Vapaaehtoisia neniä?

Anne & Hannu (mm. 2x FI JVA) koulutti Keski-Suomen Holskuilijoita MEJÄssä tänään. Paikka oli Jyväskylän seutuvilla, missä heillä on luvallista treenimaastoa - verijäljen teko ei kuulu jokamiehenoikeuksiin koska makaukset potkitaan rikkomalla maa ihan kunnolla, ja koska merkit seisoo vuorokauden metsässä. Mudi jäi mökille porukoille ja lähdin aamuvarhain matkaan pelkän hollantilaisedustuksen kanssa. Matkalta poimimme kyytiin Sinin & Rukan. Koulutus alkoi teorialla eräällä huoltoasemalla aamiaisen parissa. Saatiin mukaamme paksut paperinivaskat, mikä pitää lukea ajatuksella vielä uudemman kerran. Laji on mulle varsin vieras ja kuvittelin tietäväni siitä jotain, mutta paljon tuli päivän aikana myös uutta.

Näimme ensin Mooren noin 600m jäljellä, sitten ajettiin eilen valmiiksi tehdyt jäljet Rukalla (300m U), Sienellä (300m U) ja Ruutilla (150m Z). Tämän jälkeen tehtiin yhdessä pieni pätkä jälkeä ja päästiin käytännössä näkemään miten suunnistus, avo- ja piilomerkkaus, linjamerkkien jättö, verestys jne tapahtuu. Parasta oli varmasti tutustua aiheeseen nimenomaan käytännössä, se oli paljon selvempää kuin paperista lukeminen. En oikein tiennyt mitä ajattelen jäljen ajosta, ts. jäljestääköhän koirat verta vai oikeasti sitä jäljentekijän jälkeä. Tähän liittyen oli myös paljon epäselvää jäljellä edestakaisin kävelemisessä yms, mutta nyt käytännöt on tutut. :) Jälki siis ensin suunnistetaan (etummainen ihminen) ja avomerkataan (takimmainen ihminen, he kävelevät aivan peräkkäin, ei rinnakkain). Jos tulee mentyä vika suuntaan edes pieni piikki (paluuperä), siitä pitää ehdottomasti ilmoittaa, koska koira hyvin todennäköisesti käy myös siellä ja jos tuomari ei tiedä tästä, koiralle tuomitaan jopa hukka. Toisella kierroksella etummainen piilomerkkaa ja kerää avomerkit pois jättäen vain osan linjamerkeiksi, ja takimmainen verestää. Jos taskusta putoaa mitä tahansa sinne jäljelle, se jää sinne odottamaan jäljen ajoa, eli missään tapauksessa ei saa enää kulkea väärään suuntaan verestyksen päällä. Lopuksi (vasta tuomarin luvalla!) jälki puretaan, ja se on helpointa tehdä takaperoisesti, koska piilomerkithän näkyy väärästä suunnasta tullessa.

Sieni oli kauhean tohkeissaan kun hain sen autosta. Jäljestyspaikalle oli puolen kilsan kävely ja kerrankin matka oli riittävä, että koira malttoi käydä paskalla ennen hommiin menoa! :D Jälki oli siis U:n muotoinen, sivut 100m, eka kulma oikealle. Jäljellä se tutki alkumakausta hetken ja lähti sitten matkaan. Taisin kehua sitä pari kertaa alkuohjausmatkalla. Ehkä puolessa välissä ekaa suoraa oikealle yläviistoon lähti vanha koneura tai joku polun tapainen. Sieni harhautui sinne. Maasto nousi hieman ja loppujen lopuksi ajateltiin, että siitä oli varmaan mennyt jokin jäljen poikki. Sieni tuntui myös saavan jo hajua toisesta osuudesta, joten toin sen takaisin siihen mistä se oli alun perin harhautunut, koska sillä olisi oikaisun myötä jäänyt yksi makaus kokonaan välistä. Eka kulma meni vähän pitkäksi, mutta lenkitti jäljen uudelleen. Tokalla suoralla vähän kanssa haahuilua, pk-jäljellä mua olisi ärsyttänyt ja niin meinasi nytkin. Se menee silleen ns. puolivainuisesti eli ilma- ja maavainun rajoilla. Nyt se seilasi aika paljon jäljen yli molemmin puolin. Luulen, että yli 12h vanha jälki oli sille oikeasti myös hyvin erilainen kokemus, ne mun pari mejäkokeiluahan oli luokkaa 1h. Makauksiin se reaoi selvästi ja tutkii niitä itsenäisesti. Tokassa kulmassa koira jotain sekoili ja huomasi sitten jäljen menevän oikealle alaviistoon, mutta päätti jatkaa sekoiluaan. Eli haahuili sinne sun tänne suunnilleen liinan kantamalla. Pysähtyi katselemaan minua, kävi liehittelemässä yleisöä, haahuili lisää, tuli taas vähän avaamaan ääntänsä minulle (odotin että ihanko se meinaa uskaltaa komentaa mua haukulla, mutta vähän vain yritti tuhahtaa :D), kävi hyppäämässä vielä päin Siniä ja sitten lopulta totesi että jo on typerää porukkaa kun ei kukaan halua jatkaa koiran hommia ja kai se on sitten itse tehtävä työt. Ja jatkoi jälkeä suoraan sinne alas ihan kuin mitään monen minuutin showta ei olisi lainkaan ollutkaan! :D Oli pitkät minuutit odottaa taivaalle katsellen, olisi niin tehnyt mieli tiuskaista että töihin siitä nyt, tai sitten auttaa sitä että tonne se menee. Olin kyllä varma että ennen pelleilyn aloitusta se merkkasi jäljen jatkuvan alarinteeseen mutta olisihan sitä silti voinut auttaa kun se on niin pieni ja sievä ja ehkä se ei tiennytkään mitä sen pitäisi tehdä - ja vidut! Kunhan kokeili että onko pakko vai voisko päästä helpommallakin jos olisi muita innokkaita jäljestäjiä. Vika sata metriä mentiin sitten ihan kyselemättä ja sorkka oli mieleinen ylläri, Sieni reagoi siihen aika vahvasti ja oli varsin vaikuttunut! Se haisteli sitä vähän aikaa ja otti sitten suuhun ja puhuessamme alkoi pureskella sitä. Sai vähän aikaa syödä, eikä olisi sitten millään jättänyt sitä. On tapana että ohjaaja irroittaa sorkan koiralta ja ojentaa sen oppaalle, ilmeisesti jotkut koirat voi vahtia aarrettaan kovinkin ja vieraan oppaan ei kannata tunkea käsiään sinne. Sieni jätti sen käskystä mutta sain roikottaa sitä valjaista kun Hannu otti sorkan pussiin. Sieni ei olisi millään tullut mun mukana pois kun sorkka meni vielä vikan jäljen päähän ja Sienen piti siirtyä takas autoon :D

Sienen voisi sanoa syttyneen sorkkaan. Seuraavaksi noin 100m suora jälki ihan vain vahvistamaan että se sorkka on siellä. Jos se menee hyvin, seuraavaksi voi tehdä taas jonkun tollasen 300m pituisen ja aika äkkiä sitten pidentää lisääkin. Jälkiä ei kannata tehdä kuin 1-2 kertaa kuussa, tosin nyt alkuvaiheessa voi kokeilla muutaman useamminkin, varsinkin että ehtii ennen lumien tuloa saamaan jonkinlaiset opit perille. Noin muuten siinä ei ole järin treenattavaa - kun koira syttyy sorkkaan kunnolla, se kyllä jäljestää sen koematkan ihan varmasti. Jostain syystä tässä lajissa vietti kyllääntyy helposti ja monta kokenutta koiraa tiedetään pilatun liialla treenillä, ja pahimmillaan koira ei sitten lähde jäljelle lainkaan vaan käy istumaan "ei taas tätä, emmä nyt halua". Musta se on tosi outoa, en ymmärrä mikä siinä on taustalla ja miksi se noin voi kyllääntyä?

Olen varma että tuo passivoituminen ja siitä yli pääseminen vie meitä aimo harppauksen eteenpäin myös muissakin lajeissa! Mejässä, kuten kaikissa muissakin jäljestyslajeissa, on hyvin tärkeää olla auttamatta koiraa. Koira oppii kerrasta siihen, että jos sitä ei enää huvita tai sillä on vaikeaa, ohjaaja kyllä tietää missä jälki menee ja voi tehdä työn koiran puolesta. Koiralla se nenä on ja jo alusta asti on hyvin tärkeää olla ohjaamatta koiraa! Jos nyt todella paha hukka tulee, tai koira vaihtaa verijäljen riistalle tms, niin totta kai treenitilanteessa voi ja pitää puuttua. Mutta jos (ja kun, lähes jokainen koira kokeilee tätä jossain vaiheessa) koira kyselee apuja, ohjaaja katsoo taivaalle ja on valmis seisomaan vaikka iltaan asti niillä sijoillaan. Vain näin koira oppii itsenäiseksi ja sinnikkääksi työskentelijäksi. Tietysti vahva motivaatio on oltava, jos koira ei syty sorkalle, ei voi olettaa että se jäljestääkään "ei minkään takia". Kaikki koirat ei mejään syty. Loppupalkkana voi toki käyttää ihan ruokaa tms, mutta silloin lienee helpompaa unohtaa verien kanssa lutraamiset ja tehdä tavan ihmisjälkeä :)

Loppujen lopuksi en ole varma oliko mun päällimmäinen fiilis suunnaton ärsytys (epätarkka jäljestys & se passivoitumiskokeilu) vai huikea tyytyväisyys (se selvitti jäljen kuitenkin), mutta ehkä mä alan kallistua tuohon jälkimmäiseen. En usko, että se ihan äkkiä kokeilee uudestaan, ja nyt kun se sai tutustua sorkkaan ja oppii että se odottaa jäljen päässä, se saa varmaan paljon lisää motivaatiotakin. Jatkamme harjoituksia.

Lopuksi käytiin pizzalla vielä höpöttämässä ja oli puhetta erityisesti kokeen kulusta. Saa nähdä uskaltaudutaanko me joskus sellaiseen asti!

Kuvat (C) HM. Kiitos päivästä kaikille paikalla olleille!