maanantai 15. elokuuta 2011

Mökillä

Porukoilla on lomaviikko ja tulivat mökille. Me oltiin viikonloppu, töppönen jäi pariksi päiväksi sinne ja minä menen Sienen kanssa tiistaina töiden jälkeen takaisin, on pari vapaapäivää pyydetty keskelle viikkoa. En ole pitkään aikaan ollut töppösestä erossa ja ikävä on jo, vähän oon säälittävä!

Perjantaina olin juuri päässyt mökille ja roudasin kamoja autosta sisälle. Pentua ei näkynyt, joten kutsuin sitä. Ensin kuului kops ja sitten kuului hirveä huuto. Tyyppi oli grillikatoksen aidan takana ja sille tuli kai sitten liian kiire tulla luokse, ja se juoksi päin aitaa. Aika välkky oot hei! Pentu kiljui aikansa, mutta ei aristanut eikä ontunut. Vähän aikaa se ehkä oli hieman vaisu, mutta normalisoitui sitten. Huh, ehdin jo ajatella että päivystykseenkö tästä lähdetään. Vakuutus sille on varmaan otettava kuitenkin, se on niin ehtivä eläin että en usko tän jäävän ainoaksi kolhuksi...

Sieni ja pesusieni-sieni :D


Kun mukana on eväät, koirillekin on omansa. Äiti oli ostanut niille jotain ihmisten lihaa, 5,90e/kg! o_O


Töppönen veti kaksi isointa siinä ajassa kun Sieni ahersi sen ohuimman kanssa


Setämies on sylikoira


Pentu kävi perjantaina rokotuksilla ja oli ihanaa. Maisteli vähän klinikan eteisen maton kulmaa, tutki hyllyt ja olisi nakertanut myytävään ruokasäkkiin maistoreiän, kävi toimiston puolella, moikkasi ihania ihmisiä, katseli ihanaa noutajaa, repi omaa remmiään ja oli kaikin puolin vaan niin "jee mullon kivaa" :D Tässä sen mielestä äipän tervehtiminen on jee ihanaa!


Höröttimet on tosiaan ylhäällä


Mitäs sitten purisin -ilme


Pistin pennun pariin otteeseen päivän aikana muutamaksi tunniksi yksin sisälle, että se malttoi nukkua. Silti illalla väsytti niin, että tyyppi ei herännyt tuosta kun tultiin saunasta sisälle, käveltiin ja puhuttiin ihan normaalisti. Hyvät unenlahjat ainakin :D


Töppönen pitää kiipeilystä ja Sienestä oli ihmeellistä miten taitava se olikaan


Töppöneeen


Leikitään! Hepuliiii! Sunnuntai-iltana töppönen kävi ekaa kertaa pyytämässä pentua leikkimään, kun pelattiin pihalla jotain peliä ja koirilla oli vähän tylsää.


Kerrostalo?


Mun koirien paratiisi voisi näyttää jostain kohtaa tällaiselta


Taksia tarvittiin, pentu ei jaksanut kävellä sunnuntain reissulta takaisin


Zzzz


Zzzz


Mudi taisi jo opettaa kuohuviinipullonkorkkihulluuden pennullekin


Siitä riitti pitkään iloa


Elämän oppitunti, osa x: jos juot korkki suussa, se putoaa :D


Hapannaamana

4 kommenttia:

Töppönen kirjoitti...

Voi mamma, mulla on kivaa! Aamulla kyllä piti varmistaa, ettet ole aitassa piilossa, mutta sitten sain sun verkkarit, joiden päällä voin rauhassa köllötellä,eikä enää huolestuttanut.Tylsällä remmilenkillä käytiin postilootalla, varsinkin kun lehti ei edes ollut tullut. Sit onneksi pakattiin reppuun eväät ja noi sanoivat, että mennään metsään.Arvaa mitä? Se oli uusi metsä, ja mummo ei edes tajunnut vaaraa, keräsi vaan niitä mustia juttuja. Onneksi minä olin tarkkana ja haukuin ja juoksin niin, että se..se..mikä se nyt oli.. pakeni. Ei noi mitään huomanneet sittenkään, mutta sainpahan keksin ja kehut, että hyvin hoidettu homma!Sit piti kyllä pysyä mummon vieressä pitämässä siitä huolta,olishan joku voinut viedä ne keksit, vaikka. Muistat varmaan sen suolammen näköalaeväskiven? Ei menty suolle, vaan yläkautta evästauolle ja papalla oli mulle ylläri -ihanaa sikapossua,jota kaupan setä oli antanut, ihan ilmaatteks,kun mummo soitti sinne aamulla ja kysyi josko setämiehelle voisi varata evästä:-)Sitten mun pitkin vahtia pappaa, ettei sille tapahdu mitään pahaa. Nyt mä venaan, ai mitä - sinua ja josko jotain ruokaa saisi.. Haukotus, väsyttääkin, silmät menee kiinni. Mutta taas pitää kurkata,oliko se mamman auto? Ps. pappa lupasi mulle saunamakkaraa -älä tule vielä! Pusu:-)

Noora kirjoitti...

Sieni on niiiin söpö!

Petronella kirjoitti...

Awww... Sieni näyttää tuossa sylikuvassa ihan joltain pehmolelulta. <3

Anonyymi kirjoitti...

En varmaan vain osannut kattoa tarkkaan mutta minkä routuisia koirat on ?