Sain kaverilla lainassa olleet ikivanhat Canis-lehdet jonkun vuoden jälkeen takaisin. Ne aina unohtui kun harvoin nähtiin :D En mä edes muistanut niitä kaivata, mutta nyt kun ne tuohon tuli, niin selasin ne uudestaan läpi. Löytyi aika hyvä "palkkio poistuu, ohjaaja rankaisee?" -artikkeli (Canis 1/08). Aavikolla nälkää nähnyt koira on Janitan Korrien seminaarin muistiinpanoista törkeästi lainattu.
Kuinka kallista virheen tekeminen on? Artikkelissa oli esimerkkinä ihminen ja julkisten tilojen ovien avaus. Ovissahan usein lukee "työnnä" tai "vedä", mutta harva vaivautuu katsomaan koko tarraa (vaikka sekään ei ole suuren vaivan työ!) vaan kokeilee. Koska kokeileminen on niin helppoa ja hyvin vähäisen vaivan vievä työ. Jos ovi menisi väärästä yrityksestä 10 minuutiksi lukkoon, saati jos se menisi kokonaan lukkoon ja pitäisi soittaa joku muu avaamaan se, hyvin harva enää vain arpoisi työntääkö vai vetääkö, ja sen sijaan oikeasti lukisi mitä ovessa ohjeistetaan tekemään.
Tämähän toimii tietysti vain asioissa jotka osataan. Jos et tunnista kohdetta oveksi, tai siinä on niin monimutkainen avautumismekanismi ettet kerta kaikkiaan tiedä mitä sille pitää tehdä, et voi muuta kuin kokeilla ja arvailla. Jos väärin arvaaminen on kovin kallista, et luultavasti yritä mitään, vaan toivot että joku muu kohta tulisi ja kertoisi miten siitä päästään. Koiran kanssa ei aina ole lainkaan helppoa erottaa onko kyse osaamattomuudesta vai jostain muusta. Esimerkkinä tulee ensimmäisenä mieleen jäävät asennot. Ylipäänsä koiralla on varsin lyhyt aika kuunnella mikä sana sanottiin, valita asento ja alkaa tehdä sitä, joten jos se ei täysillä keskity ohjaajaansa, se luultavasti vain arpoo jonkun. Arpominen ei kuitenkaan ole kovin toivottavaa. Tietysti voidaan ajatella, että yrittäminen on aina positiivisempaa kuin passivoituminen, mutta arvaamalla todennäköisyys osua oikeaan kolmesta asennosta ei ole kauhean suuri. Jos väärin arvaaminen on kovin kallista, koira ei ehkä virheen pelossa tee mitään. Toisaalta jos väärin arvaaminen ei maksa mitään, koira ei myöskään luultavasti koskaan ala tosissaan keskittyä, vaan arvailee jatkossakin.
Sitten artikkelissa käsiteltiin myös ns. alisuorittamista, virheiden ketjuttamista ja oikeastaan tämä liittyy myös tuohon virheen kalliuteen. Seuraaminen (ja (varsinkin aloittelevilla harrastajilla) eri asennot, "istu! istuistuISTU...istu nyt!") on hyvä esimerkki. Jos kontakti katkeaa, mutta ohjaaja jatkaa liikettä ja koiran ottaessa uudestaan kontaktia palkkaa sen hetikohta siitä, virhehän ei maksanut koiralle mitään. Se voi aivan hyvin luulla, että on ihan ok välillä vilkuilla minne sattuu. Virhe pitäisi heti merkata, palata alkuun ja suorittaa sama seuraamispätkä uudestaan ja palkata vasta kun ollaan menty hyvän matkaa edellisen mokakohdan ohi. Koiralle ei pidä suuttua eikä olla yhtään tyytymätön, vaan sanoa vain, että nyt pitää yrittää uudestaan. Jos virheen jälkeen suoritusta helpotetaan kovasti (esim. otetaan huomattavasti lyhyempi matka ennen palkkaa), koira opetetaan alisuoriutumaan ja seuraamisen laatu ei ainakaan tule paranemaan. Tietenkin kriteerit pitää mitoittaa niin että koiran on mahdollista suoriutua niistä, eikä edes yrittää koiran koulutustasoon nähden liian vaikeassa häiriössä liian pitkää suoritusta jne. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että kolme kertaa tapahtunut virhe kertoo että kriteeri on liian vaikea ja on syytä palata hieman taaksepäin vahvistamaan osaamista ennen kuin yrittää samaa uudestaan.
Asentokäskyissä ja esim. sivulle tulossakin näkee todella usein sellaista jankuttamista. Ja mä teen tätä esim. siellä hakumetsässä... koira tulee ekalla käskyllä keskilinjalla sivulle ihan miten sattuu, ohjaaja toistaa käskyn, kenties vielä kolmannen kerran. Ja ääni kohoaa toisto toistolta. Kun koira lopulta on joten kuten kohdillaan, ohjaaja laittaa sen palkaksi pistolle. Mitä virhe maksoi? Miksi olisi kannattanut totella ekalla, kun neljännellä lopputulos oli ihan sama? No tietysti koira olisi saanut palkkansa nopeammin, mutta usein se on myös siitä säätäessä niin kierroksilla että en usko että se pystyy ymmärtämään tai oppimaan sellaista. Jos koira ihan varmasti osaa käskyn, mutta ei tee sitä, virheen pitää olla niin kallis että koira ei halua mokata. Ohjaajan suuttuminen ei edelleenkään teoriassa lisää koiran osaamista eikä motivaatiota, ja siitä olen ihan samaa mieltä käytännössäkin. Artikkelissa neuvotaan, että tällaisissa tapauksissa koiraa voi esim. vaan pitää pannasta kiinni ja silitellä vähän aikaa. Tai sitten sen kanssa voidaan treenata jotain ihan muuta, esim. pelkkää katsekontaktia siinä keskilinjalla, ja kenties palkata koiraa esim. pelkää kuivanappulalla jos maalimiehellä on jotain superherkkua. Ohjaaja pysyy tällöin mukavana ja reiluna, mutta luultavasti koira olisi kuitenkin mieluummin päässyt sinne pistolle. Mikäli näin ei ole ja koiralle on "ihan sama", on syytä miettiä palkkioiden laatua ja koiran motivaatiota koko harjoitusta kohtaan.
Agilityssä näkee paljon koiria, jotka lähdössä nousee, hiippailee ja jopa varastaa radalle ilman lupaa. Ohjaaja poistuessaan kääntyilee, kenties uhkailee koiraa tömistämällä jalkojaan tai kumartumalla sitä kohti, karjuu "ei" tai "istu" ja treeneissä ainakin käy paiskomassa koiran takaisin asemiinsa. Koira ei usein korvaansa lotkauta. Tällaisessa ketjussa rankaisu nimenomaan ketjutetaan siihen kuvioon kuuluvaksi ja koira kestää yhä kamalampaa käsittelyä, koska lopulta se tietää pääsevänsä radalle, mikä toimii voimakkaana vahvisteena. Tutkimuksissa rotat on saatu tekemään toimintoja, joista tulee ensin sähköisku ja sitten ruokaa, ja vielä kun ruoka on poistettu niin rotat ovat jatkaneet "pelkkä sähköisku palkkionaan". Ehdollistuminen "sähköiskua seuraa ruokaa" on siis ollut niin voimakasta. Sairasta, eikö? Tottumuksen myötä rankaisu siis voi lakata täysin olemasta rankaisu ja muuttua lupaukseksi palkkiosta. Ja sitten on paiskottava sitä koiraa yhä kovemmin ja se reagoi siihen aina vaan vähemmin, ja ohjaaja vain ihmettelee miten se nyt noin "vittuilee".
Mitä hyötyä koiralle on toimia oikein? Onko palkka oikeasti tavoittelemisen arvoinen niissä olosuhteissa ja sillä hetkellä? Palkan tavoiteltavuus myös vaihtelee tilanteen mukaan. Normaalisti suuri osa terveistä uroksista valitsisi ennemmin juoksuisen nartun kuin ruuan, mutta viikon aavikolla nälkää nähnyt (tämä on teoriaa, älköön kukaan nälättäkö koiraansa viikkoa minkään treenin nimissä!) koira valitsisi ruuan. Henkiin jääminen olisi sillä hetkellä tärkeämpää kuin lisääntyminen. Nälällä pelaaminen on jossain määrin mielestäni sallittua, ja superahneilla koirilla joissakin harjoituksissa on ihan hyvä että koira on vähän aiemmin syönyt ja/tai ruoka on jotain ihan kämästä eikä mitään superherkkua. Vastaavasti kun tarvitaan korkeampaa viretilaa, koiralta voidaan jättää esim. yksi ateria väliin ennen treenejä/koetta. Palkan laatu vaikuttaa aina koiran motivaatioon ja viretilaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti