Huomasin tänään haaveilevani seuraavaksi mudin pennusta. Ärhäkästä sekopäästä jolla on vuoren kokoinen ego ja iso oma tahto. Jota ei missään olosuhteissa tule mieleenkään kutsua "kiltiksi". Eli olen siis ihan helvetin turhautunut tuon hollannikkaan kanssa. :(
Juoksut (päivä 8) varmasti pahentaa asiaa, mutta olihan se tällainen jo kuukausi sitten. No, silloin se teki niitä juoksuja. Menkat joko tulossa, menossa tai juuri olleet, aina on syy olla vammanen, eikös se niin mene. Äsken oltiin tottiskentällä ja otin vaan leikkiä narun päässä olevalla rätillä - irti - sivulle - leikkiä. Muutama askel seuruuta väliin, haluton laama, paikkakin tuppaa jäämään vähän taakse, ei pidä kontaktia mikä on aina ollut sen vahvuus. Vittu jee. Saalisti ja varsinkin taisteli kyllä kivasti mutta oli tosi häiriöherkkä toiselle kentällä olevalle koirakolle ja lelun voitettuaan jäi mieluiten pällistelemään niitä ja tiputti samalla lelun suusta. Sivulla ollessaan se kanssa olisi halunnut pällistellä toista koirakkoa, mistä huomautin, mistä koira veti luimuun mutta teki kuitenkin kuten käskettiin ja piti kontaktin.
Otettiin lopuksi myös haun ilmaisua (nro 8). Kolme toistoa, joista kaksi ekaa ukko hyppyesteen tms takana, vikalla rakennuksen takana niin että koira joutui menemään kahden sivun ympäri. Kaikki oli tosi hienoja ja määrätietoisia, otti rullan hyvin, kääntyi ukolla melkeen ilmassa, toi hyvin käteen asti ja vauhdilla näytölle. Ei puhettakaan edelliskerran sähläämisestä. Ehkä se oli vaan pitkän tauon takia viimeeksi niin vaikeaa.
Ihan vikana koirat pääsi vielä juoksemaan. Sieni oli villat pörhöllään ja leikkimurisi koko ajan, ja välillä ääni muuttui ärhäkämmäksi ja kerran komensi nuorempaansa ihan oikeesti. Juoksut siitä tollasen kuulemma tekee, mutta M sanoi että tuntuu että se olisi muutenkin aikuistumassa. Toisten koirien suhteen ehkä joo, ja jo on aikakin, johan se täyttää keväällä kaksi... mutta aikuistuuko se koskaan yhtään noin muuten, onko tää tällaista vitun tahmaa koko tottis? Ei oo nyt mieliala oikeen korkealla TK2:n ja BH:n saati pk-kokeiden korkkauksen suhteen. Tollasella tahmalla lopetan kyllä tasan kaiken, ei oo kivaa kellään. Olen ihan oikeasti pyöritellyt päässäni että jos mulle sittenkin tulisi seuraavaksi toinen mudi eikä Sienen pentua. Sen aika nyt ei ole varmaan sanotaanko kolmeen-neljään vuoteen toivottavasti ainakaan, mutta aina on hyvä suunnitella kuitenkin.
Mä vaan ennemmin väännän ja vähän kovistelen kuin yritän tsempata ja keskittyä pitämään jotain reppanaa jaloillaan. Vituttaa ihan hirveästi kun ei voi keskittyä itse asiaan, kun täytyy koko ajan panostaa siihen onko sillä nyt korvat oikeassa asennossa ja häntä riittävän pystyssä ja kaikki hyvin ja plaaplaa. Mikä siinä tottiksessa sitä oikeen ahdistaa ja inhottaa? Olenko mä niin paha ja ilkeä ja vaativa? Onko liikaa huomauttaa rykäisemällä ääneen, kun 1,5v koko ikänsä treenannut koira mulkoilee perusasennossa sivuillensa, siitäkö sitten taas tuli se että yhyy mua hakataan tää on maailman kauheinta -fiilis? Hienoo hei, ehkä en vaan osaa!
Näiden juoksujen aikaan ei tasan tehdä minkäänlaista tottista enää, mutta en tiiä koska sitten uskaltaa uudestaan kokeilla, josko se maailma ei enää kaatuisi pienen hollannikkaan niskaan?
Oon vaan niin pettynyt koska tällä hetkellä se on just sellanen pitkäkarvaisen PASKAHOLSKUN irvikuva. Ja mun piti tehdä sille jotain tuloksia ja todistaa että on niistäkin johonkin. Voi voi, entä jos haukkasin liian ison palan ja ei voi kauhalla vaatia jos lusikalla on annettu. Koiralle vai minulle, niinpä.
17 kommenttia:
Mitäs Laura jos hankittaisiin kissat... :(
Heips
Näin teidät (mudin kanssa) noin vuosi sitten tokokisoissa ja sitten jotenkin löysin tän teidän bloginkin, jota välillä sit käyn lueskelemassa :) Joskus on ollut mielessä oman mudin hankintakin. Hyvin kuvaat semmoista koiraa tossa alussa, joka mullakin olis toiveissa. Iso egoinen, paljon omaa tahtoa, ei niin kiltti tapaus :D Laamailu on ärsyttävää :)
Vanhempi mutiherra täällä lomalla aloittelee viikonlopun viettoa. Ensin kävin parissa puistossa päivittämässä somea?? tunnin verran, kamalasti oli taas tullut viestejä. Vastaamiseen menee aikaa. Sen jälkeen nautin lämpimästä kylvystä, tai no myönnnetään, että vaikka ammeessa olin, ei vettä ollut kylvyksi asti. Sehän oli suorastaan nautinnollista, istahdin siinä selänpesuvaiheessa. Kylvyn jälkeen tarjoiltiin vielä joku herkkupala, joten ei hassumpi olo nyt. Koettakaa te siellä vaan reenata, minä jatkan lomailua, terveisin töppöset.
Niin kauan kun ei ole halua tai pokkaa vaihtaa koiraa aina uuteen ja parempaan tai kasvattaa laumaa määrättömästi niin niiden omalle kohdalle osuneiden yksilöiden kanssa on vaan yritettävä keksiä toimivia konsteja. Ja kuten hyvin tiedätkin niin yhtälailla musdeissa myös on näitä kovasti erilaisia yksilöitä ja samassa pentueessa voi olla kovin ääripään koiraa... Ei oikotietä onneen silläkään saralla.
Epävarmuusongelmien ja niihin liittyvien virejuttujen kanssahan meidän on tullut kovasti painittua ja kaikkein eniten kadun sitä että en silloin alussa tajunnut pistää asennetta ihan ykkösjutuksi treeneissä. Ihan siis totaalisesti ohi kaiken varsinaisen lajitreenin. Nyt kun olen huomannut miten ison eron sen työstäminen on tehnyt, harmittaa kovasti miten paljon tuli hukattua treenaamalla väärällä tavalla - ainakin siis tälle koiralle väärällä.
Musta tuntuu, että sun odotukset ja vaatimukset sille koiralle on alun alkaenkin ylittäneet räikeästi sen, millainen se koira todellisuudessa on. Se ei tarkoita, että koira ois huono, mutta oletko sä koskaan antanut sille mahdollisuuttakaan kasvaa isoksi ja tomeraksi ilman hirveitä suorituspaineita?
Susullakin oli aina juoksut tulossa, päällä tai menossa ja ne vaikuttivat tosi paljon sen mielialaan. Ei niinkään suoraan treenifiilikseen ja -vireeseen, vaan se tuntui koko ajan hajoavan käsiin pelkojensa kanssa ja tuntui, että kaikki rentojen jaksojen edistys tuhoutui hetkessä herkkiskausien aikana. Eli motivaatiota kyllä oli tehdä, mutta kun maailma kaatui niskaan joka nurkalta niin ei oppiminen oikein sujunut. En mene vannomaan, että pahimmat ailahtelut johtuivat hormoneista, mutta kyllä Susu ainakin edes jonkin verran on leikkauksen jäljiltä tasoittunut ja varmasti myös iän myötä. Nyt tosin kun tätä kirjoitan, niin aloin ihan miettiä, että onko tilanne tosiaan muuttunut sterkkauksen jälkeen... ja muistin esimerkiksi viime kevään lattiapelon ja silloin oli kyllä jo yli vuosi leikkauksesta. Notta ehkä sitä on vain itse oppinut pelkäämisten ja räjähtelyjen hetkilä paremmin uskottelemaan itselleen, että josko sitä huomenna olisi aurinkoisempi päivä :D
Voidaan tehdä vähäksi aikaa vaihto, meille iski taas uhmaikä korvattomuus kausi takaisin. Olisi oikein hermolepoa kun olisi vaihteeksi toinenkin helppo koira. Seciin verrattuna Subré on ihan hirviö välillä.
Joskus tuntuu, että Subré on vaan liian dominoiva, kova ja kun ohjaajapehmeyttä ei ole ilmennyt yhtään tuntuu että kaikki komennot ,hyvänkäytöksen koulutusyritykset ja muut menee ihan tyhjille korville, paitsi jos on namia, niin sitten on syytä olla kunnolla.Treeneissä kierrokset nousee ihan ylös, ja lähes joka kerta jos yritän palkata patukkaan tai naruun on kädet tai jokin muu hampaissa, otus vaan iskee ihan sokeana. Onneksi on pallot keksitty.
Mutta sitten taas itsepähän tuollaisen alunperin halusin ja pentueen etsin.Ja hulluinta on, että olen pohtinut että jos Suben pentuihin reilun vuoden päästä syntyy pieni narttu niin se jäisi kotiin. Treenithän tuon kanssa on verisiä käsiä lukuunottamatta ihan huippuja.
Secissä on samallaisia piirteitä varsinkin nuorempana, kun Sienessä tällä hetkellä ja tähän vielä lisäksi sen ihmis ällötys. Aika auttoi, ja sitten agilityssä siltä ei ole vaadittu niin täsmällistä kun tokossa vaan on saanut mennä räkäposkella,niin vähitellen se vaikutus siirtyi muihinkin lajeihin. Suosittelisin Sienellekin sellaista humputtelu agilityä, missä vaan juostaan täysiä todella helppoja ralleja ja sitten palkataan ihan täpöllä sekä tärkeää on että koira ei tunne epäonnistuvansa ja siinä kasvaisi sen itseluottamus sekä oppisi myös tekemään vähän itsenäisemmin. Ainakin itse saisin kuvan, että nyt Sieni varoo epäonnistumasta ja on hurjan varovainen, ettei vaan saa sinua pahalle mielelle, mikä taas saa sinut pahalle mielelle, ja kierre on hyvin valmis. Vain agilityä siihen asti että koira on ihan intona hallille tulosta ja saa sählätä ja kohlata ihan vapaasti. Agility nostaa kierroksia sen verran, että leikkiinkin tulee terää ja voimaa lisää. Sitten siellä kivan keskellä tehdään vähän lyhyitä tokojuttuja niin se kiva tarttuu ja vähitellen se myös siirtyy muualle.
Nyt ainakin juoksujen aikana jos Sieni on ihan laama, niin kannattaa varmaankin pitää taukoa treenaamisesta. Ja hakea sitä omaa asennetta, että sitten pystyy tekemään ilman että ajatuksiin edes tulee sitä tuskaa että tämä on laama, meinaan se sitten tarttuu koiraan ja tuplalaamaus on päällä. Toinen mitä kannattaa kokeilla niin laittaa Sieni tolppaan kiinni ja leikkiä ja riehua Luksin kanssa. Meillä ainakin kiepit nousee tästä tolppakoiralla ihan älyttömästi ja sitten sen kanssa yksi helppo juttu ja leikkiä. Asenne ja into kasvaa ihan parilla treenikerralla.
Salla
Ehkä se vaan on koira, jolle ei voi kauheesti ärähdellä tai huomautella. Erilainen kuin mudi ja tarvii erilaiset keinot. Et ehkä saanut tulta ja tappuraa vaan nöyrän ja herkän koiran. Nyt alkaa sitten se sun suurin oma osuus kun opettelet kuinka tuollaisen koiran saa toimimaan, se vaatii varmasti toisenlaiset otteet kuin mudin kanssa. Mutta älä nyt vielä luovuta, vastoinkäymiset opettaa! Ja mäkin puhuisin tuon tunnetilan opettamisen puolesta hyvin vahvasti, tekniikkaa ehtii hinkata koska vaan, se on kuitenkin helpoin osuus koiran koulutuksessa.
Miten Sientä oikaistaan väärästä tekemisestä muissa kuin treenitilanteissa? Ojennatko sitä arjessa samalla tavalla, kuin olet tottunut ojentamaan mudia? Tää siis ihan vaan kuriositeettina, koska jos koira on erilainen treenattava, se on varmasti herkempi sun mielenliikkeille myös arjessa. Sit jos sun turhautumista seuraa liian usein tälle koiralle liian kova negatiivinen palaute, niin se bongaa tyytymättömyyden merkkejä ihmisensä olemuksesta yhä helpommin ja helpommin ja kynnys alkaa lepyttelemään ja paineistua laskee, oltiin arjessa tai treeneissä.
Toivottavasti iso osa teidän ongelmista johtuu nyt vaan juoksuista - oma narttu ainakin
vähän prinsessailee juoksujen aikaan :)
No, älä heitä kirvestä kaivoon Laura! Holskut aikuistuu tosi hitaasti. Ohjaajapehmä koira voi olla tosinaan hankala treenattava kun treenissä pitäsi olla aina ohjaajallakin ns.hyvä päivä.
Noin niinkuin ylipäätään...jos ohjaajalla on valtaisa halua saada tuloksia koiralleen niin väitän, että minkäänmoinen holsku ei niitä kovinkaan helposti tuo, eikä ole rotunakaan kisakenttien kingi.
Sun etuna, Laura, on määrätietoisuus ja kokemus. Uskon, että se kyllä auttaa sinua ja Sientäkin jatkossa.
Itse uskon 100% siihen matraan, että kun tunteet (oli se sitten turhautumista yms. koiraan kohdistuvaa) astuu kolutukseen mukaan, fiksu omistaja lopettaa treenit sillä erää siihen. Miettii mitä koira todellisuudessa osaa (häiriöiden yms. osalta) ja ehkäpä vilkaisee sinne peiliinkin ohimennessään :).
Sieni on kuitenkin erittäin hyvä rotunsa edustaja :). Paskaholskut asustelvat kyllä ihan eri ositteissa :D.
Tsemppiä sinne teille! Mä tykkään teistä molemmista :)
-Eija, Arco, Kepa ja Oksi-
Mä olen sitä mieltä, että kyllä jokaisella on varmaan tietyntyylinen rotu joka sopii parhaiten omaan käteen.
Mulla oli eka palveluskoira dobermanni joka oli arka lapanen ja josta ei tullut koskaan mitään vaikka varmaan eniten tein sen kanssa töitä :(
Sen jälkeen sain upean suursnautseri uroksen joka oli äärettömän sitkeä tekemään töitä ja hermorakenne kohdallaan. Hakumetsässä ja esineruudussa keskityttiin siihen, miten sain sen pistoilta pois :D
Jäljellä se ei tuskin huomannut jos mä kaaduin ja raahauduin siellä perässä. Kepeillä ihmettelin miksi se ei nyt syö tätä HK:n sinistä ja Voitto mulkaisi että anna nyt kun mä teen Töitä. Elämäni koira.
Eikös sunkin mutiainen ole sellainen työnarkomaani?
Tällä hetkellä mulla on erittäin saalisviettinen, hektinen lk holsku tyttö jonka kanssa hakumetsässä keskitytään siihen, että se Ei tulis pistoilta niin nopeasti mun luo, hih.
Jäljellä jos se tekee hukan se saattaa kysyä multa että mitäs nyt tehdään, täysin vierasta mulle :D
Vaikka tämä tyttö on harrastuksissa helposti ohjattavissa niin kovan saalisvietin vuoksi kuuppa heittää sellaset voltit kun nähdään pupu tai haistaa tuoreet pupun jäljet että en saa siihen mitään kontrollia :/ Eli vähän erityylistä hallintaongelmaa :D
Seuraavaksi aion tutustua käyttölabbiksen työmoraaliin joka on varmaan ihan erityylistä kuin riisenillä tai paimenella ;)
Voi hyvin olla, että mudi on sulle juuri sen tyylinen rotu jonka kanssa natsaa helposti hyvin yhteen ja sellaistahan harrastaminen pitäisi olla!
T:Susanna & Rakel
Muistatko Laura mitä keskusteltiin minkälaisia näistä saattaa tulla tai olla tulematta?
Siis vaikka niillä onkin suku sellainen, että niistä voi tulla hyviä harrastuskoiria, mutta niillä on melkein yhtä suuri todennäköisyys tulla pitkäkarvamaisia dieseleitä. Vaikka taustalla olisikin x-holskua ja lyhytkarvoja, niin se 50% on kuitenkin ihan peruspitkäkarvaa. Se riski oli silloin otettava ja kysyinkin, että olisitko silloin pettynyt, jos siitä tulisikin sellainen.
Tottakai saa olla pettynyt, jos on odotukset olleet korkealla ja tähän saakka kaikki on mennyt hyvin. Sitä vaan, että eihän tämä puun takaa tullut?
Onhan Sieni hienosti pärjännyt, mun mielestä oli hienoa katsoa Pieksämäellä palkintojenjakoa, kun Sieni pesi koko joukon. :D Ja mun mielestä olet tosi hyvä ohjaaja, tulokset jo puhuu puolestaan, mutta ehkä teidän pitäis vielä löytää se yhteinen sävel Sienen kanssa?
Pitäkää nyt oikein pitkä tauko, vedä syvään henkeä ja treenaa Sientä siihen pisteeseen saakka, että treenaus pysyy kivana harrastuksena teille kummallekin. Kyllä mä luulen, että juoksut vaikuttaa. Eikö se silloin kesälläkin ollut outo laama, kun juoksut olivat alkamassa tai menneet?
Petronellaa komppailen. Myös mudin kanssa pitää (saa?!?) joskus tarkkailla korvien asentoa ja tuulen suuntaa, jos meinaa saada onnistuneet treenit. JOS vois palata ajassa taaksepäin ja JOS olis ollu fiksumpi jne., olis Merkin kans pitäny myös keskittyä vaan riehumaan ja humputtelemaan. Mutta näillä mennään ja kyllä se uusikin mudi kutkuttelee mielen perällä... :)
Kiitos kaikille kommenteista :)
Joku kysyi miten sitä ojennetaan arjessa. Ei juuri mitenkään, kun ei ole tarvinnut. Sanallinen "hei!" riittää yleensä vallan mainiosti. Siinä missä mudille saa välillä kiljua kitapurjeet lepattaen, Sienelle riittää ihan normi puheäänellä sanottu moite. Oon aika varma että ei sitä arjessa liikaa toruta. Ei se ole mustakaan kivaa, ja on ihanaa kun jonkun kanssa ei tartte tapella niin kuin mudin, niin en usko että tiedostamattakaan olen sille liian tuima.
Kyllähän sitä mietittiin ennen tätä koiraa, mitä mä tartten ja haluan. Kyselin niin bortsuja kuin käyttömalejakin, ja kun tää pentu tuli esille, mietittiin juurikin että entä jos se ei olekaan niin vietikäs jne jne. No eihän sitä koskaan mistään pennusta voi taata mitä siitä tulee. Ymmärrän tän teoriassa ja rakastan hokea sitä itsekin, mutta ehkä sen pitää kolahtaa omaan nilkkaan kerran, ennen kuin sen ihan oikeasti sisäistää?
Mulla on siis varmaan kaikesta huolimatta ollut vähän epärealistiset odotukset. Kyllähän minä teen koirasta kuin koirasta valion, koska mudistakin tein hei ;P Sienelle on pennusta asti ollut suuret odotukset ihan siksi, kun se on niin arkihelppo eikä sen kanssa ole tarttenut tehdä sitä jumalatonta työtä mikä mudin kanssa oli. Että se ei syö ketään, että se pysyy hanskassa, että ympäristö ei häiritse, että terävyys yms pysyy kurissa... Sen kun opettaa tekniikkaa ja menee kokeeseen. Ja kilin kellit, ihan kuin se menisi niin vaan :D Niitä osa-alueita on satamiljoonaa muutakin ja nyt kun olen keskittynyt polleena tekniikkaan, ollaan sitten just tässä.
Paska se ei ole siinä mielessä etteikö sitä saisi motivoitua. Kyllä saa. Olen nähnyt koiria jotka oikeasti ei juuri syö, eikä ruoka toimi minkäänlaisena palkkana. Olen myös nähnyt koiria jotka ei kerta kaikkiaan leiki, millään lelulla, mitenkään, yhtään. Ja olen nähnyt koiria joille on ihan yksi paskan hailee mitä ohjaaja huutelee. Sieni ei ole millään alueella lähellekään näin "huono". Kyllä niitä työkaluja on ihan reilusti sen kanssa käytettävissä.
Mua vaivaa sekin, että en ole oikein mitään koulukuntaa ja ongelman tullessa en osaa päättää mitä tekisin. Pk-ihmisille se vietti on kaikki kaikessa ja tekniikka saa kärsiä. Tokoihmisissä on niitä ketkä tekee pelkkää tekniikkaa ja vireellä ei oo ollenkaan niin paljoa väliä. Naksuttelijat vaan naksuttelee, itse vois möllöttää ja naks kun koira tekee yhtään mitään ja siitä se pikku hiljaa lähtisi. Tai jos oliskin itse tosi aktiivinen ja saisi sillä sen koirankin hillumaan. Sitten vois myös palata vaan imuttelemaan ja tekemään ihan pentutreeniä. Tai jos lakkais ruokkimasta kupista ja kaikki ruoka tulisi treeneissä tekee se sitten hyvin tai huonosti, niin kyllähän se alkaisi niitä treenejä odottaa, kun se oikeasti on tosi ahne.
Oli se viime juoksujen aikaan aika samanlainen. Yritin selailla blogia taaksepäin mutta ei äkkiseltään osunut silmään muuta kuin että vaisu on eikä juuri treenailtu. Mutta ehkä tää tästä, ainakaan ei oo ollenkaan noin paha mieli enää ja suunta on taas ylöspäin. Pitää vielä kyllä miettiä ja työstää omia ajatuksiani, koska se ainakin on ihan totta, että väkisin en saa sitä vietyä mihinkään. Elämän on tarkoitus olla kivaa eikä veren maku suussa suorittamista. Maailman paras Sieni se on joka tapauksessa ja siihen mun on sopeuduttava :)
Meillä on ainakin tuntuu parhaiten asioita vievän eteenpäin tietynlainen "naksuhenkisyys", eli pyrin nykyään mahd pitkälle välttämään mitään houkutteluja ja auttamisia treeneissä vaan haluan että koira tarjoaa asioita ilman että juuri edes puhun sille mitään. Se ei tietenkään tarkoita sitä että treeni on tylsää tönöttämistä vaan ne tilanteen järkätään niin että onnistumisia on paljon ja palkkaaminen on kivaa ja nostattavaa.
Tapun kohdalla minusta vain tuli sellainen olo että se namin perässä vetäminen ja lirkuttelu vain passivoivat sitä entisestään ja toisaalta myöskään pakko ei tuonut kuin tilapäistä apua. Lisäksi kaikki se houkuttelu ja auttaminen oli sille todnäk myös jossain mielessä aika painostavaa. Puhumattakaan siitä miten paljon sen kaikki osaaminen oli kiinni ihan muusta kuin siitä että sillä olisi ollut kovin selvää ymmärrystä mitä siltä haluttiin.
Lisäksi epävarman koiran itsetuntoa kohottaa kyllä selvästi se, että silläkin on tavallaan "valtaa" siinä koulutustilanteessa. Sehän yhtälailla kouluttaa minua antamaan itselleen nakkia ;)... Tekihän se sitä toki ennenkin, mutta pelissä ei ollut sen kannalta yhtä selkeät säännöt eikä sillä ollut varsinaisesti kivaa. Nyt se treenaa minua useimmiten iloisesti ja aktiivisesti eikä passivoitumalla. :D
Laamapitkäkarvoille tyypillistä taitaa olla nimenomaan se motivoinnin vaikeus, Sienen ohjaajapehmeydelle taas syyllistä hakisin sieltä lyhytkarvapuolelta... :D
Ootko koskaan muuten seurannut, mitä Sieni tekee kun mudia ojennetaan tai jos sille joutuu karjumaan? Voiko olla, että Sieni on osittain siksi aina ollut niin helppo, koska se on kasvanut sellaisen koiran rinnalla joka saa Sienen mittapuulla liian voimakasta palautetta? Vaikka palaute ei olisikaan suoraan Sienelle suunnattu, sekin saa siitä (esim. niistä perkeleistä) väistämättä osansa ja on siten oppinut pelkäämään epäonnistumista? Vaikka näitä tilanteita tulisi pelkästään arjessa, näkyy niiden vaikutus väistämättä myös treeneissä.
Patrickillahan oli alunperin hyvin erilainen tapa kohdella/komentaa koiria (ei siis kuitenkaan mitenkään väkivaltainen) kuin mun elukat on tarvinneet, ja vaikka se ei esim. Jadin kanssa treenaakaan, on Jadi sen seurassa lenkillä aina vähän luimussa ja kysymysmerkkinä. Se yrittää kovasti rauhoitella ja miellyttää ja päätyy vaan kompastumaan omiin jalkoihinsa, tai saa Patrickin kompastumaan siihen -> ärsytys jo nostelee päätään ja Jadi on entistä hämmentyneempi. Ei välttämättä sama tilanne siellä, mutta Jadille Patrick oli pitkään (on varmaan vieläkin osittain) se epäjohdonmukaisesti raivostuva tyyppi, josta ei oikein ota selvää.
Oon 100% varma että pääsette yli tuosta (juoksujen aikaan ei kannata edes yritä treenata jos tahmaa). Sieni vanhenee ja tulee itsevarmemmaksi, ja mun mielestä sulla on aina ollut ihailtava kyky ottaa vastaan palautetta ja pohtia koiriesi asioita monelta kantilta. Tsemppiä!
Kiitos Sanna :)
Valitettavasti Sienestä on kauheaa kun mudia komennetaan, eikä se oikeen taida tajuta että se ei ole sille. Olen kyllä yrittänyt että en vaan kauempaa ala rääkyä, vaan marssin mudin luokse ja selkeesti kohdistan sen sille, mutta en tiedä miten paljon toinen koira silti ymmärtää että tää ei ole millään tapaa sulle. Olen joskus miettinyt että arjen sujuvuuden kannalta olisi aika tärkeää että koirat olisi suht samanlaisia. Jos toinen on superkiltti herkkis ja toinen täysi puupää joka ei meinaa korvaansa lotkauttaa millekään (mitä mudi ei nyt toki sentään ole, puhun yleisesti), se toinen tietty ottaa kaiken itseensä ja toinen ei välitä mitään.
Lähetä kommentti