maanantai 15. elokuuta 2011

EVL2

Töppösen kanssa lauantaina 13.8. Pieksämäellä, tuomarina Pauli Härkönen, joka oli täysin uusi tuttavuus meille. Seitsemän koirakkoa, paikallaolot kaikki yhdessä, yksilöliikkeissä oltiin nro 4. Seuruu, zeta ja luoksetulo ensin kaikille, sitten seuraavalla rundilla loput liikkeet, tavallisessa järjestyksessä.

Kehäänmenotarkastus: mua hieman jännitti, mutta miestuomarista huolimatta koira oli nätisti eikä mitään ongelmaa.

Paikalla istuminen: 10. Hienoa työtä.

Paikalla makuu: 8. Alas käskytys alkoi oikealta puoleltamme, ja kun liikkuri huitoi parin ekan koirakon kohdalla kädellä alas-merkkiä, vasemmalla kuudes tai seitsemäs koira haukahti jonkun kerran. L säpsähti sitä. Meni omalla käskyllä maahan, mutta tosi hitaasti ja epävarmana. Piilossa ollessamme jossain vaiheessa kehästä kuului hieman murinaa. Se kuulosti ihan mun koiralta joten köhäsin piilossa. (Mulla oikeastikin kuivuu suu aina jännityksestä ja alan köhiä kehässä...)
Palatessamme viereinen koira oli lonkallaan ja ihan töppöseen päin kiertyneenä, joten murina hyvin luultavasti oli mun koirasta. Luksi on hyvin, hyvin tarkka omasta tilastaan, ja painestuu/ahdistuu jos vieraat koirat ei ole riittävän "kohteliaita". Samalla se on hirveän kuuliainen ja paikalla olo on niin varma, että voin kuvitella että vieruskaverin vaikka noustessa ja lähestyessä omani murisee ja samalla näyttää hakatulta korvat lintassa. Ei sen luokse ole paikalla olossa kukaan koskaan päässyt, onneksi. No joka tapauksessa, ehkä tästä kaikesta johtuen ei noussut ekalla omalla käskyllä sivulle, ja toisellakin istuminen oli aikamoisen vajaa. Kävi mielessä, antaisto vielä kolmannen käskyn ja meneeö nollille joka tapauksessa.

Seuruu: 7. Juoksussa jätätti, paikoin hitaassa kontakti hieman katkeili. Se juoksu oli aika ylläri. Tuttu katsomosta kommentoi jälkeen päin, että koira näytti epävarmalta. Se oli vielä oudompaa. Reagoi mun jännitykseen (vaikka ennen ei juurikaan ole reagoinut)?

Zeta: 6. Seiso-istu-maahan. Seuruu oli aivan hanurista, yhden merkin koira mm. kiersi niin että se merkkitörppö jäi meidän väliin. Istuminen oli ollut täydellistä ennen kehään menoa pihalla, mutta kas kummaa, jäi TAAS seisomaan. Olikohan siinä vielä jotakin muutakin...

Luoksetulo: 9. Vauhti mun makuun oikein riittävä, stopit olis saaneet olla skarpimpia. Vika pätkä on meillä käskyllä "sivu" ja koira on tullut kaikissa tokoluoksetuloissa aina alosta alkaen suoraan sivulle, mutta ylemmissä luokissa se on pari kertaa keksinyt jäädä eteen. Niin jäi nytkin. Onneksi oli suorassa ja muutenkin korrekti, niin ei muuta kuin uusi "sivu" -käsky. Siitähän ei saa pisteitä rokottaa, vaikka koiran ilmiselvästi olis kuulunut tulla suoraan sivulle ;)

Ruutu: 8. Merkki ihan hallin seinää vasten, ruutuun oikealle. Vauhdikas suoritus ja varsinkin ruutuun meno mahtava (se osaa, se hakee ruudun hienosti itse!!) samoin lopun seuruun kontakti tänään hienompaa kuin yleensä, mutta heeelvetin koira ei nytkähtänytkään perusasennosta ekalla merkkikäskyllä. Tuplakäskystä siis pistevähennys. Sille pitää nyt ehdottomasti tehdä sekä ruutua että ohjattua niin, että kasvatetaan koiran himoa merkille ja annetaan sen vaikka vähän varastaa, ja odotus perusasennossa ennen lähetystä on ihan ylipitkä.

Ohjattu nouto: 0. Ei oo koskaan treenattu heti ruudun perään, eikä ole koskaan aiemmin kokeessakaan ollut heti perään, vaan sotketussa järkässä :P Arvoin vielä meille oikean kapulan. Merkkiä siirrettiin vähän eri kohtaan, mutta ruutu oli vielä siellä oikealla tyrkyllä. Merkille lähti ekalla (wohoo, jos jotain positiivista pitää keksiä, se on tää), ei "kuullut" stop-käskyä, joten karjaisin toisen käskyn. Koira oli ehtinyt jo ulos merkin alueelta, eikä ole ikinä harjoiteltu niin että koira palaa takaisin merkille. Treenaapa nyt! Lähetin sen siis vaan noutamaan, tiesin että nollat tulee. No, koirapa jatkoi sinne minne alun perinkin juoksi merkin ohi, eli keskikapulalle. Nyt en edes muista pysäytinkö sen vielä kerran ja yritin ohjata oikeaan, vai enkö tehnyt mitään. Keskimmäisen toi joka tapauksessa. Olisi pitänyt estää se jotenkin!

Metallihyppynouto: 6. Hiiidas meno, kapulaa haisteli hartaasti ja yritti sitten kääntää sitä tassulla, jolloin murahdin uuden hakee-käskyn. Otti sitten tosi varovasti suuhun, paluu kanssa hidas. Tälle on tehtävä kanssa jotain. Kerroin on kolmonen ja menee aivan liikaa pisteitä moiseen pelleilyyn.

Tunnari: 8½. Kapulat oli ympyrässä. Kehuin kyllä koiraa ihan kunnolla edellisenkin liikkeen jälkeen, mutta oli silti vaisu ja epävarma (?). Lähti nimittäin jo ravilla, palautus kanssa ravilla. Hienoa, että pystyy etsimään ja tuo kuitenkin oman, ei oo koskaan tuonut kokeessa väärää! :)

Kaukot: 7. En muista enää järkkää enkä muista oliko istumaan vai seisomaan nousuun tuplakäsky. Yksi tupla kuitenkin, alun maahan meno hidas, ja oli hieman liikkunut.

Yhteensä 224 ½ p, EVL2, sij. 4./7.

Ehdottomasti eniten harmittaa, että koko homma oli taas täyttä tahmaa. Kokeet viikon välein ON aivan liian usein. Teknisesti liikkeet on aika hyvin hallussa, nyt pitää keskittyä vireeseen ja sellaseen yleiseen fiilikseen ja varmuuteen. Mua jännittää edelleen kehässä, jotenkin ehkä vähän eri tavalla kuin ennen ("tuleekohan ykkönen niin puuttuisi enää yksi"), mutta jännittää kuitenkin. Meille sopii ehkä paremmin se, että kaikki yksilöliikkeet tehdään putkeen. Pitää harjoitella joskus treeneissä niin, että vien koiran välissä pitkäksi ajaksi autoon. Pienet tauot on kyllä tuttuja treeneistä, mutta seitsemän koiran luokassakin se autossa venaaminen tulee tosi pitkäksi ajaksi. Palkkaamattomuutta me ei ole kovinkaan paljoa treenattu, joskus ennen alokasluokan korkkaamista kyllä, mutta voi-evl-aikoina en oo varmaan koskaan ottanut treeneissä kuin max pari liikettä putkeen. "Ei ole tarvinnut". Kyllä koira tekee, mutta varsinkin jos tulee joku tollanen hyppynouto missä kivahdan sille että nyt kuule ota se helkkarin kapula sieltä ja äkkiä kanssa, se vaikuttaa kyllä heti vireeseen ja koira menee epävarmaksi.

Mulla on liikaa sellainen "tän kesän tavoite on valioitua" -paine. Olen miettinyt asiaa ja jätän jälkikokeen avoimen luokan kokonaan väliin syksyltä, siirtyköön ensi kevääseen. Tottikseen piti sinne tehdä estenoudot kuntoon ja lisää virettä koko suoritukseen, eikä ole tehty mitään koko homman eteen. Lisäksi yritän työstää omaa ajatusta tokon suhteen. Koira täytti juuri kolme, ja jos se ei tässä elo-syyskuussa valioidu, se ei ole hitonkaan väliksi. Mun pitää mennä kokeeseen sillä asenteella, että näytetään mitä osataan. Ei niin, että ykkönen on perkele sentään leivottava. Ei siitä väkisin tule mitään. Teknisesti koira tosiaan osaa ne liikkeet ja ykköset on ihan ulottuvillamme, kunhan saadaan fiilis kuntoon.

Loppuvuodelle pitää katsoa suunnilleen koe per kuukausi, tiiviimmin en aio nyt enää ilmoittaa, vaikka kuin tekisi mieli. Olen maksanut kokeet 28.8. ja 3.9., ja jälkimmäisen jätän väliin. Seuraava sit ehkä piirinmestaruudet 18.9. ja sen jälkeen tosiaan se about kuukauden väli. Pitääpä selailla kalenteria.

Ei kommentteja: