tiistai 25. elokuuta 2015

Kartta ei ole maasto

Minä otin mentaalivalmennusasian ilmeisen tosissani. Kyselin tuossa taannoin eräältä minulle suositellulta alan ihmiseltä yksityisvalmennusta, mutta hinta oli niin järkyttävä, että ei näillä tuloilla. Sattumalta muussa yhteydessä vähän myöhemmin sain linkin NLP:n perusteet -verkkokurssille. Pikaisen tutkailun jälkeen se vaikutti lähinnä ihme huuhaalta ja jätin ilmoittautumatta, vaikka hinta oli varsin kohtuullinen: 79e/8 viikon kurssi. Vika ilmopäivä meni, mutta sitten sain vielä mainoksen jälki-ilmomahiksesta ja jossain aivopierussani siltä istumalta kirjauduin kurssille ja maksoin verkkopankissa. Sitten en taas moneen päivään ehtinyt paneutua koko asiaan, kunnes vihdoin oli vapaapäivä ja avasin sivut.

Kurssi vaikuttaa paljon paremmalta kuin epäilin! Olen kuunnellut tähän mennessä toista kymmentä tuntia äänitteitä, katsellut pdf-tiedostoja ja videoita, tehnyt harjoituksia ja ajatellut paljon asioita. Ei tässä ainakaan rahat menneet hukkaan! Kurssi nyt ei varsinaisesti tähtää kisajännityksen hallitsemiseen, mutta uskon, että näillä harjoituksilla saa isosti apua siihenkin. Uskon myös, että tästä on mulle paljon hyötyä muussakin elämässäni.

Materiaalit ja harjoitukset ei vuoda mun kautta nettiin - jos aihe kiinnostaa, suosittelen tällaista kurssia ihan itselle :) Sen verta kuitenkin, että kurssin alkuviikkojen paras lause on ollut otsikon "kartta ei ole maasto". Sillä on monta merkitystä, ensinnäkin se, että paraskin kartta on vain jonkinlainen näkemys, tiivistetty kuvaelma mistä on jätetty paljon pois ja valittu vain jotakin mukaan. Valitsijalla on omat syynsä valita sitä mitä valitsi, ja tästä siis päästään suoraan siihen, että esim. oma näkemys itsestään on vain yksi valikoitu näkemys, ei kaikki tai totuus. Toisekseen samasta maastosta voidaan tehdä vaikka miten monta erilaista karttaa ja ne kaikki ovat ihan yhtä "oikeassa" ja "tosia", vaikka niissä ei olisi juuri mitään samaa. Omakuvaa on siis aivan mahdollista muuttaa, tehdä siitä uusi kartta. Tai toisaalta jos tuntuu, että jonkun ihmisen kanssa on hyvin vaikeaa tulla toimeen, se johtuu vain siitä, että teillä on hyvin erilaiset kartat. Nämähän on ihan itsestäänselvyyksiä, ja tuskin tälläisilla kursseilla mitään maata mullistavia totuuksia onkaan luvassa. Kyse onkin enemmän siitä, että ne osataan tarjoilla sellaisissa muodoissa, mitkä iskee kuulijaan ja toimii tarkoituksessaan. Mun mielestä toi yksinkertainen lause on ollut kauhean hieno ja valaiseva ja olen miettinyt sitä monelta eri kantilta omassa elämässäni, koskien sekä koiria että koirattomia osia.

Pelkäsin etukäteen vähän sellaista jenkkihapatusta "hymyile niin kaikki menee hyvin ja olet onnellinen", mutta ei tämä ole lainkaan sellaista. Kurssilla on jo kahden ekan viikon aikana ollut pieniä harjoituksia esim. ikävien ajatusten karkottamiseen ja ne on toimineet, ainakin kun kuuntelee samalla äänitettä ja tekee mitä käsketään. Siitä on toki vielä matkaa tositilanteeseen.

Eilen oli kuitenkin ensimmäinen koitos eli rally-tokon möllikisat. Tarjolla oli alo & avo ja päätin osallistua molemmilla, Sieni olisi mun mentaaliharjoituskoira ja mudi saisi osallistua vain siksi että sen kanssa noita möllejä pitäisi käydä, kun se kisavire on ihan perseestä, ja pitäisi tehdä joku huolellinen plääni mitä sitten tehdään jos koira alkaa kiehua kehässä. Onneksi kisa alkoi avoimella luokalla, niin sain sen ei niin tärkeän ensin pois alta. Jessus että jännitti taas mudinkin kanssa, mun on ainakin helppo harjoitella koetilanteita, kun jännitän jotin typeriä möllejä ihan yhtä hirveästi.

Töppönen oli ratketa liitoksistaan kun hain sen autolta. Pissalle ja sitten hallin pihassa vastaan tuli tuttu narttu, juteltiin vähän ja siinä ne koiratkin sitten morjensti hihnojen nokassa kun en älynnyt estää. Sitten alkoi kitinä. Onneksi tämä nyt ei ole mikään jalostuskoira muutenkaan, kun mun mielestä sillä on kaiken muun lisäksi vielä ylikorostunut sukupuolivietti. Se vaan kitisee ja kiljuu ja yrittää väkisin iskeä tai raiskata, oli juoksuja tai ei. Tämäkin on leikattu narttu niin eeeh. Se ei pääse siitä yli ja jos narttu ärähtää, mudi ärähtää takaisin että älä sä mulle rupee. Se on jokseenkin sairaalloista mun mielestä, ei nyt ole kauheasti mihin verrata, mutta en usko että urosten kuuluu ihan noin seota. Eihän se sitten enää taipunut työskentelymoodiin lainkaan ja kitisi hallissakin. Niin operantti kuin mä nykyään olenkin ja niin nätisti kuin olisi kiva aina kohdella omia koiria, nyt oli lähinnä mielessä että ravistaisin sitä jos hallissa ei olisi niin haudanhiljaista! Yritin sitten vain temputtaa ja palkata, tekihän se mutta ajatus oli jossain ihan muualla. Sama meno jatkui kehässä, ei keulinut eikä hajoillut yhtään, mutta ei se myöskään keskittynyt niihin hommiin. Paikalla, mutta ei läsnä. Avoimen luokan jutut on onneksi sen verta tuttuja ja helppoja että niistä selviää puolivaloilla - 99p ja luokkavoitto. Jos mulla on Sienen kanssa vireongelmia niin yhtä lailla on tämänkin kanssa, enemmän vaan siellä toisessa ääripäässä. Miksi en koskaan saa sitä kivaan vireeseen niin että tekisi mun kanssa hommia, eikä olisi ihan "joojoo mätiedän mitätässätehdään" tai "joojoo tehdään tää äkkiä että pääsen naimaan"?

Hallintaongelma, sanottiin heti fb:ssä. No niin onkin, se kyllä fyysisesti on paikalla, mutta ei kuuntele. Ja jos alan kovistelemaan, se ääni vaan kovenee ja se saattaa seurata ja kiljua samalla, eli ajatusten tasolla ei millään lailla antaudu mun tahtoon. Kyllä se siinä paikkansa pitää, mutta just esim. rallyn voittajaluokan kieputukset olisi jäänyt tekemättä, se on silloin niin "kova" ettei se oikein ole ohjattavissa ja siis esim. jatkaisi vaan sitä seuruuta reagoimatta mitenkään, kiljuen/vinkuen vaan. Ja sitä voi piestä ja henkisesti muiluttaa ihan miten paljon tahansa, sitten kun yhtään antaa kehua, se luulee että nyt pääsee sinne mistä ei koskaan lakannut haaveilemasta välissäkään... no tämähän on se sama ominaisuus, miksi se on niin kiva käyttökoira, kun se siinä kolmenkympin helteessä ihan taatusti pitää sen 1,5km jäljen ja ajaa sen loppuun. Sinnikkyys, taistelutahto, whatever. Luovuttaminen ei kuulu sanavarastoon. Mutta joskus voisi!

Sienen pissatin ja hain halliin heti rataantutustumisen jälkeen, oltiin numero 3. Keskityin kahteen kurssimateriaaleista poimimaani asiaan, jotka olin kirjoittanut lapulle mukaan. Pää tuntui sen verta selvältä, että en tarttenut lappua, vaan muistin ilmankin. Sieni ei ole harrastanut rally-tokoa aikoihin, mutta teknisten juttujen sijaan tavoitteena olikin nyt pelkkä mielentilan hallinta. Muistutin sille kuitenkin sivulta eteen tulon ja pyöritin sitä vähän ympyrää vasemmalle, että muistaisi edes vähän käyttää takaosaansa kehässäkin. Sieni tuntui kivalta. Lämpän jälkeen kerittiin vielä istua lattialle odottamaan, se meinasi haukahdella mulle (en antanut siellä haudanhiljaisessa hallissa) ja nojaili muhun niin, että olin kaatua (kiehnää niin voimalla vain ollessaan rento ja hyväntuulinen). Jännitti, mutta se pysyi hallinnassa, eikä siis ollut läheskään samoissa sfääreissä kuin mudin vuorolla. Kehässä se tuntui rennolta ja siltä, että on siellä mun kanssa. Rally nyt sopii sille siksikin, että siellä saa pälättää, ja mölleissä oli sallittua palkata radalla, minkä tosin muistin vasta ihan vikoilla kylteillä ollessamme ja annoin pari lihapullaa sitten siellä. 99p, yksi piste lähti siitä, että ohjaaja lähti juoksemaan liian myöhään, koira siis teki sataset. Sienikin sijoittui luokassaan ensimmäiseksi :) Kysyin vielä lopuksi tutulta tuomarilta, miltä se näytti. Siltä, että koira tekee mielellään mun kanssa hommia, mielellään sillä omalla temperamentillaan, että tykki se ei ole mutta se suorittaa niin tasaisesti että ei siinä mikään häiritse silmää vaikka se toki voisi sähäkämpi olla. Hitto kun se on niin vaikea aina muistaa itse, mä olen hirveä ohjaaja kun asetan aina riman niin ylös, ettei se ihan yllä sinne, sen sijaan että osaisin olla tyytyväinen siihen mitä meillä on. Sieni <3

Huomenna pitää päättää ilmoittaako haun rotumestiksiin vai ei. Ja jos, niin ykköseen vai kakkoseen... kurssia ehtii olla neljä viikkoa ennen koetta, mutta riittääkö se? Eilinen antoi lupaavaa palautetta itselleni, mutta en osaa luottaa itseeni, saatan hyvin flopata sitten tositilanteessa kuitenkin. Ainakin pitäisi olla etukäteen tosi tarkka kriteeri siitä, koska sitten vaan keskeytän, sellaista kamalaa ahdistussuoritusta kun en halua pakottaa sitä enää koskaan tekemään.


3 kommenttia:

Merkki-mudi kirjoitti...

Oliskohan jostain tämän tapaisesta apua töppösen kanssa? http://www.koirakouluverkossa.fi/blogi/2014/06/26/71

laura kirjoitti...

Toi olis kauhean mielenkiintoista kokeilla molempien kanssa! Mulla vaan on vähän näitä projekteja ja tuntuu ettei ehdi keskittyä käsillä oleviinkaan, esim. se vepekoe on jo tältä kaudelta kuopattu kun aika loppuu kesken. Jos talvella sitten olisi aikaa :D

Merkki-mudi kirjoitti...

Ajattelin, että sää olisit niin hyvä testaamaan tätä ja raportoimaan sit miten sujuu. :D Merkin kanssa noita kuumumisongelmia ei juurikaan ole... Töppösen kanssa kun mun nähdäkseni on kyse just siitä, että sen itse pitäis jotenkin oppia säätelemään omaa pääkoppaansa (sun vihjeestä toki). Ts. fyysinen hallinnassa olo tosiaan on eri asia, kun oikea mielentila. Useinhan ulkopuoliset kommentoi esim. jotain treeniä, että näytti ihan hyvältä ja itsestä se vaan tuntuu kamalalta, kun koiran mieli on jossain muualla, mitä kroppa tekee.