keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Tokoa & pika-agit kanssa

AMK:n kentällä viiden ohjaajan ja seitsemän koiran voimin. L oli kentällä kolmesti ja S kahdesti.

Luksi teki osin yksin ja osin häiriössä. Ensin kylmiltään voi-ruutua n. 10 metristä, oli oikein hyvä tauon jälkeiseksi ruuduksi. Paikka oli tänään vas. takakulmassa kun tyypillisin on oik. etukulma. Naksun kanssa sitä saatiin hyvin siirrettyä keskemmälle. Muutama lähetys tosi kaukaa niin, että matkalla oli ihmiset (yksi vieras ruudun lähellä heittämässä koiralle palkan sen saavuttua sinne).. Koira kiersi kauhealla banaanilla niiden ohi, mutta meni ruutuun ja sai palkan. Hoh, kyllä se vaan väistää vieraita.

Luoksetuloa, avustaja oli stoppipaikalla heittopalkan kanssa. Ekan otin läpi ja välissä kanssa aikasen monta läpi, kun koira alkoi heti stopin jälkeen ennakoimaan. Stoppeja taisi tulla vaan kaksi, joista molemmissa ohjeena heittää samaan aikaan käskyn kanssa odottamatta että koira pysähtyy. Hyvin reagoi näihin, tietysti.

Kaukoja ihan metrin matkalta. S-m-s on rikki, s-i-s pääosin taas hyviä.

Kujaluoksetulo niin että koirakot oli kujassa. L otti hirveesti häiriötä vaikka kuja oli aika leveä, eikä se oikein tiennyt kumpaa laitaa juoksisi kun joka puolella on joku. Tuli siis kyllä välistä (se olis hyvin voinut kiertää koko kujan :D) mutta pälyili ympärilleen. Toistolla oli reippaampi.

Paikalla istuminen puoli minsaa. Alussa ihme pälyilyä viereisen uroksen (!) suuntaan, vaadin keskittymään. Oli ihan ok istuminen.

Sieni oli kentällä häiriössä, mutta oltiin kyllä aika syrjässä. Sivulle tuloja, 1-3 askeleen siirtymiä, luoksetulon jättöä, jonkun verran pelkkää leikkiä sekä makkaraköydellä että tennispalloa heittelemällä. Pentu ei ollut parhaimmillaan, ei se häiriöstä välittänyt mutta mulla ei ollut ihan tarkkaa suunnitelmaa mitä ja missä järkässä sen kanssa meinaan tehdä ja ei sekään silloin 100% keskity. Kujaluoksetulo oli Sienellä tosi hyvä, pönötti tarkkana odottamassa kutsua vaikka käännyttyäni vielä odotin varmaan 5s. Paikalla makuu parin minsan ajan, koko ajan välipalkaten ja ihan edessä seisten, ei alkuun sujunut ollenkaan, pentu nousi. Sieni ei tiedä pysy-käskyä, odota-käskyllä se varmaan olis maannut siellä oikein hienosti. Autoin sitten käsimerkillä että saatiin oikea vaihde päälle, ja sitten se kyllä makoili oikein nätisti. Josko sitä oikeesti pitäis kotona tehdä... :P

Sitten käytiin vielä agihallilla. Edellisellä oli treenit kesken, niin ehdittiin olla varmaan joku puoli tuntia pellolla juoksemassa. Sienellä oli kolme hyppyä ja putki ja se harjoitteli lähinnä valsseja. Naksuttimen kanssa tehtiin matalaa rengasta. Jos pentu ylipäänsä tajuaa irtautua eikä tarjoa sivulle tuloa (:D), se hyppää aina oikeasta välistä. :)

L sai kanssa käydä sisällä, pyörittelin sillä kahdeksikkoa kahdella hypyllä ja jotain muuta vastaavaa kanssa.

Lainasin hallilta kaksi paria irtokeppejä kokeillakseni saanko pennulle pujottelun naksuteltua.

Ei kommentteja: