 |
| 10/2008 |
Raisio 9.9.2012 t 90 m 194 yht 284 JK3 I
Pieksämäki 5.10.2013 t 89 m 183 yht 272 JK3 I
Mikkeli 26.7.2014 t 89 m 197 yht 286 JK3 I -> KVA
Töppönen...
"Vain yksi voi olla ensimmäinen - ensimmäinen harrastuskoirani, ensimmäinen tottelevaisuusvalioni, ensimmäinen käyttövalioni, Suomen neljäs TVA-mudi ja neljäs KVA-mudi sekä Suomen ensimmäinen mudi, jolla on nämä molemmat valionarvot! Se on myös kolminkertainen piirinmestari eli uusi tänäkin vuonna senkin tittelin! Se on ihan varmasti yksi aikansa menestyneimmistä mudeista, mun hassuin töppönen, jonka piti vain perehdyttää minut koiraharrastuksiin ja kokeilla mun kanssa kaikkea mahdollista :) Se on aina ollut niin mun koira. Hain sen 8-viikkoisena ja sen mielestä kotiin tulon jälkeen me ei olla koskaan tarvittu enää ketään muita, kun me saatiin toisemme. Se oli ollut mulla alle viikon, kun kannoin sen kerrostalon rappuset alas ja pentu oli vielä sylissäni kun naapurin setä olisi pihalla tullut rapsuttamaan sitä, mutta pentu alkoi murista siihen malliin, että setä perääntyi. Sen jälkeen se on ollut mun ja minä sen ja kaikki muu oli sille vain pakollinen paha, mitä sen oli opittava sietämään. Mun oli pitkään vaikeaa ymmärtää sitä ja useampi vuosi menikin niin, että tapeltiin toisiamme vastaan ja hakkasin vain päätäni seinään, kunnes tajusin vihdoin että meidän nimenomaan pitää olla samalla puolella. Se ei ole koskaan ollut mikään nöyrä ja sokeasti ketään palvova koira, eikä se varmasti hyppäisi kaivoon edes minun käskystäni. Mutta jos pyytäisin sitä tulemaan mun kanssa, se tulisi ihan mihin tahansa, ja jos katoaisin, se epäilemättä olisi viimeisenä odottamassa mua kun kaikki muut maailmassa olisi jo luovuttaneet.
Sen ystävät on varmaan yhden käden sormilla laskettavissa. Se tutustuu omilla ehdoillaan mutta kun sen sydämeen kerran pääsee, se muistaa ikuisesti ja on omilleen hyvin rakastava. Suurin osa ihmisistä on sille herttaisen yhdentekeviä niin kauan kun ne antaa sen olla rauhassa. Valitettavasti se on elämänsä aikana ehtinyt oppia, että hampailla pääsee ikävistä paikoista, ja jos sen henkilökohtaista tilaa loukataan tai se kokee yhtään tulevansa nurkkaan ahdistetuksi, se ei epäröi käyttää purukalustoaan. Iän ja kokemuksen myötä se on oppinut, että koiraihmiset voi olla ihan kivoja ruoka- tai leluautomaatteja, nuorempana se ei todellakaan syönyt yhtään minkäänlaista herkkua vieraan kädestä, leikkimisestä nyt puhumattakaan. Mieluiten se varmaan silti eläisi autiomaassa kahdestaan minun kanssani. Sen puutteet on aina olleet suurimmat nimenomaan sosiaalisissa tilanteissa, se ei vain osaa olla oikein ja rentoutua, vaan se stressaa, vahtii ja yrittää liikaa kunnes hermot pettää. Terävyys, pehmeys ja tietynlainen epäluuloisuus yhdistettynä hieman puutteelliseen itseluottamukseen on aiheuttanut paljon ongelmia niin arjessa kuin harrastuksissakin, eikä meidän elämä edelleenkään ole mitään tasaista ja seesteistä - mutta hei, onko millään mudilla? Mudin kuuluu olla hieman hullu ja niin raivostuttavan itseriittoinen ja huumorintajuinen, suorastaan epätodellinen elukka, että elämä on tunteiden vuoristorataa ja sitä vuoroin suuresti rakastaa ja vuoroin melkein yhtä isosti vihaa. Se tunteen palo on jotain mihin mä olen parin vuoden takaisista "tämä oli kyllä mun eka ja vika mudi" -ajatuksista huolimatta niin kamalan koukussa...
Luksin suurin vahvuus harrastuksissa on ehdottomasti sen taito kääntää ohjaajalta tuleva paine eduksi. Luoja miten olen paineistanut sitä tahattomasti niin monessa paikkaa, miten paljon koulutusvirheitä, hermojen menetyksiä, asiattomia raivareita, saman asian uudelleen opettamista, epäselvää ohjaamista, epäreiluja vaatimuksia, keppiä ja porkkanaa sekaisin täysin mielivaltaisessa järjestyksessä vailla mitään logiikkaa... eikä se koskaan ikinä milloinkaan ole lyönyt hanskoja tiskiin ja häipynyt tai todennut että tee ite kerta osaat paremmin. Se on aina, ihan joka helvetin päivä jaksanut uudelleen yrittää ymmärtää mua oli aihe mikä tahansa. Jossain vaiheessa oli kausi, kun sille tehtiin tottiksessa selväksi, että ohjaaja on tarvittaessa hirvein mörkö ja herran pelko ylitti tarpeen kyttäillä ja hallita ympäristöä. Sen oli ymmärrettävä, että se ei ole koiran tehtävä, oikeus eikä velvollisuus. Tämän jälkeen näen että sen olemus jotenkin rentoutui ja sen suorittaminen sai sen viimeisen intensiivisyyden ja voiman, mikä siltä nuorena puuttui ja tekeminen oli enemmän teknistä, kun sen piti samalla keskittyä kaiken tarkkailuun. Nyt kun se täyttää viikon päästä 6v, yhteistyömme on hioutunut varsin mukavaksi ja useimmiten se taipuu nätisti tahtooni. Ohjaajan hitaita reaktioita se ei edelleenkään anna anteeksi ja vaikka se välillä osaa käyttäytyä kuin ajatus, sen kanssa on aina muistettava olla tarkkana. Jos en käskytä heti, perään on enää turha huutaa sen tehtyä omat ratkaisunsa.
Valtava kiitos Kennel Takkutukan kun aikoinaan pimeänä ja sateisena lokakuun iltana uskoit "herra punaisen" mun matkaani <3 Valtava kiitos myös kaikille ketkä meitä on vuosien varrella auttaneet ja olleet mukana! Mainittakoon Terhi tottis-, jälki- ja esineruutualkeista kesällä 2009 Helsingissä sekä kaikesta "käyttötuesta" vuosien varrella, Iitu näyttelytreeneissä syksyllä 2008 missä sain kädestä pitäen elintärkeää opetusta kuinka luoksepäästävyys tehdään hallintaliikkeeksi (anteeksi että se puri sua... ehkä se on sittemmin pussannut jo sen verta monta kertaa, että ei muistella pahalla?), Sari Kärnä keväällä 2013 ajatuksista jäljen suhteen jolloin sunnuntaikävely muuttui jäljestämiseksi ja kepit lakkasi jäämästä, Suski Korri syksyllä 2013 uskosta hallinnan palauttamiseen ja ohjeista siruntarkastuksen sujumiseen, ja syksyllä 2013 uuden nousun paikallaoloapuna olleista mm. Jenna, Eeva ja Maija. Kiitos myös Satu & MAH:n muu tokotiimi aikoinaan teknisesti tarkasta koulutuksesta josta ollaan saatu joka koetottiksessa kehuja, mudien tokotiimistä erityisesti Nina ja Petronella, sekä Katri poskettomasta uskosta ylipäänsä meihin ja äiti jälkien tallaamisesta. :D Ja ennen kaikkea kiitos itse töppönen vain että olet <3 Yllä oleva kuva kuuden vuoden takaa arkistoista (silloisella surkealla kameralla ja sen on näköinenkin). Iholla se ei niinkään viihdy mutta läsnä se on aina, ja silloinkin kun kaikki muut nukkuu, vähintään toinen mudin korva vahtii meidän valtakuntaamme."
Sen ystävät on varmaan yhden käden sormilla laskettavissa. Se tutustuu omilla ehdoillaan mutta kun sen sydämeen kerran pääsee, se muistaa ikuisesti ja on omilleen hyvin rakastava. Suurin osa ihmisistä on sille herttaisen yhdentekeviä niin kauan kun ne antaa sen olla rauhassa. Valitettavasti se on elämänsä aikana ehtinyt oppia, että hampailla pääsee ikävistä paikoista, ja jos sen henkilökohtaista tilaa loukataan tai se kokee yhtään tulevansa nurkkaan ahdistetuksi, se ei epäröi käyttää purukalustoaan. Iän ja kokemuksen myötä se on oppinut, että koiraihmiset voi olla ihan kivoja ruoka- tai leluautomaatteja, nuorempana se ei todellakaan syönyt yhtään minkäänlaista herkkua vieraan kädestä, leikkimisestä nyt puhumattakaan. Mieluiten se varmaan silti eläisi autiomaassa kahdestaan minun kanssani. Sen puutteet on aina olleet suurimmat nimenomaan sosiaalisissa tilanteissa, se ei vain osaa olla oikein ja rentoutua, vaan se stressaa, vahtii ja yrittää liikaa kunnes hermot pettää. Terävyys, pehmeys ja tietynlainen epäluuloisuus yhdistettynä hieman puutteelliseen itseluottamukseen on aiheuttanut paljon ongelmia niin arjessa kuin harrastuksissakin, eikä meidän elämä edelleenkään ole mitään tasaista ja seesteistä - mutta hei, onko millään mudilla? Mudin kuuluu olla hieman hullu ja niin raivostuttavan itseriittoinen ja huumorintajuinen, suorastaan epätodellinen elukka, että elämä on tunteiden vuoristorataa ja sitä vuoroin suuresti rakastaa ja vuoroin melkein yhtä isosti vihaa. Se tunteen palo on jotain mihin mä olen parin vuoden takaisista "tämä oli kyllä mun eka ja vika mudi" -ajatuksista huolimatta niin kamalan koukussa...
Luksin suurin vahvuus harrastuksissa on ehdottomasti sen taito kääntää ohjaajalta tuleva paine eduksi. Luoja miten olen paineistanut sitä tahattomasti niin monessa paikkaa, miten paljon koulutusvirheitä, hermojen menetyksiä, asiattomia raivareita, saman asian uudelleen opettamista, epäselvää ohjaamista, epäreiluja vaatimuksia, keppiä ja porkkanaa sekaisin täysin mielivaltaisessa järjestyksessä vailla mitään logiikkaa... eikä se koskaan ikinä milloinkaan ole lyönyt hanskoja tiskiin ja häipynyt tai todennut että tee ite kerta osaat paremmin. Se on aina, ihan joka helvetin päivä jaksanut uudelleen yrittää ymmärtää mua oli aihe mikä tahansa. Jossain vaiheessa oli kausi, kun sille tehtiin tottiksessa selväksi, että ohjaaja on tarvittaessa hirvein mörkö ja herran pelko ylitti tarpeen kyttäillä ja hallita ympäristöä. Sen oli ymmärrettävä, että se ei ole koiran tehtävä, oikeus eikä velvollisuus. Tämän jälkeen näen että sen olemus jotenkin rentoutui ja sen suorittaminen sai sen viimeisen intensiivisyyden ja voiman, mikä siltä nuorena puuttui ja tekeminen oli enemmän teknistä, kun sen piti samalla keskittyä kaiken tarkkailuun. Nyt kun se täyttää viikon päästä 6v, yhteistyömme on hioutunut varsin mukavaksi ja useimmiten se taipuu nätisti tahtooni. Ohjaajan hitaita reaktioita se ei edelleenkään anna anteeksi ja vaikka se välillä osaa käyttäytyä kuin ajatus, sen kanssa on aina muistettava olla tarkkana. Jos en käskytä heti, perään on enää turha huutaa sen tehtyä omat ratkaisunsa.
Valtava kiitos Kennel Takkutukan kun aikoinaan pimeänä ja sateisena lokakuun iltana uskoit "herra punaisen" mun matkaani <3 Valtava kiitos myös kaikille ketkä meitä on vuosien varrella auttaneet ja olleet mukana! Mainittakoon Terhi tottis-, jälki- ja esineruutualkeista kesällä 2009 Helsingissä sekä kaikesta "käyttötuesta" vuosien varrella, Iitu näyttelytreeneissä syksyllä 2008 missä sain kädestä pitäen elintärkeää opetusta kuinka luoksepäästävyys tehdään hallintaliikkeeksi (anteeksi että se puri sua... ehkä se on sittemmin pussannut jo sen verta monta kertaa, että ei muistella pahalla?), Sari Kärnä keväällä 2013 ajatuksista jäljen suhteen jolloin sunnuntaikävely muuttui jäljestämiseksi ja kepit lakkasi jäämästä, Suski Korri syksyllä 2013 uskosta hallinnan palauttamiseen ja ohjeista siruntarkastuksen sujumiseen, ja syksyllä 2013 uuden nousun paikallaoloapuna olleista mm. Jenna, Eeva ja Maija. Kiitos myös Satu & MAH:n muu tokotiimi aikoinaan teknisesti tarkasta koulutuksesta josta ollaan saatu joka koetottiksessa kehuja, mudien tokotiimistä erityisesti Nina ja Petronella, sekä Katri poskettomasta uskosta ylipäänsä meihin ja äiti jälkien tallaamisesta. :D Ja ennen kaikkea kiitos itse töppönen vain että olet <3 Yllä oleva kuva kuuden vuoden takaa arkistoista (silloisella surkealla kameralla ja sen on näköinenkin). Iholla se ei niinkään viihdy mutta läsnä se on aina, ja silloinkin kun kaikki muut nukkuu, vähintään toinen mudin korva vahtii meidän valtakuntaamme."
 |
| (c) äiti |
Kirjoitan tarkemman koekertomuksen joskus toiste. Videokin on olemassa.
PS. Mitenköhän nämä tittelit järjestellään? "Parhain" ensin? Aakkosjärjestykseen? Aikajärjestykseen? FI TVA & KVA JK3 TK1 RTK1 BH AD olisi koko roska. TK1 ja BH voidaan jättää mainitsematta, ylipäänsä minusta tokossa TK1 TK2 TK3 jne -luettelo on ihan typerä. Arvokkain saavutus riittäisi, vaikka totta kai koira voisi olla TK3 vain yhdellä alo- ja avo-ykköselle mutta jos on kolme ykköstä voittajasta, onko sillä enää hitonkaan väliä montako se on saanut alemmista? Kukaan ei varmaan ajattele silti, että alon tai avon ainoa ykkönen on tuurilla haettu, ja että siksi pitäisi jotenkin todistella kolmella ykkösellä "yllä me oikeasti osataan". BH taas ilman muuta sisältyy pk-koulareihin. JK3 on jotenkin turha roikottaa mukana, kun se KVA sisältää senkin, tosin käyttövaliotittelistä ei tiedä mistä lajista koira on valioitunut ja siksi se lajin koulari olisi kiva lisä olla esillä. TVA & KVA JK3 RTK1 AD olisi kai se informatiivisin joka sisältää kaiken mutta ei turhuuksia. Mutta kumpi ensin? TVA on ajallisesti, KVA olisi aakkosissa ja kyllä mä kai KVA-titteliä enemmän itse arvostankin. Sitten kun joskus jaksan raahautua hakemaan sitä vikaa sertiä, ja se MVA voidaan lisätä listaan, se ainakin menee ehdottomasti vikaksi koska se on ihan pilipalititteli. Siksi TVA & KVA & MVA olisi loogisin, aikajärkässä siis. KVA & TVA & MVA ei vaan jotenkin ole hyvä. :D Elämää suuremmat ongelmat minulla! En ole voinut vaihtaa otsikkokuvaakaan vielä kun en osannut päättää miten ne tittelit sinne laitetaan.
PPS. kerrottakoon, että kirjoitin tekstin 1,5 viikkoa ennen koko koetta. Jos se ei olisi valioitunut nyt, se olisi tapahtunut joskus toiste, mutta kyllähän mä siihen uskoin aikasen kovasti. Se on kovassa iskussa, fyysisesti kunnossa, pari viikkoa ennen koetta ilmennyt esineruutujuoksentelu saatiin kuriin ja omalla kentällä oli aivan realistista odottaa yli 90p tottista. Maltoin silti kasata pääni ja mennä sinne hetkessä eläen ja täysillä keskittyen, ja mä muistin myös hymyillä läpi kokeen koska on vaan niin jäätävän hienoa olla juuri tämän koiran kanssa kehässä kun kaikki katsoo meitä ja ollaan niin parhaita!
12 kommenttia:
Isot onnittelut bloginne satunnaiselta seuraajalta!!
Voi Töppöset, aika paljon on "mummokin" kanssasi kokenut. Aluksi et uskaltanut edes tulla tervehtimään, ja nyt olisit sylissä milloin vaan. Ja nukuttamassa mummon käyt, kun vain pääset. Ilman pyykkipoikia ei olisi aluksi jäljenteosta selvitty, sen verran haastavaa on laskea askeleita ja yrittää itse tietää missä tarpoo ja vielä katsoa sen verran eteenpäin, ettei joudu ryteikköön. Hauskaa on kun, löydät meidän kaikki "kadonneet" pipot ja lippikset, olet ihan paras :-)
Siistiä! Onnea rutkasti! En ees tunne teitä ja luin tekstiä tippa linssissä. Huh, ihanasti kirjoitettu. :')
Kiitos onnitteluista! :)
Onko tuolla myyntihinta?
Koiralla? No mitäs tarjoat?
Niin, sitä pitäisi eritellä ja jakaa koira osiin.
Sielu 800 e. Saavutukset j ja tittelit 2500 e. Jalostusarvo: Viisi asutusta yht. 5000 e. Ikävähennys 300 e.
Koiran arvo 8000 e.
Mitä tästä sanot..?
Viisi astutusta? Selkävammaisella koiralla? Johan on hinnoissaan!
Siis minä ajattelin, että käytettäisiin eri narttuja, eikä niitäkään ihan putkeen.
Jos vietti voittaa pikku kipuilun, niin homma hoituu.
Ei hyvää urosta kannata panttailla.
Heippa! Eksyin blogiisi ja lueskelin mielenkiinnolla erityisesti mudisi suhtautumista vieraisiin ihmisiin, ja miten olet saanut sen opetettua kuitenkin hyväksymään vieraan ihmisen kosketuksen. Mulla on Espanjanvesikoira, joka myöskin uskaltaa murista vieraille. Tykkää kyllä ihmisistä ja hakee rapsutuksia kun saa omaan tahtiinsa mennä. Kyselisinkin vinkkejä siitä, että miten olet mudin totuttanut hyväksymään vieraan kosketuksen? Olen opettanut omalleni ihan perus näyttelytreenillä että nakkia tippuu kun annat vieraan koskea, ja kyllä se toimiikin, mutta pitäisi toki harjoitella paljon paljon enemmän mikäli haluaisi että koiran voisi viedä näyttelyihin (tarkoituksena olisi juurikin hakea se H agilityä varten ;)). Jos sulla on jotain muita vinkkejä tuohon antaa, niin otan kaikki vinkit ilolla vastaan!
T. Elisa
Moi Elisa! Siruntarkastus on tehty ihan hallintaliikkeeksi, se oli alun perin hampaiden katsomista varten ja siitä jäänteenä mun käsky on "hampaat". Nyt valitsisin jonkun toisen, se kuulostaa siltä että käsken koiraani puremaan tuomaria... :D Eli koirasta kiinni (on olemassa tietty hyvä ote, vaikea selittää, helpompi näyttää), käsky, kaveri tulee ja koskee, omistaja kehuu ja palkkaa. Jos koira tekee mitä tahansa muuta kuin seisoo nätisti ja hiljaa, omistaja kieltää sen verta kovaa että menee jakeluun ja koira lopettaa. "Tuomari" ei koskaan kehu, kiellä tai palkkaa, koiran ei ole tarkoituskaan alkaa tykätä siitä vaan toteuttaa vaan omistajansa käskystä sitä "hampaat-liikettä".
Mä palkkasin pitkään namilla ja yritän myös kokeilla parempaa palkkaa ajatuksena että se auttaisi enemmän. Ei auttanut, ja Suski Korri sanoi mulle vuosi sitten, että parempi olisi lakata täysin palkkaamasta. Mitä enemmän koira odottaa palkkaa, sen enemmän sillä kierrokset nousee sen takia, ja mitä enemmän se on kierroksilla, sen herkemmin se murina tulee. Tarkoitus olisi että koira olisi hyvin blaah-tilassa ja ainoa palkka on ohjaajan kuivakka "hyvä" ja suoraan takaisin autoon. Koskaan ei myöskää jatketa treenejä suoraan tästä, jotta koira ei niitäkään odotellessa nosta virettä.
Kokeessa mä otan koiran autosta, sanon sille hampaat-sanan, lähmin sitä itse päästä ja suupielistä silleen aika ronskisti vielä muistuttaakseni että kohta joku muu lääppii, otan sen sitten tässä-käskyllä hallintaan ja kävellessä tuomarin luokse toistelen vielä hampaat-sanaa. Tuomarille tullessa (pk-puolella mennään aina tuomarin luo, se ei tule koirakon luokse) käännän koiran ja otan siitä sen otteen ja kun on valmista, irroitan kädet tietyssä järkässä ja pyöräytän koiran kauemmas tuomarin edestä.
Kiitos vastauksesta! Pitelet siis kahdella kädellä sitä kaulasta kiinni?! Mulla on ollut tapana napata ote kaulakuopasta. Ja harjoitteluahan tää vaatii. Mulle vaan on ollut vaikeaa alkaa harjoittelemaan, kun tiedän että se vaatisi paljon harjoittelua ja mietinkin olenko valmis tekemään suuren määrän työtä yhden (toivottavasti yhden) näyttelyn takia. Eläinlääkärillä tuo antaa tutkia, tosin eipä ole hampaita vähään aikaan siellä katsottu. Suurin vaikutus eläinlääkärissä jähmettymiseen on varmasti pöydällä olo. Nyt sitten tajusin että jos sattuisi pääsemään isoihin agilitykisoihin sielläkin voi olla eläinlääkärintarkastus, jossa syynätään tosi tarkastikin ja olishan se toki koirallekin reilumpaa, että tilannetta olisi harjoiteltu kunnolla. Ei siis auta muu kuin ottaa lusikka kätöseen ja alkaa kauhoa.
Pitää tehdä hommasta rutiinia ja varmaankin harjoitella ensin sellaisten ihmisten kanssa, jotka ei sitä murinaa pelästy, niin olen itsekin rennompi.
Lähetä kommentti