tiistai 6. marraskuuta 2012

Tokot

S:n kanssa oli treffit ennen alkeisryhmän vetoa. Luksi veivasi evl:ää:

Ulkona lumipyryssä ruutu. Merkillä alkuun yllärinamilätkä. Toisella toistolla annoin pallon S:lle, joka meni ruudun lähelle heittääkseen pallon koiralle ruudun taa. Koira jäi kyttäämään sitä eikä millään löytänyt ruutua, pysähtyi aina siinä S:n kohdalla että mitäs sä siihen kävelit äsken häh. No meni se lopulta sitten sinne. Juoksutin vähän seisten itse ruudun ja merkin puolivälissä, tämä oli hyvä. Erikseen merkkiä, jossa S käskytti monta kertaa ja palkkasin koiran kun se pysyi merkillä.

Luoksetuloa. Alkuun pelkkää loppuosaa lyhyeltä matkalta maasta sivulle. Puhuttiin siitä, että koska koira ei tee kuitenkaan kokeessa kuten sanon (eteen vai suoraan sivulle), olen vaihtanut käskyn "tule" joka ei tarkoita mitään ja antanut sen päättää. Joojoo, onhan se typerää, kiitos nyt vielä lyttäyksestä ;P Palasin siis sivu-käskyyn ja sen elikon on vaan kuunneltava. Stoppi ei onnistunut pitkältä matkalta mitenkään päin, vauhtia oli paljon ja pysähdys ihan kauhea, jopa avuilla. Lyhensin sitten yhden merkkivälin n. avo-matkaan ja sillä tekee tosi hienon stopin. Pitänee ottaa takapakkia.

Sisällä metallihyppynoutoa. Heitot meni ihan vituiksi mutta toi hyvin myös paluuhypyn. Teemana oli kuitenkin enemmän nosto. Eka oli tosi ruma, pelasi kapulalla ja ärähdin. Toinen oli parempi, lähti jopa hidasta laukkaa paluuhun. Luovutuksissa ei ennakoinut liikkurin käskystä, kyllä se kotona osaa! Tehtiin iskunoutoa ilman hyppyä, eli koira lähetetään noutoon, se palkataan lelulla heti nostosta, se saa roikkua lelussa vaan ihan hetken ja saman tien irti ja hae-käsky (kapula saa olla siinä mihin se tippui edellisellä). Mä oon tehnyt väärin sikäli että olen antanut koiralle lelun. Pointtina olisi kuulemma että se saa vaan tosi pikaisen taistelun. Mudi alkoi olla jo väsynyt, tehtiin kaikki putkeen, ei sillä oo paras vauhti enää tässä vaiheessa todellakaan.

Tunnari, jossa en tiennyt mikä on oma, mutta S näytti heti peukulla että oli oikea. Koira ei olisi ehkä lähtenyt laukalla takaisin, ja peukun nostoa se vilkaisi. Jes ja leluun silti. Pitää tehdä pelkällä yhdellä sitä etsimistä.

Loppuun halusin kaukoja, teemana häiritsevä liikkuri ja jos elikko väsyneenä silti nousee, saa heti palkan. otin seisomaan vaihdon ja liikkuri oli ihan koiran vieressä. Oli oikein hieno. :)

S treenasi oman välillä ja lopuksi oltiin vielä yhdessä hallissa. Paikalla istuminen 2min F:n kanssa, vakoilin piilosta, koirat oli selät kohti ulko-ovea. Yksi alkeisryhmäläinen oli hallissa ja toinen tuli koiransa kanssa noin puolivälissä, tää oli tosi loistava häiriö. Kyllä muti taakseen kyttäili ja oli vähän huolissaan, mutta ei mitään ääniä ja hyvin pysyi. Loppuun vielä tehtiin yhdessä kaikkea, siis kumpikin teki omiaan ahtaassa hallissamme. Tuli mm. seuruuta melkein törmäten, jääviä ihan koirat vierekkäin jääden jne. Oli tosi hieno keskittyminen mutilla.

Sienen ryhmässä oli kato, paikalla vain kaksi koirakkoa meidän lisäksi, eikä kouluttajaa. S sitten jäi tuuraamaan. Toisen tehdessä otin itsekseni hyppyä, jääviä peruuttaen ja oikein päin ja vähän namiseuruuta. Liikkurin kanssa aloitettiin alokasluokan seuruulla, koira remmissä, kaikki namit ja avut poissa. Normi L-kaavio, mutta en malttanut olla palkkaamatta puolivälin täyskäännöksen jälkeen. Ekoilla metreillä oli aurannut tai jotenkin ollut ihan vänkyrä, vas. käännös ihan perseelleen koska askelsin itse kuulemma tosi oudosti, täyskäännöksen tein oikean kautta ja se vähän levisi. Mutta se seurasi! :D Siis se osaa sittenkin! Käännöksiä se ei vaan osaa, pakko tehdä vielä apujen kanssa olkkarihinkkausta.

Sitten otettiin pari liikkeiden alkua. Aloituspaikkaan ohjaus, perusasento ja onko valmista/liikkeelle mars josta palkka.

Luoksetulo kokeenomaisena. Jäi sivulle seisomaan ja seisoi pitkään kun odotin hiljaa josko tajuaa tehdä jotakin :D. Jäi myös toisella yrityksellä, joten autoin sitä uudella sivu-käskyllä. Näyttää kuulemma siltä, että vauhtia on liian paljon osaamiseen nähden ja koira ei oikein hallitse jalkojaan ja miettii tekemisiään. Kuulostaa tutulta. Autetaan hetki niin josko se siitä taas.

Hyppy. No se karkasi siinä alussa vasta mallatessani aloituskohtaa ja rääkäisin aika rumasti jotain ÄP! Sain estettyä liikkeen nollaantumisen eikä ollut mitään ongelmaa irrota sitten luvalla. Seisomaan stoppi toooosi hidas ja sivulle ei istunut, tänään ei osaa selvästi seisomasta sivulle tuloa. Stopista sanoin, että en jaksa nähdä vaivaa sen takia, yksi alo-koe tuskin kaatuu siihen ja enempää en aio käydä. Mutta se sivulle istuminen kyllä tarvitaan, ja sitä tehtiin sitten erikseen. Oli tosi hidas eli selkeästi epävarma, niin autettiin ihan namilla että saatiin säpäkät liikkeet. Sitä ei ole paljoa treenattukaan, jotenkin tulee panostettua sivulle nousemiseen, ei laskeutumiseen.

Loppuun kolmen kimpassa paikalla makuu, Sieni keskellä. Luoksepäästävyys hieno. Maahan hitaahko, kehuin, poistuin askeleen ja käännyin palkkaamaan ja sitten hissukseen pois rivistä. Mitä hittoa sille nyt keksisi että se nopeutuisi - paineistuukohan se niistä muista kuitenkin jo tässä ja rauhoittelee siksi?

Ei kommentteja: