sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Päivän piristeet

Olipas iltalenkki! Ihan heti kotikulmilla tuli vastaan nainen ja sakemanni. Koira alkoi raivota, nainen pysähtyi pitelemään sitä kaksin käsin, kolmannessa sillä oli rööki. Ei kun jotenkin se kietoi sen remmin käsiinsä ja jäi paikalleen pönöttämään. Keräsin omat koirat lähelle, töppönen kyllä ilmoitti mitä mieltä on tollasesta, mutta käveli ihan nätisti mun toisella puolen. Kohdalla ollessamme se koira tietenkin lipesi tai "lipesi" (siis päästikö se sen tahallaan, en tiedä) koko hihnan mitalle ja oli niin lähellä mua, että olisin ihan liki yltänyt koskemaan.

minä: pidäpä se koira lähempänä itseäsi
nainen: mitä? (ei varmaan oikeesti kuullut kun se koira edelleen huusi)
minä: älä päästä sitä tänne, pidä se siellä lähelläsi!

Nainen ei vastaa mitään ja lampsittiin ohi. Oltiin varmaan 10 tai 20m päässä menossa, kun tää huutaa vielä perään: kyllä mä tiedän tarkkaan mihin asti tää hihna riittää!

Että mitenkä?! En vaivautunut enää pysähtymään, kääntymään ja kertomaan elämän totuuksia toisten huomioon ottamisesta, koko tien tukkimisesta, vihaisen koiran hallinnassa pitämisestä, ylipäänsä korrektista ohittamisesta jne jne. Kaikilla ei vaan hissi mene ylös asti.

Oli oikeen koirankusetusaika ja tuli varmaan kymmenen ohitusta yhteensä. Loput meni paremmin, osalle L vähän murahteli, osa mentiin ihan hiljaa. Sieni ei reagoi mitenkään mihinkään edelleenkään, enkä osaa nähdä että alkaisikaan. Se on NIIN erityyppinen koira kuin L.

Aamupäivällä oltiin 1,5h miehen isällä, mies tartti työkonetta sieltä. Mä lähdin mukaan viihdyttämään koiria, kuvaamaan ja harjaamaan miehen isän hirvikoiria. Aina kun käydään siellä, himoitsen niiden turkkeja :D Oli vielä liian aikaista eikä tukka oikeen irronnut, joskus kuukauden päästä varmaan lähtee ja sitten uusi yritys.

Jälkeen päin oli väsynyttä väkeä. Ja meillähän ei miehen mielestä koirat saa tulla sänkyyn...



Videot:

Sieni ja aamumandariini

Maalla

3 kommenttia:

E kirjoitti...

Onko töppis tuolla vapaaehtoisesti vai käskitkö kuvaan?

laura kirjoitti...

:D

Itse asiassa sienikään ei ollut siellä itse vaan käskin ne molemmat kuvaan. Odottavat aina että mä meen ensin, vissiin tullut joskus sanomista kun makaavat niin leveästi etten mahdu itse sekaan... kun olin ottanut kuvan ja menin sekaan, L olis tunkenut mun ja J:n väliin, mutta en päästänyt sinne.

Katja kirjoitti...

Nauroin vähän ääneen tuolle alkuosan sepostukselle teidän ohituksesta :D Näin jotenkin itseni tossa tilanteessa, koska suunnilleen noin meilläkin ohitukset sujuu :D