Mökkiviikonloppu, lauantaina ajoin sieltä päiväseltään möllitokoihin samaan paikkaan missä virallinen koe on viikon päästä. No eihän siinä, olin vain tunnin liian ajoissa ja siellähän sitten venailtiin... otin koiran sisään halliin viis minsaa ennen alkua. Ehti ahdistua siinä ahtaaassa eteisessä, minkä arvasin, mutta ei sitä onnistu virallisissa suoraan autosta tuomaan niin se odottelu nyt vaan on tehtävä. Oltiin ainoa EVL:n koira, voittajaluokan ainoa Pulmu teki paikallaolot meidän kanssa, ja kolmas koira oli joku häiriökoira vaan. Se oli nuori uros, ja niillä tuli töppösen kanssa kehään mennessä siinä eteisessä aikamoinen rähäkkä. En tiedä kuka aloitti mutta mudi veti hirveät kierrokset. Otin sen kanssa pienen ympyrän poispäin toisesta koirasta, jota vissiin kanssa tahollaan ojennettiin olemaan. Mä yritin vaan rauhoittaa ja tosissani sainkin, että mudi lopetti.
No paikalla oloissa sitten alkoi tapahtua. Istumisen jättö oli hyvä, mutta ei mennyt kauaa kun kehästä kuului murinaa ja sitten tuli käsky tulla kytkemään koira. Ei tiedetty kenelle se oli ja kaikkihan meistä laukkasi piilosta näkyviin. No se nuori uros siellä hiippaili kohti narttua. Töppönen oli kuulemma kerran vilkaissut sitä, jolloin se oli lähtenyt paikaltaan. En tiedä kuka oli murissut, ehkä mudi tässä vaiheessa, että tänne päin on turha sitten tulla? Se yksi kytkettiin, mä kehuin "hyvä pysy, hyvä" ja menin takaisin piiloon. 1,5min kohdalla oli haistellut maata, kysyin oliko se näyttänyt sijaistoiminnolta, niin ei, vaan tyypillinen urostoiminto, pitää vaan tsekata ympäristö. Hyi mutia! 8 haistelun takia. Palkkasin namilla kehässä.
Makuuta ennen kysyin, haluaako se keskimmäisen koiran omistaja että siirrän omaa vähän kauemmas rivissä tai jotain, mutta ei, "kyllä sen on opittava olemaan vanhemman uroksenkin vieressä". Hää jäi itse seisomaan oman koiransa eteen. Porsas oli taas haistellut, vähän hillitymmin kuin äsken, 8½. En palkannut mitenkään, ja koska meillä on ongelmana nimenomaan tämä että paikallaolojen jälkeen koira kuvittelee pääsevänsä palkalle ja alkaa jodlata kehässä, jäin sen kanssa suoraan kehään käymättä lainkaan ulkopuolella, vaikka hetki piti venata että kaikki merkit on paikoillaan.
Seuruussa ei tuntunut hyvältä ja 7½ oli varmaan aika ansaitut pisteet. Alkuun hajamielinen ja eka pa jäi tekemättä. Kontakti eli, välillä paikkakin vähän eli (kuulemma vähän edisti kun ei pitänyt kontaktia, aika hassua, yleensä päin vastoin), juoksussa taas meinasi lähteä keulimaan. Kehuin pariin kertaan äänellä ja kerran vähän murahdin. Olisi voinut enemmänkin puuttua, tai pistää koiran remmiin ja nyppäillä sillä.
Zeta m-i-s asennot oikein, tuntui hyvältä, kehuin äänellä palatessani koiraa kohti sekä m- että i-suorilla "hyvä maahan/istu". Maassa oli haistellut. Lopussa jätin vikan perusasennon tekemättä ja jatkoin pari askelta seuruuta, josta pallo. 7, taisi ottaa pisteitä noista mun säädöistä, ei pelkkä haistelu vie kolmea.
Luoksetulon pysähdykset oli mun silmään ja töppösen tekemiksi hyvät, tuomari toivoi pikkasen parempia. Lopussa kutsuin "tule", jolla koira tuli eteen, ja siitä liikkurin käskyllä vinoon perusasentoon, jota en korjannut, kun järkytyin ennakoinnista niin että pasmat meni sekaisin. 7. En tainnut palkata mitenkään.
Ruudun lähetyspaikan vierellä oli hyppy, oli uskoin että muti saattaa vaikka singota sinne. No ei, vaan hyvin merkille, jossa kiersi klo 3 asti (yleensä jää ennemmin vajaaksi) ja meni stop-käskyllä maahan ??? Siellä se itseensä tyytyväisenä heilutti häntää, kun käskin uudestaan stop. No eihän se sellasella osaa nousta, joten tajusin kokeilla kaukojen ylös+käsimerkki, jolla muti saatiinkin seisaalleen. Siitä kehuin. Ruutuun tuhattamiljoonaa, ryntäsi sen merkin läpi niin että se lensi pitkin kenttää. Ruudussa huusin suoraan maahan, ja kohti kävellessä menin palkkaamaan namilla. Seuraamaan otin sen vasta useita sekunteja liikkurin käskyn jälkeen, tuli hyvin. 0 Taisi saada namin.
Metallihyppynouto, koska liikkuri unohti ohjatun enkä mäkään tajunnut, kuvittelin että on tauko liikkeiden välissä mutta tehtiinkin kaikki putkeen. Mudiksi kohtuullisen hyvä, nostossa pientä säätöä, kehuin äänellä kun lähti palauttamaan laukalla (!). Tiputti kyllä raville hypyn jälkeen. Ennakoi edestä sivulle siirtymisen taas liikkurin käskyllä, jolloin kielsin, tyrkkäsin kapulan takaisin koiralle ja otin koko luovutuksen uudelleen. 5 lukee paperissa, vaikka nollahan se nyt oli :D
Sitten se ohjattu. Pyysin vasemman koska se on vaikeampi, oikealla olisi kyllä ollut ruutu ihanasti häiriönä taustalla. Merkille olisi voinut olla nopeampikin vauhti, kapulalle reipas, palautus hidas laukka. Taisi malttaa odottaa käskyt loppuperusasentoon, mutta jäi vinoon sivulle, jos en ihan väärin muista. 8 lukee paperissa, sen muistan, että vauhtia tuomari toivoi lisää.
Tunnarissa kapulat rivissä. Meinasi ottaa toisen vasemmalta, mutta ottikin kolmannen, palautus lähti laukalla mutta tippui raville parin metrin jälkeen. Edessä koira korjasi otettaan, tuomari sanoi, että kapula olisi pudonnut muuten. Kerran saa korjata ilman pistemenetystä, 9 paluuvauhdin takia.
Kaukoissa sanoin, että palkkaan jos tekee ekan vaihdon. Oli istumaan nousu, ja hallin ovi kävi just kun käsky piti antaa. Olin varma että ei nouse, koska se vilkaisi just sinne ja se jää niin helposti kiinni tollasiin. Nousi jotenkin kahdessa erässä ensin kyyryyn ja sitten vähän kohompaan. Hidas ja outo tekniikka, mutta olin niin tyytyväinen että se nousi yhdellä käskyllä, että pysyin plaanissa, kehuin ja kävelin palkkaamaan namilla ja heitin sitten pallon. 0
Yhteensä 178½. Ei tällä nyt vahingossakaan viikon päästä valioiduta :D Mutta hyvää fiilistä mentiin hakemaan ja aika hyvin siinä onnistuttiin. Tuo halli on paha paikka, se lattia on vaan liikaa mutille, se nenä ei pysy ylhäällä. Nyt tälle viikolle luvassa sulkeisia omien käskyjen kuuntelusta, mahdollisimman paljon liikkuria ja muuten sitten hoen sille itse jotain random sanoja joihin se ei saa reagoida. Lisäksi meinasin makuuttaa sitä joidenkin saakelin namien päällä ja niitä ei vaan saa haistella. Kyllä se tänkin kotona osaa, metsään on menty varmaan siinä piilo- ja koevaiheessa. Se tietää että siellä en pääse puuttumaan kun en näe.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti