sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Jälkiä

Tänään jäljestettiin oikein kunnolla kun Eija ajeli käymään! Käytiin ensin tekemässä jäljet metsään vanhenemaan, sitten tultiin pellolle tekemään ja ajamaan jäljet ja lopuksi mentiin ajamaan metsäjäljet.

Töppöselle tein itse reilu 800 askelta pitkän peltojäljen, joka vanheni pari tuntia. Kulmia oli viisi, loppusuoralla kaksi harhaa ja esineitä vain harhojen jälkeen + lopussa eli yhteensä kolme. Ruokaa oli vaihteeksi paalulla kun nyt on jonkun verran tehty tyhjiä paaluja, sitten ekan kymmenen askeleen matkalla muutamassa askeleessa, kaikkien kulmien jälkeen 4-8 askeleessa ja ihan yksittäisiä paloja siellä sun täällä, sekä lopussa vielä joku 20 askelta putkeen, se rauhoittumisosio.

Paalulle meno oli taas tappelua, en tiedä miten se tässä välissä sen pari treeniä oli oikein kiva, kun nyt ei taas pysynyt pää pystyssä millään. Kyllä se sillä tässä-käskyllä paikkansa pitää eikä kovin usein - tai noh, sanotaan että ei ainakaan ihan joka kerta - enää yritä rynnistää, mutta sen mielestä seurata voi ihan hyvin pää alhaalla samalla jäljestäen. Sitten kun pysähdyn ja huomautan sille, sen mielestä se mun pysähdys on kyllä sille joku lähtölupa mistä se ampaisee eteenpäin.. nyt mun on todella käytävä tossa tien toisella puolella puistossa tekemässä sille näitä pelkkiä paalulle menoja, jotta tää joskus tästä edistyy. Yhdessä treenissä viikolla se vieläpä yritti ja onnistui rynnistää ja ehti hyökätä paalulle, missä oli ruokaa, ja sai sieltä palan ennen kuin kerkesin ottaa sen pois sieltä ja kertoa mitä mieltä olen moisesta puuhasta.

No, tänään nenä pysyi hyvin maassa, vaikka ruokaa oli tosi vähän. Jopa sivutuulessa se ajoi varmaan parhaiten ikinä. Monta suoraa meni tosi kivasti löysin liinoin ilman että tartti puuttua mihinkään. Harhoihin se ei reagoinut mitenkään. Ekan harhan jälkeen olleella esineellä karmean vino ilmaisu, ja yrittäessäni korjata koiraa se vajosi sellaiseen ihme vastahakoiseen passiivisuuteen mitä se harvoin esittää. Lopulta se meni makaamaan sen esineen päälle, jolloin kaivoin sen pois ja totesin että oo sitten palkatta kerta ei tästä nyt tule mitään. Toisen harhan yli mentiin kanssa reagoimatta mitenkään, ja sen jälkeen esineellä aivan täydellinen ilmaisu, suora ja niin nopeakin :) Sitten vielä syötiin se ruokapätkä ja siellä viimeisellä esineellä ihan suht suora ilmaisu. Kyllä mä tunnen pönen kanssa sellaista tiettyä söpöä ylpeyttä, yhden kaverin sanoin "miten voi niin pienessä koirassa olla niin paljon" <3

Mutta ne kulmat, ne kulmat.. kolme meni ainakin koiran mitan pitkäksi ja se teki sitä tuttua lenkitystä, yksi meni ihan hirveäksi sekoiluksi (koiralla oli liikaa liinaa, koska kartturi uppoutui suoralla ajatuksiinsa ja tuli liian kaukana kulmaan) ja yhdellä tuuli tuli niin, että koira oikaisi kulman pari metriä ennen enkä taaskaan kerinnyt sen vertaa tajuta, että olisin heti saanut sanottua, että noin ei sitten tehdä! Voi taivas että nämä kulmat ajaa mut vielä epätoivoon. Säätö kulmissa heijastuu aina suorillekin, ja nyt ajatus kokeilla namittaa kulman jälkeen pienet "rauhoittumispätkät" ei toiminut koska koira veti suurimman osan kulmista niin kaarella, että sillä jäi ekat askeleet kulman jälkeen ajamatta ja namit peltoon. Mun olisi nyt todella keksittävä niihin jotain, ja nimenomaan jotenkin osattava kouluttaa koiraa. En usko, että se pelkkä ennen ja jälkeen kulmaa namittaminen oikeastaan opettaa koiralle mitään, sehän vain seuraa nameja silloin. Mä haluan opettaa sille, että jos jälki ei jatku eteenpäin, seiso ja käännä päätäsi äläkä ryntäile. Mutta miten?





Sienelle tein itse pellolle vain noin sadan askeleen mittaisen suoran, jossa oli ruokaa ehkä 90 askeleella, eli ihan muutama satunnainen 1-2 askeleen tyhjä siellä sun täällä jäljen puolivälin jälkeen. Lopussa kummallinen pieni muovinen peltojälkiesine. Sienen jälki vanheni noin tunnin. Pellolla oli aika monta autollista vieraampaa porukkaa, ja ajattelin ensin, että en halua että ne katsoo mun jäljestämistä enkä kyllä ota Sientä autosta ennen kuin ne menee johonkin siitä. Meidän torstain tokotkin meni pieleen, tai lähinnä mulle jäi paha mieli siitä, että sorruin tekemään asioita joita en olisi halunnut sillä tavalla tehdä ja meinasin vielä hermostua kun koira ei tajunnut mua. Kaipa se on vaan välillä otettava takapakkia, tämän jälkeen taas sisuunnuin ja päätin että mitä väliä mitä kukaan ajattelee, mä teen sen kanssa niin kuin teen ja naurakoon muu maailma partaansa jos niin naurattaa. Siispä nytkin päätin että otan koirani ja katsokoon muut jos katsoo. Keräsin itseni niin hyvin, että en edes tiedä oliko siinä tiellä ketään, keskityin itse siis vain koiraani :)

Sieni on rauhallinen, tasainen ja huolellinen peltojäljestäjä, se ei osoita sellaista suurta tunteen paloa ja rynnimistä niin kuin mudi, mutta kyllä se aika kovaa liinaa vastaan vetää jos en meinaa päästää, syö tasaisella rytmillä ja menee eteenpäin kyllä kuin kone. Oli puhe, että mä uskon, että kaikki koirat on täydellisiä jäljestäjiä pentuina ja sitten ihminen alkaa "kouluttaa" eli pilata niitä, ja lopputuloksena parhaiten kisoissa ja kokeissa menestyy se, joka on pilannut vähiten. Sienestä näkee musta selvästi, että sitä ei ole pellolla vielä pilattu. Outo esine aiheutti hieman hämmennystä eikä se oikein tiennyt mitä sille pitäisi tehdä, mutta kun älysi ilmaista, sen ilmaisu on sitten suora ja hieno erääseen sankariin verrattuna. Samoin sehän vetää kulmatkin ihan kuin kiskoilla. Saa nyt nähdä jos kuitenkin alan kouluttaa sille fh-jälkeä ihan tosissaan, niin kuinka nopeasti sekin saadaan pilattua... se mikä mua epäilyttää on joskus aikoinaan jossain semmassa jonkun gurun mielipide siitä, että alkeet voi tehdä ruokapurkeilla mutta sitten vaihdetaan palloon, koska yhdellekään piskille ruoka ei ole tarpeeksi suuri motivaattori ajaa 2000 askeleen jälkeä, vaan moottori tulee taistelutahdosta ja siis lelupalkasta. No, tämä mun piski ei taatusti jäljestä edes tuhatta askelta minkään maailman pallon takia, kyllä sille ruoka olisi se syy jos joku. Mutta jos ei se muka voi riittää, niin enpä sitten tiedä. Toisaalta paskaako tuosta vaikka kokeilisi - en mä enää tiedä edes onko sen mielestä haku kuitenkaan laji ehdottomasti ylitse kaiken muun, kyllä se nykyään kiljuu autossa esim. pellolle päästessäänkin!






Sienen varsinainen treeni oli siellä metsässä. Eija teki sille aamulla noin puolen kilsan mittaisen jäljen, jossa oli aika monta kulmaa, yksi välikeppi ja sitten annoin 10 frolicia jotka käskin hävittää jotenkin sinne askeleisiin. Namit on auttaneet nenän pitämiseen alhaalla, mutta nyt taas niissä oli jotain ötököitä, koira kakoi ja alkoi syödä ruohoa kesken kaiken, niin nyt ne kyllä saa jäädä. Lisäksi ne muutenkin vähän häiritsi, koira saattoi mennä yli ennen kuin haistoi namin ja kääntyi sitten taaksepäin etsimään sitä, mistä tuli vaan turha katko jäljestämiseen. Jäljen loppu merkattiin ja ennen kuin lähdettiin ajamaan, Eija kiersi tietä pitkin sinne maalimieheksi. Jälki oli liki 3,5h vanha.

Autolta koira lähti innoissaan ja varsin reippaasti, jäljen nostonkin se sai tehdä vapaasti mun edellä mennen, ja sehän meni ja nosti vauhdilla suoraan oikeaan suuntaan. Siellä sitä sitten hipsittiin, oli aika jännää mennä Sienen kanssa vieraan tekemää jälkeä ilman että vieras edes oli mukana. Mulla on tällä hetkellä metsäjälkikurssi käynnissä, ja siellä olen joka kerta toitottanut osallistujille, että pyytäkää vieraan tekemiä jälkiä. Se tiedostamaton ohjaaminen tulee niin helposti, ja sitten kun on yksin vieraan tekemällä jäljellä, ei ole ketään keltä kysyä meneekö se täältä ja ollaanko me jäljellä vai ei, niin ohjaajan asenne on vaan erilainen ja koira sen varmasti myös vaistoaa. Me tarvittaisiin Sienen kanssa näitä nyt paljon! Ohjasin omat ajatukseni nyt siihen, että jos koira hukkaa jäljen niin sitten hukkaa, minä en sitä voi neuvoa, ja mitä väliä jos se ei mene hyvin, pääasia että koiralla on hauskaa.

On se sen metsäjäljestys sellaista ihme hiippailua (pellolla se on aivan erilainen!), enkä oikein aina tiedä pitäiskö olla tyytyväinen kun se on niin huolellinen ja tarkka vai potkaista sitä persiille että vähän nyt vauhtia please... se jotenkin niin makustelee sitä jälkeä ja näyttää olevan päiväkävelyllä, mutta samalla on kuitenkin varsin huolellinen eikä rynni ja sekoile kuten eräät nimeltä mainitsemattomat asiantuntijat. Jotenkin se näyttää siltä, että se kerkiää katsella että onpas hassu mätäs tuossa, ja havannoida kaikkea, eikä se ole siis lainkaan sellaista valjaisiin nojaavaa, kiihkeää "jälki, jälki, JÄLKI, ÄKKII" mihin olen tottunut. Mutta kyllä se sen jäljen ajoi, keppi kyllä jäi, koira meni ihan läheltä mutta keskittyi vissiin niin jälkeen ettei reagoinut siihen mitenkään niin enpä sitten ruvennut pysäyttelemään vaikka tosi pitkä palkaton ja tauoton jälki sille nyt sitten tuli. Maalimiehelle tullessa alkoi ehkä vähän jo näyttää siltä, että eikö tää koskaan lopu, ja kyllä se löydöstä näytti ilahtuvan. Sai sieltä ensin purkin ruokaa ja sitten pallonsa.


4 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Sain kasvattajalta joskus ohjeen kun tein koiralle nuorempana jälkeä pellolla, että se kulmien alkutyöskentely opetellaan niin, että namijälki päättyy yhtäkkiä (siis jäljentekijä on hypännyt sieltä kunnon loikalla vaan pois kesken jäljen) ja kun siihen kohdalle tullaan koiran kanssa, missä jälki päättyy, sujauttaa ohjaaja viimeiseen askeleeseen koiralta salaa isomman namipalan. Koiraa ei päästetä eteenpäin ja kun se palaa siihen viimeiseen askeleeseen tarkistamaan tilanteen niin hirveät bileet pystyyn namin bongaamisesta ja treeni oli siinä. Näitä jälkiä voi tehdä vaikka kolme suht lähekkäin samaan treeniin niin saa toistoja alle. :) En tiedä toimiiko mutta varmaan ainakin melko helppo keino kokeilla opettaa koiraa palaamaan taaksepäin eikä lähtemään lenkittämään eteenpäin kieppejä jos jälki hukkuu.

Veera kirjoitti...

Miten ole kulmat mudille alunperin opettanut? Opeta uusiksi tekemällä ensin loivia kaarteita, sitten aina vaan tiukempia kaarteita, jotka lopulta muodostaa kulmia?

laura kirjoitti...

Kati, toi on kuulemma se Kuosmasen tyyli ja sitä olen kanssa pohtinut. Siinä on vaan se ongelma, että mun on tultava aivan koiran persuksissa ja pidettävä se kireällä liinalla, mikä taas aiheuttaa painetta mistä ollaan nyt hyvällä menestyksellä päästy vähän eroon, kun saatiin se löysille liinoille ja minut useiden metrien päähän. Voi sitä kokeilla, mutta epäilen että menee ojasta allikkoon, paine vaikuttaa nytkin niin kovasti niiden kulmien onnistumiseen (mitä enemmän painetta, sitä suuremmin lenkittää).

Veera, en mitenkään. Metsässä on aina saanut tehdä hyvin itsenäisesti ja lenkittäminen on ollut ok mulle. Nyt kun toukokuussa aloitin pellolla, olen vaan kokeillut vähän sitä sun tätä opettamatta niitä kuitenkaan mitenkään... :P

Veera kirjoitti...

Jaah, ei se auta kuin opettaa sitte :p Keinojahan on monia. Jo mainittujen lisäksi on myös muita erilaisia askellus-ja namitusoppeja. Esim. askeleet voi tallaa paremmin tai voi tehdä kulmaan pienen ruudun. Ensin voi namittaa koko kulman sekä pätkät ennen ja jälkeen. Namitusta voi sitten alkaa häivyttää jäljeltä ennen kulmaa, sitten kulmasta ja vikana kulman jälkeiset. Nää nyt tuli nopsasti mieleen. Ite tykkään (tällä hetkellä) eniten opettaa kaarien kautta, kun siitä tarvii häivyttää vähiten apuja ja saa samalla treenattua tarkkuutta.