Koekertomus

PM-12-13-14

Lauantain piirinmestaruusjälkikokeen osalta etukäteen minua jännitti ehdottomasti eniten koiran jaksaminen yli +30 asteen helteessä. Unohdin aika lailla stressata luoksepäästävyyttä ja itse suorituksia, tosin eihän ne nyt osaavalla koiralla enää stressaamalla parane. Koska koira on ollut treeneissä lunki ja viikko sitten fyssarilla sai terveen paperit, en ajatellut sirun tarkastuksen olevankaan mikään juttu. Mutta se helle... mitä jos se ei vaan jaksa? Mistä mä tiedän koska se on liian rasittunut? Onko oikein viedä sitä koko kokeeseen?

Sirun tarkastuksessa tuomarin suhteen ei ongelmia, mutta osa ihmisistä toi koirat niin lähelle ja ne ei kaikki olleet edes takanamme jonossa, vaan yksi tuli edestä päin, niin niille pientä pärinää. Tuomarikin kommentoi että no no, älä nyt niille viitsi, eli ymmärsi että koira ei hänelle. Muuten ei sanonut mitään eli eipä se kai haittaa niin kauheasti kuin olen ajatellut.

Arvoin meille numeron 2, mikä sopi ihan hyvin. Ykkönen oli vielä oman seuran tuttu, jonka kanssa on treenattu jonkun verran, joten levollisin mielin menisin hänen parinaan tottikseenkin.

Jälki oli epäilemättä haastavin millä ollaan koskaan oltu. Janalle menoa pitikin muutama minuutti odottaa, jotta kello oli oikeassa ajassa, joten kerkesin ottaa koiran autosta ja ilmoittautua ja sitten tuomari käski meidän venata neljä minuuttia. Juteltiin siinä sitten tiellä auringonpaisteessa niitä näitä ja kun sain luvan siirtyä janalle ja aloittaa, koira oli jo aika kuumissaan. Olisi ehkä vielä pitänyt vähän enemmän viritellä koiraa. Nyt olin vaan niin tyytyväinen kun se oli rauhassa eikä pärissyt tuomarille tai ratamestarille, istui vaan aivan lunkina. Maasto oli nuorta koivikkoa, missä kasvoi paikoin reilusti saniaisia ja janalla oli pari risukasaa. En ole koskaan treenannut sellaisissa paikoissa, mun janat taitaa olla turhan siistejä ja selkeitä jossain sammalmetsässä... no, käskystä koira lähti todella epävarmasti ja hitaasti kävelemällä ja siinä ekan risukon kohdalla alle 10 metrissä jäi pyörimään pari metriä janasta sekä oikealle että vasemmalle. Se tekee niin yleensä jos kyseessä on riista, ja jäljen tekijä sanoikin myöhemmin että mentyään tekemään jälkeä vierestä oli pölähtänyt lintuparvi. Pyöriessään koira jäi liinastaan kiinni risukasaan, yritti tempoa itseään irti onnistumatta, jolloin meikätyttö hihkaisee "voi sä olet jäänyt kiinni! mä tuun irroittamaan!" ja menin kiskomaan sen irti sieltä. Heti tehtyäni tuli mieleen, että oliskohan mun pitänyt kysyä lupa tai katsoa edes olan yli taakseni mitä tuomari on mieltä, mutta kröhöm, meni jo... lisäksi mähän olin vain parin metrin päässä koirasta kun janalla etäisyyden pitäisi aina olla se 10m! Koira sitten pyöri siinä jotain hyvin epävarmana, jolloin annoin sille uuden käskyn "jälki". Olisi ehkä kannattanut ottaa se sivulle ja lähettää kokonaan uudelleen, koska nytkin heti tajusin että mistä se tietää mihin suuntaan lähteä ja eihän tästä nyt tule vittujakaan. No kuin sattuman kaupalla se lähti suunnilleen oikeaan suuntaan janaa pitkin, eteni edelleen kovin hitaasti. Tarkasteli vielä jotain mutta jatkoi eteenpäin ja nosti sitten selvästi jäljen oikealle, jolloin hämmästyin niin että liina tipahti käsistäni ja hypähdin ottaakseni sen maasta kiinni. Tuomari ei kai nähnyt sitä. Koira eteni juuri ottamaansa jälkeäkin hyvin hyvin vaisusti, kummallinen tunne kerta kaikkiaan kun normaalisti koira vetää ja saan pidättää ihan kunnolla, niin nyt se liina ei vaan meinannut lähteä liikkeelle ja teki mieli yrittää työntää sitä edelläni. Odotin koko ajan kutsua takaisin janalle, mutta mitään ei kuulunut.

Itse jälkikaavio alkoi piikillä ja kulmalla ja eka keppi oli jossain usean sadan metrin päässä, ja koiran jäljestys oli kaikkinensa hyvin epätyypillistä ja vaisua. Normaalisti reilusti kiskova koira meni löysillä liinoilla hyvin hitaasti ja epävarmasti ja oli kyllä tuskaisat olot sen takana kun mitään ei edes löytynyt pitkään aikaan. Ollaankohan me jäljellä lainkaan? Saniaisissa näkyi kyllä selkeä ura eli joku siitä oli kävellyt, mutta miksi koira kävelee niin hitaasti? Mitä ihmettä? Yritin kerran vähän patistaa että jälki, mutta ei se siitä sen enempää ottanut vauhtia. En uskaltanut paljoa edes pidättää kun ajattelin, että se ehkä lopettaa kokonaan... Ekalla kepillä kehut tuli sitten täydestä sydämestä ja koirakin vähän piristyi. Kaikkinensa näki, että saatananmoinen helle oli rankkaa. Koira läähätti suu auki, siltä valui kuolaa suusta, se seilasi jäljellä huomattavasti normaalia enemmän, keppeihin se reagoi mutta tarkennus kesti todella pitkään ja parilla kepillä näin kepin ennen koiraa ja näytin sille avuksi että tuossa se on. Kepeiltä koira lähti aina normaalilla pompullaan innolla jatkamaan ja se oli ehkä se syy miksi en päättänyt keskeyttää. Jossain muistaakseni kolmosen ja nelosen välissä jälki meni lähelle järveä/lampea/jotakin, ja mietin hetken että jätän lippiksen tähän merkiksi ja käydään nopeesti uimassa... mutta jos siinä olisi ollut just kulma tai jotain ja oltais tallattu ja sotkettu oma jälkemme, ja oli sinne siis jotain 100m matkaa, niin päätin että antaa olla. Moneen kertaan loppua kohti kävi myös mielessä, että en tiedä yhtään missä me ollaan ja nyt jos koira lakkaa jäljestämästä tai jos me ollaan jo hukassa, niin miten me päästään täältä poiskaan. Mutta niin vaan keppejä nousi. Vitosen jälkeen tuntui että jälki tekee hirveää siksakkia ja koska ei siellä voi olla kulmia 10m välein, arvelin että ollaan hukkaamaisillamme se tai oikeasti jo hukattu. Koirasta yleensä näkee selkeästi koska se on jäljellä ja koska ei, nyt ei nähnyt, enkä voinut muuta kuin antaa sen mennä. Mikä fiilis, kun koira pysähtyi, vaikka ilmaisun sijaan se uupumustaan vain rojahti makaamaan paikantamatta keppiä sen kummemmin. Me löydettiin se! Kaikki kepit! Jumalauta mikä suoritus! Juostiin sitten autolle ja käärin koiran viileisiin pyyhkeisiin, juotin sitä kunnolla ja pistin auton ja ilmastoinnin käyntiin sillä aikaa kun selvittelin tavaroita. Koira huohotti kontissa oikein kunnolla. Silloin välillä kun koira meinasi vetää jäljellä, jarrutin sitä voimakkaasti ja pakotin etenemään edelleen hitaasti. Aikaa meni joku vajaa puoli tuntia kaikkinensa, normaalisti voittajaluokan koejälki on juostu n. 20min ajassa. Tosin nyt siinä janallakin tuhraantui monta minuuttia. Palautin kepit ja päätin, että vaikka kaikki on kasassa niin tottikseen - täysin varjottomalle kentälle - jatkaminen riippuu nyt ihan koiran palautumisesta. En ole nähnyt sitä koskaan tollasessa tilassa. Lisäksi kuvittelin, että jana meni vähintäänkin tyydyttäväksi ellei puutteelliseksi ja laskeskelin jo että jos siitä menee tyyliin 15 pistettä, keskeytän sitten siihen. En mä tee millään kolmostuloksella enää mitään ja tällaisessa säässä maksettu harjoituskaan ei tuntunut lainkaan tarpeelliselta. Arvostelu saatiin kentällä ja tuomari antoi meille 37/40! Jäljeltä siis 167p. Sanoi vain että olisi saanut edetä huomattavasti määrätietoisemmin. Kysyin siitä liinaepisodista että mitä silloin kuuluu tehdä, ja hän sanoi, että pakkohan se on mennä irroittamaan jos ei se itse pääse irti. Ilmeisesti kuitenkin olisi suotavaa kysyä tuomarilta lupa ensin eikä vain rynnätä repimään liinaa. Koiraanhan ei saa janalla koskea ja ainakin jos joutuu irroittamaan liinan koirasta, niin kannattaa odottaa ohjeita. Lisäksi vielä yhdessä todettiin, että jos koira olisi edennyt eikä pyörinyt, se ei myöskään olisi edes jäänyt kiinni.

Ykkönen keskeytti joten meistä tuli ensimmäinen, ihan hyvä, niin päästiin ensin liikkeisiin. Aloitettiin tottikset heti kun meille oli saapunut pari kentälle. En kerinnyt virittelemään koiraa mitenkään, tosin en tiedä olisiko siitä ollut mitään apuakaan. Yleensähän se virittää aika lailla itse itsensä.

Kehään meno ja ilmoittautuminen ihan ok, kaikin puolin siis löysää, mutta ei ainakaan murissut kellekään. Tuomarin kätellessä vähän imppaili viereistä narttukoiraa kohti, jos kisaisin vielä joskus niin tähän pitäisi puuttua ja kerta kaikkiaan takoa sen kaaliin että seuraa-käsky ei sisällä tuollaista toimintaa.

Seuraaminen oli vaisua normaaliin verrattuna, ampumisessa pikkasen nytkähti, varsinkin käännöksissä väljyyttä koska koira ei ollut kovin skarppina. Kontakti vähä katkeili ja pari kertaa oli sellainen olo, että onkohan se vielä mukana... henkilöryhmään mennessä pysähdyin heti että sain antaa lisäkäskyn, jätätti ehkä aavistuksen. muistaakseni EH.

Istuminen ERI.

Maahan meno ja luoksetulo tyydyttävä tai puutteellinen, jäi vähän ennen rytminvaihdosta omatoimisesti seisomaan johon lisäkäsky "seuraa", maahan meni ok, mutta luoksetuloon kaksi käskyä koska ekalla kyttäsi paikallaolevaa koiraa ja huohotti kuulematta mitään. Tuli muistaakseni vielä vinoonkin, kuten kaikki eteentulot. Pari vuotta sitten mä olisin kiehunut raivosta ja halunnut kurittaa sitä, ihan kuin se uhittelisi, mutta nyt mulla oli vain paha mieli ja tiesin että se tekee parhaansa mutta ei vain pysty keskittymään tässä tilassa enempää. :/

Seisominen ja luoksetulo EH, eteentulo todella vinoon ja jotenkin tullessaan pälyili ympärilleen. Luulen, että koira jotenkin vähän väisti minua ja koko tilannetta, ei ole meinaan yhtään tyypillinen virhe tuo vinous. Mentiin varmasti ihan jaksamisen äärirajoilla ja se tiesi että tekee väärin mutta ei vaan pystynyt...

Tasamaanouto ehkä H, paluu todella hidas, käveli vikat metrit. Muistaakseni tämä eteentulo oli vähiten vino. Kuola valui suusta kaikissa noudoissa, voi reppanaa.

Hyppynouto EH, vino eteentulo. Hyppäsi kuitenkin. Voimaa olisi kyllä voinut olla huomattavasti enemmänkin.

Estenouto myös EH, ylläripylläri, vino eteentulo! Vaisu esitys muutenkin normaaliin verrattuna.

Eteenmeno tyydyttävä, oli tosi uupunut ja ihan kujalla ja käskystä lähti laiskaa laukkaa kohti paikallaolomerkkejä tietämättä lainkaan mitä tekee. Maahan-käskyllä pläjähti aika justiinsa urosten paikallaolomerkin kohdalle mihin se piti seuraavaksi viedäkin :-D

Paikallaolo ERI, kyttäsin pari kertaa piilosta ettei se tuuperru sinne aivan... Minusta se oli vähän siirtänyt etujalkoja ja makasi lonkallaan mitä ei ikinä tee, ja annoin tosi kovan sivulle-käskyn että varmasti nousee.

Loppuarvostelussa sitten ihan helvetinmoinen vinkuminen, se kiljui välillä sellaista suoraa huutoa huohotuksen tahtiin. Jumalan kiitos en ilmoittanut sitä sinne SM-kisoihin, tiedän että tätä ei arvostella ja muutaman kanssa kun siinä puhuin, kaikki oli samaa mieltä että muita se ei luultavasti ärsytä lainkaan niin paljon kuin ohjaajaa. Tämä loppupatoaminen sujuu treeneissä nykyään hyvin mutta näemmä kokeessa ei todellakaan ja se niin tietää myös että kokeessa en voi puuttua siihen. Mikään nätti hiljaa-käsky ei tehoa yhtään. Otin sen sitten lopuksi seuraamaan ja pyöritin sitä parkkiksella, kiljui edelleen mutta nyt kiellon kanssa nyppäsin narusta sen verta että sain sen seuraamaan turpa ummessa. Sitten suoraan autoon loimien alle viilentymään, palkan jätin antamatta, kävin hetken poissa ja annoin sille sitten kotona jäädytettyä maksalaatikkovettä joka oli edelleen jäässä ja viilensi varmaan mukavasti.

Tottis yhteensä 89p. Pari sai 94p ja minusta meiltä kummaltakin olisi pitänyt ottaa 10 pistettä pois. Oli todella löysä arvostelu, reilua että tuomari selvästi otti sään huomioon ja antoi hieman armoa. Armoa sai nimenomaan vauhdissa, mutta ei teknisissä virheissä, vaikka nekin meillä johtui kyllä ihan siitä samasta syystä. Eli teknisesti korrektilla hitaalla ravilla tehdystä noudosta sai erinomaisen mutta hyvällä vauhdilla tehdystä missä oli teknisiä puutteita, ei todellakaan saanut. No samapa tuo, olisi se 79 pistettäkin riittänyt, ja harvoin kannattaa valittaa että on saanut liikaa pisteitä... ansaittuja ne ei silti kyllä olleet, kaiken kaikkiaan se oli ihan hirveetä tahmaa mutta parempaan emme näissä olosuhteissa pystyneet. Tottis on videolla, en ole katsonut sitä itsekään enkä tiedä jaksanko muokata sitä nettiinkään. Ei siinä oikein ole mitään nähtävää, pelkkä väsynyt kuumissaan oleva koira joka tekee minkä kykenee.

Kuvat tottiksesta & postauksen alaosassa oleva palkintojenjako-otos (c) Heidi Kantanen:

Ennen esineruutua koira ehti huilata ihan hyvän aikaa ja palautui taas oikein hyvin. Esineruutuun siirtyessämme se ei läähättänyt lainkaan. Mentiin samassa järjestyksessä, joten päästiin aloittamaan. Olin laskenut, että 16 pistettä pitää saada, eli kaksi esinettä (12p) ja vähintään 4/12p työskentelystä. Sanoin mudille, että ole nyt kiltti ja tuo pari esinettä niin voidaan sopia, että tämä on ikuisesti tässä. Eniten pelkäsin että se ei vaan jaksa enää eikä irtoa oikein mihinkään, mutta jos ei jaksa niin sitten ei jaksa. Toimihenkilö huitoi kauempaa että saa tulla, joten otin koiran. Jätettiin yhdessä autolle iso jäädytetty maksalaatikkojääpala. Koira tuntui kivalta ja kiljahteli autolta lähtiessämme, ja veti hihnassa normaaliin tyyliinsä kun hetsasin sitä. Toimihenkilön luokse päästyämme hän sanoikin, että pitää vielä odottaa. Käytin koiraa siinä pissalla ja se ehti rauhoittua. Sitten kun saatiin oikeasti lupa mennä, läiskin koiraa kyljille ja hetsasin oikeen kunnolla ja sain sen hypähtelemään. Sitten kysyin toimihenkilöltä pitikö ruutuun mennä koira vapaana, mutta hän ei tiennyt, niin irroitin hihnan ja otin koiran hallintaan vaikka olisin mieluummin antanut sen vetää. No se sitten kuitenkin meinasi karata polkua edeltä ja rääkäisin sille että hei odota nyt muakin kun et sä yksin voi sitä suorittaa! Yleisöä oli varmaan 10 henkilöä, ilmoittauduin "omanimi ja koirannimi, vielä kerran :D". Maasto oli sellaista suht kivaa, helppokulkuista mänty-kuusimetsää, mutta kohtuullisen peitteistä eikä koiraa näkynyt takarajalla tai muutenkaan koko aikaa. Tuuli, se vähäinen, tuli vasemmasta sivurajasta jolloin oikealta aloittaminen olisi järkevämpää mutta päätin silti laittaa koiran vasenta sivurajaa kun se nyt oli siinä kohdalla. Olin ajatellut, että jos se ei irtoa lainkaan niin sitten koetan vaan tsempata, ja jos se irtoaa normaalisti mutta näyttää haahuilevan niin pistotan ja kutsun sen heti takaisin ennen kuin se siirtyy itse takarajaa tai muuten vaan minne sattuu. Meni vasempaan kulmaan hyvin ja siellä näkymättömissä annoin sen hetken olla, kunnes se tuli esineen kanssa. Mun mielestä esine tippui matkalla kerran ja koira pyörähti nostamaan sen, en tiedä eikö tuomari muka huomannut kun ei ainakaan sanonut mitään. Olin liikkunut etulinjalla ja koira meinasi mennä sinne mistä olin sen lähettänyt, yleisö hämäsi vissiin, enkä uskaltanut enää tässä vaiheessa kutsua että olen täällä päin (esine suussa olevaa koiraa ei saa kutsua). Toi kuitenkin ok. Uusi lähetys siitä n. 15m päästä, lähti ok, kävi jossain ehkä puolivälissä syvyyssuunnassa, tuli takaisin, jäi tutkimaan kumparetta vain pari metriä etulinjasta ruudun puolella ja toi esineen, jonka luovutti tosi vinossa edessä. Siirryin tässä koiran kanssa yhdessä etulinjaa vielä jonnekin 15m päähän ja lähetin siitä, irtosi hyvin ja kaarsi oikeaan takakulmaan, ja tuli esineen kanssa takaisin. Nyt muistin ekaa kertaa kiljaista myös sen sallitun "hyvä!". Alle kaksi minuuttia, kolme esinettä, työskentelystä aloitti että tekee hyvin, menee mihin laitetaan, etsii järkevällä vauhdilla, löytää, tuo ja luovuttaa kauniisti joten ilman muuta täydet pisteet eli yhteensä 30p. Siinä vaiheessa sitten saatoin vähän kiljaista koiralle ja selittää sitten tuomarille, että kiitos, siitä tuli tämän myötä Suomen Käyttövalio! Hän sitten vastasi että onnea käyttäytymisvaliolle, hyvin on suorittanut.

Sitten mentiin metsästä nätisti parkkiksen puolelle, tai annoin sen vetää hillitysti edellä, mutta sitten palkan himo voitti ja koira alkoi kiljua ja kiskoa ihan sekona ja nähtyään parkkiksella odottavat muut koirakot myös silleen epämääräisesti märistä. Se on se sen sekatila, ristiriitaääni kun se ei itsekään tiedä mitä mieltä sen pitäisi olla. Se kiskoi palkalle edelleen niin että pelkäsin että ohut pistolukkopanta pamahtaa katki ja siinä sitten ärjäisin sille että sain sen lopettamaan sen vedon. Mentiin muiden ohi ja sitten vapautin sen ja päästin hihnan kädestä niin sai juosta kupilleen. Huikeaa!!! Juuri kun sain koiran autoon loimiensa alle, taivas repesi ja tuli lyhyt kaatosade ukkosen jyrähtäessä pari kertaa. Voi kun se olisi tullut jo monta tuntia aiemmin, tuntui meinaan aika taivaalliselta viilennykseltä!

Saimme tottisparimme kanssa samat loppupisteet 286, mutta koska maastopisteet ratkaisee, piirinmestaruuspytty tuli tänäkin vuonna meille. Olihan se aika huikeaa uusia sekin titteli kolmatta kertaa peräkkäin, mutta huomattavasti oleellisempaa oli kyllä valiotitteli :) Kolmanneksi tullut sai muistaakseni kakkostuloksen ja loput jäi ilman tulosta. Ellen puhu läpiä päähäni. Vain yksi keskeytti eksyttyään heti janan jälkeen, kaikki muut kyllä jaksoivat enempi vähempi suorittaa kaikki osuudet vaikka olosuhteet oli kamalat. Ei tällaisia koepäiviä toivoisi kyllä kenellekään. Mä olin aloittanut koiran nesteyttämisen tiistaina ja sillä oli varmasti suuri merkitys. Luksi ei ole koskaan viihtynyt kuumassa ja se menee helposti nuutuneeksi, joten täytyy kyllä sanoa, että uskomaton työmoraali! Kaiken kaikkiaan en ole ihan varma oliko silti reilua laittaa koiraa tällaiseen paikkaan. Vaikka mä valvoin sitä koko ajan ja olin huolellinen siinä, että se palautuu osioiden välissä, niin en mä tiedä ehtiikö sitä kuitenkaan nähdä ja mitä sitten enää voi tehdä jos mennäänkin milli liian pitkälle ja ajetaan koira lämpöhalvaukseen?

Vaikein hetki, olla vielä sosiaalinen, ja eihän se hiljaa pystynyt olemaankaan...

Kokeen jälkeen ajoimme suoraan mökille. Porukat oli siellä lomalla ja saattoi siinä oikea shampanjapullo poksahtaa ;) Valiokebabit syötiin kotona tiistaina. Tällä hetkellä tuntuu, että menen syyskuussa rotumestiksiin näyttämään naamaani jos sinne päin maata ajaminen sopii muihin syyslomasuunnitelmiini. Muuten tuli kyllä juuri samanlainen "kaikki on jo saavutettu" -tyhjyyden tunne kuin TVA-tittelin jälkeenkin. Ei kiinnosta yhtään enää kisata, koska kaikki on saatu. Onhan toki SM -jne tasot, mutta siellä touhu muuttuu niin pilkun viilaamiseksi, että mua ei edelleenkään yhtään nappaa, ei tokossa eikä pk-puolella. Nostan hattua niille, ketkä saa vuosia kokeista ykköstuloksia vielä valioitumisen jälkeenkin.

Palkintojen jakoa odotellessa mietin ääneen, mitähän mä nyt rupeaisin tämän kanssa tekemään, ja ehdottaessani koiratanssia porukat nauroi päin naamaa ja tyrmäsi sen ihan täysin. Ei kuulemma ole lainkaan mun laji :D No ei kyllä varmaan olekaan, mutta ehkä se just siksi olisikin niin hupaisaa ja virkistävää! Saa nyt katsoa, rally-toko-motivaatiota syö kovasti kokeiden vähyys. En saa aikaiseksi panostaa ylempien luokkien liikkeisiin, kun ei me taideta tänä vuonna päästä yhteenkään avoimenkaan luokan kokeeseen kolmesta nyt puhumattakaan. En vaan jaksa ajaa 200km sellaisen "pilipalikokeen" takia.