torstai 4. elokuuta 2011

Kaupungilla

Käytiin kylillä, mies kävi asioilla ja minä palloilin hetken pennun kanssa kauppakeskuksen liepeillä. Kyllähän tuo pyöräilijöitä, skeittaajia ja ohi kulkevia ihmisiä katselee, mutta sikäli kun mistään tiedän mitään niin silleen kuten normaali pentu kaikkea ihmettelee. :D Kävelystä ei tule vielä mitään, me ei haluta samaan tahtiin ja -suuntaan. Otin sitten pennun syliin ja kannoin sen ihan lähelle pääovia, jotta päästiin kuuntelemaan ostoskärrien kolinaa yms. Sitten ne hyökkäsi ihmisetkin. Muutama asiallinen ihastelija, jotka rapsutti sylissä olevaa pentua joka reagoi pienellä hännän heilautuksella, ja sitten yksi todellinen oksetus.

En tiedä oliko setä juuri nyt päissään, mutta jonkinlainen putki sillä varmasti oli ainakin ollut. Inhoan puliukkoja ja niin inhoaa mudikin. Valitettavasti nyt oli vain Sieni joka möllötti sylissäni. Ukko siinä jotain höpöttää ja silittää pentua ja samalla yrittää vaivihkaa hipeltää mun tissejä. o_O Mulla meni hetki kun mietin että yrittääkö se oikeesti jotain vai kuvittelenko mä vai mitä helvettiä. Käännyin pois ja/tai kohensin pentua sylissä mutta kyllä vaan ukon käsi tuli perässä. Hyi oksennus! Samalla tää selittää, että oonko käyny näyttelyissä, ja oonko huomannu että naispuolisen esittäjän kannattaa viedä uroskoira ja miehen taas narttukoira kehään, ku silleen menestyy paremmin. Anteeksi?! Poistuin paikalta. Jälkeen päin harmittaa etten saman tien isolla äänellä sanonu sille jotain vähemmän nättiä. :Q

Kotiin tullessamme mies ehti kauppakassien kanssa autosta kotiin hakemaan Tytin ulos, kun minä vasta hipsin pennun kanssa vastaan. Sanoinhan, että me ei remmissä kävellä oikeen samaan tahtiin ja samaan suuntaan. Kohdattiin pihalla ja pentu tietty olis jatkanut Tytin perässä takaisin sinne mistä oltiin tultu. Vähän ennen kuin remmi loppui, kutsuin sitä, mutta ei halunnut kuulla. Remmi kiristyi ja pentu pakosti pysähtyi ja minä harppasin sen luokse kertomaan mitä mieltä olen tottelemattomista koirista. Vähän niskasta kiinni ja vihaiset sanat riitti ja pieni alkoi kiljua, se pelästyi sitä takaa päin tullutta niskaotetta. Kutsuin sen uudestaan luokse ja tehtiin lämmin sovinto. En minä vihaa sinua, vihaan joitain asioita joita teet. Toistin vielä pari kertaa kun oltiin päästy sisälle, iloisesti ja reippaasti tuli aina luokse. Johan se on kaksi viikkoa luonani ollut, ja sillä on aika vahva tausta jo palkittuja, helppoja luoksetuloja, niin ehkä oli ihan hyvä aika kertoa että kutsu on käsky. Vaikka koira mieluummin tekisi sillä hetkellä jotain muuta, se ei käy päinsä. Monessa asiassa olen kuulemma "natsi" ja mulle on sanottu että onko sillä nyt niin väliä ja tartteeko niin kauheesti kuria. Itse näen asian niin, että koira ei analysoi onko mulla liikaa sääntöjä ja hitsi kun naapurin mustinkaan ei tartte totella. Koira on onnellinen vaan kun ne säännöt on selvät ja elämä on mustavalkoista. Tee näin, olen tyytyväinen, tee vastoin ohjeitani, helvetti repeää niskaasi. Kun säännöt on selvät, koira saa paljon vapauksia, sen kanssa on ihanaa elää, se saa olla paljon irti. Pari ekaa vuotta kun jaksaa vääntää, loppuelämä on pelkkää nautiskelua :)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meillä oli vähän sama tilanne Rukan kanssa, kun oltiin eilen sosiaalistumassa Jyväskylässä. Ensin vähän resunen ukkeli tuli sadaksi vuodeksi jorpottamaan, lähti pois, tuli uudestaan ja mainitsi, että hällä olisi myös emännän paikka tiedossa, jos kiinnostaa. :D Ei kyllä hirveästi kiinnostanut!

laura kirjoitti...

Ai hitto :D