Kartta ei ole maasto

Minä otin mentaalivalmennusasian ilmeisen tosissani. Kyselin tuossa taannoin eräältä minulle suositellulta alan ihmiseltä yksityisvalmennusta, mutta hinta oli niin järkyttävä, että ei näillä tuloilla. Sattumalta muussa yhteydessä vähän myöhemmin sain linkin NLP:n perusteet -verkkokurssille. Pikaisen tutkailun jälkeen se vaikutti lähinnä ihme huuhaalta ja jätin ilmoittautumatta, vaikka hinta oli varsin kohtuullinen: 79e/8 viikon kurssi. Vika ilmopäivä meni, mutta sitten sain vielä mainoksen jälki-ilmomahiksesta ja jossain aivopierussani siltä istumalta kirjauduin kurssille ja maksoin verkkopankissa. Sitten en taas moneen päivään ehtinyt paneutua koko asiaan, kunnes vihdoin oli vapaapäivä ja avasin sivut.

Kurssi vaikuttaa paljon paremmalta kuin epäilin! Olen kuunnellut tähän mennessä toista kymmentä tuntia äänitteitä, katsellut pdf-tiedostoja ja videoita, tehnyt harjoituksia ja ajatellut paljon asioita. Ei tässä ainakaan rahat menneet hukkaan! Kurssi nyt ei varsinaisesti tähtää kisajännityksen hallitsemiseen, mutta uskon, että näillä harjoituksilla saa isosti apua siihenkin. Uskon myös, että tästä on mulle paljon hyötyä muussakin elämässäni.

Materiaalit ja harjoitukset ei vuoda mun kautta nettiin - jos aihe kiinnostaa, suosittelen tällaista kurssia ihan itselle :) Sen verta kuitenkin, että kurssin alkuviikkojen paras lause on ollut otsikon "kartta ei ole maasto". Sillä on monta merkitystä, ensinnäkin se, että paraskin kartta on vain jonkinlainen näkemys, tiivistetty kuvaelma mistä on jätetty paljon pois ja valittu vain jotakin mukaan. Valitsijalla on omat syynsä valita sitä mitä valitsi, ja tästä siis päästään suoraan siihen, että esim. oma näkemys itsestään on vain yksi valikoitu näkemys, ei kaikki tai totuus. Toisekseen samasta maastosta voidaan tehdä vaikka miten monta erilaista karttaa ja ne kaikki ovat ihan yhtä "oikeassa" ja "tosia", vaikka niissä ei olisi juuri mitään samaa. Omakuvaa on siis aivan mahdollista muuttaa, tehdä siitä uusi kartta. Tai toisaalta jos tuntuu, että jonkun ihmisen kanssa on hyvin vaikeaa tulla toimeen, se johtuu vain siitä, että teillä on hyvin erilaiset kartat. Nämähän on ihan itsestäänselvyyksiä, ja tuskin tälläisilla kursseilla mitään maata mullistavia totuuksia onkaan luvassa. Kyse onkin enemmän siitä, että ne osataan tarjoilla sellaisissa muodoissa, mitkä iskee kuulijaan ja toimii tarkoituksessaan. Mun mielestä toi yksinkertainen lause on ollut kauhean hieno ja valaiseva ja olen miettinyt sitä monelta eri kantilta omassa elämässäni, koskien sekä koiria että koirattomia osia.

Pelkäsin etukäteen vähän sellaista jenkkihapatusta "hymyile niin kaikki menee hyvin ja olet onnellinen", mutta ei tämä ole lainkaan sellaista. Kurssilla on jo kahden ekan viikon aikana ollut pieniä harjoituksia esim. ikävien ajatusten karkottamiseen ja ne on toimineet, ainakin kun kuuntelee samalla äänitettä ja tekee mitä käsketään. Siitä on toki vielä matkaa tositilanteeseen.

Eilen oli kuitenkin ensimmäinen koitos eli rally-tokon möllikisat. Tarjolla oli alo & avo ja päätin osallistua molemmilla, Sieni olisi mun mentaaliharjoituskoira ja mudi saisi osallistua vain siksi että sen kanssa noita möllejä pitäisi käydä, kun se kisavire on ihan perseestä, ja pitäisi tehdä joku huolellinen plääni mitä sitten tehdään jos koira alkaa kiehua kehässä. Onneksi kisa alkoi avoimella luokalla, niin sain sen ei niin tärkeän ensin pois alta. Jessus että jännitti taas mudinkin kanssa, mun on ainakin helppo harjoitella koetilanteita, kun jännitän jotin typeriä möllejä ihan yhtä hirveästi.

Töppönen oli ratketa liitoksistaan kun hain sen autolta. Pissalle ja sitten hallin pihassa vastaan tuli tuttu narttu, juteltiin vähän ja siinä ne koiratkin sitten morjensti hihnojen nokassa kun en älynnyt estää. Sitten alkoi kitinä. Onneksi tämä nyt ei ole mikään jalostuskoira muutenkaan, kun mun mielestä sillä on kaiken muun lisäksi vielä ylikorostunut sukupuolivietti. Se vaan kitisee ja kiljuu ja yrittää väkisin iskeä tai raiskata, oli juoksuja tai ei. Tämäkin on leikattu narttu niin eeeh. Se ei pääse siitä yli ja jos narttu ärähtää, mudi ärähtää takaisin että älä sä mulle rupee. Se on jokseenkin sairaalloista mun mielestä, ei nyt ole kauheasti mihin verrata, mutta en usko että urosten kuuluu ihan noin seota. Eihän se sitten enää taipunut työskentelymoodiin lainkaan ja kitisi hallissakin. Niin operantti kuin mä nykyään olenkin ja niin nätisti kuin olisi kiva aina kohdella omia koiria, nyt oli lähinnä mielessä että ravistaisin sitä jos hallissa ei olisi niin haudanhiljaista! Yritin sitten vain temputtaa ja palkata, tekihän se mutta ajatus oli jossain ihan muualla. Sama meno jatkui kehässä, ei keulinut eikä hajoillut yhtään, mutta ei se myöskään keskittynyt niihin hommiin. Paikalla, mutta ei läsnä. Avoimen luokan jutut on onneksi sen verta tuttuja ja helppoja että niistä selviää puolivaloilla - 99p ja luokkavoitto. Jos mulla on Sienen kanssa vireongelmia niin yhtä lailla on tämänkin kanssa, enemmän vaan siellä toisessa ääripäässä. Miksi en koskaan saa sitä kivaan vireeseen niin että tekisi mun kanssa hommia, eikä olisi ihan "joojoo mätiedän mitätässätehdään" tai "joojoo tehdään tää äkkiä että pääsen naimaan"?

Hallintaongelma, sanottiin heti fb:ssä. No niin onkin, se kyllä fyysisesti on paikalla, mutta ei kuuntele. Ja jos alan kovistelemaan, se ääni vaan kovenee ja se saattaa seurata ja kiljua samalla, eli ajatusten tasolla ei millään lailla antaudu mun tahtoon. Kyllä se siinä paikkansa pitää, mutta just esim. rallyn voittajaluokan kieputukset olisi jäänyt tekemättä, se on silloin niin "kova" ettei se oikein ole ohjattavissa ja siis esim. jatkaisi vaan sitä seuruuta reagoimatta mitenkään, kiljuen/vinkuen vaan. Ja sitä voi piestä ja henkisesti muiluttaa ihan miten paljon tahansa, sitten kun yhtään antaa kehua, se luulee että nyt pääsee sinne mistä ei koskaan lakannut haaveilemasta välissäkään... no tämähän on se sama ominaisuus, miksi se on niin kiva käyttökoira, kun se siinä kolmenkympin helteessä ihan taatusti pitää sen 1,5km jäljen ja ajaa sen loppuun. Sinnikkyys, taistelutahto, whatever. Luovuttaminen ei kuulu sanavarastoon. Mutta joskus voisi!

Sienen pissatin ja hain halliin heti rataantutustumisen jälkeen, oltiin numero 3. Keskityin kahteen kurssimateriaaleista poimimaani asiaan, jotka olin kirjoittanut lapulle mukaan. Pää tuntui sen verta selvältä, että en tarttenut lappua, vaan muistin ilmankin. Sieni ei ole harrastanut rally-tokoa aikoihin, mutta teknisten juttujen sijaan tavoitteena olikin nyt pelkkä mielentilan hallinta. Muistutin sille kuitenkin sivulta eteen tulon ja pyöritin sitä vähän ympyrää vasemmalle, että muistaisi edes vähän käyttää takaosaansa kehässäkin. Sieni tuntui kivalta. Lämpän jälkeen kerittiin vielä istua lattialle odottamaan, se meinasi haukahdella mulle (en antanut siellä haudanhiljaisessa hallissa) ja nojaili muhun niin, että olin kaatua (kiehnää niin voimalla vain ollessaan rento ja hyväntuulinen). Jännitti, mutta se pysyi hallinnassa, eikä siis ollut läheskään samoissa sfääreissä kuin mudin vuorolla. Kehässä se tuntui rennolta ja siltä, että on siellä mun kanssa. Rally nyt sopii sille siksikin, että siellä saa pälättää, ja mölleissä oli sallittua palkata radalla, minkä tosin muistin vasta ihan vikoilla kylteillä ollessamme ja annoin pari lihapullaa sitten siellä. 99p, yksi piste lähti siitä, että ohjaaja lähti juoksemaan liian myöhään, koira siis teki sataset. Sienikin sijoittui luokassaan ensimmäiseksi :) Kysyin vielä lopuksi tutulta tuomarilta, miltä se näytti. Siltä, että koira tekee mielellään mun kanssa hommia, mielellään sillä omalla temperamentillaan, että tykki se ei ole mutta se suorittaa niin tasaisesti että ei siinä mikään häiritse silmää vaikka se toki voisi sähäkämpi olla. Hitto kun se on niin vaikea aina muistaa itse, mä olen hirveä ohjaaja kun asetan aina riman niin ylös, ettei se ihan yllä sinne, sen sijaan että osaisin olla tyytyväinen siihen mitä meillä on. Sieni <3

Huomenna pitää päättää ilmoittaako haun rotumestiksiin vai ei. Ja jos, niin ykköseen vai kakkoseen... kurssia ehtii olla neljä viikkoa ennen koetta, mutta riittääkö se? Eilinen antoi lupaavaa palautetta itselleni, mutta en osaa luottaa itseeni, saatan hyvin flopata sitten tositilanteessa kuitenkin. Ainakin pitäisi olla etukäteen tosi tarkka kriteeri siitä, koska sitten vaan keskeytän, sellaista kamalaa ahdistussuoritusta kun en halua pakottaa sitä enää koskaan tekemään.

Pöne hei!

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Nämä helteet. Kyllä on uitu. :) Paljoa muuta ei sitten olekaan tehty, mutta ehtiihän tuota.

Järjestin yhdistykselle leikki-illan, ja kerrankin oli mudin vuoro päästä ainoana koirana mukaan. Nuorempana se on käynyt ns. viettitestissä, jossa oli siis tarkoitus kanssa leikkiä vieraan maalimiehen kanssa ja saada arvio koiran ominaisuuksista. Testi keskeytettiin, koska mudi ei koskaan päässyt yli terävyysreaktiostaan ja karjui vaan. Onhan se nyt vaarallista, kun kentällä heiluu joku vieras mies lelun kanssa. Odotukset ei olleet järin suuret nytkään, toivoin vain, että se pystyy jollain tavalla leikkimään.

Otettiin kaksi kierrosta. Ekan kierroksen alussa koira luuli, että tämä on joku häiriötreeni, mutta kannustettuna alkoi sitten leikkiä. Taisin leikkiä itse ensin, vieras patukka oli meinaan ällö eikä ottanut kiinni ilman että itse hetsasin. Sen jälkeen se toimi varsin kivasti vieraankin kanssa :) Kantoi myös varmaan ekaa kertaa ikinä lelun autolle saakka!

Toisella kierroksella sitten floppasi. Alku yhtä hankala, saatiin kuitenkin lyhyt pätkä hyvää leikkiä kunnes haistelun lisäksi sijaistoimintona tuli nylkyttämistä. Siitä se ei oikein enää käynnistynyt vaikka itse leikitin välissä, tai mun kanssa siis leikki, mutta heti kun lelu vaihtoi kättä, koira meni väärään moodiin kanssa. Olisi kannattanut jättää toinen kierros kokonaan ottamatta, jäi vähän paha mieli tästä. No, toivottavasti sulla oli edes vähän kivaa!

"No on siinä vääntöä kyllä" - pöne hei, sä todella oot hullu! :D

Seuraavana päivänä käytiin pikaisesti kentällä vain siitä ilosta, että mulla oli kuvaaja saatavilla. Seuran pekopuolen uudet ketteryysesteet on hauskoja ja ollaan jumpattu niillä lähinnä niinku jumppaamisen vuoksi. Molemmat koirani on sellaisia, että niistä kaikki tasapainojutut on kauhean hauskoja, ja agilitytaustasta on hyötyä ohjaamisen kannalta. Noillekin tikkaille vain näytin että mene tuosta, ja nehän meni. Mudi teki rally-tokoa ja esim. tossa yhdessä kuvassa missä se on ihan rutussa, se tekee kieppiä :D . En tiennytkään että se näyttää NOIN tyhmältä! Luulin, että mudi olisi leikki-illassa saanut kyllikseen leikkiä, mutta ei se ollut. Aina kun oltiin lopettamassa niin se karkasi vielä kerran uudestaan hakemaan ton lelun. Voi voi muria, sun asenne on niin huikea ja aina täysiii. Sientä painoi helle ja se oli aika nahkea.

Vepeä

Pitkästä aikaa oltiin maanantain perinteisissä vepetreeneissä. Oltiin yhden ryhmäläisen aivan hulppeilla tiluksilla! Olin kuukauden lomalla ja sitten koin, että me ei olla edistytty mihinkään, niin ei huvittanut mennä lainkaan. Kerran viikossa on liian harvoin edistymisen kannalta, mutta joskus kun kyselin ihmisiä kuivan maan treeneihin, ei oikein ollut innokkaita, niin se sitten jäi. Vientiä olen avustajan kanssa treenaillut muissa treeneissä ja Sieni nyt aika hyvin kohdentaa käteen ja irroittaa itse (selvisi, että yleinen avustaja ei sano koiralle mitään, joten pitäminen sanalliseen vihjeeseen asti ei toimi tässä!). Sellaisia "melkeen sain kopin" -tippumisia ei siis pitäisi enää sattua. Ja on treeni auttanut, sillä on nyt viennistä hyvä käsitys! Otekin on hyvä, rauhallinen ja varma. Toisin kuin tuonnissa...

Maanantain treeneissä oli käytössä kaksi venettä. Aloitettiin veneen haulla niin, että koira vietiin kauemmassa veneessä ja käskystä se hyppäsi sieltä. Lähempi vene oli matkalla ja sieltä heitettiin koiralle köysi (Sienelle irtoköysi), joka sen olisi pitänyt matkalla ottaa mukaansa ja kiskoa rantaan. No ekalla se ei ollut huomaavinaan kun oli vähän kiire rantaan kun kerta oli kutsuttu, mutta seuraavalla se otti köyden matkaan ja toi sen. :) Ote elää kauheasti ja kerran se irroitti, mutta kääntyi itse ottamaan sen uudestaan. Sehän ei koskaan uimaleikeissäkään tuo keppiä rannalle, vaan mieluiten jättää sen jossain vaiheessa matkalle. Se mälvää sitäkin ja pitää tosi huonosti. Ehkä mun pitäis ihan jollain uimalelulla ottaa kuuri käteen tuomisia, opettaa niihin joku sana (tai käyttää tuttua anna-käskyä) ja treenata keskenäni kunnes se tuo edes lelut hyvällä otteella ja varmasti. Sitten voisin käydä ostamassa metrin köyttä ja opettaa siihen ensin kuivalla maalla vähän painoa, että joutuu siis kiskomaan, ja sitten siirtää sen köyden ensin sellaisenaan veteen ja sitten laittaa veteenkin jonkun pienen painon.

Sellainen perinteinen veneen haku tyyliin että hetsataan hurjasti ja vedätetään vain hetki ja sitten päästetään palkaksi irti, ei toimi. Se irroittaa useimmiten heti kun se nykäisy tulee, tai ei ehkä irroita, mutta kun ne leuat käy koko ajan, niin köysi vaan putoaa sen suusta. Se ei ymmärrä mitä sen pitäisi tehdä, sen luontainen taisteluhalu ei siis syty tällaisissa, niin kuin monella käy, ja ne on ihan liekeissä kun kerrankin on kunnon vastus vetoleikissä... Sienelle se pitää siis rakentamalla rakentaa, ja uskon että edellä kuvatut vaiheittaiset harjoitukset auttaisi kovasti.

Pliis huomaa se köysi!

Jes :)

Maanantaina tehtiin seuraavalla kierroksella vientiä veneestä veneeseen. Olin itse ekaa kertaa koirani kanssa samassa veneessä :D. Se teki tätä viime syksynä kerran eri treenipaikan rantavedessä niin, että vei veneestä vedessä seisovalle ihmiselle, syvyys oli vain viisi senttiä tms. Se sujui hyvin, ja aika luottavaisin mielin olin nytkin, vaikka tämä on kuulemma sellainen liike, että sitä voi joutua vuosia junnaamaan kun koirat ei vain tajua että hypätessä suu kiinni jotta esine pysyy siellä :D. Esine siis tyypillisesti putoaa siinä vaiheessa kun koira hyppää veneestä veteen. Sienellä se meni tosi hienosti ja hyvin myös kohdensi vastaanottajan käteen. Toiselle toistolla käsi tuli vasta kun koira oli jo veneen luona ja sekin oli hieno. Kolmannella koira sai tehdä viennin laiturilta veneeseen. Laituri oli varsin korkealla, mun koirat ei ole ikinä niin korkealta veteen hypänneet. Sienikin meinasi ensin lähteä patukka suussa kiertämään rantaan, mutta kun kielsin ja näytin että todellakin menet tästä, se steppaili ja kiljahteli siinä aikansa kunnes rohkeni hypätä. Koko ajan patukka suussa, joten pito on ainakin nyt aika vahva :)

Kolmannella kierroksella tehtiin pariliikkeitä, ja koska meidän veneen haku ei ole valmis edes ilman häiriötä, tehtiin vain veneestä hypyt. Sienen pari oli sille vieras pienempi koira, joka kävi varsin kuumana lajiin. Saatiin sitten tattiinkin vähän asennetta, Sienen vene oli ensin valmiina ja ennen kuin toinenkin pääsi samaan linjaan, Sieni oli kerinnyt haukkua kiinni pitäjälle että voisitko perkele laskea irti, kiljahdella kaihoisasti mulle ja roikkua laidalla :D Sitten kun pari kutsui koiransa ja se lähti, Sienestä pääsi sellainen ihmeellinen rähähdys suoraan, ja sain aika kovaa karjaista "TULE!" kun se meinasi vedessä kääntyä sitä toista koiraa kohti. No se muutti sitten suunnan kanssa rantaan, ja hetsattiin niitä ihan hulluna kun ne ui ihan samassa linjassa yhtä kovaa ja haluttiin saada voittaja. Ihan pari metriä ennen rantaa Sieni sitten kääntyi haistelemaan kaverin naamaa ja päästi sen ohitseen :D Jännää, että se kuumui tollaisesta, se on yleensä niin helkkarin ärsyttävän cool kaikessa!

Vikalla vielä hukkuva, tämä olikin meidän tämän kesän eka kerta. Kesäkuussa oli niin kylmä. Lähetin koiran matalammalta laiturilta ja siirryin rantaan vastaanottamaan, edellinenkin teki niin, niin minäkin ajattelin jotain erilaista normaaliin verrattuna. Sieni hakee valjailla ja olen aikonut opettaa sen kiertämään pelastettavan, vähän pohjia tehty kuivalla maalla. Lähetin se nyt vaan jollain "mene vaan" -käskyllä ja kävi se niinkin, tosin hukkuva kokeesta poiketen pyynnöstäni kutsui koiraa nimeltä samalla kun hyppäsi veneestä. On se joskus patukallakin tuonut, mutta siinä on taas se irroittamisen riski ja kun hukkuva pitää valjaista, ongelmahan on kivasti kierretty... no hyvin se meni kuitenkin ja kävi myös riittävän lähellä, että hukkuva sai kiinni, vaikka meidän valjaat on ihan tavalliset eikä niissä ole mitään sääntöjen edellyttämiä kelluvia käsilenkkejä.

Hae!

Hyvä tatti.

Niin, köysitreeni auttaisi, jos saisin aikaiseksi tehdä. Ehkä tämäkin on sellainen asia, että voidaan miettiä mitä järkeä tässä on, jos sei luonnostaan koiralta suju? Sieni osaa veneestä hypyn, viennin ja hukkuvan pelastamisen. Venettä se ei hae. Jos kaikki muu sujuu, eikä tule mitään yllättävää, sehän saisi 75p (soven hyväksytyn raja 65/100p). Mutta mitä järkeä koko lajissa on, ei me päästä ikinä voittajaluokkaan tekemään mitään rannansuuntaisia veneestä veneeseen -vientejä, jos se ei sitä venettä tule kiskomaan. Ykköstuloksen (joita tarviaan 2kpl seuraavaan luokkaan siirtymiseen) raja taas on 90p ja siinä ei voi 25 pisteen liikettä nollata. V*ttu jee, tää on jotenkin just tällainen kausi, että osa hommista sujuu niin ettei tosikaan, mutta koevalmista ei tule koska osa taas kusee ja pahasti.

***

Sisuunnuin heti tiistaina ja kyhäsin viritelmän, jossa parukka on lyhyellä remmillä kiinni repussa. Ensin sai tuoda pelkkää patukka+remmi-yhdistelmää, sitten laitoin tyhjän repun, sitten reppuun painoksi 0,5L vesipullon ja lopuksi 1,5L pullon. Sain hienoa riuhtomista ja selvästi lamppu syttyi, joten tällä jatketaan! Kriteerinä oli patukan tuominen käteen asti (avoin käsi tarjolla=käsikosketuksen merkki), venettähän se ei sitten voi kuiville vetää, mutta teen mieluummin pohjat vähän liian huolella, että oppii tuomaan loppuun asti. Pitäisi ostaa se köysi itselle, niin voisi opettaa siihen jonkun oman sanan, joka tarkoittaa että etsit köyttä ja kun sulle annetaan se, kiskaise kovaa ja tuo se mulle.

Tiistaina illalla oltiin myös uimassa ja heittelin keppiä (kun ne varsinaiset uimalelut jäi autoon...) ja anna-käskyllä se piti tuoda käteen. Jos ei tuonut, ei saanut keksiä. Yllättävää, että treeni puree tähänkin ja parani huomattavasti toistojen myötä.

Kuvat (c) Eija Taipalinen

Noh, mukavuusalue...

Viikolla S&C:n kanssa treenit. Hän kouluttaa koirastaan etsijäkoiraa ja ohjelmassa on siis ollut vieraan koiran tekemän jäljen seuraaminen ja maalin ilmaiseminen. Projekti on huikean mielenkiintoinen ja minullakin on ollut mietinnässä josko lähtisin samaan. Maalin voi (ja useimmiten kannattaakin!) ilmaista varsin kaukaa, joten töppösen epäsosiaalisuuskaan ei niin haittaisi.

Joka tapauksessa olin töppösen kanssa apukoirana ja tehtiin jälki vilkkaalle paikalla tuonne ihmisten ilmoille. Jäljestä tuli joitakin satoja metrejä pitkä, ja matkalla minun piti kusettaa koiraani jokusen kerran ja merkata kaikki pissakohdat pyykkipojalla (etsijäkoira opetetaan ilmaisemaan pissat, mutta eri tavalla kuin itse maali). Radiopuhelin oli koko ajan mukana ja pissakohdat piti jo etukäteen ilmoittaa, ja muutenkin kommentoida jos jäljellä tulee jotain outoa. Lopussa minun piti jäädä odottamaan 15-30min jäljen vanhentumista ennen kuin kaveri lähtisi ajamaan sitä, ja oltiin sovittu että loppu on yhden rannassa olevan rakennuksen nurkilla. Siellä minä sitten kyykin puskassa uimarannan lähellä koirani kanssa, pelkäsin että joku tulee ja koirani alkaa räyhätä sille ja se ihmettelee mitä ihmettä mä teen siellä. Tai että joku kadulta näkee ja luulee että kyttään esim. lapsia uimarannalla, miten sairasta!

Voi pojat että voi ihmistä hävettää! Se puhelimeen kommentointi "nyt se pissii" ja pyykkipoikien laittelu kun ihmisiä kävelee ohi, ja se puskissa lymyily. Oikeasti, mitä väliä? :D Puskissa mä piilottelin koiralle ensin nameja ja sitten käpyä mitä se sai etsiä, ja harjoittelin rally-tokon temppuja (mudin mielestä tottelevaisuusliikkeet puskassa oli aluksi ihan "ootsää hullu" -osastoa :D). Kukaan ei edes tullut ja nähnyt.

Toisena päivänä olin uusvanhan tuttavan kanssa lenkillä. Vain Sieni osallistui. Käveltiin ensin ns. koirapolkua, ja jossain vaiheessa koirat otti selvästi hajua metsästä. Siinä just mietittiin että mitähän siellä on ja pitäiskö ne käskeä pois, ja sitten nähtiin että nyt ne rynnistää johonkin. Siinä sitten sai ääntä korottaa aika lailla että ne palasi polulle. Hetken päästä vastaan tuli marjastaja, otettiin koirat kiinni. Kohdalla se mutisi jotain, että "tulihan ne sieltä". Luuli varmaan, että meinasivat aiemmin hyökätä hänen luokseen, eikä suinkaan olleet jonkun jäniksen perässä. En sanonut mitään, mutta voi pojat taas, että voi hävettää. Kaveri ei ollut millänsäkään. Käveltiin koirapolku loppuun ja uitettiin koiria kaupungin ainoalla koirien uimarannalla, ja jatkettiin siitä pururataa pitkin. Kai me nyt laitetaan nämä kiinni, kysyin, ja kaveri sanoi että miksi ihmeessä. Kello oli jotain yksi arki-iltapäivänä eikä siellä kuulemma juuri tule porukkaa vastaan. Meillä oli kaksi tottelevaista koiraa, joita kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa ne vastaantulijat, eikä kumpikaan myöskään ikinä menisi räyhäämään kellekään tms kuten mudi tekee ja mikä hävettää mua vielä potenssiin ziljoona. No, annettiin niiden olla irti. Vastaan tuli yksi ihminen, jolla oli myös koira irti, ja siinä sitten kaikki kytkivät omansa ohituksen ajaksi vaikka ne olisi varmaan menneet omia reunojaan ohitse ilmankin. Loppuun päästyämme olin silti ihan "huh", ja jos olisin ollut siellä yksin, olisin ajatellut, että harmi kun ei ilkeä pitää irti ja koirat joutuu peitsaamaan remmissä, mutta en olisi kuunaan kehdannut laskea edes Sientä vapaaksi kävelemään. Koska mitä jos joku tulee ja paheksuu! En murehdi sitä, että mun koira ei tottelisi tai että se karkaisi tai aiheuttaisi mitään häiriötä yhdellekään ihmiselle tai eläimelle, koska niin ei tapahdu. Murehdin sitä, että joku vastaantulija kommentoi ilkeästi tai vain hiljaa mielessään paheksuu minua! Mitä sitten vaikka paheksuisikin? Kävelen myös päin punaisia, syön välillä kuin porsas (muistan yhden koiraleirin, jossa oli makkaranpaistomahdollisuus ja makkaran kaverina mulla oli 400g purkki perunasalaattia, sellasta kermamössöä. Mätin sitä kertakäyttöhaarukalla suoraan purkista naamariini, ja purkin vajentuessa joku kysyi kauhuissaan, että meinaatko sä oikeesti syödä ton kaiken. No kuule niin meinasin kun ihan hyvin jaksan eikä sitä viitsi täällä lämpimässä koko päivää säästelläkään. Ei mua tällaiset hävetä yhtään :D), enkä esim. missään määrin voi sanoa olevani kiinnostunut siitä miltä mä näytän ja millaisia rytkyjä mulla on päällä. Ei kiinnosta yhtään mitä joku muu sellaisista ajattelee.

***

FB:n holskuryhmän linkattiin Mujusen artikkeli paineistumisesta ja ohjaajaherkkyydestä. Se kannattaa lukea ajatuksella, miettiä niitä juttuja ja lukea sitten vielä toisen ja vaikka kolmannenkin kerran.

"Toinen puoli oppimistilanteen laadukkuudesta tulee ohjaajan asennoitumisesta. Hyvän ohjaajan ominaisuuksiin kuuluu oman käyttäytymisensä ja tunnetilojensa hallita niin, että opetustilanteessa ohjaaja ei tiedostamattakaan paineista koiraa. Tämä tuntuu olevan huomattavasti vaikeampaa kuin ympäristön järjestäminen soveliaaksi. Ohjaaja sallii valitettavan usein omien luonteen heikkouksiensa romuttaa opetustilanteen. Hermoileminen ja tyytymättömyys nyrjäyttävät oppimisilmapiirin aivan varmasti negatiiviseksi."

"Jos asetut itse koiran asemaan, niin kummanlaisen ohjaajan valitsisit yhteistyökumppaniksesi: ihmisen joka kehuu, kannustaa ja tsemppaa onnistumaan vai sellaisen, joka vaatii aina hieman enemmän kuin osaat ja on silti tyytymätön suorituksiisi?"

"Olisi melko helppo todeta, että koiran ns. ohjaajaherkkyys olisi nimenomaan koirassa oleva negatiivinen luonteen ominaisuus. Mutta onko sittenkään näin? Monilla "ohjaajaherkillä" eli ohjaajastaan paineistuvalla koiralla ongelman syy on seuraamusta ohjaajan korostuneesta "ylivahvuudesta", jonka taakan alle koira on painettu ja latistettu. Ei koira herkistele tai väistele ohjaajaansa ilman syytä, vaan tuolla toiminnalla on oma, usein konfliktipohjainen historiansa."

Vaikka mä olen kohta vuoden (aika mihin menet!) kouluttanut Sientä vain positiivisesti, luulen, että meillä on silti jonkinlainen pieni ongelma jo lähtökohdissa. Usein treeneissä mä päätän jonkun asian, jonka pitää onnistua, ja asetan siis mielessäni sen tavoitetason jo etukäteen valmiiksi. Sitten haen koiran, ja jos läsnä on vaikka jotain tiettyjä ihmisiä, alan jo etukäteen jännittää yltääkö mun koira nyt siihen suoritukseen jonka olen päättänyt saada esiin. Saatan jännittää sitä kahdestaan ollessammekin. Sen sijaan olisi varmaan hedelmällisempää ottaa se koira ja katsoa mitä se tänään tarjoaa, ja asettaa vain lähtötaso ja jättää tavoitetaso täysin auki. Uskon, että positiivisellakin kouluttamisella mun koira kokee paljon sellaista hienoista riittämättömyyden tunnetta, juuri tuota, että ohjaaja vaatii aina hieman enemmän kuin koira osaa (tai pystyy) ja sitten on tyytymätön tai pettynyt. Vähän niinkuin se meidän maali aina karkaisi juuri kun koira on pääsemässä sinne, eikä sellaista täydellistä tyytyväisyyttä ole koskaan. Haussa ja esineissäkin mä olen viime viikkoina monta kertaa meinannut kesken kaiken pillahtaa itkuun ja kapsahtaa koiran kaulaan, kun se on ollut niin liikuttavan täydellisen erinomainen, upein ja mahtavin koira. Tottiksessa en koe tällaisia tunteita sen kanssa juuri koskaan. Miksi? Epäilemättä vikaa ei ole koirassa, vaan väärin asetetussa "maalissa".

Haun rullailmaisu

Haun rullailmaisussa koira ilmaisee löytämänsä maalimiehen tuomalla ohjaajalle kaulassaan roikkuvan rullan, jonka jälkeen koira kytketään liinaan ja se vie ohjaajan näytölle, eli löytämänsä maalimiehen luokse. Rullaan koskeminen muuten kuin ilmaisutilanteissa on virhe, ensimmäinen kerta ymmärtääkseni vähentää roimasti työskentelypisteitä ja toisesta koesuoritus hylätään pk-puolella. Ärsykekontrollia siis tarvitaan. Lisäksi näin monimutkaisen ketjun rakentamiseen toki menee aikaa, ja hakukoira on koevalmis (etsintä + ilmaisu) keskimäärin aikaisintaan 2-3 vuoden treenin jälkeen. Varsinkin, jos ryhmässä on pitkä talvitauko... Koska rullailmaisu on monimutkainen ketju, joka koiran täytyy osata suorittaa itsenäisesti hyvin vaihtelevissa olosuhteissa, sen kouluttamisessa ei kannata hätäillä tai yrittää oikoa, vaikka kuinka olisi kiire kokeeseen tai muuten vaan hoppu.

Jossain vaiheessa täällä kylilläkin liikkui juttua, että rullaongelmissa kannattaa kysyä minulta, ja olen sitten muutamalle toisen seuran harrastajalle neuvonut, tosin saatesanoilla "mielipide kyllä löytyy kaikkeen, mutta sen hyvyydestä ei anneta takeita" :P ... Rullailmaisun, kuten minkä tahansa muunkin asian, voi kouluttaa monella eri tavalla. Tässä alla minun ajatuksiani aiheesta.

Mitä rullailmaisussa tapahtuu?

1. koira saapuu maalimiehelle ja tarkistaa riittävän läheltä, että piilossa todella on ihminen, eikä se vain haise ihmiseltä. Kenkiin kohdentaminen jo tässä vaiheessa on eduksi (kohdentaa jalkoihin = ei voi samalla nuolla ukon naamaa). Maalimiehen tallominen ei ole suotavaa.

2. koira tarkistaa onko saatavilla a) suorapalkkaa (=maalimies aktivoituu heti kehumaan ja kaivaa palkat esille, nyttemmin olen kuullut, että hyvin voi myös olla palkkapurkki valmiiksi näkyvissä), b) irtorullaa tai jos ei, niin ottaa sitten vasta kaulastaan kiintorullan.

3. koira tuo rullan suoraan ja reippaasti ohjaajalle. Koira tekee metsässä ns. kolmion, eli tietää, että ohjaaja on siirtynyt keskilinjalla eteenpäin.

4. luovutustilanne on selkeä, säännöt ei määrittele tarkemmin luovutusasentoa, mutta kriteeristä kiinni pitämisen kannalta itse opetan ehdottomasti tuomaan sivulle ja pitämään irti-käskyyn asti. Sivulle tuominen on lisäksi näytölle lähdön kannalta järkevää (koira on valmiiksi nenä oikeaan suuntaan), ja onhan se myös näyttävää, kun koira ei räi rullaa metrin päässä ohjaajasta. Joka tapauksessa luovutuksen tulee olla selkeä sekä koiralle että ohjaajalle, eli on pystyttävä sanomaan tekeekö koira oikein ja koska se tekee väärin, sellaisia "no kai se riittää" -vaihtoehtoja ei saa olla.

5. näytä-käskyllä ilman mitään virittämisiä ja patoamisia koira lähtee määrätietoisesti suoraa reittiä (samaa kuin rullaa tuodessaan) kohti maalimiestä ja juoksee sinne liina kireällä ohjaajan edellä. Ohjaaja ei saa myöskään enää tässä näyttää kädellä suuntaa tai mitenkään painostaa koiraa lähtemään tiettyyn suuntaan. Vain yksi sanallinen käsky.

6. maalimiehelle saavuttaessa sääntöjen mukaan koiran on ilmaistava tämän olinpaikka tarkasti ja täsmällisesti, umpipiilon oven kohdan ilmaiseminen ei kuitenkaan ole oleellista. Koira ei saa tässäkään talloa tai häiritä maalimiestä. Koska selkeintä on aina opettaa mitä halutaan, eikä yrittää karsia kaikkea mitä ei haluta, ukon viereen maahan meno on hyvä käytös näytöllä. Koiran tulisi mennä maahan ja pysyä siinä rauhallisena ja tarkkaavaisena maalimiestä kohtaan niin kauan, että maalimies sanoo palkkasanan ja alkaa palkata, tai ohjaaja saapuu asemiin ja ottaa koiran hallintaan, esim. perusasentoon.

7. palkkaaminen hoidetaan ohjeiden mukaan niin, että koira oikeasti kokee palkkaantuvansa. Palkkaamisen laatu on ensiarvoisen tärkeää.

Rullailmaisu koulutetaan irtorullilla kentällä, jossa ohjaaja ja maalimies näkevät toisensa koko ajan. Lempilauseeni: koira kuin koira osaa juosta, joten juoksemisen harjoittelu ei ole oleellista. Etäisyys saa siis olla aluksi pieni, tällöin koiralla ei mene energiaakaan edestakaisin juoksemiseen ja se jaksaa useamman toiston itse asiaa. Etäisyyttä tulee kuitenkin olla sen verran, että ohjaaja kerkiää edetä "keskilinjalla" ja koira tekee kolmion.

Irtorullien kokoa ja materiaalia kannattaa miettiä. Irtorulla on koiran työväline, joten se valitaan koiralle mahdollisimman sopivaksi. Ohjaajan mielestä tyylikkäin malli ei ole hyvä valintaperuste. Nahkaisia, kankaisia, synteettisiä, muovisia, teipattuja, pehmustettuja, kovia, isoja, pieniä, ohuita, paksuja. Käytön kannalta jonkinlainen kirkas väri on eduksi, pudonneet rullat löytää paljon näppärämmin, kun ne ei ole maaston värisiä. Lisäksi ohjaaja näkee jo kaukaa onko koiralla rulla suussa. Irtorullan olisi hyvä olla mahdollisimman samanlainen kuin tuleva kiintorulla, eli u-rullaa varten esim. letkun pätkiä (voi päällystää teipillä pidon parantamiseksi), i-rullaa varten samanlaisia pikkupatukoita. Pehmeät materiaalit pysyy paremmin koiran suussa, ja useimpien mielestä niitä on myös kivempaa purra. Joidenkin mielestä ehkä liiankin kiva, rullan ei ole missään nimessä sitten tarkoitus olla lelu.

Hertan i-rulla

Ennen ilmaisukoulutuksen aloittamista koiran on osattava:

1. noutaa. Mieluiten yhdellä sanallisella käskyllä suoraan haluttuun loppuasentoon. Tästä ei kannata tinkiä. Jos noudossa on puutteita, ja koira tarvitsee paljon apuja, hetsaamista palautukseen, välikehuja tms, tai se ei esimerkiksi pidä esinettä suussaan irroituskäskyyn saakka vaan sylkee sitä miten sattuu, luvassa on vain säätöä. Ja faktahan on, että useaa asiaa ei voi kouluttaa samaan aikaan. Jos ilmaisutreeni menee noutotreeniksi, maalimies on oikeastaan aivan turhaan paikalla. Koiralle ei jää mieleen sujuva ketju tuo rulla ohjaajalle - mene näytölle palkattavaksi. Koiralle jää mieleen säätöä. Koiraa ei myöskään ole tarkoituksenmukaista palkata rullan tuonnista ohjaajalle (ihmisillä on aina hirveä tarve "voinko mä edes kehua sitä vähän" - miksi pitäisi? Ainoa palkka on lupa päästä näytölle palkattavaksi. Ohjaajan ilahtuminen ja palkkiot rullan tuonnista on lähinnä hyvää petaamista valeilmaisulle. Koira kokee kokeessa painetta, on tullut paljon tyhjiä, ohjaajalla nousee savu korvista keskilinjalla, löytyisi nyt jo! Mutta sehän on ennenkin ilahtunut kun vien sille rullan, ajattelee koira, joten ehkä ilahdutan sitä nytkin kun se käy aika kuumana... rullan tuleminen pitäisi siksi aina olla ohjaajalle aivan sama, ja ohjaajan säilyä kylmän viileänä näytölle saakka. Sielläkin toki maalimies palkkaa koiran, mutta ohjaaja saa kuitenkin osoittaa tyytyväisyyttään, jos nyt on pakko päästä kehumaan itsekin. Rullan tuonnista palkkaaminen lisäksi katkaisee ketjun, ja sittenhän meillä on kaksi osaa: etsiminen ja rullan tuonti -> palkka ja näytölle meno -> palkka. Mitä järkeä siinä on, kun ne ehdottomasti kuuluvat yhteen pötköön?)

2. juosta maalimiehelle lähetyskäskyllä

3. etäpalkkaan tottumisesta on apua, mutta mielestäni on maalimiehen tehtävä hetsata koiraa niin, että se tulee kovaa ja asenteella alusta asti. Takaperin ketjuttamalla koulutettaessa koiran taas tulee ensimmäisenä osata juosta "näytä"-käskyllä palkattavaksi.

Maalimies menee 10-20m päähän, mahdollisesti näyttää irtorullaa koiralle tai ohjaaja voi hetsata koiraa rullalla ja heittää sen sitten maalimiehelle. Maalimies on kyykyssä selin koiraa kohti ja pitää rullaa edessään. Ohjaaja lähettää koiran, ja sen tullessa ukolle ukko sovitusti heittää rullan/kierrättää sitä itsensä ympäri ja ohjaaja huutaa koiralle "tuo!". Koira ottaa rullan, ohjaaja voi tarvittaessa toistaa tuo-käskyä, jos se nouto nyt kuitenkin on vielä vaiheessa. Koira tuo rullan opetettuun paikkaan. Ohjaaja sanoo "irti". Ohjaajalla on näyttöliina valmiina (jos kaiken hallinta on hankalaa, ihan aluksi voi olla myös ilman liinaa ja antaa koiran mennä vapaana, kuitenkin vasta sanallisesta käskystä, ei karata omia aikojaan) ja turhia viivyttelemättä hän kytkee koiran, joka ei saa tempoa eikä yrittää varastaa mihinkään, ja sanoo "näytä!". Näytä-käskyn kuultuaan maalimies aktivoituu ja hetsaa koiran luokseen, joko vain kutsumalla, tai palkkoja heilutellen, tai vaikka karkuun juoksemalla. Ohjaaja voi roikkua liinassa tai olla roikkumatta, joka tapauksessa sanotaan 10-20 tällaisen treenin jälkeen ohjaajan toiminta lienee sen verran sujuvaa, että liina pitää ottaa mukaan. Näytölle ohjaaja ei missään vaiheessa saa hetsata millään lailla, se on maalimiehen tehtävä. Näytölle tullessa koirasta riippuen sen voi aluksi antaa saada palkkansa heti, tai sitten opetetaan heti alusta asti vielä maahan meno ja siinä luvan odottaminen.

Tätä toistetaan noin 6000 kertaa. Eräs kaveri väitti, että jossain on tutkittu, että sujuva rullailmaisu vaatii koirasta riippuen keskimäärin kuusi tuhatta toistoa. En tiedä lähdettä, mutta ei se nyt niin erikoiselta kuulosta. Ärsykekontrolliin saamisessa on tekemistä, joten siitä vain treenaamaan ;) Jos tekee 10 toistoa per treeni, se tietää 600 kertaa. Jos treenaa joka päivä, se on kaksi vuotta silti. Useimmista koirista ilmaisun hinkkaaminen kentällä näkyvällä maalimiehellä on jossain vaiheessa varsin puuduttavaa, joten ei kannata huolestua, jos koiran vauhti ei ole järin suuri ja eläin näyttää vähän leipiintyneeltä. Tietenkin palkan on oltava kunnossa, mutta on ne viimeiset toistot silti aina aika mekaanisia.

Ja sitten tietenkin vaihdellaan kenttää, olosuhteita ja maalimiestä.

Ennen rullailmaisun metsään siirtämistä koiran on ehdottomasti osattava:

1. rullailmaisu kenttäolosuhteissa täysin ilman apua, eli ohjaajan käskyt on "ukko", "irti" ja "näytä". Noutokäskyjä, kehuja tms ei enää tarvita.

2. etsiä maalimiehiä ilman apuja. Jälleen kerran, kahta asiaa ei kannata opettaa kerrallaan, ja jos koira tarvitsee suoraan menemiseen vielä apuja (haamu, ääni tms), on aivan turhaa yrittää samalla kouluttaa ilmaisuakin. Ilmaisun siirtäminen metsään aloitetaan joka tapauksessa lähellä näkyvissä olevilla ukoilla, mutta tarkoitus olisi nopeasti viedä ne takaisin viiteenkymppiin ja piiloon, niin, että koira joutuu sekä etsimään että ilmaisemaan.

Kun koira osaa ilmaisuketjun kentällä, on aika siirtää se metsään. Metsässä voidaan edelleen pitää ns. normaalit etsintätreenit erikseen ja tehdä erikseen ilmaisutreenejä. Aluksi mikään muu ei saa muuttua ympäristön lisäksi. Maalimies on siis ihan lähellä ja näkyvissä, tarvittaessa ohjaaja voi pari ekaa kertaa auttaa "tuo"-käskyllä. Jos ilmaisu on tehty kentällä valmiiksi, siirtymisen pitäisi sujua vaivattomasti. Mikäli ei, palaa kentälle.

Pikku hiljaa ukkoa aletaan viedä ensin kauemmas, 50-60m asti, ja sitten pikku hiljaa myös piiloon. Umppareiden ilmaisu opetetaan kanssa ensin kentällä, missä ohjaaja näkee koiran toiminnan, ja voi auttaa "tuo"-käskyllä kun maalimies työntää rullan piilosta ulos. Kun koira osaa ilmaista 60m syvällä umpparissa olevan ukon irtorullalla ilman apuja, ilmaisun voi siirtää normaalien etsintätreenien yhteyteen eli esim. ottaa tyhjiä sekaan. On tärkeää palkata tyhjistä kunnolla itse, muutenhan koiran mielestä rullan tuonti on paljon kannattavampaa kuin ilman rullaa tuleminen.

Irtorullia ja suorapalkkaa kannattaa myös vaihdella samassa treenissä. Jos koira ei ole mudin kaltainen junttura, mutta onneksi ne on vähemmistöä ;P Aluksi koira menee sekaisin ja suorapalkan jälkeen sen voi olla vaikeaa ottaa irtorullaa seuraavalla ukolla, mutta sen pitäisi mennä ohi. Minusta tämä on kuitenkin oleellinen vaihe tehdä, saada koira siis ymmärtämään mikä ero näillä on, ja ennen kuin tämä on selkeää, ei kannata kiintorullaakaan miettiä.

Ennen kiintorullaan siirtymistä koiran on osattava:

1. tehdä useita tyhjiä pistoja per treeni. Se ei siis saa kuvitella, että metsästä ohjaajan luo tullessa kuuluu aina tuoda rulla, vaan sen on tiedettävä, että ilman rullaa tuleminen on yhtä hienoa. Tyhjistä siis myös palkataan kunnolla.

2. olla koskematta kiintorullaan. Kiintorulla saa olla kaulassa ihan ekoista hakutreeneistä lähtien, vaikka koiralla ei olisi hajuakaan mistään ilmaisusta tai edes noudosta. Ihan pennusta saakka. Aina. Vaikka treenataan suorapalkalla tai irtorullilla. Koira ei saa tietää päällä olevista välineistä, onko nyt kiintorullailmaisu vai suorapalkka. Sillä tulee aina olla syy mennä ukolle asti, eli kiintorulla kaulassakin tulee paljon suorapalkkaa. Jos ja kun ohjaaja ei koiran uran alussa tiedä tuleeko siitä rullakoira vai haukkuva, ja minkälaista rullaa sillä mahdollisesti käytetään, kannattaa silti laittaa sille joku rulla kaulaan roikkumaan. Haittaa siitä ei ikinä ole. Jos koira joskus koskee siihen, se vaan jätetään täysin huomiotta, otetaan nätisti irti ja jatketaan treeniä.

3. olla tottunut tyhjiin hämyumppareihin ja ymmärrettävä, että ne ohitetaan jos niissä ei ole ihmistä, ne ei siis ole mikään juttu. Olisi hyvä, että koira olisi nähnyt huomattavasti enemmän tyhjiä umpipiiloja kuin sellaisia, joissa on ihminen.

4. etsiä irtorullaa kevyestä piilosta laskemalla päätä maalimiehen luona ja tehdä ilmaisuketju loppuun niin, että mihinkään osaan ei tarvitse puuttua. On tärkeää, että irtorullaa on vähän piilotettu ja koira on joutunut joskus hetken etsimään sitä. Muuten se saattaa tulla ukolle, todeta että ei ole irtorullaa näkyvissä ja häipyä samoilla vauhdeilla. Siinä ei paljoa kerkiä kiintorullan kanssa auttaa.

Sitten palataan kentälle tai helppokulkuiseen metsään, ja maalimies jää taas lähelle niin että ohjaaja näkee mitä siellä tapahtuu. Laitetaan koira ukolle, ekalla toistolla ukolla voi olla käsi (tai se jalka, jos koira on muistettu opettaa kohdentamaan sinne) maata vasten ja käden alla irtorulla. Toisella toistolla käsi on täsmälleen samalla tavalla, mutta tyhjä. Koira kumartuu etsimään irtorullaa, jolloin kiintorulla tulee sen nenän eteen tyrkylle. Jos koira ei ota sitä itse, ohjaaja voi huutaa "tuo!" ja/tai maalimies ottaa kädellä kiinni kiintorullasta, jolloin tilanne on koiralle tuttu ja se ottaa rullan. Vaikka se on vaikuttava hetki ja näyttää huisin hienolta, kun koira tämän ensi kertaa oivaltaa, ohjaaja muistaa silti malttaa mielestä ja olla riemastumatta, ja laittaa koiran normaalin eleettömästi näytölle.

Kiintorullaan siirryttäessä on tärkeää tehdä väliin suorapalkkoja ja/tai irtorullia, jotta koiralla säilyy koko ajan syy mennä ukolle asti. Suhde on varmasti koirakohtainen. Sienelle ei voinut tehdä siirtymätreeniä näkyvillä ukoilla, se alkoi nopeasti ottaa kiintorullaa liian aikaisin. Talvella lumipenkoissa yms treenaaminen poisti ongelman, jos koira ei nähnyt ukkoa lähetyspaikalle, se meni perille asti, vaikka piilo ei kummoinenkaan ollut. Sienellä U-rullaan siirtyminen sujui tosi nopeasti ja kivuttomasti, sillä meni ekalla kerralla aika lailla jakeluun, että kaulassa on tällanen. Treeniryhmämme toisella koiralla jouduttiin enemmän auttamaan ja ylipäänsä hakemaan sopivia säätöjä I-rullaan, siinä meni kymmeniä treenejä. Se ei ole oleellista - jos pohjat on tehty huolella, kyllä se sieltä loksahtaa, vaikka hetken tuntuisikin ettei koira tajua.

Ukko on, suorapalkkaa ei, irtorullaa ei, joten pää alas ja kiintorullan otto

Oleellisia yksityiskohtia

-irtorullavaiheessa kaikenlaista "romanssia" tulee välttää, eli irtorullalla voi ihan alkuun kierrättää koiraa maalimiehen ympäri, tai esim. heittää rullan pari metriä kauemmas juuri kun koira on tulossa. Kun koiralla on irtorullan nopeasti ottamisesta ja ohjaajalle viennistä aavistus, siirrytään seuraavaan:

-irtorulla pidetään maan lähellä, aluksi näkyvissä, myöhemmin sitä voi hieman piilottaa, jotta koira joutuu todella tarkistamaan ukon/piilon. Tasapaino kunnolla tarkastamisen ja tallomisen välillä on hiuksenhieno, ei siis kannata vahingossa opettaa koiraa penkomaan ukkoa. Maan lähellä siksi, että koira oppii laskemaan päänsä rullaa etsiessään. Jos koira ei osaa laskea päätä, sillä luultavasti tulee olemaan ongelmia kiintorullan kanssa - kiintorulla tulee kivasti tyrkylle vain kun pää on alhaalla.

-kentälläkin maalimies siirtyy aina jokaisen toiston jälkeen "keskilinjaa eteenpäin" eli samaan suuntaan mihin ohjaaja etenee. Ei lähetetä koiraa samaan kohtaan missä ukko istuu kaikki 10 toistoa.

-irtorulla otetaan vain ja ainoastaan maalimieheltä. Entä jos rulla putoaa? Jos se oikeasti lipsahtaa otteesta ja koira syöksyy heti perään, nostaa sen ja jatkaa matkaa kohti ohjaajaa ennen kuin kerkiät silmää räpäyttää, älä tee mitään. Kiintorullakin voi livetä ja koira saa sen heilautetttua takaisin suuhunsa palautusvauhdin juuri edes muuttumatta. Tämä on positiivista ongelmanratkaisua. Jos rulla putoaa ja koira jatkaa matkaa ilman sitä, tai jos koira jää seisomaan hölmistyneenä rullan viereen, tai jos koira luovutuksessa sylkee rullan ennen aikojaan, tai heittelee sitä kuin lelua, sellaista ei hyväksytä. Ei pyydetä koiraa uudestaan tuomaan, ei varsinkaan lähdetä sen kanssa yhdessä etsimään pudonnutta rullaa, näytetä sitä sille ja pyydetä nyt vielä nostamaan. Koira otetaan haltuun, jätetään vaikka istumaan ja odottamaan ja mennään itse etsimään/viedään itse rulla takaisin ukolle sanoen, että otetaan uusinta. Pieni tauko toimii samalla negatiivisena rangaistuksena (palkkion mahdollisuus poistuu hetkeksi). Tärkeää on, että kukaan ei hermostu yhtään.

-umpipiiloilla irtorulla pidetään piilon sisällä ja työnnetään ulos vasta, kun kuullaan/nähdään koiran tutkailevan piiloa. Tällöin koira ei opi vain nappaamaan rullaa piilolle tultuaan, vaan tarkistaa piilon kunnolla ensin. (Ei kannata hidastella kuitenkaan niin kauaa, että kokematon koira vahingossa lähtee pois, kun "oli siellä joku mutta ei täällä tapahtunut mitään".)

-umpipiiloilla maalimies tulee aina ulos palkkaamaan koiran, ei koskaan palkkaa koiraa piilosta käsin. Tämä vähentää koiran mielihaluja tunkeutua piiloon (huomaa: pk-haussa se on virhe, pelastuspuolella jopa toivottavaa).

-näytölle lähdetään sanallisesta käskystä, ei näyttöliinan lukon napsahduksesta tms. Kun ilmaisukuvio on selvä, kouluta parissa treenissä tämäkin. Jos ja kun koira karkaa ilman lupaa, ohjaaja voi huutaa sen perään jos koira pysähtyy käskystä (tarkoitus ei kuitenkaan ole karjaista niin kovaa, että saadaan koiraa luulemaan, ettei se saa mennä lainkaan), tai maalimies vain nousee ylös ja tulee pois. Varastamalla ei siis pääse palkalle.

-näytölle veto kannattaa opettaa alusta asti. Jos koira saa yli vuoden juosta näytölle liina perässään, sen on vaikeaa oppia, että joskus ohjaaja roikkuu riippakivenä perässä. Ainakin jos se on herkkä ja nössö kuten Sieni on. Nimimerkki been there... Loppuun asti ei aina tarvitse roikkua, mutta ainakin osan matkaa. Koiran ei tarvitse vetää ihan sekona, se vain turhaan väsyttää itsensä. Määrätietoinen tuntumalla ohjaajan edessä meneminen riittää. On muistettava harjoitella myös kävelyvauhtia näytölle menoa. Kokeessa tuomari määrittelee vauhdin.

-ohjaaja etenee aina koiran lähetettyään. Jos rulla putoaa tai tulee muuta säätöä ja joudutaan uusimaan, ohjaaja ottaa silti koiran vastaan uudessa sijainnissa ja palaa sitten yhdessä sen kanssa lähetyskohtaan. Koira ei saa koskaan, edes kentällä, tottua palauttamaan rullaa omia menojälkiään.

-haku on tiimityötä. Opeta koiralle kunnolla luovutusasento, pitäminen, näyttökäskyn odotus jne, ja pidä kiinni kriteereistäsi, mutta älä nillitä tahallasi ja yritä provosoida virheitä. Jos sää on lämmin ja koira on tehnyt lukuisia tyhjiä ennen löytyä, ja sitten se läähättää sivullasi ja rullan pito on siksi tosi hankalaa, älä ole vittumainen ja jää odottamaan josko se kohta putoaa ja pääset "vaatimaan". Älä myöskään ala hätäillä ja tehdä töitä koiran puolesta, esim. kalastelemaan rullasta koppia vasta kun koira on kääntymässä sivullesi. Anna sen tulla rauhassa, mutta tee sitten oma osuutesi turhia kuhnailematta. Sinulla ja koiralla on kummallakin omat osuutenne, älä tee sen töitä, mutta ole sille mukava työpari.

-kokeessa koira tekee aina maksimissaan kolme ilmaisua. Jos on raskas sää ja koira läähättää voimakkaasti, sen on hankalaa pitää rullaa suussa ja tiputtelu alkaa helposti. Varsinkaan opetteluvaiheessa on turhaa ajaa koiraa virheeseen tekemällä liikaa toistoja. Toisaalta kuten yllä kirjoitettu, toistoja tarvitaan paljon. Kannattaa miettiä jotain sellaista järjestystä, että koira tekee neljä toistoa, menee autoon kaikkien muiden treenien ajaksi ja tekee viimeisenä toiset neljä toistoa tms.

-I vai U vai joku muu? Kiintorullan malli on valittava koiran mukaan. Se on työväline ja sen tärkein tehtävä on olla toimiva käyttäjilleen, ei näyttää hyvältä tai olla se kallein mikä ohjaajalla sattuu laatikossa valmiina olemaan.

-kiintorullailmaisun suhde irtorullailmaisuun ja/tai suorapalkkaan on koirakohtainen. Minun koirani ovat keskenään aivan ääripäät: Sienellä on paljon suorapalkkaa, seuraavaksi eniten irtorullaa ja vähiten kiintorullaa. Se toimii sille, ja sillä on selkeä kaava mitä se ukolla etsii: järkässä suorapalkka-irtorulla-kiintorulla. Se osaa ilmaista eikä jää kyttäämään palkkaa. Suorapalkka on hyvä varsinkin silloin, kun etsintä on ollut jollain tapaa haastava, tai jos koulutetaan jotain tiettyä asiaa (esim. eteenpäin kääntyminen), jolloin koiran on saatava vahviste heti oikeasta toiminnasta. Lisäksi mielestäni on aivan turhaa jatkuvasti juoksuttaa koiraa edestakaisin ja siksi käytämme paljon suorapalkkaa. :) Mudilla taas ei voinut olla koskaan suorapalkkaa. Se jää niin kiinni saavutettuihin etuihin, että irtorullan tuonti unohtui kokonaan ja koira jäi rulla suussa ukolle makoilemaan "eiks voitais ottaa sitä palkkaa jo nyt, ei jaksa hakea ohjaajaa tänne, lupaan etten kerro jos syödään eväät jo nyt!". Ehkä kokemus olisi mahdollistanut suorapalkankin, se jäi kokeilematta.

-kiintorullan kanssa toimin itse jossain määrin mukavuusalueella, ja esim. rakennuksilla/raunioilla tai mökkikylätreeneissä mielelläni otan sen pois, jotta koiralla ei ole virheen mahdollisuutta. Se on periaatteessa ihan hyvä tapa, mutta kun koira oikeasti osaa, ihan hyvin se voi etsiä mökkikylätreeniä kiintorullan kanssa. Jos se ilmaisee tyhjän mökin, sittenhän vain päästään kouluttamaan koiraa! Valeilmaisujen varalle pitää aina ollu etukäteen mietitty suunnitelma, varsinkin tällaisissa erityisen provosoivissa tilanteissa. Samoin on hyvä sopia ryhmässä, mitä maalimies tekee, jos näkee koiran tulevan jo valmiiksi rulla suussa.

-mökkikylätreeni on erityisesti rullakoirille erittäin hyvä harjoitus. "Mökit" on siis umpipiiloja ja niitä on talvella kentällä tai kesällä vaikka metsässä paljon ja lähekkäin. Aluksi koiralle voi näyttää, että maalimies menee yhteen niistä, kokeneemmille ukko on valmiina tai jopa huijataan näyttämällä piiloutuminen vihreään mökkiin, viedään koira hetkeksi pois ja sillä aikaa ukko vaihtaa siniseen mökkiin. Tämä opettaa nenänkäyttöä, piilon huolellista tarkistusta ja myös näytölle oikeaan osoitteeseen menoa. Aluksi suorapalkka, sitten irtorulla, osaava koira voi hyvin tehdä myös kiintorullalla. Ainakin saadaan rehellinen palaute kuinka ärsykekontrollissa se rullan otto on, ja kuinka huolella koira tarkastaa maalimiehen hajun lähteen ennen rullaan tarttumista. Vaikeutta lisää vielä se, että edellisellä koiralla on ollut ukko eri mökissä ja siellä on tuore haju. Koesääntö sanoo, että jos alueella on käyttämättömiä umpipiiloja, niiden ovet tulee jättää auki, jotta koiralla on mahdollisuus tarkistaa piilojen olevan tyhjiä. Tästä me ollaan pidetty treeneissäkin kiinni, mutta voisin mä joskus kokeilla ovet kiinnikin. Kyllä koira haistaa onko mökissä 70kg lihaa vai onko se vain äsken ollut siellä ja nyt jo mennyt muualle.

-sitten kun koira todella osaa ilmaista normaalitilanteessa ja on ehkä käynyt jo kokeessakin, koulutuksen ei kuitenkaan tarvitse jäädä siihen... Sienelle sattui tässä eräänä päivänä vahingossa aika hyvä häiriö: toisen puolen maalimies tuli keskilinjalle myöhemmin perässämme, eli juuri koiran tuodessa rullaa jo toiselta puolelta. Ihan hetken koira näytti miettivän, että mistä toi tohon tuli ja missä se ohjaaja olikaan. Se toi rullan ok, mutta ajatusten hajoaminen näkyi siinä, että näytölle koira vei vähän ohi piilon ja joutui etsimään ukon uudestaan. Keskilinjalla voi siis olla kaikenlaista: ohjaaja voi solmia kengännauhoja koiran tullessa, ohjaaja voi olla huomaamatta rullaa tuovaa koiraa ja kävellä vaan keskilinjaa eteenpäin (jos normaalisti kääntyy vastaan odottamaan sitä), ihmisiä voi olla oikein rypäs siinä ohjaajan edessä, juttelu voi olla äänekästä jne. Voidaan toki olla montaa mieltä tällaisen tahallisen häiritsemisen tarpeellisuudesta, mutta toisaalta, kokeessakin voi aina vahingossakin sattua kaikenlaista. Muutaman kerran tahallaan provosoituna koira sitten tuskin menee hämilleen kokeessakaan vaikka jotain muuta outoa tapahtuisi.

-valeilmaisuja? Ensinnäkin, relax, ohjaaja ei saa koskaan osoittaa minkäänlaista tunnetilaa teki koira rullan kanssa ihan mitä tahansa. Miksi koira ottaa rullan väärässä kohdassa, mitä se haluaa saavuttaa sillä? Missä kohtaa ilmaisu- tai etsimisketjua sillä on puutteita? Voiko se olla ihan oikeasti vain vahinko? Sienelle on tiettävästi kerran ainakin käynyt niin, että sen jalka meni rullan läpi, rulla ei lauennut ja koira yritti vapautua sieltä ottamalla rullan suuhunsa. Tällaisiin ei kannata suhtautua mitenkään, korjaa välineet ja laittaa koiran uudestaan hommiin. Oikeisiin valeilmaisuihin ei sitten usein olekaan niin helppoa ratkaisua ja ennen kuin lähtee tekemään mitään, kannattaa huolella yrittää purkaa tilanne ja päästä kiinni ongelman syihin.