sunnuntai 28. elokuuta 2016

Pönen kuulumisia

Pöne kävi tuossa tosiaan paikkakunnan uudella osteopaatilla. Hän on ihmispuolelta vasta koiriin erikoistunut mies. Huikeaa, että täällä on nyt saatavilla oma osteopaatti, aiemmin on vain ollut x kertaa vuodessa vierailevia, jotka ei tietenkään ikinä ole silloin tulossa kun heitä tarvittaisiin. Surkeaa, että pöne pelkäsi niin, ettei hommasta tullut oikein mitään. :(

Tyyppi vaikutti oikeasti tosi osaavalta, kertoi ihmispuolen välilevynpullistumasta ja mitä tekisi ja miksi tekisi, ja yritti sitten toteuttaa ajatuksiaan kauhusta kankealle koiralleni. En ole vielä päättänyt, yritänkö vielä toisen kerran. Pöne ei ole vuosiin ollut näin vaikea missään käsittelyssä tai lääkärissä, vaan on aina ollut alkuepäilyjen jälkeen tosikin nätisti, mutta toisaalta ne kaikki on olleet naisia. Nuorempana sillä kyllä useinkin oli kuonokoppa, mutta nyt se on jotenkin vähän pehmennyt. Tähän se ei kuitenkaan kantanut ja yritti useampaan kertaan napata, niin tosi kiva oli kaikkien kannalta kun minä sitten roikuin sen poskivilloissa koko tunnin. :( Hetken kyllä harkitsin että ei käsitellä väkisin ja annetaan sen vaan hengailla se maksamani aika, mutta en usko että sekään olisi auttanut. Se on vähän sellainen eläin, että jos se päättää jotain inhota, ihmistä tai tilannetta, sen mielipidettä ei tunnissa muuta mikään. Silloin on parasta vaan ottaa ohjat omiin käsiin ja pakottaa se, jolloin se ehkä alistuu kohtaloonsa ja lopulta pystyisi rentoutumaan, kun tajuaa, että ei tässä nyt mitään pahaa tapahdu. No, ei tällä yhdellä kertaa kyllä pystynyt ja paha mieli jäi itselle, ja tuskin käsittelystäkään kauheasti on mitään hyötyä, kun hoidettava ei pysty rentoutumaan. Toisaalta silloin lopuksi se kuitenkin hyppäsi osteopaattia vasten ja kävi nuolemassa tätä, joten sen takia on toivoa, että toinen kerta voisi olla helpompi. Katsotaan nyt.

(Joskus olen miettinyt, että kaikkien koirahierojien ym kannattaisi myydä vaikka 15min tutustumisaikoja erikseen. Voisi käydä vaan treenaamassa kyseisissä tiloissa, kyseisen ihmisen läsnä ollessa, ilman että koiraan kuitenkaan olisi tarkoituskaan koskea. Näin ensivaikutelma olisi kauhean kiva ja seuraavalla kerralla koira olisi tosi paljon vastaanottavaisempi. Voisihan sen varsinaisen tunnin ajankin toki käyttää näin, mutta jos maksaa 60e, niin aika kalliit treenit on...)

Noin muuten pöne on taas murehdituttanut. Alkuviikon treeneissä se oli todella, todella kummallinen, suorastaan haluton tekemään mitään. Se oli sille niin epätyypillistä, että hyvä etten itkua vääntänyt ja varannut sille tyyliin lopetusaikaa. Se on sellainen koira, että se treenaisi vaikka jalka poikki, joten sen täytyy olla ihan hirveän kipeä. Toisaalta mitenkään muuten se kyllä ei oireillut ja oli kotona normaali. No, loppuviikosta sitten yksi päivä kotiin tultuani eteisessä oli kiljuva pöne ja kämpässä haisi kakka. Vein koiran samalla oven avauksella suoraan ulos, missä se kyllä ensin ryntäsi pitkälle pissalle ja sitten kyykkäsi pari kertaa ilman että mitään enää tuli. Hassua, että jos on jo ripuloinut koko kämpän ja sen isoimman maton, ei sitten voinut myös kusta perään? :D Kylppärin se oli varmaan eka paskonut ja jatkoi sitten matolle, kun kylppäriin ei enää mahtunut sekaan. Pöne nimittäin oikeasti osaa mennä kylppäriin (Sieni ei tod). Se onneksi loppui siihen, sen illan sai vaan piimää ja Inupektia, seuraavana päivänä lisäksi Hills i/d-purkkiruokaa mitä sattui olemaan kotona ja sitten jo normaalia ruokaa. Toivon, että mahatauti oli jo aiemmin tuloillaan ja vaisuus treeneissä johtui siitä. Viikonloppuna oltiin nimittäin mökillä ja koirassa oli taas virtaa aivan loputtomiin. Eikä se kyllä sitä selkää itse varo yhtään, kyllä vetää sellaista rallia Sienen kanssa, hyppii penkkien yli, kävi uimassa, heittelee lelua itsekseen ja tuo sitä ihmiselle pompaten korkealle vasten.


Pliis vielä kerran -ilme!

Peltojälkeä on aika laiskasti treenattu. Rotumestikset olisi 22.10. Turun seudulla, täältä tulee vajaa 400km yhteen suuntaan. Onhan tässä vielä aikaa treenata, ja sääli ettei meinaa olla osallistujia kun nyt järkätään ja mahdetaanko ensi vuonna enää järkätä lainkaan, sanotaan. Joo, on toki aikaa, mutta 8v metsäjälkikoira ei kuukaudessa tai kahdessa oleellisesti muutu valmiimmaksi, kyse on vuosista. Vastahan me ollaan toukokuusta treenattu, ja on se kyllä kolmessa kuukaudessa kehittynyt paljon verrattuna siihen mitä alussa oli. Aivan alussa silti edelleen ollaan, ja esim. ne kulmat on karmeat. Jos ruokaa on läpi kulman ja tuuli ja alusta otollinen, ja lisäksi olen lähellä enkä anna sille liinaa niin että se pitkälle pääsisi ylikään, nehän näyttää menevän ihan hienostikin. Viikolla tein kokeeksi jäljen, jossa oli pari kulmaa eikä kummassakaan murustakaan ruokaa, lisäksi olin itse jossain 4-5 metrissä enkä edes ihan persuksisssa vahtimassa. Se meni niin päin v****a että itkettäisi jos kokeeseen olisi jo ilmonnut. Eihän se sitä jälkeä täysin hukkaa eikä jätä ajamatta, mutta koska mä en ole ikinä nähnyt yhtäkään koetta enkä tiedä millainen on vielä juuri ja juuri hyväksyttävä suoritus, nyt tuntuu pahasti siltä että en todellakaan lähde heittämään 800km reissua jotta koe päättyy ekaan kulmaan. :D Peltojäljellä siis koira tuomitaan hukanneeksi jäljen jos ollaan liinan mitan verran yli, vaikka se kuinka aktiivisesti siellä etsisi sitä ja löytäisikin jos saisi hetken aikaa. Ei saa, koska se on vaan niin epätarkkaa työskentelyä ja koe päättyy sitten osaamattomuuden nimissä siihen.




Tyhjiä paaluja ollaan nyt kanssa treenattu, alkuun oli jotenkin vaikeaa kun oli vissiin vähän hämillään kun ei ollutkaan ruokaa missään, tutkaili tosi pitkään ennen kuin tajusi että siitä lähtee jälki. Nyt se jäljen nosto on jo suvujampaa, mutta edelleen vähän takkuaa se paalulle meno. Eikä aina ihan vähääkään... Mun pitäisi ehkä tehdä erikseen joskus pelkkää lähestymistä, nyt se on sellaista tappelua että tässä-käskyllä pää pidetään ylhäällä eikä yritetä rynniä, ja vasta jälki-käskyllä saa laittaa nenän alas ja lähteä mun ohi. Se on aina hyvä tunnelma lähteä jäljelle kun molemmilla nousee savu korvista jo valmiiksi, not! Toissa kerralla seurautin sitä aika monta täyskäännöstä edestakaisin ennen kuin mentiin paalulle niin kuin minä halusin. Ei se kyllä mitään auttanut, koska tänään se oli taas ihan tyhmä ja minä yhtä tyhmänä karjaisin sille kerran oikeen peräsuoli pitkällä, että jo nyt on jumalauta. Se kyllä auttoi sikäli että loppui rynniminen ja mentiin niin nätisti paalulle, ja se oli oikein keskittynyt, tarkka mutta sähläämättä ja kivassa tilassa koko jäljen, mutta ei se sille mitään kyllä opettanut ja hävettää aina kun pitää sortua karjumaan. Ehkäpä nyt tosiaan voisi tehdä sellaisen treenin, että on pari paalua ja jokaiselta lähtee 10 askeleen jälki, lopussa kasa ruokaa. Sitten treenataan sitä lähestymistä ja joka kerta kun koira mokaa, vien sen kunnolla pois. Uskon, että palkkion mahdollisuuden poistaminen on tehokkain opettaja, mun ärtymisestähän se vaan ärtyy itsekin ja pitää vielä enemmän kiinni omasta toimintamallistaan. Parempi olisi vaan neutraalisti viedä se pois. Tässä vaan saattaa olla sama ongelma kun hajutunnistusjutuissa aikoinaan oli: sille ei mitään minuutin tai tunninkaan "jäähy" merkkaa mitään ja se tulee kahta kauheammalla raivolla kun sitten pääsee. Yksi kouluttaja silloin sanoi, että näille tapauksille tauon on sitten oltava suoraan 24h tms, eli jos koira säätää, sen päivän treeni sitten kerta kaikkiaan oli siinä, ei mitään uusia mahdollisuuksia. Eh, kyllä mua vähän saattaa alkaa vituttaa kun tonne yhdistyksen pelloille on se 15km, niin ajaa sinne, tehdä jälki, yrittää lähestyä ja heittää koira heti autoon ja ajaa takas. Mutta en mä tiedä mikä muukaan siinä auttaisi. Se toki auttaa, jos palkkaan sitä taskusta siinä kävellessä, mutta se taas on täysin ongelman kiertämistä eikä opeta koiralle, että jos et kulje tässä-käskyllä kuten on opetettu, et pääse jäljelle.

Tänään oli siis M:n porukoiden tutun pellolla 500 askeleen jälki, jossa tosi vähän ruokaa (yhteensä joku 20-30 palaa: tyhjän paalun jälkeen 8. askeleessa yksi muru, sitten pari palaa sillä ekalla 200 askeleen suoralla, ekan kulman jälkeen, 100 askeleen suoralla muutama pala, tokan kulman jälkeen, ja lopussa joku 10-15 askelta putkeen juuri vähän ennen ainoaa esinettä). Tunnin vanha, kova tuuli, enempi vähempi pitkä heinä. Nenä pysyi tuulesta ja heinästä huolimatta (tässä luki ensin hyvin, mutta vaihdoin sen, kun ei tosiaan ole mitään mihin verrata) mulle riittävän alhaalla ja vauhtikin ihan hallittavana, mutta ne kulmat, ne kulmat... samoin esineilmaisu saisi olla nopeampi, ne on hidastuneet, joskin kyllä myös suoristuneet.

Kyllä kaikkinensa olisi viisasta treenata vuosi ja miettiä sitten sitä koetta. Kyse on nyt enemmän siitä, onko matkasta huolimatta mentävä keskeneräisellä koiralla ihan siitä ilosta, että näitä järjestetään. Tapaamaan taas tuttuja, näyttämään minun muria, nauttimaan sen kanssa kokeesta nyt kun vielä voidaan. Ehkä sitä vuoden päästä ei ole enää lainkaan tai ehkä selkä ei silloin kestä enää minkäänlaista treeniä. Harmittaako silloin, jos en mennyt nyt?

Silmät kiinni seinän läpi <3

7 kommenttia:

zazo kirjoitti...

Noita paalu+10 askelta jälkiähän sä voit tehdä mihin nurmipalalle tahansa niin ei tartte pellolle asti ajaa. Meillä päin suosituimmat FH ja IPO jälki paikat ovat pari tavisnurmista puistontapaista aluetta, siellä treenaa pennuista sm tason koiriin tarkkuutta ja pikku juttuja ja sitten pellolle mennään tekemään pitkät jäljet. Tsemppiä treeneihin, rasittavuudessaan kiehtova laji, mullakin malikakara kävi välissä tekemässä pari metsäjälkeä, mutta pakko sinne pellolle oli sitten kuitenkin palattava vääntämään ;)

Kata kirjoitti...

"Se kyllä auttoi sikäli että loppui rynniminen ja mentiin niin nätisti paalulle, ja se oli oikein keskittynyt, tarkka mutta sähläämättä ja kivassa tilassa koko jäljen, mutta ei se sille mitään kyllä opettanu"

Kuinka niin se ei tuosta oppinut mitään? Kyllä mä sanoisin, että oppi ja paljonkin. Ymmärrän mitä tarkoitat, se pitäisi jossain monessa osassa opettaa askel kerrallaan lähestymään paalua tms. Mutta on kai toi ihan yhtä käytettävissä, että tässä on tässä ja jos se siitä lipeää, niin tulee palaute. Paitsi jos sulla on tämänkin koiran kanssa sama positiivisuus-tavoite kun Sienellä?

laura kirjoitti...

Periaatteessa täällä on monta ihan hyvää nurmialuetta keskustassa, mutta jos haluaa vanhentaa ja siellä 10. askeleessa on kasa ruokaa, niin pelkään että kyllä sinne joku ehtii.. jonkun musti tai joku lintu ainakin.

Kata, ei mulla nyt mitään ylevää periaatetta ole että ei voisi joskus pakottaa jos se toimisi. Mä en oikein tiedä onko kauheasti sellasia koiria joille se toimii, tai ainakin mudissa on iso ero jos se tekee jotain vain koska on pakko (odottaa koko ajan, että saa tehdä niin kuin itse haluaa, ja pitää mua ihan paskana ämmänä), verrattuna siihen että se tekee jotain koska se ymmärtää että se on senkin etu (tekee tosi intensiivisesti niin kuin sanotaan, koska tietää, että se on ainoa keino päästä eteenpäin). Eli siksi olen sitä mieltä, että ei se tollasesta kauheasti opi, tai se lopputulos ei ole niin kestävä kuin jos koira itse on sen oivaltanut ja vapaaehtoisesti tarjoaa sitä mitä halutaan. Hyvin todennäköistä että esim. koetilanteessa mun jännitys nostaa koirankin virettä, kokeilee taas vähän rikkoa käskyä ja huomaa että on koe = en voi karjaista sille, niin se siitä sitten, meillä on taas yksi pilattu koelaji :D Siksi mä haluaisin että se itse ymmärtää että jos se ei seuraa korrektisti, se ei kerta kaikkiaan pääse paalulle. Silloin se kantaa myös vireen nousut ja jännitykset paljon paremmin, eikä mun tartte mitään muuta kuin sanoa kerran nätisti "tässä".

Kata kirjoitti...

Miksi sillä olisi lopputuloksen kannalta merkitystä tai kuinka toinen tapa olisi kestävämpi kuin toinen? Kyllähän se kieltämällä/pakottamalla yhtä lailla oppii, että se ei halua rynniä edeltä vaan tulee nätisti vieressä ja pääsee vasta sitten paalulle. Alkuopetus vaan on erilainen, mutta lopputulos pitäisi olla kutakuinkin sama: koira tietää ettei sen kannata tehdä asiaa x tai tulee paha mieli, sen sijaan kannattaa tehdä asia y ja kaikilla on kivaa ja pääsee töihin.

Ja kyllä mä tajuan, mikä ero näissä on, tai siis minkä ihmiset näkee, mutta näkeekö koira sen samoin?

laura kirjoitti...

Kyllä mä oon aika varma, että asia säilyy koiran mielestä paljon kiinnostavampana, jos se luulee että saisi ja haluaisi tehdä niin jos sitä vaan tyhmä ohjaaja ei kieltäisi. Verrattuna siihen, että se oikeasti saa yrittää ja todeta ettei se olekaan niin hienoa kuin se kuvitteli.

Kata kirjoitti...

Mutta tässä esimerkissä jos se saisi yrittää ja todeta homman tyhmäksi, niin eikö se tarkoita, että se päästettäisiin minne se haluaa (eli jäljelle) ja toteaa sen homman tyhmäksi, jota taas ei missään nimessä haluta.. Molemmilla tavoilla pääsee varmasti samaan lopputulokseen ja molemmat kesken jäädessään tai epäonnistuessaan aiheuttaa saman asian; jos ei voi kokeessa kieltää tai vaihtoehtoisesti jäädä sahaamaan eestaas paalulle tai viedä takas autolle, niin se sittenkin rynnii sinne.

laura kirjoitti...

Ei, kun saa yrittää (yrittää = tulla tässä-käskyllä paalulle), heti jos tyrii viedään pois ja jälki jää ajamatta. Jos vaan ohjaaja on selkeä eli heti kun koira ei enää tee kriteerit täyttävää lähellä kulkemista, homma keskeytetään joka kerta, se ihan varmasti hyvin nopeasti toteaa sen rynnimisen tyhmäksi ja lakkaa tekemästä niin. Kokeeseen ei tietenkään pitäisi mennä ennen kuin osaaminen on varmaa, tai sitten päättää sielläkin että rynnimällä ei jäljestetä. Vähän sama ku aksassa se lähtöongelma, kisoissa ihminen ei malta keskeyttää jos koira varastaa, niin ei se riitä että treeneissä niin kyllä tekee, ne oppii erottamaan koska on koe ja voi varastaa ilman seuraamuksia.