Töppönen

No niin. Töppösen ongelmasta. Tässä sähköposti, jonka kirjoitin itku kurkussa samana iltana kasvattajalle ja kokeneelle, meitäkin paljon harrastuksissa ja arjessa auttaneelle mudi-Terhille:

"Apua. Laitan tän Terhi kanssa sulle, en tiedä keneltä pitäisi kysyä ja kuka mua auttaisi.

Meille tuli kesällä holskunarttu. Sieni on nyt vajaa 8kk ja varmaankin tekemässä pikku hiljaa ekaa juoksua. Se on sijoituksessa eikä sterilointi siten ole mahdollista, ja mä tykkään siitä kuin hullu puurosta eikä se lähde täältä mihinkään uuteen kotiinkaan, se ei ole ratkaisu. Meillähän on myös miehen saksanseisojanarttu vajaa 4v, sterkattu vuosi sitten. Ehdittiin asua vuosi niiden kanssa ennen sterilointia ja seisojan juoksujen aikaan Luksi ei koskaan käyttäytynyt näin. Ehkä toi pentu on eri asia, kun se on ollut pienestä asti meillä ja enemmän "Luksin"? Kun se tuli, L oli viikon ihan järkyttynyt ja ällösi sitä, mutta nyt ne on aivan paita ja perse. Käytän niitä tosi paljon kahdestaan, mies hoitaa oman koiransa, vaan satunnaisesti ollaan koko porukka yhdessä lenkillä.

Tää alkoi varmaan tässä syksyn mittaan ja on pahentunut koko ajan. Tänään kun hain karanneen koirani pois vieraan koiran luota, mulle kerta kaikkiaan riitti. Jotain on pakko muuttua, mä en pysty pitämään niitä näin. Ikuinen yksin ja vain remmissä lenkittäminen ei ole ratkaisu, mun mielestä se ei ole mitään koiran elämää. Luksi on tottunut olemaan tunnin-pari irti päivittäin ja jos sen kohtalona on olla vaan narun nokassa, se lähtee ennemmin vaikka sitten hautaan. Tilanne on niin paha että koiran lopetus on valitettavasti ihan oikeasti vilahtanut mielessä. Uskon kyllä, että tää on ihan korjattavissa, mutta mä en vaan itse osaa enää tehdä mitään, tartten apua.

Ongelma on se että sen puolustushalu on mennyt aivan överiksi. Jos kaukana metsätiellä tulee vastaan koira, se lähtee sinne räkä roiskuen eikä kuule mitään käskyjä. Ennen se saattoi kerran sanoa räyh ja sitten tulla tyytyväisenä mun luokse, "huomasin noi, enkö oo hyvä". Sille on pentuna opetettu että vastaantulija = nameja mun luona, ja se toimi pitkään hyvin. Monta vuotta. Jossain vaiheessa se vaan alkoi muuttua, varmaan jo ennen Sienen tuloa, kai siksi kun Luksi aikuistui. Ei se silti karannut kenenkään luokse ja tuli aina käskystä mun luo. Vastaan tuleva koira on selvästi pelkkää ihmistä pahempi, mutta kyllä se saa välillä samanlaiset paskaraivarit pelkälle ihmisellekin. Omassa (kerrostalo)pihassa varsinkin.

Tänään se ampaisi n. 100m päähän, ei "kuullut" kun huusin ja karjaisin sen perään. Otin pennun kiinni ja lähdin hakemaan koiraani pois. Siellä joku nainen piti omaa koiraansa pannasta ja L istui hämillisen näköisenä parin metrin päässä. Kuulemma "ne tuli ihan hyvin toimeen", eli ei se ollut kimppuun käynyt lainkaan, rähinä oli loppunut kun se saapui sinne. Näissä tilanteissa se ei ole koskaan ketään purrut, lähtee vaan hirveällä huudolla lähelle, mutta koska se väkisin silittämään tulijoita on purrut niin en kyllä luota siihen tippaakaan.

Tätä tapahtuu välillä treeneissäkin, tosin huomattavasti satunnaisemmin kuin lenkillä tai pihassa. Ei se käskyn alta mihinkään ole vielä - KOP KOP!- lähtenyt mutta esim. just joku päivä kun koira oli puolivapaasti vierelläni odottamassa kun neuvoin jotain toista, niin eikö se ottanut ja mennyt rääkymään jollekin toiselle koiralle. Näissä tilanteissa Sieni ei edes ole ollut mukana (no autossa ehkä).

Se tulee ihan mistä tahansa muualta heti kutsuttaessa, se kääntyy kesken leikin ympäri, se kääntyy lelun perästä, jäniksen perästä, yms yms. Sille on lukemattomia kertoja annettu raju palaute näistä karkaamisista ja hetken se onkin hyvin nöyrää poikaa. Tänään tuli uusi tilanne n. puoli tuntia ton karkaamisen jälkeen, koira oli ollut remmissä koko ajan. Tuli koirakko vastaan, L vähän murahti, mulkaisin sitä ja karjaisin että älä edes kuvittele niin häntä laski, koira vaikeni ja kuljettiin niin hienosti löysällä remmillä ohitse. Toi murinahan meillä on ollut ohituksissa muutenkin ongelmana, en ole saanut sitä millään kokonaan hiljaiseksi. En tiedä miten näitä voi harjoitella? Pyytää joku tuttu tulemaan sovitussa paikassa vastaan ja - niin, tehdä mitä? Olen jo pyöräyttänyt koiran katolleen ja antanut tulla sellasella volyymilla että kyllä se siinä tilanteessa selvästi "alistuu" ja on tosi nöyränä sen jälkeen. Pysyvää apua ei vaan ole ollut. Jos se vastaan tuleva tuttu ajaisi koiran hirveällä älämölöllä pois, pelkään että se pahimmillaan kävisi kiinni. Saan sen tosissaan murraamaan mullekin kun oikeen tilanne on päällä ja koira kierroksilla ja kajoan koiraan fyysisesti. Purrut se ei ole mutta kop kop sekin varmaan tätä menoa vielä tapahtuu.

Miten saada mudi takas ruotuun? Onhan se nyt pitkälle koulutettu ja mun mielestä muuten tosi hyvin hanskassa, joten MITEN tää tilanne korjataan?! Auttaako kastrointi yhtään? Se on kuitenkin myös monessa tilanteessa niin selkeästi epävarma että pelkään että se vaan pahentaisi sitä. Toisaalta en mä noista ohitusmurinoistakaan enää tiedä, en kerta kaikkiaan osaa sanoa onko se "epävarmuutta" vai silkkaa "dominointia/uhoa". Ainakin kun olen helvetin vihainen jo valmiiksi ja tiuskaisen sille niin ohitetaan ah niin hienosti, kuten juuri tänään... mä en vaan tajua, se on niin kauhean rakas ja kaikkialla muualla meidän yhteistyö toimii niin hienosti, niin miksi en saa sitä tajuamaan tätä? :( Luultavasti se omasta mielestään tekee mulle palveluksen kun suojelee meidän laumaa ja nuorta narttua vierailta."

Puhelin- ja sähköpostikonsultaatiota lukemattomien ihmisten kanssa, sekä omaa pohdiskelua aiheesta. Ihan ensimmäisenä koira pantiin vuorokauden paastolle ja sen jälkeen se on saanut ruokansa lähinnä ulkona. Taskut tursuaa nappuloiden lisäksi myös parempia herkkuja, pilkottuja nameja sekä vähintään yksi pieni purkki maksalaatikkoa tms. Jos the tilannetta ei tule, koira on saanut ruokansa ihan perus "hei tuolla kadun päässä vilahti ihminen, tässä sulle ruokaa" -tilanteista. Jos niitäkään ei ole ollut riittävästi, koira on saanut päivän ruokansa piha- tai olkkaritokossa, tarkoitus on kuitenkin että se saa päivittäin syödäkseen vaikka treenitilanteita ei riittävästi tulisikaan :P Itse asiassa ei ole tainnut tulla yhtään sellaista pahaa metsässä tulee koirakko vastaan -tilannetta. Kadulla koiraohituksia on tullut, ja metsässä pelkkiä ihmisiä.

Toinen juttu, mikä heti tehtiin, oli koiran vapauden menetys. Se ei ole ollut irti tämän episodin jälkeen, eikä tule ihan vähään aikaan olemaankaan. Kaiken maailman fleksi-liinaviritelmien kanssa puljaaminen ON niin perseestä ettette edes usko. Yhden koiran kanssa vielä menisi, mutta koska Sieni on iso osa ongelmaa, olen ulkoiluttanut noita edelleen myös yhdessä. Saa olla jatkuvasti setvimässä koiria liinasta. Töppönen ymmärtää kyllä että sen perässä laahaa jotain, ja on ymmällään miksei pääse perinteisissä irtipitopaikoissa irti. Surkeaa, kun se lenkillä tulee viereen kysymään, miksei pääse jo. Meillä on vakireitit ja niille on muodostunut vuosien varrella melkeen vakikohdat missä pääsee irti ja missä pannaan takas hihnaan...

Ja kolmas, ongelman ratkaisu. Ongelmahan ON hallintakysymys - koira ei tottele ja tekee vastoin käskyjä, toiveita ja vaatimuksiani. Ratkaisu ei silti ole hallinta ainakaan kurittamisen, rankaisujen yms nimissä. Ton koiran saa piestä hengiltä ennen kuin se tulee auttamaan, siitä olen varma. Aggressio ei poistu aggressiolla. Se kaikki puolustus ja terävyys asuu tossa koirassa enkä saa sitä sieltä poistettua. Lisäksi yksi tuttu sanoi hyvin; jos koiraa koko ajan rangotaan, sen "vitutuskäyrä" on jo valmiiksi korkealla ja reaktiot on siksi entistä ärjympiä, ja kierre on loputon.
Ratkaisu on opettaa sille joku vaihtoehtoinen käyttäytymismalli. PALKATA sitä oikeasta, rauhoittaa kierroksia, kertoa sille MITÄ sen pitää tehdä eikä vaan kieltää tekemästä jotain.

Sille on pentuna opetettu että vieraita kohdatessa se tulee mun luokse. Pennullehan se on tosi helppo opettaa; harva luovutusikäinen sinkoaa suoraan mihinkään vastaantulijoiden luokse, vaan pysähtyy ihmettelemään. Siinä vaiheessa iloinen kutsu ja remmillä/liinalla tarvittaessa estetään koiraa tekemästä muuta kuin tulemasta luokse. Palkka. Pian kutsu jää välistä pois, ja koira näkee vastaantulijan ja tulee itse omistajan luo hakemaan naminsa, ennen kuin sitä edes ehtii kutsua (tai on itse havainnut koko vastaantulijaa!). Onneksi töppösellä on tästä vahva rutiini olemassa. En minä tiedä missä vaiheessa siitä alettiin lipsua. Muistan vaan, että varmaan jo ennen Sienen tuloa se alkoi mennä siihen, että mudi jäi vähän pidemmäksi aikaa miettimään tuleeko vai ei, saattoi haukahtaa tai murahtaa ja tulla vasta sitten, tai että sille piti sanoa "tule" tai toistaa painokkaammin "TULE". Ihan tasan tarkkaan oma vika kun en ole osannut puuttua siihen ajoissa! Pennun tultua olen varmaan keskittynyt niin paljon siihen, ja itsekseni vaan kiroillut kun mudilla on niin valikoiva kuulo ja jähmeät liikkeet. Samalla mudin palkkaaminen on varmasti jäänyt. Syyllistyn juuri siihen, että jos koira ei tottele ekalla vaan sille tarttee korottaa ääntään, mua ärsyttää ja palkka on joku hampaiden välistä murahdettu "hyvä". Mihin katosi kaikki hyvin palkatut, iloiset luoksetulot? Kyllähän aikuinenkin koira tarttee ylläpitotreeniä!

Eilen kun tipahdin ojaan ja rämmin sieltä kotiin, tuli koirapolulla (missä se paha karkaaminen silloin pari viikkoa sitten tapahtui) vastaan kaksi kertaa ihminen. Mulla on se kotimatka osin hämärän peitossa. Mudi oli fleksissä (oma+sienen fleksi yhdessä, tekee 10m) ja pentu irti. Toisella kertaa syötin mudille maksisrasian ja toisella vaan lihapullanpalasia taskusta. Pennulle toki kanssa. Muistan, että mudista ei tullut pihahdustakaan, mutta siitä en ole varma tuliko se itse mun luokse vai kutsuinko sen. Joka tapauksessa ihan hillitön muutos kahden viikon takaiseen 100m päähän karkaamiseen! Koirasta on kierrokset selvästi laskeneet muutenkin. Tässä välissä se oli ihan tillintallin, kun jollain lähitalon koiralla oli selvästi juoksut, ja hajut pihassa sai mudin kiljumaan ja sekoilemaan ja raiskaamaan kotona olevia narttuja. Nyt sekin tuntuu vähän rauhoittuneen. Olen syöttänyt koiralle nameja rappuun mennessä, ja rapusta pihalle siirryttäessä. Se ei ole enää ihan räjähtämäisillään "onko täällä joku häh, viddu mä huudan jos on!!!" vaan ulos päästään paremmassa mielentilassa. Lähtö vaikuttaa oleellisesti siihen mitä jatkossa lenkillä tulee tapahtumaan.

En nyt tosiaan ole tuudittautumassa siihen, että homma hanskassa ja se siitä. Koira saa pysyä liinassa vielä pitkään, jotta se ei koskaan ikinä milloinkaan enää toistaisi moista hyökkimistä. Hävettää ihan hirveästi, pyysin miljoonasti anteeksi ja olin ihan itkuun purskahtamaisillani, vaikka "mitään" ei käynyt. En halua edes kuvitella jos mudi olisi oikeasti hyökännyt niiden kimppuun, ihmisen tai koiran. Voitte vapaasti kommenteissa haukkua mut lyttyyn, joskin tää on sellainen asia missä muiden mielipiteet ei juurikaan osu - kaikkein raskain syyllisyys on lähtöisin ihan itsestäni.

Tässä Oonan kuva messarin tokokokeesta. Tuntuu, että pennun jälkeen töppösen kanssa asiat meni jotenkin pieleen. Sen pitäisi jo osata, kyllä se tietää, se on aikuinen ja koulutettu koira. Unohdin sen jotenkin ja keskityin vaan pentuun, ja samalla olin sille vihainen kun senkin elämä muuttui radikaalisti pennun tulon myötä. Se olisi tarvinnut ohjausta ja palkkaa oikeista käytöksistä, treeneissä ja ennen kaikkea arjessa, mutta sen sijaan tarjolla oli vain ärtymystä, turhautumista ja yritä sä nyt hitto vie olla koiriksi kun mulla on tässä muutakin tekemistä. Johonkin katosi kaikki ilo ja yhteistyö ja sä olet mun ainoa töppönen<3.

Hirveintä maailmassa on se, että koira antaa anteeksi ihan kaiken. Ihan millaisen kohtelun tahansa. Jotain voi mennä rikki mutta oletteko koskaan kuulleet että yksikään koira olisi esimerkiksi vaan häipynyt paskapääomistajansa luota?