Jälkiä

Tänään jäljestettiin oikein kunnolla kun Eija ajeli käymään! Käytiin ensin tekemässä jäljet metsään vanhenemaan, sitten tultiin pellolle tekemään ja ajamaan jäljet ja lopuksi mentiin ajamaan metsäjäljet.

Töppöselle tein itse reilu 800 askelta pitkän peltojäljen, joka vanheni pari tuntia. Kulmia oli viisi, loppusuoralla kaksi harhaa ja esineitä vain harhojen jälkeen + lopussa eli yhteensä kolme. Ruokaa oli vaihteeksi paalulla kun nyt on jonkun verran tehty tyhjiä paaluja, sitten ekan kymmenen askeleen matkalla muutamassa askeleessa, kaikkien kulmien jälkeen 4-8 askeleessa ja ihan yksittäisiä paloja siellä sun täällä, sekä lopussa vielä joku 20 askelta putkeen, se rauhoittumisosio.

Paalulle meno oli taas tappelua, en tiedä miten se tässä välissä sen pari treeniä oli oikein kiva, kun nyt ei taas pysynyt pää pystyssä millään. Kyllä se sillä tässä-käskyllä paikkansa pitää eikä kovin usein - tai noh, sanotaan että ei ainakaan ihan joka kerta - enää yritä rynnistää, mutta sen mielestä seurata voi ihan hyvin pää alhaalla samalla jäljestäen. Sitten kun pysähdyn ja huomautan sille, sen mielestä se mun pysähdys on kyllä sille joku lähtölupa mistä se ampaisee eteenpäin.. nyt mun on todella käytävä tossa tien toisella puolella puistossa tekemässä sille näitä pelkkiä paalulle menoja, jotta tää joskus tästä edistyy. Yhdessä treenissä viikolla se vieläpä yritti ja onnistui rynnistää ja ehti hyökätä paalulle, missä oli ruokaa, ja sai sieltä palan ennen kuin kerkesin ottaa sen pois sieltä ja kertoa mitä mieltä olen moisesta puuhasta.

No, tänään nenä pysyi hyvin maassa, vaikka ruokaa oli tosi vähän. Jopa sivutuulessa se ajoi varmaan parhaiten ikinä. Monta suoraa meni tosi kivasti löysin liinoin ilman että tartti puuttua mihinkään. Harhoihin se ei reagoinut mitenkään. Ekan harhan jälkeen olleella esineellä karmean vino ilmaisu, ja yrittäessäni korjata koiraa se vajosi sellaiseen ihme vastahakoiseen passiivisuuteen mitä se harvoin esittää. Lopulta se meni makaamaan sen esineen päälle, jolloin kaivoin sen pois ja totesin että oo sitten palkatta kerta ei tästä nyt tule mitään. Toisen harhan yli mentiin kanssa reagoimatta mitenkään, ja sen jälkeen esineellä aivan täydellinen ilmaisu, suora ja niin nopeakin :) Sitten vielä syötiin se ruokapätkä ja siellä viimeisellä esineellä ihan suht suora ilmaisu. Kyllä mä tunnen pönen kanssa sellaista tiettyä söpöä ylpeyttä, yhden kaverin sanoin "miten voi niin pienessä koirassa olla niin paljon" <3

Mutta ne kulmat, ne kulmat.. kolme meni ainakin koiran mitan pitkäksi ja se teki sitä tuttua lenkitystä, yksi meni ihan hirveäksi sekoiluksi (koiralla oli liikaa liinaa, koska kartturi uppoutui suoralla ajatuksiinsa ja tuli liian kaukana kulmaan) ja yhdellä tuuli tuli niin, että koira oikaisi kulman pari metriä ennen enkä taaskaan kerinnyt sen vertaa tajuta, että olisin heti saanut sanottua, että noin ei sitten tehdä! Voi taivas että nämä kulmat ajaa mut vielä epätoivoon. Säätö kulmissa heijastuu aina suorillekin, ja nyt ajatus kokeilla namittaa kulman jälkeen pienet "rauhoittumispätkät" ei toiminut koska koira veti suurimman osan kulmista niin kaarella, että sillä jäi ekat askeleet kulman jälkeen ajamatta ja namit peltoon. Mun olisi nyt todella keksittävä niihin jotain, ja nimenomaan jotenkin osattava kouluttaa koiraa. En usko, että se pelkkä ennen ja jälkeen kulmaa namittaminen oikeastaan opettaa koiralle mitään, sehän vain seuraa nameja silloin. Mä haluan opettaa sille, että jos jälki ei jatku eteenpäin, seiso ja käännä päätäsi äläkä ryntäile. Mutta miten?

Sienelle tein itse pellolle vain noin sadan askeleen mittaisen suoran, jossa oli ruokaa ehkä 90 askeleella, eli ihan muutama satunnainen 1-2 askeleen tyhjä siellä sun täällä jäljen puolivälin jälkeen. Lopussa kummallinen pieni muovinen peltojälkiesine. Sienen jälki vanheni noin tunnin. Pellolla oli aika monta autollista vieraampaa porukkaa, ja ajattelin ensin, että en halua että ne katsoo mun jäljestämistä enkä kyllä ota Sientä autosta ennen kuin ne menee johonkin siitä. Meidän torstain tokotkin meni pieleen, tai lähinnä mulle jäi paha mieli siitä, että sorruin tekemään asioita joita en olisi halunnut sillä tavalla tehdä ja meinasin vielä hermostua kun koira ei tajunnut mua. Kaipa se on vaan välillä otettava takapakkia, tämän jälkeen taas sisuunnuin ja päätin että mitä väliä mitä kukaan ajattelee, mä teen sen kanssa niin kuin teen ja naurakoon muu maailma partaansa jos niin naurattaa. Siispä nytkin päätin että otan koirani ja katsokoon muut jos katsoo. Keräsin itseni niin hyvin, että en edes tiedä oliko siinä tiellä ketään, keskityin itse siis vain koiraani :)

Sieni on rauhallinen, tasainen ja huolellinen peltojäljestäjä, se ei osoita sellaista suurta tunteen paloa ja rynnimistä niin kuin mudi, mutta kyllä se aika kovaa liinaa vastaan vetää jos en meinaa päästää, syö tasaisella rytmillä ja menee eteenpäin kyllä kuin kone. Oli puhe, että mä uskon, että kaikki koirat on täydellisiä jäljestäjiä pentuina ja sitten ihminen alkaa "kouluttaa" eli pilata niitä, ja lopputuloksena parhaiten kisoissa ja kokeissa menestyy se, joka on pilannut vähiten. Sienestä näkee musta selvästi, että sitä ei ole pellolla vielä pilattu. Outo esine aiheutti hieman hämmennystä eikä se oikein tiennyt mitä sille pitäisi tehdä, mutta kun älysi ilmaista, sen ilmaisu on sitten suora ja hieno erääseen sankariin verrattuna. Samoin sehän vetää kulmatkin ihan kuin kiskoilla. Saa nyt nähdä jos kuitenkin alan kouluttaa sille fh-jälkeä ihan tosissaan, niin kuinka nopeasti sekin saadaan pilattua... se mikä mua epäilyttää on joskus aikoinaan jossain semmassa jonkun gurun mielipide siitä, että alkeet voi tehdä ruokapurkeilla mutta sitten vaihdetaan palloon, koska yhdellekään piskille ruoka ei ole tarpeeksi suuri motivaattori ajaa 2000 askeleen jälkeä, vaan moottori tulee taistelutahdosta ja siis lelupalkasta. No, tämä mun piski ei taatusti jäljestä edes tuhatta askelta minkään maailman pallon takia, kyllä sille ruoka olisi se syy jos joku. Mutta jos ei se muka voi riittää, niin enpä sitten tiedä. Toisaalta paskaako tuosta vaikka kokeilisi - en mä enää tiedä edes onko sen mielestä haku kuitenkaan laji ehdottomasti ylitse kaiken muun, kyllä se nykyään kiljuu autossa esim. pellolle päästessäänkin!

Sienen varsinainen treeni oli siellä metsässä. Eija teki sille aamulla noin puolen kilsan mittaisen jäljen, jossa oli aika monta kulmaa, yksi välikeppi ja sitten annoin 10 frolicia jotka käskin hävittää jotenkin sinne askeleisiin. Namit on auttaneet nenän pitämiseen alhaalla, mutta nyt taas niissä oli jotain ötököitä, koira kakoi ja alkoi syödä ruohoa kesken kaiken, niin nyt ne kyllä saa jäädä. Lisäksi ne muutenkin vähän häiritsi, koira saattoi mennä yli ennen kuin haistoi namin ja kääntyi sitten taaksepäin etsimään sitä, mistä tuli vaan turha katko jäljestämiseen. Jäljen loppu merkattiin ja ennen kuin lähdettiin ajamaan, Eija kiersi tietä pitkin sinne maalimieheksi. Jälki oli liki 3,5h vanha.

Autolta koira lähti innoissaan ja varsin reippaasti, jäljen nostonkin se sai tehdä vapaasti mun edellä mennen, ja sehän meni ja nosti vauhdilla suoraan oikeaan suuntaan. Siellä sitä sitten hipsittiin, oli aika jännää mennä Sienen kanssa vieraan tekemää jälkeä ilman että vieras edes oli mukana. Mulla on tällä hetkellä metsäjälkikurssi käynnissä, ja siellä olen joka kerta toitottanut osallistujille, että pyytäkää vieraan tekemiä jälkiä. Se tiedostamaton ohjaaminen tulee niin helposti, ja sitten kun on yksin vieraan tekemällä jäljellä, ei ole ketään keltä kysyä meneekö se täältä ja ollaanko me jäljellä vai ei, niin ohjaajan asenne on vaan erilainen ja koira sen varmasti myös vaistoaa. Me tarvittaisiin Sienen kanssa näitä nyt paljon! Ohjasin omat ajatukseni nyt siihen, että jos koira hukkaa jäljen niin sitten hukkaa, minä en sitä voi neuvoa, ja mitä väliä jos se ei mene hyvin, pääasia että koiralla on hauskaa.

On se sen metsäjäljestys sellaista ihme hiippailua (pellolla se on aivan erilainen!), enkä oikein aina tiedä pitäiskö olla tyytyväinen kun se on niin huolellinen ja tarkka vai potkaista sitä persiille että vähän nyt vauhtia please... se jotenkin niin makustelee sitä jälkeä ja näyttää olevan päiväkävelyllä, mutta samalla on kuitenkin varsin huolellinen eikä rynni ja sekoile kuten eräät nimeltä mainitsemattomat asiantuntijat. Jotenkin se näyttää siltä, että se kerkiää katsella että onpas hassu mätäs tuossa, ja havannoida kaikkea, eikä se ole siis lainkaan sellaista valjaisiin nojaavaa, kiihkeää "jälki, jälki, JÄLKI, ÄKKII" mihin olen tottunut. Mutta kyllä se sen jäljen ajoi, keppi kyllä jäi, koira meni ihan läheltä mutta keskittyi vissiin niin jälkeen ettei reagoinut siihen mitenkään niin enpä sitten ruvennut pysäyttelemään vaikka tosi pitkä palkaton ja tauoton jälki sille nyt sitten tuli. Maalimiehelle tullessa alkoi ehkä vähän jo näyttää siltä, että eikö tää koskaan lopu, ja kyllä se löydöstä näytti ilahtuvan. Sai sieltä ensin purkin ruokaa ja sitten pallonsa.

Henkireikä

Sienen haku-uraa on pohdittu moneen kertaan usean eri ihmisen kanssa. Yhden kaverin sanoma jäi vahvasti mieleen: "mulle maastolajien treenaaminen on sellainen henkireikä, että jos molemmat nuoret koirat loukkaantuisi niin että niiden kanssa ei voisi jatkaa, ottaisin sitten vaikka eläkeläiseni treenattavaksi". Tämä on niin totta, ja allekirjoitan tuon täysin. Minä tarvitsen maastolajeja. Minä haluan treenata niitä, koska se vaan on niin tärkeää kaiken muun arjen keskellä. Metsälenkki on ihan hyvä rentoutumiskeino kanssa, mutta se ei silti ole sama asia. Riippumatta siitä tuleeko koetuloksia tai millaiset eläkeläis- tms. koirat mulla on, minun on pakko saada treenata maastoja ollakseni onnellinen. Mikään muu laji ei voi niitä korvata. Maastot on tässä tapauksessa haku, ja yllättäen mielessäni myös jalansijaa vallannut (pelto)jälki.

Lauantaina kävin rallyjen jälkeen metsässä ja tein Sienelle U:n muotoisen n. 300m jäljen. Oli tarkoitus tulla pidempi, mutta kävelin taas tutussa metsässä ajatuksissani vähän hassusti ja tila loppui kesken. Lopussa pelkkä palkkapurkki, ei muita esineitä, jäljellä vajaa 10 Frolicia, vanheni tunnin. Namit heti janan jälkeen auttoi pitämään nenän paremmin maassa, mutta edelleenhän sille tunti on aivan liian lyhyt vanhetus ja pitäisi treenata jotain ainakin 3-4h ikäisiä. Autosta se lähti taas innoissaan, janalla reagoi jälkeen tosi selkeästi mutta suunnan ottaminen oli aikamoista pyörähtelyä. Mun (liian alas laittamani) janamerkki taisi vähän häiritä, välillä koira otti vainua ylhäältä. Maltoin olla tekemättä mitään ja niin sitten lähdettiin oikeaan suuntaan. Ekassa Frolicissa oli joku ötökkä, mikä aiheutti vähän kakomista. Sitten tuli pian kohta, missä sammalmetsässä kasvoi hieman ruohoa. Koira alkoi nyhtää ruohoa ja lopetti jäljestämisen. Olin vähän vaikeana itse, töppöstä olisin ilman muuta kehoittanut varsin painokkaasti jatkamaan jälkeä justnytheti eikä kohta, mutta Sientähän mä katson aivan erilaisten (eikä ehkä siis lainkaan huonompien?) lasien läpi. Kerkesin siinä miettiä, että jos se ötökkä poltti suuta pahastikin ja sillä on huono olo tai närästää tai jotain, ylipäänsä siis joku syy tehdä niin kuin se tekee. Ettei se varmaan vaan "vittuile" mulle ja että kuinka epäreilu ihminen helposti on, kun käskisi vaan jatkaa vaikka toisella olisi hirveän huono vointi. Hetken se näytti siltä että meinaa oksentaa, mutta sitten ennen kun ehdin tulla mihinkään tulokseen aiheessa "käskenkö sen jatkaa" ja jos, kuinka tuimasti, se lähti jatkamaan itse. Kiitin hiljaa itseäni etten tehnyt mitään! Miettikää, miten ahdistavaa, jos te olette tekemässä jotakin ja sitten istutte hetkeksi, koska nilkkaa/mahaa/selkää/päätä/whatever sattuu niin että silmissä vilisee, ja joku tulee karjumaan siihen että nyt takaisin hommiin niinkuin olisi jo, ettekä puhuisi samaa kieltä ja pystyisi mitenkään selittämään, että anteeksi en just nyt pysty jatkamaan, voinko huilata hetken. Miettikää miten usein koirilla on tollasta. Ihminen aika harvoin edes miettii syytä, se "nyppää sitä remmistä ja toista käsky" eli "vaadi sitä tekemään kunnolla" tulee niin nopeasti...

No, loppujälki meni ihan jees, keskisuoralla koira jopa otti vauhtia niin että liinassa tuntui veto. Loppua kohti selvästi häiritsi, kun auto näkyi ja jälki meni tosi lähelle sitä, alkoi nostaa päätä ja olla vähän huolimaton. Muutenhan se menee kulmatkin aikalailla kuin kiskoilla, koska vauhti ei ole rynnimistä, se ei ehdi mennä edes koiran mittaa yli ennen kuin huomaa ettei jälki jatku täällä. En tiedä, syytänkö mä sitä ihan turhaan pikkusievästä, ei kovin keskittyneestä hiippailusta, kun nytkin jälki tuli ajettua varsin tarkasti ja loppupurkki löytyi. Se on vaan niin syvään juurtunut, että täysiii sählääminen on paljon näyttävämpää ja siten muka parempaa kuin pikkusievästi mutta tarkasti tehty työ.

Sunnuntaina kaatosateessa ensin peltojälkeä ja sitten hakutreenit. Pönelle pelkkä tyhjältä paalulta lähtö, 12. askeleessa oli kasa ruokaa. Jälki lähti paalulta vinoon etuvasemmalle (en tiedä, lähteekö se kokeessa aina suoraan, ei kai?). Jos paalulle meno on parissa viime treenissä onnistunut hienosti, nyt se olikin sitten taas aivan karmeaa. Lopulta kun tappelun jälkeen taas pääsin lähettämään koiran, se sinkosi jonnekin ihan huitsin hittoon yli koko paalun, ja kun jälki ei mennytkään suoraan, koira oli tyhjässä. Nappasin sen suoraan pois sieltä, moitin että nyt pitäis vähän keskittyä, ja tein uuden lähestymisen ja lähetyksen. Nyt meni tosi nappiin, tutki tarkasti sen paalun ja nosti jäljen hyvin vinoon. Olis kannattanut tehdä vielä toinen treeni, mutta aika oli käymässä vähiin ennen hakuja, niin se jäi nyt tähän.

Sienelle olin tallannut noin 200 askeleen L:n muotoisen jäljen, jossa paljon ruokaa ja vain joitakin tyhjiä. Sieni jäljesti hienossa rytmissä askeltarkasti rynnimättä yhtään, veti kulman kuin kone (huomasi heti, että seuraava askel ei jatku suoraan, ja käänsi päätä sattumalta(?) ensin vasemmalle mihin jälki meni ja jatkoi sujuvasti sinne - tästä olisi eräällä sankarilla paljon opittavaa!) ja lopussa silläkin oli kasa ruokaa, ei lainkaan esineitä. Hitto että alkoi ihan kutkuttaa ajatus kouluttaa Sienellekin peltojälkeä! Olen aina ajatellut, että sillä ei vietti riitä pitkään tyhjään jälkeen, mutta mistäs tuota tietää ellei järjestelmällisesti ensin yritä kouluttaa sitä siihen.

Sitten oli ne hakutreenit. Otin pönen, pönelle neljä pistoa muistikuvina 2 ääni, 1 ääni, lähetän 1, lähetän 2. Mennessäni hakemaan pöneä autolta Sieni alkoi ulvoa niin sydäntä raastavasti, että hetken munkin teki mieli itkeä. :( Kovetin kuitenkin mieleni ja otin pönen, joka oli aivan onnesta soikeana eikä meinannut nahoissaan kestää. Kakkosen huutaessa "töppöneeeen!" ja mun sitten retuuttaessa koiran pois, keskilinjaa takaisin alkuun päin ykköselle, koira alkoi kiljua kun sitä vähän vitutti :D Ykkösen huutaessa vitutus unohtui ja sinne paineli että metsä ryskyi. Kakkosella oli sitten ehtinyt jo unohtaa äänen tulleen suoraan edestä ja lähti kyllä täysii, mutta ihan vika suuntaan. Huusin sen pois, ja sain karjaista toisenkin kerran aika volyymillä, että se tuli. Kyllähän se varmasti olisi löytänyt noinkin, mutta jos tässä nyt jotain suoria pistoja yritetään opettaa niin sitten mennnään suoraan, ei poukkoilla miten sattuu, ja saada palkkaa siitä. Selvästi muistikuvatreeni on vielä sille liian vaikea, suoraa pistoa on niin vähän opetettu. Loppurata otettiin yksi kerrallaan. Pelkäsin, että selkää sattuu siinä vauhdissa, mutta eipä tuo ollut moksiskaan, ja lopuksi vielä hyppi keskilinjalla mua päin ihan sekona. Nyt mun tekisi mieli viedä se magneettiin siksi, että välillä tuntuu, että mitä jos mitään isoa vikaa ei olekaan ja kuvittelin vaan, ja nyt turhaan yritän pitää sitä pumpulissa.

Viedessäni pönen takaisin autoon Sieni alkoi uudestaan vinkumaan, että eikö nyt olisi jo mun vuoro. Jostain se vaan tietää mitä ollaan tekemässä, ja jostain syystä haku nyt vaan on aina ollut sen mielestä niin ylitse kaikkien muiden lajien. Se istui veräjän takana ja katsoi mua, ja minä katsoin takaisin. Hetken hiljaisuuden jälkeen sanoin ääneen, että ei Sieni, sun vuoro ei tule enää koskaan, koska sä et halua mennä kokeeseen niin mä olen niin lapsellinen etten sitten halua treenata sun kanssa. Tiedän, että mä olen tyhmä ja mun pitäisi päästä tästä yli, ja toisaalta löytää vähän suhteellisuudentajua: se on vain harrastus eikä sen pitäisi mennä näin kovasti tunteisiin. Mutta mä olen mikä olen ja jokaisella on omat syynsä toimia niin kuin ne toimii, ja jos en saa ikinä aikaiseksi sopua Sienen kanssa, treenaan sitten töppöstä niin kauan että mulla on uusi pentu. Koska minä haluan ja tarvitsen näitä treenejä. Ja jos joku nyt ei ymmärtänyt niin en missään tapauksessa kuvittele, että koira ymmärtää tämän kaltaista kostamista ja sanoisi mulle, että okei alan sitten pelittää kokeessa kanssa. Koira ei ymmärrä muuta kuin että en valitettavasti näissäkään treeneissä koskenut sen veräjän oveen, syyt ja seuraukset on vain mun oma tragediani. :(

Sienen treenejä

Sieni on tehnyt paluun menneisyyteensä. Se on ilmoitettu tokon voi-evl-kurssille ja sitten se saa ruveta taas jäljestämään. Tokon osalta olen kokeillut tunnaria (muistaa) ja kaukojen takajalkakoroketta (muistaa hyvin, osasi jopa tehdä asennonvaihtoja takajalat alustaan liimattuna, kun ensin muistin itse millä sanoilla niitä edes olin aloitellut!). Haun osalta mulla on edelleen tosi ristiriitaiset tunnelmat. Jotenkin äärimmäisen lapsellisesti tekee vähän myös mieli kostaa koiralle, "jos et halua kisata, et saa myöskään treenata". Jäljen ja tokonkaan suhteen ei ole mitään koeajatuksia. Haluan vain kouluttaa koiralle jotain uusia juttuja ja yrittää sitä kautta etsiä taas inspistä koko harrastamiseen.

Metsäjäljen Sieni muisti hyvin. Viime viikolla mökillä lähimetsässä reilu 2h vanha, vahingossa vain alle 300m jälki kolmella kepillä. Välissä satoikin, ajaessa taas paistoi. Jana pari metriä, tarkisti takajäljen koiran mitalla ja lähti oikeaan suuntaan. Eka keppi heti 30m päässä, käveli yli, kääntyi ja ilmaisi. Sitten tuli ehkä 30m päästä kulma oikeaan, en tarkkaan muistanut missä, mutta koira posotti suoraan jonkun 10-20m yli ja havahtui sitten siellä, että ei tässä enää olekaan jälkeä. Se sitten vähän siinä pyöri, hengaili ja pikkasen yritti haistella sinne sun tänne, ja kävi sitten makaamaan. Ei edes mitenkään kovin paineessa ja vaikeana, vaan enemmänkin "no, se nyt vaan hukkui, ei mahda mitään". Liina oli näreessä kiinni ja rupesin selvittämään sitä, ja tokaisin samalla että nyt sun kyllä tartteis tehdä jotain, ei tultu tänne makoilemaan. Ohjasin sen vähän niinkun takaisin päin ja se sitten lähti samalla rauhallisella temmolla mitä se ylipäänsä jäljestää, ajoi sen kulman, seuraavan kulman kanssa, ja oikeastaan ylipäänsä aika huolella toiselle kepille asti. Kehuin siellä oikein kunnolla ja koira oli ihan ok. Sitten taas lähdettiin, valitettavasti se meni sellasen kuusiryteikön läpi että oli pakko päästää liina kädestä ja mennä eri puolelta oksastoa, ja sitten se pääsi karkuun ja meni vikan kepin yli ja tuli jo tielle. Otin sen kepin itse ja näytin sitä koiralle, että nyt sulta kyllä jäi tällainen, mutta ihan hyvin jäljestetty kuitenkin. Kissanruokapurkki jäi sitten tietysti myös mun taskuun.

Mä en oikeasti ymmärrä tota koiraa. Voiko se oikeasti vaan olla niin blaah sen mielestä? Se kuitenkin lähtee metsään ihan mielellään ja ilahtuu palkkaustilanteissa. Se ajaa aika "laamana", mutta töppösen sähellykseen verrattuna se on oikeastaan musta vaan mukavan rauhallinen ja harkitsevainen tyyli, se haistelee eikä vaan ryntäile. Toisaalta sillä ei ole minkäänlaista huolta siitä jäljestä ja toi kuvastaa sitä tosi hyvin, että jos hukkuu niin sitten hukkuu, voi vaikka heittäytyä pötkölleen mustikkamättäälle. Kaihan se nyt jonkinlaista väistämistä on sekin, vaikka koira ei näytä ollenkaan niin paineistuneelta kuin muualla paineistuessaan näyttää, mutta tässä on nyt mulle hyvä tilaisuus missä mä voin selvittää sille, että passivoituminen ei ole ratkaisu. Ei vaan auta yhtään hermostua itse, silloin peli on menetetty. Nytkin se kuitenkin vallan hyvin pystyi siitä nousemaan ja jatkamaan työskentelyä.

Piru mun sisällä siis haluaa että se vähän alkaa yrittää enemmän. Olen luvannut pitää syksyllä metsäjälkikurssin ja Sieni saa siellä jäljestää vieraiden tekemiä jälkiä. Koska minä haluan. Kisoihin en sitä voi pakottaa, kun sen syy inhota niitä olen minä ja mun jännitys. Treeneissä olen ihan normaali, joten nyt sen vaan on ruvettava ymmärtämään että tämä on tärkeä asia...!

Vepeä se teki kanssa viikonloppuna mökillä. Kokeilin hukkuvaa kuitenkin patukalla kun en ole mistään saanut selvää vastausta millaiset valjaat kelpaisi, ja ihan hyvin se sen sieltä toi, kerran matkalla kääntyi katsomaan että kelluuko se raato vielä perässä vai ei :D, mutta siitä lisäkäskyllä heti palasi tehtäväänsä. Samoin veneen haku kahdella ihmisellä vihdoin check! Olen yrittänyt ilmoittaa sen kokeeseen, mutta v***u me mihinkään kokeeseen ikinä päästä - kaikkialla mistä olen kysynyt, on niin täyttä, ettei edes varasijalle oteta. On kyllä niin hienoa tämä mun kokeissa käyminen, tän kauden saavutukset "hylätty", "ei tulosta" ja "ei edes mahduttu yrittämään" x3. Se siitä vepestä tämän kauden osalta. Oikeasti syö naista niin ettei mitään järkeä. >:(

Treeniviikonloppu

Perinteinen holskuporukan treeniviikonloppu pidettiin vaihteeksi meidän mökillä. Paikalle pääsi viime hetken perumisten takia vain kaksi koirakkoa minun lisäksi, mutta ei se mitään, saatiin silti ihan hyvin treenattua ja oli aivan huikean hauskaakin, kuten aina! Ohjelmistossa oli hakua, metsäjälkeä, vepeä ja rallya, lisäksi tietenkin hyvää ruokaa riittävästi :D !

Leirinavajaiskakku on tärkeä asia!

Perjantaina leiriydyttiin ja tehtiin suunnitelmia. Ehdittiin me myös treenata vähän: vepeä ja pihahommia (=tottis ym), pönelle rallyn edestä puolenvaihtoa ym. Pönen häiriönä oli toinen koira kevythäkissä pihalla ihan vieressä, mutta ei se siitä häiriintynyt, liekö edes huomannut. Sieni teki pari vientiä kuivalla maalla, yritettiin myös häiriköitä (houkutella kupilla) mutta ei mennyt lainkaan lankaan. Vedessä otettiin ensin ihan normaalit veneestä hyppy ja veneen haku. Sitten Sieni teki vielä veneestä veneeseen viennin joka meni tosi hienosti.

Lauantai alkoi haulla. Sienen eka kierros kuuden piston rata, kerrankin ihan oikeasti ylisyviä eli varmaan sen 60m ainakin radan alussa. Keskilinja teki mutkan 4. piston jälkeen ja se on niin hankala hahmottaa, että tallaus ei ehkä mennyt ihan samassa kulmassa. Kakkonen vasemmalla oli hakkuuaukion reunassa miestä korkeampi io kuivahtanut kasa niitä oksia ym puista karsittua tavaraa. Nelonen samalla puolella oli aukiolla siinä rajalla, mistä metsä alkoi, vielä aukion puolella. Kutonen oli metsässä aukion ratana. Oikealla puolella parittomat pistot alkoi kolmosen jälkeen vähän laskea pienen rinteen taakse. Sienellä oli kiintorulla kiristettynä kaulassa, kaikilla suorapalkat enkä mennyt hakemaan, vaan koira sai juosta. Ykköselle tuli kaksi lähetystä, kaarsi aluetta niin paljon eteenpäin että otin pois ja laitoin uudestaan. Vitoselle tuli kolme lähetystä, koira ei vain saanut hajua eikä uponnut kunnolla oikeaan kohtaan. Sää oli tosi painostava, raskas ja tuuleton. Juoksemisesta huolimatta koira ei lainkaan ollut hätäinen (jos en hae sitä, sillä jää helposti se juoksumoodi päälle ja saattaa liueta loppupään ukoilta kesken palkkauksen, koska kiire etsiä lisää), vaan oli ukoilla tosi rauhassa ja kauniisti. Noin muuten aivan mahtava vire ja kaikki vaan tuntui niin helpolta ja hyvältä. Siltä, että me tehdään yhteistyötä. Se ei mitään kiintorullan härkkimisiä miettinyt missään vaiheessa.

Mitä luksusta!

Sä oot niin hienoin.

Pöne sai kanssa tehdä etukulmat äänillä ("töppöneeeeeeeeen!") ja se oli hyvin mielissään. Edes risukasassa ollut kakkonen ei ollut lainkaan jännittävä pönestä.

Toinen kierros oli kaksi irtorullailmaisua vain n. 30m matkoilla. Kiintorulla kiristettynä kaulassa. Eka maalimies oli vaan kuusen alla piilossa. Koira tuli toiselta puolelta kuin missä irtorulla oli ollut, ja maalimies ei ollut kokemattomuuttaan tiennyt että rulla kannattaa sitten siirtää koiran puolelle, että se huomaa sen. Ukko oli vain aivan passiivinen kuten oli neuvottu, eikä edes katsonut koiraan. No Sienikin on joskus opetettu kiertämään ukot rullaa ottaessaan, mutta se on kyllä kadonnut ohjelmistosta. Koira ei siis nähnyt irtorullaa ja se alkoi sitten äheltää sitä kiintorullaa suuhunsa. Aikansa se sen kanssa taisteli ennen kuin jotenkin onnistui saamaan sen! Minä katsoin keskilinjalta ja mietin mitä tässä pitäisi tehdä, jos olisi ollut puhelimet, olisin varmaan sanonut siihen, että maalimies anna koiralle irtorulla. Nyt en viitsinyt ruveta huutamaan niin seurasin sitten vain koiran puuhia. Se toi kiintorullan mulle, joten keräsin pokkani ja laitoin koiran näytölle. Koirahan teki kaiken aivan oikein, ei ole sen vika, että mahdottomasta tuli mahdollinen - en vieläkään ymmärrä miten se saattoi saada sen rullan otettua suuhunsa, ihme kumileuka! :D

Toinen ukko oli tyhjän umpparin takana niin, että umppari oli jossain 20m syvällä ja ukko siitä vain joitakin metrejä taaempana. Koira kaarsi umpparin kohdalla selvästi ohi jotenkin vaikean näköisenä ja se näytti siis ihan siltä, että väistää piiloa. Ei olisi ihme sen mun taannoisen karjumisen jälkeen. Alkoi kovasti vippaamaan (vippaaminen = häntä heiluttaa koko koiraa) kun haistoi ukon umpparin takana. Irtorullan tuonti ja näytölle meno ok.

Käytiin syömässä ja sitten jälkihommia. Pöne ajoi jonkun vajaan 500m jäljen, joka oli kolme tuntia vanha. Kaksi keppiä, ihan lopussa jälki tuli hiekkatien yli ja vika keppi oli pari metriä sen jälkeen. Me oltiin ainakin ajettu pois ja takaisin siitä tieltä jäljen yli, luultavasti joku muukin oli kulkenut siinä kolmen tunnin muhimisen aikana. Pönellä olikin sitten tielle tullessa tosi vaikeaa, mutta sinnikkäästi se työsti ongelmaa ja lopulta ratkoi sen. On se vaan sellainen kaikkien alojen asiantuntija <3

Seuraavaksi vuorossa oli jälleen pihajuttuja ja vepeä. Kuivan maan hommista pöne taisi taas tehdä vähän rallya, lähinnä puolenvaihtoa edestä, peruutusta ja kukkaiskäännöksiä, varsinkin niitä mestariluokan uusia puolenvaihtokäännöksiä. Sieni kuivaharjoitteli vepen jonkun ylemmän luokan liikettä, missä koira hyppää veneestä ja ottaa sen saman veneen köydestä kyseisen veneen hinaukseensa vieden sen rantaan. Eka yritys meni nauramiseksi mutta sitten lamppu syttyi kyllä!

"Kyytiin"

"Istu"

"Köysi!"

Avustajan mielipide :D :D

Vedessä tehtiin avoimen luokan "vieraan esineen vienti". Sieni sai viedä lasten pelastusliivit ensin kuivalla maalla, ei ongelmaa. Sitten sen piti viedä ne laiturilta hypäten ja sekös vaikeaksi osoittautui! Koira ei voinut ponnistaa koska liivit oli tiellä. Siinä sitä tehtiin aika monta yritystä, ja muut jo sanoi että pitäisikö sitä jotenkin helpottaa. Mä tiesin, että se tietää mitä "vie!" tarkoittaa, ja koska se pystyy kantamaan niitä liivejä maalla, se nyt vaan saa luvan hypätä ja tehdä mitä pyydetään. Laitoin sen vaan aina uudestaan yrittämään. Kun älysin viedä koiran ihan laiturin reunalle niin, että sen ei tarttenut kävellä vaan se saattoi suoraan hypätä, se lähti. Vienti meni hyvin, ei se kesken kaiken enää sylje esinettä.

Tulossa!

Palkan kanssa maihin

Sitten tehtiin sellainen koe, että minä olin kumiveneessä lähempänä rantaa, koira ja soutaja isossa veneessä kauempana. Kutsuin koiran hyppäämään veneestä ja hakemaan mun veneen köyden, mistä sen piti viedä mut rantaan. Rannassa oleva avustaja vielä auttoi koiraa sinne, mun "rantaan" -käsky ei riitä. No ei siitä muutenkaan meinannut tulla muuta kuin naurua, mutta saatiin me se jotenkin lopulta onnistumaan :D Sitten vaihdettiin vielä osia oikeampaan asetelmaan: minä olin rannassa. Pikkuveneen soutajan täytyy näyttää köyttä koiralle aika selvästi niin sitten onnistui.

Mitähän tästä tulee :D

Tulee tulee!

Vaikeista hommista (veneen haku) saa parempaa palkkaa

Illalla saunaa, ruokaa ja juttelua yön pikkutunneille saakka. Sieni ja Sindi sai vähän aikaa juosta keskenään, ja Sieni oli meidän kanssa, tapansa mukaan, saunassa. Sitten laitettiin koirat nukkumaan ja ihan hyvin ne rauhoittuikin vaikka me vielä istuttiin ulkona.

Sunnuntaina taas ensin hakuilemaan. Sienelle neljä pistoa. Nyt otin vahingosta viisastuneena kiintorullan kokonaan pois. Teemana ne umpparit, kun tuntui, että nyt ehkä olisi joku ongelma mitä voisi ratkoa. Siispä ykkösellä tyhjä umppari n. 20 metrissä, ukko pari metriä sen takana. Kakkosella ukko umpparissa n. 40 metrissä. Kolmosella tyhjä laatikko 30 metrissä ja ukko 50m:ssä. Nelosella ei hämypiiloja ja vain ukko 50m:ssä. Kaikilla irtorullailmaisu.

No, ei väistänyt laatikoita, ei miettinyt mitään kiintorullan härkkimisiä, ei kerta kaikkiaan mitään ongelmaa missään kohdassa. Se pelitti kuin kone. Se oli tosi väsynyt, autosta haettaessa yleensä hyppii ja vinkuu kun on niin ihanaa kun on Sienen vuoro. Nyt ei jaksanut hyppiä, niin se kävi hetkeksi kierimään selälleen siihen keskelle hiekkatietä <3 Väsymyksestä huolimatta se teki ihan kivalla vauhdilla eikä ollut mitenkään yhtään nihkeä. Höh, mä en nyt todella tiedä onko meillä joku ongelma vai ei, ja pitääkö mun nyt jotenkin erikoisesti treenata vai ei. Löisin varmaan ensi treenissä sen kiintorullan jo normaalisti kaulaan (ottaisin toki silti vain suorapalkkaa ja irtorullia ainakin pari treeniä vielä), mutta jotenkin tuntuu että valeilmaisuongelma ei voi olla "näin vähällä" hoidettu?!

Pyörtykse pallo suussa?

Ei nyt sentään, mutta väsynyt ja onnellinen!

Toisen koiran vuorolla hiekkatieltä ajoi joku jumalattoman suuri mönkkäri, ja sillä oli joku hirvikoira tms vapaana. Koira kun huomasi meidät n. 30m syvällä metsässä, se lähti tulemaan kohti, jolloin meidän vuorossa ollut, juuri radalta pois tullut ja kytkettynä jo ollut koira alkoi haukkumaan sille. Tällöin mönkkärin kuski tajusi vissiin vasta että meilläkin on koira siellä, ja alkoi huutaa omallensa, joka ei korvaansa lotkauttanut, tuli vain kohti. Yksi meistä lähti juoksemaan sitä vastaan ja karjui "ei, pois", jolloin koira pysähtyi katsomaan hölmistyneenä. Tässä vaiheessa ihmeen hiljaa ollut pöne alkoi tietenkin myös huutaa kuin hyeena mun autosta, jolloin hirvikoira kääntyi vuorostaan katsomaan sinne. Mä jo ehdin ajatella, että pöne tulee varmaan kaltereista läpi, jos vieras koira menee tunkemaan naamansa mun autoon... sitten se ukko tajusi kaasuttaa sillä laitteellansa ja koira lähti hetken tuumimisen jälkeen sen perään. Mietittiin, että ne tulee varmaan jossain vaiheessa sitten takaisin, ja päätin että pönen ei tartte tehdä tänään mitään, en uskalla ottaa sitä autosta ulos. Se, että haun tekeminen olisi siitä kiva, painoi tosi paljon vähemmän kuin se, että jos sen vuorolla tulisi tollanen tilanne, koira olisi taas seuraavat x kuukautta tosi kiepeillä ohituksissa. Se palautuu noista todella huonosti.

Jälkeä teki vain yksi koira.

Mökillä vähän vielä pihajuttuja ja vepeä: Sieni teki ensin samanlaisen pelastusliivien laiturilta viennin kuin eilenkin. Annoin liivit suuhun, sanoin "vie" ja koira juoksi laiturin päähän, hyppäsi ja vei, aivan kuten olisi miljoona kertaa aiemmin vienyt. Vaikka eilen se vielä oli ihan varma, että ei pysty. Tällainen se juuri on <3 Kun sen saa ymmärtämään mitä halutaan, asia on sillä selvä. Se ei ole erityisen älykäs siinä mielessä, että se esim. yhdistelee tai ketjuttaa asioita paljon hitaammin kuin pöne, mutta sitten se on toisaalta aivan tosi luotettava ja kun se jotain oppii, se tekee sitä kuin juna.

Lopuksi vielä yhteishyppy, minä soudin, yksi piti koiria veneessä ja toinen oli rannassa kutsumassa. Sindi hyppäsi ensin ja Sieni perään. Siihen oli mukavaa lopettaa, tytöt sai jäädä sitten suoraan vielä rallaamaan pihaan ja vauhtiahan niillä riitti!

Oli aivan huikea viikonloppu, samanhenkisten ihmisten kanssa on niin kivaa treenata. Tämä intensiivinen setti tuli meille haun kannalta tosi hyvään saumaan, ja uskon että vepekin edistyi roppakaupalla! Pöneä meinasin aiemmin jättää kokonaan kotiin, mutta se ei sitten onnistunutkaan ja se oli otettava mukaan. Murehdin, että sillä on varmaan tosi raskasta katsella kun meidän pihassa on jotain vieraita koiria ja voisko ne niinku painua helvettiin, mutta ehei. Pöne oli varsin lunki ja sen mielestä oli lähinnä kivaa kun oli vieraiden narttujen pissoja nuuhkittavana... Sagan (7kk) kanssa sitä olisi voinut kokeilla, mutta totesin että pahimmassa tapauksessa pöne joko inhoaa sitä muuten vaan tai sitten sekoaa ja itkee ja haluaa vaan nylkyttää. Parhaassa tapauksessa pöne ei olisi lainkaan kiinnostunut, eihän se enää ole vuosiin vieraiden aikuisten koirien kanssa leikkinyt. Ei sitten oikein tuntunut järkevältä. Jos pöne menisi nylkytysmoodiin, se sitten piippaisi koko viikonlopun. Sindi sai leikkiä Sienen kanssa, se on niin raju että pönen selkä ei ehkä olisi tykännyt hyvää, ja toisaalta Sindi olisi varmasti räjähtänyt jos pöne olisi mennyt nylkyttämään sitä, jolloin pöne olisi räjähtänyt takaisin ja se siitä kivasta leikkimisestä. Pöne sai aika vähän tehdä mitään muihin verrattuna, mutta ihan onnelliselta se vaikutti ja piti molempina aamuina pyyhkärit mun mahalla <3 Se on onnellisen pönen merkki se.

Kuulumisia

Neljän viikon loma alkaa olla ohi. Me ei olla tehty "mitään". Reilu pari viikkoa meni lapin vaelluksella, edellisessä postauksessa oli linkki kuvakertomukseen. Se on nyt vaan nurin, kuvien suuri määrä olisi kannattanut ottaa huomioon ja ladata ne esim. kuvat.fi:n kautta, mutta meni jo. Itselle näkyy offline-tilassa niin en jaksa nähdä vaivaa toisten takia, enkä nyt ainakaan aio tehdä niille mitään. Sivut aukeaa taas uuden kuukauden myötä, ja on varmaan pian uudestaan nurin, joten olkaa nopeita ketkä oikeasti haluatte ne nähdä! Laitetaan nyt tähän muutama mun suosikki vielä:

***

Lapin jälkeen ollaan oltu mökillä. Töppöselle on tehty muutama jälki niin, että jäljen tekijä lähtee mökin pihasta ja jäljen ajaja 15-20min sen perään. Jos minä olen jäljen tekijä ja äiti tulee koiran kanssa perään, se ei mutsille ilmaise mitään esineitä. Mulkaisee korkeintaan että tossa on tollainen, mutta jatkaa matkaa. Viime kerralla käskin äitin pysähtyä, katsoa taivaalle ja odottaa että koira palaa esineelle ilmaisemaan sen. Siinä oli hetki kestänyt ja koiran asenne oli silti ollut luokkaa "pitääkö mun todella". :D Eilen äiti teki jäljen ja minä ajoin sen kun teki mieli korjata moiset possuilut, mutta ei meillä ollut mitään ongelmia, koira ilmaisi kolme sukkaa ja yhden lippiksen aivan moitteettomasti. Ilmeisesti sillä on niin kiire mun perään, ja sen mielestä äidin kanssa ei olla missään oikeissa hommissa, vaan pelleillään vaan, että mitään esineitä ei tartte matkalla ilmaista. Hassu eläin. Mutta on se vaan aika pätevä, sitä on yritetty eksyttää paluuperillä, vierekkäisiä ympyröitä tekemällä, kiipeilemällä kivillä pitkin ojaa ja vaikka millä. Äidin tekemällä jäljellä hän on pari kertaa matkalla istunut hetken jossain, ja jatkanut vielä matkaa. Näihin pysähdyskohtiin koira reagoi hassusti ja tietämättömänä arvelin oikein, että niissä on istuttu hetki. Se haistelee hirmu tarkkaan ja on ihan sen näköinen, että tässä pitäisi olla jotain, mutta ei ole. Nyt kun sille opettaisi vielä maalihenkilön ilmaisun ja siedättäisi sen siihen, että se on joku ventovieras, sehän voisi käydä pelastuspuolen jälkikokeessa. Paitsi että hittoako se sellaisilla tuloksilla tekee, kun ei siitä pelastuskoiraa tule, vaikka asia edelleen mua hieman kutkuttaisikin...

Loppuviikosta H kävi täällä, kentälle ei päästy sen ollessa varattu, mutta esineet ja haun ilmaisutreenit pidettiin. Esineet 50x50m alue, viisi esinettä: takalinjan tuntumassa kolme ja vaikeat (sulkapallo ja ikivanha silmälasikotelo) edessä reunoilla. Ei juurikaan tuullut, raskas ukkossää. Sieni sai hakea kaksi, ja muistin nyt alussa lietsoa sitä suuremmin kuin palkatessa. Se tuntuu aika tyhmältä, mutta toimii, koira oli reipas ja esineet löytyi suht vähällä vaivalla. Se toi takaa kaksi sukkaa. Toinen koira toi samat, ja sitten oli töppösen vuoro tyhjentää ruutu lopuista. Etuesineiden lisäksi ruudussa oli luumun kokoinen pallo. Töppönen joutui varmaan kymmenen minuuttia etsimään ennen kuin se lopulta löysi pallon! Jätin siihen ja loput haettiin itse pois. Olipas se vaikeaa.

Haun osalta Sienelle eka irtorullalla ja toinen kiintorullalla. Ekalla kaikkea säätöä, hetken näytti, että juoksi rulla suussa vasta ukolle mennessä (???), ukolle oli tullut eri puolelta kuin tämä oli olettanut ja kiertänyt selän takaa, joten mahapuolella kädessä tarjolla ollut irtorulla oli jäänyt ja koira tuli kiintorullan kanssa. Näytölle vedätin loppuun asti, se osa ok, mutta ukolla ei mennyt heti maahan vaan hyppeli edestakaisin, sitten kävi maassa, otti rullan ja toi sen uudestaan mulle. Pyysin irti ja uudestaan "näytä", meinasi taas hamuta rullaa maassa ollessaan. Tämä pitää nyt opettaa sille kuntoon, tämä on selvästi sellaista yliyrittämistä millä se koettaa vauhdittaa tapahtumaketjua päästäkseen palkalle nopeammin. Samaa kun välillä se näytöllä alkaa haukahdella ukolle että tänne nyt sitä ruokaa jo. Täytyy vaan miettiä suunnitelma etukäteen kunnolla. Voisihan sitä kai kieltääkin, jos olisi sellainen koira, jota voisi... mutta ei se kieltäminen sille mitään opeta, eikä mun mielestä ole syytä millään tapaa yrittää passivoida sitä. Sehän on vaan hyvä, että toinen kovasti yrittää. Mun pitää vaan saada se tajuamaan millainen yritys tässä tilanteessa on suotavaa. Kakkonen meni onneksi paremmin, tosin siinä koira sai juosta näytölle liina perässään ja se palkattiinkin nopeammin. Yllättävän hyvin se kuitenkin kuukauden tauon jälkeen muisti mikä on homman nimi!

Haun osalta pitäisi tehdä jonkinlainen treenisuunnitelma. Elokuun lopussa on yhdistyksen leiri, johon olemme menossa, ja enemmän sieltä aina saa irti, jos on treenannut kunnolla ja osaa kertoa missä ollaan menossa ja onko jotain ongelmia, kuin jos ei ole tehnytkään oikein mitään. En tiedä, en ole lomalla uhrannut ajatustakaan tottisjutuille enkä osaa nyt yhtään sanoa, pitäisikö suosiolla unohtaa koko loppuvuoden kokeet vai voisiko niitä haun rotumestiksiä ajatella. Jos menisi tekemään pelkät maastot :D Olisi niin kiva näyttää naamaansa niissä karkeloissa ja saada yksi pitkis osallistumaan. Tauko on kyllä tehnyt varmasti hyvää, sekä koiralle, että itselleni. Lapissa tuli kerran mieleen, muistaakseni jollekin tunturille noustessamme, että nyt sillä on ne pk-koularit mutta helvetinkö merkitystä niillä on kellekään, elämä on oikeasti jotain ihan muuta :) Jossain vaiheessa pitäisi päättää syksyn suunnitelmat: haluanko treenata vielä tokoa yhdistyksessä, ehdinkö elokuussa mudin kanssa rally-tokon voittajaluokan kokeisiin jotta saisin tuloksen jotta voisin osallistua yhdistyksen rally-sm-joukkueeseen, haluanko oikeastaan kuulua koko yhdistykseen enää lainkaan. Vepekautta on vielä jäljellä ja lähialueilla olisi elokuun puolivälissä kokeet, saisiko Sienen sove-kuntoon niihin. Alkaako opettaa Sienelle EK:n osia vai unohtaisiko ne. Menisikö mudin kanssa jäljen rotumestiksiin (jotka on ihan hiton kaukana, ja seuraavana viikonloppuna on se holskuleiri, mutta silti...).

Keskiviikkona Sieni kävi hieronnassa ja sai erittäin positiivista palautetta: oikeaan (huonompaan) jalkaan oli tullut selvästi lisää lihasta, aiemminhan se olikin ollut ainakin pahimmillaan lähinnä pelkkää jännettä. Tiheät hieronnat sai lihaksistoa auki ja sen myötä koira nyt ilmeisesti on ruvennut taas käyttämään huonompaakin puolta, muuta syytä en keksi. Liikunnassa, ruokinnassa ym ei suuria muutoksia, tuskinpa nyt yksi kahden viikon lapin vaellus on sille mitään mainittavaa lihasta sinne kehittänyt (olisikin, niin voitaiskin hyvällä syyllä muuttaa lapin metsiin :p ... ). Tänä vuonna koira ei ole edes uinutkaan kovin paljoa, hellekesinä se puljaa mökillä ollessamme jatkuvasti vedessä, nyt ei.

Vaelluksella kerkesin miettiä myös koira-asioita ja mudin rähinää äärimmäisen turhautuneena kuunnellessani olin hyvin varma siitä, että seuraava koirani tulee olemaan jotain läpeensä sosiaalista, avointa, ei-terävää ja sellaista perusonnellista rotua. Sellaista, jonka kanssa on helppoa olla myös vaelluksella, eikä sitä haittaa ne toiset koirat, saati ihmiset... Mielessä pyöri lähinnä (working) kelpie ja käyttölabradori. Otantani on tosi pieni, mutta molemmista on tosi kivoja esimerkkejä. Tiedän, että mudeissakin on niitä syntymäiloisia tyyppejä, mutta mudeissa on myös paljon terävyyttä, puolustushalua ja sellaista "yhden ihmisen koira" -tyylistä pidättyväisyyttä, ja todennäköisyys osua sellaiseen yksilöön on luultavasti paljon suurempi kuin todennäköisyys saada "onnellinen hölmö"-mudi. Silloin kun olin ottamassa töppöstä, mun toiveet oli erilaiset. Halusinkin "yhden ihmisen koiran". Enää en halua, ja niin rakas kuin se onkin, olen myös ihan helkkarin kyllästynyt sen ongelmiin. Kaupungissa luvassa taas intensiivistä ohituskoulutusta, se auttaa aina vähäksi aikaa, kunnes sitten taas rysähtää. Jos joku ei ole saanut auki tuota vaelluskertomusta, niin by the way vaelluksellakin mudin kimppuun kävi kaksi irtokoiraa.

Hakukuvat (c) Veera kesäkuun vikoista ennen lomaa -treeneistä. Kiitos vielä! Se on varmaan kivaa ostaa kunnon laitteet, kun joka suunnasta alkaa tulla niitä "voisitko tulla kuvaamaan meidän treenejä kanssa" -pyyntöjä...

TK2 HK1 JK1 BH RTK1 Kierra des Leus Chapellois

Oman seuran jälkikokeissa täytekoirana (koe uhkasi jäädä niin vajaaksi, että olisi peruttu, niin minähän sitten menin "vain kokeilemaan"). Janalla etukäteen uumoilemaani epävarmuutta ja silkkaa rutiinin puutetta, ei kuitenkaan oikeastaan ollut paineessa, oli vain rehellisen pihalla mitä täällä piti tehdä. Jäljestys ekaan keppiin saakka tosi hapuilevaa ja epävarmaa, kepin jälkeen selvästi syttyi lamppu mitä oltiinkaan tekemässä ja koira meni normaalille liinatuntumalle. Kehuin kunnolla kun näin sen jäljestävän ja vastasi siihen hyvin, tiivisti työskentelyä. Kakkos- tai kolmoskepistä ajoi yli, se menee tyypillisesti aika korkealla nenällä ja saattaa kävellä kepin päältä ilman että vaan huomaa sitä kun on varmaan niin uppoutunut siihen hajutunneliin, niin nappasin sen itse taskuuni. Loput ilmaisi korrektisti itse. Jälki ja jana varsinkin tuntui voittajaluokan jälkeen tosi lyhyiltä! Tästä 163p.

Esineruutuun mennessä tuli odottelua parkkiksella, ahdistui vähän niistä kaikista muista koirakoista, mutta istuin asvaltille, jolloin koira tuli könyämään mun päälle, ja nujusin sen kanssa siinä aika huolella. Ihan tietoisesti olin ajatellut, että käytän tän kokeen oman jännityksen hallintaan ja siihen kuuluu se, että virittelen koiran niin että sen mielentila on hyvä, riippumatta siitä miltä se muiden mielestä näyttää. Sanoin sille ääneen, että onpas ihanaa olla juuri täällä juuri sinun kanssa. Hyvällä vireellä siis ruutuun, ilmottautuminen oli oikeassa etukulmassa ja ruutuun tultiin 90 asteen kulmassa, eli ilmon jälkeen käännyin 90 astetta oikeaan ja lähetin koiran siitä. Meni suoraan oikeaan takakulmaan ja pyöri siellä ihan helkkarin pitkään, varmaan ainakin minuutin. Välillä koira näkyi ja välillä ei näkynyt. Liikuin lähetyslinjalla keskelle aluetta toivoen että vedän koiran mukaani, mutta ei se tullut. Siinä alkoi tulla tuskan hiki, yleensä kun en koskaan kutsu koiraa pois ruudusta ja mahtaisiko se lähteä enää uudestaan. No, nyt oli pakko, huusin oikein tosi iloisesti ja sieltä se tuli. Lähetin sen vähän hakutyyliin uudestaan siitä keskeltä, yritin siis huijata että irtoasi kunnolla kauas, ja lähtikin reippaasti. Sai onneksi hajun tosi pian keskiesineestä, ja ilostui siitä niin että palautti sen mun naamalle. Esine tietysti putosi kun olin valmistautunut ottamaan sen vastaan kädelläni, en suullani, mutta koira nosti sen heti itse uudestaan eikä kiltti tuomari tästä rokottanut. Siispä täydet 30p.

Ja sitten se tottis. Valmistautuminen onnistui paremmin kuin viime kokeessa, ehdin tehdä mitä halusin eikä jännittänytkään kovin kauheasti. Oltiin ekassa parissa ekana paikallaolossa. Ilmoittautumiseen mennessä koira haukahti mulle ja tuntui tosi kivalta, paikallaolopaalu oli tosi kaukana ja siinä matkalla kerkesi vähän herpaantua (vein sen arkiseuruukäskyllä). Maahan hieman hidas, samoin sivulle nousu. Parin eteenmenon aikana näin heti, että koira on omassa kuplassaan mihin mulla ei ole avainta, ja yritin siinä sitten vähän koputella sinne ahdistuksen vallatessa munkin mielen. Koekehässä ei paljoa voi tehdä. Se oli vielä hirveämpää kuin viime kokeessa, seuruussa sata lisäkäskyä ja jätätti pahasti, ampumisesta jäi istumaan, välillä jäi seisomaan, henkilöryhmässä koira oikaisi yhden ihmisen eri puolelta ku minä. Istumisen lakosi maahan, maahan kyyristyi ahdistuneena ja luoksetulo hidas mutta tuli eteen. Kaikissa näissä pari kolme käskyä liikkeelle lähtöön. Tasamaanouto kuin hidastetussa filmissä, toi kuitenkin eteen, muistaakseni vielä ihan suht ok eli kunnolla eteen, ei puoliksi sivulle. Hyppynoudossa koski esteeseen ja palautti ihan liki sivulle, pyysin irroituksen jälkeen kuitenkin vielä korjaamaan tiiviimmäksi. Estenouto hidas ja ihan melkein loppui ponnu kesken eikä se meinannut sillä vauhdilla päästä yli, takaisin tullessa jäi keikkumaan esteen harjalle, toi taas melkein sivulle. Eteen menoa ennen parin koira lähti paikallaolosta ja sain vähän ylimääräistä aikaa viritellä koiraa kun tuomari katsoi toisaalle. Seuraamiseen taas joku kolme käskyä ja se seurasi silti jossain metrin mun takana, eteen lähti luimulaukkaa ja maahan meni ok. Ja taas ennen arvostelua se palautui nopeasti ja oli jo paljon rennompi. 73p ja ei kiitos koskaan enää. Ehkä kokeilen vielä jotain rauhoittavia pillereitä tai vedän hirveät kännit, mutta jos näen jo alussa että koira on tuollainen, keskeytän sitten siihen. Ei tässä ole mitään järkeä. :(

Tulos on aina tulos joo, ja varsinkin rodussa jossa niitä ei juuri ole, sitä voidaan toki pitää suurena saavutuksena. Ja onhan se, en mä sitä kiistä, se vaatii vuosien työn ja kaikilla koirilla ja/tai ohjaajilla ominaisuudet ei koskaan silti riitä. Jos se olisi helpompaa, niin taatusti niitä myös olisi enemmän. Mutta mekin ollaan varmasti nyt aika lailla uramme käännekohdassa: koiran ominaisuudet ja mun osaaminen loppuu tähän ja jos lusikalla on annettu, ei kauhalla voi ammentaa, ei, vaikka kuinka haluaisi. Kyse ei ole motivaatiosta, siitä näkee, että se kauheasti haluisi olla kiltti tatti ja tehdä mitä pyydetään, mutta kun ei vaan pystykykene niin sitten ei pysty. Eilen oli pitkästä aikaa normaalit hakutreenit ja koiraa hakemaan mennessä sain sydärin, kun mun autosta kuului hirveää sydäntä särkevää ulvontaa. Joku on jäänyt jalastaan tai naamastaan kiinni veräjään ja tekee kuolemaa! No ei ollut, se oli vain Sieni, joka oli niiiin liekeissä omasta vuorostaan, että normaali kiljahtelu ei riittänyt. Miksi ei voi olla kokeita ilman tottista? Voidaanko me vaan harrastaa ja unohtaa kaikki kokeet? Mitä järkeä siinäkään on?

No, m 193 t 73 yht 266, JK1, 2-tulos. Koira sai hampurilaisensa.

My way

Eilen olin pitkästä aikaa metsäjäljellä. Töppöstä jarrutellessa kerkesin pohtia, että siinä on pian 7v koiralle vasta viime vuosina tulleet motivaatio, itsevarmuus, ongelmanratkaisukyky ja taito huippuunsa ja se on vaan niin kone nykyään. Ja sen koeura on jo ohi, eikö olekin järjetöntä? Mihin oli nuorena niin kiire? Onko kolmevuotiaana valioitunut koira parempi kuin seitsemänvuotiaana valioitunut koira? Minun osaltani kyse oli paljolti myös tietämättömyydestä ja kokemuksen puutteesta. Jos ei ole ihan varma, onko joku titteli ylipäänsä saavutettavissa, tekee mieli paniikinomaisesti yrittää äkkiä yltää siihen, eikä ehdi nauttia matkasta. Nyt kun perspektiiviä on ihan eri lailla, seuraavan koiran kohdalla osaan varmaan ottaa paljon rauhallisemmin. Titteli tulee kun tulee, se on kuitenkin vain sivuseikka. Koira ei edelleenkään osaa sellaisia kaivata eikä sen tarvitse tietää niistä tulospaineistakaan mitään.

Seuraava pentuni sitten joskus hamassa tulevaisuudessa tullaan kasvattamaan aivan eri tavalla kuin nämä kaksi. Varsinkin töppösen nuoruus on ollut kurjaa aikaa. Mulla oli silloin alussa omaa epävarmuuttani ja kokemattomuuttani vähän vinksahtanut kuvitelma "hallinnasta" ja siitä miten asioiden täytyy mennä... kun nyt on vähän enemmän perspektiiviä, oon monesti miettinyt, että niissä tilanteissa missä töppöstä on aikoinaan kurmuutettu ja pidetty hirveitä ja täysin tarpeettomia sulkeisia, aion sille seuraavalle vain iloisesti nauraa päin naamaa. Nauraminen ei tarkoita, että koira saa tehdä mitä haluaa ja terrorisoida ympäristöään, ei tietenkään. Mutta ei huutamisella ja kunnon torumisilla ole mitään tekemistä kunnoituksen kanssa, ja sen nauramisen jälkeen sitten ystävällisen määrätietoisesti ohjataan se pentu tekemään niin kuin minä alun perin halusinkin. Tee mitä haluat, mun itsetunto kestää sen nykyään kyllä, mutta jos ohjeistan jotain niin loppuviimein teet sitten kuitenkin niin kuin minä sanoin. :) Mun seuraavalle pennulle ehdottomasti kasvatetaan aivan rajaton itseluottamus ja siitä tulee hirveän sinnikäs ja määrätietoinen maailman napa. Ehkäpä se rodultaan on jo lähtökohtaisesti näitä asioita, mutta kasvatan sen silti itserakkaaksi possuksi (ja sitten ehkä joskus kadun, ja vannon, että se sitä seuraava taas lytätään tossun alle alusta saakka). Sen ei tarvitse tietää mistään koesäännöistä mitään, enkä yritä väkisin pakottaa sitä mihinkään koeohjeen määräämään tai vain minun tulkitsemaani muottiin.

Mutta takaisin jälkeen. Töppönen on jäljestänyt jonkun verran kovalla alustalla ja ainakin hiekalla se pääosin selviää ihan hyvin, jos jäljestämme vain hiekalla. Alustan vaihdot sen sijaan on edelleen hirveän vaikeita, ja nytkin eilen kun se tuli metsästä ihan henkseleitään paukutellen siihen kivikovalle hiekkatielle, jonka yli olin mennyt suoraan ja kääntynyt juuri ennen piennarta oikeaan, sehän hukkasi koko jäljen. Sille on aivan liian usein laitettu vika keppi kun tie häämöttää (koska kokeessakin jälki yleensä loppuu niin, että näet tien), ja sitä se edelleen alkaa ensin etsiä kun jälki tulee tien reunaan. No ei ollut, ja sitten se rupesi lenkittämään sitä jälkeä uudelleen sieltä tieltä. Nenä ylhäällä kovalla hiekkatiellä yli tunnin vanhalla jäljellä ei vaan johda mihinkään, se haju ei ole siellä ilmassa enää. Laskin liinan käsistäni ja ajattelin, että nyt ollaan jännän äärellä. Koira lähti takaisin tulosuuntaan ihan hyvän matkaa, ja mietin siinä, että nyt sillä taisi mennä joku herne pahasti nyrjälleen, mitä ihmettä se tekee?! Annanko sen lähteä takaisin jos se niin meinaa? Jäljestääkö se koko jäljen takaisin alkuun ja miksi ihmeessä? Se ei ole koskaan tehnyt mitään sinne päinkään. No se etsi sen alkuperäisen jäljen sieltä meidän kävelemien jälkien seasta, nosti sen ja kääntyi takaisin menosuuntaan, tuli uudelleen tielle aivan eri tyylillä hitaasti ja tarkasti nenä hyvin alhaalla, ajoi tarkasti tien yli ja teki nätin kulman ja löysi pian viimeisen kepin, joka olikin vahingossa tosi sopivassa paikassa. Veti aika hiljaiseksi, olisi niin kiva voida "nähdä" sinne koiran nenään, koska aika ihmeellinen värkki sen on oltava. Joskus aiemmin mä olisin alkanut hyvin pian painostaa sitä siinä tiellä koska koesäännöt sitä ja tätä ja sen pitää tehdä niin tai näin, nykyään musta on kaikkein hienointa vaan katsoa sitä ongelmanratkaisua ja antaa sen tehdä ihan mitä se haluaa tehdä.

Sieni taas, no, se ei ole jäljestänyt sitten syksyn. Se on sielultaan niin hakukoira eikä se sen suuremmin nauti jäljestämisestä. Sille haku on the juttu ja kaikki muut lajit sitten suht tasaisella viivalla selvästi alempana. Se on myös varsin ilmavainuinen ja sille pitäisi tehdä tuntikausia vanhoja jälkiä, että nenä pysyisi alhaalla. Joka tapauksessa Sienikin oli varsin näpsäkkä peli, kulmat se veti ihan kiskoilla ja asenne oli muutenkin kiva. Lopussa sille tuli hukka, ja yllätyin miten paljon sekin oli tauon aikana saanut ongelmanratkaisukykyä ja ennen kaikkea tahtoa! Se osasi hienosti kanssa ruveta lenkittämään ja jaksoi yrittää vaikka heti ei tärpännyt. Sai jäljen ylös, ja senkin loppukeppi oli siinä hyvin pian sattumalta erittäin sopivassa paikassa palkkana. En tiedä, pitäisköhän tempaista jälkikokeeseen samoilla vauhdeilla kun nyt koeura korkattiin... Olis hauskaa nähdä millaista se tottis olisi, jos osaisin olla jännittämättä. Koska jälki on Sienelle vain sellainen sivulaji, ehkä ne paineet ei iskisi? Oman seuran koe olisi tuossa muutaman viikon päästä, joten ans kattoo nyt. Se janahan meillä eniten vaiheessa on, ei ole tehnyt kuin jotain 5m pituisia. Jäljen se varmastikin nostaa (johonkin suuntaan...) mutta kuinka suoraan se etenee, se on aika herran haltuun kun sellaista ei sille ole mitenkään opetettu.

***

Tänään yhdistyksen eri hakuryhmien kimppahakutreenit. Haku on laji, jossa treeniporukan merkitys on valtava. Haku, niin kuin moni muukin laji, on myös ehdottomasti sellainen, jossa tapoja kouluttaa on hyvin paljon erilaisia. Jokaisella on eri visio siitä mitä haluaa, eri tyyli yrittää saada koira ymmärtämään se ohjaajan visio ja lopputulos sitten riippuu monesta muustakin muuttujasta. Kyse ei missään nimessä ole "paremmasta" ja "huonommasta" vaan lähinnä siitä, että jokaisen toivoisi löytävän itselleen samanhenkisen treeniporukan.

Kokeen jälkeen minulle jotenkin kirkastui oma visioni. Ehkä sain täysillä pisteillä vahvistusta ajatuksilleni. Se, että koira toimi ventovieraassa maastossa palkattomassa suorituksessa ohjaajan ollessa jännityksestä sekaisin, vahvisti kovasti uskoani siihen, että olen tehnyt oikein. Löytänyt tälle koiralle toimivat menetelmät. En ole enää lainkaan niin herkkä sille, mitä muut tekee, en halua läheskään kaikilta neuvoja siihen mitä mun pitäisi tehdä, ja uskallan suunnitella sellaisen treenin kun koen tarpeelliseksi riippumatta siitä, mitä mieltä joku muu siitä mahdollisesti saattaa olla. Olen ehkä maistamassa Sienenkin kanssa sitä tunnetta, kun koiraan voi luottaa enemmän kuin useimpiin kanssaihmisiin.

Tottista en ole treenannut kokeen jälkeen yhtään, ei ole ollut fiilistä. Koepaikalla olisi voinut kokeen jälkeen mennä kentälle, kysyin luvan, mutta enpä sitten mennyt. Koira oli jo maksalaatikkonsa syönyt, ja ylipäänsä se on jotenkin niin turhaa opettaa, että ekalla kerralla tehdään koe ja tokalla sitten treenit joissa taas saa palkkaa. Auttaa tosi paljon kun seuraavan kerran menee vieraaseen paikkaan kokeeseen? Palauttaviksi treeneiksi ihmiset sitä kutsuu, ja olen minäkin joskus niin tehnyt, mutta en oikein usko sillä olevan mitään merkitystä, positiivista ainakaan. Sieni kävi kokeen jälkeen tiistaina uudestaan hieronnassa ja oli edelleen kireä. Ekaa kertaa koskaan missään se rentoutui ihan täysin ja nukkui osan ajasta kun takaosaa käsiteltiin. Se on aina pitänyt päätä paljon ylhäällä ja olen vain ihmetellyt, että muuten niin lunki koira ei käsittelyssä oikein malttaisi olla paikallaan. Malttaisi? Se on vaan ollut niin kireä ja se on tuntunut pahalta eikä se ole voinut rentoutua. :( Nyt sillä on vielä kolmas käynti lyhyen ajan sisällä ja sitten kokeillaan jatkoa kuukauden välein. Sieni ei ole koskaan käynyt hierojalla aiemmin. Kaikki kun aina puhuu, että hieroja hoitaa vain seurausta, fyssari/osteopaatti myös syytä, ja että hieronnasta ei ole kovin paljoa hyötyä. Mä nyt kyllä koen, että hieronta nimenomaan on auttanut meitä ehdottomasti eniten, ja sitä aion jatkaa. Kun ei se syy, löysä lonkka, sieltä millään jipolla poistu.

Joka tapauksessa tein tuossa oku ilta pihalla vähän eteentuloja, jotka oli tosi paljon suorempia ja ihan hemmetin nopeita ja sähäköitä. Pari istumista ja seuraamisen käännöksiä ja jumankekka mikä vauhti ja takaosan käyttö! Tauko on tehnyt ihan hyvää vaan. Nyt pitäisi ehkä kuitenkin yrittää taas ryhdistäytyä ja treenata ihan ajatuksella. Joka tapauksessa olo on tuntunut viime aikoina tosi mukavalta, jollain tapaa kevyeltä ja helpolta. Kesä tulee ja elämä on vaan niin laiffii :)