tiistai 20. marraskuuta 2012

Haku ja toko

Hakutreenit (11.) metsiksellä. Sieni tarkoituksella vikana, jotta ehti tulla hämärä, tai olisko se jo rehellisesti pimeä. Tuuli oikelta päin, ei kovin voimakkaana. Neljä ukkoa, kaksi per puoli. Aloitus oikealta. Viimeinen neljäs vasemmalla oli vain n. 10 metrissä. Muut äänillä, vikaa päätettiin yrittää ilman, jottei koira tosiaan kuulisi miten lähellä se on. Ukot syötti koiraa vähän matkaa ja passivoituivat sitten, jolloin mun oli tarkoitus kutsua koira keskilinjalle, mutta eihän siellä nähnyt mitään, niin se tuli itse. Hyvin siis tajuaa jo häipyä kun ukko passivoituu, mutta haluisin silti samalla treenata sitä hallintaa ja käskyjen totteluakin.
Eka oikealle hyvä, toka vasemmalle kanssa hyvä, kolmaskin hyvä. Kaikilta se tuli itse enkä tiennyt yhtään missä mennään kun, sanonko vielä, mitään ei nähnyt :D Neloselle sitten teki ensin sellaisen tynkälenkin ja lähti keskilinjan kuvitellulle jatkolle, jolloin kutsuin takaisin. Uusi lähetys, kävelin pari metriä syvemmälle alueelle. Nyt lenkitti kanssa jotain outoa, mutta löysi ukon kuitenkin itse tällä. Suoruudesta ja syvään uppoamisesta sillä ei siis ole mitään käsitystä ilman apuja, mutta tietää etsiä kuitenkin.
Pimeätreenejä oli hauska kokeilla, mutta kovin oli epäkäytännöllistä, joten ei kiitos säännölliseen ohjelmistoon :D

Hakutreeneistä suoraan tokoon. Ennen alkeiskurssia ehdin ottaa pikaiset töppösen kanssa. Ohjattu, kapulat oli valmiina, leikin lomassa lähetin milloin merkille ja noudatin molemmat puolet, vasen ensin, ja oikean ollessa vuorossa ei kuunnellut yhtään vaan meni pallohuuruissaan vasemmalle. Vähän ärjäisin että haloo maa kutsuu niin kyllä se siitä. Sitten käännyttiin niin, että ex-keskimmäisestä tuli oikea. Zeta, jossa vain ekalla suoralla istu ja vikalla top. Vähän seuruuta, oli kivasti häiriötä tulevista autoista. Luoksetulo läpijuoksuna, suorapalkatulla stopilla ja oikealla stopilla. Ei kovin hyvä se vika ja menin palkkaamaan silti. Luoksetulon kriteereistä on sitten vaikea pitää kiinni :( Sisällä tunnari kuudella rivissä, etsintä hyvä, toi jopa hitaalla laukalla. Metalli(hyppy)noutoa, jossa taas ihme pelleilyä, reagoi kyllä palautteeseen.

Sieni teki kehäänmenotarkastuksen, luoksepäästävyyden ja paikallaolon jätön. Kuuden koiran rivissä vasemmalla reunassa. Kun muut jätti, mä vapautin ja poistuin takakautta rivistä. Hitaahko maahan edelleen, luulen että se stressaa sitä riviä kuitenkin? Muuten sillä on parempi ilme :)

Sisällä omalla vuorolla alokasluokan jäävät käskytettynä. Ekana meininki, että liikkuri toistaa kaksi kertaa "käsky" ja jatkan aina vaan seuruuta. Ekaan S reagoi ihan pienesti mutta tokalla se pysähtyi järjestään, vissiin kolme yritystä. Sitten laitoin sen hihnaan ja estin sillä. Viides oli hyvä, ja otin hihnan taas irti, kuudeskin oli ok. Sitten oikeesti ne jäävät, nyt ilman käskytystä, liikkurilla naksu ja lelu ja mä hihkaisin naksun kanssa "jes!". Sieni ei ole vielä ihan varma saako se vapautua naksusta, siksi sitä pitää auttaa näin. Maahan oli oikein hyvä. Sitten alkoi kuulua hirveetä kolinaa hallin toiselta puolelta ja Sieni meni ihmeen hämilleen siitä, sanoi jopa pienesti rrufff! Perusasennossa olisi pälyillyt äänien suuntaan, mutta huomautuksella otti luimussa kontaktia. Seisomisen teki, mutta kuulemma heti naksun kanssa samaan aikaan tai vähän ennakoiden oli lähtenyt mun perään. Mä jessasin ja liikkuri ehti heittää lelun. Mietittiin, että se ei voinut reagoida niin nopeesti naksuun ja lähteä palkan luokse, vaan oli hiippaillut perään silkkaa epävarmuuttaan varmaankin, sattumalta vaan samaan aikaan naksun kanssa. Otettiin sitten uusi niin, että jos olisi hyvä niin liikkuri ei tekisi mitään, ja mä kääntyisin itse palkkaamaan. Mitään ei kuulunut, joten poistuin about normimatkan. Seisoi hyvin, kehuin äänellä, jolloin käänsi päätä taas äänen suuntaan. Heitin pallon. Sille ei ole vielä opetettu, että asennoissa kuuluu pitää kontaktia muhun, enkä nyt ruvennut sellaisesta nillittämään. Ihme juttu, en tiedä miten se nyt tolleen, on siellä ennenkin joku ollut mutta nyt se oli kauheen epäilyttävää. Sellasta murkkumörköilyä lähinnä. Oli kuulemma mulkaissut siinä liikkuriakin mutta seissyt kuitenkin hyvin ja tehnyt stopinkin oikein.

Kunhan nyt käydään siellä kokeessa pelleilemässä, niin sitten pitää laittaa tota koiraa vähän ruotuun. Juurikin se, että liikkurista ei kuulu välittää, ja kontakti pidetään kesken liikkeen, ja häiriöistä huolimatta pitää tehdä töitä. Sehän ei ole koskaan ollut mikään häiriöherkkä, eikä sen kanssa ole tarttenut erikseen niitä treenata, niin pitääkin ihan keksimällä keksiä jotain millä sen ajatuksen saa vähän hajoamaan ja vaatia silti tekemään. Se on kehittynyt ja "valmistunut" hirveästi viime aikoina. Töppöselle kävi ihan sama, se korkkasi alokasluokan kesäkuussa aikoinaan kun täytti elokuussa 2v. Silloin keväällä tuntui että ei se osaa yhtään mitään ja kaikki ihan ihan vaiheessa, mutta ehkä kuukaudessa tuli aimo harppaus ja palaset vaan loksahteli kohdilleen ja yhtäkkiä alokasluokka oli aivan realistinen tavoite. Sienelle on nyt käynyt varmaan se sama, sehän täytti just eilen 1,5v eli ihan vähän nuorempi kuin mudi oli. En ymmärrä miten joku superbortsu on tässä iässä jo valio!

4 kommenttia:

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Mietin pitkään kommentoinko. S kuulostaa herkältä ja pehmeältä koiralta, tulee Lysti mieleen. Jos mulla olisi hollantilaisesi kaltainen koira, varoisin "nillityksiä" ja virheeseen "ajamista". Lisäisin häiriötä varovaisesti, jotta koira oppisi sietämään ne onnistumisten kautta ja pitäisin koulutus- ja koetilanteita turvallisina. Se tekee varmasti niin hyvin kuin osaa ja sen pitää voida luottaa sinuun.

Noin yleensä: Panostaisin siihen, että koiran vire olisi mahdollisimman korkea, jotta se kantaisi yli häiriöiden. Korkeampi vire voisi tehdä siitä röyhkeämmän, jottei menisi niin herkästi epävarmaksi ja/tai mielisteleväksi.

Näin ajattelisin oman koiran kohdalle.

T. Kukkahattutäti

laura kirjoitti...

Sä ymmärsit vähän väärin :) Ehkä? Mulla oli mielessä ihan se, että kun se ääni alkoi, mulla oli koira sivulla ja liikkuri oli kysynyt onko valmista (siis ihan treeni se oli, mutta silti). Normaalisti olisin "keskeyttänyt", pyytänyt koiralta jotain pientä kuten pelkkää kontaktia, palkannut ja riehuttanut, että se olisi unohtanut häiriön. Nyt sitten päätin kuitenkin lähteä liikkeelle ja koira jäi siihen häiriöön kiinni. Tätä mä tarkoitin, ei mitään nillitystä vaan ihan sitä, että sille sanotaan höpöhöpö kun se kuuntelee sinne päin ja palkataan isosti kun tekee. Että sitä ei houkutella ja auteta ja tueta koko ajan, vaan aletaan myös vaatimaan. Ystävällisesti, mutta silti.

Mun mielestä Lysti ja Sieni ei ole samanlaisia koiria, näen Lystissä enemmän töppöstä. :D

laura kirjoitti...

Sienen kanssa tietynlainen häiriöharjoittelu on jäänyt tosi olemattomiin. Sehän on ihan pikkupennusta ollut ties missä kisoissakokeissatreeneissä ja aina keskittynyt ikäisekseen hirmu hyvin. Ei ole ollut mitään häiriötä mikä sitä olisi yhtään haitannut :D Ei todellakaan mikään "kyllä se kotona osaa". Se on tehnyt ihan hirveesti häiriötreeniä mutta se ei ole ollut sille häiriöksi, ja nyt pitää keksiä jotain mikä on.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Olen ymmärtänyt väärin. :D Jotenkin päättelin lukemastani, että Sienelle on suunnitteilla sulkeiset gigahäiriöiden kera.

Sen sentään olen tajunnut oikein, että se on sietänyt hyvin häiriötä, pystynyt treenaamaan vaikka millaisessa koirahäiriössä. Toisin kuin... ghmrh.