tiistai 10. tammikuuta 2012

Bai bai balleroiset?

Voi palli kerrassaan. Mudi on sekaisin. Se-kai-sin. Totaalisen sekaisin, tajuutteko? Luulen että jollain naapurin nartulla on juoksut. Omien perseissä - myös leikatun Tytin - sen nenä kyllä myös on, ja pentua on viime päivät halunnut nylkyttää, mutta ulkona se menee myös ihan nenä maassa, korvat ummessa ja mieli kuutamolla. Piip piip pii, kaihoisaa vinkunaa kuuluu vähän joka paikassa. Tänään oli kimppatokotreenit ja ajattelin että koiraseni saa muuta mietittävää. Mudia autosta ottaessani se näki toisen uroskoiran, jonka kanssa se ei tod ole koskaan leikkinyt eikä edes haistellut, korkeintaan vähän murahdellut kauempaa. Vaan tänään on eri ääni kellossa, piip piip pii! Koira oli niin sekaisin päästään että se ei edes syönyt. Vein sen reilusti kauemmas ja meinasin hetsata narupallolla josko se edes siihen pystyisi vähän keskittymään. Palloa vasta esiin kaivaessani koira puri siihen jo ihan raivolla kiinni ja selkeästi purki turhaumiaan siihen. Annoin sen retuuttaa palloa hyvät tovit. Väliin hieman seuraamista, joka oli ihan karmeaa pompotusta. Muutama kaukojen i-m-i -vaihto ihan minimatkalta, oli tosi terävät hypähdykset. Isolla (1kg?) hallilta löytyneellä puukapulalla kaksi vauhtinoutoa, taisi molemmissa haukahtaa mennessä, kun lähetin suoraan lelusta. Ainakin oli vauhtia! Heti kun lakattiin tekemästä, koira alkoi kiljahdella. Joka koiralle, eikä se osannut lainkaan relata siinä kentän laidalla, kuten normaalisti. Hirveää. Tän jälkeen fiilis on se että pallit lähtee, tulkoon miten epävarmaksi tahansa, mikään ei voi olla pahempaa kuin näin seonnut uros. Sillä on pakko olla tosi paha olla itselläänkin :(

Sieni duunasi kahdessa erässä. Ensin ryhmässä paikalla istu + paikalla makuu. Oltiin reunassa, välipalkkasin tosi tiuhaan, jäin ihan metrin päähän, ja vapautin pennun varmaan joskus puolen minsan kohdalla. Oli oikein hyvät :)

Ihan muutama sivulle tulo sekä paikallaan ollessamme istumisten ja maahan menojen erottelua. Oli hyviä. Luoksepäästävyyden teki kolme eri ihmistä, joita pentu ei ole aiemmin tavannut, ainakaan näin läheisesti. Kerran nousi seisomaan, muuten piti paikkansa tosi hienosti. Lopuksi vielä hyppyä tokohyppyesteellä, vain yksi lauta. Irtosi kuin vanha tekijä "hyppy"-käskystä ja hyppi iloisena itsekseen vaikken edes sanonut mitään :D

7 kommenttia:

Kuiskaisa kirjoitti...

Terkkuja samiksilta! Jollain naapuruston nartulla/nartuilla on juoksu ja Urho suunnilleen luulee että Oililla. Tökkii jatkuvasti perspuoleen ja huokailee, tietenkin kera sen hermoja skalpeeraavan piipityksen. Törmätessään treeneissä toiseen uroskoiraan, ei edes tajunnut rähähtää. Lenkillä Urhon missio on jäljestää ja toimia etsijäkoirana, erikoisalueenaan juoksunartut... Tää on niin tätä!

Erja kirjoitti...

Tulisko töppis kylään meille NYT?

laura kirjoitti...

Kaisa, jos Uu olis sun oma niin kastroisitko?

E, vähän pitkä matka tuoda evakkoon aina kun jollain naapurin koiralla on juoksut. Se tulee sitten kun Sienellä alkaa. En kyllä tiedä miten tää elo voi tästä enää hullummaksi mennä... PIIP PIIP PII!

Erja kirjoitti...

Jos se johtuu vaan Sienen herkkupepusta nyt?

laura kirjoitti...

Noup, se sekoaa ulkona hajuista, jotka ei ole Sienestä lähtöisin.

Kuiskaisa kirjoitti...

Nyt kysyit hankalan. Monta kertaa olen miettinyt, että pallit lähtee niinku heti! Ja yhtä monta kertaa olen ollut miettimättä asiaa sen kummemmin.

Niin tuskallista ei ole kuitenkaan koskaan ollut (kunhan juoksu-Oili on mennyt ajoissa hoitoon), että luopuisin ajatuksesta, jossa terve Urho-pappa (jolla on terveitä&tervepäisiä jälkeläisiä) pääsee astumaan terveen&tervepäisen mudinartun ja sitten mä voisin kokeilla, että vieläkö haluan elämääni mudin ja sitten mulle tulisi Urhon tytär. Vielä hauskempaa olisi, jos Urho-pappa saisi astua jonkun mukavan noutajanartun.

Että se vastaus siihen kysymykseen on siis "en tiedä".

:D

Kuiskaisa kirjoitti...

Vastailin aiemmin, mutta ei näytä tulleen läpi. Jorisin silloin jotain pidemmin, mut tässä nyt lyhyemmin: en kastroisi.