä ei oireillut ja oli kotona normaali. No, loppuviikosta sitten yksi päivä kotiin tultuani eteisessä oli kiljuva pöne ja kämpässä haisi kakka. Vein koiran samalla oven avauksella suoraan ulos, missä se kyllä ensin ryntäsi pitkälle pissalle ja sitten kyykkäsi pari kertaa ilman että mitään enää tuli. Hassua, että jos on jo ripuloinut koko kämpän ja sen isoimman maton, ei sitten voinut myös kusta perään? :D Kylppärin se oli varmaan eka paskonut ja jatkoi sitten matolle, kun kylppäriin ei enää mahtunut sekaan. Pöne nimittäin oikeasti osaa mennä kylppäriin (Sieni ei tod). Se onneksi loppui siihen, sen illan sai vaan piimää ja Inupektia, seuraavana päivänä lisäksi Hills i/d-purkkiruokaa mitä sattui olemaan kotona ja sitten jo normaalia ruokaa. Toivon, että mahatauti oli jo aiemmin tuloillaan ja vaisuus treeneissä johtui siitä. Viikonloppuna oltiin nimittäin mökillä ja koirassa oli taas virtaa aivan loputtomiin. Eikä se kyllä sitä selkää itse varo yhtään, kyllä vetää sellaista rallia Sienen kanssa, hyppii penkkien yli, kävi uimassa, heittelee lelua itsekseen ja tuo sitä ihmiselle pompaten korkealle vasten.

Pliis vielä kerran -ilme!

Peltojälkeä on aika laiskasti treenattu. Rotumestikset olisi 22.10. Turun seudulla, täältä tulee vajaa 400km yhteen suuntaan. Onhan tässä vielä aikaa treenata, ja sääli ettei meinaa olla osallistujia kun nyt järkätään ja mahdetaanko ensi vuonna enää järkätä lainkaan, sanotaan. Joo, on toki aikaa, mutta 8v metsäjälkikoira ei kuukaudessa tai kahdessa oleellisesti muutu valmiimmaksi, kyse on vuosista. Vastahan me ollaan toukokuusta treenattu, ja on se kyllä kolmessa kuukaudessa kehittynyt paljon verrattuna siihen mitä alussa oli. Aivan alussa silti edelleen ollaan, ja esim. ne kulmat on karmeat. Jos ruokaa on läpi kulman ja tuuli ja alusta otollinen, ja lisäksi olen lähellä enkä anna sille liinaa niin että se pitkälle pääsisi ylikään, nehän näyttää menevän ihan hienostikin. Viikolla tein kokeeksi jäljen, jossa oli pari kulmaa eikä kummassakaan murustakaan ruokaa, lisäksi olin itse jossain 4-5 metrissä enkä edes ihan persuksisssa vahtimassa. Se meni niin päin v****a että itkettäisi jos kokeeseen olisi jo ilmonnut. Eihän se sitä jälkeä täysin hukkaa eikä jätä ajamatta, mutta koska mä en ole ikinä nähnyt yhtäkään koetta enkä tiedä millainen on vielä juuri ja juuri hyväksyttävä suoritus, nyt tuntuu pahasti siltä että en todellakaan lähde heittämään 800km reissua jotta koe päättyy ekaan kulmaan. :D Peltojäljellä siis koira tuomitaan hukanneeksi jäljen jos ollaan liinan mitan verran yli, vaikka se kuinka aktiivisesti siellä etsisi sitä ja löytäisikin jos saisi hetken aikaa. Ei saa, koska se on vaan niin epätarkkaa työskentelyä ja koe päättyy sitten osaamattomuuden nimissä siihen.

Tyhjiä paaluja ollaan nyt kanssa treenattu, alkuun oli jotenkin vaikeaa kun oli vissiin vähän hämillään kun ei ollutkaan ruokaa missään, tutkaili tosi pitkään ennen kuin tajusi että siitä lähtee jälki. Nyt se jäljen nosto on jo suvujampaa, mutta edelleen vähän takkuaa se paalulle meno. Eikä aina ihan vähääkään... Mun pitäisi ehkä tehdä erikseen joskus pelkkää lähestymistä, nyt se on sellaista tappelua että tässä-käskyllä pää pidetään ylhäällä eikä yritetä rynniä, ja vasta jälki-käskyllä saa laittaa nenän alas ja lähteä mun ohi. Se on aina hyvä tunnelma lähteä jäljelle kun molemmilla nousee savu korvista jo valmiiksi, not! Toissa kerralla seurautin sitä aika monta täyskäännöstä edestakaisin ennen kuin mentiin paalulle niin kuin minä halusin. Ei se kyllä mitään auttanut, koska tänään se oli taas ihan tyhmä ja minä yhtä tyhmänä karjaisin sille kerran oikeen peräsuoli pitkällä, että jo nyt on jumalauta. Se kyllä auttoi sikäli että loppui rynniminen ja mentiin niin nätisti paalulle, ja se oli oikein keskittynyt, tarkka mutta sähläämättä ja kivassa tilassa koko jäljen, mutta ei se sille mitään kyllä opettanut ja hävettää aina kun pitää sortua karjumaan. Ehkäpä nyt tosiaan voisi tehdä sellaisen treenin, että on pari paalua ja jokaiselta lähtee 10 askeleen jälki, lopussa kasa ruokaa. Sitten treenataan sitä lähestymistä ja joka kerta kun koira mokaa, vien sen kunnolla pois. Uskon, että palkkion mahdollisuuden poistaminen on tehokkain opettaja, mun ärtymisestähän se vaan ärtyy itsekin ja pitää vielä enemmän kiinni omasta toimintamallistaan. Parempi olisi vaan neutraalisti viedä se pois. Tässä vaan saattaa olla sama ongelma kun hajutunnistusjutuissa aikoinaan oli: sille ei mitään minuutin tai tunninkaan "jäähy" merkkaa mitään ja se tulee kahta kauheammalla raivolla kun sitten pääsee. Yksi kouluttaja silloin sanoi, että näille tapauksille tauon on sitten oltava suoraan 24h tms, eli jos koira säätää, sen päivän treeni sitten kerta kaikkiaan oli siinä, ei mitään uusia mahdollisuuksia. Eh, kyllä mua vähän saattaa alkaa vituttaa kun tonne yhdistyksen pelloille on se 15km, niin ajaa sinne, tehdä jälki, yrittää lähestyä ja heittää koira heti autoon ja ajaa takas. Mutta en mä tiedä mikä muukaan siinä auttaisi. Se toki auttaa, jos palkkaan sitä taskusta siinä kävellessä, mutta se taas on täysin ongelman kiertämistä eikä opeta koiralle, että jos et kulje tässä-käskyllä kuten on opetettu, et pääse jäljelle.

Tänään oli siis M:n porukoiden tutun pellolla 500 askeleen jälki, jossa tosi vähän ruokaa (yhteensä joku 20-30 palaa: tyhjän paalun jälkeen 8. askeleessa yksi muru, sitten pari palaa sillä ekalla 200 askeleen suoralla, ekan kulman jälkeen, 100 askeleen suoralla muutama pala, tokan kulman jälkeen, ja lopussa joku 10-15 askelta putkeen juuri vähän ennen ainoaa esinettä). Tunnin vanha, kova tuuli, enempi vähempi pitkä heinä. Nenä pysyi tuulesta ja heinästä huolimatta (tässä luki ensin hyvin, mutta vaihdoin sen, kun ei tosiaan ole mitään mihin verrata) mulle riittävän alhaalla ja vauhtikin ihan hallittavana, mutta ne kulmat, ne kulmat... samoin esineilmaisu saisi olla nopeampi, ne on hidastuneet, joskin kyllä myös suoristuneet.

Kyllä kaikkinensa olisi viisasta treenata vuosi ja miettiä sitten sitä koetta. Kyse on nyt enemmän siitä, onko matkasta huolimatta mentävä keskeneräisellä koiralla ihan siitä ilosta, että näitä järjestetään. Tapaamaan taas tuttuja, näyttämään minun muria, nauttimaan sen kanssa kokeesta nyt kun vielä voidaan. Ehkä sitä vuoden päästä ei ole enää lainkaan tai ehkä selkä ei silloin kestä enää minkäänlaista treeniä. Harmittaako silloin, jos en mennyt nyt?

Silmät kiinni seinän läpi <3