sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Hyvin säilynyt Sieni

Sieni kävi eilen lauantaina 23kk:n ikäisenä MH-luonnekuvauksessa Kuopiossa. Paikalle oli ilmoitettu melkein koko Azuricoyotes N-pentue, mutta Kriisin juoksujen takia paikalla oli lopulta neljä pentua; Dex, Oksi, Sony ja Lime. Oli tosi hauskaa nähdä neljä (tai viisi) hyvin erilaista holskua! Kaikilla oli jotain omia juttujaan eri osioissa eikä ne pentuesisaruksetkaan ihan samasta muotista olleet.

Itselleni MH-luonnekuvaus on varsin vieras juttu, olin nähnyt etukäteen vain muutamia videonpätkiä testeistä, ja esim. kolmen minuutin passiivisuusosion olemassaolo selvisi vasta edellistä koiraa katsoessani; mitä ihmettä ne nyt tekee, mikä tauko tähän tuli, onko joku ongelma...?! Etukäteen pidin testiä vähän pilipalijuttuna "oikean luonnetestin" rinnalla, mutta enpä enää olisi niin varma näkemyksestäni. Kyllä tuollakin kuormitettiin koiraa ja saatiin siitä sellaista tietoa, mikä keskivertoarjessa ei varmasti tule ilmi. Luonnetestissä mua kyllä ehdottomasti eniten kiinnostaa ne terävyys-puolustusosiot ja ihmisen uhattavana oleminen, mutta oma kiinnostukseni johtuu varmaan vaan siitä että toi mudi on mikä on. Joka tapauksessa aion viedä Sienenkin tavan luonnetestiin, varmaan ensi syksynä tai vuoden päästä keväällä. Nyt MH:ssa se kyllä tuntui silleen ihan kypsältä että tuskin ensi syksykään olisi liian pian. Vaikka se on elänyt pentuajan kahden koiran alamaisena ja noin 1,5v iästä yhden koiran vallassa, ja on aina ollut se nuorin hömelö jonka ei tartte ottaa vastuuta mistään, se kuitenkin osasi minusta tosi hyvin toimia itsekin ilman lauman tukea. Sitähän aina sanotaan että jos koira on vahvasti toisen koiran tossun alla, aikuistuminen ja itsenäistyminen kestää pitempään kuin ainoalla koiralla, eikä siksi pidä kiirehtiä esim. LT:n. Haluan kuitenkin testata omani mahdollisimman nuorina että koulutuksen ja oppimisen vaikutus on mahdollisimman pieni. Varsinkin kun olen ihan hirveä natsi ja meillä on monen mielestä tiukka arkikuri. Näkyi se minusta nyt jo tässä MH:ssakin Sienen toiminnassa, siitä lisää alempana.

Sienen rivi. Video tulossa myöhemmin!

1a) KONTAKTI Tervehtiminen: 4. Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen.
1b) KONTAKTI Yhteistyö: 4. Lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu TO:sta.
1c) KONTAKTI Käsittely: 4.Hyväksyy ja ottaa kontaktia.

Moi mä oon sieni

2a) LEIKKI 1 Leikkihalu: 3. Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee.
2b) LEIKKI 1 Tarttuminen: 3. Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
2c) LEIKKI 1 Puruote ja taisteluhalu: 2. Tarttuu viiveellä - irrottaa/pitää, ei vedä vastaan.

Onpas ankea lelu ja tällä ne halus pelata.

3a) TAKAA-AJO 1. kerta: 1. Ei aloita.
3b) TARTTUMINEN 1. kerta: 1. Ei kiinnostu saaliista/ei juokse perään.
3a) TAKAA-AJO 2. kerta: 1. Ei aloita.
3b) TARTTUMINEN 2. kerta: 1. Ei kiinnostu saaliista/ei juokse perään.

Joku tuolla menee mutta emmää välitä

4) AKTIVITEETTITASO: 2. Tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seistä tai maata.

3min tylsyys
5a) ETÄLEIKKI Kiinnostus: 3. Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
5b) ETÄLEIKKI Uhka/aggressio: 1. Ei osoita uhkauseleitä.
5c) ETÄLEIKKI Uteliaisuus: 1. Ei saavu avustajan luo.
5d) ETÄLEIKKI Leikkihalu: 1. Ei osoita kiinnostusta.
5e) ETÄLEIKKI Yhteistyö: 1. Ei osoita kiinnostusta.

6a) YLLÄTYS Pelko: 3. Väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista.
6b) YLLÄTYS Puolustus/aggressio: 1. Ei osoita uhkauseleitä.
6c) YLLÄTYS Uteliaisuus: 4. Menee haalarin luo, kun ohjaaja on edennyt puoliväliin.
6d) YLLÄTYS Jäljellejäävä pelko: 1. Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä.
6e) YLLÄTYS Jäljellejäävä kiinnostus: 1. Ei osoita kiinnostusta haalariin.

Terrrve ny sit ku siihen pomppasit naamalle!

7a) ÄÄNIHERKKYYS Pelko: 3. Väistää kääntämättä pois katsettaan.
7b) ÄÄNIHERKKYYS Uteliaisuus: 4. Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja on edennyt puoliväliin.
7c) ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä pelko: 1. Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita tai väistämistä.
7d) ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä kiinnostus: 1. Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan.

Rämisi ja meni jo, mitäs tässä vielä katsellaan?

8a) AAVEET Puolustus/aggressio: 2. Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä.
8b) AAVEET Tarkkaavaisuus: 4. Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja.
8c) AAVEET Pelko: 3. On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, vaihtelee paon ja kontrollin välillä.
8d) AAVEET Uteliaisuus: 3. Menee katsomaan, kun ohjaaja seisoo avustajan vieressä.
8e) AAVEET Kontaktinotto aaveeseen: 4. Ottaa itse kontaktia avustajaan.

Ööööö...?

Ai moi säkin olit siellä!

9a) LEIKKI 2 Leikkihalu: 3. Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee.
9b) LEIKKI 2 Tarttuminen: 3. Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla.

10) AMPUMINEN: 3. Kiinnostuu laukauksista, yleisöstä tms, mutta palaa leikkiin/passiivisuuteen.

"Sulla on varsin tasapainoinen koira". Tuntui että kaikille muille avattiin niiden koirien reaktioita paljon enemmän, mulla vaan sanottiin että se reagoi järkevästi, tutkii asian ja sen jälkeen on täysin yli siitä. Sosiaalinen ja hyväpäinen, tasapainoinen koira. Kuulosti kyllä ihan siltä Sieneltä minkä kanssa mä olen elänyt. Aaveille se rätkytti mun korvaan ihan uskottavasti, mutta siitä tuli kommenttia että se oli kuitenkin enemmän sellaista "viran puolesta" huutamista, eikä menty oikeasti aggressiolla.

Itselleni oli iso yllätys ettei se lähtenyt vieheleikkiin lainkaan. No, viime viikot on kyllä keskusteltu aika railakkaastikin siitä saako pikkulintuja jahdata, sehän erittäin mielellään pyrähtelisi just kaiken jossain nopeesti vilahtavan perään. Ehkä oppi on mennyt perille? Tuulenpuuskan lennättämät roskat on toinen sen kestosuosikki. Tietysti siellä mutalillussa menevä litteä patukka ei ehkä vain ollut niin kiva..? Nääh, jotenkin oli tosi outoa, en uskonutkaan että se ottaisi sellaista ällötystä suuhun mutta kuvittelin että se sinkoaa matkaan ja pomppii siellä tasajalkaa sen vieheen perässä. :D Lisäksi mun koiria otetaan pannasta kiinni siinä vaiheessa, kun sana ei ole mennyt perille ja pitää mennä fyysisesti ojentamaan/hakemaan pois/tms, ja sellaset "irroita hihna, pidä pannasta ja käskystäni päästä irti" -jutut ehkä saa vähän väärän mielentilan jo valmiiksi mun koirille...? Toki jos sitä viettiä olisi paljon niin sehän olisi kyllä kumonnut kaikki nää estot. Kunhan löpisen lämpimikseni.

Toinen oli ihan se normaali leikki. Paksu, kova solmuköysi, joka oli litimärkä ja siellä mutavellissä lillunut. Mun kermaperseetko sellasen ottaisi suuhun?! Ajattelin ensin, että aika tylyä ottaa niin ikävä lelu, miksi se ei voi olla vaikka koiran oma lelu tai muuten ohjaajan valitsema - edes parista vaihtoehdosta. Kotimatkalla pyörittelin asiaa vielä päässäni ja totesin, että ehkä onkin ihan tarkoituksenmukaista että lelu on sellanen vähän "ankea". Jos viettiä on paljon, koirahan puree vaikka mihin rautapalikkaan. Jos ei ole, tollasella ei-niin-kivalla saa sitten ne erot esiin. Sellanen superpehmeä antaisi varmaan liian positiivisia tuloksia? No en tiedä, mutta koen että ei toikaan ole koko totuus. Kyllä se jossain muussa lelussa roikkuu ja taistelee siitä ihan eri fiiliksellä. Lopuksi sai olla oma lelu mukana ja mulla oli narun päässä roikkuva rätti, jota se sitten repikin normityyliinsä. Sitä ei enää arvosteltu mutta koiran sai palkata sillä, ja musta oli hauska nähdä että ei se ollut yhtään paineessa tai mitään, ihan normaalisti leikki. :)

(Otsikko siitä, että testiohjaaja kysyi ensin koiran nimeä, ja sen jälkeen "Sieni, mikä nimi hahaa... kuinkas vanha sieni tässä on kyseessä?" :D)

kuvat (c) Sanna, kaikki päivän holskut täällä!

4 kommenttia:

Eijan holskut kirjoitti...

Tosi kiva, että laitoit blogin takasin !!!. Pirtsakat taustavärit muuten. Oli kiva nähdä teitä Sienen kanssa :) ja koira on edelleen yhtä ihana kun aikasemminkin :).

T.Eija ja Oksi the haahuilija

Anne kirjoitti...

:D :D Ihana tuo sun ilme tuossa kolmen minsan tylsyys kohdassa. Ja kiva, että palasitte takaisin. :)

laura kirjoitti...

Karmea, mutta ei toi naama paremmaks muutu vaikka sensuroisi kuvasta, niin ihan sama :D Oli ihan hiton vaikeeta tuijottaa kolme minsaa yläviistoon vilkuilematta lainkaan koiraan!

Anonyymi kirjoitti...

Kummassakaan seuraamassani MH-kuvauksessa koirat ei oo kiinnostuneet vieheestä, kun eivät sitä ole edes nähneet. Musta se oli todella hölmö osio. Miten koirakaan voi nurmikosta sitä havaita, jos minäkään en sitä näe ja tiedän, mihin se viritettiin...

T: Anna