Päästiin vissiin Sienen kanssa niin uimisen makuun, että tänään käytiin ulkona uimassa...
Oltiin oltu vajaa tunti lenkillä, kävelty vaan koirapolkua. Se oli niin lumessa että eteneminen oli hidasta, pituuttahan sillä ei ole kun pari kilsaa :D Ja välillä toki seisoin paikallani että koirat sai painia. Töppönen on ollut nyt vain kiinni ja paini on hankalaa fleksien ja liinojen kanssa. Sienellä oli hirveesti virtaa ja heittelin pennulle keppiä tieltä metsän puolelle hankeen. Se haki sitä monta kertaa, mutta sitten keppi (=onneton risu) hukkui tai joku pani sen palasiksi ja päätin heittää lapasen. Lapaset oli taskussa, oli mukavan lämmin ilmankin. Pentu syöksyi tumpun perään ja hyppäsi varmaankin suoraan sen päälle, koska tumppu hävisi. Patistelin että etsi etsi vaan, ja pentu möyrikin siinä kohtaa. Töppönenkin meni auttamaan mutta ei löytynyt. Jo nyt on perkele, ajattelin, ja lähdin itse rypemään tieltä metsän puolelle. Onhan se nyt löydyttävä, ei se kovin syvälle oli kaivautunut. Töppönen väisti, mutta Sieni oli edelleen siinä katoamiskohdassa. Potkaisin huopikkailla pari kertaa lunta veke ja seuraavaksi ihmettelin miten lumi muuttui niin pehmeäksi ja upottavaksi. Sitten olinkin perseelläni, vettä meni kenkiin, vettä meni takin helman alta selkään, myös paljaat sormet upposi veteen. Karjaisin mudille pois ja heitin pennun valjaista kauemmas ja ryvin sitten itse sieltä takaisin tielle.
Sieni kastui mahaa myöten, maha siis kuivana. Töppönen ei kastunut lainkaan. Jumalan kiitos kotona lähtiessäni arvoin otanko ohuet housut + pitkät kalsarit vai pelkästään paksut toppahousut, ja päädyin ohuisiin. Ne on meinaan laadukkaat vedenpitävät housut ja ne saattoi estää vakavan onnettomuuden. Mulla oli litimärkänä alaselkä ja vasen jalka about polvea myöten. Jos housut olisi olleet toppikset, ne olisi imeneet kaiken veden itseensä ja koko reisi-perse-alue olisi ollut märkä. En halua edes miettiä olisko hengenlähtö ollut lähellä. Lisäksi huopikkaat oli varmasti parhaat kengät, märkinäkin ne tuntui eristävän kohtuullisesti, normaalit talvikengät olisi olleet vettä valuvat itse.
Mulla oli puhelin mukana. Sattumaa, läheskään aina ei ole. Soitin miehelle, että et sattumalta olisi tulossa jänismetsältä kotiin ja tulisi hakemaan mua. No ei ollut ei, se oli niin kaukana että nopeammin kävelen kotiin. Paniikki alkoi vissiin olla melkoinen koska ei tullut mieleenkään että a) soita taksi b) soita häkeen c) soita jollekin kaverille d) lähde nyt ainakin kävelemään sinne asutukseen päin äläkä palaa takaisin lumista koirapolkua keskellä metsää! Koirapolku oli kyllä fyysisesti lyhyempi tie kotiin, mutta kun se on kunnon lumipeitteessä, tarpominen ei ole kovin nopeaa. Eikä sinne saa mitään apua soitettua, kun puolivälissä matkaa yrjöää, huippaa, on samaan aikaan hirveä hiki ja hirveän kylmä eri puolilla vartaloa. Lakosin kaksi kertaa matkalla istumaan hankeen, vedin taskusta rusinoita (mullahan on diabetes enkä tällä kertaa tiedä oliko huono olo alhaisesta verensokerista vai mistä) ja ajattelin että mä en ikinä pääse täältä kinosten keskeltä kotiin, mitä mä teen, ei voi olla totta. Ei silti tullut lainkaan mieleen, että kyllähän häke olis jonkun metsävehkeen hommannut, moottorikelkan tai lumiauran tai jonkun. Matka on osin hämärän peitossa, ei ole tainnut olla tajunta ihan täysillä koko aikaa. Kotiin kuitenkin olen päässyt, kaaduin eteiseen, muistan että oli tosi huono olo, oksetti yhä. Revin vaatteet veke ja ryömin suihkuun. Sienen tempasin mukaani ja suihkutin sen jääkalikka-jalat haalealla vedellä ja pistin sille töppösen BoT:n selkään. Aika monta tuntia meni kolmen peiton alla, ennen kuin alkoi tuntua että lämpenee. Pentukin viihtyi hyvän aikaa peittojen alla mun kanssa. Herättyäni se oli kyllä tullut ulos. Takkia saa pitää ainakin tän illan vielä, tuskin siitä haittaa on.
Pentu vaikuttaa olevan ok, kutiaa jalkapohjista ihan normaalisti, tunnottomuutta tms ei ole. Mulla alkoi nousta kuume buranoista huolimatta ja soitin töihin että en saata olla huomenna työkykyinen.
Olkaapa varovaisia! Täällä on lunta niin paljon, että se toimii hyvänä eristeenä, eikä ojat ole jäätyneet. Lumi taisi sataa ennen näitä -10...-15 -pakkasia mikä on ihan tyhmää juuri tämän takia. En taida mennä jäälle tänä vuonna lainkaan. Ehkä hirvein tapa kuolla, jäätyä elävältä.
Oltiin oltu vajaa tunti lenkillä, kävelty vaan koirapolkua. Se oli niin lumessa että eteneminen oli hidasta, pituuttahan sillä ei ole kun pari kilsaa :D Ja välillä toki seisoin paikallani että koirat sai painia. Töppönen on ollut nyt vain kiinni ja paini on hankalaa fleksien ja liinojen kanssa. Sienellä oli hirveesti virtaa ja heittelin pennulle keppiä tieltä metsän puolelle hankeen. Se haki sitä monta kertaa, mutta sitten keppi (=onneton risu) hukkui tai joku pani sen palasiksi ja päätin heittää lapasen. Lapaset oli taskussa, oli mukavan lämmin ilmankin. Pentu syöksyi tumpun perään ja hyppäsi varmaankin suoraan sen päälle, koska tumppu hävisi. Patistelin että etsi etsi vaan, ja pentu möyrikin siinä kohtaa. Töppönenkin meni auttamaan mutta ei löytynyt. Jo nyt on perkele, ajattelin, ja lähdin itse rypemään tieltä metsän puolelle. Onhan se nyt löydyttävä, ei se kovin syvälle oli kaivautunut. Töppönen väisti, mutta Sieni oli edelleen siinä katoamiskohdassa. Potkaisin huopikkailla pari kertaa lunta veke ja seuraavaksi ihmettelin miten lumi muuttui niin pehmeäksi ja upottavaksi. Sitten olinkin perseelläni, vettä meni kenkiin, vettä meni takin helman alta selkään, myös paljaat sormet upposi veteen. Karjaisin mudille pois ja heitin pennun valjaista kauemmas ja ryvin sitten itse sieltä takaisin tielle.
Sieni kastui mahaa myöten, maha siis kuivana. Töppönen ei kastunut lainkaan. Jumalan kiitos kotona lähtiessäni arvoin otanko ohuet housut + pitkät kalsarit vai pelkästään paksut toppahousut, ja päädyin ohuisiin. Ne on meinaan laadukkaat vedenpitävät housut ja ne saattoi estää vakavan onnettomuuden. Mulla oli litimärkänä alaselkä ja vasen jalka about polvea myöten. Jos housut olisi olleet toppikset, ne olisi imeneet kaiken veden itseensä ja koko reisi-perse-alue olisi ollut märkä. En halua edes miettiä olisko hengenlähtö ollut lähellä. Lisäksi huopikkaat oli varmasti parhaat kengät, märkinäkin ne tuntui eristävän kohtuullisesti, normaalit talvikengät olisi olleet vettä valuvat itse.
Mulla oli puhelin mukana. Sattumaa, läheskään aina ei ole. Soitin miehelle, että et sattumalta olisi tulossa jänismetsältä kotiin ja tulisi hakemaan mua. No ei ollut ei, se oli niin kaukana että nopeammin kävelen kotiin. Paniikki alkoi vissiin olla melkoinen koska ei tullut mieleenkään että a) soita taksi b) soita häkeen c) soita jollekin kaverille d) lähde nyt ainakin kävelemään sinne asutukseen päin äläkä palaa takaisin lumista koirapolkua keskellä metsää! Koirapolku oli kyllä fyysisesti lyhyempi tie kotiin, mutta kun se on kunnon lumipeitteessä, tarpominen ei ole kovin nopeaa. Eikä sinne saa mitään apua soitettua, kun puolivälissä matkaa yrjöää, huippaa, on samaan aikaan hirveä hiki ja hirveän kylmä eri puolilla vartaloa. Lakosin kaksi kertaa matkalla istumaan hankeen, vedin taskusta rusinoita (mullahan on diabetes enkä tällä kertaa tiedä oliko huono olo alhaisesta verensokerista vai mistä) ja ajattelin että mä en ikinä pääse täältä kinosten keskeltä kotiin, mitä mä teen, ei voi olla totta. Ei silti tullut lainkaan mieleen, että kyllähän häke olis jonkun metsävehkeen hommannut, moottorikelkan tai lumiauran tai jonkun. Matka on osin hämärän peitossa, ei ole tainnut olla tajunta ihan täysillä koko aikaa. Kotiin kuitenkin olen päässyt, kaaduin eteiseen, muistan että oli tosi huono olo, oksetti yhä. Revin vaatteet veke ja ryömin suihkuun. Sienen tempasin mukaani ja suihkutin sen jääkalikka-jalat haalealla vedellä ja pistin sille töppösen BoT:n selkään. Aika monta tuntia meni kolmen peiton alla, ennen kuin alkoi tuntua että lämpenee. Pentukin viihtyi hyvän aikaa peittojen alla mun kanssa. Herättyäni se oli kyllä tullut ulos. Takkia saa pitää ainakin tän illan vielä, tuskin siitä haittaa on.
Pentu vaikuttaa olevan ok, kutiaa jalkapohjista ihan normaalisti, tunnottomuutta tms ei ole. Mulla alkoi nousta kuume buranoista huolimatta ja soitin töihin että en saata olla huomenna työkykyinen.
Olkaapa varovaisia! Täällä on lunta niin paljon, että se toimii hyvänä eristeenä, eikä ojat ole jäätyneet. Lumi taisi sataa ennen näitä -10...-15 -pakkasia mikä on ihan tyhmää juuri tämän takia. En taida mennä jäälle tänä vuonna lainkaan. Ehkä hirvein tapa kuolla, jäätyä elävältä.
4 kommenttia:
No onneksi selvisitte säikähdyksellä! Ei tuollaisia luonnon ojia osaa edes varoa.
No joo, ei tullut mieleenkään että tien vieressä silläkin puolen menee oja. Olen varmaan kesällä sen nähnyt, mutta hemmetistäkö sen hangen alta erottaa.
Huih :O Miulla upahti viikonlopun samanmoisella lumessa kahlausreissulla vain toinen jalka nilkkaa myöten "näkymättömään" ojaan. Mutta ei tosiaan ole jäästä nuissa ojissa tietoakaan..
Hyi olkoon! :(
Lähetä kommentti