Tottiskentällä

Tottistelemassa hakuryhmän M:n ja Eevan kanssa. Sormesta tirskui taas verta kesken kaiken, talvella on sentään lunta ensiavuksi, ja sen verta olen oppinut että autossa on aina laastareita...

Olin alkuun häirikkönä paikallamakaajalle ja henkilöryhmässä. Mudi sai aloittaa vuorollaan henkilöryhmällä. Vähän olisi voinut paremmin herätellä, nyt otin sen aika lailla suoraan autosta hommiin. Palkka heti henkilöryhmään tultuamme. Tämä vinkki tuli syksyllä pk-leiriltä ja pitää kesän kisoja varten ottaa käyttöön. Varsinkin vieraassa paikalla ja uusilla ihmisillä, jos koira yhtään jänskättää, niin aina palkka heti alussa ryhmään tultua, jotta koiralla on positiivinen odotusarvo. Sitten kokonainen kierros, oli vähän jänskää ja piti nuuhkaista Eevaa. Toinen kierros parempi. Sitten jatkoin seuraamiseen ja muut haki koiransa paikallaoloihin kentän eri puolille. Oli toivottu häiriköintiä ("mitä vaan paitsi ei vinkulelua, se on liikaa"), joten tein siinä jotain seuruuta, jäävät, luoksetuloja, eteenmenon, hyppynoutoa (matalalla esteellä) ja A-estenoutoa (kisaesteellä) sekaisin varsin railakkaasti palkaten. Noutoesineenä oli narupallo, jonka kanssa pystyi hyppäämään takaisin, kun sen ensin tappoi nostettaessa. A:lla ei pystynyt pallon kanssa tulemaan takaisin, luulen että se lyhyellekin solmittu naru häiritsi koiraa ja se pelkäsi kompastuvansa siihen. Vaihdoin patukkaan ja nyt koira pisti ihan ranttaliksi, olisi kiertänyt menonkin, ja ärjäisin sille että kyllä tää nyt on noutoliike vaikka ei kapulaa olekaan. Joku innostui aamulla siivoilemaan autoa ja vain lelukoppa tuli nostettua takaisin, kaikki muut jäi olkkariin. Mudille teki taas tosi hyvää olla kentällä niin, että molemmin puolin makasi koira. Vaikka ne ei olleet missään kujaluoksetulo-lähiasemissa hönkimässä niskaan, mudillia vähän ahdistaa silti olla kahden välissä.

Mudi sai olla myös paikallaolossa kun toinen koira otti luoksetuloja sen ohi. Jäin aika lähelle, kun mudia vähän ahdisti se koira, se on aiemmin käynyt vähän lähentelemässä mistä mudi oli hyvin vihainen. Hyvä oli.

Vaihdettiin M:n kanssa koiria junnuihin ja Eeva lähti. Mulla oli raippalelu ja narun päähän viritetyt sienilelujen raadot siinä esillä, josko jompi kumpi niistä kiinnostaisi. Yksi vinkutennispallo taskuun ja otin nakit kanssa mukaan, mutta päätin olla antamatta niitä ennen kuin ollaa leikitty. Leikkien kentälle, Sieni oli ihan liekeissä raippalelusta! Otettiin siinä pariluoksetulot niin, että toinen makasi maassa ja toinen otti luoksetulon ohi. Sieni ensin maahan (kun sain sen irti lelusta, se helvetin irroitus pitäisi opettaa nyt kuntoon! Olen lykännyt asiaa ettei se vähäinen vietti laske tms käsittämätöntä. Enitenhän se laskee siitä kun siitä tulee sellaista ihme tappelua ja vänkäämistä. Nopea irti ja uusi puru olis paljon parempi juttu.). Pari sitten päätti luoksetulon sijaan mennä katsomaan Sientä, jota ahdisti ihan kauheesti. Siis tuttu koira, mutta jonkinlainen työmoraali koiralla vaan on, kun Sieni oli ihan kauhuissaan että et sä saa tulla kesken tottiksien tänne! Menin auttamaan Sientä, se vastasi kivasti kehuihin ja uskoi ihan hienosti että hää tekee oikein :) Saatiin se toinen siitä pois ja otettiin vielä uudestaan. Nyt jäin tosi lähelle, mutta Sieni oli ihan hyvällä ilmeellä ja kaikki sujui hyvin. Sitten vaihdettiin toinen paikallaoloon. Sienelle vähän hetsiä lelulla ja siitä seuruuta, liikkeestä maahan, hetken odotus ja tänne. Tuli hyvällä vauhdilla ja vapautin suoraan leluun. Silloin lähti sitten toinenkin koira mukaan. Yritin vaan leikittää Sienen kauemmas, jotenkin aattelin että se toinen saa omansa kiinni, mutta sieltähän se ampui meidän luokse. En oikeen tiedä mitä tapahtui, mutta lopputulos oli se että se toinen koira jatkoi rallia meidän raippakana suussaan pitkin pöpelikköä, mä kaivoin taskusta vinkupallon ja yritin olla kuin tää kuuluisi kuvioon. Sieni ei ollut oikein millänsäkään, se ei varmaan tajunnut yhtään mitä siinä tapahtui, ja vaihtoi raippakanan ihan tyytyväisenä vinkupalloon. Heiteltiin palloa autolle päin ja vaihdoin taskusta vielä narussa olevat sienet, jotka oli kanssa kauheen hauskat, ja Sieni sai jahdata niitä siinä hyvän aikaa. Se toinen paineli koko sen ajan pitkin maita ja mantuja kanan kanssa, ja ohjaajansa karjui ja maanitteli sitä, mutta mä suljin korvat siltä ja päätin että nyt ei vituta yhtään vaan meillä on Sienen kanssa just hauskaa. Onnistui :) Sieni sai kantaa narusienet autoon ja piti niitä suussa hyvän tovin, kunnes vaihdoin ne makkaraan. Sitten marssin kentälle ja sanoin että nyt loppu toi härdelli, koska M:llä on jalka kipee eikä se pääse painelemaan sen koiran perään, mä meen hakemaan sen. Muutaman kerran karjaisin ja marssin perässä, niin tippui kana suusta. Jäi vielä seisomaan siihen viereen, mutta pari "IRTI!!!!" -rääkäisyä, niin väisti jokusen metrin ja sain kanan haltuuni. Sitten käännyin koiran puoleen ja karjaisin sille että ala vetää siitä. Nyt se oma ohjaaja olikin sitten oikein mukava ja sen luokse oli kiva mennä hullua akkaa turvaan. Menin itse perään ja kaivoin makkarat taskusta, että ei muistella pahalla, nyt on hyvä. Ei sille jäänyt mitään kaunoja vaan kerjäsi vaan ihan normitapaansa lisää makkaraa ja sen jälkeen olis halunnut kanan. M halusi ottaa uusinnan, mutta sanoin, että Sieni ei missään tapauksessa osallistu enää tällaseen, mudi voi tulla, mutta se antaa sitten kyllä selkään jos sen luokse karkaa tai sen leluja himoitsee. M pyysi jättämään lelut pois ja oli itse tosi lähellä koiraansa valmiina. No eipähän siinä, mudi sai juosta vauhtiluoksetuloja lentävien nakkien perässä ja kaikki meni oikein hienosti. Paitsi että palkkasin sen välillä vauhdista ja välillä otin eteen asti, ja se yritti tulla ainakin kerran sivulle. Namienheittely on selkeästi tokojuttu, luoksetulon stoppien siis, ja tokossa tullaan sivulle ni mitä sitä kuuntelemaan.

En oikein tiedä mitä mieltä mä olen noista. Kun se rallatti sen kanan kanssa siellä pitkin metsää, niin nauroin välillä ääneen, kun se nyt vaan oli niin... koomista. Toisaalta olen sitä mieltä, että yksikin mun koirien luokse karkaaminen on liikaa. Eka kerta voi olla vahinko, mutta sitten se koira pannaan kiinni ettei se varmasti enää koskaan toistu. Jos se toinen koira on tulossa tappelemaan, eka kerta on varmasti myös vika, koska mun koirat ei kerta kaikkiaan ole enää toista kertaa tarjolla syöttinä. Mutta kun tunnen sen toisen koiran ja tiedän että se ei varmasti ole aggressiivinen, onko se niin kamalaa että siitä kannattaa saada hirveet raivarit?  Mudihan vetää noista hirveet pultit, koska olen aiemmin huutanut sen kanssa kilpaa että nyt vittuun siitä. Jos olisin pennusta asti ollut vaan että höpöhöpö, ei tässä mitään, meitä ei liikuta vaikka toi tossa härkkii, olisko mudikin ihan erilainen? Onko se nyt niin kauheeta jos joku käy siinä kääntymässä, voisiko siihenkin vain oppia suhtautumaan että sellasta sattuu, elämä jatkuu, meni jo? Ohjaajan kuuluu joo suojella omaa koiraansa, ja opettaa sille että ohjaajan kanssa on turvallista olla. Mutta se että ohjaaja saa ne paskaraivarit ei kyllä tuota toivottua tunnetilaa omalle koiralle. Rauhallisuus ja vieraalle tyly "pois siitä" ja omalle yhtä tyly "höpöhöpö, jatketaas omia hommia" voisi olla ihan eri luokkaa. Ja nyt siis vain puhun tutuista koirista jotka ihan tasan varmasti ei ole tippaakaan vihaisia!

Lopuksi nuoriso kävi vielä metsässä juoksemassa. Keppiä heiteltiin hankeen ja kuulin ekaa kertaa koskaan Sienen murahtavan toiselle koiralle mistään lelusta! Ehkä se kosti ku sää veit kentällä mun kanan ni nyt et kyllä ota mun keppiä ;) Sieni on jotenkin aikuistuneen oloinen. Olen miettinyt tätä jo vähän aikaa mutta nyt olen kyllä varma että en kuvittele. Se ei enää sekoa toisista koirista niin että leikkisi ihan täysillä pitkään ja hartaasti tajuamatta mistään muusta. Leikkii kyllä, mutta aika äkkiä riittää ja sitten se tulee kyttäämään mua tai menee vaan haistelemaan tai jotain. Tietty riippuu vähän paikastakin, kuka aikuinen sieni nyt umpihangessa jaksaisi painia (keppiä kyllä jaksaa hakea?) mutta jos on joku laaja aukea tila, niin ihan eri luokan hepulit on taattu.

Joka tapauksessa jäi tosi hyvä fiilis Sienen leikeistä! Ehkä meillä on vielä toivoa :)